Voi ihanuus, kuinka Andalusian alueelta löytyy yhä vaan ihastuttavia kaupunkeja ja uusia matkakohteita.
Tällä kertaa hurautimme Malagasta bussilla pitkin rannikkoa itään kohteenamme historiallinen kaupunki Almuñécar. En ollut koskaan kuullutkaan tästä kaupungista ennen kuin luin Fuengirola.fi -lehdestä jutun Costa Tropical -nimisen rannikkoalueen pikkukaupungista. Hyvä osoitus siitä, miten paljon Andalusiassa on kaupunkeja, jotka ovat tuntemattomia ja joista ei juurikaan mitään tiedä.
Reilun 27 000 asukkaan kaupungin pitkä ja kerroksellinen historia hämmästyttää. Vaikea ymmärtää, että Almuñécarin alueella on ollut Sexi-niminen foinikialaisten perustama siirtokunta jo 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Siis ällistyttävän vanhasta asujamistosta on kyse.
Mitä enemmän matkattiin rannikkoa länteen, sitä jylhemmäksi rantalinja muuttui ja sitä suuremmiksi kasvoivat maaston korkeuserot. Tämän sai käytännössä tuta Almuñécarin vanhan keskustan kujilla. Kaupungissa saa kiipeillä rinteitä ylös ja alas, sillä tasaista maata on kutakuinkin kaistale vain kaupungin alemmilla osilla. Talot kiipeilevät kerroksittain kaupunkia ympäröivillä rinteillä. Ja mitä ylemmäs jaksaa kiivetä, sitä paremmilla näköaloilla palkitaan.
Sille ken rantoja rakastaa, Almuñécar ei tuota pettymystä. Kaupungilla ja siihen kuuluvalla Herraduran kylällä on rantalinjaa yhteensä noin 19 kilometriä, jolle mahtuu 25 merkittyä rantaa.
Näin loppuvuodesta sai ihmetellä autioita rantoja, mutta voin vain kuvitella millainen kuhina käy lomasesonkina, kun kymmenet tuhannet espanjalaiset levittäytyvät Costa Tropicalin rannoille. Vieraista kielistä kaupungissa kuuli marraskuussa lähinnä ruotsia ja ranskaa.
Ja kyllähän aurinkopäiviä tällä alueella riittää, sillä Almuñécarin vuoden keskilämpötila pyörii peräti 20 asteessa. Ihmettelin aluksi kaupungin suurta palmujen määrää, sillä palmupuita oli istutettu lähes jokaiseen vapaaseen kohtaan. Kun miettii, kuinka kuumaa kesäkuukausina voikaan olla, ymmärtää hyvin, mihin palmujen varjoa ja kaupungin isoja viheralueita tarvitaan.
Mistäkö sitten pidin vehreyden lisäksi tässä kaupungissa? Ehdottomasti aitoudesta ja tunnelmasta. Almuñécar on ikivanha kaupunki, jolle turismi on tärkeää, mutta joka ei kuitenkaan elä vain sille.
Vanhan keskustan kapeilla kujilla kuljeskelu on ihan superkivaa. Elämä soljuaa niillä niin kuin on kulkenut iät ja ajat. Kiire on jotain sellaista, joka tuntuu jääneen jonnekin muuanne.
Kuvaukselliset kujat ja kivijalkakauppakadut johtavat jossain kohdin aukioille, joilla on mukavaa istuskella katselemaan paikallista elämää. Ja kaikkialla on tunnelmallisia pieniä bodegoita ja tapasravintoloita, joissa tunnet olevasi todellisessa Andalusiassa.
Koska ollaan Granadan provinssissa, hyvällä tuurilla saatat päästä seuraamaan flamencoesitystä. Granadalle tyypilliseen tapaan veikkaan, ettet onnistu myöskään tilaamaan juomaa ilman ilmaiseksi kyytipojaksi tuotua tapasannosta.
Poikkea johonkin kaupungin kivoista ravintoloista ja maista paikallista Alhambra olutta. Maistuu minullekin, vaikka en juuri mikään oluen ystävä olekaan. Etenkin se vihreä pullo, Alhambra reserva 1925.
Erään bodegan baaristiskillä juttelimme vieressä istuvan hollantilaisen miehen kanssa. 80-vuotiaalla vanhuksella oli yhä pilkettä silmäkulmassa, vaikka hän kertoikin, että rinteellä asuminen alkoi käydä voimille. Herra on viettänyt talvea Almuñécarissa vuodesta 1971.
Vaimokin oli vuosien varrella jäänyt matkasta. Siltikin tämä mies tuli yhä vaan Almuñécariin. Ja yhä edelleen hän jaksoi kivuta suosikkiravintolaansa juomaan suosikkivermouthia. Tätä tiettyä laatua ei kuulemamme mukaan saanut mistään muualta kuin tästä tietystä ravintolasta. Näin hän oli tehnyt vuosikymmenet. Ihailtavaa, jos mikä.
Kerron seuraavassa jutussa, mitä minusta Almuñécarissa kannattaa nähdä ja mitä ei. Tällä kertaa löysimme sellaisenkin paikan, johon en soisi kenenkään menevän. Mutta Almuñécariin kannattaa ehdottomasti matkustaa. Yksi helmi lisää Andalusian aarrekokoelmaani.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista