”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä.”
– Tapio Wirkkala
Olen niin samaa mieltä herra Wirkkalan kanssa. On se vaan kumma juttu kun tunturiin pääsee, niin koko maailman murheet unohtuvat ja mieli on kepeä kuin mikä. Ja kun kasvoja koskettaa raikas tunturituuli, siinä on maailman ravitsevin seerumi niin ulkoisesti kuin sisäisesti.
Olin aiemmin nähnyt hienoja kuvia Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon kuuluvasta Pallastunturista ja mieli teki kovasti joskus päästä sinne. Tai itse asiassa kyse on tunturijonosta, jossa huippuja on peräti seitsemän. Eipä ihme, että Pallastunturit on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.
Pallastuntureiden korkein kohta on Taivaskero, joka nousee 809 metrin korkeuteen. Koska asemapaikastamme Leviltä Pallakselle ei ollut kuin reilut 60 kilometriä, päätimme tehdä päiväretken Taivaskerolle, sääkin kun näytti meitä hienosti suosivan.
Kurvasimme Pallastunturin luontokeskuksen pihaan, mistä hain meille reittikartan ja sain ohjeet rengasreitille. 9 kilometrin mittainen Taivaskeron kierros lähtee aivan luontokeskuksen vierestä.
Vaikka kipuaminen ylös olikin minulle ajoittain rankkaa ja sai sykkeet nousemaan maksimiin, upeassa alkusyksyn auringossa kulkeminen ei tuntunut niin pahalta kuin etukäteen uumoilin. Sitä paitsi koko ajan paranevat maisemat ruokkivat jaksamista ja pienet tauot kahvikupposen ääressä antoivat sopivasti lisäpotkua. Pallas sijaitsee lähes kokonaan puurajan yläpuolella, joten näkymät olivat sen mukaiset.
Alkumatkasta näimme ne muutamat tiilet, jotka olivat jääneet jäljelle Suomen Matkailijayhdistyksen rakennuttamasta ensimmäisestä Pallaksen tunturihotellista vuodelta 1938. Miettikääpä, noissa olosuhteissa arvokasta funkishotellia rakennettiin peräti kaksi vuotta. Perustuksia muurattiin lumitunnelissa ja tiiletkin tehtiin lähistöllä. Hotellin huonekalut olivat itse Alvar Aallon suunnittelemia.
Pitkä ei hotellin historia ikävä kyllä ehtinyt olemaan. Sota tuli väliin ja lopulta saksalaiset räjäyttivät koko rakennuksen perääntyessään 1944. Melko nopeasti sodan jälkeen aloitettiin uuden hotellin rakentaminen, joka avattiin jo 1948. Sama perinteikäs Hotelli Pallas on toiminnassa yhä edelleenkin ja se kuuluu nykyisin Lapland Hotels -ketjulle.
Reitti oli aluksi soratietä, joka muuttui myöhemmin kiviseksi poluksi. Ylin osa huipulle kuljettiin rakkakivikossa. Väsymys painoi, mutta kyllä kannatti. Tässä kohtaa ymmärtää, miksi tätä kohtaa Suomesta kutsutaan Tunturi-Lapiksi. Näkymät olivat kerrassaan aivan mahtavat. Maailma ympärillämme oli suuri ja avara. Pyöreä tunturi toisensa jälkeen piirsi horisonttia.
Taivaskeron lakea koristi muistolaatta, joka kertoi, että tälle kohtaa sytytettiin olympiatuli vuonna 1952. Mielenkiintoisen paikanpa olivat valinneet.
Huipulla muuten puhalsi melkoinen tuuli. Vaikka alhaalla olisi kuinka hieno keli, muista ottaa mukaan pipo, lämmintä lisävaatetta ja/tai hupullinen takki. Reppuun pakatut ylimääräiset fleesit tulivat tarpeeseen.
Tulimme takaisin rengasreitin mukaisesti Laukukeron kautta ja laskeuduimme alas hiihtohissin reunaa. Tässä kohden alastulo oli aika kivistä, joten jalkoja sai asetella huolella. Jyrkkyyttä oli myös sen verran paljon, että lasku kävi erityisesti polviin. Jos tekisin reitin uudelleen, laskeutuisin ensin Vatikuruun ja kulkisin sieltä takaisin kurussa virtaavan joen viertä.
Alastullessa mietin millainen Pallas mahtaa olla talvella. Mielenkiintoista on, että Pallastuntureiden kahdeksan laskettelurinnettä ovat täysin luonnonlumisia, keinolumetusta ei käytetä lainkaan. Laskettelijoiden käytössä on vain kaksi ankkurihissiä. Jotenkin aika viehättävää, että alue on pyritty pitämään mahdollisimman luonnontilaisena.
Taivaskerolle kannattaa ehdottomasti kivuta, jos vähänkään kunto antaa myötä. Tulet kohtaamaan palan parasta Lapin maisemaa.
www.luontoon.fi/pallas-yllastunturi/reitit/pallastunturinrengasreitti
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
