Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Espanja

EspanjaKatalonia

Rakkauskirje Gironalle

by Annemaria 10.4.2016

Joissain kaupungeissa on kummaa vetovoimaa. Sellaista vetovoimaa, joka pakottaa palaamaan.

Niin siinä sitten kävi, ettei mennyt kuin muutama kuukausi, kun kuljeskelin jälleen päämäärättömästi Girona sinun kapeilla kaduillasi. Aivan kuin pakkomielteisesti minun oli jälleen nähtävä, mitä hämärien kujiesi kulmien takaa löytyy. Käännyttävä yhä uudelleen mutkittelevien kiviseiniesi välistä kohti edessä hohtavaa valoa. Kosketeltava kylmien seiniesi rosoista pintaa. Noustava vanhan muurisi päälle katsomaan aamuauringossa kylpevää kaupunkia. Pysähdyttävä aukioillesi siemailemaan virkistävää cavaa ja ihmettelemään letkeää elämänmenoasi. Ja kuvattava jälleen turistien kestosuosikkia: pastellinvärisiä talojasi kaupunkia halkovan joen rannalla.

Girona11Girona22Girona21Girona23Girona16Girona20Girona18Girona talotGirona5Girona15

Voi Girona, sinä olet hurmannut minut. Kuuntelin salaperäisiä tarinoita, joita historiaa huokuvat kivetyksesi kertoivat. Kuuntelin katedraalin kellojen soittoa, jonka kumu on säestänyt aukioitasi ja katujasi varsin vuosisatoja. Kiipesin portaitasi, istuskelin puistonpenkeillä ja nautin vehreydestäsi, jota niin runsaasti tarjoilit. Ja ihailin suunnattomasti miljöösi kerroksellisuutta: sulassa sovussa historian havinaa ja nuorekasta nykypäivää. Pitkästä iästäsi huolimatta sinä elät vireästi tätä päivää.

Girona3Girona14Girona7Girona17Girona13Girona moments3Girona moments2Girona6Girona19

Girona, onnistuit yllättämään minut iloisesti myös melkoisena gourmet-keitaana. Muutaman päivän aikana tarjosit toinen toistaan parempia ruokaelämyksiä. Kiitos myös niistä loistavista lähialueiden viineistä, joita saimme nauttia. Ja muuriesi varjosta löytyi myös mukava katto päämme päälle. Huoneistomme, Can Vidal, sijaitsi loistopaikalla katedraalisi takana puiston laitamilla.

Muutama huikean mukava lomapäivä on nyt takana ja mieli tyytyväisyyttä täynnä. Toivottavasti Girona tiemme vielä kohtaavat. Tuntuu, että rakkauteni sinuun vain voimistuu. Haluaisin nähdä sinut seuraavaksi kylpemässä kesäisessä lämmössä, auringon paahtamana ja tuhansien kukkien koristellessa varttasi. Adiós, hasta luego.

Lämmöllä Annemaria

Can VidalCan Vidal3Can Vidal2

Can Vidal huoneisto löytyy booking.com -sivustolta täältä.

Lisää kokemuksia Gironasta: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2015/10/14/girona-hurmasi/

 

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10.4.2016 1 comment
EspanjaKatalonia

Aamulenkillä Costa Bravan rantareitillä

by Annemaria 1.4.2016

Terveiset aamulenkiltä. Näissä Pohjois-Espanjan Costa Bravan rannikon maisemissa lenkkeilee melkoisen mieluusti. Kilometrit taittuvat huomaamattomasti, hiekkarannat ja piskuiset poukamat seuraavat toinen toistaan.

Näin keväällä rannat ovat autioita, sellaisia neitseellisiä Robinson Crusoe -rantoja. Jykevät rantakalliot reunustavat matkan tekoa, pienet kaupungit ja kylät vaihtuvat ja kirkas meri seuraa koko retkeilyreitin mitalla. Näitä maisemia jaksan hehkuttaa aina täysillä. Ja mitä aikaisemmin matkaan lähtee, sitä upeammasta taivaanrannasta pääsee nauttimaan, jos sää vain sallii.

Platja d'AroPlatja d'aro3Platj d'Aro12Platja d'Aro7Platja d'aro6

Kuljimme rantareitin Platja d’Aron kaupungista Palamokseen, matkaa yhteen suuntaan reilut kahdeksan kilometriä. Kaiteet helpottavat osittain matkan tekoa ja epätasaisimpiin kohtiin on rakennettu siltoja ja tunneleita kallioiden läpi, joten normaalilla peruskunnolla pärjää aivan hyvin. Liikuntarajoitteiselle matka ei sovi, sillä reitillä on paljon portaita ja nousuja.

Vastaavia rantoja mukailevia retkeilyreittejä löytyy kilometritolkulla pitkin Costa Bravan rannikkoa. Ja jos ei jaksa jolkutella takaisin, aina voi paluumatkalle hypätä paikallisbussin kyytiin, kuten itse teimme. Tosin vasta sen virkistävän cava-lasillisen jälkeen. Voiko lenkkeily olla enää miellyttävämpää?

Platja d'Aro10Costa Brava12Platja d'Aro9Platja d'Aro13Platja d'aro5Platja d'Aro14

1.4.2016 6 comments
EspanjaKatalonia

Lomakohde, joka koukutti

by Annemaria 26.3.2016

Reilun vuoden sisällä jo kolmannen kerran samaan paikkaan ja samaan hotelliin. Onko tämä merkki vanhuudesta ja tylsistymisestä vai voiko joku kohde vaan olla niin himskutin hyvä?

Viime viikon olen ollut kuin pieni lapsi. Odottanut tulevaa matkaa intopiukeena ja laskenut jäljellä olevia öitä. Nyt on enää yksi yö nukuttavana ja huomeniltana saan toivottavasti kuunnella illan pimetessä rantaan lyöviä maininkeja. Ja ylihuomenna toivonmukaan virutella aamu-unisena parvekkeella auringon välkehtiessä alapuolella meren ulapalla. Ihana Costa Brava, uljas rannikko, täältä tullaan.

Costa BravaCosta Brava7Costa Brava2Costa Brava5

Niin, tämä Espanjan Katalonian pohjoinen rannikko, Costa Brava, on tehnyt vaikutuksen. Olen ollut onnellinen saadessani tutustua ensimmäisen kerran alueeseen viime keväänä ja sitten toistamiseen vähän pidemmän aikaa loppusyksystä Espanjan kiertomatkallani. Tämä Ranskan rajan läheinen rannikko, sen pienet kaupungit, rauhalliset kalliorannat ja kauniit poukamat ovat pureutuneet syvälle sielunmaisemaani.

Kesän lomasesongin ulkopuolella näissä maisemissa on seesteistä ja leppoisaa. Punaisten kallioiden reunustamat hiekkarannat ovat lähes tyhjillään. Pitkin rantalinjaa kulkee vaellusreittejä, joita pitkin on mukavaa kuljeskella auringon saattelemana, kokea löytämisen riemua, istuskella rantakallioilla haaveilemassa ja tuijotella kaikkialla läsnä olevalle merelle.

Loma, meri, Costa Brava, Platja d’Aro  ja hotelli Silken Park hotel San Jorge. Huomenna.

Costa Brava4Costa Brava6Costa Brava8

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

26.3.2016 4 comments
EspanjaYleinen

9 kuvaa ja 8 hetkeä Espanjassa

by Annemaria 12.1.2016

Valokuvaaminen on koukuttanut minut. Ostin jokunen aika sitten elämäni ensimmäisen järkkärikameran ja siihen vähän parempaa putkea, ja avot, uusi maailma aukesi.

Viime yönä, kun uni ei tullut, aloin kelaamaan koneeltani viime syksyisen Espanjan matkani kuvasatoa. Seitsemän viikkoisella turneella tuli napsittua kuva jos toinen. Vaikka kelvotonta aineistoa on yllin kyllin, jokainen vähänkään onnistuneempi otos tuottaa suurta mielihyvää. Rakkaimpia ovat otokset, joihin on pystynyt vangitsemaan miljöön tai tapahtuman lisäksi edes hitusen ohikiitävän hetken tunnelmaa. Tai kuvat, joiden kautta muistuu mieleen jokin paikka ja siellä koettu mieluisa hetki.

Poimin tähän yhdeksän omaa suosikkikuvaani viime matkalta Espanjassa. Kuvien kautta pääsee uudelleen palaamaan matkan hetkiin ja fiiliksiin.

 

Figueres: ihmistornien rakentamistaihmispyramidi2Vanha katalaanien perinne on yhä voimissaan ja siihen suhtaudutaan todella pieteetillä. Vanvimmat miehet kivijalaksi ja siihen sopii sitten jengiä kiivetä kerroksittain. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa.

 

El Port de la Selva: lasillinen virkistävääroseviiniTulen aina muistamaan tämän pienen kalastajakylän Pohjois-Espanjan rannikolla lähellä Ranskan rajaa. Kylässä oli niin täydellinen merenrantapaikan idylli, että se tuntui suorastaan epätodelliselta. Olin kävellyt kylän raittia pitkän tovin auringon paahteessa ja päätin pysähtyä paikallisen bodegan terassille nauttimaan lasillisen virkistävää juomaa. Viini oli kylmää, helmeilevää ja niin raikasta. Paras roselasillinen ikinä.

 

Cadaques: myrsky nouseeCadaquesCadaques, valkoisten talojen kaupunki Pyreneitten kupeessa, oli myös yksi kiertomatkani kauneimmista paikoista. Vuoristosta johtuen sää voi vaihdella alueella hyvin nopeasti, mistä sain itsekin tuntumaa. Hetki sitten aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kunnes lähestyvä ukkosilma muutti tunnelman. Mutta valkoiset talot ne vaan jaksoivat hehkua luoden hienon kontrastin tumman taivaanrannan kanssa.

 

Tarragona: morsian karkaamorsianJoskus osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kuljeskelin päämäärättömästi Tarragonan vanhassa kaupungissa ja bongasin hääpärin kulkemassa kujaa pitkin. Niin, täytyy tunnustaa, oli tällä morsiamella sulhanenkin, muta armottomasti rajasin sen kuvasta pois. Tuli nähkääs kuvaan ihan eri tunnelma…

 

Granada: flamencoa ja duendeaflamenco2Andalusiassa hullaannuin flamencosta. Niin musiikki, laulu kuin tanssi olivat täynnä kiihkeää intohimoa, sykkivää rytmiä ja kuumaa tunnelmaa.

 

Malaga: yhteenkuuluvatmalagaEnsimmäinen majapaikkani Malagassa oli kaupungin huonommalla laidalla. Rähjäinen miljöö ja heikossa hapessa olevat talot kertoivat omaa köyhyyden kieltään. Ihmisillä oli tapana istuskella talojen edustoilla ja sieltä eräänä aamuna bongasin miehen, joka ilmiselvästi rakasti parasta ystäväänsä.

 

Sevilla: kohtaaminenLapsi ja puluSevillasta jäivät mieleen kaupungin kauniit puistot. Napsasin kuvan äidin taluttamasta pikku tytöstä, jota näytti aidalla istuva pulu kovasti kiinnostavan. Miettikääpä itse miten erilainen maailma näkyykään alle metrin korkeudesta…

 

Malaga: pääsy kiellettykerjäläinenOlen suhtautunut kerjäläisiin aina vähän kaksijakoisesti. Toisaalta heidän asemansa säälittää, toisaalta jopa ärsyttää, mutta aina on kerjäläisiä yhtä vaikea ohittaa tuntematta jonkinlaista pistoa sydämessä.

Valokuvaaminen on opettanut tarkkailemaan ympäristöä eri tavalla kuin ennen. Yksityiskohtiin kiinnittää huomiota aiempaa tarkemmin ja helpommin tulee noukkineeksi silmällä ne kuvauksellisimmat helmet. On kasvanut ikään kuin kolmas silmä, joka jatkuvasti hakee ja rajailee mielenkiintoisia kuvauskohteita. Samalla on tullut myös tiedostettua kuinka haastava matka tämän harrastuksen puitteissa onkaan edessä. Loputon oppimisen tie. Ja varustelun tie, mikäli kokeneempiin kuvaajiin on uskomista.

12.1.2016 2 comments
Espanja

Bussilla matkustaminen Espanjassa

by Annemaria 7.12.2015

Bussilla matkaaminen Espanjassa on mukavaa. Taitoin matkaa Katalonian pohjoisosista eteläisimpään Andalusiaan noin 2000 matkakilometrin verran. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä kaikki pidemmät matkat junilla, mutta busseilla matkustaminen osoittautui niin helpoksi ja miellyttäväksi, että loppujen lopuksi käytinkin busseja kaikkiin matkaosuuksiin. Junilla olisin päässyt nopeammin, mutta koska minulla ei ollut mitään kiirettä eikä sen kummempaa aikataulua, busseilla pääsin sopivasti jokaiseen toivomaani kohteeseen suurkaupungeista pieniin vuoristokyliin.

Espanjassa on erinomainen bussiverkosto. Vuoroja kaupunkien välillä kulkee tiuhaan, bussit ovat ilmastoituja, kalusto melko uutta ja bussilippujen hinnat edullisia. Yllätyksekseni aikataulutkin pitivät melko hyvin kutiaan. Bussimatkoilla näki maata mukavasti: vaihtelevia maastoja vuoristoista tasaisempiin viljelytasankoihin, vaihtelevasti kaupunkeja ja pikkukyliä. Joissain busseissa soitettiin vielä mukavaa matkamusiikkia, tosin joillakin kuljettajilla oli myös ikävä tapa huudattaa radiota turhan kovaäänisesti.

bussin ikkunasta2bussin ikkunasta3oliivipuut

Liput busseihin ostetaan etukäteen bussiasemalta paitsi siinä tapauksessa, että nousee bussiin joltakin välipysäkiltä matkan varrelta. Tällöin lipun pystyi ostamaan kuljettajalta. Suuremmissa kaupungeissa jokaisella bussiyhtiöllä on asemilla oma lipunmyyntipisteensä, joten lipun ostoa helpottaa paljon, jos etukäteen tiedät, mikä yhtiö liikennöi toivomallasi reitillä.

Itse selvitin aikataulut ja bussiyhtiöt netistä. Laitoin Googlen hakuun lähtöpaikan ja määränpään esimerkiksi ”buses from Tarragona to Valencia” ja löysin tätä kautta toivomani reitin, aikataulun, lipun hinnan ja sain tietää, mikä bussifirma liikennöi kyseistä väliä. Helpotti kummasti, kun tiesi linja-autoasemilla mille lippuluukulle suunnistaa. Kaikki lipunmyyjät eivät osanneet englantia, joten ostoa helpotti myös se, että kirjoitin etukäteen lapulle päivän, reitin ja ajan mille lipun halusin. Kannattaa myös tarkastaa onko paikkakunnalla mahdollisesti useita bussiasemia. Esimerkiksi Sevillassa on kaksi bussiasemaa ja olisin mennyt juuri väärälle asemalle, ellei taksikuski olisi osannut viedä oikeaan osoitteeseen.

Lippuluukkujen lisäksi asemilla oli lippuautomaatteja ja useasti myös joku opastamassa masiinan käytössä. Isommilla bussiasemilla pystyi tarkistamaan suurelta valotaululta, miltä laiturilta mikäkin bussi lähti. Pienemmillä asemilla valotaulut löytyivät yleensä laitureiden vierestä, joista näkyi seuraavat lähtevät autot. Jos valotauluja ei ollut, myöskään laitureita ei ollut kovin montaa, joten riskiä ei ollut siitä, etteikö löytäisi oikealle lähtöpaikalle.

Espanja maisema2Espanja maisema

Lippuihin oli usein merkitty istumapaikan numero (asiento). Minulle ei koskaan oikein selvinnyt pitikö tätä paikkaa noudattaa vai ei. Oli kummallista, että yli puolet bussista saattoi olla takaosassa tyhjänä, mutta etuosan kaikki vierekkäiset paikat olivat myyty. Jos näin, että bussiin ei ollut tulossa kovin paljon matkustajia, suunnistin paikkanumerosta piittaamatta auton takaosaan ja sain näin enemmän tilaa, kun ketään ei tullut viereeni istumaan.

Busseihin noustaan vasta, kun kuljettaja tulee paikalle ja kerää kultakin matkustajalta lipun bussin ulkopuolella. Samalla hän näyttää matkakohteen mukaan, mihin tavaralokeroon matkatavarat laitetaan. Itse laitoin tavaratilaan vain matkalaukkuni. Selkäreppuni, jossa kulki kaikki arvokkaampi, otin aina mukaan bussiin.

Pisimmät bussimatkat, jotka itse tein olivat kestoltaan reilun neljän tunnin mittaisia. Joissain busseissa oli wc, joissain ei. Yleensä pidemmillä matkoilla pidettiin yksi tauko, jonka aikana ehti käymään kahvilla tai ainankin vessassa.

Jotkut kuljettajat ilmoittivat, mikä pysähdyspaikka oli kyseessä, jotkut eivät. Itseäni helpotti, kun olin laittanut ylös omaa asemaani/pysäkkiäni edeltävän pysäkin ja kohteeseen tuloajan. Näin ei tarvinnut huolehtia niin paljoa siitä, että jää varmasti oikeassa paikassa pois. Aikataulut pitivät yllättävän hyvin paikkaansa.

Tässä bussiyhtiöiden nettiosoitteita, joista löysin Katalonian, Valencia/Murcian ja Andalusian alueiden bussiaikatauluja ja lippujen hintoja.

www.sarfa.com

www.grupsarbus.com

www.alsa.es

www.avanzabus.com

www.tgcomes.es

Fuengirolasta liikennöivien bussien aikatauluja löydät täältä: www.andalucia.com/fuengirola/bus-services.htm

 

Samppanjaa muovimukista Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista

7.12.2015 2 comments
EspanjaYleinen

Mitä maksoi seitsemän viikon omatoimimatka Espanjassa?

by Annemaria 28.11.2015

Budjettien tekeminen minulle on täyttä hebreaa. Miten sitä voi etukäteen arvioida, minkä verran rahaa tarvitaan? Etenkään matkailussa. Enhän voi etukäteen tietää missä yövyn, mitä syön tai mitä teen. Tai mitä mikäkin maksaa.

Siispä minkäänlaista budjettia tai suunnitelmaa Espanjan kiertomatkani kustannuksista ei ollut. Matkaan lähdin tonni kukkarossa ja luottokortti taskussa. Lähtökohtana oli, että kaikesta tingitään, mistä pystytään, mutta nautinnoille, mukavuudelle ja viihtyvyydelle annetaan kuitenkin oma painoarvonsa. Rahaa paloi, kuten matkailussa aina, siitä ei pääse mihinkään. Kuitenkaan mitään matkan jälkeistä krapulaa ei tarvitse tuntea, jokainen euro oli tämän huikean kokemuksen arvoinen.

Jos en olisi lähtenyt matkalleni….Costa Brava2Platja d'Aro rantaa… olisin menettänyt Costa Bravan ihanat rannat.

LENTOLIPUT

Olin ostanut etukäteen vain menolipun Barcelonaan, joka maksoi Norwegianilta matkalaukun kanssa 109 euroa. Ostin lentolipun hyvissä ajoin, joten siksi sain näin mukavahintaisen piletin.

En halunnut etukäteen lyödä paluupäivää lukkoon, sillä yksi matkan kiehtovuudesta oli juuri aikaan ja paikkaan sitoutumattomuus. Rupesin marraskuun alkupuolella varovaisesti katsastamaan paluulentoa Malagasta ja siinä kohtaa huomasin, että lentolippujen hinnat olivat pompsahtaneet yllättävän kalliiksi. Kysyntää lentopaikoista Malagasta Helsinkiin ilmeisemmin on rutkasti, mikä selittänee tuon välin huomattavasti kalliimmat lentohinnat kuin muualta Espanjasta.

Ikävä kyllä korkeat hinnat pakottivat minut palaamaan noin viikkoa suunniteltua aikaisemmin ja siltikin jouduin paluulennosta laukun kanssa maksamaan 260 euroa, mikä oli selkeästi enemmän kuin olin ajatellut. Jos olisin varannut paluulennonkin hyvissä ajoin, olisi tässä kohden pystynyt varsin säästämään.

Lentolippuihin meni siis 369 euroa.

duendeFlamenco … olisin menettänyt monta sykkivää tunnelmaa.

MAJOITUS

Tiesin, että majoitus tulee yksin matkaavalta haukkaamaan suurimman osan matkabudjetista. Silti hieman yllätyin, sillä kuvittelin saavani majoitusta näin huippusesongin ulkopuolella toteutunutta edullisemmin. No, toki halvemmallakin olisi voinut yöpyä hostelleissa tai varaamalla majoitusta Airbnb:n kautta. Hyllytin molemmat vaihtoehdot, sillä halusin keskitasoisen majapaikan aina keskeiseltä paikalta ja myös takuun, että saan kutakuinkin sitä mitä luvataan. Onnistuessaan Airbnb on varmasti hyvä juttu, mutta kyse on kuitenkin yksityisten tarjoamasta majoituksesta, josta ei ole mitään takuita. Minua ei myöskään houkutellut vuodepaikka jonkun vieraan kodissa. Halusin sekä oman rauhan että oman kylppärin. Yksin matkaavana koin viralliset hotellitahot turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.

Majoitusvaraukset hoidin netin kautta yleensä päivää tai kahta ennen tulevaa matkakohdetta. Pääsääntöisesti käytin booking.com sivustoa kattavuuden, helppouden, luotettavvuuden ja nopean vahvistuksen vuoksi. Majoitusvarauksiin saa helposti uppoamaan aikaa tuntitolkulla, jos oikein rupeaa selvittämään kustakin hotellista edullisinta varaustahoa ja samalla saa päänsä sekaisin. Totesin jo alkuvaiheessa, että parempi pitää varaaminen mahdollisimman simppelinä käyttämättä siihen tuhottomasti aikaa. Jos olisin jaksanut pelata varausten kanssa haarukoimalla aina edullisinta majoitustarjoajaa, olisin varmaan saanut majoitusvuorokausia edullisemminkin.

Kuvittelin, että varaamalla majoituksen hotellista suoraan saan sen aina edullisimmin. Näin ei ainakaan minun kohdallani käynyt. Kerran kysyin huonehintaa hotellilta suoraan ja pari kertaa halusin jatkaa yöpymistäni samassa hotellissa pidempään. Molemmissa tapauksissa oli mielenkiintoista huomata, että edullisemman hinnan sain varaamalla netin kautta.

Keskihinnaksi majoitukselle tuli noin 50 euroa vuorokaudelta. Useilla majoituspaikoilla oli merkittäviä alennuksia viime hetken varauksille. Tosin huomasin, että joskus olisin saanut majoituksen vieläkin halvemmalla, jos olisin malttanut odottaa saman päivän aamuun.

Kuusi yötä matkasta yövyin Fuengirolassa ystävieni luona, 43 yötä hotelleissa tai apartementoksissa. Mukana oli kolme yötä neljän tähden hotellissa ja kaksi yötä viiden tähden hotellissa. Muuten majoitus oli 1-3 tähden majoituspaikoissa, pääpaino keskitasoisessa hotellimajoituksessa kaupungin ydinkeskustassa. Yövyin 14 eri paikkakunnalla, yhdessä kohteessa 2-6 vuorokautta sen mukaan miltä tuntui ja miten nähtävää riitti.

Aamiaisesta olisi suurimmassa osassa hotelleista joutunut maksamaan erikseen, joten aamiaista söin useimmin paikallisissa kahviloissa hyödyntäen niiden aamiaistarjouksia.

Majoitukset maksoivat yhteensä 2292 euroa.

CadaquesGirona… olisin menettänyt niin monet idylliset kylät ja vanhat kaupungit.

BUSSIMATKAT

Matkustamisessa minulla ei ollut mitään kiirettä, joten kaikki matkat paikasta toiseen tein busseilla. Espanjassa on erinomainen bussiverkosto ja vuoroja kaupunkien välillä kulkee tiuhaan. Bussiliput olivat melko edullisia ja matkojen varrella näki myös paikallisia pikkukyliä ja kaupunkeja.

Matkasin Barcelonasta rannikkoa pitkin aina pohjoiseen Ranskan rajalle asti ja sieltä pikku hiljaa etelän Andalusiaan. Matkani päätin Malagaan. Kaiken kaikkiaan kävin 15 eri paikkakunnalla.

Bussimatkoihin kului rahaa 239 euroa.

Cad de CreusCosta Brava3… olisin menettänyt niin monet kauniit maisemat.

TAKSIT

Jos bussiasema tai -pysäkki sijaitsi majapaikkani lähellä, pyrin kävelemään sinne, mikäli reitti vain näytti helpolta. Jonkin verran jouduin/halusin käyttää takseja. Tässä kohtaa olisin voinut säästää enemmänkin, mutta joskus sitä on valmis maksamaan mukavuudesta. Esimerkiksi Malagan keskustasta olisin päässyt lentokentälle junalla, mutta minusta tuntui helpommalta hypätä hotellin edestä lähtevään taksiin ja ajaan suoraan terminaalin eteen. Matka lentokentälle maksoi 20 euroa.

Takseihin meni rahaa 146 euroa.

Arkkitehtuurinykyarkkitehtuuri… olisin menettänyt niin paljon kaunista vanhaa ja uutta arkkitehtuuria.

PÄÄSYMAKSUT JA KIERTOAJELUT

Moniin nähtävyyksiin Espanjassa oli melko kalliit pääsymaksut, joten tässä kohden säästin ehkä väärässä päässä ja hyllytin joitain nähtävyyksiä kalliiden sisäänpääsymaksujen vuoksi. Ihan kaikkiin näköalatorneihin ei tullut kiivettyä tai kaikissa museoissa käytyä, vaikka noita melko hyvän otoksen sainkin matkaviikkoihini mahtumaan.

Isoimmissa kaupungeissa, Sevillassa ja Valenciassa, ajelin kaksikerroksisilla hop on/hop off -turistibusseilla, jotka ovat minusta erinomainen tapa tutustua kaupunkiin. Bussien ideahan on, että ne kiertävät merkittävimmät turistinähtävyydet ja voit oman aikataulusi mukaan hypätä bussista toivomillasi pysäkeillä pois ja jatkaa matkaa taas myöhemmin. Busseihin myydään yleensä yhden tai kahden päivän lippuja. Etenkin minulle, joka paikassa eksyvälle, nämä bussit ovat selkeä tapa saada yleiskuvaa kaupungista ja löytää helposti toivomiini kohteisiin. Pienemmillä paikkakunnilla kuten Granadassa, Gironassa ja Tarragonassa oli vastaava systeemi toteutettu kaupunkijunilla, joita myös käytin. Cadaquesissa tein minijunaretken Cap de Creusin niemimaalle.

Polkupyörän vuokrasin yhdeksi vuorokaudeksi ja kerran käytin hotellin pesulapalvelua. Kassillinen pestyä ja silitettyä pyykkiä 15 eurolla oli aika kohtuullinen hinta.

Kun kaikki mainitut kiertoajelut, sisäänpääsyliput ym. lisäpalvelut lasketaan yhteen, näihin kului rahaa 126 euroa.

taidettataidetta2… olisin menettänyt niin paljon kaunista taidetta.

KÄYTTÖRAHA

Päivittäisessä syömisessä ja juomisessa pyrin olemaan mahdollisimman taloudellinen. Hyvän vastineen sain hyödyntämällä mm. menu del dia -tarjoukset eli päivän menut. Halvimmillaan sain täyden aterian alku-, pää- ja jälkiruokineen, juomineen sekä leipineen noin 10-15 eurolla. Espanjassa lounasaika päättyy vasta noin klo 16, joten syömällä tällaisen tuhdin aterian vähän myöhemmin, pärjäsin sillä lähes koko päivän. Iltaisin söin majapaikassani hedelmiä ja tietysti suklaata :).

Keskimäärin yhden päivän aikana kulutin rahaa syömiseen ja juomiseen 20-30 euroa eli karkean arvion mukaan noin 1200-1300 euroa koko matkan aikana.

Kun kaikki matkakustannukset ynnätään yhteen kokonaiskustannukset seitsemän viikon matkalta olivat noin 4450 euroa. Kuulostaa summana paljolta, mutta toisaalta, pitkä oli matkakin ja paljon tuli nähtyä ja koettua. Enemmän olen onnellinen siitä, että tein tämän matkan ja sain talletettua mieleenpainuvia kokemuksia ja elämyksiä. Huomattavasti tärkeämpiä talletuksia kuin numerot pankkitilillä.

MustekalaaPunaviinipullot… olisin menettänyt niin monta herkullista ateriaa ja loistavaa viiniä.

Fuengirola2IMG_8865skumppaa rannallaJa ennen kaikkea, olisin menettänyt niin monta ihanaa ja rentoa hetkeä.

 

Samppanjaa muovimukista nyt Facebookissa. Käy tykkäämässä www.facebook.com/samppanjaamuovimukista

 

28.11.2015 6 comments
EspanjaMatkaturvallisuusYleinen

Turvallisuusvinkkejä yksin matkaavalle ja vähän muutakin

by Annemaria 22.11.2015

Matkustin Espanjassa yksin seitsemisen viikkoa Katalonian pohjoisosista Malagaan. Viikkojen aikana tutustuin 15 eri paikkakuntaan ja viivyin yhdellä paikkakunnalla sen mukaan kuin hyvältä tuntui ja näkemistä riitti. Matkaa taitoin busseilla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein kiertomatkaa yksin, joten alussa olin hieman epävarma siitä, mitä kaikkea yksinmatkaavan olisi hyvä huomioida. Vaikka Espanjaa ei mitenkään voi pitää turvattomana tai haastavana matkailumaana, sitä kuitenkin kelasi mielessään sekä itseensä että matkatavaroihinsa kohdistuvia turvallisuusriskejä. Käytäntö toimi hyvänä opettajana tässäkin. Jaan muutaman omalla kohdallani hyväksi havaitun asian, jos jollekin näistä vinkeistä sattuisi olemaan hyötyä.

MalagassaYksin matkustamiseen ei tarvita superohkeaa luonnetta tai laajaa kielitaitoa. Jos pystyt huolehtimaan itsestäsi kotimaassa, pystyt myös matkustamaan yksin.

Miten taata rahojen ja matkatavaroiden turvallisuus?

Olin jakanut matkatavarani kahteen osaan. Matkalaukussa olivat vaatteeni ja hygieniatuotteet. Tämän laukun heitin aina bussin matkatavaratilaan ja sain näin olla huolettomammalla mielellä, koska laukussa ei ollut mitään erityisen arvokasta. Kuskit kyllä katsoivat jonkin verran matkatavaroiden perään, mutta mitenkään mahdotontahan ei olisi ollut jonkun napata laukkua tavaratilasta. Matkalaukkuni onneksi löytyi aina määränpäähän saavuttuani, joten sen suhteen ei ollut mitään ongelmaa. Mutta just in case.

Kaikki arvokkaampi kulki keskikokoisessa selkärepussa, jossa pidin kamerareppuani sisältöineen, läppäriäni, puhelintani ja kaikkia tarpeellisia oheistarvikkeita, kuten virtajohtoja ja latureita. Lisäksi minulla oli pieni yliolan vedettävä käsilaukku. Rahat olin jakanut kahteen osaan: osa oli passin kanssa käsilaukussa vetoketjulla suljetussa sisätaskussa, osa repussa. Luottokorttiani pidin farkkujeni etutaskussa. Repun otin aina mukaan bussin sisälle, olipahan kaikki arvokkaampi valvovan silmäni alla. Liikkuessani paikasta toiseen reppu tuntui muutenkin turvalliselta. Kiinnitin silloin lanne- ja rintaremmit, joten jos joku olisi yrittänyt varastaa reppuni, olisi pitänyt varastaa myös minut 🙂 .

Mitä kannattaa pitää käden ulottuvilla?

Repun sivutaskuissa pidin aina nenäliinoja ja vesipulloa. Vessoissa oli paperi usein loppu, joten nenäliinat olivat monesti tarpeen. Lämpötilat vetelivät matkani aikana useana päivänä hellelukemissa, joten juomista tarvittiin vähän väliä. Jotkut linja-autonkuljettajat pihtailivat ilmastoinnin kanssa, joten siinäkin suhteessa oli hyvä, että juomista oli tarvittaessa saatavilla. Repussa kuljetin usein mukana myös hedelmiä tai pähkinöitä. Oli mukavaa, kun oli jotain pientä syömistä matkan ratoksi.

Myös repussa mukana olevista Compeed-rakkolaastareista huomasin olevan apua. Silloin, kun kenkä alkoi hiertämään, pystyin estämään kantapään aukeamisen laittamalla laastarin hankauskohtaan. Ikävintä on, jos jalka pääsee aukeamaan kunnolla ja haittaamaan matkan tekoa.

Saapuminen uuteen kohteeseen

Jos mahdollista, uuteen kohteeseen on huomattavasti miellyttävämpää saapua valoisaan aikaan. Pyrin suunnittelemaan aikatauluni niin, että pystyin matkustamaan päiväaikaan.

Majoitukset pyrin varaamaan keskeisiltä paikoilta niin, että kaikki merkittävä oli kävelymatkan etäisyydellä. Huomasin myös, että tällöin oli iltaisin huomattavasti mukavampaa piipahdella kaupungilla, kun ei tarvinnut kulkea hämäriä sivukujia pitkin. Pari kertaa tuli tehtyä vähän huonoja valintoja majoituksen suhteen ja hankittua majapaikka heikommasta kaupunginosasta. Majoituksen sijainnilla oli minusta tosi iso merkitys viihtyvyyden ja turvallisuuden tunteen kannalta, joten tässäkin suhteessa sillä on merkitystä mihin päänsä kallistaa.

Kaikki bussikuskit eivät ilmoittaneet paikkakuntien nimiä. Pane muistiin saapumisaika ja jos mahdollista määränpäätäsi edeltävä asema. Näin voit istua pidemmän aikaa huolestumatta siitä, missä ollaan menossa ja milloin pitää jäädä pois.

Tutkin myös aina etukäteen, miten majoituspaikkani sijaitsee bussiasemaan nähden tai oliko lähellä pysäkkiä, jossa voi jäädä pois. Monasti majoituspaikka olikin kävelymatkan päässä bussiasemalta, joten kun reitti oli tiedossa, tässä säästin myös vähän rahaa, kun taksia ei tarvittu.

Ensimmäiseksi majoituttuani uuteen majapaikkaan selvitin henkilökunnalta missä on lähin supermarketti. Kävin ensitöikseni ostamassa huoneeseeni juomista ja pientä syömistä. Siinä vaiheessa iltaisin kun rupesi huikomaan tai janottamaan, ei tarvinnut lähteä kauppoja etsimään tai käyttää hotellien kalliita minibaarien antimia.

Käy vessassa aina kun mahdollista

Tämä voi tuntua itsestään selvyydeltä, mutta on miellyttävän matkanteon kannalta aikamoisen tärkeää. Vessassa kannattaa käydä aina kun siihen on tilaisuus. Mikään ei nimittäin ole niin tylsää, kuin istua bussissa jalat ristissä tai etsiä vessaa siinä kohtaa, kun hätä on suuri ja vessaa ei lähimainkaan. Tulipa koettua kyykkypissalla käynti kaktuksen ja rosmariinipensaan välissä, joista ei paljon näkösuojaa saanut.

Pidemmillä bussimatkoilla kuskit pitivät yleensä yhden pidemmän pysähdyksen, jonka aikana ehti käydä vessassa. Tosin siihen ei kannata tuudittautua. Kerran oltiin aikataulusta pahasti myöhässä ja pysähdykset olivat niin lyhyitä kuin mahdollista. Yli neljän tunnin bussimatka oli pakko selvitä autosta poistumatta, ja juuri tässä bussissa ei ollut vessaa. Onneksi olin käynyt vessassa vähän ennen lähtöäni, muuten olisikin ollut jo hankalampaa.

Pakkaa mieluimmin liian vähän kuin liikaa

Jos vaihdat matkakohdetta useasti kuten itse tein, huomaat pian, että on huomattavasti mukavampaa liikkua tavaroinesi, mitä kevyempiä ne ovat. Kuljetin matkaviikkojen aikana mukana paljon sellaista, mitä en tarvinnut kertaakaan. Tähän listaan kuuluivat tilaavievät varrelliset kengät, pitkähelmainen neule ja kaikki silitettävät, matkalaukussa rypistyvät vaatteet. Halvemmissa hotelleissa ei juurikaan ollut silitysmahdollisuuksia, enkä edes viitsinyt ruveta silityspuuhiin silloin kun se olisi ollut mahdollista. Eniten käyttöä oli t-paidoilla, farkuilla, kevyillä rypistymättömillä vaatteilla, sadetta ja tuulta pitävällä ulkoilutakilla ja jalassa mukavilla tennareilla, jotka käytinkin reissussa ihan puhki. Ylipäätään rennot vaatteet olivat hyviä perusmatkavaatteita. Kaikki vähänkin hienosteluun viittaavat jäivät yhteen tai kahteen käyttökertaan. Painoa lisääviä ja tilaa vieviä kenkiäkään et tarvitse niin monia, kun matkassa on hyvät, sisäänajetut jalkineet.

Jossain vaiheessa huomasin, että minulla oli liian vähän hellekelin vaatteita, mutta tämä ei ollut mikään ongelma. Niitä saa ostettua tarvittaessa lähes kaikkialta muutamalla eurolla.

Pari turvallisuusvinkkiä

Moni on sanonut, että kyllä olet rohkea, kun uskallat tuolla lailla yksin matkustaa. Ei pidä paikkaansa ollenkaan, minä olen enempi arka ja kovin turvallisuushakuinen. Siksi hankin ennen matkaani pari juttua, jotka lisäsivät päivittäistä turvallisuuden tunnetta.

Hankin ensinnäkin turvarepun, joka oli tarkoitettu lähinnä kameralle ja sen varusteille, mutta toimi oivallisena päiväreppuna muutenkin. Reppu aukeaa selkäpuolelta, joten sinne pääsy huomaamatta on melkoisen mahdotonta. Etenkin valokuvatessa on usein niin keskittynyt kuvaamiseen, että mukana olevien tavaroiden vahtiminen jää vähemmälle. Reppua ei tarvitse ottaa selästä kokonaan pois silloinkaan, kun tarvitset sieltä jotain. Lantioremmin varassa reppu pysyy sinussa kiinni, käännät vain repun etupuolelle. Minusta tämä oli hyvä ja toimiva hankinta. Repun ostin netistä Rajala Pro shopista ja maksoi tarjouksessa muistaakseni 79 euroa.

TurvareppuTurvareppu2

Toinen mukanani seurannut turvavaruste oli matkahälytin. Kyse on pienestä laitteesta, jonka metallipiikit työnnetään ovenrakoon. Jos joku avaa oven tietämättäsi, laite hälyttää sen verran kovaäänisesti, että koko lähitienoo kyllä kuulee. Itselleni tämä lisäsi turvallisuudentunnetta yöaikaan, etenkin silloin, jos majapaikka oli vähänkin epäilyttävä. Laitteen hankin Clas Ohlssonilta ja maksoi kolmisentoista euroa.

Matkahälytin

Ennen reissuani mielessä pyöri kaiken maailman kauhuskenaariot siitä, mitä yksinmatkaavalle voikaan tapahtua. Kaikki meni kuitenkin hienosti, eikä mitään epämiellyttävää tapahtunut. Haluaisin rohkaista kaikkia lähtemään matkaan yksin. Et tarvitse mittavaa kielitaitoa etkä superrohkeaa luonnetta: yksinmatkustaminen onnistuu jokaiselta, joka pystyy normaalissa arjessa huolehtimaan itsestään. Avoin mieli, pieni uskallus heittäytyä epävarmuustilaan ja vähän hulvattomuutta peliin, siinä onnistuneen matkan ainekset.

22.11.2015 2 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Malagaa voi samaan aikaan vihata ja rakastaa

by Annemaria 16.11.2015

Malaga, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Jos Marbella oli pikkusievä ja Fuengirola vähän tylsä, Malagalla on luonnetta näidenkin edestä. Malagan luonne on kuitenkin aika maanis-depressiivinen. Kaksi ensimmäistä päivää inhosin tätä eteläisen Espanjan vilkasta, noin puolen miljoonan asukkaan rosoista kaupunkia.

Aluksi näin vain ränsistyneet talot, roskaiset ja huonossa kunnossa olevat kadut, notkuvat kerjäläiset ja joka puolella jylläävät kaivinkoneet. Sitten jotenkin löysin kaupungin hengen ja kaksi seuraavaa päivää huomasin pitäväni vaeltelusta Malagan vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla.

Ehkä tämä kaksijakoisuus kuvaakin kaupunkia parhaiten. Malagaa voi samaan aikaan sekä vihata että rakastaa. Älä kiinnitä huomiota ulkoisiin puitteisiin, keskity kaupungin tunnelmaan ja elämään.

Malaga on tunteita, köyhyyttä ja elämää kaduilla.MalagaMalaga4Malaga11

Malaga on loisteliasta historiaa ja kauniita rakennuksia.malaga6malaga10Malaga8

Malaga on Espanjan kiertomatkani 15:sta käymästäni kohteesta yksi huonokuntoisimmista kaupungeista, paikka paikoin valtaväylien ulkopuolella aika ikävän näköinenkin. Kadut ja rakennukset ovat vanhan kaupungin helmiä lukuunottamatta pääosin heikossa hapessa ja ympäristö osin melko rähjäistä.

Pääsin kurkistamaan kaupungin heikompaan puoleen varatessani majoituksen ikävä kyllä väärältä puolelta kaupunkia. Sain edullisen tarjouksen Apartamentos San Pablo Malagasta ja itse huoneisto olikin ihan jees, mutta se sijainti! Jos haluat kokea todellista paikallistunnelmaa, mene Trinidad-kadulle ja sen ympäristöön. Huoneeni sijaitsi talon kattoterassin laidalla erillään muista, joka ei ollenkaan lisännyt yksin matkaavan turvallisuuden tunnetta. Vähän tuli rahallista tappiota, mutta tein päätöksen vaihtaa majoituspaikkaa miellyttävimmille kulmille. Suosittelen kaikille Malagaan matkaaville ottamaan majoituksen joen siltä puolelta, missä vanha kaupunki sijaitsee.

Malaga on rähjäisiä rakennuksia.malaga2IMG_1759Malaga3

Taiteen ystävälle kaupungissa on kaksi käymisen arvoista taidemuseota. Kun Picasson syntymäkaupungissa ollaan, Picasso-museossa kannattaa käydä. Taiteilijan pojanpoika sekä miniä ovat lahjoittaneet museolle melko mittavan kokoelman Picasson maalauksia. Mielenkiintoista muuten, että muutettuaan perheineen kymmenen vanhana pois Malagasta Picasso vieraili synnyinkaupungissaan viimeisen kerran 19-vuotiaana vuonna 1901 palaamatta sinne enää koskaan.

Toinen mielenkiintoinen museo, missä taiteenystävän kannattaa käydä, on Carmen Thyssen -museo, joka sijaitsee myös vanhassa kaupungissa. Museon kokoelma on pääasiassa 1800-luvun loppupuoliskon ja 1900-luvun alun espanjalaisten taiteilijoiden maalauksia. Itselleni mieluisa lisä oli museon vaihtuva näyttely, joka esitteli kuuluisien taiteilijoiden suunnittelemia julisteita. Kokoelma oli sen verran mielenkiintoinen, että teen siitä myöhemmin ihan oman postauksensa. Julistenäyttely on museossa 21.2.2016 saakka.

Malaga on väriä, taidetta ja vilkasta elämää.Malaga fiestaMalaga1malaga9Malaga7Malaga15

Malagasta puhuttaessa ei sovi unohtaa tapaksia, sillä melkoinen tapaskeidashan Malaga on. Kiertelin neljä kaupungissa viettämääni päivää eri ravintoloissa maistelemalla pelkästään tapaksia. Kaupungissa oli meneillään Tapas de ruta viikot. 5.-15.11.2015 sai tapahtumassa mukana olleista ravintololoista 2,5 euron hintaan pienen oluen ja ravintolan vartavasten tapahtumaan suunnitellun tapaksen.

Matkailutoimistosta sai kirjasen, jossa kaikki osallistuvat ravintolat oli mainittu ja tapakset esitelty yksitellen. Nämä ravintolat tunnisti myös ravintoloiden edessä olleista mainoksista. Samanlaiset tapasviikot teemalla Erotica-tapas olivat muuten myös Fuengirolassa. Kyse on vuosittain toistuvista tapahtumista, joten jos marraskuussa liikut eteläisessä Espanjassa, tarkkailepa näkyykö merkkejä tällaisista tapasteemaviikoista.

Malagassa on lisäksi 13.-22.11.2015 Sabe de Arte -nimellä oleva tapastapahtuma, johon osallistuvat 20 ravintolaa tarjoilevat ”tapastaidetta” hintaan 3,50 sisältäen gourmet-tapaksen ja pienen oluen. Myös nämä tapakset ja ravintolat on esitelty omassa vihkosessaan.

Ehdin käydä nauttimassa muutaman näitä erikoistapaksia ja todella loistavia olivat. Parin ravintolan tapakset jäivät erityisesti mieleen. En tiedä pystyykö näin pienestä maistiaisesta vetämään johtopäätöstä ravintolan tasosta, mutta itse kävisin kyllä kokeilemassa ravintoloiden Lo Güeno (Carrer Strachan 12) ja El Chiniras (Carrer Moreno Monroy 4) keittiötä laajemminkin. Molemmat ravintolat sijaitsevat vanhassa kaupungissa.

Pakko nostaa esille myös mielenkiintoinen viinifriikin ravintolalöytö. Vanhassa kaupungissa osoitteessa Carrer Beatas 43 on ravintola Los Patios de Beatas vinoteca, jonne viininystävän kannattaa ehdottomasti suunnistaa. Laatuviinejä, laatutapaksia ja ystävällistä palvelua. Mielenkiintoisia viinejä myös mukaan ostettavaksi.

Malaga on hyvää ruokaa ja hyviä viinejä. Los Patios de Beatas kannattaa katsastaa.Malaga12Malaga13tapastapas2

Viimeisenä päivänä piti vähän nahkaa poltella ja säilöä aurinkoa mieleen ja sieluun. Käyskentelin Malagueta ranta-alueella ja äimistelin satamalaituriin kiinnittyneitä ”pikku” venhosia. Ja nautin suunnattomasti yöpymisestä kerrankin kunnon hotellissa.

Totta puhuakseni olin jo läpeensä kyllästynyt halpojen hotellien usein tunkkaisiin ja pimeisiin huoneisiin, huonoihin sänkyihin ja toisinaan myös henkilökunnan asenteeseen, ettei millään ole niin väliä. Niin, missä sitten yövyin? Hieno matka sai hienon lopetuksen.

Yövyin viiden tähden Vincci Posada del Patio hotellissa. Ehkä viisi tähteä on vähän malagalainen viisi tähteä, mutta miellyttävä hotelli kaikin puolin. Kiva huone, superystävällinen palvelu, hyvä aamiainen ja loistosijainti. Edullisimman hinnan löysin onhotels.comista, 82 euroa aamiaisella/vrk oli täyttä vastinetta rahalle, vaikka oma budjettini nyt kyllä pahasti paukkuukin.

Malaga on rantaa ja palmuja.malaga14malaga ja palmuja

Seitsemän viikkoa on matkaa takana ja on kotiinlähdön aika. Lentolippujen hinnat Malagasta Helsinkiin nousivat marraskuun lopulla sen verran korkealle, että on pakko palata kotiin vähän aiottua aiemmin. Ihanaa nähdä läheisiä ja ystäviä, ennen kaikkea sitä maailman tärkeintä ihmistä siellä kotona, joka omalta osaltaan on mahdollistanut tämän unelman toteutumisen.

Täytyy myöntää, että samalla on vähän haikeakin olo. Arki omine haasteineen odottaa, kuin myös pimeä ja ankea marraskuinen sää. Tällaista elämä on. Hetki on juhlaa ja tanssitaan, sitten riisutaan juhlatamineet ja palataan harjan varteen. Joka tapauksessa olen maailman onnellisin ihminen siitä, että olen saanut kokea tämän unohtumattoman matkan. Näissä viikoissa riittää pureskelemista vielä pitkälle eteenpäin. Adios Espanja ja hasta luego. Varmasti vielä tapaamme!

16.11.2015 0 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Viehättävä Marbella – muutakin kuin luksusta

by Annemaria 13.11.2015

Marbella, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Jos Aurinkorannikon Marbellaa pitäisi yhdellä sanalla luonnehtia, hienostunut kuvaisi minusta kaupunkia parhaiten. Tein Fuengirolasta päiväretken Marbellan vanhaan kaupunkiin ja pidin kovasti näkemästäni. Marbellan valkoiset talot, huoliteltu katukuva ja miellyttävä tunnelmia tekevät siitä oivan lomakohteen. Panin merkille mm. katujen varsille istutetut viherkasvit, jotka tekivät katukuvaan raikkaan ja vehreän tunnelman. Toinen asia, joka miellytti visualistin silmää olivat kutsuvan näköiset ravintolat, joiden sisustukseen oli panostettu. Fuengirolan persoonattomien muovituoliravintoloiden jälkeen Marbellan ravintolamaailma näytti tasokkaalta.

Marbella on valkoisia taloja.Marbella5Marbella8Marbella10

Marbella on kukkia ja kasveja.Marbella6Marbella7Marbella13Marbella12Enkelipasuuna

Marbella on viehättäviä ravintoloita.MarbellaMarbella16Marbella15Marbella4Marbella viinejä

Marbellalla on kalliin kaupungin maine, sillä rikkaat ja kuuluisat ovat aina viihtyneet Marbellassa. Tätä kaupunki varmasti onkin, kun mennään Puerto Banuksen ylelliseen huvivenesatamaan, missä myös ”oikeat kaupat” sijaitsevat lainatakseni kaupungin matkailutoimiston työntekijän sanomista. Minulle riitti vähempi luksus ja siksi käytin päiväni kiertelemällä ja istuskelemassa vanhan kaupungin kaduilla, ravintoloissa ja rantakadulla.

Toki kaupungista saa varmaan kalliin syömällä Michelin tähden ravintoloissa tai shoppailemalla design-liikkeissä, mutta esimerkiksi ravintoloiden hinnat eivät minusta yleisesti sen kalliimpia olleet kuin muuallakaan Aurinkorannikon alueella. Tarjonnassa oli ehkä muita paikkoja enemmän kalliimpia ravintoloita, mikä helposti saa koko hintatason näyttämään kalliimmalta. Ravintolatarjontaa Marbellassa oli ihan laidasta laitaan ja jokaiselle kukkarolle sopivaa. Katujen varsilla oli ravintoloiden lisäksi paljon pieniä putiikkeja ja käsityöläisten liikkeitä, jos sitten ihan tavallisia ketjumyymälöitäkin.

Marbella on ylellisiä ostoksia.Marbella3Mabella2Marbella on myös halpaa ruokaa: viisi tapasta ja viini 5,90 euroa.Tapas

Bussimatka Fuengirosta kestää 45 minuutista reiluun tuntiin vuorosta riippuen. Matkan hinta oli 3,30 euroa/suunta (hitaampi bussi). Kaupungissa olisin voinut viihtyä pidempäänkin. Mukava lomakohde, jossa matkailijaa miellyttävät asiat kuten meri, hiekkaranta, tunnelmallinen vanha kaupunki, ostosmahdollisuudet ja kivat ravintolat ovat sopivan kompaktissa muodossa.

Aika hieno veistos hiekasta.Marbella14

 

13.11.2015 0 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Fuengirolan lazy days

by Annemaria 10.11.2015

Fuengirola, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Onnellinen se ihminen, joka saa marraskuussa kulkea uimapuvussa pitkin merenrantaa, työntää varpaansa lämpimään hiekkaan tai kellahtaa rantatuoliin reporankana auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Täydelliseksi hetken tekee tarjoilija, joka kantaa viereesi kylmää, helmeilevää cavaa grillattujen sardiinien tuoksuessa ilmassa.

Vinkki: kun vuokraat rantatuoleja, tarkista onko paikalla mitään tarjousta. Vuokrasimme kolme rantatuolia hintaan 13,50 euroa ja saimme pakettiin pullon cavaa jäissä lasineen. Hyvä tarjous mielestäni.SkumppaaFuengirola ranta3Fuengirola ranta2

On ollut leppoisaa viettää muutama täydellisen rento päivä ystävieni huomassa Fuengirolassa. En ole oikeastaan tehnyt mitään, enkä mennyt minnekään. On tuntunut todella hyvältä viettää jokunen päivä ilman matkalaukun retuuttamista paikasta toiseen tai ylipäätään minkään nähtävyyden kiertämistä. Olemme viettäneet yhdessä pitkiä aamiaisia terassilla raahautuen myöhemmin korkeintaan tien toiselle puolelle meren rantaan, maanneet rantatuoleissa kuunnellen maininkeja ja istuneet etelän samettiyössä viiniä juoden. Ihanaa laiskaa elämää, la dolce vitaa parhaimmillaan.

Fuengirola4Fuengirola2Fuengirola rantaKesävarpaat

Tämän päivän paras hetki oli thaihieronta rannalla. Taitava hieroja käsitteli koko kroppani jalkapohjista kasvoihin ja sormenpäihin. Näin irrallista oloa enpä muista aikoihin. Tunnin lysti maksoi vain 20 euroa.

Kävin illalla vielä junakatuna tunnetulla kadulla suomalaisessa kampaamossa Hius ja Kauneus Norriksessa. Tämä kokemus ei ikävä kyllä ollut ihan nappiin. Kampaajan työ tuntui vähän huolimattomalta. Paikka olisi muutenkin tarvinnut päivitystä ja pientä stailausta. Yleisilme oli vähän sekainen ja törkyinen. Kampaamon valaistus oli sitä luokkaa, että ihmettelen kuinka pystyivät siinä ylipäätään työskentelemään. Eipä ainakaan iltapuolella saanut väristä mitään selkoa. Hinta 68 euroa sisälsi pesun, leikkauksen, värin ja föönäuksen.

Fuengirola thaihierontaFuengirola thaihieronta2

Huomenna tarkoitukseni olisi tehdä päiväretki jonnekin lähiseudulle. Mutta tänään en jaksa sitä vielä ajatella. Ehkä huomenna aamu-uinnin jälkeen. Tai sitten ei. Eläköön marraskuu ja Espanjan aurinko! Eläköön ihana joutilaisuus!

10.11.2015 0 comments
  • 1
  • …
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö