Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Tag:

syöpä perheessä

ElämäElämäntaitoSyöpä perheessä

On niin vaikeaa olla onnellinen

by Annemaria 13.1.2024
Olavi Uusivirta laulaa tunnetussa biisissään siitä kuinka helppoa on olla onnellinen ja tyytyä siihen mitä saa. Kahden viime kuukauden aikana olen saanut tuntumaa siitä, kuinka vaikeaa onnellisena oleminen voikaan olla. Ei auta, vaikka olen aiemmin luokitellut itseni lähes yltiöpositiiviseksi ihmiseksi. Kun elämä murjoo kunnolla, siinä on kuulkaa vaikeaa tuntea onnellisuutta ja kiitollisuutta.

Hyvää uutukaista vuotta. Toivottavasti vuotesi on lähtenyt iloisemmissa merkeissä käyntiin kuin meillä. 14.11. meidän elämän kivijalka romahti. Mies sai lääkäriltä huonoja uutisia. Syöpä. Paha sellainen. Sen jälkeen ilon aiheet ovat olleet vähissä.

Ensimmäiset viikot menivät itselläni itkeskellessä ja väliin jopa raivotessa tilanteen toivottomuutta. Nyt kahden kuukauden päästä diagnoosista tuntuu, että olen tässä kohtaa lähinnä lamaantunut. Olen yrittänyt parhaan kykyni mukaan sopeutua tilanteeseen, mutta vaikeaa se on ollut. Voi olla, etten pysty koskaan olemaan sinut eteen tulleiden asioiden kanssa.

Syöpä on työntänyt meidät ahtaalle. Elämme kuin vankilassa, josta ei ole ulospääsyä. Emme voi tehdä juuri mitään. Emme voi mennä mihinkään. Emme voi suunnitella mitään. Hädin tuskin uskaltaa edes toivoa mitään. Suuren infektioriskin ja moninaisten haittavaikutusten vuoksi syöpähoidot estävät meiltä normaalin ja vapaan elämän. Sen hyvän elämän, mihin olimme aiemmin tottuneet.

Elämämme pyörii täysin syövän ympärillä. Tähtäämme vain seuraaviin sytostaattihoitoihin ja siinä välissä toivomme, että miehellä olisi mahdollisimman hyviä päiviä.

Itse tarkkailen ja skannaan miestä koko ajan pysyäkseni tilanteen tasalla. Mikä on vointi, mihin koskee, mitä lääkkeitä olet ottanut, oletko nukkunut tarpeeksi ja muistanut syödä? Pitäisi varmaan osata vähän hellittää, sillä kuka jaksaa päivystää 24/7? Tuntuu vain niin avuttomalta katsoa vierestä, kun toinen kärsii kovista kivuista.

Välillä tuntuu kuin olisin itsekin sairastunut. Miten minusta onkaan näin nopeasti tullut näin synkkä ja ahdistunut. On aamuja, jolloin en jaksaisi nousta ylös ja kohdata uutta päivää, jolla ei ole tarjottavana mitään iloa. Päivät kuluvat kuin sumussa räpiköiden. Elämässä ei ole enää värejä lainkaan. Yritän vain jotenkuten selvitä arjen vaateista iltaan ja seuraavaan päivään.

Vielä harmillisemman tilanteesta tekee se, että muutimme kolme vuotta takaperin uudelle paikkakunnalle, josta emme tunne juuri ketään. Ystävät ja tukiverkosto ovat sen verran kaukana, ettei voi piipahtaa hetkeksi tuulettamaan päätään kenenkään kanssa tai pyytää ketään ex tempore vähän jeesimään. Täällä olemme kahdestaan yrittäen tukea toinen toistamme. Välillä tosin tuntuu, että me molemmat horjumme pahoin.

On helppoa olla onnellinen, kun elämän perusasiat ovat kutakuinkin tasapainossa. Silloin sinulla on kelkassa myös toivo ja tulevaisuus ehkä myös terveys ja vapaus. Seikkailulla nimeltään elämä on niin paljon hyvää annettavaa, mutta seikkailu voi myös hetkessä kääntyä ei toivottuun suuntaan.

Se, miten muutoksesta selviää, riippuu niin paljon yksilöstä. Pahinta, mitä minusta tässä kohtaa voi alhoon pudonneelle sanoa on, että yritä nyt tsempata ja ajatella positiivisesti. Kun murhe murskaa, kaikki ei ole ihan omissa käsissä. Kuopan reunat vaan voivat olla niin korkeat, ettei sieltä yksinkertaisesti pysty kipuamaan omin voimin ylös. Tai ainakin vaaditaan aikaa voimien keräämiseen.

Voi olla, että pystyn vielä ajan kanssa löytämään kadotetun onnen takaisin tai sitten rakentamaan onnemme uusista palikoista. Nyt tuntuu, että kalistelen vain lamaantuneena vankilamme kaltereita.

Jos nyt jotain hyvää yrittäisin löytää, niin ruuanlaittotaitoni on kehittynyt vauhdilla, etenkin kun lähtötasoni oli nollassa. Niin ja hauis kasvaa polttopuiden raahaamisesta näillä pakkasilla. Uskaltaisiko toivoa edes vähän lauhempia kelejä? Ja vähän tasaisempaa polkua kuljettavaksi. Enkä panisi pahaksi, jos pimeydessä pilkahtaisi edes vähän valoa nimeltään toivo.

13.1.2024 26 comments
ElämäSyöpä perheessä

Huolien täyttämää elämää päivä kerrallaan

by Annemaria 9.12.2023
Liityin hiljattain Facebook-ryhmään ”Eniten vituttaa läheisen syöpä”. Siinäpä lyhyesti tämän hetken tärkeimmät kuulumiset. Vitutuksesta huolimatta päivä kerrallaan mennään.

Miehen vakava sairaus on opettanut meille konkreettisesti, mitä tarkoittaa elää päivä kerrallaan. Meillä on vain tämä päivä, huomisesta emme tiedä. Usko on kuitenkin kova, että huominen toisi tullessaan hyvän päivän.

Olemme miehen kanssa aina olleet kovia tekemään suunnitelmia ja miettimään kaikenlaista mukavaa, mitä tulisimme tekemään ensi viikolla, ensi kuussa tai ensi kesänä. Oli kiva suunnitella yhdessä tulevia matkoja, kodin remontteja, ystävien tapaamisia, kesäretkiä, uusia hankintoja ja isommassa mittakaavassa vaikkapa yhteisiä eläkevuosia.

Sitten tuli päivä, jolloin meidän mukava ja melko huoleton elämämme muuttui totaalisesti. Meidän perheeseen muutti virtahepo nimeltään Syöpä, joka hallitsee nykyisellään elämäämme täysin. Poissa on vapaus tehdä valintoja. Poissa on turvallisuus ja tasapaino. Poissa on tunne, että jotenkin hallitsee omaa elämäänsä. Sen sijaan pitää varautua joka hetki kaikkeen yllättävään.

Mikään ei ole enää varmaa tai ennakoitavaa. Epävarmuuden, pelon ja suunnattoman huolen täyttämässä tilassa eläminen on meille molemmille kovin raskasta. Yritämme kaikin tavoin olla vaipumatta epätoivoon ja uskoa lujasti siihen, että tämän hankalan vaiheen jälkeen tulee aika, jolloin voimme saada takaisin ainakin osan entisestä elämästä. Olkoon se sitten elämämme versio 2.

Yritimme vähän niskuroida tautia vastaan ja varasimme hääpäivälle pienen hotellilomasen Helsinkiin. Hetken kun näytti vähän paremmalta. Sairaus ei tästä ilmeisesti tykännyt ja niinpä päivää ennen lähtöä piti varaukset peruuttaa. On niin vaikeaa tottua siihen, että meillä oikeasti on vain tämä päivä.

Kun koko elämä on mennyt hetkessä uusiksi, tuntuu, ettemme meinaa kestää näiden muutosten kelkassa. Hetki sitten olimme toimintakykyinen ja ilman rajoitteita oleva pariskunta. Onnellisiksikin meitä kai olisi voinut luonnehtia.

Nyt toinen meistä kamppailee kaikilla voimillaan rankkojen hoitojen kourissa tätä paskaa sairautta vastaan ja toinen meistä taistelee oman mielentilansa kanssa pysyäkseen edes jotenkin kasassa. Miten tässä on voinutkaan käydä näin?

Sairaalassa meille sanottiin, että yrittäkää elää mahdollisimman normaalia elämää. Miten muka, kun mikään ei ole normaalia?

Ehkä ajan kanssa pystymme paremmin sopeutumaan tilanteeseen, jolle ei mitään voi. Juuri nyt voimat ovat koetuksella ja kaikkea eteen tullutta on mahdoton hyväksyä. On tapahtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa.

9.12.2023 10 comments
ElämäSyöpä perheessä

Puolison vakava sairaus laittaa kaiken uusiksi

by Annemaria 26.11.2023
Miten näin voi oikeasti käydä, oli ensimmäinen ajatus, kun mieheni kertoi huonoista uutisista, jotka oli juuri saanut lääkäriltä. Yhtäkkiä elämä vetäisi maton altamme, murjoi lekalla päähän ja kaatoi meidät avuttomina odottamaan tulevia iskuja. Lähiomaisen vakava sairastuminen on samalla koko perheen sairaus.

Vaikka jokainen meistä tietää elämän olevan suurinta uhkapeliä, sitä jotenkin omassa onnellisuuskuplassaan ajattelee, että onnettomuudet ja vakavat sairaudet tapahtuvat jossain muualla jollekin toiselle. Kunnes sinut herätetään siihen todellisuuteen, että nyt sait itse osuman.

Uutinen miehen vakavasta sairaudesta aiheutti päässäni sellaisen kakofonian, etten ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Käyn läpi raastavaa tunnemyrskyä, josta en saa millään otetta ja jossa ei ole minkäänlaista järjestystä. Välillä voiton vie suru, välillä viha.

Ensimmäinen reaktio meillä molemmilla on ollut valtava shokki ja järkytys, samalla kun mielen täyttää suunnaton huoli ja pelko tulevasta. Turvallisuuden tunne elämästä hävisi kokonaan. Samaan aikaan koen myös raivoa ja vihaa tätä saatanallista sairautta kohtaan. Miksi emme saaneet jatkaa hyvää elämäämme toivomallamme tavalla?

Ilon paikalle on tullut murhe ja ahdistus. On helppoa sanoa, että älä ajattele niin synkästi tai laita nyt positiivisuutta peliin. Näin minäkin sanoisin ja varmasti pystyisin itseäni sparraamaan pienempien vastoinkäymisten kohdalla. Nyt on vastassa kuitenkin niin suuri vastus, etten yksinkertaisesti pysty muuta kuin sukeltamaan syvään päätyyn. Tuskin kellään on keinoja näin murskaavan asian kohtaamiseen ja käsittelyyn. Ei ainakaan minulla.

Minun pitäisi olla miehelleni vahva olkapää mihin tukeutua ja kannustava puoliso, joka jaksaa pitää yllä toiveikasta ja positiivista ilmapiiriä. Olen pahoillani. Olen heikko. Liian heikko. Tuntuu, etten välillä pysty muuta kuin itkemään. Ulkopuolinen voisi luulla, että minä olenkin se sairastunut. Tavallaan ehkä olenkin. Kun maailman rakkain ihminen sairastuu, tuntuu siltä kuin sairaus olisi omasi.

Tässä tilanteessa epätietoisuus on kamalinta ja odottaminen piinallista. Mielessä on sata kysymystä, joihin haluaisimme vastauksia. Sairaalassa on liian vähän lääkäreitä ja erikoislääkärin pakeille pääseminen ottaa oman aikansa. Kahden viikon viive tuntuu ikuisuudelta. Odotamme lääkärin tapaamista kuin kaksi hukkuvaa pelastusvenettä.

En muista, että olisin koskaan aiemmin kokenut vastaavaa avuttomuutta. On vain hyväksyttävä, että tämä asia ei ole omissa käsissämme ja tälle emme nyt vaan pysty tekemään mitään. Pakko on ottaa vastaan kaikki, mitä eteen tulee. Kädet ristissä toivon, että tällä matkalla meille annettaisi edes hitunen toivoa ja valoa.

Kirjoitan miehen sairastumisesta hänen luvallaan.

26.11.2023 16 comments
ElämäSyöpä perheessä

Hetki, kun ilo katosi

by Annemaria 22.11.2023
Tähän piti tulla kuva merenrannasta ja palmuista. Minä ja mies kävelemässä rannalla ja nauttimassa elämästä täysillä. Tämä käsikirjoitus meni uusiksi. Elämä osoitti yllätyksellisyytensä.

Tavallinen tiistai. Ilmassa iloista ja kihelmöivää odotusta tulevasta lomasta ja kauan odotetusta matkasta. Nurkassa puoliksi pakattu matkalaukku ja kaapin ovessa roikkumassa kokoelma kesämekkoja. Viimeinen rutistus töissä ja kohta koittaisi vapaus.

Mies tuli kotiin. Oli ollut lääkärissä kuulemassa kuvaustuloksia.

– Keitätkö kahvit. Jutellaan.

Mikään ei ollut enää ennallaan.

22.11.2023 26 comments

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö