Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?
Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.
Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.
Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.
Saimaa on monessa mukana
Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.
Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.
Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.
Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.
Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.
Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.
Metsä antaa paljon
Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.
Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.
Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.
Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.
Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.
Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.
Lähiruokaa kirjaimellisesti.
Kotirakkautta
Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.
Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.
Pimeyden täyttämä syksy ja talvi
Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.
Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.
Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.
Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.
Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.
Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.
Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.
Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.
Pitkät välimatkat
Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.
Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.
Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.
Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.
Malja hyvälle elämänvaiheelle.
Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.
Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
