Lehdistömatka: Silja Line ja Visit Stockholm
Jälleen kerran harmittelin, miten huonosti tunnen Tukholmaa. Aiemmat reissuni, valovuosi sitten, suuntautuivat aina vanhaan kaupunkiin ja muu osa kiinnostavaa pääkaupunkia jäi varjoon. Vaikka Gamla Stan ihana onkin, Tukholmaa kannattaa katsastaa myös mielenkiintoisten nähtävyyksien kautta.
Kun retkibussimme suunnisti Tukholman keskustan kupeessa olevalle Djurgårdenin alueelle, olin ihan täpinöissä. Ohitimme hulppeita villoja ja kartanoita, hyvinhoidettuja viheralueita sekä monta nähtävyyttä, jotka tunsin ennestään nimeltä. Tässä olisi alue, jota paloin tutkailemaan. Harmi vaan, että tällä kertaa aikaa oli vain yhteen käyntikohteeseen.
Bussin ikkunasta bongasin mm. Nordiska Museon linnamaisen kivirakennuksen, Gröna Lundin huvipuiston, eläintarha ja ulkoilmamuseo Skansenin sekä uudehkon Abba-museon. Alueella sijaitsee myös monen tuntema Vasa-laiva -museo sekä lapsille suunnattu satumuseo Junibacken. Erilaisia museoita ja nähtävyyksiä Djurgårdenilla on peräti parikymmentä.
Rosendals Trädgård – keidas meille puutarhafriikeille
Meidän määränpäämme oli entisille kuninkaan maille perustettu viehättävä Rosendals Trädgård, Rosendalin puutarha. Lienee turha sanoa että odotukset ovat aina korkealla, kun kukkamekkotäti pääsee puutarhaan.
Tukholmassa kesä oli ennättänyt jo paljon pidemmälle kuin meillä. Valtaisat hevoskastanjat olivat kukassa ja syreenit ja omenapuut huumasivat tuoksullaan. Olimme tulleet Rosendalin säätiön ylläpitämään puutarhaihanuuteen.
Valtaisat hevoskastanjat olivat kukassa.Alueella on yli 50 erilaista omenalajiketta.Kukkia, kukkia…Mikä etätyöpaikka!Nautintoja kaikille aisteille.
Jo lähes 40 vuoden ajan säätiö on tehnyt uraauurtavaa työtä biodynaamisen viljelyn hyväksi. Alueella kasvatetaan vihanneksia, yrttejä, hedelmiä, marjoja ja kukkia sekä tuotetaan hunajaa. Löytyypä alueelta jopa oma viinitarha. Kaikki tuotetaan ekologisesti ilman lannoitteita.
Alueen keskiössä on kahvila, jonka kaikki tuotteet ovat käsin itse tehtyjä. Jopa leipä leivotaan itse oman leipomon puulämmitteisessä leivinuunissa. Kahvittelijat ja lounastajat voivat valita paikkansa vapaasti ansarikahvilasta tai puutarhan monista sopukoista.
Me nautimme porkkanakakkua ja itsetehtyjä juomia puiden siimeksessä kuin entisajan puutarhakutsuilla konsanaan. Aurinko paistoi, lehdet suhisivat leppeässä kevättuulessa ja kaikkialla olevat kukkaistutukset hehkuivat kymmenissä väreissään. Tänne rauhoittavaan ihanuuteen olisin voinut uppoutua koko päiväksi.
Kahvilan vieressä on putiikki, jossa myydään kauniisti pakattuja tilan omia herkkuja. Erinomainen paikka ostaa ruokatuliaisia.
Paradox-museossa ei ole uskominen siihen, mitä näet
Seuraavat vierailukohteet kuljettivat meitä Tukholman ydinkeskustaan Sergelin torin läheisyyteen. Pääsimme tutustumaan yhteen Tukholman uusimmista museoista, kummalliseen Paradox-museoon. Tätä paikkaa on vaikea selittää, sillä sen verran omituisista ja järjenvastaisista kokemuksista oli kyse.
Erilaisiin optisiin harhoihin ja silmänkääntötemppuihin perustuva interaktiivinen museo ravisuttaa näkyvää todellisuutta. Loogisuus ei täällä päde, eikä siihen ole uskominen, mitä näet. Paradox-museossa vallitsee ihan oma todellisuus.
Vaikka monet osastot saivat minut äimistymään ja välillä vaikuttavuudellaan jopa tasapainon horjumaan, luulen, että lapset ja nuoret ovat paikan parasta kohderyhmää. Kiva museo, joka tarjoaa hauskuutta koko perheelle.
www.paradoxmuseumstockholm.com
Tästä ovesta sisään Paradox-museoon.Talon oma väki oli yhtä hauskaa kuin itse museo.Kopiominät.Lounas on katettu.Uusi perspektiivi.Pitkin maata ja seiniä.Tällaista pienentäjää tarvitsisin tosielämässäkin.Uskoisitko, että nuo palaset ovat oikeasti saman mittaiset?
Space-keskus ja Avicii Experience
Toinen paikka, jonne veisin matkaseurueeseen kuuluvat vastaanhangoittelevat teinit ja nuoret ”päivähoitoon” on Paradox-museon vieressä sijaitseva digitaalinen Space-keskus.
Täällä voi tutustua edesmenneen elektronisen musiikin supertähden Aviciin alias Tim Berglingin uraan Avicii Experience -näyttelyssä. Voimakkaasti henkilöön profiloituvassa museossa on nähtävinä nuoren miehen elämänvaiheita tavallisesta opiskelijasta maailman metropolien esiintymislavoille.
Valtavaan kansainväliseen menestykseen nousseen 28-vuotiaan lahjakkuuden elämä päättyi ikävä kyllä itsemurhaan. Aviciin kuoleman jälkeen hänen vanhempansa perustivat säätiön, joka tekee ennaltaehkäisevää työtä nuorten mielenterveysasioiden parissa.
Mikäli ilmiö Avicii ja hänen musiikkinsa kiinnostaa, tämä museo on sinulle.
Samaisessa Space-keskuksessa sijaitsee myös monisatapaikkainen pelitila. Nyt olen niin heikoilla jäillä, että paras on täti-ihmisen pitää suu supussa. Siitä, mitä täällä tehdään, en osaa kertoa, mutta ne, jotka tänne tulevat, varmasti tietävät.
Sen sijaan hyvästä ruuasta osaan aina kertoa. Lounastimme Space-keskuksen kupeessa sijaitsevassa uudehkossa aasialaisvaikutteisessa ravintolassa Fat Cat Brasseriessa.
Hyvää fuusioaasialaista makumaailmaa. Kiva miljöö, erillinen baariosa ja ulkona mukava terassi. Oiva valinta aasialaisen ruuan ystävälle. Sijainti on erinomainen aivan ydinkeskustassa Sergelin torin kävelykadulla.
Tukholmaan pitäisi joskus tulla yön yli reissulle. Nopealla havainnoinnilla Tukholman henki on rento. Väittäisin, että eurooppalaisempi kuin Helsinki. Tästä pitänee ottaa vielä selvää.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
16 comments
Tässä oli hyviä vinkkejä. En varsinaisesti pidä itseäni puutarhafriikkinä, mutta kyllä kauniita puutarhoja, jollainen Rodendals Trädgård, on aina mukava katsella. Myös nuo museot voisivat olla kiinnostavia käyntikohteita, Paradox-museo, koska aihepiiri on kiinnostava.
Toi Paradox-museo oli kaikessa kummallisuudessaan tosi mielenkiintoinen. Huomasin, että mulla on jotenkin aina tarve selittää kaikki, mutta en yksinkertaisesti ymmärtänyt yhtään, miten jotkut asiat oli toteutettu. Oma osansa oli sillä, että valokuvaamalla sai asioihin vielä ihan omat ulottuvuudet. Hauska kokemus!
Tukholma ei ole syyttä yksi lempikaupungeistani. Yritän aina löytää jotain erilaista ja kiinnostavaa. Jo pelkästään eri kaupunginosat saarilla ovat mielenkiintoisia kohteita. Tukholmahan on juuri siitä hauska, että se muodostuu monesta saaresta. Ja ihana testata ruosteessa olevaa ruotsinkieltä.
Oikeastaan mua ihan harmittaa, miten huonosti tunnen meidän läntistä naapuripääkaupunkia. Eipä tarvitsisi lähteä kauas löytääkseen kansainvälisen, eurooppalaisen ja kauniin kaupungin. Ymmärrän hyvin, että olet siihen ihastunut. Mun ruotsi on kyllä niin ruosteessa, ettei sillä uskalla suutaan avata 🙂
Mulla on jäänyt Tukholma jotenkin tosi etäiseksi, näin aikuisiällä oon käynyt siellä vaan kerran päiväristeilyllä. Pitäis kyllä tutustua laajemmin ja syvällisemmin, siellä olis lapsille kyllä ihan valtavasti tekemistä! Itseasiassa ollaan illalla matkalla Tukholmaan, mutta tarkoitus ei oo jäädä sinne vaan jatkaa eteenpäin. Nuo museot on kyllä sellaisia, joissa haluaisin myös joskus käydä, todella mielenkiintoisia! Joku toinen kerta pitää varata Tukholmalle koko viikonloppu! 🙂
Samaa mieltä, pitäisi ottaa Tukholma oikein kunnolla tarkasteluun ja siihen tarvittaisiin muutaman yön matka. Hassua, miten sitä aina suunnittelee kaupunkimatkoja pidemmälle ja unohtaa, että ihan tuossa vieressä olisi monipuolinen ja kiinnostava kohde. Ei aina kannata mennä merta edemmäs 🙂
Tämä oli kyllä super kiva reissu! Oli niin kiva päästä tutustumaan kolmeen kovin erilaiseen kohteeseen 🙂
Niin oli 🙂 Mielenkiintoisinta on se, kun näillä reissuilla tulee menneeksi sellaisiin paikkoihin, mihin ei varsin omatoimisesti eksyisi. Paradox-museo oli hauska.
Tuonne Paradox-museoon pitäisi kyllä ehdottomasti viedä teinit. Täytyy muistas ensi kerralla kun lähdetään Tukholmaan.
Luulen, että varmasti pitäisivät. Paradox-museo on kiva matkakohde, koska sopii kaiken ikäisille ja se on mukava paikka tehdä yhdessä jotain hauskaa.
Itsellänikin on kuin Tukholman kokoinen aukko sivistyksessä – tunnen sitä hävyttömän huonosti monesta vierailukerrasta huolimatta. Tuo puutarha näyttää kyllä kerrassaan ihanalta, ja Paradox-museo vaikuttaa tosi hauskalta. 🙂
Päätin tällä reissulla, että ensi kerralla menen ainakin kahdeksi yöksi Tukholmaan. Ehtisi edes vähän paremmin tutustua kaupunkiin. Ja varsinkin, kun tuolla on niin paljon kiinnostavaa nähtävää.
Paradox museo näyttää mielenkiintoiselta. Olen itse myös ajatellut, että seuraava Tukholman matka on yön yli matka.
Samaa mietin itsekin. Tukholmalle on annettava ehdottomasti enemmän aikaa.
Tämä oli siis niin ihana paikka, siis puutarha. Kirjoitin siitä itsekin jutun. Paradox museokin oli kiva, mutta enemmän minua puhutteli Avicii Experience -näyttely. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvin toteutettu pressi-reissu!
Niin oli. Mukavaa päästä näkemään paikkoja, jonne ei itse välttämättä tulisi mentyä.