Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Espanja

AndalusiaEspanja

Tunnelmallinen Córdoba on Andalusiaa aidoimmillaan

by Annemaria 9.11.2017

Kapeilla kujilla ja patioilla lähes kuulee flamencokenkien kopseen.

Reilut pari vuotta sitten reissasin Andalusiaa useamman viikon ajan. Tällöin tulivat tutuiksi Andalusian merkittävimmät kaupungit: iki ihana Sevilla, Granada ja Malaga. Yksi jäi joukosta kuitenkin käymättä, Andalusian neljänneksi suurin kaupunki Córdoba. Kaupunki tunnetaan erityisesti La Mesquita moskeijasta, joka on Granadan Alhambran ja Barcelonan Sagrada Familian jälkeen Espanjan kolmanneksi suosituin monumenttinähtävyys.

Tällä reissullani Aurinkorannikolle päätin korjata asian ja markustin Malagasta 160 kilometrin päähän Córdobaan katsomaan, miltä näyttää tämä vanha sivistyksenkehto, joka oli aikoinaan merkittävä kolmen kulttuurin ja kolmen uskonnon kohtaamispaikka. 152 eKr roomalaisten perustamassa Córdobassa voi nähdä rinnatusten merkkejä niin muslimien, kristittyjen kuin juutalaisten vaikutuksesta.

Córdoban historia ulottuu antiikin Roomaan ja itämaiseen mystiikkaan.

Noin tunnin junamatkan päästä Malagasta löysin todellisen Andalusian helmen. Córdoba ihastutti aitoudellaan, historiallaan, nähtävyyksillään ja ennen kaikkea tunnelmallaan. Vanhan juutalaiskaupunginosan kapeilla kujilla oli mukavaa kierrellä ja kurkistella vanhojen rakennusten sisäpihoille eli patioille. Tai sitten vain istuskella kauniiden talovanhusten reunustamille aukioille viinilasilliselle paikallisten elämänmenoa seurailemaan.

Córdoba oli valkoisia taloja ja kapeita kujia…ja kauniita patiopihoja ja aukioita.

Córdoba edusti minulle juuri sellaista aitoa Andalusiaa, jonka kaduille kuuluu flamencokenkien rytmikäs napse ja kitaran hakkaava staccato, surumielinen sointi ja käheä laulu. Córdoba hurmasi yhtä aikaa menneisyydellään ja vilkkaalla kaupunkielämällään. Piskuiset tapasbaarit, hyvinhoidetut puistot, taivaalla mollottava kuumaakin kuumempi aurinko ja mitä ihastuttavin majapaikka tekivät neljän päivän reissustani täydellisen.

Córdobassa kohtaa kaikkea sitä, mistä tietää olevansa Andalusiassa.

Córdobassa kannattaa ehdottomasti käydä Mesquitan moskeija-katedraalissa, jota rakennettiin kahden vuosisadan ajan vuosina 700-900. 856 pylvästä ja punaraidallista holvikaarta kannattelevat tuota hämmentävää rakennusta.

Kauaa ei moskeija kuitenkaan saanut historiansa aikana palvella muslimimaailmaa, sillä kristitty hallitsija Kastilian kuningas Ferninand III muutatti Mesquitan katedraaliksi 1236.

Voi tietysti miettiä raiskattiinko arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen moskeija muutattamalla se kristittyjen pyhätöksi ja tuomalla islamilaiseen arkkitehtuuriin sinne kuulumattomia asioita. Toisaalta tämä kahden uskonnon ja kahden kulttuurin kohtaaminen saman katon alla tekee siitä omaleimaisen. Ensin astut suureen moskeijasaliin ja hetken päästä löydät itsesi kultauksin koristellusta katedraalista. Ellei Mesquitasta olisi tehty kirkkoa, se olisi tänäkin päivänä maailman kolmanneksi suurin moskeija.

Ensin tulee moskeijaan…ja hetken päästä näyttää tältä.

Toinen nähtävyys missä kannattaa käydä on Alcázar de los Reyes Cristianos. Tässä maurilaisessa linnoituksessa ei itsessään minusta mitään kummempaa nähtävää ollut, mutta sen muurien sisään rakennettu puutarha on kaunis solisivine suihkulähteineen, vesialtaineen, kukkineen ja muotoon leikattuine pensaineen ja puineen. Viehättävä paikka etenkin kauniilla säällä.

Córdobaan pääsee Malagasta kätevästi sekä junalla (Maria Zamprano asema) että bussilla. Bussimatka kestää Alsa-liikenneyhtiön busseilla kaksi ja puoli tuntia ja maksaa aikuiselta noin 10-15 euroa/suunta.

Junalla pääsee reilussa tunnissa lippujen ollessa normijunissa kutakuinkin puolet bussilippua kalliimpia. Nopeita luotijunia kannattaa välttää, sillä yhdensuuntainen matka saattaa niissä maksaa jopa 50 euroa hengeltä. Bussi- ja juna-asema sijaitsevat niin Malagassa kuin Córdobassakin vierekkäin.

Majoituin Córdobassa hotelli Eurostars Patios De Córdobassa ja kertakaikkisen viehättävässä ja hyvin varustetussa uutukaisessa Apartamento entre Patios Valladaresissa. Kirjoittelen vielä myöhemmin lisää siitä, miten mukavahintaista majoitusta Andalusiasta löytää vilkkaimman matkailusesongin ulkopuolella.

Yksi tapa tutustua Córdobaan on hypätä hop on hop off -bussin kyytiin. Suurempi bussi kulkee keskustaa ympäröiviä pääkatuja, pienempi minibussi juutalaiskortteleiden kapeammilla kaduilla. 24 tuntia voimassaolevan lipun hinta oli 17 euroa (marraskuu 2017). Sama lippu käy molemmille linjoille.

Córdoba sai minut täpinöihin niin monella tapaa.

Córdobaan kannattaa ehdottomasti mennä. Nähtävää riittää useammaksi kuin yhdeksi päiväksi, joten kaupungille kannattaa varata aikaa päiväreissua pidempään.

Lisätietoja bussiaikatauluista löydät täältä: https://www.alsa.com/en/web/bus/bus-schedules

ja juna-aikatauluista täältä: https://renfe.spainrail.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

9.11.2017 2 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirolaRuoka ja viini

Fuengirolan Ruta de la Tapa – gourmet-tapaksia pilkkahinnalla

by Annemaria 6.11.2017

Jos satut törmäämään Ruta de la Tapa -mainokseen ravintolan ikkunassa, älä jätä maistamatta teemapäivien kiinnostavia erikoistapaksia.

Olen törmännyt eri puolilla Espanjan kaupunkeja Ruta de la Tapa eli tapaskierros teemaviikkoihin. Jutun ideana on, että tapahtumaan osallistuvat ravintolat suunnittelevat oman erikoistapaksen, jota on saatavana vain teemapäivien aikana.

Vuonna 2017 Ruta de la Tapa järjestetään Fuengirolassa jo yhdeksännen kerran. Jälleen kerran tapahtuman teemana on erotiikka. Tosin ihan kaikkien testaamieni tapasten erotiikka ei minulle ihan auennut, mielikuvituksen puutetta ilmeisesti. Mutta se täytyy sanoa, että viisi maistamaani tapasta olivat kerrassaan hyviä. Omaksi suosikikseni nousi Charolais Bodegan tapas, joka oli herkullinen kuin mikä.

Hinta laatusuhde näillä tapahtuman pikkuannoksilla on käsittämättömän hyvä. 2,5 euron hintaan saa sekä tapaksen, että valitsemansa juoman (olut tai viini). Normaalisti viinilasillinen maksaa tuon 2,5 euroa, joten itse tapasta voi pitää lähes ilmaisena.

Tapahtumaan osallistuu Fuengirolassa tänä vuonna peräti 77 ravintolaa. Ruta de la Tapa- ravintolat tunnistat oheisesta ikkunamainoksesta ja monilla ravintoloilla näytti olevan myös ulkopuolella punaisia sydämenmuotoisia ilmapalloja merkkinä mukanaolosta.

Turistitoimistosta sekä tapahtumaan osallistuvista ravintoloista voit pyytää Ruta de la Tapa passin (tapaporte). Jokaisesta maistamastasi tapaksesta saat ravintolan leiman passiin. Kun olet kerännyt kymmenen leimaa, passin voi palauttaa Fuengirolan matkailutoimistoon. Passin palauttaneiden kesken arvotaan melkoisen hyviä palkintoja, kuten esim. moottoripyörä tai kahden hengen Välimeren risteily.

Ruta de la Tapa päättyy Fuengirolassa 19.11., joten eroottisia tapaskierroksia ennättää vielä hyvin tekemään.

Ennätin tänä vuonna maistelemaan myös Malagan vastaavan tapahtuman luomuksia. Malagassa tapahtumaa sponsasi ilmeisesti Victoria olut, sillä juomaa ei voinut valita, vaan kaikkiin annoksiin sisältyi pikkupullo kyseistä juomaa.

Yksi Malagan suosikikseni nousi La Medusan osteriannos. Tosin paljoa eivät jääneet jälkeen myöskään Puro Pescaiton chilisimpukat.

Malagassa tapahtuman nimi on Málaga de Tapeo ja sitä vietettiin 26.10. – 5.11.2017 välisenä aikana. Tämän vuoden teemana oli ”Finger Food”. Myös Malagassa tämä tapahtuma on jokavuotinen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

6.11.2017 0 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

10 hyvää syytä viettää talvi Fuengirolassa

by Annemaria 1.11.2017

Voiko 30 000 Costa del Solilla asuvaa suomalaista, pääosin Fuengirolassa talvea viettävää suomalaista olla väärässä? Onko Costa del Solin suomikaupunki muuta kuin pelkkä turistihelvetti?

Terveisiä Fuengirolasta. En olisi koskaan uskonut kirjoittavani tällaista juttua. En voinut aiemmin ymmärtää suomalaisia, jotka matkaavat sankoin joukoin useiksi kuukausiksi Espanjan aurinkorannikon Fuengirolaan. Mitä ihmeen järkeä on mennä ulkomaille kaupunkiin, jossa törmää suomalaisiin ja suomalaisuuteen joka kadunpätkällä?

Mutta niin kuin monessa muussakin asiassa, asioilla tuppaa olemaan puolensa. Suomalaisen talvipakolaisen arki voi olla jotain ihan muuta kuin karaokea ja halpaa olutta Suomi-baarissa.

Ensi kosketukseni Fuengirolaan, asukkaille tuttavallisemmin Fugeen, sain pari vuotta sitten. Veljeni ja hänen vaimonsa päätyivät samaan ratkaisuun kuin nuo tuhannet muut suomalaiset. Suomen talvi vaihtui Andalusian auringon alle nyt jo kolmatta vuotta.

Ilman näitä läheisiäni Fuengirola olisi tuskin koskaan valikoitunut matkakohteekseni. Olin kovin ennakkoluuloinen kaupunkia kohtaan. Kun reilu pari vuotta sitten tein ensimmäisen matkani tänne, Fuge oli juuri sellainen kuin osasin odottaa. Kolme neljästä vastaantulijasta oli turisti, useimmiten suomalainen. Kaljansa sai tilata silkalla suomen kielellä, Juhla-Mokka -pakettinsa ostaa Suomi-kaupasta ja sielunhoitoa sai suomalaisesta seurakuntakeskuksesta.

Nyt tulin kaupunkiin jo kolmatta kertaa. Helsinki oli lähtiessäni räntäsateen ja tuivertavan tuulen kourissa. Neljän ja puolen tunnin päästä lokakuinen pimeys ja loska vaihtuivat auringon hellivään lämpöön. En enää oikein muistanutkaan miltä sininen taivas näytti. Hymyilytti. Valo ja lämpö tuntuivat kerrassaan hyvältä. Muistin, etten ollut käyttänyt päälle pukemaani kesämekkoa koko viime kesänä. Ei ollut tarvetta.

Näinä päivinä olen ruvennut tarkastelemaan Fuengirolan suomalaiselämää toisella tavoin. Sanomattakin on selvää, että kaltaiselleni kesän lapselle Espanjan aurinko voittaa aina Suomen talven kylmyyden ja pimeyden. Mutta onko sittenkin jotain järkeä siinä, että Espanjassa asiat hoituvat omalla äidinkielellä ja arki voi halutessa olla ainakin osin suomalaista? Mitä muuta Fuge tarjoaa loma-asukkaalle?

Syy 1: Ilmasto

Kuinka paljon mukavampaa on ollutkaan aloittaa aamu auringon paisteessa kuin räntäsateessa. Täällä ei tarvitse värjötellä pakkasessa, eikä pukea päälle pitkiä kalsareita ja toppatakkikerroksia. Kotisuomessa sää kahlitsee meidät mökkeihimme valtaosaksi vuotta. Täällä terassikelit jatkuvat koko vuoden ja elämää eletään pääosin ulkosalla.

Syy 2: Suomenkielinen palvelutarjonta

Espanjaa osaamattomalle (tai ylipäätään kielitaidottomalle) eläminen Fuengirolassa on helppoa. Omalla äidinkielellä onnistuu niin asunnon vuokraus, espanjan opiskelu kuin lääkärissä käynti. Yleensä tätä asiaa arvostaa eniten silloin, kun ongelmia tulee esiin. Umpiespanjassa ei välttämättä pärjää edes englannilla, mutta Fuengirolassa normiarjessa jopa pelkällä suomenkielellä. Jos tiukemman paikan tullen kaipaa tulkkia, suomi-espanja tulkkauspalveluita on saatavilla kohtuuhintaan.

Syy 3: Harrastusmahdollisuudet

Fuengirolassa toimii meidän kansanopistoa vastaava suomalainen Sofia-opisto, jonka kursseilla voi opiskella vaikkapa espanjaa tai kuvataiteita, harrastaa liikuntaa tai osallistua taideluennoille ja retkille. Lisäksi suomalaisella seurakuntakeskuksella ja erilaisilla yksityisillä toimijoilla on alueella monenmoista harrastus- ja kerhotoimintaa. Jos opiskelu-tai harrastushaluja on, tässä kaupungissa se ei ainakaan kaadu kielitaidottomuuteen.

Syy 4: Sosiaalinen elämä

Yksin tai kaksistaan olo pelkästään puolison kanssa voi pidemmän päälle käydä tylsäksi. Välillä sitä kaipaa ympärilleen myös sosiaalista elämää ja muita ihmisiä. Jos kielitaito on kouluenglannin tönkkötasolla, sillä ei kovin lennokkaita keskusteluja käydä. Suomalaiset ympärillä eivät tässä kohtaa enää tunnukaan rasitteelta vaan mahdollisuudelta. Liekö auringolla oma osuutensa, sillä kuulemani mukaan täällä tutustuu uusiin ihmisiin paljon helpommin kuin kotisuomessa.

Syy 5: Matkustusmahdollisuudet

Fuengirolan keskeinen sijainti tarjoaa erinomaiset kulkuyhteydet joka puolelle. Malaga on aivan vieressä ja sitä kautta pääsee kätevästi mm. Andalusian mielenkiintoisiin kaupunkeihin kuten Sevillaan, Granadaan ja Górdobaan, luotijunalla pidemmällekin. Tai lentäen, mihin nyt sitten haluaakaan. Espanjassa operoi useita halpalentoyhtiöitä, joten aina matkustaminen ei ole hinnastakaan kiinni.

Tai sitten voi ilahduttaa arkea päiväretkellä ihastuttaviin Andalusian valkoisiin kyliin. Bussilla pääsee Fuengirolastakin moneen paikkaan. Aito Espanja on lähempänä kuin uskoinkaan.

Syy 6: Hintataso

Ruokakorin hinta Espanjassa on noin 30-40 % Suomea halvempi. Jos miettii kuinka suuri osuus ruokamenoilla on elinkustannuksista, on helppoa ynnäillä kuinka paljon halvemmaksi eläminen täällä tulee. Myös ulkona syöminen ja juominen on jopa yli puolet Suomea halvempaa. Käynti Mercadonassa saa ihmettelemään kuinka paljon enemmän samoilla euroilla saakaan.

Syy 7: Ruoka ja viini

Itse arvostan tätä seikkaa korkealle. Espanjalainen ruoka on hyvää ja raaka-aineiden runsaus ja laatu loistavaa. Kun katsoo hallien ja markettien tuoreiden kalojen ja merenelävien valikoimaa, voi vain kuvitella, miten hauskaa olisikaan, jos voisi päivittäisostoksensa tehdä noilla tiskeillä. Eikä voi kiistää, etteivätkö vihannekset ja hedelmät maistu paremmalle. Puhumattakaan siitä, että ollaan merkittävässä viinimaassa. Viininystävää hemmotellaan niin laadussa kuin hinnoissa. Join tänään ravintolassa todella hyvää valkkaria hintaan 3 euroa lasi. Eikä kukaan kysynyt senttimäärää 🙂

Syy 8: Liikunnan lisääntyminen

Itse olen melkoinen fiilisliikkuja. Aurinkoinen keli ja merenranta nostattavat kummasti enemmän lenkkeilyhaluja kuin räntäsade tai jäinen pakkaskeli. Fuengirola on maastoltaan tasaista ja rantakatua pitkin pääsee lenkkeilemään tai pyöräilemään kymmeniä kilometrejä. Aamulenkillä ei voinut olla törmäämättä kymmeniin ellei satoihin lenkkeileviin eläkeläisiin. Voisinkohan itse olla joskus yksi heistä?

Lentokoneessa tapaamani jo 20 vuoden ajan Fuengirolassa talviaan viettänyt suomalaisrouva kertoi myös alueen loistavista vaellusmahdollisuuksista. Metsäsuomalainen pääsee täälläkin luonnonrauhaan.

Syy 9: Helppo tulla

Malagaan on useita lentovuoroja päivittäin eikä lentoaika ole kuin noin neljä ja puoli tuntia. Malagan lentokentältä taas pääsee paikallisjunalla kätevästi Fuengirolaan vajaassa puolessa tunnissa.

Eikä jää tulo myöskään majoituksesta kiinni. Kaupungissa on useita huoneistoja ja taloja vuokraavia yrityksiä (myös suomalaisia) joiden lisäksi monet yksityiset tarjoavat niin lyhyt- kuin pitkäaikaista majoitusta eri sivustoilla.

Syy 10: Elämänlaadun paraneminen

Ehkä tähän voisi kiteyttää kaikki edelliset kohdat. Uusi maa ja arjen monet kiinnostavat mahdollisuudet saavat elämän nousemaan uudelle tasolle. Jokainen päivä voi olla uusi mielenkiintoinen seikkailu. Auringolla ja valolla on myös selkeä vaikutus mielialaan. Vastaani tuli enemmän hymyileviä ja hyväntuulisia ihmisiä kuin omassa kotikaupungissani koskaan.

Makeaako mahan täydeltä vaiko vain hetken kuplivaa riemua?

Kun tarkemmin ajattelee, Fuengirola ei ole ollenkaan hassumpi paikka talvikuukausien viettoon. Sujuvaan arkeen tarvitaan muutakin kuin kiinnostava lomakohde hyvine ravintoloineen ja mielenkiintoisine nähtävyyksineen. Eräs Fuengirolan suomalainen tokaisi, että kyllä elämä Fugessa aina kotiolot voittaa –  joka ikinen päivä. Siinä ehkä se asian juju.

Jään kaipaamaan auringonpaisteisia aamulenkkejäni merenrannalla. Haaveilen siitä, että se voisi joskus olla myös omaa arkeani.

Onko sinulla kokemuksia asumisesta Fuengirolassa?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

1.11.2017 18 comments
AndalusiaEspanja

Intohimon hetki Granadassa

by Annemaria 24.4.2017

”Deep song always sings in the night.” – Federico Garcia Lorca

Selailin tänään vanhoja matkakuviani ja pydähdyin erään kuvasarjan kohdalla. Hassua miten voimakkaasti muistan vieläkin tuon marraskuisen hetken ja ja sen aiheuttaman innon ja intuition sekaisen kihelmöinnin.

Kiertelin eläväisen Granadan katuja ja jäin sattumalta seuraamaan erään flamencoryhmän katuesitystä. Hyvä niin, sillä se mahdollisti hienon tunnepitoisen elämyksen. Hetken hurmion.

Katu oli kuuma auringon paahteesta. Kivetystä rummuttivat flamencokenkien korkojen hakkaava staccato. Solistin rouheasta äänestä heijastui eletty elämä ja kitaran rytminen sointi antoi raamit tälle hekumalliselle vuoropuhelulle.

Melankolia ja suru vaihtuivat äkisti riehakkuuteen ja tulisuuteen. Tuskaa seurasi nautinto ja hurmio. Kiihkeää tunnelmaa säestivät napakat taputukset ja olé-huudot. Kitaristi, laulaja ja kolme tanssijaa kävivät jännitteistä vuoropuhelua, joka siirsi katsojan tunnetilasta toiseen. Tajusin tuossa hetkessä kuinka hieno tanssi flamenco onkaan.

En muista onko koskaan aikaisemmin mikään esitys pystynyt välittämään minulle niin suurta intohimoa ja tunnelatausta kuin tuo näkemäni nuorten tanssijoiden ja muusikoiden spontaani esitys. Mietin jälkeen päin, miten samassa hetkessä voi olla mukana niin suurta voimaa ja herkkyyttä, samaan aikaan läsnä rakkautta, vihaa ja spontaania iloa.

Luin aikoinani Jason Websterin kirjan Duenden, mikä kertoi nuoren miehen kamppailusta Andalusian mustalaisleireissä hänen yrittäessään oppia taitavaksi flamencokitaristiksi. Matkaa tehtiin välillä sormet verissä mielipuolisella raivolla. Duende oli matkassa.

Espanjalaisesta mytologiasta peräisin olevaa sanaa duende on vaikea selittää. Ehkä se merkitsee jotain sisältä kumpuavaa syvää intohimoa, mystistä ilmaisuvoimaa ja tunnetilaa.

Tuo hetki Andalusian sydämessä, flamencon synnyinsijoilla, oli duendea. Se oli enemmän kuin esitys. Se oli esitys, jolla oli sielu. Vähän niin kuin elämä itse.

Toivon, että joku päivä voin matkustaa Granadaan uudelleen. Vuoropuheluni tuon kaupungin kanssa jäi muutenkin kesken. Haluaisin löytää sen uumenista uusia elämän makuisia rytmejä. Eksyä Albaicin kapeille kujille ja sen hämyisiin flamencoluoliin.

Elämään tarvitaan aina silloin tällöin palanen duendea. Jotta tietää olevansa hengissä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

24.4.2017 2 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirolaRuoka ja viini

Fuengirola on saanut oman gastrotorin

by Annemaria 7.1.2017

On ilmeisesti jäänyt joulusta syöminen sen verran päälle, että tekee mieli kirjoitella enemmänkin ruoka-aiheisia juttuja. Kelasin tuossa äskettäin joulukuisia kuvia Costa del Solin matkaltamme ja muistin mukavan ruokapaikan Fuengirolasta.

Reissatessani eri puolilla Espanjaa olen törmäillyt etenkin suuremmissa kaupungeissa ns. gastrotoreihin. Kyse on pääosin entisiin kauppahalleihin rakennetuista ruokatoreista, joissa on erilaisia pieniä herkkukeitaita, ravintoloita, baareja ja kahviloita. Tarjolla olevasta annista voi koota mieleisensä kokonaisuuden ja nauttia ateriansa ja juomansa missä tahansa hallirakennuksen pöydistä.

Ilokseni huomasin, että Fuengirolan keskusta oli saanut viime vuoden alkupuoliskolla oman ruokatorinsa Gastromercado Galerían. Tällä hetkellä torin tarjonnasta huolehtii 12 standiä, joista löytyy mm. tapaksia, mereneläviä, sushia, tuorepastaa, hampurilaisia, Iberico-kinkkua, juustoja, leivonnaisia, unohtamatta tietenkään espanjalaisia viinejä.

IMG_0370IMG_0304IMG_0366

Lähiruoka tuntui täälläkin olevan kunniassaan. Syömämme katkaravut ”gambas pil pil”, kokolihahampurilaiset ja jälkiruokaleivokset olivat kaikki kerrassaan herkullisia. Erityisesti hampurilaiset olivat niin maukkaita, että lihanhimossa jäivät kuvaamatta. Kyseisen lihakaupan Primeatin tuotteet näyttivät muutenkin aikamoisen herkullisilta. Mukava lisä olivat ns. tapaksiksi sopivat minihampurilaiset.

Hintataso oli ehkä lähempänä keskitasoa, ei hirmu halpaa, muttei mitenkään kallistakaan tasoon nähden. Annokset valmistettiin tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Monella kojulla näytti olevan päivän tarjouksia.

IMG_0367IMG_0369IMG_0372

Galería on mukava ja eläväinen paikka myös piipahtaa pelkästään lasilliselle. Torilta löytyi niin viinibaari kuin erillinen drinkkibaari.

Halliin on sisäänkäynti molemmista päädyistä sekä Calle de Espanalta että Calle de Cervantesilta. Gastromercado Galería on avoinna joka päivä sunnuntaista torstaihin klo 12-24, perjantaisin ja lauantaisin klo 12-01.

Fuengirolan ”oikea” keskusta on muutenkin hyvästä ruuasta kiinnostuneelle matkaajalle oiva alue. Plaza Chinorrosin ja Plaza de la Constitutionin aukioiden ympäristöstä löytyy paljon paikallisia ravintoloita, joissa on hyvä hintalaatusuhde. Jos olet lounasaikaan liikkeellä (ennen klo 16:sta) tutkaile erityisesti ”Menu del día” tarjontaa eli päivän lounasmenuita. Kolmen ruokalajin lounas viineineen irtoaa usein hyvin kohtuulliseen hintaan.

http://mercadolagaleria.com/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

7.1.2017 3 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Hotelliarvostelu: Benalmádenan Vincci Selección Aleysa

by Annemaria 21.12.2016

Sanoimme toisille Tahdon 20 vuotta sitten. Viiden tähden matkaa juhlistettiin viiden tähden palveluilla.

Halusimme viettää 20-vuotishääpäiväämme hyppäämällä muutamaksi päiväksi arjen yläpuolelle ihan vain kahdestaan ”honeymoonia” viettämään. Muutaman päivän luksuslepoloma ilman mitään ihmeempää tekemistä tuntui tässä kohtaa hyvältä. Mieli teki edes vähän lämpöisempään ja koska lomaa oli vain viikon verran, lomakohde mahdollisimman lyhyen lentomatkan päässä viehätti.

Näillä kriteereillä päädyimme etsimään sopivaa hotellia Espanjan aurinkorannikolta. Vaikka sielläkin elettiin talviaikaa, mitä todennäköisemmin onnistuisimme hyvällä tuurilla saamaan edes muutaman aurinkopäivän. Kumpikaan meistä ei kaivannut varsinaisia rantakelejä, enemmänkin sellaista lempeää ulkoilusäätä.

Sen lisäksi, että toivoimme hotellilta hyvää tasoa, halusimme hotellin mahdollisimman läheltä merta ja huoneen täydellisellä merinäköalalla. Jos jotain rakastan lomillani, niin merinäköalaa ja aaltojen humun kuuntelua. Ihan sama satoiko vai paistoi, voisin istua parvekkeella tai terassilla tunti tolkulla vain merta tuijotellen. Meri on minusta totaalisen lumoava ja ääni, joka tulee maininkien iskeytyessä rantaan, on koukuttavaa.

Voisinko ensi kerralla vuokrata vain tällaisen rantatuolin?aleysa2aleysa9

Löysimme Benalmádenasta viiden tähden hotellin Vincci Selección Aleysan. Tämä pieni vain 35 huoneen boutique-hotelli oli saanut erinomaista palautetta asiakkailtaan ja kuvien perusteella se näyttikin mainiolta. Ennen kaikkea sijainti meren äärellä oli loistava.

Siispä muutamaa viikkoa myöhemmin Aleysan auto nouti meidät lentokentältä ja hetken päästä istuimme hotellin ravintolassa nauttimassa hyvästä aamiaisesta ja ihanaisesta merinäköalasta. Oli vasta aamupäivä ja huoneemme ei ollut vielä valmis. Siksi meidät johdatettiin hotellin tarjoamalle aamiaiselle huonettamme odottamaan. Ja tämähän meille passasi. Tästä ensimmäiset tähtöset.

aamiainenleysa8vincchi2

Olimme varanneet hieman tilavamman superior-huoneen, mikä rehellisesti sanottuna näytti kuvassa paremmalta ja suuremmalta. Olikohan neliöihin laskettu mukaan myös ulkoterassin pinta-ala? Huoneemme oli ihan ok, tasokas, muttei minusta yltänyt viiden tähden tasolle. Sisustus oli hyvätasoisen hotellihuoneen perustasoa, mutta mitään ekstraa siinä ei ollut. Myöskään sänky ei ollut sellainen houkuttelevan pullea hotellisänky kuin tasokkaalta hotellilta odottaisi. Huoneelle neljä tähteä.

koristeluvincchi3aleysa10

Kylpyhuone taasen oli suurehko. Molemmille oli omat altaat ja kerrankin oli kaikille purkeille ja purnukoille riittävästi laskutilaa. Amme oli myös kiva. Sekä suihku että wc olivat erillisten lasiovien takana. Kylpyhuoneesta löytyivät paksut kylpytakit ja tossut. Kylpyhuoneelle viisi tähteä.

Hotelli on rakennettu rinteeseen ja huoneemme sijaitsi alemmalla tasolla lähimpänä merta. Mietin aluksi, olisiko ylempi parvekkeellinen huone ollut parempi, mutta myöhemmin huomasin sijainnin olevan mitä parhain. Tilavan terassin lisäksi meillä oli erikseen toiset aurinkotuolit terassin edessä viheralueella, jotka muuten käytiin laittamassa valmiiksi jokaisena aamuna. Selkänojat ja varjot nostettiin pystyyn ja uudet pyyhkeet odottivat käyttäjäänsä.

Meri oli heti alapuolellamme ja ”oma” uima-allas vain muutaman askeleen päässä. Oma siksi, että hotellissa oli nyt hiljaisempaa, eikä uima-altaalla ollut juurikaan koskaan ketään. Kiva käydä väliin pulahtamassa ihan omassa rauhassa. Hotellin suurempi uima-allas ja poreallas olivat seuraavalla ylemmällä tasolla. Uima-altaat olivat käytettävissä 24/7.

aleysa8aleysa7aleysa3aleysa

Hotellin aamiainen oli erinomainen. Buffet-pöydistä löytyi lähes kaikki toivottava (paitsi niitä tuoreita vihanneksia, joita espanjalaisissa hotelleissa jää aina kaipaamaan). Kaikenlaisen makean määrä vähän kummastutti, vähempikin kakkumäärä olisi riittänyt. Pöydissä oli lisäksi aamiaismenut, joista sai tilata erilaisia lämpimiä annoksia. Variaatioita oli melko runsaasti, joten jokaiselle aamulle löytyi aina uusi ateria.

Aamiaiset olivat meille juhlaa tässä hotellissa. Koska Vincci Selección Aleysa on pieni hotelli, tunnelma aamiaisella oli hyvin rauhallinen. Taustalla soi miellyttävä klassinen musiikki, henkilökunta huolehti pöytään heti tuoretta kahvia ja mikä parasta: aamiainen oli ihanaa päättää lasilliseen cavaa (no hyvä on, joskus ehkä meni kaksikin). Mukava lisä oli sunnuntaiaamun suklaaputous, jossa sai dippailla hedelmiä, mansikoita tai vaahtokarkkeja. Vastapuristetusta tuoremehusta vastasi kone, joka automaattisesti puolitti appelsiinit, puristi ne ja valmis 100 % hedelmämehu valui mehusäiliöön.

Tänä aamuna välimerellinen aamiainen.aamiainen2cavaa

Aamiaista sai joka aamu klo 11 asti ja tarvittaessa vaikka pidempään. ”We are really flexible” – ”olemme hyvin joustavia”, ilmoitti eräs tarjoilijoista. Aamiaisen saattoi siis halutessaan nauttia eräänlaisena brunssina. Aamiaiselle ja miljöölle viisi tähteä ja miinus vihannesten puuttumisesta.

Ravintolan tasosta emme muuten osaa mitään sanoa. Ruokalista vaikutti melko tylsähköltä tämän tasoiseen paikkaan ja siksi se jäi meiltä väliin.

Viisi tähteä ansaitsee hotellin huomioiva ja ystävällinen palvelu. Kaikkeen tarvitsemaamme reagoitiin heti ja henkilökunta todella välitti siitä, että asiakkaat viihtyvät. Huoneiden siivous ei olisi voinut olla enää parempaa ja sängyt käytiin joka ilta laittamassa valmiiksi. Lisäksi sängylle jätettiin iltaisin suklaamakeisia ja seuraavan aamun sääennuste. Pieniä, huomaavaisia eleitä.

Pidin kovasti Aleysan hienostuneesta ja lämpimästä tunnelmasta. Hotelli oli sopivan tasokas, muttei liian hieno. Siellä oli ennemminkin kodikas tunnelma, johon oli helppo sopeutua ja kokea viihtyvänsä. Ei tarvinnut tuntea itseään väärin pukeutuneeksi tai ulkopuoliseksi. Hotellista puuttui pönötysmeininki, enempikin fiilis on sellaista letkeää lomachillailua.

Picnic terassilla. Köyhän versio: omasta pullosta samppanjaa muovimukista nauttien.piknikvincchi4

Viimeisenä iltana alkoi puskea eroahdistus. Tähänkö tämä ihanuus on nyt pakko päättää? Katsoimme toisiamme ja tiesimme vastauksen: otetaan vielä yksi yö lisää.

Superior-huoneen vuorokausihinta aamiaisella vaihteli 200 euron molemmin puolin. Kokonaisarvio hintalaatusuhteesta 4 ½ tähteä. Menisimme uudelleen, jos hotelli sijaitsisi jossain muualla kuin Benalmádenassa, jolle ei juuri tähtiä heru. Siitä voit lukea täältä. Tosin tällaisissa hotelleissa alkaa tuntumaan, ettei sillä lomakohteella niin väliä olekaan. Ripaus luksusta on joskus paikallaan.

Lähtisitko kanssani yöuinnille?uimaanvincchiAleysa4

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

21.12.2016 8 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Espanjan aurinkorannikon tylsin kaupunki

by Annemaria 17.12.2016

Positiivisin asia tässä lomakaupungissa on sen sijainti lähellä Malagaa.

Rumia seitkytluvun betonihirvityksiä. Muovikelmuin ympäröityjä tylsiä muovituolikuppiloita. Välissä muutama supermercado ja kiinalaisten halpiskauppa. Huonokuntoisia katuja ja hylättyjä talonraunioita. Anteeksi Benalmádena, meidän kemiamme eivät nyt oikein toimineet. Jälkeenpäin huomasin, että tuli otettua aika vähän kuviakaan kaupungista. Yksinkertaisesti sen vuoksi, ettei ollut mitään kuvattavaa.

Kyllähän minä sen tiesin, ettei Espanjan aurinkorannikon lomakaupungeista kannata kovin mielenkiintoisia asioita odottaa. Periaatteessa koko rantalinja on samanlaista hotellikompleksia. 70-luvulla rannikon kalastajakylät pyyhkäistiin maan tasalle ja tilalle rakennettiin suuria turistimassoja ruokkivia palveluita.

Siltikin oikealla lomamoodilla Costa del Solilla viettää hauskaa ja mutkatonta LOMAA. Meri on aina yhtä ihana, lämpötila miellyttävä ja aurinko paistaa suurimman osan vuotta. Lämpö tekee pohjoisen asukille hyvää ja edullinen hintataso hellii kukkaroa. Tähän kun yhdistetään hyvä hotelli, palikat lepolomaa kaipaavalle ovat kohdallaan.

benalmadena2benalmadena7benalmadena6

Matkakohde, joka on jäänyt menneille vuosikymmenille

Mutta miksi sitten Benalmádena oli tylsempi kuin rannikon muut kaupungit? Siksi, että lomamme ajankohtana joulukuussa sieltä puuttui elämä. Oli lähinnä huvittavaa etsiä illalla ravintolaa, jossa olisi ollut joku muukin. Niissä ravintoloissa, jotka ylipäätään olivat auki, puuttuivat asiakkaat. Tuntui hullulta istua sataman suuressa kalaravintolassa ainoina asiakkaina. Ja tietysti samalla tuli mietittyä kuinka tuoreita eteeni tuodut simpukat mahtoivatkaan olla…

benalmadena3

Tai tuntui omituiselta ilta toisensa jälkeen kulkea hotellille tyhjää rantakatua pitkin, jossa ainoat vastaantulijat olivat muutamat satunnaiset koirankusettajat. Selitys tähän löytyi päiväaikaan havainnoimastani turistien ikärakenteesta. Harmaapäät olivat jo nukkumassa.

Koko Benalmádena tuntui elävän puhtaasti turismille. Vilkkaimpana sesonkiaikana paikka lienee melkoinen turistirysä. Vaikka nyt elettiin hiljaisinta matkailukautta, merkit turistirysämeiningistä olivat havaittavissa. Anteeksi vaan, mutta saisinko katsoa rantaravintoloiden ruokalistoja aivan rauhassa ilman aggressiivisten sisäänheittäjien armeijaa ympärilläni tai ”terve, terve” -huutoja. Toisaalta, eipä noissa menuissa juuri mitään eroa ollutkaan. Samaa mättöä kaikissa kuppiloissa.

Voisinko saada jotain muutakin ruokaa kuin menu turisticoa? Että mua sieppaa ala-arvoiset koirankuppiroiskaustapakset, joissa eteen kannetaan jotain epämääräistä mössöä sillä varjolla, että kyllä se turistille kelpaa. Turistilta rahat vaan pois!

Benalmádenaa kuvaa parhaiten jonkinlainen kehittymättömyys. Kaupunki on jäänyt menneille vuosikymmenille niin palvelutarjonnaltaan kuin kaupunkikuvaltaan. Riittääkö niitä turisteja yhä vaan ilman, että mihinkään tarvitsee sen kummemmin panostaa?

Keidas keskellä turistirysää

Olihan Benalmádenissa toki muutama ihan mukavakin asia. Kaupungissa on koko aurinkorannikon kaunein puisto Parque de la Paloma. Mielenkiintoiseksi puiston tekevät siellä vapaana juoksentelevat kukot, kanat, ankat, hanhet, riikinkukot ja kanit. Löytyipä puiston aitauksesta pari aasiakin. Osa eläimistä on ihmisten hylkäämiä löytöeläimiä, jotka ovat saaneet puistosta turvapaikan. Kaupunki huolehtii eläimistä säännöllisesti mm. ruokkimalla niitä.

palomapark7palomapark5palomapark4palomapark8kukot

Paloma puisto oli erittäin hyvin hoidettu myös näin talviaikaan. Mietin, miten kaunista siellä mahtaakaan olla, kun pensaat ja puut kukkivat. Mielenkiintoinen alue puistossa oli mm. kaktuspuutarha, jossa oli yli 450 erilaista kaktuslajia. Puisto on todella kiva picnic-kohde lampineen ja palmuineen. Vapaana juoksentelevien eläinten menoa on hauska seurailla kukkojen kiekuessa taka-alalla.

palomaparkpalomapark2palomapark6

Paikallista tunnelmaa vuoristokylässä

Benalmádenin ranta-alueelta kannattaa ehdottomasti ajaltaa bussilla muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Benalmádenan kylään, Benalmádena Puebloon. Korkealla meren pinnan yläpuolella sijaitseva valkoisten talojen kylä on oikein viehättävä. Rauhallista paikallista kyläelämää, kapeita katuja ja appelsiinipuiden reunustamia aukioita.

Hotellimme respan mukaan kylästä löytyvät myös Benalmádenan parhaat ravintolat ja mielenkiintoisia ravintoloita siellä olikin useita. Valitettavasti ennätimme testaamaan vain yhtä. Olisi kannattanut ajaltaa iltaisin Benalmádenan kaupungin sijaan etsimään ruokapaikkaa täältä. Tajusimme tämän vasta liian myöhään.

benalmadenapueblobenalmadenapueblo6benalmadenapueblo5benalmadenapueblo2pueblo2benalmadenapueblo4

Puerto Marina – Benalmádenan kaunis satama

Benalmádenan satama-aluetta pidetään kaikissa turistioppaissa kauniina. Juu, ihan kaunis alue se on, etenkin iltavalaistuksessa, vaikka tietty keinotekoisuus sitä vähän leimaakin. Eriskummalliset, rakennustyyliltään hieman hämmentävät talot, ovat rakennettu keinotekoisten saarien päälle, joita sillat yhdistävät toisiinsa. Mukava paikka kiertelyyn joka tapauksessa ja monista sataman ravintoloista avautuu kaunis näköala.

satamabenalmadena4benalmadena5

Satamassa on muuten Wok Directo niminen ravintola, jossa syö hyvin ja halvalla. Aasialaistyyppisestä buffet-pöydästä löytyy paljon mm. mereneläviä, joita kokit wokkaavat haluamallasi tyylillä ja kastikkeella. Erinomainen hintalaatusuhde, sillä ateria maksaa vain 12-15 euroa viikonpäivästä riippuen ja notkuvista pöydistä löytyy takuuvarmasti jokaiselle jotakin.

Benalmádena valikoitui lomakohteeksemme eräästä tietystä syystä. Siitä seuraavassa postauksessa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

17.12.2016 17 comments
EspanjaKatalonia

9 tunnelmaa Gironasta

by Annemaria 22.4.2016

Girona – vähän kuin ystävä.

Jokaisella kylällä ja kaupungilla on oma luonteensa. Ominaispiirteet, joista joko pidät tai sitten et. Kemia toimii tai sitten ei. Joko tunnet kanssakäymisen kotoisaksi tai sitten koet olosi vaivaantuneeksi ja epämukavaksi.

Girona on minulle ilmiselvä sukulaissielu. Sopivan kokoinen kumppani, jonka seurassa viihdyn ja jonka läsnäolosta nautin. Tämä seuralainen on elämää nähnyt nautiskelija, jolla on silmää kauneudelle. Tästä pidän ystävässäni:

Ystävälläni on hyvä maku pukeutumisen suhteen. Välillä värikylläistä ja hersyvää leikittelyä, välillä hempeää pastellia ja kuninkaallisia sävyjä.Girona talotGiirona talot

Ystäväni levittää halaavat kätensä kaikkialla kaartuvina holvikaarina. Niiden alta löytyy viehkoja kuppiloita, joihin istahtaa.Girona9Girona holvikaaretGirona moments7

Ystäväni osaa olla myös rauhoittava ja seesteinen. Kapeat, sokkeloiset kujat ja niiden yöllinen hiljaisuus tuovat vastapainoa päivälliselle temperamentille.Girona10Girona yöllä

Ystäväni ei turhia murehdi, eikä turhia kursaile. Elämä on letkeää ja mutkatonta.Girona4Girona2

Ystäväni on selvästi taiteellinen. Rustiikki visuaalisuus on synnynnäistä. Pienet asiat puhuvat.Girona moments4Girona moments6

Ystäväni on eläinrakas. Kujertaville kyyhkysille  ja sympaattisille koirille on aina tilaa.Girona moments11Girona koira

Ystäväni rakastaa näkymiä ja näköaloja. Portaita pitkin pääsee kiipeämään aina ylemmäs ja ylemmäs.Girona12Girona talotGirona kirkko

Ystäväni on nautiskeleva kulinaristi. Harvemmin hänen seurassaan syödään huonosti.Girona ruokakinkut

Ystäväni on melkoinen hortonomi. Vihreää on joka puolella. Hienosti hän osaa yhdistellä vastakohtia: pehmeää ja kovaa, harmaata ja värikästä. Ja kukkia olla pitää, kaikkialla.

Girona puistoGironaGirona momentsGirona vihreäpelargonitGirona ja kukat

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

 

 

22.4.2016 2 comments
EspanjaKatalonia

Cadaques, Katalonian kiehtova kylä

by Annemaria 15.4.2016

Päästäksesi Cadaquesiin, Pohjois-Espanjan koillisessa kolkassa sijaitsevaan kalastajakylään, sinun tulee ajaa pitkin kiemurtelevaa vuoristotietä, noustava ylös vuoristoon ja lopuksi laskeuduttava alas meren rantaan kohti valkoista talorypästä.

Jos hyvä tuuri käy, vitivalkoiset talot hohtavat auringon valossa ja kristallinkirkas vesi kimaltelee keinutellen lempeästi puisia kalastajaveneitä. Tällaisesta idyllistä sain nauttia, kun viime lokakuussa saavuin tähän eristyksissä olevaan ihastuttavaan kyläseen.

Ikävä kyllä nyt huhtikuussa meitä vastaanotti riepotteleva Tramontana-tuuli, joka tuntui vievän tukankin päästä. Samaiset kalastajavenhoset olivat kylän lahdella edelleen ankkurissa, mutta tällä kertaa tuulen kohtelu oli kaikkea muuta kuin lempeää. Onneksi valkoisten talojen reunustamilta kapeilta kujilta satunnaiset turistit saivat hieman helpotusta armottomalta pohjoisviimalta.

Cadaques veneet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cadaques11

Kalseasta säästä huolimatta tässä vajaan 3000 asukkaan kylässä (tai joissain lähteissä kaupungiksikin kutsuttu) on kummaa, kiehtovaa charmia. Samalla kertaa paikkaa voisi luonnehtia hienostuneeksi ja toisaalta boheemiksi. Ei ihme, että Cadaques on aina kiehtonut taiteilijoita. Picasso, Mark Chagall, Henry Matisse ja Mick Jagger ovat kaikki viettäneet lomiaan näissä maisemissa unohtamatta tietenkään Salvador Dalia, joka asui naapurikylässä Portlligatissa.

CadaquesCadaques7Cadaques9Cadaques2Cadaques8

Taiteilijoita ja käsityöläisiä kylässä näyttää edelleenkin elelevän, sillä sen verran useita gallerioita ja käsityöpajoja kadunvarsia koristeli. Tosin myytävien asuntojen hintatasosta ja katukuvasta päätellen, kylässä näyttää myös viihtyvän varakkaamman puoleisia ranskalaisia.

KaakelitLaatatCadaques10

Cadaquesissa on omaleimainen, pysähtynyt tunnelma. Minulle tuli kummallisesti samanlainen tunne kuin joskus Lapissa. Täälläkin eletään osittain luonnon armoilla, kunnioitetaan merta ja vuorilta puhaltavaa tuulta.

Vuoret ovat välissä, eikä mihinkään pääse nopeasti. Miksi siis kiirehtiä? Paras siis tarttua hetkeen, tilata café cortado ja istua rantakuppilassa tuijotellen merelle. Elämä on yksinkertaista. Tänään puhaltaa tuuli, mutta ehkä jo huomenna pääsee kalaan.

Cadaques5Cadaques3

Lisää tunnelmia Cadaquesista löydät täältä.

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

15.4.2016 0 comments
EspanjaKataloniaRuoka ja viini

Empordàn ihanat viinit – viinimatkalla Kataloniassa

by Annemaria 13.4.2016

Vannoin ennen Espanjan Riojan alueen viinien nimeen, sitten Prioratin. Vaan silloin en vielä tiennyt Empordàsta.

Embordàn alue on pieni Pohjois-Espanjan viinintuotantoalue, joka koostuu kahdesta erillisestä alueesta: Alt Empordàsta ja Baix Empordàsta. Alt Empordà on Katalonian koillisin kulma, joka rajoittuu pohjoisesta Ranskaan ja Pyreneitten vuoristoon. Jälkimmäinen Baix Empordà on kapea kaistale Costa Bravan pohjoisinta Välimeren rannikkoa. Alueesta 2020 hehtaaria on viiniviljelyksiä, joilla sijaitsee 49 viinitilaa. Vuosittainen viinituotanto on noin 3,5 miljoonaa pulloa.

Empordà on Espanjan vanhinta viinintuotantoaluetta, viiniä siellä on viljelty peräti 700 vuoden ajan. Pyreneitten ja meren välissä sijaitsevalla viinialueella vallitsee välimerellinen ilmasto, mutta talvikuukausina lämpötila saattaa laskea jopa lähelle pakkasrajaa. Pohjoisen vuorilta puhaltava Tramontana-tuuli tekee säästä entistä purevamman.

Viime vuosina alueella on alettu voimakkaasti panostamaan laatuun ja nykyaikaistamaan viinintuotantoa. Tarhoille on istutettu mm. ranskalaisia viinilajikkeita, joita sekoitetaan perinteisiin espanjalaisiin lajikkeisiin. Tulosta on selvästi syntynyt. Kokemuksemme Empordàn viineistä olivat yllätyksellisen miellyttäviä. Erityisesti tummat, paahteiset, rotevan maanläheiset ja täyteläiset punaviinit ansaitsevat suitsutusta.

Alueen ja myös koko Espanjan yksi merkittävistä viinintuottajista Castillo Perelada sijaitsee Empordàn alueella Pereladan kylässä. Tilalle pääsee vierailemaan, mutta varaus on tehtävä etukäteen. Emme onnistuneet pääsemään mukaan tilakierrokselle, mutta kylän keskustassa olevassa viinikaupassa saattoi Pereladan viinejä maistella ja ostaa. Alkosta muuten saa yhtä Pereladan viiniä, Perelada 5 Finques Reservaa.

Pereladan kylässä viininviljelyn perinteet näkyvät kaikkialla.Perelada

Castillo Pereladan viinimyymälästä löytyi kattava valikoima tilan tuotantoa. Otanta maaperätyypeistä osoitti, kuinka eri tyyppisissä maapohjissa alueella viiniä viljellään.Perelada winesPerelada soil

Mikäli tiesi johtaa Pereladan kylään, käy L’omet art&sa -nimisessä pienessä putiikissa (Carrer del Forn 14-16). Entinen Mark & Spencerin taiteellinen johtaja oli eläkkeelle jäätyään ostanut kylästä talon ja perustanut sinne ihkun sisustuskaupan, jossa oli kaikenlaisia ihanuuksia, niin uutta kuin vanhaa. Omistajan aistikas silmä näkyi kaikessa, sen verran kaunista katseltavaa piisasi. Kaupan yläkerrassa on kattoterassi, joka on muunneltu kodikkaaksi kahvilaksi.

L’omet puodin aistikasta miljöötä. Meitä naisia hellyttivät vanhat kastemekot.LometKastemekot

Tällä reissulla paras viinilöytömme oli Pereladan Finca Espolla, joka oli kertakaikkisen tasapainoinen, voimakas ja mielestämme lähes täydellinen punaviini. Viini on saanut nimensä Espollan kylästä, jonne meidän oli tietty pakko ajaa, ihan vain kuriositeettina.

Ulkona puhalsi armoton Tramontana ja kylä tuntui täysin autiolta, kunnes löysimme kylän laidalta ravintolan, jonne väki näytti kokoontuneen. Hyvä löytö olikin, sillä sen verran oivallisen ruokapaikkaan satuimme tupsahtamaan. Päivän menu oli yksinkertaista, mutta huolella valmistettua maalaisruokaa, joka totisesti maistui. Jos näillä nurkilla vierailet, kokeilepa tätä Can Cassoletes -ravintolaa. Käväisimme myös ostamassa muutaman tuliaispullon kylän osuuskuntamuotoisesta viini/herkkukaupasta Celler Cooperatiu Espollasta.

Raatimme ykkösvalinta: Pereladan Finca Espolla 2011. Viini, jossa kaikki osaset ovat kohdallaan.Espolla2

Espollan kylän osuuskunnan kaupasta sai paikallista viiniä niin bulkkina kuin vähän jalostuneempana versiona.Espolla

Vierailimme maistelemassa viinejä myös kahdella pienemmällä viinitilalla, Mas Ollerissa ja vuoristoalueella, Cadaquesin ja El Port de la Selvan välimaastossa sijaitsevassa Celler Martin Faixólla. Jälkimmäinen tila tuottaa viinejä nimillä Perafita ja Cadac ja on voittanut viineillään useita kansainvälisiä palkintoja. Tuotanto on pientä ja hinnat sen mukaisia.

Empordàn alueen viinit olivat mielenkiintoinen löytö, luonteikkaita ja harmonisia. Ihmetytti kovasti, ettei Barcelonan lentokentän viinimyymälässä ollut myynnissä mitään kyseisen alueen viiniä. Vielä enemmän ihmetytti, ettei myyjä tuntenut Empordàa edes nimeltä. Vaan sanokaa minun sanoneen, tästä alueesta vielä kuullaan.

Mas Ollerin tilan tuoterepertuaari.Mas oller

Celler Martin Faixo -tilalla viininenät töissä.ViininenätMartin FaixoMartin Faixo2

Lopuksi vielä matkavinkki Katalonian viinimatkailusta kiinnostuneille: paikallisista matkailutoimistoista saa viinimatkailukarttoja, joihin on merkitty alueen viinitilat. Suurimmalle osalle tiloista löytyvät nettisivut, joista pystyy tarkistamaan ottavatko ne vierailijoita vastaan sekä tiedon siitä tarvitaanko ennakkovarausta.

Löysimme muuten Costa Bravalta Rosesin kaupungista erinomaisen pienen viinibaarin/kaupan, Brevatgen (Caller Girona 10). Valikoima puodissa ei ollut suuren suurin, mutta sitäkin valikoituneempi ja hintataso erittäin kohtuullinen. Mukava omistaja kertoili mielellään viineistä ja hänen suosituksensa kannattaa laittaa korvan taakse.

Ja Kataloniassa kun ollaan, cavaa ei sovi unohtaa. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu.Cava

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

13.4.2016 0 comments
  • 1
  • …
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • …
  • 16

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö