Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Author

Annemaria

Annemaria

Ruoka ja viiniTanska

Niin kallis, mutta niin ihana Kööpenhamina – ravintolavinkit pihistäjälle

by Annemaria 11.10.2017

Kööpenhamina on ihana kaupunki. Sillä on vain yksi huono puoli: hintataso.

Olen aina ollut sitä mieltä, että matkoilla ei kannata kauheasti pihistellä. Kun reissuun on lähtenyt parasta vaan hyväksyä, että rahaa palaa joka tapauksessa. Jälkeenpäin muistaa aina elämykset ja kokemukset, ei sitä, mitä joku maksoi tai säästikö muutaman kympin jossain.

Periaatteessa se on juuri näin. Jokainen matkailuun laitettu euro on sijoitus omaan itseen. Siltikään en voi itselleni mitään. Normaalissa arjessa pihistelyyn tottuneella on olemassa se toinen hiertävä todellisuus. Jos matkailukohde nielee kaikessa rahaa enemmän kuin omasta mielestä on kohtuullista, minua se ainakin alkaa jossain vaiheessa nyppimään.

Niin paljon kuin Kööpenhaminasta pidänkin, sille ei voi mitään, että se on kallis kaupunki ja käy ankarasti matkailijan lompsalle. Jossain listauksessa Köpis rankattiin jopa maailman kolmanneksi kalleimmaksi matkailukaupungiksi Zürichin ja New Yorkin jälkeen. Hotellihuoneesta saa maksaa lähes tuplaten moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin verrattuna, ulkona syömisestä ja juomisesta Suomeakin enemmän. Kaltaiselleni kitupiikille kaikki mikä on Suomen hintatasoa kalliimpaa on pöyristyttävän kallista ja ehkä siksi niin vaikea hyväksyä.

Suloisista suloisin kanaalien kaupunki.

Tämä purkaus lähti varmaan siitä, että palattuamme juuri Kööpenhaminasta keräsin kasaan kuitteja matkan syömisistä ja juomisista. Kehnon matikkapään omaavana minun oli vähän vaikea suhteuttaa Tanskan kruunuja euron kurssiin, joten ihan huvikseni laskeskelin näin jälkikäteen mitä mikäkin maksoi. Lasi keskitasoista viiniä kolmetoista euroa, kahvikupillinen lähes viisi euroa, iso ja pieni olut yhteensä reilut kaksikymmentä euroa. Aika arvokasta.

Kaupunki täynnä kauniita ja hauskoja yksityiskohtia.

Suurimman osan matkabudjetistamme haukkasi luonnollisesti ravintoloissa syömiset. Kulinaristisen penninvenyttäjän kannattaa laittaa korvan taakse ns. Teurastamon eli Kodbyenin alueen ravintola Gorilla. Täällä söi oivan usean ruokalajin maistelumenun kahdella viinilasillisella vajaalla 80 eurolla/hlö. Ainut ongelma oli, että ravintola oli valtaisan kokoinen ja perjantai-iltana täynnä kuin nuijalla lyötynä. Ravintolassa kävi hirmuinen vilske ja vanhassa hallitilassa meteli oli sen mukaista. Loppuillasta meidän piti suorastaan huutaa toisillemme. Kannattaa valita ruokailulle muu kuin vilkkain bileilta. Tällä vanhalla lihateurastamojen ja tukkutorin alueella on muutenkin mukava repertuaari erilaista ravintolatarjontaa.

Gorillan maistelumenun kala-annos oli vietävän hyvää.Madklubbenin lammas oli täydellistä. Tosin en ole ihan varma oliko ratatouille sille paras lisuke.Cofogo veti pisteet kauneimmista annoksista.Ja aina väliin syötiin smørrebrødejä.

Edullisimman hyvän hintalaatusuhteen illallisen söimme Vesterbron kaupunginosassa sijaitsevassa Madklubben ravintolassa. Kahden ruokalajin menu ja lasi viiniä vajaa 40 euroa hengeltä. Myös tämä paikka oli suuri ja tupaten täynnä ruokailevaa kansaa vaikka meidän käydessä kyse oli sunnuntai-illasta. Ravintolan nettisivujen mukaan Madklubben-ravintoloita on Kööpenhaminassa kaikkiaan viisi eri puolilla kaupunkia.

Ihan hyvä ruoka minusta oli myös Cofoco -nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee myös Vesterbron alueella. Kolmen ruokalajin illallinen ja pullo skumppaa kahdelta 140 euroa. Tosin paikassa häiritsi hieman väsyneen oloinen tarjoilu.

Penninvenyttäjän kannattaa muistaa myös Paperisaaren (Papirøen) Street Food Market. Vanhassa tehdashallissa on kymmeniä ruokakojuja, joiden ruokatarjonta on pääosin etnistä. Mutta älä tee sitä virhettä, mitä me. Muutama muukin oli valinnut paikan sateisen lauantai-iltapäivän viettoon. Käytännössä siellä oli enemmän jengiä kuin meillä paloviranomaiset sallisivat. Kapeilla kulkureiteillä ei meinannut päästä eteenpäin ja vapaista istumapaikoista tai puolenmetrin pöytätilasta sai taistella. Tuollaisessa tungoksessa ei niinkään mukava ruokakokemus.

(Tiedoksi: Sini matkakuumeessa blogin Sini laittoi viestiä, että tämä mesta sulkee ovensa 22.12.2017, eikä vielä ollut tietoa jatkaako se jossain muualla.)

Kauppahallissa piti tietenkin käydä kurmaisessa lasilliset.

Köpis on kallis, siitä ei pääse mihinkään. Mutta on se vaan niin viehättävä. Tämä oli jo toinen reissuni Köpikseen ja ihastukseni tähän kaupunkiin vain kasvoi. Kauniiden rakennusten kuolaamisen ja hyvin syömisen lisäksi tällä reissulla ennätin jo museoidenkin pariin. Siinäpä hankaluutta olikin kerrassaan, sillä kaupungin museotarjonta on melkoista. Minne sitten päädyimme, siitä myöhempänä.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

11.10.2017 0 comments
LappiMajoitus Suomessa

Testasin Suomen parhaan hotellin

by Annemaria 29.9.2017

Rovaniemeltä kuuluu kummia. Pieni perheomisteinen hotelli valittiin kansainvälisellä Trivagon hotellisivustolla vuoden 2017 Suomen parhaimmaksi hotelliksi. Piti mennä ottamaan selvää, mitä ihmettä siellä pohjoisessa oikein puuhataan.

Hyvä hotellikokemus on aina monen tekijän summa. Miljöön pitäisi olla ylellinen, mutta samalla rento. Huoneen pitäisi olla kaunis ja viihtyisä, mutta yksilöllisen kotoinen. Henkilökunnan pitäisi olla ystävällistä, muttei kaavamaisen jäykkää. Aamiaisen pitäisi olla monipuolinen, mutta jotain muuta kuin perussettiä. Ja pisteenä iin päällä asiakkaan odotukset pitäisi vielä ylittää.

Siinä palikat, joihin harva hotelli maassamme pystyy. Se ken pystyy, voi onnitella itseään. Onnea siis Arctic Light Hotel! Hotellinne on juuri niin ihana kuin väitetään. Tämän hotellin parasta antia on sen ihastuttava ilmapiiri. Teillä viihtyy. Olette tosiaan voittonne ansainneet.

Kun näin hotellirakennuksen ensimmäistä kertaa, tunsin kieltämättä pienoista pettymystä. Vaikka tyylipuhdas funkkisrakennus olikin kyseessä, talo näytti hieman kolkolta virastorakennukselta, mikä sen alkuperäinen tarkoitus onkin ollut. Oven vieressä viehkosti hymyilevä värikäs poro antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Heti kun astuin ovesta sisään, voilà, maailma muuttui. Olin saapunut kotoisaan huippuhotelliin.

Tätä boutiquehotellia on remontoitu pieteetillä ja tyylillä, mutta siltikin kaikesta aistii jonkinmoisen hyväntuulisuuden ja leikkisyyden. Ehkäpä juuri siinä on tämän hotellin juju. Luksusta voi tehdä ilman pönötystä.

Respan vieressä karvapäällysteinen keinu odotti keinujaa. Turkistyynyt ja -peitot lepäsivät puolihuolimattomasti rennoilla plyysisohvilla ja tuoleilla. Ryhdikkäät pöytälamput loivat sopivasti tunnelmaa. Seinustalla takkapuut oli pinottu kauniisiin riveihin. Hotellin maskotti jääkarhu Nanuk oli noussut pöydälle tarkastelemaan tulijaa.

Matkalla huoneeseeni ihastelin alkuperäisiä käytäväkaiteita, joissa porot vetivät Aslakkeja pulkkineen. Keskellä rappukäytävää oli vanha hissikuilu, joka oli valaistu vaihtuvilla värivaloilla. Kuin revontulet olisivat käyneet leikkiään.

Ja sitten tämän näytelmän paras osio. Huoneeni, suite. 40 neliötä kaikkea sitä, mikä tekee hotellihuoneesta The Huoneen. Kunnon vuode tyynyvuorella ja ylellisellä turkispeitolla. Sängynpäädyssä oma tähtitaivas. Nurkassa vanha vintage-takka, joka ikävä kyllä tänä päivänä oli vain koristeena. Kultainen plyysisohva ja mittava nojatuoli. Katossa kuolaamisilmiön aiheuttava kattovalaisin. Ja kylpyhuone, jolla oli kokoa mittavasti. Putelirivistöstä löytyi kylpyvaahtoa, joten kylpyamme saisi tarjota illalla vaahtokylvyn.

Näköala kadulle ja vastapäiseen rakenteilla olevaan taloon oli tylsä. Siksi vetäisin paksut samettiverhot ikkunoiden eteen. Parasta näin kätkeytyä täysin omaan tunnelmalliseen hotellikuplaan.

Päätin oitis, että poistun huoneesta ihan pikaisesti vain alakertaan haukkaamaan jotain iltapaa. Valittavana oli kaksi ravintolaa. Varsinainen hotellin à la carte ravintola Arctic Boulevard tai kevyempää nälkään Lasiterassi. Tähän hetkeen Lasiterassin porohampurilainen oli passeli, joten sinne.

Jos nyt jotain kritiikkiäkin nostaisi esiin, niin en oikein ymmärtänyt Lasiterassin muovilehdillä somistettua seinää tai muovikukkia pöydissä. Tuo italialaistyyppinen piazza-meininki oli ihan eri maailmasta, eikä sopinut mielestäni yhteen sikarilounge-tyyppisten huonekalujen ja poronsarvivalaisimien kanssa. Täti-ihmisen mielestä, tässä kohtaa tuli vähän tyylirikko, mutta annettakoon anteeksi. Ei silti, tila oli ihan hauska, paitsi näkymät sisäpihan autopaikoitusalueelle. Verhot ikkunoiden edessä olisivat olleet melkein mukavammat.

Hauskaa oli myös, että nuori tarjoilija osoittautui kotikaupunkini karjalaispojaksi. Oli hienoa kuulla, kuinka henkilökunta oli oikeasti ylpeä työpaikastaan.

Turha varmaan mainita, että ilta suitessani sujui kovin rattoisasti kylvystä nautiskellen ja suuren sänkyni tyynyvuoren keskelle parkkeeraten. Kaukosäädin käteen ja lempipuuhaani, kanavaralli käyntiin ennen kuin uni saapui.

Arctic Light hotellia ei voi ohittaa mainitsematta aamiaista. Tämä hotelli on nostanut aamiaisen ihan uudelle vuosikymmenelle. Julkkiskokki Sara La Fountain on suunnitellut hotellille oman aamiaiskonseptin. Täällä voi unohtaa munat ja pekonit (tosin kyllä niitäkin oli). Omasta mielestäni visuaalisen aamiaispöydän huippua olivat erilaiset vastapuristetut vihannes-, hedelmä- ja marjamehut, shotit, smoothiet, jugurtti/myslikombot, raakakakut ja tuorepuurot. Kaikki kauniisti yksittäisistä laseista tarjottuna tai pieninä paloina tarjoiluvadeilla. Kauniit astiat: Iittalan Taika-sarja, Marimekon lautaset ja Ultima Thulen lasiastiat täydensivät kokonaisuutta.

Paras hotelliaamiainen ikinä, ehdottomasti. En muista, että olisin koskaan aiemmin saanut yksin kulumaan lähes 1 ½ tuntia hotelliaamiaisella. 24 euron hintaan pääsee myös hotellissa majoittumaton tästä ihanuudesta nauttimaan.

Arctic Light Hotel – olet tuikkiva tähtönen. Tai leikkivä revontuli. Tai samaan aikaan taivaalla aurinko, kuu ja tähdet. Lämpö, valo ja tunnelma – kaikki samassa paketissa. Se on jo aika paljon pieneltä hotellilta.

Arctic Light Hotel tarjosi minulle suiten perushuoneen hinnalla.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

29.9.2017 8 comments
LappiYleinen

Luopumisen tuskaa

by Annemaria 23.9.2017

Kannattaako asioita ylipäätään omistaa? Onko ihminen vapaampi ja huolettomampi ilman omistamisen taakkaa?

Tulin Lappiin. Tällä kertaa en yhtä iloisin ja rentoutunein mielin kuin aiemmin. Mieltä painoi luopumisen tuska. Tulin myymään rakasta lintukotoamme.

Mulla on mieheni kanssa ollut useamman vuoden Lapissa pieni loma-asunto. Sellainen kelorivarin pätkä, joka on ollut tukikohtamme Lapin reissuillamme.

Ikävä kyllä mökin käyttö on jäänyt viime vuosina vähäisemmälle kuin alun perin suunnittelimme. Matka on pitkä ja jotta tänne saakka viitsii ajaltaa tarvitaan useampi vapaapäivä kuin pelkkä viikonloppu. Levottomina sieluina meillä on myös vaikeuksia viettää lomaa yhdessä ja samassa kohteessa. Ympärillä oleva laaja Lappi houkuttaa ja sitten on vielä se Pohjois-Norjakin, josta saimme tänä kesänä vasta pienen siivun raapaistua.

Rupesimme miettimään järkiperustein onko mitään mieltä pitää tällaista investointia suurimman osan vuotta tyhjillään. Jos täällä käy jouluna ja kesälomalla, onko järkeä maksaa koko vuoden lainaa ja käyttökuluja?

Asiat eivät kuitenkaan ole aina niin yksinkertaisia. On olemassa myös ne tunnesyyt. Rakennukseenkin voi kiintyä. Vuosien varrella tätä pesää on tullut laitettua mieleiseksi. Pienet itse hankitut yksityiskohdat ovat lisänneet hyvää tunnelmaa ja muutenkin tuntuu, että tässä kämpässä on fengshuit kohdallaan.

Näiden vanhojen kelohirsien ympäröiminä olemme viettäneet tunnelmallisia jouluja, tuijotelleet lapintakan loimutusta, kerranneet mukavien päiväretkien antia ja haaveilleet tulevasta. Vuoron perään olemme pitäneet revontulivahtia tai ihmetelleet terassilla Lapin yötöntä yötä. Palanneet mökkiin hikisinä milloin hillasoilta, milloin vaelluksilta tai hiihtoretkiltä. Seuranneet pihalla kuljeskelevia poroja ja heitelleet kuukkeleille leipäpaloja. Kivunneet lähitunturin laelle juomaan samppanjaa. Ja nytkö sitten olisi aika luopua tästä kaikesta, meidän omasta lintukodostamme?

Näillä puilla on ollut elämää ja tarinoita jo paljon ennen meitä.

Olen tehnyt surutyötä. Silitellyt uurteisia, vuosien tummentamia keloja ja jutellut niille. Tutkinut niiden pintaan piirtyneitä tarinoita, jotka ovat syntyneet kauan ennen meitä. Meistä on tullut näiden vuosien aikana läheisiä.

Myydäkö vai eikö myydä? Järki sanoo yhtä ja sydän toista. Kumpi edellä pitäisi mennä? Siinäpä pulma.

Salaa toivon, ettei kukaan ostaisi tätä.

Tänään yhtä sumussa kuin ympäröivä luonto.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

23.9.2017 0 comments
Taide ja kulttuuriYleinen

Viisi matkamuistoa ja viisi tarinaa niiden takaa

by Annemaria 4.9.2017

Vuosien varrella maailmalta on tarttunut mukaan kaikenlaista rompetta. Ehkä olisin tullut toimeen ilman malesialaisia sorminäppäryyspalloja tai unkarilaista viininannostelutelinettä.

Kun matkoilta raahaa kotiin värikkään intialaisnaisen asukokonaisuuden sareineen päivineen, kotona voi kysyä onko järkee vai ei. Mausteisessa ympäristössä, paahtavan auringon alla asu näytti hienolta, mutta täällä pohjolan perukoilla ei nyt ihan hirveästi ole ollut käyttöä. Totta puhuen näyttää lähinnä naamiaisasulta.

Täytyy myöntää, että monesti muulloinkin olen haksahtanut kummallisiin matkatuomisiin. Matkamuistoilla on taipumus näyttää niin hienoilta kohdemaassa, mutta kotona omassa arkiympäristössä lähinnä oudoilta kummajaisilta. Esimerkiksi kenialainen puunaamari näytti olohuoneemme seinällä kovin irralliselta, joten katsoimme parhaimmaksi siirtää sen irvistelemään varastomme hyllylle.

Toki jotain hyvääkin on matkoilta kotiin kulkeutunut. Olohuoneestamme löytyy viisi matkoilta tuotua esinettä, joilla on erityinen paikka sydämessäni. Vanhimman matkamuiston kohdalla ostohetkestä on vierähtänyt jo yli 30 vuotta, mutta yhä edelleen se saa hymyilemään. Tässä parhaat matkamuistomme ja tarinat niiden takaa:

Rakkauden jumala Kreetalta

Oli kesä 1985. Olimme mieheni (silloisen poikaystäväni) kanssa nuoria ja vastarakastuneita. Ensimmäisen yhteisen ulkomaanreissumme teimme Kreetan saarelle Agios Nikolaosiin. Matkakokemusta oli vielä hyvin vähän ja KAIKKI oli niin ihmeellistä ja ihanaa. Erityisen ihanaa oli se uusi ihminen, jonka kanssa olin matkannut etelän kuumaan aurinkoon.

Päivät makasimme rannalla ja iltaisin kuljimme päämäärättömästi vanhan kaupungin kapeita kujia. Tai istuimme jossain rantakuppilassa juomassa kreikkalaisia viinejä, jotka meistä tuolloin olivat maailman parhaita, Nautimme samettisista öistä ja toisistamme. Viikko vierähti nopeasti ja viimeisenä iltana päätimme ostaa muistoksi jotain uuteen yhteiseen kotiimme.

Paikallisen matkamuistomyymälän hyllyltä kiinnitti huomion täydellisen kaunis kreikkalaisen miehen pää. Kyse oli kipsivalusta, joka esitti rakkauden jumalaa Erosta. Mikäpä meidän fiilistämme olisi tuolloin paremmin kuvannut. Intohimo on vuosien varrella haalistunut, mutta Eros pöytätason päällä muistuttaa ajasta milloin rakkaus oli huumetta.

Taulu, johon meillä ei olisi ollut varaa

Budapestin lähellä on suloinen Szentendren pittoreski kaupunki, jolla on jonkinmoinen taiteilijakaupungin maine. Ainakin tuolloin 80-luvun loppupuoliskolla kaupungissa oli paljon gallerioita, joita oli mukava kierrellä vaikka tiesimmekin, ettei meillä suuremmin ollut varaa niistä mitään hankkia. Korkeintaan jotain pientä, ehkä jokin grafiikkavedos. Tuohon aikaan Unkari oli edullisen hintatasonsa ansiosta erinomainen maa taidehankinnoille.

Eräässä galleriassa jäimme ihastelemaan tummaa taulua, joka miellytti meitä molempia. Kyseessä oli Birkás Istvánin työ Horisontaalinen ja vertikaalinen. Kuten niin monesti aiemminkin, intuition vallassa tuli tehtyä päätös: tuo taulu piti saada. Tässä kohtaa Visa sai vinkua.

Rahat olivat matkan jälkeen muutenkin tiukoilla ja kun lasku saapui, tuli suorastaan harmiteltua, että pitikin mennä tuhlaamaan kyseiseen tauluun. Se oli kyllä kaikkea muuta, mitä meillä alunperin oli suunnitelmissa tai mihin meillä olisi siinä kohtaa ollut varaa.

Taulu kuljetettiin kotiin käsimatkatavaroissa (en tiedä antaisivatko nykyisin edes ottaa matkustamoon noin isoa kappaletta). Koska se ei muualle koneessa mahtunut, 60×70 cm:n kokoinen taulu oli pakko kuljettaa pystyasennossa jalkojani vasten. Oli muuten jalat melkoisen puuduksissa, kun Helsinkiin saavuttiin.

Meistä kumpikin pitää tuosta taulusta yhä edelleen.

Patsas, jolla on pää haaveita täynnä

Lissabon heinäkuu 1992. Olimme matkanneet Albufeiran rannikkokaupungista Lissaboniin pikaiselle päiväretkelle. Montaa tuntia ei jäänyt kaupunkiin tutustumiselle ja epämääräisesti huuhailimme keskustassa yrittäen saada jotain kuvaa pääkaupungista, jonne olimme tulleet.

Jossain vaiheessa pysähdyin paikallisen gallerian ikkunan eteen. Minut oli pysäyttänyt valkoinen veistos, jossa nuoren naisen pää tuijottaa haaveillen jonnekin kaukaisuuteen. Tuossa taideteoksessa oli vähäeleisyydessään jotain sellaista, mikä kiinnosti ja kuiskutteli.

Galleriasta lähdimme tuo veistos mukanamme. Vaikka se oli silloiseen tulotasoomme kovin kallis ja teki suuren loven matkabudjettiimme, olin silloin ja olen yhä iloinen siitä, että ostimme sen. Edelleen se tuijottaa kaukaisuuteen, haaveilee ja uinuilee omissa ajatuksissaan. Jotenkin minusta tuntuu, että vuosien saatossa sen ilmeeseen on tullut enemmän iän tuomaa itsevarmuutta. Se hymyilee arvoituksellisesti vähän kuin Mona Lisa.

Koira ja kohtaaminen Keniassa

Talvella 1996 olimme häämatkalla Keniassa. Teimme viikon safarimatkan, jonka aikana kävimme tutustumassa Masai-heimon kylään.

Kylässä syntyi heti säpinää, kun pikkubussimme pölähti leiriin. Myyntisäkit haettiin esille ja sisältö kopisteltiin värikkään peiton päälle. Viimeisenä säkin pohjalta pakoon pötkivät suurikokoiset torakat. Myynti saattoi alkaa.

Hampaaton vanha Masai-nainen hymyili minulle leveästi, ojensi maasta ottamansa pienikokoisen kivestä hiotun koirapatsaan ryppyisillä käsillään, painoi sen kämmenelleni ja sulki käteni koiran ympärille. Tuijotimme hetken toisiamme. Koira oli löytänyt minut.

Kiitos jonnekin kauas sille, joka aikoinaan loit tuon sympaattisen ja vähän rosoisen hahmon.

Kiinalaiset leijonakoirat

Pekingissä oli 2000-luvun alussa suuri antiikkitori, jonka nimeä en enää muista. Alue oli todella valtaisa ja siellä kiertelyyn olisi saanut kulumaan varmasti koko päivän. Ikävä kyllä meille sattui todella kylmä kiinalainen talvisää, jolloin kosteus pureutuu toppatamineidenkin läpi ja tuuli tehostaa entisestään kylmyyttä.

Yritimme viluisina nähdä edes osan valtavasta tavaratarjonnasta. Jossain kohtaa silmiini osui kaksi posliinista leijonakoirapatsasta. Niitä kauppaava mies näytti ohuessa takissaan meitä vieläkin kylmettyneemmältä.

Jotenkin kävi sääli tuota myyjää. Miehellä ei ollut edes myyntipöytää, vaan hän oli levittänyt harvat tavaransa maahan levitetylle viltille, mistä nuo patsaat äkkäsin. Jotenkin tuli vaan tunne, että juuri tältä myyjältä haluan jotain ostaa.

Olisin alun perin halunnut ostaa vaan toisen, mutta ymmärsin heti kauhistuneen kiinalaisen ilmeestä, ettei se ollut mahdollista. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että leijonakoirat esiintyvät aina pareittain: Ah ja Un edustavat alkua ja loppua, urosta ja naarasta.

Kiinalaiseen kaupankäyntiin kuuluvan tinkaamisen jälkeen leijonakoirat lähtivät tuomaan hyvää fengshuita meidän kotiin. En tiedä mitään patsaiden alkuperästä. Todennäköisesti jotain halpaa kitschiä, mutta kauniit ne ovat joka tapauksessa.

Nämä viisi esinettä ovat vuosien saatossa pitäneet yllä mukavia muistoja matkoiltamme. Palanen Antiikin Kreikkaa, palanen Aasiaa, palanen Afrikkaa ja palanen eurooppalaista taidetta. Viisi erilaista matkaa, viisi erilaista tarinaa.

Mikä on oma suosikkimatkamuistosi? Vai onko tullut ostettua jotain yhtä älytöntä kuin minulla?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

4.9.2017 2 comments
MatkaturvallisuusYleinen

Ongelmatilanteet matkoilla – voiko niihin etukäteen varautua?

by Annemaria 26.8.2017

Onneksi yleensä matkani ovat menneet hyvin ilman suurempia ongelmia. Kerran on rahapussini varastettu, pari kertaa olen joutunut hakeutumaan lääkärinhoitoon ja nyt viime reissussa tuli ongelmia automme teknisen vian kanssa. Matkojeni määrään nähden loppujen lopuksi hyvin vähän mitään on sattunut.

Jokaisesta kerrasta olen kuitenkin oppinut jotain. Ongelmien selvittely vieraassa maassa olisi monesti ollut huomattavasti helpompaa, jos olisin etukäteen tallettanut muistiin puhelinnumeroita, joita mahdollisesti saatan tarvita. Hädissään ei ajatus aina pelaa. Siksi ongelmatilanteissa helpottaa elämää kummasti, jos oitis tietää mihin ottaa yhteyttä ja mistä saa omalla äidinkielellään tietoa kuinka toimia.

Tässä muutama omakohtaisesti hyväksi havaittu vinkki.

Sairaustapauksessa

Jos matkustat EU-maissa, hanki ilmainen eurooppalainen sairaanhoitokortti Kelalta. Kortilla olet oikeutettu saamaan sairaanhoidon samaan hintaan ja saman käytännön mukaan kuin oleskeluvaltiossa asuvat henkilöt.

Turha varmaan muistuttaa matkustajavakuutuksen tarpeellisuudesta. Pieni raha siihen nähden, jos sinulle sattuu jotain, puhumattakaan, että joudut sairaalahoitoon. Mikäli matkustat useamman kerran vuodessa, suosittelen kotivakuutuksen yhteyteen jatkuvasti voimassa olevaa matkustajavakuutusta. Tulee selkeästi edullisemmaksi eikä tarvitse huolehtia vakuutuksen erillisestä ottamisesta.

Olen saanut omalta vakuutusyhtiöltäni matkustajavakuutuskortin, jota kuljetan aina ulkomaanreissuilla. Tämä on riittänyt todisteeksi voimassa olevasta vakuutuksesta. Kannattaa myös etukäteen tarkistaa onko matkapaikkakunnallasi oman vakuutusyhtiösi sopimuslääkäriä.

Lontoossa ollessani hakeuduin vakuutusyhtiöni lääkärilistalta löytyneen paikallisen suosituslääkärin hoitoon. Lääkäri laskutti hoitokulut suoraan vakuutusyhtiöltä eikä minun tarvinnut käyttää kuluihin omaa matkabudjettiani. Sain yksityislääkäriltä myös huippupalvelua. Hän teki jopa pari kotikäyntiä ja hoiti lähetin avulla verikokeeni tutkittavaksi paikalliseen laboratorioon. Minun ei tarvinnut käyttää matka-aikaani lääkärissä istuskeluun ja odotteluun.

Jokaisella vakuutusyhtiöllä on 24/7 avoinna oleva matkahätäpalvelunumero, jonne kannattaa soittaa silloin, kun ulkomailla sattuu vakava sairaustapaus tai tapaturma. Tämä numero, jos mikä, kannattaa tallettaa muistiin. Saat hätätilanteessa ohjeita kuinka toimia ja mihin olet vakuutuksesi turvin oikeutettu.

Varkaustapauksessa

Käsilaukun, rahapussin tai muun omaisuuden varkaus lienee se yleisin ongelma, minkä kohteeksi turisti vieraassa maassa saattaa joutua.

Tähänkin voi etukäteen varautua. Muistan vieläkin kuinka Barcelonan lähettyvillä Montserratin suositussa turistikohteessa hätäännyin huomatessani, että rahapussini oli hävinnyt käsilaukustani pitkäkyntisten matkaan. Sen siliän tien menivät molemmat luottokorttini, liuta erilaisia etu- ja kanta-asiakaskortteja sekä reilut pari sataa käteistä rahaa. Onneksi puhelimeni muistissa oli numero, jolla pystyin molemmat korttini kuolettamaan saman tien.

Jälkeenpäin mietin, että olipa onni etten ollut matkassa yksin. Yksinmatkaavalle tilanne olisi ollut aika toivoton. Samalla kerralla menivät molemmat korttini ja kaikki käteinen rahani. Olisin jäänyt täysin rahattomaksi ja kortittomaksi.

Tästä viisastuneena pidän luottokorttini nykyisin eri paikoissa ja mukana aina vain pienehkön summan käteistä ja senkin jaettuna pariin paikkaan. Kaikki ylimääräiset kortit, joita en matkoilla tarvitse, jätän suosiolla kotiin. Huomasin, miten hankalaa oli jälkikäteen muistella, mitä kortteja lompakossa olikaan ja ennen kaikkea työlästä ottaa yhteyttä kymmeniin eri yrityksiin uusiakseni kortteja.

Mutta se tärkein. Välittömästi, kun huomaat luottokorttisi kadonneen, ota yhteys luottokorttien sulkupalveluun. Näin eliminoit korttisi väärinkäytön. Suurimpien kotimaisten pankkiryhmittymien luottokorttien sulkupalvelun numero on kotimaasta 020 333 ja ulkomailta +358 20 333. Täältä voit tarkistaa, mikä on oman luottokorttisi sulkupalvelun numero.

Kun olin saanut korttini suljettua, soitin seuraavaksi vakuutusyhtiöni matkavakuutusasioiden asiakaspalvelunumeroon. Täältä minua opastettiin tekemään paikallisella poliisasemalla rikosilmoitus. Sieltä saadulla lomakkeella pystyin jälkeenpäin tekemään varkaudesta vahinkoilmoituksen. Yllättävää muuten oli, että vakuutus korvasi osan käteisestäkin.

Auton hajotessa

Viime reissullamme jouduimme selvittelemään, miten pitää toimia tilanteessa, kun auto hajoaa ulkomaanmatkalla. Siinäpä se soppa olikin. Heikolla nettiyhteydellä yritin kuumeisesti löytää numeroa mihin voisi soittaa, toisaalta en edes tiennyt kuuluuko auton hajoaminen matkalla matkavakuutuksen vai autovakuutuksen piiriin.

Autovakuutuksemme on eri vakuutusyhtiössä kuin muut vakuutuksemme, joten jouduin soittelemaan sen kymmenen puhelua ennen oikeaa osoitetta. Ja tiedättehän kuinka vaikeaa nykyisin on löytää puhelinnumeroa jollekin yhteyshenkilölle. Ilmiselvästi yritykset toivovat, että asiakkaat asioisivat vain netin kautta ja siksi puhelinnumeroiden ilmoittelua todella pihistellään. Kun tilanne on akuutti, toivoisi saavansa apua ja tietoa mahdollisimman nopeasti.

Tässä tapauksessa, kun kyse ei ollut henkilövahingosta, oikea osoite oli autovakuutus. Pitkän hakemisen, pitkän puhelinjonoissa odottelun ja monen väärän soiton jälkeen päädyin lopulta vakuutusyhtiön 24/7 autoapunumeroon, josta saimmekin hyvät tiedot siitä, mihin meillä on mahdollisuus vakuutuksemme turvin. Tästä viisastuneena tämäkin numero on nyt talletettu tarpeellisiin matkanumeroihin.

Tuleeko sinulle mieleen vielä muita tarpeellisia numeroita tai vinkkejä, joilla voisi etukäteen helpottaa ongelmatilanteiden selvittelyä matkoilla?

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

26.8.2017 2 comments
Ikääntyminen

Ultraäänihoito kokeilussa – tehoaako vanhenemisen merkkeihin?

by Annemaria 24.8.2017

Ikääntyminen on ikävää. Päivä päivältä alkaa näyttämään yhä enemmän omalta äidiltään.

Onhan sitä kuultu juttuja ikääntymisen yhteydessä henkisen kasvamisen hyvyydestä ja vanhenemisen jalostavasta vaikutuksesta. Pah, kyllä minä osasin itseäni kehittää nuorempanakin. Elämän tuoma viisaus ja henkinen kasvu eivät ole minusta ikään sidottu juttu.

Viisikymppinen minä on takuulla erilainen kuin kaksikymppinen minä. En vaan ajattele asioista samalla tavalla, mutta se ei ole tehnyt minusta mitenkään viisaampaa tai jalostuneempaa. Vuodet tekevät minusta ainoastaan vanhemman.

Yhdestä asiasta olen varma. Vanheneminen on minusta syvältä. En näe mitään hyvää siinä, että aamua aamulta peilistä katsoo yhä vanhemman näköinen nainen. Kavalasti pikku hiljaa kiinteys katoaa, kroppa veltostuu ja piirteet häviävät. Rupsahtaa. Ja sitäkös on vaikea hyväksyä.

Sen lisäksi, että vanhenemisen näkee, sen myös tuntee. Notkeus ja kimmoisuus liikkeissä vähenee, kankeus ja jäykkyys jäytää. Kaiken tavallisesta poikkeavan tuntee takuulla jäsenissään. Kummalliset kolotukset ilmestyvät kehiin ja suorituskyky heikkenee. Väistämätöntä, mutta siltikin niin ärsyttävää.

Vanhenemisen yhtälö on miinusmerkkinen kaikessa muussa paitsi elinkiloissa. Ennen sain lihomatta syödä mitä vaan. Toisin on nyt. Jokainen suklaapatukka jättää jälkensä.

Tämän prosessin kanssa on vaan yritettävä elää parhaan taitonsa mukaan. Muutoksia tapahtuu halusipa tai ei. Joskus koen olevani asian kanssa vahvoilla ja yritän hyväksyä minussa tapahtuvat muutokset luonnollisena kehityksenä, joskus en vaan voi mitään sille, että taantuma masentaa. Väliin pakostakin miettii olisiko olemassa jotain poppaskonstia, jolla ikääntymisen merkkejä voisi hidastaa.

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun sain Haikon Kartanon vierailun yhteydessä mahdollisuuden päästä kokeilemaan Haikko Anti-age Clinican Hifu-ultraäänihoitoa. Tässä uuteen teknologiaan perustuvassa käsittelyssä pyritään korjaamaan ikääntymisen aiheuttamia muutoksia stimuloimalla ihon dermis-kerroksen kollageenituotantoa.

Teknologian avulla ultraääni-impulssit voidaan tarkasti kohdentaa toivotulle alueelle.Erikoiskosmetologi Päivi Hissa tutkii käsiteltävää aluetta.

Kollageenit ovat solujen rakenneosia, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageeni vastaa ihomme kimmoisuudesta, mikä ikävä kyllä iän myötä merkittävästi heikkenee. Vähentynyt kollageenintuotanto näkyy mm. laskeutuvina kasvonpiirteinä sekä juonteiden ja ryppyjen syvenemisenä.

Kirjoitin aiemmin, että niin paljon kuin inhoankin leukani alle muodostunutta helttaa, en olisi koskaan valmis kirurgiseen käsittelyyn. Siksi Haikon Hifu-teknologian (high intensive focust ultrasound) avulla tehtävä ultraäänihoito tuntui kiinnostavalta. Leuanalus siis käsittelyyn. On ollut jo pidemmän aikaa selvää, etteivät mitkään voiteet tähän ongelmaan enää tehoa. Nyt on mentävä syvemmälle ja järeämmillä aseilla.

Leuan alle levitettiin aluksi geeli, joka auttoi ”pistoolin” liikuttamista kasvoillani. Leukalinjaan ammuttiin ultraäänen avulla impulsseja, jotka kohdennettiin kollageenia tuottaviin kudoksiin. Käsittely vaurioittaa ihosoluja, jotka alkavat saman tien uusiutua ja samalla käynnistämään uutta kollageenintuotantoa, minkä pitäisi näkyä kiinteytyneinä piirteinä.

Hoito tuntui pienenä nipistelynä ja kuumotuksena.Nyt mennään pintaa syvemmälle. Annettavan ultraäänen teho, syvyys, kesto ja laajuus ovat tarkasti määritettävissä.

Paria pientä vihlaisua lukuun ottamatta hoito oli kivuton. Tunsin kuumotusta ja kevyttä pistelyä, mutta kivuliaana hoitoa ei voi mitenkään pitää. Noin puolisen tuntia kestäneen käsittelyn päätyttyä tunsin jonkinlaista jäykkyyttä leukaperissä, mutta muuten olo oli ihan normaali. Käsittelyalueen punoitus laski noin tunnissa. Leuka-alueen kankeutta kesti muutaman päivän ajan, mutta minkäänlaista kipua en tuntenut hoidon aikana enkä jälkeenpäinkään.

Hoitoa suositellaan laskeutuneen leukalinjan lisäksi poskien, silmänalusten ja otsan kohotukseen. Paras tulos kuulemani mukaan saadaan noin 40-60 -vuotiaille ja noin 3 kuukauden välein 2-3 kertaa samalle alueelle annettuna.

Hoidon päätteeksi saattoi jäädä levähtämään erilliseen lepohuoneeseen.

Entä oliko hoidosta sitten mitään hyötyä, nyt kun käsittelystä on kulunut kolmisen kuukautta? Sukurasitteena saatu heltta on ja pysyy, mutta jotain kuitenkin parani. Veltostunut leuanalus tuntuu napakammalta eli jonkinlaista kiinteytymistä hoito on saanut aikaiseksi, vaikka tulos ei yllä mitenkään merkittävään muutokseen. Tiedä sitten päästäisiinkö selkeästi näkyvämpään tulokseen, jos käsittely uusittaisiin vaikka parikin kertaa?

Ihan halvasta hoidosta ei ole kyse. Koko kasvojen ja kaulan alueen käsittely maksaa noin 1800 euroa, pelkän leuan aluksen noin 400 euroa. Toisaalta, kuinka moni meistä laittaa sievoisia summia erilaisiin tehottomiin voidepurkkeihin? Parempaa tulosta tällä hoidolla ainakin saadaan.

Yhteistyö Haikko Anti-age Clinican kanssa.

http://www.haikko.fi/kylpyla/haikko-anti-age-clinic

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

24.8.2017 0 comments
LappiMajoitus SuomessaYleinen

Kun hotellimajoitus menee täysin pieleen

by Annemaria 21.8.2017

Onkohan tässä kyse siitä kuuluisasta lapinlisästä?

Minkälainen mielikuva sinulle tulee, kun hotellitiedoissa luvataan suite omalla terassilla, jokinäköalalla, takalla ja saunalla? Kuulostaa hyvältä, eikö vaan? Niin meistäkin. Siksi päätimme vähän satsata ja maksaa pohjoisen road tripin eräästä yöpymisestä normihuonetta kalliimman hinnan. Autossamme ilmennyt jarruvika oli aiheuttanut viime päivät ylimääräistä säätöä ja sydämen tykytyksiä, joten katsoimme ansaitsevamme vähän hemmottelua ja hyvää rentoutumista mukavissa puitteissa.

Väsyneinä pitkästä ajomatkasta saavuimme ivalolaiseen hotelliin mieli toivoa täynnä. Kohta pannaan skumppa kylmään, sauna päälle, takkaan tuli ja rentoudutaan. Istuskellaan terassilla ja nautiskellaan näköalasta ja kauniista kesäillasta.

Vaan ei mennyt homma nyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Ystävällinen respavirkailija otti meidät vastaan toteamalla, että teillehän oli se minisuite varattu. Juu, kyllä kiitos. Avaimen lisäksi saimme käteemme takan kaukosäätimen. Mitä ihmettä, TAKAN KAUKOSÄÄDIN? –Niin, painamalla tästä saatte takan hehkumaan ja painamalla kaksi kertaa saatte lisäksi savua. Jaaha, me kun luulimme, että sinne takkaan pannaan puita…

Oma takka ja terassi.

Hetkeä myöhemmin raahaudumme suurine kasseinemme omaan lomapesäämme. Vastassa oli tunkkainen huone, josta avautui näkymä rakennustyömaalle. Siisti rivi roskiksia jökötti aivan terassin vieressä. Huoneen eteen oli noussut ensimmäinen elementtikerros tekeillä olevasta rakennuksesta. Olihan se jokikin, mutta se oli jäänyt valmistuvan rakennuksen pimentoon. Tai jos oikein tarkkaan katsoi tiettyyn kohtaan, jotain veden tapaista saattoi hieman erottaa.

Hetken päästä pettynyt asiakas marssii takaisin respaan. – Onkohan teillä jokin toinen huone? Meillä kun olisi tuon näköalan suhteen vähän toivomisen varaa. – Valitettavasti tämä on hotellin ainut suite. Mutta meillä ei laskuteta näköalasta erikseen. – Anteeksi mitä, nyt en ihan ymmärtänyt?

Jokinäköala.

Pettynyt asiakas vetäytyy takaisin huoneeseen. Ajamisesta väsynyt mies yrittää tasapainottaa tilannetta, että eiköhän tässä nyt yksi yö mene. Pannaan skumppa kylmään ja sauna päälle.

Hetken päästä on miehen vuoro marssia respaan. – Anteeksi, mutta emme löydä huoneesta minibaaria, sellainenhan tiedoissa luki. – Juu, on siellä minibaari, siinä kirjoituspöydällä. Se kori, jossa on ne viinipullot. Poistettiin nuo jääkaapit, koska vievät niin paljon sähköä.

Mies palaa takaisin huoneeseen mukanaan ämpärillinen jäitä. Coolerimme on tällä kertaa kierrätysmallia.

Kylppärissä on karmea viemärin haju. Ilmeisesti huonetta ei ole käytetty pitkään aikaan. Onneksi haju hävisi, kun suihkutin viemäriin vähän vettä. Sauna sentään lähti päälle. Lämpötilamittari seinällä olisi ollut hyödyllinen lisä.

Rakennusmiehiä pyörii huoneen edustalla. Pakko laittaa verhot ikkunaan. No toisaalta, eihän meillä ollut sitä näköalaakaan.

Siinä sitten istuimme loimottavan ”takan” edessä vähän pökerryksissä. Skumppapullo makasi kyljellään salaattijuustoämpärissä. Ajattelin pujahtaa kylpytakkiin ennen saunaan menoa. Hyvä ajatus, mutta sellaista ei ollut.

Minibaari.Skumppa kylmässä ja tuli takassa.

– Kuule, sanoin miehelleni. Kuuluukohan tämä niihin juttuihin, joille vielä joskus nauramme makeasti. Muistetaan vielä vuosienkin päästä, kun päätettiin oikein repäistä ja suite varattiin.

Matkaväsymys ja sauna uuvuttivat meidät lopulta. Nukuinkin ihan hyvin kello kahteen asti. Sitten pääsin osalliseksi naapurihuoneen miesten keskusteluihin. Kapakasta oli ilmeisesti palattu. Huoneemme oli ovella yhdistetty viereiseen huoneeseen ja normaalitkin äänet kuuluivat aivan selvästi. Kello 2.05 – 3.55 sain tietää taukoamatta puhuvan naapurimme autokaupoista, naisasioista, sairaala- ja kalareissuista. Sitten nukahdin uudelleen. Seitsemän kieppeillä heräsin jälleen. Pihalla alkoivat betonivalut.

Lähtiessä pyysin hotellia päivittämään tietonsa booking.comin sivustolle. Meistä kun tuntui, että sinne oli päässyt vähän sitä mainostettua lapinlisää.

Pyysitte palautetta.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

21.8.2017 24 comments
LuontomatkailuNorjaRetkeily

Lintujen ja bongareiden paratiisi

by Annemaria 19.8.2017

Täällä vallitsee ilmavoimien valta. Turha yrittää mitään tai saatat joutua raivoisan emon hyökkäyksen kohteeksi.

En olisi koskaan uskonut maksavani yli 40 euroa (400 NOK) siitä, että pääsen katselemaan lintuja jonnekin saarelle. Vaikka lintuja onkin kiinnostavaa seurata, en normitilanteessa olisi ollut valmis maksamaan tästä ilosta. Eikös noita lintuja nyt näe luonnossa ilmaiseksi ihan tarpeeksi, on paremminkin kuvastanut ajatusmaailmaani.

Nyt ei kuitenkaan ollut normitilanne. Kerroin edellisessä postauksessani siitä kuinka jäimme autovian takia jumiin Pohjois-Norjan Vardøn kaupunkiin (suomeksi tunnetaan Vuoreijana).

Ankea kaupunki oli äkkiä nähty ja tietoa auton varaosan saapumista odotellessa meillä ei ollut oikein mitään järkevää tekemistä. Siksi tartuimme vuokraisäntämme tarjoukseen lähteä veneellä katsomaan lintuja läheiselle Hornøyan saarelle.

Hornøyan lintusaari on jonkinlainen pyhiinvaelluskohde monille lintuharrastajille laajan ja runsaan lintupopulaationsa ansiosta. Saaren pystysuorat kallioseinämät koloineen ja ulokkeineen tekevät siitä ihanteellisen pesimispaikan arviolta noin 150 000 merilinnulle. Perun puheeni, saarelle kannattaa ehdottomasti mennä vaikka ei mikään aktiiviharrastaja olisikaan.

Varustautuneena repullisella eväitä hyppäsimme sovitusti pikakiitäjäveneeseen ja vajaassa kymmenessä minuutissa olimme keskellä mielenkiintoista luonnonnäytelmää. Ette usko minkälainen äänimaailma meitä oli vastassa. Kaakatuksen, raakkumisen, kirkumisen ja piipityksen äänet puuroutuvat korvia vihlovaksi sekameteliksi.

Merimetsot päivystivät rantaa alimmalla tasolla.Eri lajit elelivät sulassa sovussa.

Osasin odottaa, että lintuja olisi paljon, mutta että noin paljon. Etenkin pikkukajavat tuntuivat täyttäneen jyrkän kallioseinämän jokaisen pienenkin ulokkeen. Ja liike oli tietenkin sen mukaista. Katkeamattomana virtana sadat yksilöt tulivat ja menivät kuin ohikiitävät ohjukset. Olin hyvilläni, että olin varustautunut hupullisella, vettähylkivällä takilla. Pariin otteeseen ilmavoimat onnistuivat nimittäin saamaan osuman.

Saarella asustavien lintujen lisäksi saaren edustalla uiskentelivat tuhannet vesilinnut suurina lauttoina.

Pääni päältä sujahtivat kirkkaan oranssit pikku räpylät. Alta katsottuna näytti kuin suurikokoinen muna, jolla oli siivet ja jalat singahti pääni yli. IHANAA, lunneja! Näin elämäni ensimmäisen kerran lunneja, noita näillä leveysasteilla poikkeuksellisen värikkäitä merilintuja.

Hyvän lannoituksen vuoksi kasvillisuus oli saarella vehreää.

Lunnien olemuksessa on erikoisen ulkonäön lisäksi jotain, mikä tekee niistä hauskan oloisia. Ne kirjaimellisesti tepastelevat oransseilla räpyläjaloillaan pingviinimäisesti ja lentävät ketarat oikoisenaan siipien käydessä tuhatta ja sataa.

Toinen suosikkilajini olivat merimetsot. Niiden pistävä, tarkkaileva katse ja hieman ärhäkkä käytös tekivät niistä jollain lailla inhimillisiä. Oli hellyttävää seurata kuinka antaumuksella emot huolehtivat jo lähes itsensä kokoisista poikasistaan. Yhdyskunta näytti myös kiivaasti toimivan yhteen. Auta armias, jos satuit liian lähelle poikasia. Siinä oli heti koko suku puolustuskannalla kertomassa, että nyt kannattaa vähän perääntyä tai täältä pesee.

Merimetson smaragdinvihreiden silmien terävä katse.Kiiltävä ja kaunis höyhenpeite.Connection.

Parasta saarella vierailussa valtaisien lintumäärien lisäksi oli, että lintuja pääsi tarkkailemaan hyvin läheltä. Oli mielenkiintoista seurailla niiden arkipuuhia ja touhuja jälkikasvunsa kanssa. Aloin jo vähän ymmärtää, mikä saa lintuharrastajat matkustamaan pitkiäkin matkoja tiettyjen lajien perässä tai tekemään ulkomaanmatkoja ainoastaan lintujen vuoksi. Hornøya tarjosi meille parituntisen tapahtumarikkaan luonnonnäytelmän, jota seurasimme aivan ihmeissämme.

Siistiytymishetki. Pienokaisten sulat ojennukseen.Lentoharjoitus.Ruoka-aika.Äidin tiukasti valvovan silmän alla.Yhdessä on turvallista.

Ainut harmittava tekijä oli, että tänä kesänä korkeilta kallioilta oli runsaiden sateiden vuoksi pudonnut kivilohkareita alas. Turvallisuussyistä liikkumista oli entisestään rajoitettu, mikä oli vähän pettymys. On hyvä asia, että pesimisaikana liikkuminen on rajattu vain merkityille poluille, mutta tänä kesänä liikkuma-ala oli entistä kapeampi.

Niin, meillä oli ne eväät. Jäivät syömättä. Ei nimittäin ollut sellaista kohtaa mihin olisi viitsinyt istahtaa. Oli sen verran hyvin lannoitettu koko alue, minkä kyllä hyvin saattoi haistaa.

Pienten oppitunti vuorossa.Paha haltijatar saapuu, varokaa!Merillekö pienen mieli?Lepohetki.Hornøyalle kannattaa mennä, vaikka venekyydistä joutuukin vähän maksamaan. Pääset osalliseksi melkoisesta lintumaailman spektaakkelista. Olin jopa salaa iloinen, että sattuma johdatti meidät tälle saarelle. En ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa.

www.hornoya.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

19.8.2017 18 comments
LappiNorja

Norjan karmaiseva kaupunki

by Annemaria 17.8.2017

Missään ei ristin sielua, mutta heiluivatko verhot sittenkin. Tarkkaillaanko meitä…?

Matkustamisen ihanuus piilee usein sen yllätyksellisyydessä. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee vastaan ja minkälaiseen paikkaan kulkeutuu. Sitä päätyy toisinaan paikkoihin, joihin ihastuu ja jotka jäävät pitkäksi aikaa positiivisesti mieleen. Sitten on niitä toisenlaisia, jotka jättävät neutraaliksi. Paikkoja, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta joihin ei juurikaan saa mitään otetta.

Melko harvoin tieni on käynyt kohteisiin, jotka olen kokenut epämiellyttäviksi tai joita kohtaan olen tuntenut suorastaan vastenmielisyyttä.

Niin ihana kuin minusta Pohjois-Norjan Varangin niemimaa olikin, löytyipä sieltä muuan kaupunki, joka jostain syystä puistatti. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos lukijoissa on joku, jolle tämä kaupunki on merkityksellinen. Esimerkiksi vuokraisäntämme mielestä hän asui maailman parhaimmassa paikassa. Täällä hän oli syntynyt, täällä elänyt koko ikänsä, täällä hän halusi kasvattaa lapsensa ja täällä myös kuolla.

Kokemukseni on siis takuulla subjektiivinen ja perustuu hetken kokemukseen ja mielentilaan, mutta jaanpa sen nyt kuitenkin kanssanne.

Aavekaupunki.

Ajoimme Jäämeren itäistä rantaa yhtä Norjan viralliseksi merkittyä maisemareittiä pitkin tarkoituksenamme ajaa aina reitin päähän saakka Hamningsbergiin. Sinne saakka emme koskaan päässeet, sillä automme jarruissa ilmenneen vian takia matkamme tyssäsi Vardø-nimiseen kalastajakaupunkiin (suomeksi Vuoreija).

Vardø sijaitsee itseasiassa saarella, jonne johtaa vajaan kolmen kilometrin mittainen meren alla kulkeva tunneli. En suosittele sille, joka on vähänkään klaustrofobinen. Syvimmillään tunneli kulkee 88 metriä merenpinnan alapuolella.

Majoituimme vanhaan 2-kerroksiseen puutaloon kaupungin keskustaan kotoisaan huoneistoon, joka oli kuin mummola hyvällä tavalla. Suosittelen lämmöllä Varanger Old House apartment -huoneistoa.

Taivaalta tihuutteli vettä, mutta uteliaisuuttamme halusimme lähteä ottamaan selvää minkämoiseen paikkaan sitä olikaan tultu.

Meistä oikeasti tuntui kuin olisimme tulleet aavekaupunkiin. Missään ei näkynyt ketään. Reilun tunnin mittaisen kävelyn aikana näimme muutaman auton ja kaksi ihmistä: isän, joka talutti pientä poikaansa napakasti käsipuolessaan. Lapsella oli päällään toppapuku ja villapipo. Hmm, ilmeisesti käytännöllinen asu täällä ympäri vuoden. Luin jostain, että Vardø on kaupunki, jossa ei lämpötilalla mitattuna ole yhtään kesäpäivää.

Katukuva oli masentava. Huonokuntoisia rumia rakennuksia, joista osa oli selvästi hylättyjä. Tyhjillään olevia liikekiinteistöjä, hylättyä romua, rempallaan olevia teitä, rähjäinen satama-alue. Ankeaa, rumaa ja alakuloista. Norjalainen hyvinvointi ei selvästikään yltänyt tähän Jäämeren syrjäiseen kolkkaan.

Vanhan linnoituksen tykit vartioivat kaupunkia.Liikekeskus.Täällä on ennen myyty lasten leluja. Ei enää.Puuttuuko nimestä pari kirjainta?Kätevää: Alko ja rautakauppa vierekkäin. Aukioloaikojen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Kuulimme myöhemmin vuokraisännältämme, että kalastuksesta elävä kaupunki oli kohdannut kovia. Kaupungin merkittävä työllistäjä, kalanjalostustehdas, lopetti toimintansa 2000-luvulle tultaessa. Tästä syystä kaupungin väliluku pikku hiljaa puolittui. Työikäinen väestö muutti muuanne ja sen seurauksena talot jäivät tyhjilleen, koska kukaan ei halunnut niitä ostaa. Siksi niin suuri osa rakennuksista oli aikamoisen heikossa kunnossa.

– Olisittepa tulleet kolme vuotta sitten, silloin täällä vasta ankeaa oli, kertoi vuokraisäntämme. Nyt on selvästi piristymistä ilmassa. Taloja kunnostellaan ja ihmisiä muuttaa takaisin. Valoa tunnelin päässä on näkyvissä.

Vardø oli tunnelmaltaan kuin kulttisarja Twin Peaksin syrjäinen synkkä kaupunki. Ainut, että Vardøllä on todellisuudessa ollut karmiva menneisyys noitien polttokaupunkina. Mietimmekin, että onko juuri tuo syrjäinen ja eristäytynyt sijainti jollain lailla altistanut kieroutuneelle ajatusmaailmalle.

Me sovimme jotenkin hyvin tähän ympäristöön.Jossain sentään oli vähän elämää.Yritin löytää edes yhden kauniin näkymän.

Vardøn merkittävimpiä nähtävyyksiä on 1600-luvun noitavainojen muistoksi luotu yli 100 metriä pitkä, läpikäveltävä muistomerkki Steilneset. Ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä melkoisen vaikuttavasta teoksesta on kyse. Mene mieluusti huonolla säällä tai hämärällä, jotta pystyt kokemaan karmivan tunnelman vielä syvemmin.

Himmeästi valaisevien hehkulamppujen valossa erotat monumentin seinillä olevat 91 taulua, yksi kullekin uhrille. Ajatelkaa, 77 naista ja 14 miestä sidottu seipääseen ja kaadettu elävänä roviolle juuri samaisella paikalla Jäämeren rannalla. Tätä käsittämätöntä julmuutta kesti lähes sadan vuoden ajan. Väkilukuun suhteutettuna määrä on ollut melkoinen.

Jokaisessa taulussa on noitana poltetun henkilön tiedot ja tuomion syy. Tiedot tuomituista ja tuomioista ovat säilyneet valtionarkistossa Tromssassa aina tähän päivään saakka.

Muistomerkin päässä on tila, jossa lepattaa elävä tuli ja joka heijastuu yläpuolella oleviin peileihin. Ulos tultuamme olin hetken aikaa ihan hiljaa. Tämä taideteos sai sanattomaksi.

Steilneset.

Auton korjaamista selvitellessämme jouduimme jäämään Vardøhön vielä toiseksi yöksi. Ilmassa oli suuri uhka, että varaosaa odotellessamme joutuisimme jäämään tähän maailman lopun kaupunkiin vielä useammaksi päiväksi. Onneksi ei tarvinnut, sillä asia hoitui toisella tapaa.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Löysin alueelta jotain poikkeuksellinen kiinnostavaa, josta kerron seuraavassa blogipostauksessa. Varta vasten tämän takia moni tulee tähän eriskummalliseen kaupunkiin maailman reunalle.

Mutta muuten on pakko sanoa, että näin toivottoman tuntuiseen mestaan sitä harvoin on tullut eksyttyä. Sopisi ehdottomasti Twin Peaksin jatko-osien kuvauspaikaksi.

17.8.2017 13 comments
LappiLuontomatkailuNorjaRetkeily

Pohjois-Norjan pieni kylä, jossa karuus on kauneutta

by Annemaria 14.8.2017

Onko sinulle koskaan reissussa jokin paikka tehnyt niin suuren vaikutuksen, että tuntuu kuin sinne olisi pakkomielteisesti päästävä uudelleen?

Tänä kesänä halusin nähdä miltä maailma näyttää Jäämeren rannalla. En ollut koskaan käynyt Norjassa ja minua kiinnosti kovin nähdä noita monista kuvista tuttuja kauniita maisemia. Halusin ajella teitä, joita reunustavat jylhät tunturit ja halusin ennen kaikkea päästä vaeltamaan puuttomille tunturiylängöille.

Kaikkea tätä pääsin kokemaan muutaman Pohjois-Norjassa vietetyn matkapäivän aikana. Ehkä liiankin hyvin, sillä sydämeni sykkii tällä hetkellä voimakkaasti Varangin niemimaan luoteisosan piskuiselle kalastajakylälle Kongsfjordille ja erityisesti sen Veinesin niemekkeelle.

Ajoimme Kongsfjordiin, tähän alle 40 asukkaan kylään, lähinnä sattumalta. Uteliaisuus ajoi meidät Varangin tuohon osaan, sillä joskus vaan pitää nähdä, miltä maailma jossain kolkassa näyttää. Sää oli kolea eikä Jäämeren tuuli ollut kovinkaan lempeä (onko se koskaan?). Mystiseksi luonnehdittu arktinen valo ei antanut parastaan, vaan aurinko pysyi tiukasti paksun pilvirintaman takana. Katsoimme parhaimmaksi etsiä tulevaksi yöksi kattoa pään päälle.

Kongsfjordin ympäristössä ei majoitusvaihtoehtoja kovinkaan runsaslukuisesti löytynyt, mutta yksi paikoista nousi selvästi ylitse muiden.

Kongsfjord Gjestehus on pieni matkailualan yritys Veinesin niemellä reilun kilometrin päässä Kongsfjordin kalastajakylän keskustasta. Useasta rakennuksesta koostuvassa matkailuyrityksessä on majoitushuoneita sekä oma pikkumökki kokonaan vuokrattavaksi. Paikka on vanha maatila, jonka rakennukset ovat suojelukohteita. Onneksemme saimme huoneen yhdestä noista majataloista, sillä paikan 18 huoneesta vain kaksi oli enää vapaana.

Huoneemme sijaitsi vanhaan karjatilaan remontoidussa talossa. Huone oli kunnostettu paikan vanhaa henkeä kunniottaen ja sisustettu kodikkaasti. Tunnelmassa oli jotain kiehtovaa pysähtyneisyyttä ja rauhaa.

Sinänsä mielenkiintoista oli, että 1800-luvun loppupuoliskolla perustetun vanhan tilan toinen alullepanijoista oli suomalaissyntyinen oululaisrouva, joka muutti Veinesiin norjalaismiehensä kanssa. Myöhemmin pariskunnan kymmenlapsisesta perheestä yhdeksän rakensi paikalle omat talonsa ja näihin rakennuksiin Kongsfjord Gjestehus on syntynyt. Perheen tyttäristä yksi muutti Yhdysvaltoihin, koska ei saanut isältään naimalupaa rakastamansa nuoren miehen kanssa.

Mutta Kongsfjord ja Veines olivat paljon muutakin kuin vain viehättävä majapaikka. Matkamme vaikuttavimmat ja kauneimmat rannikkomaisemat olivat mielestäni juuri täällä. Täältä löysin sen huikean luonnon ja kauneuden, mitä Norjasta tulin hakemaan. Samalla kertaa kovin karua ja häikäisevän kaunista. Riisuttua, mutta kuitenkin niin moni-ilmeistä.

Norjalaiset, olen teille vähän kade. Onhan tuntureita meilläkin, mutta näyttää, että luontoäiti on suonut teille kaikkea monin verroin enemmän.

Tilalta ei tarvinnut nousta kovinkaan kauas ylös niemenkärkeä kohden päästäkseen näkemään vaikuttavat näköalat molemmin puolin aukeavalle Jäämerelle. Täällä oltiin tunturihaukan asuinsijoilla. Luonnon armoilla.

Löysimme pystysuoraan mereen putoavan kallion reunamalta pienen näköalamökin. Mökin merenpuoleinen seinä oli kokonaan lasia. Voin sanoa, että tämä on ehdottomasti eriskummallisin paikka, missä koskaan olen juonut kuohuvaa. Sillä niinhän siinä kävi, että meidän piti ottaa toinenkin vuorokausi tähän ihastuttavaan paikkaan. Viimeisenä iltana palasimme nauttimaan näköaloista ja päivittämään kokemuksia repussa pieni pullollinen kuohuvaa juomaa.

Seuraava päivä pyhitettiin kalastukselle ja suuntasimme majapaikan rouvan ohjeiden mukaan etsimään läheistä tunturijärveä. Rankahkon kipuamisen jälkeen tuntureiden ympäröimä järvi löytyikin. Harmi vaan, että se arktinen valo pysyi yhä paksujen pilvien kätköissä. Maisemat olivat hienot, mutta värit eivät päässeet oikeuksiinsa ilman aurinkoa.

Mies kalasti ja minä keskityin lähinnä kuvaamiseen ja maisemista nautiskeluun. Lämpökerrastoista huolimatta tuivertava tuuli kylmetti ja ajoi meidät jossain vaiheessa takaisin lämpimän mökkimme suojiin. Raudut jäivät odottamaan seuraavaan kertaan.

Voi Luoja kuinka kaunista maailma olikaan tuolla Jäämeren reunalla. Maastossa kävellessä tuli hetkittäin epätodellinen tunne kuin katselisi jotain luontodokkaria. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että pääsin tämän ihmeellisen maailmankolkan näkemään.

Minulla on kyllä sellainen kumma kutina, että me vielä tapaamme Kongsfjord. Se arktinen valo pitäisi vielä nähdä. Ja se rautukin saada.

Ivalosta Kongsfjordiin on 340 km.

http://www.kongsfjord-gjestehus.no/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

14.8.2017 8 comments
  • 1
  • …
  • 34
  • 35
  • 36
  • 37
  • 38
  • …
  • 49

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö