Tiedän, tiedän. Vertailut ovat aina vaarallisia ja kokemukset yksilöllisiä. Yhdessä on hyvää yksi ja toisessa toinen. Mutta eihän sille mitään voi, että toisiinsa verrattavista kohteista johonkin vaan tykästyy enemmän. Näin kävi minullekin tämän kesän Lapin reissullamme.
Uusia kohteita minulle eivät olleet kumpikaan. Niin Levillä kuin Saariselälläkin on tullut käytyä kesä- ja syysaikaan useamman kerran vuosien varrella. Tutuksi ovat tulleet myös monet alueiden retkeilyreitit niin läheltä kuin kauempaakin.
Levin yleisilme
Kukapa ei tuntisi Leviä, onhan se maamme laajin talviurheilukeskus ja laskettelijoiden ikisuosikki. Palvelutarjonnaltaan Levi vetää varmasti pidemmän korren kaikilla mittareilla. Kauppoja ja ravintoloita on enemmän kuin pienessä kaupungissa, tosin kesäkuukausina aika moni paikka on suljettuna.
Naureskelimme sitä, että kesäaikaan Levin keskustassa kävellessä paikka on kuin katastrofielokuvasta. Kuolleen kaupungin katuja vaelsimme vain me ainoat eloonjääneet 🙂 Ennen ruskaviikkoja alueella on yllättävän rauhallista.
Levin keskustan rakentamiselle täytyy nostaa hattua. Vaikka rakentaminen on kovin tiivistä, rakennukset ovat samantyylisiä ja itseasiassa suurimmaksi osaksi kauniita. Kiven ja puun yhdistelmää on käytetty rakentamisessa paljon ja lähekkäin sijaitsevat rakennukset sopivat hyvin toinen toisiinsa. Kokonaisuus näyttää hallitulta, mutta ei lainkaan tylsältä.
Levi on pitkälle rakennettua, jonka tieltä on saanut ikävä kyllä luonto väistyä. Vähäinen alueen metsä on nuorehkoa ja pusikkoista sekametsää. Ainoat viitteet Levin vanhemmasta metsästä keloineen näin rinteillä ajaessamme Levitunturin huipulle. Oikaiskaa virheellinen kuvani, jos tiedätte Levin alueella olevan vanhaa metsää. Minä en ole huomannut.
Saariselän yleisilme
Saariselällä huomaa, että ollaan huomattavasti iäkkäämmässä lomakeskuksessa. Koska rakennukset ovat nousseet vuosikymmenten aikana, eikä rakentamista ole ilmeisesti juurikaan kontrolloitu, alueen yleisilme on sekava ja hajanainen.
Vanhoja lautarakenteisia rivareita, korkeahkoja hotelleja, sekalaisia ravintolarakennuksia, katsojan silmin kaikki ripoteltuna epämääräisesti. Yhtenäinen ilme puuttuu ja jos ihan varovaisesti uskaltaisin sanoa, Saariselän keskusta vaikuttaa Leviä selkeästi vaatimattomammalta. Saariselkä on vähän kuin Levin maalaisserkku.
Palvelutarjonta ei yllä Levin tasolle, mutta kyllä täälläkin ravintoloita ja muita palveluita on riittämiin. Alueen suurin päivittäistavarakauppa Kuukkeli paloi viime vuonna maantasolle ja kauppa sijaitsee tällä hetkellä väistötiloissa. Uuden rakennuksen rakennustöitä oltiin käyntihetkellämme juuri aloittelemassa, joten jos kaikki menee hyvin, uusi kauppakeskus on valmiina ensi kesänä.
Siltikin pidän Saariselästä huomattavasti Leviä enemmän. Maasto itsessään on vaihtelevampaa ja täällä todella huomaa olevansa Lapissa. Maasto on avointa ja tunturijonoja piirtyy näkyviin liikuit sitten missä vain.
Rakastan myös sitä, että Saariselällä on paljolti vanhaa luonnonhoitometsää käkkärämäntyineen, keloineen ja luppokuusikoineen.
Majoituskapasiteettia molemmilla lomakeskuksilla on melkoisesti, joten kesäaikaan ennen ruskaviikkoja majoitusta saa molemmista paikoista tosi mukavaan hintaan.
Patikointi Levillä
Olen huomannut, että paikat, joiden retkeilyä hallinnoi Metsähallitus, ovat aatelia. Metsiemme hallitus satsaa paljon reitistöihin ja niiden kunnossapitoon. Uusia reittejä rakennetaan jatkuvasti, vanhoja pidetään hyvässä kunnossa ja retkeilijöiden palvelut, kuten tulipaikat, laavut, vessat, päivätuvat ja yöpymiseen soveltuvat autiotuvat ovat usein huippuluokkaa.
Kun vertailin tällä reissulla Leviä ja Saariselkää, huomasin tämän eron. Levin keskustan tuntumassa ei ole ollenkaan niin hyvää retkeilyreitistöä kuin Saariselällä, jonka patikkapolut kulkevat Urho-Kekkosen kansallispuistossa ja ovat Metsähallituksen ylläpitämiä.
Koska mies lähti kalaan, olin Levillä päivän ilman autoa ja selvittelin millaisia mahdollisuuksia autottomalla on päästä päiväretkelle tunturiin. Ehkä se helpoin tapa olisi ollut kivuta portaita pitkin Levitunturin huipulle, mutta tänne olimme ajaneet autolla jo edellisenä iltana ja kaipasin laskettelurinteen sijaan jotain oikeaa patikkaa ja tunturielämystä.
Muuten, jos haluat nähdä täydellisiä auringonlaskuja, hieno ja helposti saavutettava paikka on ajaa autolla Levitunturin huipulle.
Päätin kivuta Kätkätunturiin, jonne johtavalle reitille pääsin Levin keskustasta kutakuinkin K5-hotellin takaa. Opasteiden mukaan reitille pääsi kahta kautta, joten vähän meni arvailuksi. Valitsin vasemmalle kääntyvän reitin, joka kulki aluksi Immeljärven rantaa pitkin ja kääntyi sieltä sekametsään. Immeljärvelle pääsee ajamaan myös autolla, jos haluat vähän lyhentää matkaa.
Juurakkoista ja kivistä polkua pitkin nousu oli paikka paikoin melko rankkaa. Mietin mielessäni, että jos reitti olisi Metsähallituksen hoidossa, sitä todennäköisemmin olisi paranneltu.
Reitti kulki myös suurimman osan nuorehkon metsän pusikoissa, joten näköaloja pääsi ihailemaan vasta lähempänä tunturin lakea. Ylhäälle päästyäni ihmettelin huonoa reittiopastusta. Laella oli kaksi kylttiä, joista toinen osoitti tulosuuntaan Levi 5 km ja toinen kyltti viitoitti 200 metrin päässä olevalle laavulle. Karttojen mukaan takaisin olisi päässyt myös toista reittiä, mutta koska mitään opasteita ei ollut, katsoin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi palata tuloreittiä pitkin.
Minusta Levin parhaat retkeilyreitit löytyvät pienen ajomatkan päästä. 30 kilsan päässä on Aakenustunturi, 50 kilometrin päässä helposti saavutettava Särkitunturi, eikä Pallas-Yllästunturin kansallispuistoonkaan ole kuin noin 60 kilometrin matka. Tässä kolme postausta, joissa kerron tarkemmin noista reiteistä:
Särkitunturi – ei niin korkea, mutta julmetun kaunis
Aivojen puhdistusvaellus Muonion hiemoimmalle tunturille Pallakselle
Patikointi Saariselällä
Patikointireittien monipuolisuus ja runsaus ovat asioita, jotka vetävät pisteet Saariselälle. Ihan keskustan tuntumasta on lähtöpaikka useille lähireiteille, joissa on mukavasti valikoimaa erityisesti kevyemmissä muutaman kilometrin mittaisissa patikkapoluissa.
Erinomaisesti merkityistä reiteistä suurin osa on rakennettu ympyräreiteiksi, joka tuo mukavasti vaihtelua kulkemiseen.
Kiinnitin huomiota, että Saariselällä näytti olevan aika paljon iäkkäämpää porukkaa. Liekö syynä se, että tarjolla on paljon helppokulkuista maastoa, johon pääsee hieman heikommillakin jaloilla?
Saariselän kupeessa oleva Kiilopää on toinen lähtöpiste monille reiteille, joten kaikenlaisiin tarpeisiin ja kaikenlaisille kuntotasoille vaihtoehtoja piisaa. Ja vaikka kuntoa tai liikuntakykyä ei juurikaan olisi, Saariselällä pääsee tunturiin myös helposti. Autolla voi ajaa Kaunispään huipulle ja Urupäälle pääsee autolla melkein viereen.
Huomasin myös, että maastopyöräilijöitä näkyi Saariselällä paljon. Mikäpä sen mukavampaa kuin pyöräillä vaikkapa avotunturissa.
Mies pyysi vielä sanomaan, että kalastuksellisesti Saariselkä ympäristöineen on hänen mielestään parempi ja monipuolisempi.
Tässä aiempia kokemuksiani Saariselältä:
3 x helposti tunturiin Saariselällä
Viikon putki Lapissa otti voimille
Summa summarum
Jos pitäisi valita lumettoman ajan Lapin kohde Levin ja Saariselän väliltä, kääntyisin ehdottomasti Saariselän kannalle. Pidän enemmän sen vaihtelevasta maastosta, vanhoista metsistä ja monipuolisista retkeilymahdollisuuksista. Talvikausi onkin sitten toinen juttu.
…ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.
Ylhäällä, kippis!
Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.
Konsertti täällä oli elämys.
Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.
Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.
Hienoja näkymiä joka suuntaan.
Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.
Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.
Kylä joen rannalla.
Vanhojen hirsitalojen tunnelmassa on jotain hyvin rauhoittavaa.
Paljon kokenut ja paljon nähnyt naapurin Martta.
Kävi meillä vieraitakin. Kiitos käynnistä Pelkosenniemen kunnanjohtaja Päivi.
Tätä jengiä jäi ihan ikävä.
Kuva: Tanja Sanila
Tarkkailijat aitiopaikalla.
Tunturi ja joki – siinä Suvannon sielunmaisema.
Vanhaa peltoa ja punamultataloja.
Terva-Karkon torpan ”uudisasukas”.
Pomo Sinttu ja sen katras.
Uudet ystävämme.
Lammaskuiskaaja.
Kylän kesäkahvilan ihanaa kakkua.
Lähiruokaa pihalta.
Iltakalassa.
Jospa Paadar olisi näyttäytynyt tällä reissulla vähän useammin tällaisena.
Ei tarvitse tänne Vichyä kanniskella.
Kalastajan paleleva muija.
Saalistakin saatiin.
Luonto työstää taidetta.
Bileperjantai.
Tähtihetkiä ovat myös ne kultaiset ja kummalliset pohjoisen yöt, jolloin aurinko ei laske.
Huippuhetkiä ovat myös Lapin kultaiset suot, jotka tuoksuvat niin hyvälle.
Ja juoda samppanjaa tällaisissa maisemissa.
Lapissa ei tarvitse hienostella. Voi olla ihan oma itsensä. 
