Author

Annemaria

Etelä-SavoSuomen kaupungit

Savonlinna on kesällä kuin seppelepäinen Suomi-neito

by Annemaria

On meillä vaan hieno maa, jossa on hienoja kaupunkeja. Niin kuin Savonlinna.

Minulla ja ystävälläni on ollut tapana tehdä joka kesä pieni lähimatka kotimaassa. Hypätään autoon ja ajellaan etsimään kotimaan ihmeitä. Usein ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas löytääkseen jotain ainutlaatuista ja sykähdyttävää.

Tänä vuonna elämykseen riitti 150 kilometriä. Seurattiin Saimaata ja saavuttiin kesäkaupunkien kuningattareen, Savonlinnaan.

Matkalla meidät pysähdytti Punkaharju ja matkan varrelle osunut kesäkahvila Cafe Rantakivi. Rantakiven sijainti aivan veden äärellä sopi helteiseen kesäpäivään erinomaisesti.

Yllätyimme siitä, että nimestään huolimatta Cafe Rantakivi oli myös ravintola. Kun kerta lounasaikaan mentiin, pakko oli maistaa paikan paistetut muikut ja siihen päälle kahvit tiramisun kera, joka oli ehkä parasta ikinä syömääni.

Kesäkahvilassa odottaa saavansa kahvinsa paperimukista. Ilmeemme olivat varsin näkemisen arvoisia, kun näimme, miten tässä paikassa tarjoiltiin kahvit. Pöytään tuotiin ohutreunaiset posliinikupit ja kahvi hopeakannussa. Tässä oli jotain niin ihanan absurdia. Oltiin kesäkahvilan kursailemattomissa puitteissa, mutta kahviserviisi oli kuin viiden tähden hotellissa. Kannattaa näköjään poiketa uusissa paikoissa.

Cafe Rantakivi on nimensä mukaisesti rannalla.

Punkaharjulta Savonlinnaan johtava tie on ihastuttava. Sitä ei koskaan jaksa olla ihmettelemättä, miten paljon vesistöä meillä oikeasti onkaan. Kilometritolkulla voi ajaa niin, että vesi seuraa tien viertä. On se vaan ihanaa olla suomalainen!

Aiemmilta matkoiltani Savonlinnaan muistan ainoastaan torin ja Olavinlinnan. Ja toki Saimaan. Onkohan missään muussa suomalaisessa kaupungissa vesi niin läsnä kaikkialla kuin Savonlinnassa? Kaupunki on itse asiassa useasta saaresta koostuva kokonaisuus, jossa liikutaan siltoja pitkin saarelta toiselle. On sitä kaupunkilaisilla hulppeat lenkkeilymaastot.

Savonlinnassa on vettä kaikkialla. Vihreä siltojen kaupunki.

Matkailijan kannalta parasta Savonlinnassa on sen kompakti koko. Pikkukaupungissa kaikki on lähellä ja helposti saavutettavissa jalkaisin. Ja kävelyyn Savonlinna onkin kuin luotu. Viehättävissä rantamaisemissa on ilo kulkea.

Oma Savonlinna-rakkauteni heräsi kaupungin vanhimpaan osaan, jossa myös majapaikkamme Tavis Inn sijaitsi. Hienoa kuinka hyvin tuo Wanha Savonlinna on säilynyt puutaloineen ja mukulakivikatuineen. Vanha kaupunki on saanut kivijalkataloihinsa elämää pienistä putiikeista ja käsityöläisten liikkeistä.

Hauskoja vanhoja yksityiskohtia löytyy kaikkialta.

Kaupungin ehdoton sydän on tori ja sataman alue, jotka sijaitsevat vieretysten. Savonlinna on niitä kaupunkeja, joissa torikäynnin voi tehdä vaikka veneellä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut mukavaa tehdä risteily Saimaalle vanhalla höyryaluksella.

Kaupunkikuvaa hallitsee yli 500-vuotias Olavinlinna. Linnakierrosta emme tällä kertaa tehneet, vaan tyydyimme tarkastelemaan jyhkeää linnavanhusta pihalta käsin.

Sen sijaan suunnistimme Savonlinnan Taito Shopiin katsomaan Jukka Rintalan näyttelyä Muodin puutarha. Ihania, ihania pukuja, käykääpä katsomassa. Näyttely on avoinna 25.8.2019 asti.

Taito Shop sijaitsee kauniissa vanhassa rakennuksessa.Kelpaisi linnanjuhliin.

Jos Savonlinnassa on siltoja kaikkialla, minusta tuntui, että kaupunki on täynnä myös kesäterasseja. Ja minkälaisia terasseja! Monista aukesi kaunis Saimaa-näkymä ja ihastuttavimpia olivat puutarhoissa sijaitsevat terassit. Oma suosikkini, Lossiranta Lodgen kesäterassi, sijaitsee Olavinlinnaa vastapäätä.

Bloggaajakollegan vinkistä kävelimme Sulosaaressa sijaitsevaan Lettukahvila Kalliolinnaan. Kannatti mennä. Reitti pitkin Saimaan rantaa on kaunis ja perillä odottaa suloinen vaaleanpunainen puutalo. Matkalla ihastelimme 1800-luvun lopulla valmistunutta Wanhaa Kasinoa. Näistä vanhoista puutaloista olen vaan niin innoissani.

Parhaat kesäterassit löytyivät puutarhoista. Wanha Kasino on varmaan yksi kaupungin kauneimmista rakennuksista. Lettukahvila KalliolinnaMalja Savonlinnalle! Olet sinä vaan hehkeä kuin juhannusmorsian.

Olipas mukavaa piipahtaa Savonlinnassa. Kesäkaupunkina se on Suomen huippua, sillä sen verran hurmaava vesistökaupunki se on. Minua jäi kuitenkin mietityttämään, että millainenhan Savonlinna on talvella. Silloin, kun pakkanen paukkuu, kaikki on lumen ja jään peitossa ja Saimaalta nousee huurua.

Uskoisin, että Savonlinna on kaunis myös talviasussa. Muuttuukohan seppelepäinen Suomi-neito talvella lumikuningattareksi?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

16 comments
Etelä-SavoMajoitus Suomessa

Savonlinnan rakastettava hotellikaksikko, Lossiranta Lodge ja Tavis Inn

by Annemaria

On hotelleja, jotka tarjoavat majoitusta. Sitten on niitä hotelleja, jotka tarjoavat elämyksiä.

– Majoituksen tarjosi Tavis Inn.

Olen vilpittömän iloinen siitä, että keksimme ystäväni kanssa tehdä perinteisen kesäreissumme tänä vuonna Savonlinnaan. Iloinen olen ensinnäkin siitä syystä, että Savonlinna osoittautui Suomen kesäkaupunkien kärkikastiin kuuluvaksi somaksi pikkukaupungiksi.

Ehkä vielä iloisempi ja samalla myös positiivisesti yllättynyt olen siitä, millaisen majoituskaksikon kaupungista löysimme. Savonlinnalla on onni omistaa Suomen pienten majoituspaikkojen ehdotonta aatelia.

Savonlinnan vanhimmassa kaupunginosassa, aivan Olavinlinnaa vastapäätä, pyörittää kahta boutiguehotellia, Lossiranta Lodgea ja Tavis Inn pienhotellia, Christine Lund. 2000-luvun alussa hän loi vanhaan herraskaiseen puutaloon ja sen viereiseen entiseen huoltorakennukseen tasokkaan boutiquehotellin.

Hieman myöhemmin Christine hankki omistukseensa muutaman sadan metrin päästä kaksikerroksisen 1900-luvun alussa rakennetun talon, jonka tiloihin remontoitiin seitsemän majoitushuonetta lisää. Rakennus sai nimekseen Tavis Inn.

Lossirannan keltainen päärakennus.Tällä pihalla viihtyy.Pihalla laidunsi eksoottisia eläimiä.

Kun astuin Lossirannan keltaisen päärakennuksen portista sisään, hetken tuntui, että tuijotin lavastetta. Pihalta avautuu täydellinen näkymä Olavinlinnaan, joka seisoo jämäkästi Saimaan rannalla vastapäätä hotellia. Historia on niin voimakkaasti läsnä, että se tuntuu lähinnä epätodelliselta. Voiko hotellilla olla enää täydellisempää sijaintia?

Kesäkuun alkumetreillä pihapiirin syreenit ja omenapuut olivat täydessä kukassa ja pihan täytti huumaava kukkien tuoksu. Teki ensimmäiseksi mieli istahtaa puutarhan tuoliin tuijottamaan vastapäistä lumoavaa näkymää ja nauttimaan pihapiirin rauhoittavasta tunnelmasta. Jossain pihan puista laulurastas laittoi parastaan.

Vaikka et majoittuisikaan hotellissa, poikkea ainakin Lossirannan kesäkahvilaan. Testasimme rättänät eli mustikkakukot, jotka olivat kerrassaan suussa sulavia.

Lossirantaan pystyy saapumaan myös veneellä. Veneen voi kiinnittää maksua vastaan hotellin venelaituriin ilman, että yöpyy hotellissa.

Kurkkasimme muutamaa Lossiranta Lodgen huonetta, enkä yhtään ihmettele, että Booking.comin arvosana näyttää olevan niinkin korkea kuin 9,1. Vaikka huoneet ovat pienehköjä, ne ovat tasokkaita laadukkaine materiaaleineen ja tyylikkäine kylpyhuoneineen. Jokaisessa huoneessa on minikeittiö jääkaappeineen, oma pieni terassiosa ja koko ihastuttava pihapiiri aivan vieressä.

Parhaimmassa sviitissä on poreamme niin sisällä kuin ulkona. Sopii tuolla nautiskella samppanjaa tähtitaivaan alla Olavinlinna näyttämönä.

Rouhea tiiliseinä antoi luonnetta Lossirannan huoneisiin.

Lossirannan päärakennus huokuu menneen maailman kartanocharmia tyylihuonekaluineen ja pitsiverhoineen. Kun tulimme tänne aamiaiselle, ”kartanonrouva” Christine otti meidät sydämellisesti vastaan ja toi pöytäämme pressopannullisen juuri keitettyä luomukahvia. Luulenpa, että meistä asiakkaista jokainen oli otettu talon emännän vieraanvaraisesta huolenpidosta.

Arvostan suuresti sitä, että pientuottajien lähiruoka oli aamiaispöydässä kunniassaan. Täällä sai mm. kunnon kotikutoista hilloa ja täydellisiä karjalanpiirakoita. Maailman paras omenahillo oli keitetty omien pihapuiden omenista.

Kestävä kehitys on ollut Lossiranta Lodgessa muutenkin kantava ajatus perustamisesta lähtien. Hotelli on ensimmäinen Green Key -sertifioitu hotelli koko Itä-Suomen ja Saimaan alueella.

Maistuisiko aamiainen täällä vai kenties ulkosalla?Lähtisiköhän piknikille?

Entäpä sitten se toinen majapaikka Tavis Inn, jossa itse yövyimme? Moniulotteisesta talosta tuli hauskasti mieleen Peppi Pitkätossun Huvikumpu sillä erotuksella, että tässä paikassa mikään ei ollut hyrskyn myrskyn. Tilava ja valoisa huoneistomme olisi ollut ihanteellinen pidempäänkin majoitukseen, olihan sielläkin oma minikeittiö, jääkaappi ja tarvittava määrä astioita.

Hillitty valkoisen, harmaan ja mustan värimaailma toi tilaan valoa, seesteisyyttä ja nykyaikaa, huoneen muodot ja ovet kertoivat, että ollaan vanhassa rakennuksessa. Vuoteet olivat ihanan leveät ja muutenkin mukavat. Ilmalämpöpumppu huolehti sopivasti viilennyksestä. Huoneemme ekstraluksus oli puutarhaan avautuva oma parveke.

Hotellin jokainen huone on täysin yksilöllinen ja erilainen. Huoneissa on hauskoja vanhan talon yksityiskohtia kuten pönttöuuneja.

Tavis Inn, ei kuitenkaan ihan tavallinen.

Taviksen piha oli kuin vanhasta mummolasta punaisine piharakennuksineen, syreenipuskineen ja pihaa ympäröivine vanhoine vaahteroineen. Keinuin hetken vanhassa pihakeinussa ja kuvittelin itseni jonnekin kauas lapsuuteen samalla kun syreenintuoksu täytti ilman. Tällaisessa täydellisesti säilyneessä miljöössä hävittää helposti ajan ja paikan tajun. Muistot hiipivät mieleen ja saavat vallan. Lapsuus tulee lähelle.

Näin alkukesästä Saimaan vesi oli ainakin minulle vielä liian kylmää uimiseen. Harmi, että olen tällainen vilukissa, sillä melkoisen harvinaista ja virkistävää hotelliherkkua olisi ollut tarjolla. Molempien majapaikkojen edustalta olisi voinut pulahtaa Saimaan syleilyyn.

Viimeistään tässä kohtaa unohtaa olevansa hotellissa.

Tällaiset hyvän mielen perheomisteiset hotellit ovat yksinkertaisesti ihastuttavia. Puitteet ovat ajanpatinoimaa historiaa, mutta laatu tasokasta tätä päivää. Kun siihen yhdistetään yksilöllinen ja huomioiva palvelu, ollaan majapaikassa, joka on enemmän kuin hotelli.

Kaikesta huokui korkea välittämisen taso, halu tehdä asiat pienintä yksityiskohtaa myöten niin hyvin kuin mahdollista. Asiakas ei voi muuta kuin olla tyytyväinen ja kiitollinen. Rahalle saa huomattavasti enemmän vastinetta kuin pelkän majoituksen ja aamiaisen.

Talon emäntä Christine kuin linnanneito valtakunnassaan.

Kiitos ihana Christine. Sinä ja hotellisi ovat melkoisia helmiä Saimaan rannalla. En yhtään ihmettele, että turistit ovat tästä paikasta ihastuksissaan. Ilman ylisanoja, täpinöissä olin minäkin.

https://www.lossiranta.net/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

0 comments
Yleinen

Mökkihaaveita

by Annemaria

Joka alkukesä se iskee. Polttava mökkikuume nimittäin.

On taas se aika vuodesta. Istumme miehen kanssa keittönpöytämme ääressä vastatusten ja surffailemme kumpikin tahoillamme kiinteistövälittäjien ”myytävät loma-asunnot” nettisivustoilla. Ihan vaan vähän katsellaan, jos jotain sopivaa sattuisi tulemaan esiin. Pitäähän sitä ihmisellä unelmia olla. Oma pikkuinen kesämökki olisi vaan niin ihana asia.

Olemme elämämme aikana vuokranneet mittavan määrän kesämökkejä pidemmillä ja lyhyemmillä vuokrasopimuksilla. Olemmepa myös kahdesti omistaneet oman mökinkin, mutta järkiperustein niistä luopuneet elämäntilanteiden muuttuessa. Lapin mökki jäi vähälle käytölle ja Pohjois-Karjalan erämökki vaihtui hirsitaloon Pohjois-Savoon.

Minkäs teet. Toiset ihmiset ovat mökki-ihmisiä, toiset eivät. Me kuulumme ensin mainittuihin. Niihin, jotka viihtyvät oikein hyvin metsien kätköissä vaatimattomissa olosuhteissa ilman mukavuuksia. Puuhuussi, puuliesi, soutuvene ja 20 neliötä riittävät oikein hyvin, jos edessä on järvenselkää, vieressä marjamaata ja mahdollisuus istahtaa puulämmitteisen saunan lempeisiin löylyihin.

Kuinka olisimmekaan toivoneet, että jompaa kumpaa meistä olisi äidinmaidossa siunattu mökkiperinnöllä, mutta tasan ei käy onnenlahjat tässäkään. Harmittaa, että rantamme ovat täynnä autioituneita lautamökkejä, jotka ränsistyvät pystyyn ja jotka eivät näytä kiinnostavan ketään.

Paitsi siinä kohtaa, kun perikunta keksii laittaa mökkipahasen myyntiin hyvään hintaan. Jos mielit päästä Saimaan rannalle, satatuhatta on pieni raha. Varsinkin, jos toivoisit löytäväsi järkihintaan jotain sellaista, mistä ei tarvitsisi tehdä itsellesi kymmenen vuoden puuhamaata. Tai jossa olisi eläkepäiviä helpottamassa autotie perille ja luksus nimeltään sähköt.

Pariin otteeseen mies on innostunut löydettyään omasta mielestään sopivan tarjouskohteen, mökin jossa on potentiaalia. Ajallamme perille katsomaan ja toteamme, että jooei. Jäitä hattuun, vaikka halpa myyntihinta houkuttaa. Kyllähän mökistä varmaan hyvän saa viiden vuoden ja useamman kymmenen tonnin panostuksella.

Ehkä olisi myös hyvä muistaa, ettei meissä kummassakaan asu mitään nokkelaa nikkaria. Niin mieluusti kuin näkisin meidät yhdessä puuhastelemassa mökkiprojektin kimpussa ja luomassa vanhasta uutta ja kaunista, totuus on toinen. Eivät taitomme riitä mittavaan remonttiin. Hyvä kun saadaan maalia seinään.

Silloin kun innostuu, tuppaa mopo karkaamaan helposti käsistä. Ja se on itseasiassa kaikkein pelottavinta.

Maailman suloisin kohtuuhintainen mökki tuli myyntiin Puolangalta. Pieni punainen valkoisin ikkunaluukuin varustettu punamultamökki, joka seisoi napakasti rantakalliolla. Mökki oli lumoava, sellainen aivan täydellinen pienintä yksityiskohtaa myöten. Paitsi, että Puolanka on hevonkuusessa, ainakin jos tarkastellaan sijaintia Suomen kaakkoiskulmalta.

Seuraavana päivänä mökki oli kadonnut myyntisivustolta. Olin vähän pettynyt, vaikka oikeasti ei olisi ollut pienintäkään järkeä ostaa kesämökkiä Kainuun perukoilta, oli se sitten kuinka ihana tahansa.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, loppukesään mennessä kuume on jo selvästi helpottanut. Alkusyksystä emme koko mökkiasiaa enää muistakaan. Sitten on taas hyvä olla järkevä aikuinen ja todeta, ettei meidän kannata investoida omaan mökkiin. Varsinkin kun tulevaisuuden suunnitelmissa olemme suuren osan vuotta pois Suomesta.

Ensi viikolla ajallamme jälleen tämän hetkiselle vuokramökillemme. Lämmitämme puuliettä, juomme kahvit rantakalliolla ja tuumailemme. -Olisi se oma mökki vaan niin hieno asia. Maalaisin sen punaiseksi. Ja pelargoneja pitäisi ehdottomasti olla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 comments
ElämäntaitoRisteilytYleinen

Älä kärsi tylsyydestä – tee pieni lähimatka

by Annemaria

Tylsistyttääkö? Älä välitä, niin täälläkin, mutta luulen että olen keksinyt lääkkeen välitilatylsyyteen.

Odotan mökkikautta ja lämpimiä kesäpäiviä. Kalaretkiä Saimaalle, auringossa köllöttelyä ja grilliruokaa terassilla. Mutta nyt hiertää. Pilvirintaman takaa ei ole aurinko viime päivinä paljoa näyttäytynyt, kesän valoisuus on kuin kadoksissa, lämpötila pitää tiukasti kiinni kymmenestä asteesta ja vesisade kastelee keväistä vehreyttä turhankin useasti.

Olen aina ollut sitä mieltä, että itse olemme oman onnemme seppiä. Siksi päätin päihittää ikävyyteen hukuttautumisen. Sen sijaan, että syytän tylsyydestäni säätä, aviomiestä tai vaihdevuosioireita, rupesin keksimään inspiroivaa tekemistä. Arkea voi ilostuttaa niin monella tapaa ja usein aika helpoin keinoin.

Minulle paras lääke kaikkeen on matka, pieni tai suuri. Tarvitaan vain muutama hyvä idea, eikä laisinkaan paljoa rahaa. Sitä paitsi alkukesä on parasta matkustusaikaa. Ruuhkia ei ole, majoituspaikoissa on tilaa, hintataso on edullisempi ja liikenne kesäsesonkia rauhallisempaa. Tässä kolme vaihtoehtoislääkettä tylsyyden taltuttamiseen.

Matka lähikaupunkiin

Savonlinna, Saimaan sympaattinen kesäkaupunki, on minulle lähes ”naapurissa” vain noin 150 kilometrin päässä. Siksi tuntuukin omituiselta, etten ole käynyt siellä naismuistiin. Viime matkastakin täytyy olla jo useampi vuosi. En oikeastaan edes tunne koko kaupunkia.

Tutkin sattumoisin ihan huvikseni myytävien kesämökkien tarjontaa Etelä-Savon alueelta ja siinä silmiini osui Saimaan kaupunki Savonlinna. Siitä tämä matka-ajatus lähti.

Mikäpä helpompaa kuin hypätä autoon ja huristaa tutkimaan, mitä tällä linnastaan ja toristaan kuuluisalla Saimaan sydämellä on tarjottavana. Ystäväni innostui lähtemään mukaan ja niinpä loppujen lopuksi matkasta tuleekin yön yli reissu.

Tuskin jaksan odottaa ensi viikkoon. Luvassa on nimittäin yöpyminen ihkussa boutique-hotellissa, tutustuminen Jukka Rintalan Muodin puutarha -näyttelyyn, kahvittelua savolaisella torilla, toivottavasti nautinnollisia kesäaterioita ehkä vähän shoppailuakin, mitä nyt kaksi täti-ihmistä saa päähänsä. Ja takuulla muutama lasillinen kuohuvaa.

Jotain poikkeavaa – lähimatkalle ulkomaille

Ha haa, minulla on kuin onkin ulkomaanmatka plakkarissa ihan pian. Tiesitkö, että Lappeenrannasta pääsee viisumivapaasti risteilemään Viipuriin Saimaan kanavaa pitkin? Nopeimmillaan ja edullisimmillaan tämän ulkomaanmatkan tekee päiväreissuna noin 60 euron hintaan.

En ole koskaan käynyt Viipurissa laivalla ja siksi otin yhteyttä Saimaa Traveliin, jonka kanssa sovin blogiyhteistyömatkasta. Viipurissa olen aiemmin käynyt vain pikaisilla päiväreissuilla, joten kahden päivän kaupunkiloma oli minulle passeli matkapaketti. Pääsen tutustumaan kaupunkiin kerrankin vähän paremmin.

Viipurissa on suomalaisen menneisyyden ja venäläisen nykyisyyden välimaastossa jotain hyvin kiinnostavaa, jopa eksoottista. Sitä paitsi haluan ehdottomasti käydä kuuluisassa Alvar Aallon kirjastossa ja torilla tinkaamassa mökkipellavia. Enpä ole muuten koskaan käynyt Viipurin linnassakaan.

Mielenkiintoinen kokemus varmasti tästäkin tulossa.

Helsinki on aina hyvä vaihtoehto

Kiitos VR halvoista junalipuista ja nopeista junavuoroista. Ainakin täältä kaakonkulmalta on helppoa piipahtaa pääkaupungissa junalla ilman ajamisen vaivaa ja paikoituksen huolta.

Helsingissä on aina mukavaa käydä, vaikka ihan vain päiväseltään. Museotarjonta on loistavaa ja aina on meneillään jokin mielenkiintoinen näyttely tai tapahtuma.

Ostin edulliset menopaluuliput ja merkkasin kalenteriini Helsinki-päivän. Kutkuttaisi käydä Design-museossa ja Espoon modernin taiteen museo Emmassa. Molemmat museot ovat minulle ennen kokemattomia paikkoja. Tämä on sitä omaa aikaa ihan parhaimmillaan.

Nyt kun tarkemmin ajattelen, ei olekaan enää yhtään tylsää. Seuraavalle kahdelle viikolle on luvassa kaikkea innostavaa ja inspiroivaa. Siinäs näette, pitää vaan ottaa ja lähteä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 comments
ElämäntaitoYleinen

Kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia

by Annemaria

Kukkamekkotäti on menneellä viikolla ihmetellyt kaikenlaista. Niin ärsytyskynnys kuin kärsivällisyys on ollut väliin koetuksella. Moni eteen tullut asia on nostattanut kulmakarvoja ja saanut silmät pyörähtämään ylimääräisiä kierroksia. No, kerronpa teille, mikä se nyt on mieltä huolettanut tai harmittanut.

Voihan IT!

Vihdoinkin olen ATK:n sijaan oppinut puhumaan IT:stä. Kehitystä on näemmä tapahtunut sitten lankapuhelimen 🙂

Espanjassa vietettyjen kuukausien jälkeen töiden aloittaminen on ollut mukavaa, ainakin noin pääosin. Olen ladattu aimo annoksella D-vitamiinipitoista energiaa ja työvire on ollut hyvä. Pientä keskittymisongelmaa on alkuun ollut, mutta sekin on asettunut ajan kanssa uomiinsa.

Ainut, minkä kanssa on työssä vaikeaa elää, ovat jatkuvasti riivaavat tietotekniikan ongelmat. Uusi käyttöjärjestelmä = ongelmia. Uudet ohjelmat = ongelmia. Uudet sovellukset = ongelmia. Kun nämä kaikki yhdistetään samaan pakettiin, lopputuloksena on muchos problemos. Näiden vaikeuksien kanssa vaan täytyisi jotenkin tulla toimeen ja selvitä, vaikka samassa pakassa työt kasaantuvat ja verenpaine nousee.

Välillä tässä taistossa tuntee itsensä niin auttamattoman osaamattomaksi, että tekisi mieli vain yksinkertaisesti nostaa kädet pystyyn. Suossa rämpimisen sijaan kaipaan niin kovin hetkiä, että kaikki toimisi moitteettomasti ja voisi täysillä keskittyä varsinaiseen ydintyöhönsä. Sitä odotellessa.

Elämää välitilassa

Muussa elämässä kotiinpaluuta on häirinnyt eräänlainen jähmeä välitilafiilis. Tiedättekö sen tunteen, kun ei oikein tavallisista arkirutiineista saa toivomallaan tavalla kiinni? Sitä vaan odottaa koko ajan jotain tulevaa sen sijaan, että eläisi täysillä tässä ja nyt.

Kirjoitin Puutalobaby -blogin kommenttikenttään näin: ”Kaksi viikkoa Suomessa. Yritän edelleenkin nauraa makeasti. Kuulostaa ontolta. Yritän edelleen olla rento ja hauska. Teennäistä. Yritän herätä aamuun hymy huulilla. Pakottamista. Yritän täyttää mieleni aurinkoisilla ajatuksilla. Ajatuksia on, muttei aurinkoa. Miten mä voin olla näin eri ihminen kuin hetki sitten?” Krista pohti blogipostauksessaan juuri ulkomailta kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia.

Uskon, että tämä välitilatunne pikku hiljaa tasoittuu ja elämä notkistuu normaaliksi, varsinkin kun kesä ja lämpö tulevat mukaan kuvioihin. Tarvitaan vain vähän aikaa ja vähän kärsivällisyyttä. Löydän varmasti hiipuneen nauruni.

Suomalainen hintataso

Äkkiä sitä ihminen unohtaa asioita. Kuten sen, minkä verran mikäkin Suomessa maksaa. Piti nimittäin kahteen otteeseen vilkaista kahvilakuittia, sillä olin varma, että laskuun oli lisätty jotain ekstraa. Pieni suodatinkahvi ja korvapuusti kuusi euroa kolmekymmentä senttiä. Ei ole totta! Ja siihen hintaan hait tuotteet tiskiltä itse ja sinun toivotaan vielä palauttavan likaiset astiat rullakkoon.

En muista, että koskaan elämässäni olisin niin paljon istuskellut kahviloissa kuin Aurinkorannikolla viettämiemme kuukausien aikana. Kahviloissa notkumisesta oli tullut meidän jokapäiväistä elämää. Toki meillä oli siihen kerrankin aikaa, mutta oma osansa oli myös edullisella hintatasolla. Tätä ikävöin, jos sitten pöytiin tarjoilua ja hymyileviä tarjoilijoita.

Ja edelleenkin jaksan ihmetellä sitä, kuinka erilainen euro on suomalaisessa ruokakaupassa verrattuna espanjalaiseen. Viisikymppiä meni, mutta kassissa ei ole juuri mitään. Erityisesti ärsyttää kalan kallis hinta. Ymmärrän hyvin, miksi pienituloisen on vaikea kerätä terveellistä ostoskoria.

Alkoon emme ole vielä uskaltautuneet.

EU-vaalit

Taas pitäisi äänestää. Tiedän. Pitäisi sanoa, että SAA äänestää. Nyt vaan on niin, että olen ihan pihalla EU-vaaleista. Minulla ei ole ehdokasta, jos ei sitten puoluettakaan.

Jotenkin tulee sellainen tunne, etteivät ehdokkaat itsekään suhtaudu ehdokkuuteensa kovin vakavasti. Ainakin, jos sitä mitataan mitäänsanomattomilla vai pitäisikö sanoa typerillä vaalisloganeilla. ”Äänestä suurpeto Brysseliin/Roposi Suomen asialla/Ei mikään pieni vihreä mies/Värikkäämpi vaihtoehto/Kaurapuurolla kasvanut”. Mitä näistä nyt saa irti? Ja kuin koristeena kakun päällä, jollain soi radiossa lapsellinen ja ärsyttävä rallatus.

Ehkä eniten minua ihmetyttää EU-vastaisten puolueiden mukanaolo. Vähän sama kuin joku hakisi työpaikkaa, mutta kertoisi työhaastattelussa, että tämä yritys on kyllä ihan paska, enkä usko toimintaanne mitenkään. Kaikki mitä teette, on ihan väärin ja toivoisin, että koko yritys lakkautetaan. Mitä luulette, saisiko hakija työpaikan?

Paino-ongelmia

Vaaka ei ole enää ystäväni. Ei ole ollut pitkään aikaan. Paino tuppaa väkisin nousemaan. Fuengirolasta paluun jälkeen liikunnan määrä on vähentynyt ja se näkyy heti lisääntyneinä kiloina ja kirraavina vaatteina.

En saa samaa hyvää fiilistä lähteä tarpomaan liian tuttuja kotikulmien katuja, jotka eivät tarjoa mitään mielenkiintoa. Tässä kohtaa on pakko ryhdistäytyä, sillä muuten ei hyvä seuraa.

En halua kuitenkaan lähteä sille tielle, että jokaista suupalaa pitäisi kontrolloida. Ruoka ja viini on niin suuri ilo. Tosin sen verran voisin lisätä itsekuria, että jonkun suklaisen nautinnon voisin joskus jättää väliin. Mutta ei se vaan helppoa ole.

Kuten näette, pienet ne ovat viikon ärsytyksen aiheet olleet. Kai tästä sen johtopäätöksen voi tehdä, että elämä on kutakuinkin mallillaan. Ja tänään oli sitäpaitsi mitä ihanin keli.

Kävin maistelemassa Silja Symphonylla Tallink Siljan uudet laivan viinit ja oluet. Ennen tilaisuuden alkua jäi vähän aikaa Kaivopuistossa istuskeluun. Mieleen tuli Uuno Kailaan ihana runo ”Minä nauran auringolle. Sekin nauraa.”

Onnelliseen elämään tarvitaan aina ripaus kepeää lapsen mieltä. Ja paljon naurua. Se tekee kattauksesta nimeltään Elämä huomattavasti hauskempaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Baarivaellus Benalmádenasta Fuengirolaan – reitin parhaat rantabaarit

by Annemaria

Nyt on kukkamekkotäti vähän heikoilla jäillä, sillä luvassa on bileperjantain parhaat baarivinkit 🙂

Palataanpa hetkeksi vielä Aurinkorannikolle. Silloin tällöin olimme ottaneet tavaksi viettää Fuengirolassa ns. ”bileperjantaita”. Meidän tapauksessa sana täytyy laittaa lainausmerkkeihin, sillä kyse ei todellakaan ollut mistään ylettömästä biletyksestä. Lähinnä suunnistimme Fuengirolan keskustaan syömään ja juomaan muutaman lasillisen viiniä.

Kun eräänä epävakaisena perjantaina meidän päivän liikunta oli jäänyt vähille, sain loistoidean. Entäpä, jos yhdistäisimme samaan pakettiin muutaman kilometrin reippaan kävelyn ja siinä ohessa poikettaisiin matkalla joihinkin rantakuppiloihin. Tämähän olisi sellainen kaksi kärpästä yhdellä iskulla juttu. Vaellus ja baarikierros samassa paketissa.

Ensimmäiseksi tuli mieleen rantareitti Benalmádenasta Fuengirolaan, jonka varrelle jää muutama loistavalla sijainnilla oleva rantaravintola. Ja mikä parasta, lähes koko matkan pystyy kulkemaan meren tuntumassa.

Tuumasta toimeen ja junalla Benalmádenaan, sillä yhdensuuntainen kävely Benalmádenasta Fuengirolaan on ainakin minulle ihan riittävästi.

Ensimmäiseksi suunnistimme yhdelle alueen lempiterasseistamme, uutukaiseen ravintola Yucasiin, joka sijaitsee jossain Torrequebradan kohdilla. Lähinnä olen ihastunut paikan auringossa kylpevään terassiin, jonka alapuolella kimmeltää meri aivan likellä.

Lasillinen kylmää roseeta merimaisemissa, ei ollenkaan hassumpaa. Täydellistä, kun vielä aurinkokin tuli meitä tumman pilvirintaman takaa sopivasti tervehtimään.

Olimme edellisellä reissulla nähneet keskeneräisen puurakenteisen rantaravintolan, jonne päätimme suunnata seuraavaksi. Kolmessa tasossa olevat laajat terassit ovat huomiotaherättäviä niin espanjalaisittain poikkeavan rakennusmateriaalin kuin hienon ylhäällä rantakallioilla olevan sijaintinsa ansiosta.

Ikävä kyllä valmiin näköinen ravintola ei ollut vielä avoinna, joten tämä jäi meiltä nyt kokematta. Poiketkaapa, jos kulmilla kuljette. Trocadero-niminen ravintola sijaitsee vähän nudistirannan jälkeen Fuengirolaan päin.

Vaan matkassa eteenpäin. Mukavinta oli kulkea merenrantoja välillä nousten portaita ylös, välillä laskeutuen aivan rantalinjalle ja välillä tehden matkaa rantakivikoilla tai -hietikolla.

Hauskinta on, että tällaisilla poikkeavilla reiteillä tulee tehdyksi myös uusia löytöjä. Hetken päästä kiinnitin huomiota kerrostaloon, joka lähestulkoon seisoi rantahietikon reunalla. Ihmettelin, että miten ovat saaneet rakentaa talon noin rantaan. Samalla huomasin rakennuksen alakerrassa baarin, jonka terassi on niin lähellä merta kuin se nyt ylipäätään voi olla. Siispä sisään huolimatta siitä, että paikalla oli kamala nimi, Malibu Beach bar.

Uudehkon näköinen ravintola oli ihan viehättävä ja erityisen siisti. Bambuhenkinen sisustus sopi hyvin rennolle rantaravintolalle. Orkideat pöydillä täydensivät ihan ok sisustusta. Lähellä merta kun oltiin, meitä vastassa oli sen verran vilpoinen tuuli, että menimme suosiolla terassin sijaan sisäpuolelle.

Kävely oli tehnyt nälkäiseksi, joten hampurilaiset ja punkkulasilliset tuntuivat hyvältä ajatukselta. Viini oli turhan kylmää ja hampparit sellaista perustasoa, ei mitään mainittavaa, jos ei mitään vikaakaan. Parasta antia ehdottomasti oli meri aivan vieressä. Rantabaarikategoriassa jatkoon.

Seuraava rastimme oli rantaravintola Chirinquito La Perla samannimisellä rannalla. Tämän paikan kanssa teimme tuttavuutta edellisellä kerralla, kun kävelimme saman reitin Benalmádenasta Fugeen. Ikävä kyllä ilmeisesti epävakaasta säästä johtuen Perla ei ollut auki. Ravintola itsessään on vaatimaton, parhaat päivänsä nähnyt, mutta sijainti on hieno aivan meren tuntumassa.

Siispä eteenpäin, kohden seuraavaa etappia. Carvajalin rannalla on minusta Fuengirolan hauskin, rennoin ja värikkäin rantabaari La Cubana. Olimme kulkeneet muutaman kerran tämän pirteän paikan ohi ja todenneet, että se on aina tupaten täynnä. Värikkäät kokoelmakalusteet törröttävät mutkattomasti rantahietikolla ja letkeä beachsoundi siivittää pöytiin kannettavia drinksuja. Täydellinen mesta mojitolle.

Kuiva kierros näytti meille nyt tulleen, sillä olivat tältä illalta sulkeneet jo tämänkin paikan. Tosin mojiton mentävä aukko täydennettiin seuraavana päivänä ja käytiin kokemassa tämän paikan iloinen tunnelma. Tämä baari ehdottomasti jatkoon.

Viimeinen rastimme tällä baarivaelluksella oli kotiamme lähin oleva chiringuito, jonka kadun puoleisiin pöytiin paistoi lempeä ilta-aurinko. Siinä nautimme ilta-auringon kultaisissa säteissä vielä pikkuoluet, cañat.

Puhelimeni askelmittari näytti lähes 14 kilometrin matkaa. Aika kiva lenkki muutaman pysähdyksen taktiikalla. Tosin miehen mielestä enemmänkin olisi voinut pysähdyksiä olla. Näyttää meidän biletys menneen enemmin kevyen kenttävaelluksen puolelle.

Ja jälkeenpäin tajusin, että hyvänen aika, ei yhtään skumppaa. Asia piti korjata illan viimeisellä omalla parvekkeella.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

2 comments
Costa del SolEspanjaFuengirola

10 kysymystä ja 10 vastausta Fuengirolassa asumisesta

by Annemaria

Aurinkorannikolla eläminen ilmiselvästi kiinnostaa, ainakin jos sitä mitataan blogini kasvaneella lukijamäärällä. Kotiin palattuamme meiltä on myös kysytty monia Fuengirolaan ja siellä asumiseen liittyviä kysymyksiä ja joitain kysymyksiä olen saanut myös blogini sähköpostiin ja Facebookiin. Kokosin tähän kymmenen asiaa, jotka teitä näyttävät kiinnostavan kaikkein eniten.

Eikö teillä käynyt aika pitkäksi?

Täytyy myöntää, että tätä kysymystä ihmettelin eniten. Olimme vieraassa maassa, meille uudessa kaupungissa ja uudessa kodissa, jotka kaikki omalta osaltaan ruokkivat kihelmöivää kiinnostusta uuden elämänvaiheen kokemiseen.

Sää oli pääsääntöisesti aina houkuttelemassa uloslähtöön seinien sisälle jumiutumisen sijaan. Lenkille ei ollut koskaan vastenmielistä lähteä, ja ainahan saattoi piipahtaa lähikahvilassa kupposella tai mennä pihalle pelaamaan pingistä tai padelia.

Kiitos kysymästä, ei käynyt aika pitkäksi.

Enemmänkin minusta tuntui, että jokainen tavallinen päivä oli eräänlainen mikroseikkailu. Asuimme lähellä merta Aurinkorannikon keskiössä ja koko Andalusia upeine kaupunkeineen ja suloisine kylineen vain pienen matkan päässä. Jopa tavallinen kauppareissu oli ainakin alkuun ihmeellistä, etenkin kun pääsi valitsemaan päivän ateriaa tuoreiden merenelävien tiskiltä.

Ympäristö tarjosi niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa ja tekemistä, että aika ei edes riittänyt kaikkeen toivomaani. Nyt kotiin palattuamme on jo muutaman kerran ehtinyt käymään mielessä, että mitähän oikein tekisi… Ettei vaan rupeaisi aika käymään pitkäksi?

Eikö Fuengirolassa ole liikaa suomalaisia?

Onhan niitä paljon. Todennäköisesti suurin suomalaiskeskittymä Suomen rajojen ulkopuolella. Jonkin arvion mukaan kaupungissa asuu ehkä noin 15000 suomalaista pysyvästi tai osan aikaa. Mutta mikä sitten on liikaa? Miksi minä saisin siellä olla, mutta muut eivät?

Voi olla, että viikon tai kahden lomalle en menisi Fuengirolaan, mutta pidempään asumiseen kaupunki tarjoaa oivat puitteet. Fugeen oli helppoa ja mutkatonta asettua ja sopeutua. Ei minua maamieheni häirinneet. Enempi oli rikkaus, kun saattoi asioida monessa kohtaa omalla äidinkielellään tai vaihtaa kokemuksia muiden suomalaisten kanssa.

Suomenkieliset palvelut loivat myös turvallisuutta. Kerran sairastuttuani kävin ensin espanjalaisessa sairaalassa huonosti englantia puhuvan lääkärin pakeilla ja sain oudot lääkkeet, jotka eivät tehonneet. Muutaman päivän päästä soitin suomalaiselle lääkärille, joka tuli kotiin minua katsomaan. Pari pistosta, uusi lääkitys ja jo seuraavana päivänä olin lähes kunnossa. Tässä kohtaa kiitin Fuengirolaa ja sen suomipalveluita erityisesti.

Harvoin myöskään muistetaan, että Fuengirola on oikea noin 80000 asukkaan kaupunki, jonka kaduille mahtuu kyllä ihan aitoa espanjalaista elämänmenoa. Ei ole mikään pakko jäädä pyörimään suomalaiskaupunginosana tunnetun Los Bolichesin nurkille. Vanhasta keskustasta löysimme parhaat ravintolat ja parhaan paikallismeiningin.

Eikö siellä ole talvella kylmää?

Jos kaipaat hellelukemia talvikuukausina, Fuengirola ei ole sinun paikkasi. Mutta jos sinulle riittää kylmimpänä aikana sellainen Suomen alkukesää muistuttava sää, Aurinkorannikko sopii talviasumiseen loistavasti.

Tammi- ja helmikuussa elettiin viileintä aikaa, jolloin ilmalämpöpumpulle asunnossamme oli eniten käyttöä. Pääsääntöisesti voi ajatella, että Aurinkorannikon talvisää kylmimmillään vastaa meidän toukokuun säätä vaihtelevuudeltaan. Parhaimmillaan marraskuu-joulukuussa ja maalis-huhtikuussa lämpötiloissa päästiin yli 20 asteen paremmalle puolelle.

Päivä- ja yölämpötilojen erot ovat talvikuukausina suuria. Yleisesti auringossa on aina lämmintä, mutta kylmimpänä aikana varjossa on kosteaa ja kalseaa ja toppatakille oli käyttöä muulloinkin kuin iltaisin. Tuuli oli joskus navakkaa ja kylmää. Tosin lämpimimpinä päivinä tarkeni shorteissa ja topissa. Suurin ongelma päivissä oli se, ettei aina tiennyt minkälaisissa vermeissä lähteä ulos.

Mikä parasta, koko talven aurinko ja valo olivat läsnä. Samoin kuin vehreys ja kukat.

Onko ruoka halvempaa kuin Suomessa?

On, selvästi halvempaa. Puhuttiin sitten ruokakauppa- tai ravintolahinnoista, molemmissa on selvä ero verrattuna Suomen hintatasoon. Etenkin vihanneksissa, hedelmissä, leipätuotteissa, porsaanlihassa, merenelävissä, oliiviöljyssä, virvoitusjuomissa ja alkoholissa hintaerot ovat suurimmat.

Tein itseasiassa hintavertailun samankaltaisten tuotteiden välillä Espanjan Mercadonan ja Suomen Prisman välillä. Vertailun pääset näkemään täältä.

Millainen vuokrataso Fuengirolassa on?

En ole kiinteistövälityksen asiantuntija, mutta sen kuulin, että vuokrataso on ollut kovassa nousussa viime vuosina. Kysyntä on kasvanut rajusti suhteessa tarjontaan.

Olen syrjäsilmällä seurannut vuokra-asuntojen tarjontaa ja pääpiirteittäin voisi sanoa, että keskimäärin halvimmat kuukausivuokrat kalustetuista asunnoista liikkuvat noin 500 euron kieppeillä, kalleimmat tonnin molemmin puolin. Sanomattakin lienee selvää, että asunnon sijainti, kunto, koko ja varustetaso vaikuttavat hintaan. Kahden makuuhuoneen asiallisen kerrostaloasunnon saa noin 700-800 eurolla kuussa. Merinäköalasta joutuu maksamaan himppasen lisää. Päälle tulevat yleensä vesi- ja sähkölaskut.

Onko Fuengirola turvallinen kaupunki?

Minusta on. Ei koskaan tullut ikävää oloa tai edes mieleen, etteikö olisi voinut liikkua ilta- tai yöaikaan. Kaupungissa ei näkynyt ainakaan talvikautena mitään epäilyttäviä porukoita, jos sellaisina ei pidetä muutamia Mercadonan kulmilla majailevia kodittomia.

Tavaroidensa kanssa kannattaa noudattaa normaalia varovaisuutta. Keväällä turistien lisäännyttyä luin joistain käsilaukkuvarkauksista, mutta mikään erityinen ongelma tämä ei minusta ollut. Kaksin käsin ei tarvitse tavaroitaan pidellä.

Millainen hygieniataso on, uskaltaako kaikkea syödä?

Uskaltaa. Vai pitäisikö tässä kohden koputtaa puuta. Olimme juuri miehen kanssa puhuneet, että on se hieno juttu, kun ei ole kummempia vatsatauteja ollut matkassa, vaikka olimme syöneet ihan kaikkea ja kaikkialla. Kunnes ihan viime metreillä vietin yhden yön vessassa ripulin ja oksentelun merkeissä. Riski on aina olemassa, mutta aika pienellä päästiin. Edelleenkin uskaltaisin syödä ihan kaikkea.

Myös hanavesi on juomakelpoista, vaikka se onkin pahan makuista.

Pärjääkö Fuengirolassa kielitaidottomana?

Fuengirola on varmaan yksi niistä ulkomaan kaupungeista, joissa kielitaidoton pärjää parhaiten. Monissa ravintoloissa ruokalistat löytyvät suomen kielellä ja useissa palvelualan yrityksissä on suomenkielistä henkilökuntaa, kuten apteekeissa ja kampaamoissa. Ja onhan toki suomalaisia ravintoloita niille, ketkä sellaisia kaipaavat.

Tosin ei paljon vaadi, jos opettelee maan kielellä ihan perusjutut, kuten ymmärtämään vähän ruokalistaa, tilaamaan juomansa tai pyytämään laskun. Niillä selviää jo aika pitkälle.

Pärjääkö pidemmän aikaa ilman omaa autoa?

Hyvin pärjää silloin, jos majapaikkasi sijaitsee liikenneyhteyksien lähettyvillä. Fuengirolasta pääsee niin junilla kuin busseilla edullisesti ja kätevästi liikkumaan lähialueille, Malagasta vielä kauemmaksi.

Sen sijaan, jos majapaikkasi sijaitsee jossain ylempänä vuorilla, kulku ja tavaroiden kantaminen saattaa käydä voimille jyrkkiä rinteitä kavutessa.

Jos autoa tarvitsee väliaikaisesti, auton vuokraaminen on edullista.

Mikä oli parasta Fuengirolassa, entä mikä ärsyttävintä?

Parasta oli ehdottomasti se, että sai olla pois Suomen pimeästä ja kylmästä talvesta. Olen aina inhonnut Suomen talvea, jossa puolisen vuotta joutuu linnoittautumaan seinien sisälle.

Oli ihanaa herätä aurinkoisiin aamuihin. Sää houkutteli ulos ja ulkona tuli oltuakin tosi paljon. Koko talven sai istuskella terasseilla ja kuljeskella pitkin meren rantoja ilman kylmässä hytisemistä. Meri oli muutenkin minulle tosi tärkeä ja rakas.

Entä sitten ne inhokit? Kylmimpinä aikoina kaipasimme suomalaista lämmintä asuntoa, jossa on koko ajan tasainen lämpö. Marmorilattia oli jääkylmä. Ilmalämpöpumpulla sai lämpöä, mutta siitä tuli sisälle jotenkin tunkkainen ilma. Heti kun pumppu laitettiin pois, asunto jäähtyi aika nopeasti. Kosteus oli myös suuri. Kylppärissä eivät pyyhkeet tahtoneet kuivua.

Myös espanjalaisten asuntojen paperiseinät ärsyttivät. Yläkerran täti kopsutteli korkkareissaan, joka kuulosti siltä kuin joku olisi takonut vasaralla kattoa. Naapurista äänet kuuluivat muutenkin aika selvästi etenkin, kun espanjalaiset eivät ole sitä kaikkein hiljaisinta porukkaa. Onneksi suurimman osan ajasta naapurihuoneistot olivat tyhjillään.

Eli aika pienillä ärsytyksillä päästiin. Olimme etukäteen keskustelleet asiasta ja varautuneet siihen, että jos vastoinkäymisiä tulee eteen, ei hermostuta ylenmäärin, vaan pyritään sopeutumaan parhaan kykymme mukaan. Itseasiassa kaikki menikin paremmin kuin osasimme odottaa.

Tuleeko sinulle mieleen vielä jotain muuta, mitä haluaisit tietää?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

21 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Haikeana, mutta hyvillä mielin

by Annemaria

Se on loppu nyt. Nimittäin meidän puolen vuoden arki Espanjan auringon alla.

Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, puoli vuotta aurinkorannikkoelämää meni nopeasti, ihan liian nopeasti. Etukäteen hehkuttelin kaikesta siitä, mitä haluan tehdä lisääntyneellä vapaa-ajalla ja kaikista kiinnostavista paikoista, minne haluan matkustaa.

Paljonhan me tehtiin ja paljon matkustettiin, mutta niin monta asiaa jäi siltikin tekemättä. Espanjan opiskelu jäi vähän vaiheeseen, Sevillassa ja Cadizissa käymättä, niin monta mielenkiintoista ravintolaa testaamatta ja suunnitellulle padelkurssillekin menemättä. Jäi myös laihtumatta.

Lähtöhaikeuden ohella päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että minulla on ollut mahdollista tehdä tällainen irtiotto ja kokea yksi elämäni parhaista ajanjaksoista. Jos emme olisi elämässämme tehneet tätä keikausta, olisin jäänyt paljosta hyvästä paitsi ja olisin monta mukavaa kokemusta köyhempi.

Mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka kotiin palattuamme minua on alkanut ahdistaa kotimme tavarapaljous. Puoli vuotta on sujunut hyvin ilman kaikkea meitä ympäröivää materiaa, ilman että juuri mitään olisin ihmeemmin kaivannut. Monet ennen tärkeäksi koetut asiat ovat menettäneet merkityksensä. Päinvastoin olen alkanut ihmetellä, että mihin me loppujen lopuksi tarvitsemme tätä kaikkea tavaraa?

Rahapussi on nyt entistä köykäisempi, mutta kevyempi on myös mieli. En ole varmaan koskaan opiskelujen jälkeen aikuisiässä tehnyt näin vähän töitä, mikä on käytännössä tarkoittanut useaa palkatonta kuukautta. Olenpahan samalla oppinut myös kuluttamaan vähemmän, kieltäytymään monesta sellaisesta asiasta, jonka olisin aiemmin hankkinut sen kummemmin miettimättä.

Fuengirola kaupunkina jakaa mielipiteitä, eikä ihme. Muistan itsekin vallan hyvin loppuvuoden 2015, kun tulin Fuengirolaan ensimmäistä kertaa kahden kuukauden Espanjan turneelta. Paksulla ennakkoluulokerroksella kuorrutettuna näin vain rantakadun 70-lukuiset rumat kerrostalokolossit ja halvan näköiset muovikelmukuppilat. Kuulin joka puolella puhuttavan ”häiritsevästi” suomea ja silmät etsiytyivät kaljamukiensa ääressä viihtyviin punaneniin. Tuolloin en tuntenut kaupunkia lainkaan.

Nyt puolen vuoden kokemuksella tunnen kaupungin jo ihan toisella tapaa. Tiedän miten erilainen Fuengirola löytyy, kun suunnistan Los Bolichesista Fuengirolan vanhaan keskustaan. Tosin ei minulla mitään suomikaupunginosana tunnettua aluettakaan vastaan ole. Ennemminkin koen arjessa rikkautena, että omalla äidinkielellään voi vaihtaa muutaman sanasen tuiki tuntemattomien maamiestensä kanssa.

Eniten jään kaipaamaan merta ja pitkiä lenkkejä pitkin rantareittejä. Ja reissupäiviä, milloin mietittiin ihan vakavasti, että mennäänkö Granadaan vai Cordobaan, vai piipahdetaanko vain pikaisesti Malagassa. Tai ehkä sittenkin lounaalle Torremolinokseen?

Ja jumalaista merenelävien antia. Nyt ymmärrän, että mustekala ja simpukat ovat vain yleisnimityksiä äyriäisille, joita on kymmenittäin erilaisia.

Kaipaamaan jään myös edullista hintatasoa. Olemme syöneet ulkona ja notkuneet kahviloissa ihan eri malliin kuin Suomessa ikinä raaskisimme. Ruokakaupassa viisikymppiä on ollut iso raha.

Valoa, aurinkoa, lämpöä, elämää, kahviloita, kukkia, värejä, vihreyttä, puutarhoja, palmuja, valkoisia kyliä, viinejä, cavalasillisia, tapaksia, parvekelounaita, iloisuutta, laulua, tanssia, flamencokitaraa, padelia, pöytiintarjoilua, Mercadonaa, vihreitä papukaijoja, chirinquitoja… Kaikkea tätä minun tulee ikävä.

Andalusia on ravinnut meitä ilolla ja hyvällä ololla. Toivottavasti jotain tästä on välittynyt jutuissani, sillä meillä on ollut arjessa aika mukavaa.

Onnellisia päiviä ja elämän sietämätöntä keveyttä. Salud sille!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Malagan automuseo oli yllätyksiä täynnä

by Annemaria

Mitä tekee automuseossa ihminen, joka ei ole juurikaan kiinnostunut autoista. Paljonkin, jos kyse on Malagan automuseosta.

Pääsiäissunnuntaina tihuutteli vettä. Mietittiin miehen kanssa, että mitähän tehtäisiin. Vesisateeseen ei tehnyt mieli mennä ulkoilemaan, mutta toisaalta teki mieli lähteä jonnekin. Museot ovat matkoilla ennenkin olleet sadepäivien pelastajia, joten museokäynti pääsi agendalle tälläkin kertaa.

Olin saanut monelta taholta kehuja Malagan automuseosta. Aihepiirinä autot ovat minulle sarjaa ”ei voisi vähempää kiinnostaa”, joten olin vähän skeptinen siitä, olisiko tämä oikeasti mun juttu. Niin moni kuitenkin vakuutteli, että tämä museo on paljon enemmän. Mikäpä siinä sitten, hyppy junaan ja suunta Fuengirolasta kohti Malagaa.

Museo Automovilístico sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Malagan juna- ja bussiasema Maria Zambranolta. Museon portille pääsee reilun euron hintaan Malaga Toursin pikkubussilla joko linja-autoaseman laiturilta 1 tai rautatieaseman edestä Malaga Toursin turistipysäkiltä. Museo sijaitsee lähellä merta, joten kävellenkin reitti on mukava kulkea pitkin merenrantaa.

Malagan automuseo sijaitsee vanhassa tupakkatehtaassa. Sisäänkäynti alueelle on vaikuttavan pylväin varustetun rautaportin kautta. Itse automuseon ovi on sisäpihan perällä vasemmalla.

1927 rakennettu entinen tupakkatehdas.Hauskat terassikalusteet.Mitä ihania aristokraattisia kaunokaisia.Takapenkkiläisille oma baari.Eläinjengi on lähtenyt ajelulle.

Heti ensimetreiltä tiesin, että tulisin rakastamaan tätä museota. Sanoisinpa, että museon nimi on harhaanjohtava. Itse asiassa kyse on minusta enemmänkin design-museosta, sillä museon kokoelmat käsittävät autojen lisäksi kuuluisien suunnittelijoiden haute couture -pukuja, laukkuja, hattuja, nykytaidetta ja olipa mukana myös jokunen huonekalukin.

Lähes sata eri autokaunokaista oli saanut seurakseen samaan aikakauteen liittyvän pukukokonaisuuden. Monen ajoneuvon kohdalla oli kiinnostava tarina siitä, kuka on käyttänyt tällaista asua tai minkälaisessa käytössä auto on aikoinaan ollut. Tosin esimerkiksi siirtomaa-ajan tiikerinmetsästysauto ei nyt tuntunut ihan parhaalta käyttötarkoitukselta.

Vanhimmat autoista ovat 1900-luvun alkupuolelta ja uusimmat fantasia-autoja 2000-luvulta. Minä en mitään autoista tiedä, mutta mieleen jäi sellaisia huippumerkkejä kuin Bugatti, Rolls Royce, Ferrari ja Bentley. Yhteiseksi nimittäjäksi monille autoille voisi nostaa teeman ”rich and famous”. Varakkuus näissä kulkupeleissä selvästi näkyi.

Flower Power Rollssi. John Lennon suunnitteli autoonsa aikoinaan tällaisen autokuosin.

Silmä lepäsi kaikessa kauniissa, mitä museon käytävillä tuli vastaan. Miten kauniita yksityiskohtia noissa vanhoissa, uniikeissa autoissa onkaan. Jalopuuta, nahkaa, kiiltävää kromia, hopeista metallia, kristallia… ikävä kyllä myös norsunluuta ja krokotiilinnahkaa. Paljon huikeita käsintehtyjä koristeita ja täydellisiä värejä. Melkoisia taideteoksia todellakin. Minusta tuntui, että tämä museo oli enemmän visualistia kuin tekniikkafriikkiä varten.

Autot oli sijoitettu aikakausittain, mutta myös tyylisuunnittain kuten belle epoque, art deco ja avant garde -ajan autot. Kukin aikakausi oli saanut ympärilleen pukujen lisäksi myös ajalle tyypillistä rekvisiittaa, joka vei entistä enemmän sisälle vanhaan tunnelmaan. Toteutus oli minusta hieno.

Tämä kelpaisi, jos sitten tuo takana pilkottava punainenkin.YSL:ää, Dioria, Chanelia, Gaultieriä…Voiko naisella olla koskaan liikaa laukkuja? Mielikuvituksellisia fantasia-asuja.Auto oli päässyt myös taideteokseen.

Mukava lisä oli museon hattujen ja hattulaatikoiden näyttely. Yli 300 mielikuvituksellista luomusta useilta vuosikymmeniltä takanaan kuuluisia nimiä kuin Patou, Chanel, Dior ja Galliano. Tuli tunne, että olemme menettäneet paljon hattumuodin jäädessä menneille vuosikymmenille.

Arvostan myös sitä, että museon taideteoksissa oli otettu kantaa luonnonsuojeluun ja eläinten oikeuksiin.

Hieno, monipuolinen ja jopa yllätyksellinen museokokoelma. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, vaikka autot eivät sinua ylipäätään sytyttäisi. Paljon nähtävää 8,5 euron pääsymaksulla.

Ihan automuseon vieressä sijaitsee muuten venäläisen taiteen museo, Coleccion del Museo Ruso. Meillä meni automuseossa sen verran aikaa, että päätin jättää tämän Pietarin taidekokoelman ihan omaa käyntiä varten. Kuten aiemmin olen kirjoitellut, taidemuseoihin menen mieluiten ihan yksin.

Tulipa jälleen todistettua, että on tuo Malaga melkoinen museokaupunki.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

3 x mukava rantareitti lähellä Fuengirolaa

by Annemaria

Rannoilla makoilu ei ole minun juttuni, mutta rantamaisemissa kävely sitäkin enemmän. Olen maailman huonoin rantaihminen, enkä oikein innostu rantatuoleista. En yksinkertaisesti jaksa maata kuumuudessa paikoillani.

Sen sijaan pitkät kävelyt pitkin meren rantoja ovat lähes parasta tekemistä täällä Aurinkorannikolla, mitä tiedän. Kävellen näkee uusia paikkoja ja maisemat vaihtuvat mukavasti. Samalla saa myös sopivasti liikuntaa.

Kävelijälle ja pyöräilijälle Costa del Solin alue on ihanteellinen. Kaikilla tietämilläni rantakaupungeilla on oma rantabulevardinsa, Paseo Maritimo, jota pitkin pääsee kulkemaan kilometreittäin meren rantaa. Esimerkiksi Fuengirolan rantakadulla on pituutta peräti seitsemän kilometriä. Matkaa rantamaisemissa pystyy jatkamaan vielä molempiin suuntiin naapurikaupunkeihin.

Kun lähitienoon rantareitti on käynyt meille jo joltisenkin tutuksi, teemme silloin tällöin päiväretkiä lähikaupunkeihin. Jottei kävelymatkoista tulisi liian pitkiä, olemme käyttäneet joukkoliikennettä apunamme ja matkanneet Fuengirolasta pienen siivun naapurikaupunkeihin joko junalla tai bussilla.

Tässä kolme reittivinkkiä sinulle, joka tykkäät kävellä merenrantamaisemissa.

Fuengirolan rantakatu Paseo Maritimo on käynyt jo kovin tutuksi.

Benalmádenan satama-alueen rantareitti

Eräs nautinnollisen lämmin sunnuntaipäivä suuntasimme junalla Fuengirolasta naapurikaupunkiimme Benalmádenaan. Vaikka Benalmádena kaupunkina ei kuulu Costa del Solin suosikkeihini, siltikin siellä on kiva ranta-alue, joka tarjoaa satamineen vähän erilaisen rantareitin.

Benalmádenan juna-asema sijaitsee reilun kilometrin päässä rannasta. Matkan varrelle jää yksi Aurinkorannikon lempipuistoistani, Parque de la Paloma. Pakkohan siellä oli piipahtaa tälläkin kertaa. Tykkään tästä kauniista puistosta, jossa kanat, kukot ja kanit juoksentelevat vapaina.

Ihastelin kukkivia puita, moikkasin sympaattista aasia ja seurailin emokanoja, jotka paimensivat pieniä tipusiaan. Pysähdyimme myös kostuttamaan kuumuuden kuivaamia kurkkujamme puiston kahvilaan palmujen varjoon.

Näillä tipusilla ikää ei liene vielä paljoa. Parque de la Palomassa on myös kiva kaktuspuisto.

Paloma-puistosta on enää pieni matka rantaan ja siitä suunnistimme vasemmalle kohti Benalmádenan satama-aluetta. Jos joskus kuljet tästä, kiinnitäpä huomiota rantareitin taidokkaisiin kivetyksiin. Ne ovat kertakaikkiaan upeita taideteoksia mosaiikkeineen ja luonnonkivistä rakennettuine kuvioineen.

Olin kävellyt satama-alueella viimeksi keskitalven hiljaisina kuukausina, kun alueelta puuttui elämä lähes täysin. Toisin oli nyt keväisenä sunnuntaipäivänä, kun ihmisiä oli liikenteessä melkoisesti. Veneet pörräsivät satama-altaassa, ravintoloiden terassit olivat täynnä päivää paistattelevaa kansaa ja asiakkaita näytti riittävän rantalinjan moniin kauppoihin, myös niille lukuisille senegalilaisille katukauppiaille.

Benalmádenan satama-alueen veden päälle rakennetut talot jaksavat minua aina hieman ihmetyttää. Rakennuspaikan lisäksi nämä pyöreälinjaiset talot ovat jotenkin hieman erikoisia. Rakennustyyliä on mahdoton määrittää: maurilaista jäljitelmää vai mitä ihmettä? Siitä voi toki olla montaa mieltä, ovatko ne alueelle sopivia vai eivät. Erilaisia joka tapauksessa.

Kävelimme satama-altaan poikki toiselle puolelle ja sieltä takaisin. Huomasin muuten sataman päässä paikallisen varustamon ilmoituksen laivayhteydestä Benalmádenasta Fuengirolaan. Tuollaisena täyden auringon päivänä olisi ollut kiva tehdä kotimatka laivalla, mutta ikävä kyllä tuona päivänä laivavuoroja ei ollut.

Lampsimme samaa reittiä takaisin juna-asemalle. Kävelymatkaa tuli kaiken kaikkiaan noin kahdeksan kilometriä. Mukava rantareitti keväällä ja kesäisin, jos haluat kuljeskella keskellä vilkasta elämää. Talvikauden hiljaisimpina kuukausina tunnelma on ihan toinen.

Fuengirolasta kävellen Benalmádenaan

Kotoamme Fuengirolan Torreblancasta Benalmádenan keskustaan tulee matkaa vajaat kymmenen kilometriä. Suurimman osan matkasta pystyy kulkemaan aivan rannan tuntumassa. Joissain kohdin joutuu nousemaan portaita ylös kävelytielle, mutta ennen pitkää pääsee taas laskeutumaan alas rantapolulle. Kauaksi merenrannasta ei kuitenkaan tarvitse kertaakaan poistua.

Siinä kohtaa, kun Paseo Maritimo loppuu Carvajalin liikenneympyrään, jatka vaan rantalinjaa lankkuja pitkin ohi uimarantojen, rantatalojen ja -kuppiloiden. Hieman ennen punaruskeaa Hotel World -aluetta joutuu nousemaan portaita ylös katutasoon ellei tahdo kulkea hiekkarantaa pitkin ja osittain kahlailla rantavedessä.

Viime reissulla bongasimme rannalta rantaravintolan, Chirinquito La Perlan, joka oli avannut talven jäljiltä. Tämä paikka tulee vastaan pian tuon elefanttiliikenneympyrän jälkeen. Yksinkertaisen, jo parhaat päivänsä nähneen ravintolan paras puoli on terassi, joka on aivan meren äärellä. Mukava paikka nauttia virkistävää juomaa aaltojen hyväillessä rantaa vieressä.

Torrequebradan kohdilla pääsee jälleen kulkemaan pidemmän siivun rantareittiä pitkin. Viimeksi ihmettelin yhtäkkiä eteen tullutta kuvauskieltokylttiä. Syy selvisi nopeasti vilkaisemalla alapuolelle. Nudistirantahan se siellä oli.

Benalmádenassa rannalla olevan häkkyrätaideteosviritelmän kohdilta käännyimme vasemmalle ja suuntasimme sisämaahan kohti juna-asemaa. Paluumatkan teimme junalla, sillä ainakin minulle näissä kilometreissä oli jo ihan tarpeeksi.

La Cala de Mijaksesta Calahondaan

Olin joskus aiemmin käynyt pyörähtämässä Mijaksen ranta-alueella lähinnä katselemassa sen sopivuutta pidemmälle asumiselle. Tuosta käynnistä jäi mieleen La Cala de Mijaksen sievä alue.

Olisiko siellä rantalinjalla mitä muuta mielenkiintoista? Siitä päätimme lähteä ottamaan selvää päivänä, jolloin aurinko taasen helli täysillä Costa del Solin rantoja.

Kävelimme kotoamme noin kolmen kilometrin matkan Fuengirolan bussiasemalle. Paikallisbusseja Aurinkorannikolla kannattaa todella käyttää. Noin puolen tunnin matka La Cala de Mijakseen maksoi ainoastaan 1,55 euroa. Lippu ostetaan etukäteen bussiaseman lippuluukulta.

Perillä suunnistimme suoraan merenrantaan, josta lähdimme kulkemaan oikealle kohden Calahondaa. Yllätyin reitin helppoudesta. Kulkemamme koko kuuden kilometrin matkan Calahondaan saattoi kulkea rakennettua tasaista lankkusiltaa pitkin. Reitti sopii kuljettavaksi myös pyörällä ja pyörätuolilla.

Harmittelin sitä, ettei tullut uimapukua mukaan, sillä mikäpä olisi ollut pulahtaessa mereen jollakin lukuisista rannoista, joita ohitimme. Ja hiekkarantaahan täällä riitti koko matkan. Ranta toisensa jälkeen tuli vastaamme. Siitä olin hyvilläni, että olin tajunnut ottaa hatun mukaan. Vaikka eletään vasta kevättä, aurinko osaa pilvettömänä päivänä olla jo melkoisen armoton.

Rantojen lisäksi reitin varrella oli tasaisin välein rantaravintoloita, Chirinquitoja, jotka ovat erikoistuneet erityisesti kalaruokiin. Pysähdyimme yhdelle näistä syömään simpukoita ja friteerattuja bogueroneksia, jotka muistuttavat lähinnä meidän muikkuja. Hintataso tuntui olevan täällä kovempi kuin Fuengirolan vastaavissa Chirinquitoissa.

Rantareitillä oli pienin välimatkoin opastauluja, joihin oli merkitty lähimmät bussipysäkit ylemmällä bussien liikennöimällä kadulla. Pysäkkejä on tosi tiheään, joten bussin kyytiin voi hypätä oikeastaan missä kohtaa tahansa.

Nappasimme yhdessä rantakuppilassa vielä pienet oluet eli cañat ennen bussiin menoa. Kiva ja kerrassaan aurinkoinen kävelyreitti tämäkin. Voiko näistä enää lenkkimaastot parantua?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

15 comments