Author

Annemaria

LappiMajoitus Suomessa

Deatnu-hotellissa toteutuu Lapin kalareissu tyylillä

by Annemaria

Kalastavan miehen takana on usein nainen, joka kaipaisi kesälomalla lisää yhteistä aikaa.

Kun mies haluaa kesälomalla kalastaa ja eräjormailla Lapissa, joudutaan tekemään välillä kompromissejä. Vaikka itsekin tykkään kalastella ja liikkua luonnossa, haluaisin yhteisellä kesälomalla tehdä kyllä vähän muutakin. Ollakseni rehellinen retkipäivän päätteeksi nukahdan mieluimmin lakanoiden väliin kuin kylmään telttaan. Enkä panisi pahaksi vaikka ulkona syötäisiin muutenkin kuin leirinuotiolla purkkimuonaa.

Kukapa ei näissä maisemissa viihtyisi, kalasti tai ei. Tenojokilaakso on minusta pala kauneinta Lappia.

Meille kompromissi löytyy usein pohjoisen mökkimajoituksesta. Yritetään löytää hyvien kalavesien ääreltä viihtyisä mökki, jonka katon alle voin vetäytyä sitten, kun virvelin vispaaminen alkaa kyllästyttää. Ongelmana vaan on ollut, että monet Lapin kalastukseen soveltuvat mökit ovat melko vaatimattomia ja usein jo parhaat päivänsä nähneitä. Lähinnä ne ovat sellaisia äijäporukoiden kalamajoja, joista löytyy petipaikka, mutta eipä sitten paljon muuta.

Jos olemme onnistuneet löytämään tasokkaampaa mökkimajoitusta hyvien kalavesien ääreltä, ongelmaksi on tullut usein hinta. Kahdelta hengeltä vuorokausihinta tahtoo nousta turhan korkeaksi.

Tähän majoitusproblematiikkaan löysin tänä kesänä loistavan ratkaisun Utsjoelta. Holiday Village Valle tai kotoisammin Lomakylä Valle rakennutti viime vuoden syyspuolella Tenojoen varteen kaksikerroksisen Deatnu-hotellin ja erillisen ravintolarakennuksen.

Tervetuloa kotaan, ei kun hotelliin.

Hotellihuoneisiin kuljetaan hauskasti kotarakennelman alta. Majoituimme hirsirakenteisen hotellin yläkerran huoneessa, josta oli kiinnostavaa seurata Tenojoen lohenkalastajia ohi lipuvissa jokiveneissä. Tai no lähinnä mies parkkeerasi jo heti alkuun ikkunan ääreen kytikseen seuraamaan saako kukaan lohta. Minua taas kiinnostivat pihamaalla pyörivät sarvipäät.

Huoneessa oli ilahduttavan suuret ikkunat, joista avautui kaunis näköala alas Tenolle ja Norjan puolen tuntureille. Jos jotain voisi toivoa, niin näköala avautuisi vieläkin paremmin, jos rantapusikkoa karsittaisiin nykyistä enemmän.

Huone oli viihtyisä, samaan aikaan skandinaavisen selkeä ja kodikas. Lappi tuli hienosti esille värimaailmassa ja kuoseissa. Seinällä juoksivat hopeanhohtoiset porot ja tummasävyinen tapetti oli saanut seurakseen ruskasävyisen seinän, mikä antoi huoneeseen kivasti pirtsakkuutta. Tykkäsin kovasti myös siitä, että huoneen ja kylppärin kalusteet olivat kunnon massiivipuuta, eivätkä mitä tahansa lastulevyrimpulaa.

Hyödyllisiä varusteita huoneissa olivat vedenkeitin ja jääkaappi. Sainpahan sujautettua oman samppanjapullon saman tien viilentymään.

Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen, mikä tarjoiltiin uutukaisessa Ravintola Deatnussa. Perushyvän aamiaisen herkullisia paikallislisiä olivat kevyesti kylmäsavustettu lohi ja graavisiika.

Kävimme illalla ruokailemassa Ravintola Deatnun à la carte listalta. Arvostan itse kovin sitä, että raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja alueen omaa ruokaperinnettä. Poron ja kalan lisäksi listalle oli päässyt myös Jäämeren tarjontaa kuningasravun muodossa.

Ravintola Deatnu sijaitsee aivan Tenon jokitörmäällä. Jos aukesi hotellihuoneista mukavat näkymät Tenojokilaaksoon, vielä paremmin joen elämää pääsi tarkkailemaan ravintolasta tai sen ulkoterassilta.

Skandinaavista selkeälinjaista tyyliä Lappi-twistillä.Kuningasrapukeittoa. Nam!Tällä terassilla passaa nauttia huurteista.

Tällä kertaa olimme suuntaamassa Pohjois-Norjan puolelle, joten nyt oli aikaa vain yhden yöpymisen verran. Sen päätimme, että ensi kesänä tulemme uudelleen ja jäämme Tenolle muutamaksi päiväksi lohenpyyntiin. Mies saisi kalastaa sen minkä tahtoo, ilman että vieressä on vaimo, joka hätyyttelee lähtemään. Lomakylä Vallen ympäristössä on helpohkoja retkeilyreittejä, joissa taas itse mieluusti kuluttaisin aikaa kamera kaulassa. Illalla voisimme treffata hotellilla ja lähteä yhdessä syömään ilman ruuanlaittopaineita.

Onnellinen mies. Lapin loma edessä ja kalastusta luvassa.Onnellinen vaimo Lapin lumoissa.

Aika reilua ja aikamoisen helppoa. Kalastava mies ei ole onnellinen, jos ei saa kesälomalla kalastaa, mutta joskus Lapin kalareissun voi toteuttaa näinkin. Samassa paketissa lohijoki, tasokas majoitus, Lapin luonnon ihanuus ja hyvä ravintola. Bonuksena tyytyväinen vaimo.

Yhteistyössä Holiday Village Valle

http://www.holidayvillagevalle.fi/fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2 comments
Lappi

Pohjoisen eksoottiset asukit

by Annemaria

Porot ovat eriskummallisia puolivillejä hirvieläimiä. Juoksentelevat vapaina lähes puolta Suomea Oulusta ylöspäin ja siltikin jokaisen poron omistaa joku.

Nyt on ihan pakko kirjoittaa vähän poroista. Ainakin minusta nämä pohjoisen elikot ovat aikamoisen eksoottisia ja ihmeellisiä. Kun ottaa huomioon, miten suurella alueella ne vaeltelevat pitkin Lapin erämaita, ainakin minun on vaikea käsittää miten ne saadaan koottua poroerotuksessa yhteen. Ja sitten jostain korvamerkistä kukin omistaja tuntee omat kasvattinsa.

Olin tänään pyöräilemässä Luostolla jo tutuksi tullutta reittiä Orresokan ympäri. Hotelli Luostotunturin kohdalla oli pakko vähän hieraista silmiäni. Hotellin pihan oli nimittäin kansoittanut ei bussilla tullut turistiryhmä kuten yleensä, vaan hyvän kokoinen lauma poroja.

Neljän tähden hotelli, sopii myös poroille.

Paikalle oli ilmeisesti hälyytetty paikallisen porotilan poika, joka oli pesemässä asvaltoituja reittejä poronpaskasta. Erehdyttävästi salmiakkinappuloita muistuttavat poronpapanat olivat kuorruttaneet hotellin edustaa kummasti. Kuulin, että porot yleensä hakeutuvat ylemmäs tunturiin hakemaan suojaa itikoilta, polttiaisilta, mäkäräisiltä ja paarmoilta. Täällä Luostolla nämä yksilöt ovat kuitenkin sen verran vaativampaa väkeä, että ovat valinneet sopivan paikan, mistäs muualta kuin paikkakunnan suurimman hotellin pihalta.

Turistillehan tämä eksotiikka sopi mainiosti. Kerrankin pääsi luonnontilaisia poroja tarkastelemaan ihan läheltä eikä niitä näyttänyt paljoakaan häritsevän ympärillä pyörivät kuvaajatkaan.

Urosporojen eli hirvasten suuret sarvet tekivät melkoisen vaikutuksen. En ole koskaan tiennytkään, että jokaisella porolla on noin yksilölliset sarvet. Sarvien koko, väri ja muoto näyttivät olevan hyvin erilaisia. Olipa joukossa vaalea porokin, jonka sarvet olivat poikkeuksellisesti vaaleanpunaiset.

Toisin kuin muilla hirvieläimillä, poroilla sarvet kasvavat myös naarasporoille eli vaatimille. Mielenkiintoista muuten on, että poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Kesäaikaan poron sarvet saattavat kasvaa jopa 2 cm vuorokaudessa, joten eipä ihme, että melkoinen kruunu joillakin oli kannettavanaan.

Sarvet vaihtuvat vuosittain, naarailla keväällä vasomisen jälkeen ja uroksilla syksyllä kiima-ajan päätyttyä. Sarvilla on kuulemani mukaan myös suuri merkitys poron sosiaaliseen asemaan laumassa. Tästä tulikin mieleeni, että jos maastossa löytää pudonneet poronsarvet, yltääköhän jokamiehen oikeus tähän ja saakohan nuo sarvet ottaa? Osaako kukaan sanoa?

Luulisi näillä komistuksilla olevan melkoisen korkea arvoasema.

Turkin vaihtuminen näytti joillain poroilla olevan vielä kesken. Talvikarva irtoaa kesällä suurina tuppoina ja uusi talviturkki alkaa kasvaa elokuun tietämillä. Lämpöä hyvin eristävä turkki koostuu ontoista karvoista ja sen ansiosta poro kestää pohjoisen paukkupakkasia. Meillä mökin terassipenkkiä lämmittää porontalja ja voin sanoa, ettei lämpimämpää ja miellyttävämpää alustaa voisi olla.

Hotellin pihalla makoilevassa porotokassa oli myös joitain pieniä vasoja, joilla ikää nyt heinäkuun lopussa lienee noin 2-3 kuukautta. Aika tavalla söpöjä otuksia. Luin, että emo vieroittaa vasan ennen uuden syntymää seuraavana keväänä, mutta vuotinen vasa palaa noin viikon kuluttua ja liittyy emon ja uuden vasan seuraan.

Siihen ne jäivät nämä jänkäjoonaat makoilemaan. Liekö yöpuulle siihen tunturihotellin pihaan asettuneet, sen verran nuokuksissa näytti jo moni olevan? Minä jatkoin matkaa monta porokuvaa rikkaampana.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2 comments
Ruoka ja viiniSuomen kaupungit

3 x ravintolavinkki Tampereelle: pubiruokaa ja gurmeeta

by Annemaria

Kolme erilaista ravintolaa. Kolme tapaa syödä ja juoda hyvin.

Palataanpa vielä hetkeksi Tampereelle, kaupunkiin, josta tykkään niin mahdottomasti. Jos oli mukavaa käydä siellä muutenkin, vielä mukavampi reissusta tuli, kun sai istahtaa nauttimaan hyvin tehdystä ruuasta.

 

Belgialaista olutkulttuuria ja tasokasta pubiruokaa: Gastropub Tuulensuu, Hämeenpuiston laidalla

Miten vaikeaa voikaan olla oluen valinta, ainakin jos sattuu istahtamaan Tampereella Gastropub Tuulensuun pöytään. Jo pelkästään belgialaisia oluita oli sivutolkulla plus siihen kaikki muut pienpanimo-oluet päälle. Tässä kohtaa tarvittiin tarjoilijan asiantuntevaa apua.

Olin saanut vinkin, että tässä pubissa kannattaa myös syödä, joten ei muuta kuin ruokalistaa tutkimaan. Listalta löytyi kiinnostavia pikkuannoksia, kuten mustekalaa, etanoita tai ranskalaistyyppistä sipulipiirakkaa.

Tällä kertaa kasvisruuat veivät voiton ja napsin alkuun olueni seuraksi marinoituja artisokansydämiä. Pääruuaksi valikoitui pariloitu kesäkurpitsa linssimuhennoksella ja romescokastikkeella, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Simppeliä, mutta maukasta.

Mukava lisä menussa oli, että kaikkiin ruokiin oli valittu oma juomaehdotus, joko olut tai viini. Paikan omistajat tuovat itse maahan oluiden lisäksi viinejä, joten tämä pubi oli myös harvinaislaatuinen siitä, että viinilistallakin oli kiitettävästi pituutta.

Gastropub Tuulensuu on kiva ja konstailematon paikka halusit sitten lasilliselle, syömään tai ystävien kanssa iltaa istumaan. Käyntini aikana viereisessä pöydässä oli samaan aikaan menossa isommalle porukalle belgialaisten oluiden tasting. Voisi muuten olla mukava ohjelmanumero hieman erilaiselle pubi-illalle.

Mainittakoon vielä, että ravintolan palvelu oli kerrassaan ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityisesti jäi mieleen nuori mies, jolla oli sellaista asennetta ja ammattiylpeyttä työhönsä, että uralla on kaikki mahdollista.

www.gastropub.net/tuulensuu/

 

Ranskalaista bistroruokaa itämaisilla mausteilla: Ravintola 4 Vuodenaikaa, Tampereen kauppahalli

Voihan hyvät hykyräiset, jos saisin päivittäin valita lounaani tällaisesta lounaslistasta. Tampereen kauppahallin ranskalaistyyppinen bistro 4 Vuodenaikaa oli iloinen löytö lounaspaikaksi. Kaiken lisäksi myös melkoisen kohtuuhintainen.

Söin täällä itämaisia lammaskebabeja mintulla maustetulla jugurttikastikkeella, paahdetulla kukkakaalilla ja ratatouille tyyppisillä vihanneksilla. Tajuttoman hyvä annos lounasruuaksi.

Koska tiesin, että olin illalla menossa syömään pitkän kaavan mukaan, pystyin vain vaivoin kieltäytymään listalta löytyvästä suklaamoussesta. Tiukkaa kyllä teki.

Huomioi, että ravintola on auki vain päiväaikaan.

4vuodenaikaa.fi

 

Gurmeeta rennolla otteella: Ravinteli Bertha, rautatieasemaa vastapäätä

Jo ravintolan leikkisä nimi ”ravinteli” antaa osviittaa paikan tyylistä. Entisessä rautatieläisten talossa suhtaudutaan ruokaan ilmiselvästi vakavasti, vaikka sitä valmistetaan pienoinen pilke silmäkulmassa. Meno on rentoa ilman pönötystä, vaikka fine diningista puhutaankin.

Ravintolan nimi tulee entisestä asemapäällikön rouvasta Berthasta, joka hallinnoi aikoinaan taloa vahvalla persoonallaan. Nyt kivijalan ravintolaa hallitsevat itseään pojiksi kutsuvat omistajat, jotka ovat laittaneet riman korkealle. Menu vaihtuu viikottain sen mukaan, mitä raaka-aineita kulloinkin on saatavilla. Kaiken kokkauksen lähtökohtana ovat aidot, laadukkaat raaka-aineet. Ja sen kyllä maistoi.

Perjantai iltana ravintola oli viimeistä pöytää myöten täysi. Onnistuin juuri ja juuri saamaan itseni sisään sillä rajoitteella, että tulen vasta yhdeksän jälkeen.

Ravintola itsessään oli sisustukseltaan melko simppeli ja pöydät eurooppalaiseen tapaan hyvin lähekkäin. Kovin intiimiin ja romanttiseen illalliseen Bertha ei ole paras vaihtoehto, mutta jos panet ensisijalle hyvän ruuan, tänne kannattaa tulla.

Koska menu vaihtuu nopealla tempolla, mitään ruokalistaa eteen ei tuotukaan. Minulta kysyttiin vain, että otanko neljän vai kuuden ruokalajin menun (55/65 €) ja onko mitään ruokarajoitteita. Rakastan ylläreitä ja koska syön kaikkea, tämä vainen minulle sopi. Kuusi ruokalajia kiitos ja siihen vielä juomapaketti päälle, por favor.

Liikkeelle lähdettiin talon Blanc de Blanc samppanjalla, joka oli erinomaista. Tässä kohtaa jo mietinkin, että voisikohan sen juomapaketin vaihtaa sittenkin pelkkään samppanjaan. Jättivät sen pullonkin siihen pöytään houkuttimeksi.

Tilatulla kuitenkin mentiin ja ruokalaji toisensa jälkeen vaihtui. Älkää vaan kysykö mitä söin, en enää muista. Mutta sen muistan, että KAIKKI mitä söin oli herkullista. Vaikka ravintolatouhu vaikutti rennolta, joku oli takuulla miettinyt tarkkaan maut kohdalleen. Hapokkuudet, makeudut, suolaisuudet, suun tuntumat, kaikki toimi. Useissa annoksissa pikantit kastikkeet täydensivät kokonaisuutta.

Ehkä ainut asia mihin olisin toivonut vähän parannusta, oli joidenkin annosten ulkonäkö. Mitään erityistä silmänruokaa ei ollut tarjolla, mutta se mikä menetettiin esillepanossa, korvattiin maussa.

Vaikka ruokalajeja oli kuusi, jaksoin hyvin syödä kaikki, eikä lopputulos ollut mikään ähky. Pääruokaa, pinnalta rapsakan makeaa ja pitkään haudutettua possua lukuunottamatta, annokset olivat pieniä.

Juomapuolella minulle olisi riittänyt vähempikin. Omaan makuuni juomissa oli myös liikaa makeutta: puolikuivaa siideriä, hieman makeaa vuosikertasakea, puolikuivaa Rieslingiä ja jälkkärin kanssa makeaa Muscatia. Olisi sittenkin pitänyt pysyä samppanjassa 🙂 .

Joka tapauksessa olin tyytyväinen, että olin valinnut tämän ravintolan. Hyvä ruokakokemus ja kiireisestä illasta huolimatta kaikki toimi. Lähes kolmetuntinen makujen ilotulitus oli yhtä nautintoa. Kiitos, tulen toistekin.

www.bertha.fi

8 comments
Ruoka ja viiniSuomen kaupungit

Sokerihiiren herkkuhetket Porvoossa

by Annemaria

Porvoo on yksinkertaisesti ihana. Sopii erityisesti puutaloissa viihtyville sokerihiirille.

Porvoossa on aina yhtä ihanaa käydä vaikka vain päiväseltään. Kompaktin kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kävellen ehtii tehdä monenlaista. Mukulakivikujilla käyskentelyn lisäksi parasta Porvoon tekemistä on ehdottomasti herkuttelu.

Tällä kertaa saavuimme ystäväni kanssa Porvooseen bussilla. Linja-autoasemalta ehdimme kulkea peräti 50 metrin matkan, kun olimme onnistuneet vetämään jo kakkuöverit. Satuimme torin reunalta bongaamaan nimittäin Café Cabriolen (Piispankatu 30) ja sitten repesi.

Kahvilalla oli kuulkaapas sellainen kakkuvitriini, että oksat pois. Henkilökunnan puolelta kyllä kovasti pahoiteltiin sitä, että aiheuttivat meille sellaista kiusausta ja valinnan vaikeutta. Luoja mikä määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja. Tämä on ihan ehdoton kahvila eikä näyttänyt huonolta paikan lounaspöytäkään.

