Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Tag:

Rovaniemi

LappiRuoka ja viini

Rovaniemen Monte Rosa – Lappia lautasella, mutta pitkälti asia on myös pihvi

by Annemaria 15.9.2018

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Etanoita, pororilletteä, rautuskagenia, savuporokeittoa, kuningasrapukeittoa. Rovaniemen Monte Rosa -ravintolan ruokalista lupasi jo alkuruokien osalta hyvää. Hetken jo harkitsin, että jos söisinkin vain alkuruokia, sillä sen verran valinnan vaikeutta aiheutti jo pelkästään alkuruuan valinta.

Nälkä meillä molemmilla miehen kanssa oli melkoinen. Pitkä päivä takana ja syömiset jääneet vähille kaikessa Rovaniemi-fiilistelyssä. Mikäpä sen ihanampaa kuin istua tunnelmallisen ravintolan katettuun pöytään, saada eteensä lasillinen kuohuvaa ja mielenkiintoinen ruokalista. Menun pikainen tutkailu kertoi, että ravintolalla on selvästi kaksi linjaa: pihvit ja Lappi-maut.

Tämähän sopi meille. Erämaassa ”nälkiintynyt” mies oli heti ihastuksissaan pihveistä, sillä siitä oli kuulema pitkä aika, kun viimeksi oli saanut kunnon pihviä. Minä sen sijaan kallistuin Lappi-linjalle. Poroa sen olla pitää ja vielä kun lupaavat valmistaa sitä kahdella tapaa.

Mutta tuo alkuruoka. Miten oikeasti noista herkuista osaa valita? Poroa teki miehenkin mieli ja sinne valikoitui pororilletteä alkuun. Pitkällisen harkinnan jälkeen valintani kallistui rautuskageniin, omalla kohdallani kun tuo kala vie useimmiten voiton.

Pihvin valinta ei ollutkaan sitten kaikkein helpoimmasta päästä. Nyt piti tai siis sai päättää muutakin kuin pihvin kypsyysasteen. Mies pohdiskeli pitkään eri vaihtoehtoja.

Monte Rosan pihvimenu oli kerrassaan oivallinen. Erilaisia pihvejä oli valittavana neljää erilaista ja jokaisen pystyi saamaan kolmessa eri koossa. Sen lisäksi pihville pystyi valitsemaan toivomansa kastikkeen viidestä eri vaihtoehdosta. Ja jotta annoksen sai tuunattua loppuun saakka mieleisekseen, myös haluamansa lisukkeen (tai lisämaksusta useamman) pystyi valitsemaan listalta itse. Sanoisinpa, että tämä jos mikä on pihvinystävän pyhättö. Kerrassaan loistava idea, pihvi juuri sellaisena kuin haluat.

Monte Rosa näytti ja tuntui hyvältä. Hämärä tunnelmavalaistus, pöydillä aidot kynttilät ja taustalla rauhoittava musiikki. Sopivasti rustiikkista, mistä tuli mieleen sellainen lämminhenkinen ranskalainen bistro. Paikka, mihin kokoonnutaan ystävien kanssa hyvän ruuan ääreen.

Mukana oli myös ripaus lappitunnelmaa ja hyppysellinen romantiikkaa. Ei ihme, että myöhemmin ravintola alkoi täyttymään nimenomaan pariskunnista. Monte Rosa on todella kiva paikka kahdenkeskiselle kynttiläillalliselle.

Alkuun saimme hyvän paikallisen leipälajitelman. Lapinrieskaa, juurevaa ruisleipää ja tummaa saaristolaisleipää. Ja sitten varsinaisiin ruokiin.

Mies oli innoissaan pororillettestä, niin mausta kuin annoksen koosta. Oli kuulema pitkään haudutettua, pehmeää ja mureaa. Oma rautu-skagenini oli myös herkullista, mutta leipää oli minusta kalaan nähden himpun liikaa.

Poro maistui minullekin pääruuassa, vaikka vähän annoskateutta tulikin, kun katsoin miehen mehevää pihviä. 200 grammainen härän sisäfilepihvi kermaisella pippuri-konjakkikastikkeella näytti uppoavan alta aikayksikön. – Parasta, kuulin miehen mumisevan kaapiessaan viimeisiä kastikerippeitä lautaselta.

Parasta minusta oli myös juomamme huippuhyvä punaviini. Torresin marjaisa Purgatori oli loistovalinta porolle. Tarjoilija ilmiselvästi tiesi, mistä puhui suositellessaan tätä nektaria.

Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa. Minulle kiitos valkosuklaavanukasta marjojen kera. Jos vain jossain lukee sana suklaa, asiaa ei kohdallani tarvitse sen enempää miettiä. Mies uskoi lappilaisittain tuunattuun ranskalaisklassikkoon ja tilasi lakka crème bruléen.

Tämän jälkeen oltiinkin sitten niin sanotusti syöty itsemme pyörryksiin. Totesin ihastuttavalle tarjoilijalle, että tästä ravintolasta ei ilmeisesti lähdetä koskaan nälkäisinä pois.

Lähtiessä huomasin, että Monte Rosalle on myönnetty Paistinkääntäjien Rotisseurs-kilpi vuonna 2014. Tähän mennessä tämän ruokamaailman korkean arvostuksen ovat saaneet vain kaksi muuta rovaniemeläistä ravintolaa.

Monte Rosa sijaitsee Arctic City Hotellin katutasossa aivan Rovaniemen ydinkeskustassa.

www.monterosa.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

15.9.2018 0 comments
LappiMajoitus SuomessaSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Hotellitreffit Rovaniemellä – Arctic City Hotel ja ripaus pohjoisen eksotiikkaa

by Annemaria 30.8.2018

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Rovaniemellä on Suomen kaupungeista minulle eräänlainen erikoisasema. Kun puuduttavan ja lukuisia tunteja kestäneen ajomatkan jälkeen on vihdoin saavuttu Rovaniemelle, tuntuu vaan niin vietävän hyvälle.

Rovaniemi on portti Lappiin, lupaus pohjoisen lumosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, mitä seuraavien päivien aikana olisi odotettavissa. Rovaniemellä tuntuu siltä kuin koko loppu Lappi olisi vain poronkuseman päässä. Todellisuudessa Suomea jatkuu pohjoiseen vielä lähes 500 km.

Rovaniemi – Lapin aito kaupunki

Huolimatta siitä, että Rovaniemi nostaa suupielet ylöspäin, se on ollut meille lähinnä läpiajokaupunki. Rovaniemellä on pysähdytty käymään kaupassa tai kahvilla Joulupukin Pajakylässä. Määränpää on ollut aina jossain ylempänä.

Muutama vuosi takaperin keksin, että hyvänen aika, Rovaniemellehän lentää Helsingistä Norwegianilla halvimmillaan alle 30 euroa/suunta. Vain reilu tunti ja Lappi on käden ulottuvilla.

Sitten rupesin äimistelemään ulkomaista turistiryntäystä Rovaniemelle. Näytti siltä, että kaupunki imi puoleensa etenkin aasialaisia kuin kärpäspaperi. Itse sen sijaan en tuntenut Rovaniemeä juuri lainkaan. Vaikka kotimaassa paljon matkailenkin, en ollut edes ajatellut Rovaniemeä mahdollisena kaupunkikohteena. Mielenkiinto oli aina ulottunut kartalla ylemmäs.

Viime syksynä tultuani Luostolta päätin kerrankin viipyä Rovaniemellä yön yli. Ennen koneeni lähtöä ennätin tutkailemaan keskustaa siinä määrin, että taka-alalle jäi muhimaan tuntuma mukavasta kompaktin kokoisesta kaupungista.

Sen verran minussa elää lappihekumallinen turisti, että pidän siitä, ettei Rovaniemellä voi olla törmäämättä lappiaiheiseen hehkutukseen. Tänne, jos minne tämä lappimeininki sopii.

Poroon törmää pehmoleluna hotellin sängyllä, taideteoksena kävelykadulla, taljana matkamuistokaupoissa ja käristyksenä lähes jokaisessa ravintolassa. Revontulia muistuttavia vaihtuvia värivaloja on osattu käyttää hyödyksi eri tarkoituksissa ja joulupukille voi pudottaa kirjeen ostoskeskuksen käytävällä. Oma eksotiikkansa näillä lappijutuilla on myös kantasuomalaiselle etelän asukille tai no, ainakin minulle Lapista lumoutuneelle.

Hotellilomaselle Arctic City Hotelliin

Viime syksyn yöpymisestä kirjoittelin blogijutun Rovaniemen ihanimmasta ja tasokkaimmasta hotellista Arctic Light Hotellista täällä. Hiljattain huomasin, että samaan omistukseen kuuluu Rovaniemellä myös toinen keskustahotelli, vähän kuin isosisko, Arctic City Hotel. Isosisko sen tähden, että City Hotellilla on toimintavuosia takana jo 40.

Onnistuin löytämään edulliset Rovaniemen lennot tähän alkusyksyyn, ja niinpä sitten sovimme miehen kanssa treffit Rovaniemelle Arctic City Hotelliin. Mies oli eräjormaillut Pohjois-Lapissa jo lähes kolmisen viikkoa ja oli hyvillään (kai?), kun pystyi hetkeksi vaihtamaan moodia mukavuuksien pariin ja yöpymään makuupussin sijaan lakanoiden välissä. Toivottavasti myös hyvillään siitä, että näki väliin vaimoaan 🙂

Heti alkuun ilahdutti, että Arctic City Hotel tarjosi ilmaisen paikoituksen autolle. Iso etu, sillä kuinka useasti hotelliyölle onkaan tullut roimasti lisähintaa autopaikasta. Iso plussa tästä.

Hotellin aulatilat useine sohva- ja tuoliryhmineen olivat kodikkaat. Pientä ajan patinaa joissain rakenteissa oli nähtävänä, mutta sisustus oli ihan freesiä ilmeisesti uudehkon remontin jäljiltä.

Sohvanurkkauksen turkispeitto ja pehmeät samettityynyt houkuttelivat flunssaista olemustani puoleensa. Seiniä koristi lappiaiheinen taide ja iloinen joukko pehmoporoja makoili respan tiskillä. Hotellin ilmapiiri oli selvästi mutkattoman rentoa ja palvelu ylen ystävällistä.

Hotelli, jossa on helppo viihtyä

Perustason comfort-huoneemme oli pienehkö, mutta kaikin puolin asiallinen ja ilmeisesti myös hiljattain remontoitu. Huoneestamme löytyi kaikki tarvittava: maksuton wifi, kirjoituspöytä, taulutv, minibaari ja siisti kylppäri kylpyhuonetuotteineen. Ei mitään erityistä, mutta sellainen hyvää keskitasoa oleva perushuone.

Hotellin pääravintola on katutasossa toimiva à la carte ravintola Monte Rosa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Kävimme muuten testaamassa tämän Rovaniemellä jo käsitteeksi muodostuneen ravintolan ihan pidemmän kaavan mukaan. Näistä kokemuksista kuulette vähän myöhemmin.

Hotellin pohjakerrosta hallitsi perinteinen pubi Bull Bar & Grill. Enpä muista, että olisin vähän aikaan nähnyt niin hyviä juomatarjouksia kuin baarin happy hour´in aikana. Ilmiselvä viikonlopun biletyspaikka. Baarista sai myös monenmoista syömistä, kuten burgereita, ribsejä ja wingsejä.

Aamiainen parempi kuin useimmissa hotelleissa

Ison peukun antaisin Arctic City Hotellin loistavalle aamiaiselle. Sen verran laadukkaita raaka-aineita ja monipuolista kattausta oli tarjolla, että hotellin aamiainen nousee mielestäni selkeästi yli keskitason.

Vaikka en olisi jaksanutkaan, pakko oli tehdä tilaa myös aamiaispöydän herkuille kuten meheville pannareille ja hillovalikoimalle sekä suklaakakulle. Harjaantunut skumppasilmäni bongasi aamiaispöydästä myös kuohuvaista, mutta flunssasta johtuen se sai tällä kertaa jäädä väliin.

En yhtään ihmettele, että Arctic City hotelli näytti olevan liikematkustajien suosiossa. Tässä hotellissa yhdistyvät kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut hyvällä hinta-laatusuhteella. Tämä on niitä hotelleja, joissa on helppo viihtyä ja joissa rahalle saa paljon vastinetta.

Parempaa sijaintia ei voisi toivoa

Arctic City hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti niin Rovaniemen keskustassa kuin hotelli vain voi olla. Kävelyetäisyydellä ovat merkittävimmät nähtävyydet kuten arktinen tiedekeskus ja museo Arktikum, Metsähallituksen tiedekeskus Pilke ja Rovaniemen taidemuseo Korundi. Ja jos ostoksille mielit, kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen on ihan vieressä samoin kuin keskustan ostoskeskukset.

Meillä ainakin meni aika kuin siivillä. Illalla kiertelimme keskustan katuja ja kauppoja, poikkesimme Ounasjoen rannalla, kävimme lasillisella viiniä ja illastimme pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna raahasin hieman vastahakakoisen mieheni jälleen kerran taidemuseoon.

Pikku-Olli ei nyt voi ottaa mukaan sitä poroa.

Korundissa on muuten 21.10.2018 saakka kiinnostava näyttely Lumen maa. Näyttely on koonnut yhteen 72 suomalaista talvea kuvaavaa teosta, maalauksia 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mukana ovat monet Suomen kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista kuten Akseli Gallen-Kallela kuin myös oma suosikkini Reidar Särestöniemi.

Korundi on myös Lapin kamariorkesterin koti.

Jos toivot hotellilta pilkahduksen luksusta, valitse Arctic Light Hotel. Jos kaipaat perushyvää hotellia keskeisellä sijainnilla, hyvällä aamiaisella ja kohtuullisella hinnalla, Arctic City Hotel on oiva valinta.

Mitäpä, jos seuraavaksi lentäisitkin kaupunkilomalle Rovaniemelle?

http://www.cityhotel.fi/fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

30.8.2018 12 comments
LappiMajoitus Suomessa

Testasin Suomen parhaan hotellin

by Annemaria 29.9.2017

Rovaniemeltä kuuluu kummia. Pieni perheomisteinen hotelli valittiin kansainvälisellä Trivagon hotellisivustolla vuoden 2017 Suomen parhaimmaksi hotelliksi. Piti mennä ottamaan selvää, mitä ihmettä siellä pohjoisessa oikein puuhataan.

Hyvä hotellikokemus on aina monen tekijän summa. Miljöön pitäisi olla ylellinen, mutta samalla rento. Huoneen pitäisi olla kaunis ja viihtyisä, mutta yksilöllisen kotoinen. Henkilökunnan pitäisi olla ystävällistä, muttei kaavamaisen jäykkää. Aamiaisen pitäisi olla monipuolinen, mutta jotain muuta kuin perussettiä. Ja pisteenä iin päällä asiakkaan odotukset pitäisi vielä ylittää.

Siinä palikat, joihin harva hotelli maassamme pystyy. Se ken pystyy, voi onnitella itseään. Onnea siis Arctic Light Hotel! Hotellinne on juuri niin ihana kuin väitetään. Tämän hotellin parasta antia on sen ihastuttava ilmapiiri. Teillä viihtyy. Olette tosiaan voittonne ansainneet.

Kun näin hotellirakennuksen ensimmäistä kertaa, tunsin kieltämättä pienoista pettymystä. Vaikka tyylipuhdas funkkisrakennus olikin kyseessä, talo näytti hieman kolkolta virastorakennukselta, mikä sen alkuperäinen tarkoitus onkin ollut. Oven vieressä viehkosti hymyilevä värikäs poro antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Heti kun astuin ovesta sisään, voilà, maailma muuttui. Olin saapunut kotoisaan huippuhotelliin.

Tätä boutiquehotellia on remontoitu pieteetillä ja tyylillä, mutta siltikin kaikesta aistii jonkinmoisen hyväntuulisuuden ja leikkisyyden. Ehkäpä juuri siinä on tämän hotellin juju. Luksusta voi tehdä ilman pönötystä.

Respan vieressä karvapäällysteinen keinu odotti keinujaa. Turkistyynyt ja -peitot lepäsivät puolihuolimattomasti rennoilla plyysisohvilla ja tuoleilla. Ryhdikkäät pöytälamput loivat sopivasti tunnelmaa. Seinustalla takkapuut oli pinottu kauniisiin riveihin. Hotellin maskotti jääkarhu Nanuk oli noussut pöydälle tarkastelemaan tulijaa.

Matkalla huoneeseeni ihastelin alkuperäisiä käytäväkaiteita, joissa porot vetivät Aslakkeja pulkkineen. Keskellä rappukäytävää oli vanha hissikuilu, joka oli valaistu vaihtuvilla värivaloilla. Kuin revontulet olisivat käyneet leikkiään.

Ja sitten tämän näytelmän paras osio. Huoneeni, suite. 40 neliötä kaikkea sitä, mikä tekee hotellihuoneesta The Huoneen. Kunnon vuode tyynyvuorella ja ylellisellä turkispeitolla. Sängynpäädyssä oma tähtitaivas. Nurkassa vanha vintage-takka, joka ikävä kyllä tänä päivänä oli vain koristeena. Kultainen plyysisohva ja mittava nojatuoli. Katossa kuolaamisilmiön aiheuttava kattovalaisin. Ja kylpyhuone, jolla oli kokoa mittavasti. Putelirivistöstä löytyi kylpyvaahtoa, joten kylpyamme saisi tarjota illalla vaahtokylvyn.

Näköala kadulle ja vastapäiseen rakenteilla olevaan taloon oli tylsä. Siksi vetäisin paksut samettiverhot ikkunoiden eteen. Parasta näin kätkeytyä täysin omaan tunnelmalliseen hotellikuplaan.

Päätin oitis, että poistun huoneesta ihan pikaisesti vain alakertaan haukkaamaan jotain iltapaa. Valittavana oli kaksi ravintolaa. Varsinainen hotellin à la carte ravintola Arctic Boulevard tai kevyempää nälkään Lasiterassi. Tähän hetkeen Lasiterassin porohampurilainen oli passeli, joten sinne.

Jos nyt jotain kritiikkiäkin nostaisi esiin, niin en oikein ymmärtänyt Lasiterassin muovilehdillä somistettua seinää tai muovikukkia pöydissä. Tuo italialaistyyppinen piazza-meininki oli ihan eri maailmasta, eikä sopinut mielestäni yhteen sikarilounge-tyyppisten huonekalujen ja poronsarvivalaisimien kanssa. Täti-ihmisen mielestä, tässä kohtaa tuli vähän tyylirikko, mutta annettakoon anteeksi. Ei silti, tila oli ihan hauska, paitsi näkymät sisäpihan autopaikoitusalueelle. Verhot ikkunoiden edessä olisivat olleet melkein mukavammat.

Hauskaa oli myös, että nuori tarjoilija osoittautui kotikaupunkini karjalaispojaksi. Oli hienoa kuulla, kuinka henkilökunta oli oikeasti ylpeä työpaikastaan.

Turha varmaan mainita, että ilta suitessani sujui kovin rattoisasti kylvystä nautiskellen ja suuren sänkyni tyynyvuoren keskelle parkkeeraten. Kaukosäädin käteen ja lempipuuhaani, kanavaralli käyntiin ennen kuin uni saapui.

Arctic Light hotellia ei voi ohittaa mainitsematta aamiaista. Tämä hotelli on nostanut aamiaisen ihan uudelle vuosikymmenelle. Julkkiskokki Sara La Fountain on suunnitellut hotellille oman aamiaiskonseptin. Täällä voi unohtaa munat ja pekonit (tosin kyllä niitäkin oli). Omasta mielestäni visuaalisen aamiaispöydän huippua olivat erilaiset vastapuristetut vihannes-, hedelmä- ja marjamehut, shotit, smoothiet, jugurtti/myslikombot, raakakakut ja tuorepuurot. Kaikki kauniisti yksittäisistä laseista tarjottuna tai pieninä paloina tarjoiluvadeilla. Kauniit astiat: Iittalan Taika-sarja, Marimekon lautaset ja Ultima Thulen lasiastiat täydensivät kokonaisuutta.

Paras hotelliaamiainen ikinä, ehdottomasti. En muista, että olisin koskaan aiemmin saanut yksin kulumaan lähes 1 ½ tuntia hotelliaamiaisella. 24 euron hintaan pääsee myös hotellissa majoittumaton tästä ihanuudesta nauttimaan.

Arctic Light Hotel – olet tuikkiva tähtönen. Tai leikkivä revontuli. Tai samaan aikaan taivaalla aurinko, kuu ja tähdet. Lämpö, valo ja tunnelma – kaikki samassa paketissa. Se on jo aika paljon pieneltä hotellilta.

Arctic Light Hotel tarjosi minulle suiten perushuoneen hinnalla.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

29.9.2017 8 comments

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö