Category:

Ruoka ja viini

Tampere on makupala, joka aiheuttaa sydämentykytyksiä

by Annemaria 2.7.2017

Miksi matkustaa kesällä ulkomaille, kun voi mennä Tampereelle? Tampereella kohtasin niin monta inspiroivaa asiaa, että keskusteltuani itseni kanssa, valitsin Tampereen yksimielisesti Suomen parhaimmaksi kesäkaupungiksi.

Minulla on menossa tässä semmoinen ”löydä kotimaan kiinnostavat kaupungit” -kesä. Tampere aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä viime syksyn reissulla ja nyt piti lähteä ottamaan selvää oliko tässä ihastuksessa mitään perää.

Olihan siinä. Tampere kätkee sisäänsä melkoisia mansikkapaikkoja. Rakastettavia herkkuja löytyi niin majoituksen, kulttuurin, arkkitehtuurin, retkeilyn kuin ruuankin puolelta. Itse asiassa Tampere tarjosi monia sellaisia asioita, joita etsin ulkomaan kaupunkikohteista. Lääpällään olin mm. seuraavista syistä:

Vesistö on läsnä Tampereella lähes kaikkialla. Tammerkoski halkoo kaupungin keskustaa.On Tampereella osattu rakentaa muustakin kuin punatiilestä.

Sydämentykytys 1: Hotelli

Vanhat legendaariset hotellit ovat ihastuttavia. Seinien sisälle kätkeytyy tarinoita ja vanha glamourin leima leijuu ilmapiirissä. Juuri tällainen hotelli on 1929 rakennettu Hotelli Tammer.

Nykyisin Radisson Blu -ketjuun kuuluva hotelli oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Odotin vain näkeväni hotellin kattokruunujen loisteessa Ansa Ikosen tai Tauno Palon.

Tammer on hienosti remontoitu vanhaa kunnioittaen. Kauniita huonekaluja, hienostunutta värimaailmaa ja tyylikkäitä yksityiskohtia. Tällaisessa hotellissa viettää mieluusti aikaansa.

www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

Herkku keskellä kaupunkia.

Sydämentykytys 2: Museot

Tampereen museotarjonta aiheuttaa runsaudellaan ähkyä. Oman museon ovat saaneet niin Lenin, Lauri Viita, poliisit kuin muumit.

Vaikka et olisikaan mikään museofriikki, käy ainakin museokeskus Vapriikissa. 12 euron hintaiselle lipulle saa täällä paljon vastinetta. Yllätyin itse, miten kivan kierroksen koinkaan saman katon alla.

Vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettu museokokonaisuus käsittää vaihtuvien näyttelyiden lisäksi luonnontieteellisen museon, mediamuseon, postimuseon, kivimuseon, pelimuseon, nukkemuseon, jääkiekkomuseon sekä erilaisia sotahistoriaan liittyviä näyttelyitä.

Suurin osa museoiden aihepiireistä ei tuntunut itselleni juurikaan kolahtavan, mutta näyttelyiden hieno toteutus toi niihin paljon enemmän mielenkiintoa kuin osasin etukäteen odottaa. Nostalgiset esineet, kivasti rakennetut kokonaisuudet, äänet ja muut efektit veivät ajassa taaksepäin ja saivat näyttelyt elämään.

Pienenä detaljina huvitti luonnontieteellisen museon vaaka, joka kertoi mikä eläin olisit oman painosi perusteella. Sain tuloksen nuori norppa. Onneksi sentään nuori, vaikka dieetille olisi ilmeisemmin tarvetta 🙂

Lokakuulle asti museossa on muuten Kielletty kaupunki -näyttely, joka vie Kiinan keisareiden hovielämään.

vapriikki.fi/

Seitsemän museota ja yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä saman katon alla.Hienosti rakennetut osastot toivat Vapriikin museoihin autenttisen tunnelman.Nukkemuseo oli yksi suosikeistani. Tunnistatko nämä hahmot?

Toinen mielenkiintoinen vaihtuva näyttely löytyi Museo Milavidasta. Lokakuun puoleen väliin avoinna oleva Fantastica!-näyttely esittelee aitoja Valentinon pukuja. Vaikka näyttely oli melkoisen suppea, antoi se siltikin kiinnostavan katsauksen heute couture -maailmaan.

Itse Milavida on Tampereella vaikuttaneen aristokraattisen teollisuussuvun Nottbeckien rakennuttama kartanokaunokainen. Museo on eräänlainen kotimuseo, joka kertoo tämän ylhäisösuvun vaiheista.

museomilavida.fi/

Kauniin kodin Nottbeckit aikoinaan rakensivat. Tosin vanhemmat kuolivat ja taloon jäi asumaan neljä orpolasta palvelijoineen.Valentinon punaista.Jos ylipäätään olet kiinnostunut historiasta ja Tampereeseen liittyvistä asioista, Tampereen matkailu järjestää kesäaikaan erilaisia teemoitettuja kävelykierroksia. Näiden opastettujen kierrosten aiheina ovat mm. Tampereen tehtaat, Anni Polva, Pispala, Nottbeckien suku, Hatanpää ja Juice. Lisätietoa täältä.

Sydämentykytys 3: Kesäteatteri

Kun minulta kysyttiin halukkuutta mennä katsomaan Pyynikin kesäteatteriin Niskavuoren nuori emäntä -musikaalia, olin vähän kahden vaiheilla viitsinkö lähteä. Rehellisesti sanottuna tekohauska koheltaminen on käsitykseni monen suomalaisen kesäteatterin tasosta.

Kaiken lisäksi näytelmänä oli iänikuinen Niskavuori-näytelmä, jonka laitoin kastiin ”eikö tää oo jo niin moneen kertaan nähty.”

Pyynikin kesäteatteri nyt kuitenkin on käsite, joten ajattelin, että mennään sitten. Voisinhan aina lähteä väliajalla pois, jos esitys ei kiinnostaisi.

Enpä lähtenyt kesken pois. Ensi hetkistä alkaen musikaali imaisi syvälle draamaa tihkuvaan tarinaan. Reiluun parituntiseen sisältyi voimakkaita tunteita, intohimoa, rakkautta, menettämisen tuskaa, pettymystä, valtataistelua, tanssia ja laulua.

Tunnelma vaihtui riehakkaista joukkokohtauksista raastavaan petetyn naisen syvään suruun. Tarina sai nauramaan ilosta ja herkisti välillä kyyneleet silmiin. Elämän raadollisuus tuli kovin lähelle.

Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo antoi esitykseen lisäulottuvuutta. Maisemat ja lavasteet vaihtuivat siinä missä tunnelmat ilosta suruun. Ja olihan Niskavuoren nuorta isäntää esittävä Mikko Nousiainen niin komea.

Käsitykseni suomalaisesta kesäteatterista nousi ihan uudelle tasolle. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä musikaali. Voiko tästä kukaan olla pitämättä?

www.pyynikinkesateatteri.fi/

Pyörivä näyttämö on yksi Pyynikin kesäteatterin hienouksista.

Sydämentykytys 4: Luonto

Jos kaipaa lomalla luontoa ja liikuntaa, Tampereella pystyy kulkemaan pitkät pätkät Tammerkosken ja Pyhäjärven rantoja pitkin. Pyynikin luonnonsuojelualueelta löytyy reppailijalle hienot ulkoilureitit harjumaastossa.

Mukava retkikohde on myös Viikinsaari, jonne pääsee laivalla Laukontorin kupeesta 20 minuutissa. Harmittelin itse, että uikkarit jäivät pois matkasta. Alueella on nimittäin suojaisia hiekkapoukamia pulahtamista varten. Viikinsaarella on lisäksi sievä kartanoravintola, pieni kappeli ja kesäteatteri. Saaren ympäri kulkee noin 1 1/2 kilometrin mittainen luontopolku.

Kesäaikaan laiva kulkee kerran tunnissa.

https://visittampere.fi/article/viikinsaari-kesakeidas-kaupungin-keskella

Rantoja pystyy kulkemaan kilometrikaupalla.Pyynikinharjulla on loistavat ulkoilumaastot.Viikinsaareen pääsee Hopealinjojen aluksella.Viikinsaaressa on myös katettu kesäteatteri.

Sydämentykytys 5: Kirkko

Laittaisin Tampereen Tuomiokirkon vahvaksi ehdokkaaksi sarjassa maailman kaunein kirkko. Kun astuu kirkkoon sisään, tulee ennemmin tunne kuin tulisi jugendlinnaan. En voinut olla vertaamatta tuomiokirkkoa Imatran Valtionhotelliin.

Pitkin kirkkosalia kiertää Hugo Simbergin kuuluisa Köynnöksenkantajat. Myös kirkon seinissä ja katossa olevat koristemaalaukset ihastuttivat.

Jugendlinnako? Ei vaan Tampereen tuomiokirkko.

Sydämentykytys 6: Ruoka

Huh. Niin paljon hyviä ruokakokemuksia sain parin päivän Tampere-visiitillä, että lempiaiheestani on kyllä kirjoitettava ihan erikseen.

Ykköslounaspaikaksi valikoitui kauppahallin ranskalaistyyppinen 4 vuodenaikaa -ravintola. Kiinnostavia ruokia hyvistä raaka-aineista.

Varteenotettava vaihtoehto on myös Tammerkosken rannalla sijaitseva uudehko ravintola Tampella. Kiva miljöö, jossa sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.

Mutkatonta, mutta herkullista jalostettua pubiruokaa söin Gastropub Tuulensuussa. Ravintola on muuten melkoinen oluenystävän mekka, etenkin jos satut pitämään belgialaisista oluista.

Ja sitten se kruunu. Vieläkin olen vähän täpinöissä Ravinteli Berthan kuuden ruokalajin menusta. Innovatiivista gourmetruokaa selvästi rakkaudella valmistettuna.

Mutta näistä lisää myöhemmin.

Ravinteli Berthan menu oli tämän reissun kunkku.Gastropub Tuulensuu on mutkaton olut- ja viiniravintola, mutta myös hyvä ruokapaikka.Ravintola Tampella – rustiikkiseinien sisällä trendikäs ravintola.Tampere on rakastettava kaupunki. Sellainen sopivan suuruinen ja lämminhenkinen kaupunki, josta löytyy niin paljon mahdollisuuksia. Jos lomasuunnitelmasi ovat vielä tekemättä, Tampere on monipuolisuudellaan vahva vaihtoehto.

Äläkä unohda maistaa Minetti jäätelöä. Siinä yksi syy lisää saada sydämentykytyksiä.

Tampereen komeat miehet aiheuttivat myös sydämentykytyksiä.Tampere with love.

Aiemmista Tampere-kokemuksistani voit lukea täältä.

www.visittampere.fi

Yhteistyössä: Visit Tampere

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

2.7.2017 4 comments

Ruoka ja viini Suomen kaupungit

Ensimmäistä kertaa Turussa – viehättikö mikään?

by Annemaria 20.6.2017

Turku on vähän kuin ulkomaille menisi. Puhuvat outoa kieltä ja ajelevat Föri-lautalla jokea eestaas, vaikka siltojakin olis.

Tätä hävettää jo vähän sanoa, mutta tämä matkabloggaaja ei ollut koskaan käynyt Turussa. Ei vaan milloinkaan tullut kaupunkiin mitään varsinaista asiaa ja matka kaakonkulmalta tuntui sen verran pitkältä, että Turku tuli karsittua kerta toisensa jälkeen kotimaan matkakohteista.

Kunnes tänä vuonna jo alkuvuodesta päätin, että asiaan pitää saada korjaus. Kuuluuhan Turku vähän kuin yleissivistykseen. Ja mikäpä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena olisikaan parempi kaupunkikohde kuin maamme entinen pääkaupunki.

Turun tuomiokirkkoTurussa on asunut muitakin merkkihenkilöitä kuin Matti ja Teppo.Tähän herraan en uskonut Turussa törmääväni.Näyttääkö tämä patsas keskisormea? Turkulaista huumoria kenties?

Sopiva viikonvaihde matkalle tuli, kun mies oli lähdössä äijäporukan kalareissulle, eikä itselläni ollut mitään erityistä tekemistä tuona viikonvaihteena. Ilmatieteen laitos lupaili lempeitä kesäkelejä, VR:ltä sai melko edulliset junaliput ja Sokos-hotellista S-etukortilla kesähintaista majoitusta, joten pienen kaupunkiloman kattaus oli valmis. Päätin lähteä ottamaan selvää, miltä maailma Turkkusessa näytti.

Jo matka rautatieasemalta hotelliin sai katseet kiinnittymään mahtipontisiin kivirakennuksiin. Arvokkaan oloiset jämäkät kivilinnat antoivat viitteitä merkittävästä kaupungista, jolla on merkittävä historia. Vanhojen rakennusten fiilistelijänä sain silmänruokaa aimo annoksen. Kaupungissa on melkoinen arsenaali etenkin kauniita jugend-rakennuksia, yksi ehkä mieleenpainuvimmista oli Mikaelinkirkko.

Turun kivirakennuksissa on melkoisen komeaa mahtipontisuutta.

Kävin fiilistelemässä myös vanhaa puutalomiljöötä Port Arthurin alueella. Vaaleanpunaisten, laventelinsinisten ja oljenkeltaisten puutalojen pihoja koristivat sireenipensaat ja perinneperennat. Puutaloidylli näytti täydelliseltä. Tuolla on varmasti mukavaa asustella. Tosin kelpaisi mulle kämppä taidemuseon nurkiltakin. Melkoisen viehkoa asuinseutua muutamaa astetta hienommissa puitteissa. Onkohan noilla kulmin kyse kaupungin hinnakkaimmista arvokiinteistöistä?

Voi näitä ihanuuksia.

Turun vanhassa keskustassa piti käydä katsomassa tietysti Turun tuomiokirkkoa ja vanhaa Suurtoria, missä sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha aina julistetaan. Joskus voisi olla kivaa kuunnella sitä ihan paikan päältä.

Turku oli kaikkialla eksyvälle tätituristille helppo kaupunki liikkua. Aurajoki jakaa kaupungin kahtia, mikä helpottaa suunnistamista. Muutenkin vilkas elämä näytti kesäviikonloppuna keskittyvän paljolti juuri joen rannoille ja sen terasseille. Tosin vilkkautta lisäsi samaisena viikonloppuna joen varrelle levittäytyneet kansainväliset markkinat.

Aurajoki ja sen rannat ovat turkulaisen elämän sykkivää sydäntä.Kaunis Mikaelinkirkko voisi hyvinkin olla jostain muualta kuin Suomesta.

Itseäni suorastaan huvitti, että Turussa tuli koko ajan tunne kuin olisin ollut ulkomailla. Eikä tämä johtunut pelkästään siitä, että kieli oli outoa ja kelikin lähinnä helteistä.

Jotenkin minusta Turun kaupunkikuvasta löytyi eurooppalaista elävyyttä ja elämänmenoa, sellaista oikeaa kaupunkipöhinää. Yliopistokaupunkina Turun nuorekkuus myös näkyi. Ilmeisesti kaupungissa on menossa jonkinlainen kesävauvabuumi, sillä en muista koskaan nähneeni samaan aikaan yhtä paljon vauvanvaunuja työnteleviä nuoria pareja.

Turun linna kuuluu kaupungin must-nähtävyyksiin. Luulin, että keikka olisi lyhyt. Nopea vilkaisu kiviseinien sisään, mutta alueen laajuus ja näyttelyjen suuruus pääsi yllättämään. Linnakierroksella vierähti useampi tunti. Vaikka et mikään historiafriikki olisikaan, Turun linnassa kannattaa käydä.

Pakko käydä nähtävyys.

Onnistuneeseen reissuun tarvitaan myös ruokakulttuuria, eikä pettänyt Turku tässäkään kohdin. Jos jo ihan randomina otanta on näin hyvää kuin itselläni oli, kaupungin ravintolatarjonnan täytyy olla melkoisen korkeatasoista. Eikä tarvinnut edes poistua jokea edemmäs, nämä kaikki löytöni sijaitsevat Aurajoen rantareitillä.

Viehättävässä puutalossa aijaitseva italialaisravintola Sergio´s oli hyvä. Etenkin paikan pizzat näyttivät kuolattavan herkullisilta, vaikka itse maistelin tällä kertaa kalaa ja pastaa. Ei huonoa sanottavaa ollenkaan.

Sergio’s

Parhaan aterian Turussa söin kuitenkin Tintå-nimisessä ravintolassa. Härkähodariannos korealaisittain oli sellaista makujen tykitystä, että pakko oli vielä lopuksi ryystää liemetkin salaatista. Myös raparperijälkkäri oli niin hyvää, etten ole varma menetinkö kieleni.

Tintå vei kielen.

Koska käyskentely pitkin Aurajoen varsia on lämpimällä kesäkelillä mitä ihaninta kaupunkitekemistä, pakkohan sitä oli välillä pysähdellä lasilliselle kuohuvaa. Mukava miljöö tähän tarkoitukseen oli minusta viinibaarinakin itseään mainostavalla E. Ekblomilla, joka tarjosi myös ilahduttavan hintaista menukokonaisuutta. Vakoilu naapuripöytiin kertoi annosten olevan ihan vakuuttavan näköisiä.

E. Ekblom

Vanhasta puutalosta löysin myös kiinnostavan Anniskeluravintola Tiirikkalan, josta ilokseni irtosi lasi samppanjaa alta kympin. Paikka oli jonkinlainen sekoitus kahvilaa, baaria ja ravintolaa. Kahdessa kerroksessa oleva ravintola oli hauskasti sisustettu. Ihan naapurustosta löytyi CaféArt, jonka itse tehtyjen kakkujen rivistö aiheutti valinnanvaikeutta. Samalla myös mahalaukun ahtautta.

Anniskeluravintola TiirikkalaCaféArt

Sunnuntaina piti päivää paistattaa myös toispuolen jokkee ja maistelin kuohuvaa Samppalinnan terassilla. Samaisessa pitsihuvilassa ravintolatoimintaa on harjoitettu jo vuodesta 1865. Paikan rennot pojat kertoivat heiltä saatavan Turun halvimman kuoharipullollisen. Minä tyydyin tällä kertaa lasilliseen 🙂

Samppalinna

Turkua ei voi ohittaa mainitsematta sen laivoja. Kun lähdin tallustelemaan Aurajoen vartta kohti Turun linnaa, kohtasin monta kiinnostavaa ja nostalgista alusta, kuten Saaristomeren viimeisen matkustajahöyrylaivan s/s Ukkopekan, vanhan kauppalaiva Sigynin ja s/y Anyan, todellisen purjeveneiden kaunottaren. Karjalan tyttöä ilahdutti tykkivene Karjala ja toki mielenkiintoista oli nähdä itse Suomen Joutsen komeilemassa Aurajoen rannassa.

Mikäli laivat ja merenkulku kiinnostavat enemmänkin, suurimpaan osaan merkittävimmistä aluksista pääsee myös sisälle tarkastelemaan niitä lähemmin. Vähän ennen linnaa löytyy oikealta puolelta usean rakennuksen museokonaisuus Forum Marinum, josta voi ostaa yhteislipun, jolla pääsee sekä museoihin että viiteen museoalukseen.

Lähtöaamuna piti käydä vielä kurkkasemassa Turun kaunis kauppahalli. Melkoinen namupala tämä 120-vuotias hallirakennus olikin punaruskeansävyisine puisine myyntikojuineen. Jäin tuijottamaan kummissani, että miten hallissa voi olla viinimyymälä, kunnes hoksasin, että kyse oli varmaan yhdestä maamme pienimmästä Alkosta. Ei ihan äkkiä osaisi Alkoa sijoittaa tällaiseen perinteiseen kauppahallimiljööseen.

Huomio kiinnittyi myös toiseen hauskaan yksityiskohtaan, Sininen juna -kahvilaan, jonka sisustus vanhoine junanpenkkeineen muistutti todellakin vanhaa junanvaunua.

Kaksi päivää Turussa oli ihan liian vähän. En oikein uskaltanut edes katsoa taidemuseotarjontaa, sillä sitäkin noin päällisen puolin näytti olevan melkoisesti. Niille tarvitsee varata ihan oma reissunsa. Tulipahan osoitettua, että Turussa kannattaa käydä. Ja kannattaa mennä toistekin. Ei se matka nyt itärajalta niin pitkä ollutkaan.

www.visitturku.fi

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

20.6.2017 56 comments

Ruoka ja viini

Skumppahelmiä – suosikkikuoharini vertailussa

by Annemaria 28.5.2017

Neljä erilaista kuohuviiniä kotitastingissa. Laatua joka pullo, mutta mikä olikaan raatimme mielestä kesän ykkösjuoma?

Kenellekään tätä blogia seuranneelle ei liene yllätys, että tämä täti-ihminen on perso samppanjalle. Tuo ihana, kupliva jalojuoma tekee arjesta juhlaa, huipentaa onnen hetkeä sfäärin ylemmäs ja lohduttaa myös silloin, kun hetki on synkin ja murheisin.

Ikävä kyllä köyhän elämä on niin tylsää, että rahaa joutuu ajattelemaan usein ja pihtailemaan milloin mistäkin. Samppanjaakin joutuu välillä olosuhteiden pakosta juomaan muovimukista 🙂 Totta puhuakseni, en raaski juoda samppanjaa kovinkaan usein, joten kun mieli tekee kuohuvaa onneksi kuohuviinien moninaisesta maailmasta löytyy myös laatua.

Nuoruudessani käsitys hyvästä skumpasta rajoittui makeaan Rosé Kavaljeeriin, jota nykyisellään en varmaan makeutensa vuoksi saisi juuri alas. Tosin siihen aikaan en tiennyt viineistä vielä yhtikäs mitään (jos sitten mistään muustakaan). Pikku hiljaa makumaailmani on kehittynyt yhä kuivempiin ja nyt suosikkikuohuvat löytyvät kaikkein kiristävimpien ja suuta supistavien brutien joukosta.

Kuohuviinien tarjonta on Alkossa parantunut vuosi vuodelta ja valikoimaa on runsaasti kaikissa hintaluokissa. Meiltä saa nykyisin tosi hyvätasoisia kuohareita, varsinkin jos on valmis maksamaan pullollisesta muutaman euron enemmän. Ilolla olen pannut merkille, että hyllyiltä löytyy myös pienten tuottajien laatujuomia.

Olen pitkään haaveillut siitä, että saisin samalla kertaa vertailuun muutaman oman suosikkiskumppani. Siispä tuumasta toimeen. Alkukesän lauantaina kokoonnuimme kuuden hengen porukalla saman pöydän ääreen ja tiskiin nostettiin neljä laatuskumppaa.

Mukaan pääsi kaksi uusi-seelantilaista kuohuviiniä, joista molemmat ovat kestosuosikkejani ja jotka ovat roikkuneet jo pidemmän aikaa oman ranking-listani kärjessä. Kaksi muuta valikoitunutta olivat espanjalaisia cavoja. La Vida al Camp oli itselleni uusi tuttavuus tältä keväältä, johon ihastuin heti ensi siemaisulta. Toinen testin cavoista on Viini-lehden suositus, vuoden kuohuviiniksi valittu Elyssia, jota kukaan maistelutiimistämme ei ollut aiemmin juonut.

Kaikkia neljää skumppaa saa Alkosta. Voilá, näitä maistoimme ja tätä mieltä arvovaltainen raatimme oli:

Lindauer Cuvée Brut, Chardonnay ja Pinot Noir, Uusi-Seelanti, 12,95 €

Yksi omista suosikkiskumpistani jo pidemmän aikaa. En tiedä oliko tämä pullo jotenkin heikko, mutta viini maistui ja näytti yllättävän vaisulta. Kuplat hävisivät hetkessä ja jälkimaku oli melko olematon.

Maussa samppanjamaista paahteisuutta, toffeeta ja omenaista hedelmäisyyttä. Köyhän miehen ja naisen ”samppanja”. Nuoremmat raatilaiset jäivät kaipaamaan lisää raikkautta. Laitoimme tämän hyväksi talviskumpaksi. Neljäs sija.

La Vida al Camp Rosé Cava Brut 2014, Espanja, 14,94 €

Cava, joka jakoi raatilaisten mielipiteet selvästi kahtia. Osa tykkäsi, osa vierasti kuoharin hieman poikkeuksellista mineraalista makua. Väri on hennon persikkainen, joten oikeastaan unohti täysin, että kyse on roséesta.

Erittäin kuiva kuohuviini, jonka maussa marjaisuutta ja yrttisyyttä, joku löysi myös ruusua ja aprikoosia. Kepeyttä kaivattiin tähänkin lisää. Ennemmin ruokaskumppaksi kuin maljan kohotukseen. Sopii erinomaisesti esimerkiksi savustetulle lohelle tai yleisskumpaksi kesän buffet-pöytään. Tastingin pronssi sija.

Freixenet Elyssia Gran Cuvée Cava Brut, Espanja, 19,98 €

Olen muutama vuosi sitten vieraillut tällä yhden maailman suurimman kuohuviinien tuottajan tilalla Penedèsin Sant Sadurni d’Anoian kylässä. Kun näki millaisesta suurtuotannosta todellakin on kyse, olen mieltänyt Freixenetin lähinnä edullisten ”bulkkikuohareiden” tuottajaksi, tosin hyvälaatuisten sellaisten.

Kaksikymppiä alkaa itselläni olla kipuraja, minkä juuri ja juuri raaskin kuohuviinistä maksaa. Tämä tuote päätettiin ottaa mukaan tastingiin Viini-lehden valitessa sen Vuoden kuohuviiniksi 2017.

Tasapainoinen ja harmoninen kuohuviinihän tässä on kyseessä. Miellyttävässä tuoksussa on hedelmäisyyttä, maussa sitrusmaista raikkautta ja vihreää omenaa. Eloisat, pienet kuplat ryydittävät raikasta suuntuntumaa. Jälkimaku kantaa mukavan pitkään.

Yleisskumppa koko vuodelle, niin maljan kohottamisiin kuin ruokajuomaksi. Plussaa tyylikkäästä kartonkipakkauksesta. Miinusta hinnasta. Testin hopeasija.

Saint Clair Vicar’s Choice, Sauvignon Blanc Bubbles Brut 2015, Uusi-Seelanti, 14,99 €

Mitä ovat menneet tekemään? Laittamaan lempiskumppaani kierrekorkin! Täti-ihminen on nyt hyvin hyvin vihainen. Olihan tällä tuotteella aiemminkin hieman omintakeinen muovikorkkiviritelmä, mutta kierrekorkki ei nyt sovi kuohuviinille mitenkään. Skumppaa pitää saada poksautella tai sihautella, päästää pullonhenki irti. Vaan onko enää henkeä, jos kuoharipullolla on kierrekorkki?

Tämän sitrusmaisen ja pirskahtelevan kuohuviinin maku sentään oli ennallaan. Tuoksussa on grapea, maussa mustaherukkaa ja nokkosta. Tämä on skumppa, joka on täynnä elämää ja raikkautta kuin aamukasteisella nurmikolla. Nuorentava vaikutus 🙂 Säilyttää kirpsakan tuoksunsa pitkään. Enempi seurusteluun kuin ruualle. Ehdoton juoma kuumaan kesäpäivään. Monen mieleen, siksi ykkössija.

Pirskahtelevaa kesää teille kaikille. Chin chin!

28.5.2017 2 comments

Ruoka ja viini Tanska

Herkuttelijan 3 osoitetta Kööpenhaminassa

by Annemaria 4.5.2017

Siinä nyt ei ole mitään ihmettä, että Kööpenhaminassa kannattaa maistaa tanskalaisia voileipiä. Mutta siinä on ihmettä, että kaupungista löytyy jo kevyellä pintaraapaisulla ruokaorientoituneelle niin paljon kiinnostavaa.

Jos rahapussisi on paksu, ruokaihminen saa varmasti tyydytystä jossain Kööpenhaminan viidessätoista Michelin tähditetyssä ravintolassa. Jos rahapussisi on poikkeuksellisen kylläinen, voit maistella jopa tähtitaivaan kolmella tuikkivalla palkitun Granium-ravintolan antimia.

Meille, joiden pussilla ei juurikaan ole paksuutta ja jotka joudumme matkabudjettiamme alituisesti kiristelemään, Kööpenhaminassa voi harrastaa ”maistelumenuita” melko edullisestikin.

Kauppahalli Torvehallerne

Tunnustaudun itse vanhojen kauppahallirakennusten ylimmäksi ystäväksi. Siksi koin hieman pettymystä huomatessani, että Kööpenhaminan keskustan Torvehallerne kauppahallikokonaisuus käsittikin kaksi erillistä modernia lasirakennusta. Nørreportin aseman läheisyydessä sijaitseva kauppahalli on rakennettu vuoden 2011 loppupuoliskolla.

Onneksi ei tarvinnut kauaa potea minkäänlaista harmitusta, sillä niin viehättävä ruokamaailma aukesi noiden trendikkäiden lasiseinien sisältä. Minusta sana kauppahalli ei oikeastaan tee oikeutta tälle herkkukeitaalle. Torvehallerne on paljon enemmän. Se on eräänlainen ruokamaailma, jossa myymälöiden lisäksi on pieniä ravintoloita, kahviloita ja baareja.

Katsomista ja ihmettelyä ruokafriikille täällä riitti. Eikä ihme, sillä paikka mainostaa sieltä löytyvän mm. 236 ranskalaista herkkua ja 160 erilaista teelaatua. Itseäni ihastutti erityisesti myymälöiden kaunis ulkoasu. Tanskalaisilla on hallussaan joku kummallinen visuaalinen taito, jolla tuotteet saadaan esille varsin upeasti ja houkuttelevasti.

Aivan ensimmäiseksi oli pakko pysähtyä tutustumaan tanskalaisten voileipien, smørrebrødien, salattuun maailmaan. Suosittelen! Hallernes Smørrebødin leivät olivat kerrassaan herkullisia ja takuutuoreita. Sen verran napakasti vitriinin valikoimat vaihtuivat paikan päällä tehdyillä luomuksilla.

Kauppahallin valikoimista löytyi perinteisten kauppahallituotteiden lisäksi mm. mielenkiintoisia pienpanimo-oluita, erilaisia herkkuja kuten gourmet-suklaata, erikoiskahveja, teelaatuja, viinejä, leivonnaisia, mausteita ja luonnonkosmetiikkaa.

Jälkeen päin jäi vähän harmittamaan, etten ymmärtänyt ostaa täältä kotiin mitään tuomisia. Kauppahalli olisi ollut erinomainen paikka tuliaisostoksille.

Tulkoon myös mainittua, että ilostuin huomatessani, että löytyihän sieltä kiinnostava viinibaarikin, Le Petit. Paikan omistaja toimi myös myymiensä tuotteiden maahantuojana. Ja mikä parasta, samppanjaa sai laseittain ja vielä ihan kohtuuhintaan.

Seuraava etappimme oli tapasbaari, johon jumiuduimme nauttimaan muutamia tikkutapaksia, pintxoja. Eivätpä olleet hassumpia nekään.

Ja koska mikään ateria ei ole täydellinen ilman jotain makeaa, ruokakierroksemme päättyi leivoskahveihin. Taattua tavaraa nämäkin kakut.

https://torvehallernekbh.dk/

Papirøenin Copenhagen Street Food

Hyvin toisen tyyppistä, mutta kovin mielenkiintoista ravintolakeskittymää edustaa Paperisaarella (Papirøen) sijaitseva Kööpenhaminan Street Food -halli. Jos Torvehallernen kauppahalli oli fiinimpi ruokamiljöö, tämä katuruuan pyhättö on rouheinen, boheemi ja konstailematon.

Vanhaan sanomalehtivarastoon syntynyt ravintolamaailma on kirjava kokoelma erilaisia kierrätysmateriaaleja, kuten varastokontteja, lavanpohjia, vanhoja autoja, lankkuja ja metallilevyjä. Tunnelma on juuri sellainen mutkaton, jopa sopivan rähjäinen, kuin tällaisen paikan tuleekin olla.

Suuri hallirakennus on täynnä useita kymmeniä ravintolakojuja, jotka tarjoavat melkoisen läpileikkauksen koko maailman ruokakulttuuriin. Vannot sitten sushin, kiinalaisen katukeittiön tai intialaisen kasvisruuan nimeen, täältä löydät kaikkea. Tarjolla oli riemastuttavan paljon luomua ja kasvisruokaa.

Oikeastaan ainut heikko kohta täällä käydessä on, että tarjontaa on niin paljon. Vaikeaa oli päättää, mitä kaikesta ihanuudesta valitsisi. Meillä meni alkupaloiksi meksikolaisia tacoja, pääruuaksi tuhti tanskalainen voileipä ja brasilialaista maustemakkaraa.

Jälkiruokaosuus oli tällä kertaa nestepitoinen. Sisäänkäynnin kohdalla olevasta baarista tarttui kätösiin raikkaat mojitot.

Vakaa aikomuksemme oli pyhittää viimeisestä matkapäivästämme puolet Glyptotek-museolle, mutta emme sinne koskaan ennättäneet. Saimme kulutettua täällä aikaa sen verran kauan, että suunnitelmiin tulikin yllättävä käänne. Tänä päivänä lihan nautinnot vetivät pidemmän korren.

Papirøenin Street Food halliin pääset kävellen tai pyörällä siltaa pitkin joko Nyhavnista tai Christianshavnista.

(Tiedoksi: Sini matkakuumeessa blogin Sini laittoi viestiä, että Papirøen sulkee ovensa 22.12.2017, eikä vielä ollut tietoa jatkaako se jossain muualla.)

www.copenhagenstreetfood.dk/en

Conditori La Glace

Ensin huomiomme kiinnittyi ohikulkeissamme La Glacen näyteikkunan mittavaan kakkuvalikoimaan. Sitten huomasimme ulos saakka ulottuvan jonon. Kakkuaddiktille ei juuri muuta suositusta tarvita, joten liityimme jonon päähän odottamaan sisäänpääsyä.

Myöhemmin meille selvisi, että olimme onnistuneet parkkeeraamaan Kööpenhaminan kuuluisimpaan ja vanhimpaan konditoria-kahvilaan. 1870 perustettua La Glacea pidetään kaupungin parhaimpana konditoriona ja totta tämä varmaan onkin. Kakut olivat jumalaisen hyviä. Niin hyviä, että ekstaasissa jäivät myös kuvaamatta.

Kun pääset sisälle, sinut ohjataan pöytään ja saat kakkulistan tutkailtavaksesi sekä jonotusnumeron. Kun vuoronumerosi ilmaantuu palvelutiskille, teet sinne tilauksesi ja maksat. Tarjoilijat toimittavat tilauksesi pöytääsi myöhemmin.

Myönnetään, 32 euroa kahdesta kakkupalasta ja suodatinkahvista on aika rasvainen hinta, mutta kerrankos sitä. Tarjoiltiinhan itse jauhettu kahvi toki hopeakannusta ja kunnon posliinikupeista, eikä vanhahtavassa miljöössäkään mitään vikaa ollut. Perinteissä on aina oma hohtonsa.

Ehdottomasti käymisen arvoinen. Tosin vajaan kolmenkymmenen kakun valikoima tuottaa vähän valinnan vaikeutta.

La Glace sijaitsee keskustan kävelykadun Strøgetin sivukadulla Skoubogadella.

www.laglace.dk/en

Muutaman päivän kokemuksen perusteella tuli tunne, että voikohan Kööpenhaminassa ylipäätään pettyä ruokaan. Kerrankin tuntui, että kaikki mitä söimme oli hyvää.

Mietin myös, että onnistuukohan kaupungista löytämään ravintolaa, jonka pöydillä eivät kynttilät palaisi pitkin päivää. Että terveisiä vaan meidän turvallisuusviranomaisille. En nähnyt yhtään tulipaloa enkä vaaratilannetta siitä huolimattä, että sadat kynttilät ja kandelaaberit koristivat kahviloiden ja ravintoloiden pöytiä ja ikkunalautoja. Sitä kuuluisaa tanskalaista tunnelmahyggeilyä taas parhaimmillaan.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

4.5.2017 4 comments

Ruoka ja viini Viro

Romanttisen illallisen ravintola Tallinnassa

by Annemaria 4.3.2017

Hyvän ruuan lisäksi apetta myös romantiikan nälkään.

Yksi Tallinnan viehättävyydestä ovat ehdottomasti sen kiinnostavat ja vieläkin kohtuuhintaiset ravintolat. Uusia kunnianhimoisia ravintoloita nousee pystyyn kuukausittain, jos sitten joidenkin tähti sammuu, kuten saimme tällä samaisella reissulla karvaasti kokea. Aiemmasta loistavasta Fabrik-ravintolasta ei ollut jäljellä enää muuta kuin nimi ja kiinteistö.

Onneksi seuraavana iltana meitä lykästi. Menimme syömään Vanhan kaupungin pääkadun varrella (Viru 8) olevaan Cru ravintolaan. Jo usean vuoden ajan ravintola on keikkunut kärkipäässä erilaisissa Viron parhaiden ravintoloiden luokituksissa.

Ravintolaa luotsaa palkittu pääkokki Dmitri Haljukov, joka edusti Viroa mm. vuoden 2015 Bocuse d’orin arvostetussa maailmanlaajuisessa kokkikisassa Lyonissa. Keittiöstä löytyy lisäksi parikin Viron vuoden kokki -tittelin saanutta ammattilaista.

Cru sijaitsee 1400-luvulta peräisin olevassa rakennuksessa. Vanhat kiviseinät ja keskiaikainen tunnelma antoivat ravintolalle tunnelmalliset puitteet. Kynttilät pöydillä ja seinän syvennyksissä lisäsivät mukavan lämminhenkistä tunnelmaa, joten tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella romanttiselle illalliselle.

Oli mukavaa istahtaa pöytään, joka oli kauniisti katettu keraamisilla katelautasilla. Tarjoilu oli näkymättömän hienostunutta ja aina tulee ylevä fiilis siitä, kun tarjoilija levittää lautasliinan syliini.

Ruokalista ei ollut kovin laaja, mikä on aina hyvä merkki. Jos Crun ruokalistaa jotenkin luonnehtisi, raaka-aineina on paljon virolaisen keittiön aineksia, kuten riistaa ja merikalaa, mutta uudella tapaa laitettuna.

Ravintolalla oli mittava ja tasokas viinilista, mikä tosin käänsi viinien hinnat kalliimman puoleisiksi. Onneksi muutamaa laadukasta viiniä sai myös laseittain. Pakko mainita, että tilaamamme espanjalainen punaviini Coto de Hayas Garnacha Centenaria oli kerrassaan nautinnollista.

Alkuun pöytään tuotiin talon leipälautanen, jonka kruunu oli ravintolan itse tekemä tumma luumu/pähkinäleipä. Niin hyvää olikin, että useampi siivu meni maistellessa.

Alkuruuaksi valitsin jättikonnamonnia, ihan sen takia, että tämähän kuulosti lähinnä leikkisältä lasten lorulta. Hyvä valinta olikin, annos oli kaunis ja annoksen komponentit tukivat hyvin toinen toistaan. Munan keltuaisen olisin tosin jättänyt pois. Enemmänkin se häiritsi muuten toimivaa makumaailmaa.

Mieheni saarenmaalainen saksanhirvitartar tarjoiltiin hauskasta pahkapuulautaselta. Pientä miinusta mieheni mielestä oli siinä, että lihan koostumuksesta saattoi maistaa, ettei annos ollut ihan freesi. Oliko annos kenties tehty valmiiksi jo reilusti aikaisemmin? Lihaa olisi myös voinut kuulema maustaa enemmän.

Pääruokavalinta meni minulla myös ihan nappiin. Paahdettu hanhenfile oli täydellistä ja lautasella oleva juurespyree ja granaattiomenakastike sopivat linnulle erinomaisesti. Mieheni lampaanniska-annos oli kuulema muuten hyvää, mutta annos oli melkoisen pieni. Samaa totesin itsekin. Hanhea oli annoksessani vain kaksi pienehköä palasta, enemmän olisi ehdottomasti maistunut.

Jälkiruoka tällä kertaa pudotti tasoa. Suklaaholi X.O. lupasi paljon, mutta ei oikein maistunut miltään, koska annos oli aivan liian kylmä, jopa hieman kohmeinen. Pakastimestako liian myöhään otettu?

Kokonaisuudessaan Cru tarjosi miellyttävän ruokakokemuksen tunnelmallisessa mljöössä. Hinta-laatusuhde oli minusta kohdallaan, alkuruokien ollessa kympin molemmin puolin ja pääruokien jäädessä alle kahdenkympin. Hyvinkin voisin mennä uudelleen. Ihan ok fine dining -ravintola, vaikka ei ihan kympin arvoinen.

Täältä löydät lisää viimeisimpiä Viron ravintolaluokituksia: http://tallinnaa.com/tallinnan-ja-viron-parhaat-ravintolat-2017/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

4.3.2017 6 comments

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola Ruoka ja viini

Fuengirola on saanut oman gastrotorin

by Annemaria 7.1.2017

On ilmeisesti jäänyt joulusta syöminen sen verran päälle, että tekee mieli kirjoitella enemmänkin ruoka-aiheisia juttuja. Kelasin tuossa äskettäin joulukuisia kuvia Costa del Solin matkaltamme ja muistin mukavan ruokapaikan Fuengirolasta.

Reissatessani eri puolilla Espanjaa olen törmäillyt etenkin suuremmissa kaupungeissa ns. gastrotoreihin. Kyse on pääosin entisiin kauppahalleihin rakennetuista ruokatoreista, joissa on erilaisia pieniä herkkukeitaita, ravintoloita, baareja ja kahviloita. Tarjolla olevasta annista voi koota mieleisensä kokonaisuuden ja nauttia ateriansa ja juomansa missä tahansa hallirakennuksen pöydistä.

Ilokseni huomasin, että Fuengirolan keskusta oli saanut viime vuoden alkupuoliskolla oman ruokatorinsa Gastromercado Galerían. Tällä hetkellä torin tarjonnasta huolehtii 12 standiä, joista löytyy mm. tapaksia, mereneläviä, sushia, tuorepastaa, hampurilaisia, Iberico-kinkkua, juustoja, leivonnaisia, unohtamatta tietenkään espanjalaisia viinejä.

Lähiruoka tuntui täälläkin olevan kunniassaan. Syömämme katkaravut ”gambas pil pil”, kokolihahampurilaiset ja jälkiruokaleivokset olivat kaikki kerrassaan herkullisia. Erityisesti hampurilaiset olivat niin maukkaita, että lihanhimossa jäivät kuvaamatta. Kyseisen lihakaupan Primeatin tuotteet näyttivät muutenkin aikamoisen herkullisilta. Mukava lisä olivat ns. tapaksiksi sopivat minihampurilaiset.

Hintataso oli ehkä lähempänä keskitasoa, ei hirmu halpaa, muttei mitenkään kallistakaan tasoon nähden. Annokset valmistettiin tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Monella kojulla näytti olevan päivän tarjouksia.

Galería on mukava ja eläväinen paikka myös piipahtaa pelkästään lasilliselle. Torilta löytyi niin viinibaari kuin erillinen drinkkibaari.

Halliin on sisäänkäynti molemmista päädyistä sekä Calle de Espanalta että Calle de Cervantesilta. Gastromercado Galería on avoinna joka päivä sunnuntaista torstaihin klo 12-24, perjantaisin ja lauantaisin klo 12-01.

Fuengirolan ”oikea” keskusta on muutenkin hyvästä ruuasta kiinnostuneelle matkaajalle oiva alue. Plaza Chinorrosin ja Plaza de la Constitutionin aukioiden ympäristöstä löytyy paljon paikallisia ravintoloita, joissa on hyvä hintalaatusuhde. Jos olet lounasaikaan liikkeellä (ennen klo 16:sta) tutkaile erityisesti ”Menu del día” tarjontaa eli päivän lounasmenuita. Kolmen ruokalajin lounas viineineen irtoaa usein hyvin kohtuulliseen hintaan.

http://mercadolagaleria.com/en/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

7.1.2017 3 comments

Ruoka ja viini Yleinen

Huono ruoka, paha mieli – miten valita matkalla hyvä ruokapaikka

by Annemaria 4.1.2017

Jos iän mukana on tullut opittua, ettei ole sama mihin matkoilla päänsä kallistaa, on tullut opittua myös, ettei ole sama mitä suuhunsa pistää. Hyvä ruoka ja uudet ruokakokemukset ovat minulle merkittävä osa matkaelämystä. Ja niin se vaan on, että hyvä ruoka voi pelastaa huononkin matkapäivän.

Myönnetään, olen matkoilla tosi kriittinen ruokapaikkaa valittaessa. Joskus toivoisin olevani niitä ihmisiä, jotka menevät vain lähimpään ravintolaan, syövät vatsansa täyteen ja ovat tyytyväisiä.

Sen sijaan minun on kierrettävä ainakin muutaman lähikorttelin verran, tutkittava tarkoin jokaisen vähänkään kiinnostavan ravintolan ruokalista, kurkittava sisään ja tehtävä pika-analyysi. Usein sillä seurauksella, että tunnin kävelyn jälkeen palataan siihen ensimmäiseen ravintolaan….

Kun vieraassa paikassa randomina valitsee ruokapaikkaa, melkoista hakuammuntaahan se on. Joskus kokee karvaan pettymyksen, joskus taas tekee todellisen löydön. Kun ruoka on jumalaisen hyvää, maut mietittyjä, annokset visuaalisesti kauniita, tarjoilu ystävällistä ja miljöö miellyttävä, tuntee tehneensä sen nappivalinnan. Ja ennen kaikkea saaneensa taas yhden ihanan matkakokemuksen. Parasta tietysti, jos tämä kombo ei myöskään maksa mansikoita.

Juuri siksi kannattaa nähdä vähän vaivaa ja ”metsästää” sitä unelmaravintolaa. Ehkä tämä onkin yksi nykyaikainen ilmentymä metsästäjäkansan geeniperimästä 🙂

Onko olemassa sitten mitään kriteerejä, joilla välttää tekemästä niitä suurimpia virhevalintoja? Väitän, että on. Parannat ainakin mahdollisuuksiasi tehdä parempia ravintolalöytöjä, jos kiinnität huomiota seuraaviin seikkoihin:

Sisäänheittäjät

Hyvällä ravintolalla on henkilökunnalle muuta käyttöä kuin seisottaa heitä kadulla pysäyttämässä ohikulkijoita. Hyvä ravintola ei tarvitse sisäänheittäjää, sinne osataan hakeutua muutenkin.

Kuvalliset ruokalistat

Jokainen meistä tunnistaa lomakohteiden ruokalistat, joissa annosten kuvat löytyvät vierestä. Hmmm, kyllähän se toki helpottaa valintaa, mutta kuvissa annokset ovat usein kaukana todellisuudesta. Tai sitten ne ovat niitä perustylsiä pihvi & ranskalaiset mättölautasia.

Jos ravintolassa on sisäänheittäjä, siellä on usein myös ravintolan edustalla selattavissa kuvallinen ruokalista. Siitä on helppoa näyttää vähäisemmänkin kielitaidon omaavalle turistille, mitä kaikkea heiltä löytyy. Ja näissä paikoissa usein löytyy vaikka mitä (katso seuraava kohta). En menisi tähän mestaan.

Pitkä ruokalista

Jos ruokalista on ylettömän pitkä ja sieltä löytyy kaikkea mahdollista pizzasta mereneläviin, aasialaisesta välimerelliseen, pystyykö keittiö todellakin handlaamaan kaiken tämän kunnolla? Luulenpa että ei, enempi haiskahtaa mättömestalta.

Pitkä ruokalista on usein tae puolivalmisteiden käytöstä, samat komponentit toistuvat useassa annoksessa ja niin ruuat kuin esillepano ovat tajuttoman tylsiä. Aina riittää uusia turisteja, vaikka kukaan ei tulisikaan toista kertaa. Pääasia, että yritykselle jää mahdollisimman suuri kate.

Hyvä ruoka tarvitsee aikaa ja siksi suppea ruokalista antaa ehdottomasti enemmän lupausta keittiön tasosta.

Asiakkaat

Ovatko ravintolan asiakkaat pelkästään turisteja vai istuuko salissa myös alkuperäisväestöä? Käy kuulostelemassa. Paikalliset kuitenkin tietävät parhaimmat ruokapaikat ja hakeutuvat niiden patojen ääreen, joista kannattaa maksaa.

Jos ilta toisensa jälkeen ravintolassa on hiljaista, herää myös ajatus siitä, kuinka tuoreita raaka-aineet mahtavatkaan olla. Satuinpa kerran syömään tonnikalaa ravintolassa, jossa ei juuri muita asiakkaita ollut oman seurueemme lisäksi. Kyllähän maussa oli jo hieman viitteitä parasta ennen päiväyksen ohitukselta, mutta söin nyt kuitenkin. Seuraavana yönä tiesin, miksei olisi kannattanut…

Sijainti

Huonoimpaan hinta-laatusuhteeseen olen törmännyt usein ravintoloissa, jotka sijaitsevat ns. paraatipaikoilla eli kaupungin pääaukion laidalla, merkittävien turistinähtävyyksien välittömässä läheisyydessä tai aivan meren äärellä upealla näköalalla varustettuina. Olen tullut kovin varovaiseksi näitä turistivirtojen varsilla sijaitsevia ravintoloita kohtaan ja tutkailen nykyisin tarkasti onko paikoissa muita ruokailijoita kuin turisteja.

Tällaisissa kuppiloissa olen myös juonut elämäni kalleimman kahvin (Venetsiassa Markuksen torin laidalla) tai maksanut rasvaisimman hinnan olutpullosta (Belgian Bruggen pääaukiolla Grote Marktilla).

Monesti ne parhaimmat ravintolat ovat löytyneet pienten sivukujien varsilta poissa päähulinoista. Usein nämä ravintolat ovat myös ulkopuolelta melko huomaamattomia ilman välkkyviä valoja tai loistokkaita fasadeja.

Ravintolan yleisilme

Hieno ympäristö ei takaa hyvää ruokaa, eikä katukeittiöissäkään välttämättä syö hyvin. Ravintolan miljööstä ei mielestäni voi ruuan tasosta päätellä oikein muuta kuin, että onko ympäristö ja tunnelma sellainen missä itse viihdyt. Parhaita aterioita olen syönyt niin kristallikruunujen loisteessa kuin keikkuvalta jakkaralta kerniliinapöydältä.

Ravintolan yleisen siisteyden perään katson kyllä jonkun verran. Vaikka ravintolasali olisi kuinka vaatimaton, se voi kuitenkin olla siisti. Jos edes sitä aluetta minne asiakkaan silmä yltää, ei pidetä siivona, miltä keittiössä mahtaakaan näyttää kaikkien katseiden ulottumattomissa?

Suositukset

Tripadvisorin ravintolasuositukset ovat vieneet minut toisinaan allikkoon ja olen alkanut suhtautua niihin hieman skeptisesti. Käsitys hyvästä ruuasta on sen verran subjektiivinen kokemus, että sama annos voi tosiaankin olla toiselle erinomainen ja toiselle silkkaa mättöä.

Jos etsin netistä etukäteen tietoa matkakohteen ravintoloista, luotan enemmän ruokaorientoituneiden matkaajien ja alan ammattilaisten mielipiteisiin. Ruokabloggaajien ja -toimittajien mielipiteet ovat useammin vieneet oikeisiin osoitteisiin.

Tsekkaa muuten ravintolan ikkunat ja ovenpielet, näkyykö siellä tarroja, kunniakirjoja tai lehtileikkeitä erilaisista kunniamaininnoista tai arvostuksen osoituksista. Jos niitä on useampi, todennäköisesti se kertoo jotain ravintolan tasosta.

Tulkoon vielä sanottua, että tässäkin kohden poikkeukset varmasti vahvistavat sääntöjä. Mutta noin pääpiirteisesti, nämä huomiot ovat auttaneet löytämään ravintolahelmiä, vaikka pettymyksiäkin tulee lähes joka reissulla. Joka tapauksessa, hyvä ruoka, parempi mieli, etenkin matkoilla. Hyvää ravintolaa kannattaa etsiä.

Löytyykö keneltäkään lisää vinkkejä sen täydellisen ravintolan löytämiseen?

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

4.1.2017 6 comments

Ranska Ruoka ja viini

Ruokamatkalla Nizzassa – vältä näitä virheitä

by Annemaria 23.11.2016

Palasin hiljattain Nizzasta ripulista kärsien. Viimeisen lomapäivän illallinen ei mennyt ihan putkeen.

Ranskalaiset rakastavat hyvää ruokaa ja elävät syödäkseen. Siinä nyt ei ole mitään uutta, mutta miten satunnainen turisti Ranskassa voisi ottaa muutamasta lomapäivästään ruuan kannalta kaiken mahdollisen irti?

Kuulun niihin matkaajiin, jotka tutkailevat ennen reissua tulevan matkakohteensa ravintolatarjontaa ja arvioita. Michelin-tähditetyissä ravintoloissa minulla ei ikävä kyllä ole varaa syödä, joten tavoitteenani on löytää hintalaatusuhteeltaan mahdollisimman hyviä ruokapaikkoja. Sellaisia persoonallisia mestoja, joissa syö nautinnollisesti maksamatta siitä mansikoita.

Herkut ovat saaneet Nizzassa arvoisensa puitteet. Vanhoja hienostuneita herkkukauppoja on kaikkialla kaupungissa.

Niinpä nytkin ennen Nizzan matkaani laitoin muistiin muutaman hyvät arvostelut saaneen ravintolan. Ennen reissuani löysin myös kirjastosta Helena Petäistön mainion oppaan: ”Nizza, Cannes, Biarriz” (2013), jossa tämä Ranskasta tuttu, paljon matkustellut kirjeenvaihtajamme suosittelee omia lempihotellejaan ja -ravintoloitaan kyseisistä kaupungeista.

Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valitsimme Petäistön ykköspaikan, vanhan kaupungin Chez Palmyren. Yritimme jo päivällä varata tänne pöytää, mutta 25 paikan pikkubistro oli täyteen varattu ties kuinka pitkäksi aikaa. Päätimme kuitenkin illalla kokeilla vielä onneamme ja olimme roikkumassa ovenkahvassa jo hyvissä ajoin ennen ravintolan aukeamista. Tämä kannatti, sillä onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan pöydän. Viiden minuutin sisällä aukeamisesta ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi.

Illan menun saattoi tarkastaa joko seinän liitutaululta tai käsin kirjoitetusta eteemme tuodusta lappusesta. Vaikka ruokalista oli suppea (hyvä merkki!), mieleinen kokonaisuus sieltä kuitenkin löytyi.

Tässä ravintolassa nautimme todella herkullisen menun. 18 euron hinta kolmen ruokalajin ateriasta on Ranskassa älyttömän vähän. Voin yhtyä täysin Helenan kirjoitukseen: ”Täällä voisi syödä vaikka joka ikinen ilta”. Tuoreista raaka-aineista hyvin valmistettua ranskalaista ”kotiruokaa”, cuisine de famille, niin kuin ravintola näytti itseään mainostavan. Etenkin täydellisesti paistettu tonnikala jäi mieleen. Vaikka ravintolassa oli tiivis tunnelma kuin sillipurkissa, ehdottomasti suositeltava paikka, jos vaan onnistuu saamaan täältä pöydän.

Herkullinen kasvisalkuruoka.

Seuraavana iltana osuimme vanhan kaupungin kujilla La Comptoir du Marché nimisen ravintolan hollille. Muistin tämän bistron myös Petäistön kirjasesta. Onneksemme saimme pöydän. Hetken päästä tulostamme ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Hyvä merkki siis.

Bistron sisustus ja vanhat esineet kielivät ravintolan entisestä elämästä. Oltiinko jonkinlaisessa vanhassa teollisuuskeittiössä? Ruokalistoja ei ollut, vaan tarjoilija kävi esittelemässä liitutauluilta illan tarjonnan. Valikoima oli hieman edellistä paikkaa laajempi, joten alkoi tulla jo vähän valinnan vaikeutta.

Tämä ravintola oli ehdottomasti tämän lyhyen lomamme paras kokemus. Ruoka ei ollut vain maukasta, vaan annokset olivat myös kauniisti aseteltuja. Söinköhän täällä yhdet elämäni parhaista tortilliineistä, kastike olisi ainakin voinut viedä kielen mennessään? Paikan kampasimpukat pekonilla olivat myös excellent! Ja pakko mainita myös paikan mousse au chocolat. Vaikka vähän suklaaöverit tulikin, jälkkäri oli suklaanystävän unelma.

Tonnikalaa kauniisti laitettuna.

Paikassa oli muutenkin mukavan letkeä ja hyväntuulinen tunnelma. Kolmen ruokalajin menu viineineen maksoi vajaa 30 euroa hengeltä.

Tämän jälkeen sitten ruokakokemuksemme eivät ihan täyttyneet. Emme olleet ottaneet huomioon, että sunnuntaina ja maanantaina suuri osa Nizzan ravintoloista oli kiinni. En tiedä koskeeko tämä vain nyt hiljaisempaa talvikautta vai onko yleinen maan tapa, että lähes jokainen pieni ravintola on suljettuna pari päivää viikossa. Sunnuntai-iltana kävimme turhaan kolkuttelemassa useiden suositeltujen ravintoloiden suljettuja ovia.

Ei ole ravintolan löytäminen reissussa aina helppoa.

Lopulta istuimme jossain pertsaitalialaisessa ravintolassa syömässä pertsapizzaa ja pastaa. Enempi meni tämä kokemus mahan täytteeksi.

Viimeisenä päivänä kävimme hakemasta päiväruuaksi kämpille lajitelman susheja. Naapurustossamme oli sushibaari, joka näytti olevan ilta toisensa jälkeen melko täynnä. 22 eurolla irtosi kolmelle päiväpalaksi riittävä sushilautanen. Hyvä hintalaatusuhde erittäin tuoreen ja raikkaan makuisista susheista. Paikan nimi on vain Sushi Bar ja se sijaitsee vanhan kaupungin kadulla Rue de Collet. Ravintolan tunnistaa jo pitkästä matkasta iloisen värisistä kynttilälyhdyistä ja vilteistä.

No, olihan meillä vielä yksi ilta jäljellä ja odotukset ruokaa kohtaan korkealla. Siispä hyvissä ajoin suunnistimme kohti Le Panier -nimistä vanhan kaupungin ravintolaa (lähellä Cours Saleya -toria), jonka ennakkotietojen mukaan piti tarjota vähän uudemman sorttista ranskalaista keittiötä. Olimme tarkistaneet myös, että ravintola oli maanantai-iltana avoinna. Pettymys oli suuri, kun kuulimme, että ravintola oli illaksi täyteen varattu.

Tässä kantapään kautta opittu vinkki Nizzan ravintolamaailmaan. Tarkista aukioloaika ja yritä varata pöytä etukäteen, jos mielit jonnekin tiettyyn paikkaan syömään. Emme osanneet kuvitella, että sesonkikauden ulkopuolella suosituissa ravintoloissa olisi näin täyttä etenkään maanantai-iltaisin.

Ranskaa taitamattomalle ei ollenkaan huono asia olisi mukana kulkeva sanakirja. Vaihtuvat ruokalistat olivat aina vain ranskaksi. Onneksi tarjoilivat osasivat jonkin verran kääntää niitä englanniksi.

Siispä otimme käyttöön plan been ja menimme edelleen Petäistön kirjan ohjaamina Le Bistrot d’Antoine nimiseen ravintolaan, joka on muuten samassa omistuksessa aiemmin mainitun Le Comptoir du Marchén kanssa. Ravintola oli kiinni.

Seuraavaksi etsimme Olive & Artichaut -nimisen ravintolan, jolla näytti olevan ikkunassaan vaikuttava kokoelma palkintotarroja ja mainintoja Michelin oppaista. Harmillista, ravintola oli myös kiinni. Samoin kuin romanttinen Le Démodé.

Seuraavan ravintolan kohdalla onnisti. Petäistöltä suitsutusta saanut ravintola La Meranda löytyi myös vanhan kaupungin kujalta. Hieman nuhjuisen näköinen paikka, josta meille löytyi vapaa kulmapöytä. Jakkarat olivat juuri niin epämukavat kuin Petäistön kirja antoi olettaa. Tämä olikin ainut asia, mikä ravintolassa vastasi ennakko-odotustamme.

En tiedä oliko jotain tapahtunut Petäistön kirjan kirjoittamisesta, mutta ruoka oli kaikkinensa hirveää ja hinta siitä posketon. Vai oliko tässä paikassa jotain, mitä en ymmärtänyt? Helmiä sioille -ilmiö kenties? Keittiössä hääräsi ymmärtääkseni entinen luksushotelli Negrescon keittiömestari, jolla oli kannuksissaan kaksi Michelin tähteä. Tarjosiko tämä bistro ehkä Ranskan parasta mahalaukkua, jota tultiin pitkien matkojen päästä maistamaan?

Joka tapauksessa koko ruokalista oli minulle sisäelimiä kaihtavalle hankala. Ei nyt juuri tänä iltana sattunut tekemään mieli vasikan päätä, veripalttumakkaraa tai naudan mahalaukkua. Yleensä ravintoloissa on valinnan vaikeutta sen suhteen, etten tiedä mitä useasta hyvästä valitsisin. Nyt oli kyllä niin päin, etten tiennyt mitä olisin valinnut, kun tämä ruokagenre ei oikein uppoa. Eikä mennyt paremmin ystävillänikään. Pettynyttä tunnelmaa lisäsivät naapuripöydän kelmeät roiskausannokset. Ruokailu oli kertakaikkisen catastrophe.

Olin niin kiukkuinen, etten muistanut ottaa paikasta ainoatakaan kuvaakaan. Lähes 35 euroa palasta mautonta ricottajuustoa ja kasasta pastaa, jota oli ilmeisesti pyöräytetty pestossa (minkään valtakunnan kastiketta annoksessa ei ollut) sekä pienestä lasillisesta roséviiniä. Jos jotain hyvää, provencelainen roséviini ei näytä koskaan pettävän.

Täydellinen päätös tälle ruokakokemukselle oli seuraavana päivänä vaivannut ripuli. Toki mahan voi saada sekaisin mistä vaan, mutta tässä kohden jäljet viittaavat vahvasti kyseiseen sylttytehtaaseen. Jos menen uudelleen Nizzaan, kierrän tämän ravintolan takuulla kovin kaukaa.

Oletko itse syönyt missään näistä mainituista ravintoloista? Vai olisiko sinulla tarjota Nizzasta muita hyviä ruokaelämyksiä? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne, sillä vähän jäi harmittamaan, kun niin moni mielenkiintoinen ruokapaikka jäi kokematta. Ehkäpä tässä on hyvä syy tehdä Nizzaan uusi ruokahenkinen matka. Ruokapaikoista ei ainakaan tule olemaan pulaa, etenkin jos muistaa tarkistaa aukioloajat ja varata pöydän etukäteen. Bon appétit!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

23.11.2016 6 comments

Ruoka ja viini Suomen kaupungit

Tampereen löytöjä: 1 x kiva kahvila & 1 x kiva lounaspaikka

by Annemaria 6.10.2016

Joku etsii kulkeissaan Pokemoneja, minä etsin kuppiloita.

Uskokaa tai älkää, kahvi maistuu paremmalta ja ruoka herkullisemmalta, jos ympärillä on jotain kaunista tai mielenkiintoista tarkasteltavaa. Matkustelen sitten kotimaassa tai ulkomailla mukavien kahviloiden ja ravintoloiden löytäminen on minusta aina yhtä kiinnostavaa. Sitä ikään kuin pitää kuppilasensorit ojossa ja bongailee ohikulkeissaan mukavannäköisiä mestoja. Muutama ruokalista on tullut taipaleen varrella tutkailtua ja melkoinen määrä ovia avattua ja sisään kurkistettua. Välillä onnistuu tekemään hyviä löytöjä, välillä taas randomina valittuihin paikkoihin pettyy. Ravintoloihin, jos mihin, pätee sanonta ”Moni kakku päältä kaunis…”.

Mutta mikä sitten tekee paikasta hyvän? Minkälainen ravintola on hyvä löytö? Toki hyvä ruoka tai herkullinen leivosvitriini on number one, mutta koska olen melkoinen visualisti ja miljööfiilistelijä, paikan sisustuksella on minulle myös merkitystä. Saan suurta mielihyvää sisustuksen mielenkiintoisista yksityiskohdista ja kokonaisuuden linjakkuudesta. Minusta ruoka maistuu paremmalta, kun sitä syö mukavassa ympäristössä.

Erityisen kiinnostavia ovat paikat, jotka ovat löytäneet selkeän oman tyylinsä ja toteuttaneet sitä kekseliäästi ja luovasti. Sisustustyylistä syntyy ikäänkuin paikan henki, tarina, joka kertoo asiakkaalle minkälaista ravintolaelämystä tästä paikasta voi odottaa.

Tulen usein suorastaan surulliseksi hyllyjen päältä roikkuvista mitäänsanomattomista muoviköynnöksistä tai pikkusievästä tilpehööristä, jota on riposteltu kaikkialle, varsinkaan jos sillä ei ole mitään punaista yhdistävää lankaa.

Kumma kyllä ne kaikkein parhaimmat kahvilat ja ravintolat on tullut löydettyä usein ihan sattumalta. Niin nytkin parin päivän pikavisiitillä Tampereella. Majoituin Holiday Clubin Tampereen kylpylään, jonka vierestä löytyi mielenkiintoinen vanha kivitalo. Tarkempi tutkailu paljasti rakennuksen sisältä Kahvilaputiikki Ansarin.

Paikan nimi viittaa kasvihuoneeseen ja syystä. Rakennus on Lapinniemen puuvillatehtaan entinen kasvihuone, joka kuului tehtaanomistajan vaimolle. Tilan lasikatto päästi sisään paljon luonnon valoa ja teki tilasta ilmavan.

Sisustuksessa oli hauskoja yksityiskohtia ja kodinomaista lämpöä, tosin vähempikin sisustuselementtien määrä olisi toiminut. Mukavaa olisi myös ollut, jos kasvihuoneteema olisi jotenkin tullut sisustuksessa esille. Pidin erityisesti pääpuolen tilassa olleista gobeliinihenkisistä matoista ja tilaa reunustavasta iloisesta tyynyrivistöstä sekä etualan patinoituneella rauta-aidalla reunustetusta terassista. Ihanien leivosten lisäksi kahvilassa oli myynnissä sisustus- ja lahjatavaroita. Kuuluu ehdottomasti sarjaan kiinnostava kahvila.

Lounaspaikkaa etsiessämme huomioni kiinnittyi keskustassa Pikkubistro Kattilan hauskaan sadonkoruuhenkiseen koristeluun katukäytävällä ravintolan edustalla. Tässä kohtaa lounaspaikka valikoitui ihan vain tämän soman sesonkikoristelun ansiosta ja kiva oli huomata, että sama syksyteema jatkui sisätiloissa kurpitsoilla, vihanneksilla ja punaisilla omenoilla.

Kattila tarjosi neljää erilaista kympin hintaista lounasvaihtoehtoa, joihin kaikkiin sisältyi pieni alkusalaatti ja leipä. Annokset tarjoiltiin pöytiin. Vaikea oli valita, sillä sen verran hyvältä kuulostivat jokainen, mutta lopulta valitsin lohta salaattipedillä, mikä osoittautuikin ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Maukasta ruokaa raikkaista, hyvistä raaka-aineista ja salaatin päällä reilun kokoinen mehevä pala paistettua lohta. Ei ihme, että ravintola oli lounasaikaan lähes täynnä. Erinomainen hinta-laatusuhde.

Luin myöhemmin, että Kattila mielellään kokeilee ja tarjoaa hieman tuntemattomampia raaka-aineita, josta sain osviittaa omalta lautaseltani löytyneistä viidakkokurkuista. Aivan uusi tuttavuus minulle.

Paikka oli sisustettu keskieurooppalaisilla vanhoilla antiikkikalusteilla. Vähän ehkä raskasta, mutta kodikasta. Voimakkaat värit, kuten reipas punainen, toivat mukavaa energiaa ja lämpöä tilaan. Kaiken kruunasi tosi ystävällinen palvelu.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

6.10.2016 2 comments

Ruoka ja viini Viro

Tallinnan Kalamajan alueen ihastuttavat ravintolat

by Annemaria 8.9.2016

Tallinnan Kalamajan ravintoloiden sisustus on pääosin leikittelevää ja rentoa. Ruokaan suhtaudutaan kuitenkin ilmeisen vakavasti.

Kirjoitin edellisessä postauksessani innostuksestani Tallinnan Kalamajan alueeseen. Tämä vanhan kaupungin takana oleva vanha puutalo- ja tehdasmiljöö on kokenut melkoisen renessanssin. Alueella kohtaa toinen toistaan ihastuttavampia ja persoonallisempia kahviloita, ravintoloita ja baareja, joista on vaikea valita, mihin poikkeaisi. Yksi on ihastuttava sisustukseltaan, toinen kiinnostava ruokalistaltaan, kolmas muuten vain rennon kutsuva. Tässä vinkiksi muutama oivalliseksi koettu bongaus kahdelta viime reissulta.

Klaus Kohvil

Jo menomatkalla meitä hemmoteltiin. Klaus Kohvik kahvila/ravintola sijaitsee meren rannalla Tallinnan kalatorin vieressä. Aamiaiseksi nautittu ”fat pancakes” marjojen, vaniljajäätelön ja itse tehdyn vadelmahillon kera vei sen verran ekstaasiin, että paikka jäi unohduksessa kuvaamatta. Klaus on pieni, viehättävä rafla, joka on sisustettu skandinaavisen pelkistetysti. Listalla edullisia lounasvaihtoehtoja ja päämenu sekoitus virolaisia, italialaisia ja aasialaisia makuja. Panostaa erityisesti lähiruokaan. Mukava terassi.

Boheem

Eipä tarvinnut pitkään tarpoa, kun taasen oli pakko pysähtyä. Boheem on yksi Kalamajan alueen ensimmäisistä kahviloista. Vanhassa puutalossa on neljä huonetta ja terassi. Herkullisen näköisiä leivonnaisia, mutta myös ruoka-annoksia kuten valtavan kokoisia salaattiannoksia. ”Kenen kotona tässä kahvitellaan” –tunnelmaa. Palvelu vähän hitaan puoleista.

Bar Bistro Kukeke

Jälleen hauskasti sisustettu ravintola, jossa iloinen fiilis. Ruokalistalla paljon pieniä annoksia kuten voileipiä ja vegaaniruokaa. Tosin oma kasvisleipäni mauttomuudellaan ei ihan vakuuttanut, ystäväni leipä sen sijaan toimi. Kelpo viinilista, josta kaikkia viinejä (samppanjaa lukuun ottamatta) sai laseittain.

Apelsini Raudtee

1929 rakennetussa rautatieläisten kodissa sijaitseva siisti paikka. Hieman fiinimpää sisustusta, mutta ruokien hinnat olivat kuitenkin kovin maltilliset. Ravintolan takaa löytyi mukava ja suojaisa terassi. Tila toimii samalla kalliiden kylpyhuonekalusteiden näyttelytilana. Inspiroiduimme upeista kylpyhuonekaakeleista, jotka vetivät itse asiassa meidät ovesta sisään. Takaa paljastui yllätykseksemme ravintola.

F-hoone

Ehkä tunnetuin ja kehutuin Kalamajan ravintoloista. Telliskiven kortteerissa sijaitsevassa loft-henkisessä ravintolassa on rento meininki. Todella edulliset hinnat ja kelpo ruokaa. Molemmilla kerroilla tupaten täysi. Lisää tarinaa täältä: Pari ravintolavinkkiä Tallinnaan.

Pudel Baar

Oluen ystävän mekka. Täällä teet maailmanympärimatkan olutmaailmassa. Vaikuttava määrä erikoisia pienpanimoiden oluita. Hauska retrotunnelma. Varoitus: älä mene yläkerran yhteisvessaan, jos ei ole ihan pakko.

Kivi Paber Käärid

Arvasit oikein, nimi on suomeksi kivi, paperi ja sakset. Ravintola mainostaa itseään 100% gluteenittomana ravintolana. Tyylikkäästi sisustettu, viihtyisä ja rento.

Frenchy

Ranskalaistyyppinen bistro, joka houkutteli sisään tunnelmallisella lattarimusiikilla. Herkullisen näköisiä annoksia etenkin, jos ranskalaistyyppinen kokkailu kiinnostaa. Omistaja tuo itse raaka-aineita ja viinejä Ranskasta. Keveän trendikäs sisustus, jossa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Fabrik

Ylistys ja suitsutus. Fine dining paikka ilman fine dining hintoja. Kovaa yritystä, kokeilun halua ja ruuanlaiton intohimoa. Lisää tarinaa ruokakokemuksesta seuraavassa postauksessa.

Vinoteek Vabrik

Edellistä Fabrik-ravintolaa vastapäätä sijaitseva viinibaari ja -myymälä. Mielenkiintoisia omaa maahantuontia olevia viinejä, joissa kohtuuhinnat. Myyjä tuntui olevan melkoisen asiantunteva ja tiesi kertoa jokaisesta kysymästämme tuotteesta yksityiskohtaista tietoa ja luonnehdintaa. Kertakaikkisen ihastuttava paikka nautiskella viinejä tunnelmallisten ranskalaischansonien soidessa taustalla. Ehdottomasti paras paikka sen illan viimeisen lasillisen nauttimiseen.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.

8.9.2016 0 comments