Blogipuolella Vanhaa Porvoota on hehkutettu aika lailla, eikä syyttä. Mukulakivikatuja reunustavat karamellinväriset puutalot ovat vaan niin suloisia, ettei niihin yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Mietin, että olisipa mukavaa olla yksi noista 700 ihmisestä, joilla on koti Vanhan Porvoon alueella.

”Kylän” mäellä on Porvoon tuomiokirkko, joka on aikojen kuluessa palanut peräti viisi kertaa. Joen varrella jököttävät valokuvista tutut punaiset ranta-aitat, jotka ovat pitäneet vahtia samalla paikalla jo 300 vuoden ajan.

Shoppailuhinkua voi tyydyttää vanhan kaupungin pienissä putiikeissa tai hauskoissa antiikkikaupoissa, joissa on kaikenmoista roinaa ja rompetta vähän joka lähtöön. Raatihuoneen torilla kauppiaat myyvät käsitöitä ja vaatteita ja hyvää tunnelmaa lisäävät torin laidalla usein soittavat muusikot.

Mutta mennäänpä taas pääasiaan, herkutteluun. Sokerihiiren kannattaa kipitellä mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään (Välikatu 4). Kultivoituneempaan suklaanhimoon löytyy tyydytystä PetriS Chocolate Roomista (Jokikatu 16). Hiirulaisen kannattaa myös huomioida katujen varsilla artesaanijäätelöä kauppaavat kojut.

Vannoutuneimmankin sokerihiiren on saatava välillä kunnon ruokaa. Tässä kohtaa Porvoon kattaus on melkoinen. Kokoonsa nähden kaupungista on kehkeytynyt melkoinen kulinarismin kehto. Vieläkin muistan lämmöllä edellisen reissun menukokonaisuutta SicaPellessä.

Pientä lounaspalaa nautimme tällä kertaa Vanhan kaupungin El Pation viihtyisällä sisäpihaterassilla. Espanjalaistyyppisen tapasravintolan tarjoilija suositteli meille katkarapuja valkosipuliöljyssä ja oikeassa oli. Öljyssä tirisevät chiliä tihkuvat ravut olivat maukkaita.

Illalliselle suunnistimme alkukesästä tutuksi tulleeseen Haikon kartanoon. Bussilla pääsi keskustasta kätevästi kartanon portille kymmenessä minuutissa.

Haikko on vaan niin hurmaava. Pakko oli istua hetki aurinkoisella terassilla nautimassa lasi kuohuvaa, sillä alas puutarhaan avautuva näköala rauhoittaa kummasti. Tuli tunne, että olimme tulleet kaupungista maaseudulle.

Sokerisuolattu siika, kampasimpukkaterriini ja punajuuri-fenkolisalaatti jatkoi Haikon nautintoa. Pääruokana miedosti savustettu täydellinen härkä ja jälkkärinä mustikkapuuro ja maitosuklaamousse aiheuttivatkin sitten jo nirvanan. Tällä kertaa Haikon ravintola vakuutti. Pakko vielä mainita, että juomamme italialainen punkku Coribante Rosso Salento oli meistä kerrassaan ihastuttava tuttavuus.

Illan päätteeksi kutakuinkin vyöryimme kohti kartanon portin bussipysäkkiä. Linja-autoasemalla vaihdoimme Helsinkiin menevään bussiin ja ainakin tämä sokeritätihiirulainen nukahti autuaasti heräten vasta Kampissa.

Oletteko kuulleet niistä hiiristä, joilta on hiirikokeissa poistettu kylläisyyskeskus? Miten minusta tuntuikaan, että tänään jotain sellaista oli päässyt tapahtumaan…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2 comments
Suomen kaupungitYleinen

Hyppää kotimaiseen kaupunkiseikkailuun

by Annemaria

Onko kesälomalla tylsää? Ei varaa ulkomaanmatkaan? Ei sopivaa seuraakaan? Unohda tylsyys ja nurkissa notkoilu. Koti-Suomesta löytyy kaikkea kiinnostavaa ja sitäpaitsi yksin matkustaminen on ihan hauskaa.

Tänä kesänä olen kokenut jonkinlaisen herätyksen suomalaisiin kaupunkeihin. Hyppäsin pariin otteeseen junaan ja lähdin kokeilemaan millaista on matkustaa yksin minikaupunkilomalle kotimaassa. Kaupungeiksi valitsin Turun ja Tampereen.

Molemmissa kaupungeissa yllätyin monta kertaa iloisesti. Löysin kaikkea kiinnostavaa ja sain tyydytettyä kauneuden kaipuutani. Eksyin, löysin ja väliin söin hyvin. Uskokaa tai älkää, minulla oli oikein rattoisaa.

Reissussa tuli vastaan vanhoja kauppahalleja…ja monella lailla viehättäviä ravintoloita.

Uusi ympäristö saa minussa aina aikaan kihelmöivää jännitystä. On jollain lailla ihanaa vain heittäytyä vieraan kaupungin elämänmenoon. Kuljeskella päämäärättömästi kilometritolkulla pitkin katuja ja rantoja. Uutuuden viehätys ruokki uteliasta persoonaani ja löytämisen riemua toivat kauniit talot, suloiset pikkuputiikit, yllättävät museot ja leppoisat kahvilat.

Tai sitten oli ihanaa vain istuskella kiirettömästi terasseilla ja tarkkailla ohikulkevia ihmisiä. Lasi kuohuvaa täydensi kummasti auringonpaisteista nautinnollista hetkeä.

Reissussa rähjääntyy ellei huolehdi sokeri- ja nestetasapainosta.

Ensimmäiseksi kaupunkikohteeksi valitsin Turun, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Lähdin matkaan melko spontaanisti enkä ehtinyt juurikaan tutkailemaan kaupungin antia. Nappasin hotellin respasta kartan ja avulias respaneitokainen opasti minua kaupungin päänähtävyyksiin. Paikallisneuvojen avulla sain kaupungin paremmin hallintaan.

Valitsin muutaman ehdottoman käyntikohteen, kuten Turun linnan, Turun Tuomiokirkon ja Suomen toiseksi vanhimman kauppahallin. Halusin myös nähdä Aurajoen varrella olevat museolaivat ja kierrellä parissa hyvin säilyneessä puutalokaupunginosassa.

Jälleen kerran tuli todistettua, miten kätevää on, kun hotelli sijaitsee ydinkeskustassa paraatipaikalla. Pääsin kätevästi kävellen kaikkialle minne halusin mennä. Hotellista olisin saanut myös polkupyörän käyttöön maksutta, mutta koska halusin valokuvata, turvauduin jalkapatikkaan.

Molemmissa kaupungeissa sain kuolata sydämeni kyllyydestä kauniiden rakennusten upeita yksityiskohtia.

Seuraavaksi matkasin yksin Tampereelle, mihin minulla oli herännyt vieno ihastuksen poikanen viime syksynä. Nyt halusin mennä katsomaan, millainen olisi kesä-Tampere ja vieläkö tämä Pirkanmaan helmi jaksaisi ihastuttaa uudelleen.

Tampere on minusta kaupunki, missä on matkailijan tarpeisiin kaikki kohdallaan. Vesistöä tuntuu olevan kaikkialla ja Tammerkoski virtaa vuolaana aivan ydinkeskustan halki. Siellä täällä olevat puistot ja viheralueet tuovat keskustaan lisää viihtyvyyttä.

Vanhojen tehdasrakennusten punatiiliset rustiikkiset pinnat kertovat teollistumisen historiaa. Nyt näissä tiloissa on erilaisia yrityksiä, kuten kahviloita, ravintoloita, kauppoja, toimistoja ja museoita.

Ristin tässä aiemmin Tampereen Suomen parhaaksi kesäkaupungiksi. Samaan syssyyn voisin antaa sille Suomen kulttuurikaupungin tittelin. Jos vähänkään tämä puoli kiinnostaa, Tampereella se ei ainakaan kaadu tarjonnan vähyyteen.

Jos olet teatterin ystävä, mene käymään Pyynikin kesäteatterissa tai laivalla Viikinsaaren kesäteatterissa. Kävin itse katsomassa Pyynikillä musikaaliversion Niskavuoren nuoresta emännästä ja yllätyin positiivisesti esityksen korkeasta tasosta.

Kulttuuriakin tuli harrastettua.

Tampereella iski museoähky. Kaikkeen kiinnostavaan ei ollut aikaa, mutta onneksi museokeskus Vapriikissa pääsi tutkailemaan yhdellä lipulla saman katon alta seitsemän museota ja yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä.

Tampereen museoissa ihastelin mm. Valentinon pukujen hienoja yksityiskohtia ja vanhoja sympaattisia nukkeja.Ja vietin nostalgisia hetkiä Vapriikin museoissa.Entisen Kultapossukerhojäsenen iloinen jälleennäkeminen.Vapriikista löysin myös Vuoden luontokuvat -näyttelyn.Yksin matkustamisen paras puoli on, että voi täysin keskittyä siihen, mitä itse haluaa tehdä. Kompromisseja ei tarvitse tehdä. Minusta yksin reissatessa jotenkin näkee ja kokee paremmin. Seurassa väkisinkin keskittyy enemmän matkakaverin kanssa jutusteluun, yksin taas enemmän ympäristöön ja kokemuksiin. Tykkään myös valokuvata kaikkea mahdollista, joten eipä tarvinnut matkakumppaninkaan odotella minua kaiken aikaa.

Auton rattiin tarttumisen sijaan matkustan yksin mieluimmin julkisilla kulkuneuvoilla. Junat ja bussit ovat nykyisin edullisia, etenkin jos ostaa liput riittävän ajoissa.

Jos haluat reilusti pihistellä matkakuluissa, muista tarkastaa Onnibussin hinnat. Halvimmillaan voit saada bussimatkan kahdella eurolla. Hintojen halpuuttamisessa ovat seuranneet mukana myös muut bussiyhtiöt, joten kannattaa katsastaa myös paikalliset toimijat.

Tampereelta löytyi suklaahimoisen täti-ihmisen taivas.

Majoituksessa lähes kaikilla hotelliketjuilla on alennettuja kesähintoja. S-etukortilla saa Sokos-hotellien huoneen hinnoista 20-30 % alennusta riippuen majoitusvuorokausien määrästä. Täältä näet hintatietoja.

Cumulus-hotelleilla näyttää olevan myös hyvä kesätarjous: toinen yö puoleen hintaan tai kolmas veloituksetta. Täältä lisätietoa.

Scandic-hotelliketju myöntää 20 %:n alennuksen kesähinnoista jäsenkortilla, jonka saa veloituksetta. Täältä lisätietoa.

Yksi tapa metsästää edullista hotellihintaa on tutkailla eri hotellihakusivustoja kuten Trivagoa ja Momondoa. Itse olen usein löytänyt edullisimman hotellihinnan booking.com -sivustolta. Ja mikäpä estää sinua soittamasta suoraan hotelliin. Tätä kannattaa käyttää etenkin silloin, kun kyse on yksityisistä hotelleista ja majoitusajankohta on lähellä.

Tampereella tupsahdin yhtäkkiä keskelle salsan rytmejä ja hetken päästä väistelin irrallaan juoksevaa jumalattoman kokoista vasikkaa.

Suomi on täynnä mielenkiintoisia kaupunkeja, jotka tarjoavat tuhottoman määrän mahdollisuuksia kesälomalaiselle. Pakkaa matkakassi, hyppää junaan tai bussiin ja reissaa jonnekin ihan uuteen paikkaan. Saatat yllättyä siitä, miten paljon kaikkea kivaa kotimaamme kaupungeista löytyy.

Seikkailu voi odottaa lähempänä kuin uskotkaan.

Täältä reissuvinkkejä Turkuun.

Täältä reissuvinkkejä Tampereelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2 comments
Majoitus SuomessaSuomen kaupungit

Hotelliarvostelu: Radisson Blu Grand Hotel Tammer, Tampere

by Annemaria

Huhusivat, että täällä kummittelee. Aaveet antoivat minun kuitenkin olla rauhassa.

Jos pidät nykyaikaisista hotelleista, Hotelli Tammer Tampereella ei ole sinulle oikea valinta. Sen sijaan, jos sydämesi saa sykkimään vanhan ajan glamour-ilmapiiri, paksut kiviseivät ja tumma puu, Tammer on nappivalinta. Tulet rakastamaan tätä hotellia.

Tampereen teknillinen seura halusi aikoinaan rakennuttaa Tampereelle kansainvälisen luksushotellin. Vuonna 1929 valmistunut hotelli on Suomen kolmanneksi vanhin edelleen toiminnassa oleva hotelli.

Huipputasosta kertoivat mm. huoneiden omat kylpyhuoneet, jotka olivat vielä poikkeuksellisia tuohon aikaan. Kansainvälinen oli myös henkilökunta: ravintoloitsija oli ranskalaisvenäläinen, keittiömestari Japanista ja tarjoilijat Ruotsista.

Kun nousee kiviportaita pitkin pääsisäänkäynnin ovesta sisään, odottaisi vahtimestarin avaavan oven. Valitettavasti 2000-luvulla paksun tammioven saa avata aivan yksin.

Hotelli Tammer on yksinkertaisesti ihastuttava. Hillittyjä murrettuja sävyjä, kristallikruunuja, tummaa puuta, viininpunaisia samettiverhoja ja hienostunutta vanhan ajan tunnelmaa. On täällä passannut majoittua niin Mannerheimin, Kekkosen, Armi Kuuselan kuin Juri Gagarin.

Kauniit rautakaiteiset portaat johdattavat ylempiin kerroksiin. Hotellikäytävän takaseinässä toistuu sama kuviointi kuin kaiteissa ja alemman kerroksen seinässä. Huoneen ovi on raskasta massiivista puuta ja saan sen hädin tuskin yhdellä kädellä auki.

Superior huoneeni on riemastuttavan tilava. Toisessa päässä huonetta on ruusukuvioitu nojatuoli ja punainen plyysisohva. Myös toisesta päästä huonetta löytyy pöytä ja nojatuoli. Ikkunasta on kiva näkymä viereisen Tammerin puiston suihkulähteelle.

Paksut ikkunasyvennykset kertovat, että ollaan jämerässä kivitalossa. Koko rakennus on muuten Museoviraston suojeluksessa.

Kylpyhuone on yllättävän pieni. Laskutilaa täti-ihmisen purkkiarsenaalille ei tahdo tarpeeksi löytyä. Minua ihastuttivat ja huvittivat tyyliin sopivat Old England kalusteet vedettävine vesiklosetteineen. Hanat ovat kauniit, mutta eri asia sitten kuinka käytännölliset.

Vuode on poikkeuksellisen mukava. Tilaa olisi nukkua vaikka poikittain ja kunnon tyynypatteristo tuo lisää mukavuutta. Hotellitiedoista huomasin, että hyvään uneen on erityisesti satsattu. Vuoteessa on Magic Bed-älypatja, joka mukautuu nukkujan lämpöön ja painoon. Hyvin nukutti, tosin minulla ei tämän asian suhteen juurikaan ole koskaan ongelmia.

Aamiainen tarjoillaan alakerran juhlavassa ravintolasalissa, joka on hienosti säilytetty vanhan ajan kuosissaan. Kahvi tarjoillaan pöytiin ja valita saa vaalean tai tumman paahdon väliltä.

Pienet, sievät yksityiskohdat tuovat aamiaiseen lisäarvoa. Maito ja sokeri tarjoillaan vanhoista monogrammein varustetuista pöytähopeista. Liekö niitä, joita ensimmäinen ranskalaisvenäläinen ravintoloitsija Alexander Adlivankin hankki aikoinaan Ranskasta?

Aamiaispöytä oli kauniisti katettu ja tasoltaan normihotelliaamiaista tasokkaampi. Tarjolla oli mm. todella hyvää savulohta ja rakastamiani hömpsötyskurkkuja. Ja kyllä löytyi mustaa makkaraakin, sille joka siitä sattuu tykkäämään.

Alakerran kuvakavalkadi kertoo talon mielenkiintoisesta historiasta.WC voi näyttää tällaiselta buduaarilta.Hotelli Tammerin sijainti on loistava kaupungin ydinkeskustassa Tammerkosken partaalla. Matkailijalle kaikki tarvittava on kävelyetäisyydellä. Ravintolat, museot, teatterit, ostoskadut ja kauppahalli lähes vieressä.

Hotellilla on myös oma ruokaravintola, italialaistyyppinen Trattoria ulkoterasseineen, jota en tällä kertaa ehtinyt testaamaan. Sijainti on mukava Tammerin puiston laitamalla.

Tammerissa on viihtyisiä sopukoita nauttia talon tunnelmasta.

Tykkäsin tosi paljon Grand Hotel Tammerista. Tämä on kaikkea muuta kuin persoonaton ketjuhotelli, sillä tällä hotellilla on selvästi henki ja sielukas elämä. Voin vain kuvitella millaisia tarinoita vuosikymmenten saatossa nämä kiviseinät ovat sisäänsä kätkeneet.

https://www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

Majoituksen tarjosi Visit Tampere

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

0 comments
Majoitus SuomessaMuseot SuomiRuoka ja viiniSuomen kaupungit

Tampere on makupala, joka aiheuttaa sydämentykytyksiä

by Annemaria

Miksi matkustaa kesällä ulkomaille, kun voi mennä Tampereelle? Tampereella kohtasin niin monta inspiroivaa asiaa, että keskusteltuani itseni kanssa, valitsin Tampereen yksimielisesti Suomen parhaimmaksi kesäkaupungiksi.

Minulla on menossa tässä semmoinen ”löydä kotimaan kiinnostavat kaupungit” -kesä. Tampere aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä viime syksyn reissulla ja nyt piti lähteä ottamaan selvää oliko tässä ihastuksessa mitään perää.

Olihan siinä. Tampere kätkee sisäänsä melkoisia mansikkapaikkoja. Rakastettavia herkkuja löytyi niin majoituksen, kulttuurin, arkkitehtuurin, retkeilyn kuin ruuankin puolelta. Itse asiassa Tampere tarjosi monia sellaisia asioita, joita etsin ulkomaan kaupunkikohteista. Lääpällään olin mm. seuraavista syistä:

Vesistö on läsnä Tampereella lähes kaikkialla. Tammerkoski halkoo kaupungin keskustaa.On Tampereella osattu rakentaa muustakin kuin punatiilestä.

Sydämentykytys 1: Hotelli

Vanhat legendaariset hotellit ovat ihastuttavia. Seinien sisälle kätkeytyy tarinoita ja vanha glamourin leima leijuu ilmapiirissä. Juuri tällainen hotelli on 1929 rakennettu Hotelli Tammer.

Nykyisin Radisson Blu -ketjuun kuuluva hotelli oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Odotin vain näkeväni hotellin kattokruunujen loisteessa Ansa Ikosen tai Tauno Palon.

Tammer on hienosti remontoitu vanhaa kunnioittaen. Kauniita huonekaluja, hienostunutta värimaailmaa ja tyylikkäitä yksityiskohtia. Tällaisessa hotellissa viettää mieluusti aikaansa.

www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

Herkku keskellä kaupunkia.

Sydämentykytys 2: Museot

Tampereen museotarjonta aiheuttaa runsaudellaan ähkyä. Oman museon ovat saaneet niin Lenin, Lauri Viita, poliisit kuin muumit.

Vaikka et olisikaan mikään museofriikki, käy ainakin museokeskus Vapriikissa. 12 euron hintaiselle lipulle saa täällä paljon vastinetta. Yllätyin itse, miten kivan kierroksen koinkaan saman katon alla.

Vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettu museokokonaisuus käsittää vaihtuvien näyttelyiden lisäksi luonnontieteellisen museon, mediamuseon, postimuseon, kivimuseon, pelimuseon, nukkemuseon, jääkiekkomuseon sekä erilaisia sotahistoriaan liittyviä näyttelyitä.

Suurin osa museoiden aihepiireistä ei tuntunut itselleni juurikaan kolahtavan, mutta näyttelyiden hieno toteutus toi niihin paljon enemmän mielenkiintoa kuin osasin etukäteen odottaa. Nostalgiset esineet, kivasti rakennetut kokonaisuudet, äänet ja muut efektit veivät ajassa taaksepäin ja saivat näyttelyt elämään.

Pienenä detaljina huvitti luonnontieteellisen museon vaaka, joka kertoi mikä eläin olisit oman painosi perusteella. Sain tuloksen nuori norppa. Onneksi sentään nuori, vaikka dieetille olisi ilmeisemmin tarvetta 🙂

Lokakuulle asti museossa on muuten Kielletty kaupunki -näyttely, joka vie Kiinan keisareiden hovielämään.

vapriikki.fi/

Seitsemän museota ja yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä saman katon alla.Hienosti rakennetut osastot toivat Vapriikin museoihin autenttisen tunnelman.Nukkemuseo oli yksi suosikeistani. Tunnistatko nämä hahmot?

Toinen mielenkiintoinen vaihtuva näyttely löytyi Museo Milavidasta. Lokakuun puoleen väliin avoinna oleva Fantastica!-näyttely esittelee aitoja Valentinon pukuja. Vaikka näyttely oli melkoisen suppea, antoi se siltikin kiinnostavan katsauksen heute couture -maailmaan.

Itse Milavida on Tampereella vaikuttaneen aristokraattisen teollisuussuvun Nottbeckien rakennuttama kartanokaunokainen. Museo on eräänlainen kotimuseo, joka kertoo tämän ylhäisösuvun vaiheista.

museomilavida.fi/

Kauniin kodin Nottbeckit aikoinaan rakensivat. Tosin vanhemmat kuolivat ja taloon jäi asumaan neljä orpolasta palvelijoineen.Valentinon punaista.Jos ylipäätään olet kiinnostunut historiasta ja Tampereeseen liittyvistä asioista, Tampereen matkailu järjestää kesäaikaan erilaisia teemoitettuja kävelykierroksia. Näiden opastettujen kierrosten aiheina ovat mm. Tampereen tehtaat, Anni Polva, Pispala, Nottbeckien suku, Hatanpää ja Juice. Lisätietoa täältä.

Sydämentykytys 3: Kesäteatteri

Kun minulta kysyttiin halukkuutta mennä katsomaan Pyynikin kesäteatteriin Niskavuoren nuori emäntä -musikaalia, olin vähän kahden vaiheilla viitsinkö lähteä. Rehellisesti sanottuna tekohauska koheltaminen on käsitykseni monen suomalaisen kesäteatterin tasosta.

Kaiken lisäksi näytelmänä oli iänikuinen Niskavuori-näytelmä, jonka laitoin kastiin ”eikö tää oo jo niin moneen kertaan nähty.”

Pyynikin kesäteatteri nyt kuitenkin on käsite, joten ajattelin, että mennään sitten. Voisinhan aina lähteä väliajalla pois, jos esitys ei kiinnostaisi.

Enpä lähtenyt kesken pois. Ensi hetkistä alkaen musikaali imaisi syvälle draamaa tihkuvaan tarinaan. Reiluun parituntiseen sisältyi voimakkaita tunteita, intohimoa, rakkautta, menettämisen tuskaa, pettymystä, valtataistelua, tanssia ja laulua.

Tunnelma vaihtui riehakkaista joukkokohtauksista raastavaan petetyn naisen syvään suruun. Tarina sai nauramaan ilosta ja herkisti välillä kyyneleet silmiin. Elämän raadollisuus tuli kovin lähelle.

Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo antoi esitykseen lisäulottuvuutta. Maisemat ja lavasteet vaihtuivat siinä missä tunnelmat ilosta suruun. Ja olihan Niskavuoren nuorta isäntää esittävä Mikko Nousiainen niin komea.

Käsitykseni suomalaisesta kesäteatterista nousi ihan uudelle tasolle. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä musikaali. Voiko tästä kukaan olla pitämättä?

www.pyynikinkesateatteri.fi/

Pyörivä näyttämö on yksi Pyynikin kesäteatterin hienouksista.

Sydämentykytys 4: Luonto

Jos kaipaa lomalla luontoa ja liikuntaa, Tampereella pystyy kulkemaan pitkät pätkät Tammerkosken ja Pyhäjärven rantoja pitkin. Pyynikin luonnonsuojelualueelta löytyy reppailijalle hienot ulkoilureitit harjumaastossa.

Mukava retkikohde on myös Viikinsaari, jonne pääsee laivalla Laukontorin kupeesta 20 minuutissa. Harmittelin itse, että uikkarit jäivät pois matkasta. Alueella on nimittäin suojaisia hiekkapoukamia pulahtamista varten. Viikinsaarella on lisäksi sievä kartanoravintola, pieni kappeli ja kesäteatteri. Saaren ympäri kulkee noin 1 1/2 kilometrin mittainen luontopolku.

Kesäaikaan laiva kulkee kerran tunnissa.

https://visittampere.fi/article/viikinsaari-kesakeidas-kaupungin-keskella

Rantoja pystyy kulkemaan kilometrikaupalla.Pyynikinharjulla on loistavat ulkoilumaastot.Viikinsaareen pääsee Hopealinjojen aluksella.Viikinsaaressa on myös katettu kesäteatteri.

Sydämentykytys 5: Kirkko

Laittaisin Tampereen Tuomiokirkon vahvaksi ehdokkaaksi sarjassa maailman kaunein kirkko. Kun astuu kirkkoon sisään, tulee ennemmin tunne kuin tulisi jugendlinnaan. En voinut olla vertaamatta tuomiokirkkoa Imatran Valtionhotelliin.

Pitkin kirkkosalia kiertää Hugo Simbergin kuuluisa Köynnöksenkantajat. Myös kirkon seinissä ja katossa olevat koristemaalaukset ihastuttivat.

Jugendlinnako? Ei vaan Tampereen tuomiokirkko.

Sydämentykytys 6: Ruoka

Huh. Niin paljon hyviä ruokakokemuksia sain parin päivän Tampere-visiitillä, että lempiaiheestani on kyllä kirjoitettava ihan erikseen.

Ykköslounaspaikaksi valikoitui kauppahallin ranskalaistyyppinen 4 vuodenaikaa -ravintola. Kiinnostavia ruokia hyvistä raaka-aineista.

Varteenotettava vaihtoehto on myös Tammerkosken rannalla sijaitseva uudehko ravintola Tampella. Kiva miljöö, jossa sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.

Mutkatonta, mutta herkullista jalostettua pubiruokaa söin Gastropub Tuulensuussa. Ravintola on muuten melkoinen oluenystävän mekka, etenkin jos satut pitämään belgialaisista oluista.

Ja sitten se kruunu. Vieläkin olen vähän täpinöissä Ravinteli Berthan kuuden ruokalajin menusta. Innovatiivista gourmetruokaa selvästi rakkaudella valmistettuna.

Mutta näistä lisää myöhemmin.

Ravinteli Berthan menu oli tämän reissun kunkku.Gastropub Tuulensuu on mutkaton olut- ja viiniravintola, mutta myös hyvä ruokapaikka.Ravintola Tampella – rustiikkiseinien sisällä trendikäs ravintola.Tampere on rakastettava kaupunki. Sellainen sopivan suuruinen ja lämminhenkinen kaupunki, josta löytyy niin paljon mahdollisuuksia. Jos lomasuunnitelmasi ovat vielä tekemättä, Tampere on monipuolisuudellaan vahva vaihtoehto.

Äläkä unohda maistaa Minetti jäätelöä. Siinä yksi syy lisää saada sydämentykytyksiä.

Tampereen komeat miehet aiheuttivat myös sydämentykytyksiä.Tampere with love.

Aiemmista Tampere-kokemuksistani voit lukea täältä.

www.visittampere.fi

Yhteistyössä: Visit Tampere

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

4 comments
Ruoka ja viiniSuomen kaupungit

Ensimmäistä kertaa Turussa – viehättikö mikään?

by Annemaria

Turku on vähän kuin ulkomaille menisi. Puhuvat outoa kieltä ja ajelevat Föri-lautalla jokea eestaas, vaikka siltojakin olis.

Tätä hävettää jo vähän sanoa, mutta tämä matkabloggaaja ei ollut koskaan käynyt Turussa. Ei vaan milloinkaan tullut kaupunkiin mitään varsinaista asiaa ja matka kaakonkulmalta tuntui sen verran pitkältä, että Turku tuli karsittua kerta toisensa jälkeen kotimaan matkakohteista.

Kunnes tänä vuonna jo alkuvuodesta päätin, että asiaan pitää saada korjaus. Kuuluuhan Turku vähän kuin yleissivistykseen. Ja mikäpä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena olisikaan parempi kaupunkikohde kuin maamme entinen pääkaupunki.

Turun tuomiokirkkoTurussa on asunut muitakin merkkihenkilöitä kuin Matti ja Teppo.Tähän herraan en uskonut Turussa törmääväni.Näyttääkö tämä patsas keskisormea? Turkulaista huumoria kenties?

Sopiva viikonvaihde matkalle tuli, kun mies oli lähdössä äijäporukan kalareissulle, eikä itselläni ollut mitään erityistä tekemistä tuona viikonvaihteena. Ilmatieteen laitos lupaili lempeitä kesäkelejä, VR:ltä sai melko edulliset junaliput ja Sokos-hotellista S-etukortilla kesähintaista majoitusta, joten pienen kaupunkiloman kattaus oli valmis. Päätin lähteä ottamaan selvää, miltä maailma Turkkusessa näytti.

Jo matka rautatieasemalta hotelliin sai katseet kiinnittymään mahtipontisiin kivirakennuksiin. Arvokkaan oloiset jämäkät kivilinnat antoivat viitteitä merkittävästä kaupungista, jolla on merkittävä historia. Vanhojen rakennusten fiilistelijänä sain silmänruokaa aimo annoksen. Kaupungissa on melkoinen arsenaali etenkin kauniita jugend-rakennuksia, yksi ehkä mieleenpainuvimmista oli Mikaelinkirkko.

Turun kivirakennuksissa on melkoisen komeaa mahtipontisuutta.

Kävin fiilistelemässä myös vanhaa puutalomiljöötä Port Arthurin alueella. Vaaleanpunaisten, laventelinsinisten ja oljenkeltaisten puutalojen pihoja koristivat sireenipensaat ja perinneperennat. Puutaloidylli näytti täydelliseltä. Tuolla on varmasti mukavaa asustella. Tosin kelpaisi mulle kämppä taidemuseon nurkiltakin. Melkoisen viehkoa asuinseutua muutamaa astetta hienommissa puitteissa. Onkohan noilla kulmin kyse kaupungin hinnakkaimmista arvokiinteistöistä?

Voi näitä ihanuuksia.

Turun vanhassa keskustassa piti käydä katsomassa tietysti Turun tuomiokirkkoa ja vanhaa Suurtoria, missä sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha aina julistetaan. Joskus voisi olla kivaa kuunnella sitä ihan paikan päältä.

Turku oli kaikkialla eksyvälle tätituristille helppo kaupunki liikkua. Aurajoki jakaa kaupungin kahtia, mikä helpottaa suunnistamista. Muutenkin vilkas elämä näytti kesäviikonloppuna keskittyvän paljolti juuri joen rannoille ja sen terasseille. Tosin vilkkautta lisäsi samaisena viikonloppuna joen varrelle levittäytyneet kansainväliset markkinat.

Aurajoki ja sen rannat ovat turkulaisen elämän sykkivää sydäntä.Kaunis Mikaelinkirkko voisi hyvinkin olla jostain muualta kuin Suomesta.

Itseäni suorastaan huvitti, että Turussa tuli koko ajan tunne kuin olisin ollut ulkomailla. Eikä tämä johtunut pelkästään siitä, että kieli oli outoa ja kelikin lähinnä helteistä.

Jotenkin minusta Turun kaupunkikuvasta löytyi eurooppalaista elävyyttä ja elämänmenoa, sellaista oikeaa kaupunkipöhinää. Yliopistokaupunkina Turun nuorekkuus myös näkyi. Ilmeisesti kaupungissa on menossa jonkinlainen kesävauvabuumi, sillä en muista koskaan nähneeni samaan aikaan yhtä paljon vauvanvaunuja työnteleviä nuoria pareja.

Turun linna kuuluu kaupungin must-nähtävyyksiin. Luulin, että keikka olisi lyhyt. Nopea vilkaisu kiviseinien sisään, mutta alueen laajuus ja näyttelyjen suuruus pääsi yllättämään. Linnakierroksella vierähti useampi tunti. Vaikka et mikään historiafriikki olisikaan, Turun linnassa kannattaa käydä.

Pakko käydä nähtävyys.

Onnistuneeseen reissuun tarvitaan myös ruokakulttuuria, eikä pettänyt Turku tässäkään kohdin. Jos jo ihan randomina otanta on näin hyvää kuin itselläni oli, kaupungin ravintolatarjonnan täytyy olla melkoisen korkeatasoista. Eikä tarvinnut edes poistua jokea edemmäs, nämä kaikki löytöni sijaitsevat Aurajoen rantareitillä.

Viehättävässä puutalossa aijaitseva italialaisravintola Sergio´s oli hyvä. Etenkin paikan pizzat näyttivät kuolattavan herkullisilta, vaikka itse maistelin tällä kertaa kalaa ja pastaa. Ei huonoa sanottavaa ollenkaan.

Sergio’s

Parhaan aterian Turussa söin kuitenkin Tintå-nimisessä ravintolassa. Härkähodariannos korealaisittain oli sellaista makujen tykitystä, että pakko oli vielä lopuksi ryystää liemetkin salaatista. Myös raparperijälkkäri oli niin hyvää, etten ole varma menetinkö kieleni.

Tintå vei kielen.

Koska käyskentely pitkin Aurajoen varsia on lämpimällä kesäkelillä mitä ihaninta kaupunkitekemistä, pakkohan sitä oli välillä pysähdellä lasilliselle kuohuvaa. Mukava miljöö tähän tarkoitukseen oli minusta viinibaarinakin itseään mainostavalla E. Ekblomilla, joka tarjosi myös ilahduttavan hintaista menukokonaisuutta. Vakoilu naapuripöytiin kertoi annosten olevan ihan vakuuttavan näköisiä.

E. Ekblom

Vanhasta puutalosta löysin myös kiinnostavan Anniskeluravintola Tiirikkalan, josta ilokseni irtosi lasi samppanjaa alta kympin. Paikka oli jonkinlainen sekoitus kahvilaa, baaria ja ravintolaa. Kahdessa kerroksessa oleva ravintola oli hauskasti sisustettu. Ihan naapurustosta löytyi CaféArt, jonka itse tehtyjen kakkujen rivistö aiheutti valinnanvaikeutta. Samalla myös mahalaukun ahtautta.

Anniskeluravintola TiirikkalaCaféArt

Sunnuntaina piti päivää paistattaa myös toispuolen jokkee ja maistelin kuohuvaa Samppalinnan terassilla. Samaisessa pitsihuvilassa ravintolatoimintaa on harjoitettu jo vuodesta 1865. Paikan rennot pojat kertoivat heiltä saatavan Turun halvimman kuoharipullollisen. Minä tyydyin tällä kertaa lasilliseen 🙂

Samppalinna

Turkua ei voi ohittaa mainitsematta sen laivoja. Kun lähdin tallustelemaan Aurajoen vartta kohti Turun linnaa, kohtasin monta kiinnostavaa ja nostalgista alusta, kuten Saaristomeren viimeisen matkustajahöyrylaivan s/s Ukkopekan, vanhan kauppalaiva Sigynin ja s/y Anyan, todellisen purjeveneiden kaunottaren. Karjalan tyttöä ilahdutti tykkivene Karjala ja toki mielenkiintoista oli nähdä itse Suomen Joutsen komeilemassa Aurajoen rannassa.

Mikäli laivat ja merenkulku kiinnostavat enemmänkin, suurimpaan osaan merkittävimmistä aluksista pääsee myös sisälle tarkastelemaan niitä lähemmin. Vähän ennen linnaa löytyy oikealta puolelta usean rakennuksen museokonaisuus Forum Marinum, josta voi ostaa yhteislipun, jolla pääsee sekä museoihin että viiteen museoalukseen.

Lähtöaamuna piti käydä vielä kurkkasemassa Turun kaunis kauppahalli. Melkoinen namupala tämä 120-vuotias hallirakennus olikin punaruskeansävyisine puisine myyntikojuineen. Jäin tuijottamaan kummissani, että miten hallissa voi olla viinimyymälä, kunnes hoksasin, että kyse oli varmaan yhdestä maamme pienimmästä Alkosta. Ei ihan äkkiä osaisi Alkoa sijoittaa tällaiseen perinteiseen kauppahallimiljööseen.

Huomio kiinnittyi myös toiseen hauskaan yksityiskohtaan, Sininen juna -kahvilaan, jonka sisustus vanhoine junanpenkkeineen muistutti todellakin vanhaa junanvaunua.

Kaksi päivää Turussa oli ihan liian vähän. En oikein uskaltanut edes katsoa taidemuseotarjontaa, sillä sitäkin noin päällisen puolin näytti olevan melkoisesti. Niille tarvitsee varata ihan oma reissunsa. Tulipahan osoitettua, että Turussa kannattaa käydä. Ja kannattaa mennä toistekin. Ei se matka nyt itärajalta niin pitkä ollutkaan.

www.visitturku.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

56 comments
Etelä-KarjalaSuomen kaupungit

Lappeenranta valeturistin silmin – roihahtiko vanha rakkaus?

by Annemaria

Lähelle on vaikea nähdä. Kun asioista tulee liian tuttua tai itsestään selvää, kiinnostavuutta tai kauneutta on joskus vaikea huomata.

Eräs bloggaajakollegani kehui minulle hiljattain kotikaupunkiani Lappeenrantaa kauniiksi kaupungiksi. Sen sijaan, että olisin todennut näin olevan, aloin luetella erinäisiä vikoja. Hmmm, no onhan satama kesällä ihan kaunis, mutta talvella kuollut. Kaupungin uudisrakennusten peittämä keskusta on aika kirjava ja tylsähkö. Vanha Linnoituksen kaupunginosa on äkkiä läpi kävelty, muuta vanhaa kaupungista ei juuri löydykään.

STOP! Miksi niin helposti hehkutan muita paikkakuntia, mutta näkemys omasta kotikaupungista jää kovin vaisuksi, jopa negatiiviseksi? Kuljenko tutun kaupungin raitteja laput silmillä näkemättä mielenkiintoa ympärilläni? Onko asuinympäristöstäni tullut vähän kuin pakkopullaa, joka ei jaksa enää innostaa?

Lappeenrannan katuja olen tallannut siitä alkaen, kun opin kävelemään. Tässä kaupungissa olen syntynyt ja käynyt kouluni. Aikuisiässä tiemme erkanivat muutamaan otteeseen, mutta etärakkaus oli silti aina olemassa. Kunnes palasin uudelleen. Nyt ihan tositarkoituksella.

Ehkä kyse onkin siitä, että pitkäaikainen kaupunkisuhteeni on vain päässyt väljähtymään ja sitä pitäisi vähän viritellä. Hoivata ja huoltaa kuin vanhaa parisuhdetta. Jossain varmasti on vieläkin olemassa se lämminhenkinen karjalaiskaupunki, josta löytyy aidompaakin jännittävyyttä kuin tv-sarja Sorjosen fiktiivisessä maailmassa.

Pakkasin kesäkuisena päivänä kameran reppuuni ja päätin lähteä katsomaan kotikaupunkiani turistin silmin. Katsomaan, voisiko tuttu ympäristö minua enää mitenkään yllättää tai inspiroida. Lähdin etsimään Lappeenrannan kauneutta ja omaleimaisuutta, jotka olin jostain syystä kadottanut. Saisinko vanhan rakkauteni roihuamaan vielä uudelleen?

Tällaista antia muutama tunti kotikonnuilla synnytti. Vaikka rakkaudessani onkin säröjä, siltikin paljon sykähdyttävää löytyi. Olkaa hyvää, valeturistin kierros: iloista lomaa Itä-Suomessa, miun Lappeenrannassa.

Torirakkautta

Parhaiten Lappeenrannan karjalainen luonne tulee esille kesäisellä kauppatorilla. Mie ja sie värittävät kaupankäyntiä ja tuntemattomille kuuluu jutella. Pysähdy maistelemaan paikallista lihapiirakkaerikoisuutta vetyä tai atomia. Näitä mainioita piirakoita saat kesäaikaan myös satamatorilta, jossa tuntuikin olevan enemmän menoa kuin virallisella kauppatorilla.

Lappeenrannassa kannustetaan Saipaa ja syödään vetyjä.

Saimaa-rakkautta

Lappeenrantaa ei voi ohittaa puhumatta Saimaasta ja satamasta. Ja tietysti laivoista. Huurteisen voit siemailla Prinsessa Armadalla, mutta vesille et tällä paatilla satama-allasta pidemmälle pääse. Sen sijaan useampi venhonen vie sinistä Saimaata ihailemaan tai jos naapurimaahan halajat, m/s Carelialla pääset Saimaan kanavaa pitkin aina Viipuriin asti.

Lappeenrannan satama on rakkaassani ehdottomasti parasta.Lappeenrannan satamasta pääsee rantaraittia pitkin kulkemaan lapsiperheitä kiinnostavalle Hiekkalinnalle. Tosin kyllä noita hiekasta tehtyjä taideteoksia katsoo vanhempikin ihan mieluusti.

Satamasta lähtee kaunis ”laiturireitti”. Lapsuudessani nämä rantareunukset olivat törkyisää jättömaata.

Historiarakkautta

Lappeenrannassa ei paljoakaan vanhaa rakennuskantaa löydy, mutta onneksi kaupungillamme on edes yksi vanha alue Linnoitus. Linnoituksen rakentaminen aloitettiin ruotsalaisten toimesta 1721 ja sitä jatkoivat myöhemmin venäläiset. Linnoituksesta löydät kaupungin merkittävimmät museot kuten Etelä-Karjalan museon, ratsuväkimuseon ja Lappeenrannan taidemuseon. Täällä sijaitsevat myös Suomen vanhin ortodoksinen kirkko ja Lappeenrannan kesäteatteri.

Minusta parasta Linnoituksessa ovat sen vehreät vallit, joilta on kauniit näkymät alas satamaan ja kaupungin silhuettiin. Tajusin yhtäkkiä, että nuo vallithan ovat mitä mainioin paikka kivuta kauniina kesäpäivänä nauttimaan kuohujuomaa lehmusten katveeseen.

Linnoitus ei ole vain ulkoilmamuseo. Siellä myös asutaan ihan oikeasti.

Rakastaa, ei rakasta – ryppyjä keskustarakkaudessa

Vai pitäisikö tässä kohtaa puhua jonkinlaisesta viha-rakkaussuhteesta. Onhan Lappeenrannan keskustassa toki jotain kotoisan viehättävää pikkukaupunkimaisuutta. Keltainen raatihuoneen rakennus pilkottaa ilopillerinä ja Marian kirkon puurakennus kirkkopuiston reunalla on sellainen perinteinen puukirkko keskellä kylää. Mutta.

Jotenkin vaan Lappeenrannan keskustan kaupunkikuva on hajanainen. Pääväylä Valtakatu on jäänyt ajastaan jälkeen, juuri valmistunut Marian aukio ammottaa tyhjyyttään ja pääosin arkkitehtuuri on joko rumaa tai tylsää. Tässä kohden rakkauteni vähän säröilee. Onneksi kesällä kaupungin vehreys paikkailee paljon.

Tätä puistoa kutsutaan Pusupuistoksi. Ei hassumpi paikka siihen hommaan.

Ruokarakkautta

En voi ohittaa yhtään paikkakuntaa puhumatta ruuasta, en myöskään kotikaupunkiani. Minusta Lappeenrannan paras ruokaravintola on ydinkeskustassa, vanhassa Wolkoffin kauppiassuvun talossa sijaitseva ravintola Wolkoff. Ihana miljöö ja fine dining tason ruokaa.

Lounaspaikaksi suosittelen Linnoituksessa sijaitsevaa Kehruuhuonetta. Erinomaiset salaatit ja loistava hinta-laatusuhde. Paikan nimi tulee muuten siitä, että talossa on aikoinaan sijainnut naisvankien kehruusali.

Ravintola WolkoffKehruuhuone

Kahvilarakkautta

Ja pakko on nostaa esille myös pari Lappeenrannan mukavaa kahvilaa. Kahvisalonkien ystävä viehättyy varmasti Linnoituksessa sijaitsevasta Majuskasta. Herkullisen kakkuvalikoiman lisäksi tarjolla silmäkarkkia.

Melko toisenlaista kahvilakulttuuria edustaa kaupungin kahviloiden uusi tulokas Kahvipaahtimo Lehmus Roastery. Satama-alueelle pienpaahtimon yhteyteen avattu kahvila on mukavan kierrätyshenkinen ja letkeätunnelmainen. Itsetehdyistä raakakakuista plussaa.

Majurskan talossa sijaitsee ihastuttava kahvila ja käsityöläisputiikkeja.Kahvipaahtimo Lehmus Roastery

Terassirakkautta

Minusta Lappeenrannan paras kesäterassi on ehdottomasti satamassa sijaitseva veden päälle rakennettu Kasinon terassi. Voiko terassia saada enää lähemmäs järveä? Kiva paikka seurata veneiden kulkua ja auringonlaskua varsinkin jos sää suosii.

Terassin vieressä on muuten vanha kylpylärakennus Lappeenrannan kylpylä, joka toimii myös hotellina. Hyvä majoitusvaihtoehto, mikäli etsit normaalista poikkeavaa hotellimajoitusta.

Toinen ulkoterassi, josta pidän kovasti on aiemmin mainitsemani Wolkoffin ravintolan sisäpihan terassi. Mikäli paikkaa ei tiedä, se jää helposti huomaamatta, sillä sen verran piilossa porttien takana tämä helmi sijaitsee. Mukava vanhojen puutalojen ympäröimä Pikku-Pietarin pihatunnelma. Juomaa terassille voi hakea pihan laidalta löytyvästä Wolkoffin viinikellarista.

Shoppailurakkautta

Valeturistin viimeisenä rakkauskohteena ovat Lappeenrannan shoppailupaikat. Kaupungin kattavin ostoskeskus on Iso-Kristiina, mutta koska en itse juurikaan perusta kauppakeskuksista, annan mieluimmin rakkaudenosoituksia parille puodille.

Ravintola Wolkoffia vastapäätä ydinkeskustasta on suloinen kivijalkakauppa Ideri. Pieni puoti täynnä taidetta onhan omistaja tunnettu akvarellisti Heli Pukki. Ideri kuuluu sarjaan ihanat putiikit, jotka ovat täynnänsä kaikkea hauskaa ja yllätyksellistä.

Toinen kiinnostava putiikkikokonaisuus löytyy Linnoituksesta samasta rakennuksesta kuin Kahvila Majurska. Usean huoneen verran käsitöitä ja lahjatavaraa.

Miten sitten kävi, roihahtiko kotipaikkarakkaus uudelleen? Kyllä ja ei. Löysin paljon ihanaa, tuttua ja turvallista, kaunista ja innostavaa, mutta samassa paketissa myös epäkohtia, joita tulee vaan sietää ja hyväksyä. Sopii kysyy, onko täydellisiä kaupunkeja olemassakaan? Paljon enemmän valeturistin vaakakuppiin jäi kuitenkin hyvää ja kaunista. Joka tapauksessa, Lappeenranta, mie siuta rakastan.

www.visitlappeenranta.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

 

 

 

8 comments
Majoitus Suomessa

Prinsessapäivä Haikon kartanossa

by Annemaria

Jokainen nainen tarvitsee välillä prinsessapäivän. Sellaisen päivän, että voi kääntää arkivaihteen luksukselle ja hypätä hetkeen, jossa on vain ihania asioita.

Nappasin ystäväni autoni kyytiin ja huruuttelimme Etelä-Karjalasta kohti Porvoota ja Hotelli Haikon Kartanoa. Vaikka kyse on yhdestä maamme tunnetuimmasta kartanohotellista, en ollut koskaan käynyt siellä aiemmin. Rakastan kartanoita ja olin kovin innostunut näkemään, mitä tällä yli 50 vuotta saman suvun hallussa olleella hotelli- ja kylpyläkokonaisuudella olisi tarjottavana. Tarkoituksemme oli juhlistaa myös ystäväni syntymäpäivää ja heittäytyä hetkeksi prinsessoiksi.

Nykyisen Haikon kartanon rakentaminen on aloitettu 1913, mutta saatettu loppuun 1965 Satu ja Leo Vuoriston ostettua keskeneräisen ja osin jo rapistuneen kartanon. Hienoa heiltä, että Haikon historia sai jatkoa. Samalla paikalla kartanoelämää on eletty jo 1300-luvulta alkaen.

Nykyisessä Haikon kartanossa on jotain merkillisen ylevää. Pihalla seisova valkoinen Rolls Royce vain vahvisti ylellistä Beverly Hills -tunnelmaa. Kun kiertää rakennuksen toiselle puolelle koko komeus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Mäen päällä valtaisan nurmikentän yläpuolella seisova vaaleansininen rakennus massiivisine pylväineen näyttää kovin arvokkaalta. On hienoa, että meillä on tällaisia vanhoja kartanoita, joista on pidetty näin hyvää huolta.

Kuninkaallinen olomme sai nostetta jo heti alkuun. Majoituimme kartanorakennuksen vieressä olevan kylpylähotellin deluxe-huoneessa, josta oli seuraavana päivänä suorastaan ikävä lähteä pois. Pienen kaksion kokoinen huoneemme käsitti erillisen olohuoneen ja makuuhuoneen. Värimaailma oli hillittyä: kultaa, ruskeaa ja mustikansinistä. Äskettäin remontoidussa huoneessa kaikki oli täysin priimaa ja supersiistiä, hienostunutta ja ylellistä.

Ei pidä antaa Haikon Spa & Congress -rakennuksen 70-lukuisen ulkoasun hämätä. Vaikka ulkoapäin rakennus on vaatimattoman näköinen, sisäpuolelta tilat ovat viehättävät kauniine huonekaluineen, kattokruunuineen, pehmeine mattoineen ja taideteoksineen. Kaikkialla toistuva kultainen värimaailma antaa paikalle sopivaa hienostuneisuutta.

Huoneemme pöydällä odotti kuohuviini jäissä ja kulhollinen mansikoita. Iloisempaa yllätystä tuskin olisi voinut tähän päivään olla, sillä ystävättärelläni vaihtui samaisena päivänä myös vuosikymmen. Tätiprinsessojen juhlava hemmottelupäivä saattoi alkaa.

Ensi alkuun suuntasimme kylpyläosaston Anti-age klinikalle, joka käyttää uutta teknologiaa ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyyn ja korjailuun. Vaikka olen aiemmin kirjoitellut sen puolesta, että vanheneminen saa näkyä, täytyy myöntää, että tietyt iän mukanaan tuomat muutokset ottavat päähän.

En antaisi kroppaani koskaan leikellä kirurgisin toimenpitein pelkän ulkonäön takia, mutta entäpä, jos jotain olisi tehtävissä ilman kirurgin veistä? Tätäpä pääsin kokeilemaan ja kerron teille lisää muutaman viikon päästä, kun mahdolliset tulokset alkavat näkyä. Jos tällaiset teknologiaa hyödyntävät hoidot kiinnostavat, täältä saat tietoa siitä, mistä oikein on kyse.

Nautimme kevyen lounaan Spa-bistrossa, jonka salaattibuffet oli juuri sitä, mitä tässä kohtaa päivää kaipasimme. Mukava asia on, että salaattipöytä ja päivän keitto ovat tarjolla pitkälle iltamyöhään eli kyse ei ole pelkästään lounasruuasta.

Olin yllättynyt miten kauniilla paikalla Haikon kartano rakennuksineen sijaitsi. Kartanolta aukeaa laaja puistoalue, jonka romanttista idylliä täydentävät lampi, suihkulähde ja kaarisillat. Sijainti meren rannalla luo mukavan meritunnelman ja tarjoaa hyvät lenkkeilymaastot. En yhtään ihmettele, että Edelfelt viihtyi kartanon mailla ja maalasi tästä maisemasta useita tauluja.

Yritimme kovasti kierrellä puistoaluetta, josko sieltä olisi löytynyt ystävälleni Munkkiniemen kreivi tai vastaava. Vaikka useita pukumiehiä bongailimme ympäristöstä, sitä oikeaa prinsessalle sopivaa aatelista ei nyt kuitenkaan löytynyt.

Kävimme kurkkaamassa myös spa-hotellin kuntosalia, joka oli yllättävän hyvin varusteltu ja kooltaan suurempi kuin hotelleilla yleensä.

Kevyen ulkoilun jälkeen oli aika nauttia jälleen lasilliset kuohuvaa, hypätä muhkeisiin kylpytakkeihin ja Haikko-tohveleihin ja lähteä nautiskelemaan kylpyläosaston tarjonnasta. Pidin siitä, että huoneestamme pääsi omasta sisäänkäynnistä portaita pitkin suoraan kylpylään ilman, että piti kulkea ala-aulan läpi.

Allasosaston rauhallinen tunnelma oli meidän molempien mieleen. Ei kiljuvia lapsia tai liukumäkihässäköitä eikä ylipäätään näin illansuussa mitään ruuhkaa. Klo 18 jälkeen ikäraja kylpylään on 12, mikä osaltaan tekee kylpylästä enemmän aikuiseen makuun sopivan.

Saimme lillua altaissa ihan omassa rauhassa. Pääallas oli hyvän kokoinen ja siitä löytyi useita vesihierontapisteitä. Allasosastolla oli myös poreamme, kuumavesiallas sekä kylmäkaivo, johon hädin tuskin pystyimme varpaankärkeä kastelemaan. Plussaa myös kylpylän pitkistä aukioloajoista. Esimerkiksi tiistaista lauantaihin kylpylä on auki 7-21, joten niin aamu- kuin iltauinti onnistuvat. Hotellin asukkaille kylpylän käyttö on maksutonta.

Olimme varanneet kartanon päärakennuksesta illaksi pöydän, joten niin mukava kuin olisikin ollut viettää kylpylässä kauemmin, virkistäytyneiden prinsessojen oli lähdettävä kaunistautumaan iltaa varten.

Haikon kartanon ravintolassa oli jotain vanhan ajan ihastuttavaa glamouria. Hopeiset ruokailuvälineet ja katelautaset sekä purjeiksi taitellut tärkätyt lautasliinat henkivät menneen ajan charmia. Tyylikäs miljöö laittoi odotukset korkealle, mutta tällä kertaa ruoka ei meistä yltänyt ihan niin korkealle tasolle kuin paikan muu anti. Ehkä myös oma pääruokani, talon perinteinen savustettu härkä voikastikkeella, oli minulle vähän väärä valinta, kevyemmän ruuan ystävä kun olen. Palvelu sen sijaan oli hyvää kuten hotellissa muutenkin.

Silmänruokaa kartanomiljöö sen sijaan tarjosi senkin edestä. Prinsessaksi itsensä tuntee viimeistään siinä kohtaa, kun astuu kartanon keltaiseen saliin. Meidän oli pakko istahtaa vähän jokaiselle plyysisohvalle, kokeilla erilaisia istuinryhmiä, tutkia joka sopukka, nuuhkia pöydillä olevia aitoja kukka-asetelmia ja testata portaikon punaista pehmeää mattoa. Tuli tunne, että tiara päässä ei olisi tuntunut yhtään liioittelulta tässä kohtaa. Seinillä pönöttävät esi-isät tuijottelivat vakavina tätiprinsessojen puuhia.

Mietiskelin, että jos haluaisin viettää romanttisen viikonlopun, valitsisin huoneen ehdottomasti kartanorakennuksesta. Koko rakennus henkii sellaista ylellistä kartanoromantiikkaa, joka saa väkisinkin tuntemaan itsensä joksikin muuksi kuin tavalliseksi täti-ihmiseksi.

Fiilistelyä jatkoimme vielä omassa huoneessamme kuplivan yömyssyn merkeissä. Sitten oli prinsessojen aika ryömiä viileiden satiinilakanoiden väliin ja toivottaa hyvää yötä. Ihanaa elää ylellistä prinsessaelämää edes yhden päivän. Onnea ystäväiseni ja kiitos Haikon kartano.

Yhteistyössä: Hotelli Haikon Kartano

www.haikko.fi

Kuuta on vaikea tavoittaa, mutta tähtiin kannattaa aina kurkottaa 🙂

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

4 comments