Hartaasti odotetulla ja nautinnollisella kesällä on yksi huono puoli. Tämä ihana vuoden jakso tuppaa hujahtamaan joka vuosi ohitse ihan liian nopeasti. Yksi päivä vain havahtuu siihen, että ilta pimenee ja elokuuta ollaan menossa jo hyvää haipakkaa. Siinä kohtaa itselleni yleensä iskee tarve päästä Lappiin.
Niin ihanaa kuin onkin olla kotona Saimaan rannalla, elokuu ja Lappi tuntuvat loppukesästä hyvältä yhdistelmältä. Silmiini ilmestyy hillankiilto samalla kun miehen perhovapakäsi alkaa hermostuneesti vipattaa.
Niinpä meidän autoon pakattiin tänäkin kesänä retkeilyrompetta ja kalastusvälineitä ja rouva Hillamania ja herra Taimenentoivossa suunnistivat kohti pohjoista. Mukana kulki myös työkoneeni, koska varsinainen lomajakso itselläni on vasta loppuvuodesta. Siunattu etätyömahdollisuus, joka antaa elämään vapautta ja liikkumatilaa!
Tänä kesänä matkasimme Rukan kautta Leville. Puolen vuorokauden mittaiset ajomatkat ovat nykyisellään puuduttavia, joten yöpyminen matkan varrella helpottaa kummasti matkantekoa.
Kesäkuukausina pohjoisesta saa majoitusta mukavaan hintaan. Booking.comin kautta löytyi kahden hengen hotellihuone 68 eurolla aamiaisella, jota voi pitää sangen kohtuuhintaisena.
Rukan Arctic Zone hotelli oli meistä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Huone oli siisti ja todella tilava. Aamiainenkin oli ihan riittävä, vaikka vähän riisuttua perussettiä olikin. Joka tapauksessa, kiva oli aamulla jatkaa matkaa eteenpäin levänneenä ja ravittuna.
Hillamaaninen sai jo matkalla lääkettä tautiinsa, sillä muutamalla suopoikkeamalla keräsimme matkan ensimmäiset hillakilot. Tosin tänä vuonna olimme hillan suhteen ikävä kyllä jo myöhässä. Paras kausi olisi ollut viikko tai kaksi takaperin, sillä marjat alkoivat olla jo ylikypsiä.
Levi ei ole koskaan ollut lempikohteitani Lapissa. Parhaiten tämä paikka palvelee mielestäni talvimatkailijaa, joka kaipaa ympärilleen paljon palveluita ja vilkasta iltaelämää. Itse haen Lapista rauhaa ja luontoa, joka Levin keskustassa ei juurikaan nouse esiin. Mutta onneksi täällä voi pitää ”base campia” ja tehdä päiväretkiä ympäristöön.
Meidän ensimmäinen patikkaretki suuntautui Aakenustunturille. Ajoimme Totovaaran parkkipaikalle (n. 30 km Levin keskustasta), mistä lähtevät eri pituiset retkeilyreitit Aakenustunturille ja sen ympäristöön.
Aakenustunturilla on kolme lakea ja päätimme ensialkuun kivuta niistä lähimmälle Vasalaelle. Tänne pystyy kapuamaan huonommallakin kunnolla, sillä lähes ylös asti pääsee kulkemaan kivituhkalla tasoitettua polkua pitkin. Polku kulkee aluksi sekametsässä ja nousee pikkuhiljaa ylöspäin kohti lakea.
Lämmin sää ja yhtäjaksoinen nousu saivat kummasti hien pintaan ja pulssin nousemaan, mutta kulku tasaista reittiä pitkin oli pääosin helppoa. Ainoastaan lähellä lakea joutui pienen matkan kulkemaan rakkakivikossa.
Vasalaella tuntui voimia olevan kummasti jäljellä. Päätimme jatkaa matkaa ainakin vielä kaksi kilometriä eteenpäin Metsähallituksen rakentamalle uudelle Aakenustuvalle.
Reitti tuvalle asti oli hyvin merkitty. Korkeiden tolppien päässä olevat nuolet viitoittivat tietä näkyvästi ja antoivat ainakin minulle mukavan turvallisuuden tunteen. Vaikka pelkään maastossa yli kaiken eksymistä, tänne saakka olisin uskaltanut taivaltaa jopa ypöyksin.
Olipa Metsähallitus tehnyt hienon autiotuvan. On mahtavaa, että kuka tahansa voi lyhytaikaisesti yöpyä täällä aivan ilmaiseksi. Pihalla oli tulipaikka ja vieressä kerrassaan siisti vessarakennus. Tällaisista, suorastaan ylellisistä palveluista retkeilijöille tulee niin hyvä mieli. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.
Aakenustuvalla pähkäilimme retkemme seuraavaa etappia. Vaihtoehtoja olisi ollut palata samaa reittiä takaisin tai jatkaa kulkua 11 kilometrin mittaisella Moloslaenkierroksella. Jälkimmäinen tuntui hyvältä vaihtoehdolta erityisesti sen vuoksi, että se kulki takaisin tunturin toista reunaa. Meillä oli vielä evästä ja juomaakin repussa, joten päätimme kulkea takaisin tätä hieman pidempää reittiä pitkin.
Emme osanneet ottaa täysin huomioon, että maastoreitti oli huomattavasti vaativampaa kuljettavaa kuin alkumatkan tasainen kivituhkapolku. 11 kilsaa tuntuu ihan käypäiseltä matkalta, mutta maastoon sijoitettuna matkan vaativuus on jotain ihan muuta kuin tasaista tietä pitkin talsittaessa.
Kun tunturilta laskeuduttiin alaspäin lähemmäksi metsänrajaa, reitti oli noin neljän kilometrin osalta melko ikävää kuljettavaa. Kapealla polulla kivikossa ja juurakossa sai askeliaan asetella huolella. Reitillä oli vaihtelevaa nousua ja laskua vuoronperään.
Sen sijaan ylempänä tunturissa näköalat palkitsivat. Tunturilappi avautui komeasti ympärille ja hiveli luontofriikin silmää. Tällä jaksoi taivaltaa, vaikka kieltämättä väsymys pyrki pahasti takkiin ja jalka alkoi kivikossa loppua kohden ikävästi lipsua ja kompastella.
Reitille osuu muuten mielenkiintoinen nähtävyys, vaikka surullinen pala historiaa onkin. Polun varrella oli jäänteitä saksalaisesta kuljetuskone Junkers Ju-52:sta, joka törmäsi vuonna 1944 lumimyrskyssä Moloslaen rinteeseen.
Onnettomuudessa kuoli välittömästi koneen ohjaaja ja kaksi matkustajaa. Koneessa ollut konekivääriampuja eli pahoin loukkaantuneena useita päiviä yrittäen turhaan saada apua hätäraketeilla. Reilun parin kuukauden päästä paikalle osui suomalainen hiihtopartio, joka löysi ainoan eloonjääneen, nuoren koiranpennun.
Viimeisillä kilometreillä reittimme pusikko-osuudella alkoi minulle hiipiä pelko selkäpiihin. Tuntui, ettei reitti lopu koskaan ja aloin jo miettiä, että ollaankohan me enää reitillä lainkaan. Näkyvät korkeat tolpat olivat loppuneet ajat sitten ja olimme seuranneet lyhyitä tolppia, jotka putkahtelivat kapealla polulla näkyviin turhankin harvakseltaan.
Tuli taas mieleen yksi patikoinnin perussäännöistä. Tutustu etukäteen reittiisi ja hanki mukaasi kartta, jotta tiedät mistä kulkea. Onneksi puhelimessa oli kenttää ja miehen jahtikarttasovellus sijoitti meidät kartalle. Vielä noin puolisen kilometriä eteenpäin ja sitten yhdistyisimme samalle kivituhkapolulle, josta lähdimme liikkeelle.
Pääsimme lopulta takaisin autolle, vaikka melkoisen väsyneitä olimmekin. Tässäkin kohtaa huomaan, ettei kaikki ole ihan yhtä helppoa kuin aiemmin. Rasituksessa alkaa jalka painaa selkeästi enemmän kuin ennen. Mutta siitä olen niin iloinen, että vielä jaksan.
Kipuaminen tunturiin kannatti jälleen. Kauniit maisemat palkitsivat ja hyvää mieltä tuli rutkasti kotiin tuomiseksi.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
2 comments
Levi ei itsellenikään ole missään tapauksessa Lapin suosikkikohteita, mutta on toiminut mainiosti samaan tarkoitukseen; sieltä on näppärää tehdä retkiä lähiympäristöön. Ajomatkat ovat moneen paikkaan järkevällä tasolla.
Aakenustunturit ovat kiva paikka. Siellä on huomattavasti rauhallisempaa kuin kyseisen kansallispuiston muilla merkityillä poluilla. Vaikka Vasalaelle pääsee huonommallakin kunnolla, niin kyllähän sekin nousu laittaa puuskuttamaan! Maisemat kuitenkin palkitsevat patikoitsijan. Ja kyllä, tuo uusi autiotupa on todella hieno!
Tuosta Moloslaen kierroksesta muuten löytyy aika niukanlaisesti tietoa, joten ei ole ihan helppoa se ennakkoon perehtyminen, vaikka yrittäisi. Itselläni on tarkoitus joskus kirjoittaa jonkinlaisia ohjeita aiheesta. Ensimmäistä kertaa reittiä kulkiessani (kuljimme kylläkin toisinpäin) joutui tosiaan muutamaan kertaan miettimään, onkohan sitä varmasti oikealla polulla…
En tiedä kuljitteko vielä muita reittejä Aakenustuntureilla, mutta verrattuna vaikka Totovaaran tunturireittiin tuo kulkemanne reitti on omasta mielestäni selvästi hienompi maisemien puolesta, joten siinä mielessä nappivalinta!
Totta tosiaan, Levin keskeinen sijainti on hyvä liikkumiseen eri puolilla Lappia. Rauhassa sai Aakenustunturilla olla. Alkumatkasta lapsiperhe jäi taaksemme, tuvalla kohtasimme äidin ja tyttären, jotka olivat siellä yöpyneet ja matkalla tuli pariskunta vastaan. Siinä kaikki, joita tällä matkalla kohtasimme. Eipä ollut ruuhkaa.
Itse etsin paljon kokemusperäisiä blogijuttuja retkeilyreiteistä. Kilometrit eivät kerro kuin osan totuutta, kaipaan erityisesti sellaista tietoa, millainen reitti on ja miten se soveltuu omaan kuntotasooni. Paljoa ei Aakenustunturista löytynyt tällaista aineistoa. Kun joka paikkaan ei ehdi, mukavaa olisi myös saada tietoa, millä reitillä on ”parhaat palat” maisemista. Kiitos Mikko, mielellään otetaan Lapista reittikuvauksia vastaan 🙂