Se taas meni, kesä nimittäin. En tiedä johtuuko tämä iästä vai mistä, mutta tuntuu kuin kesät sujahtaisivat ohitse vuosi vuodelta kiihtyvällä nopeudella. Juuri kun toivotat ensimmäiset muuttolinnut tervetulleiksi, hetken päästä huomaat vilkuttavasi etelään suuntaaville paluumuuttajille.
Lyhyydestään huolimatta tämä kesä on ollut hyvä kesä monella tapaa. Pari matkaa on tullut kotimaassa tehtyä, toinen Lappiin, toinen Mänttään. Muuten kesä on sujunut pääosin piipahteluina päiväreissujen merkeissä lähialueella tai sitten ihan vain arkisissa puuhissa kotona.
Liekö ikäkysymys tämäkin, mutta kotonaolo ei ole maistunut varmaan koskaan niin hyvältä kuin tänä kesänä. Rauhattomalla mielenlaadullani kun on taipumusta pyrkiä aina jonnekin.
Parhaat hetket luonnossa
Kesääni on kuulunut monenlaisia luontoelämyksiä. Koen olevani etuoikeutettu voidessani asua minusta Suomen kauneimmalla alueella, Saimaan rantamaisemissa. Huokailen itsekseni usein silkasta ihastuksesta. Kesäaamujen heleys, kesäsateen jälkeinen raikkaus, tuulen humina koivikossa, alkukesän katkeamaton lintukonsertti ja nyt käsillä oleva syksyn pirtsakkuus, siinä on onnellisuutta paljoon.
Tänä kesänä olen huomannut linnut ympärilläni eri tavoin kuin ennen. Liekö syynä alkukesän hienot kelit, mutta kuulosti siltä kuin metsä olisi tänä kesänä ollut poikkeuksellisen täynnä linnunlaulua.
Lintukiinnostustani buustasi entisestään saamani syntymäpäivälahja. Suuntasimme toukokuun lopulla Sulkavalle opastetulle yölaulajaretkelle Iitlahden kosteikkoalueelle. Vaikka viileä ja tuulinen keli ei ollut paras lintujen aktivoija, siltikin alkukesän yöllinen äänimaailma oli ihmeellinen. Oletko koskaan kuullut kaulushaikaran aavemaista huutoa hämärän rajamailla? On nimittäin suorastaan kammottavan kuuloista.
Kesän aikana tuli aika paljon patikoitua erilaisilla retkeilyreiteillä. Lapissa tuli luonnollisesti kiivettyä tuntureihin ja puhdistettua päätä kaikesta turhasta, kuten Tapio Wirkkala asian aikoinaan ilmaisi.
Kotiseutuni mielenkiintoisimpiin retkeilyreittilöytöihin kuuluu Mikkelin Anttolassa oleva Sydänmaan retkeilyreitti. Olin monesti ihmetellyt uudehkoa opastekylttiä ohi ajaessani, kunnes eräänä loppukesän päivänä päätimme ottaa selvää, millaisesta reitistä onkaan kyse.
Reilun viiden kilometrin mittainen ympyräreitti oli mielenkiintoinen ja maastoltaan vaihteleva. Osa reitistä kulki vanhassa aarniometsässä, jossa näytti välillä siltä kuin olisi oltu Lapissa. Puissa roikkui paksulti luppoa, käkkärämäntyjä ja keloja osui reitin varrelle ja maastokin oli muutamine jyrkkine nousuineen kuin Lapista konsanaan. Reitillä on myös jonkinlaiseksi nähtävyydeksi luokiteltu Rakokallio, joka on noin 100 metrin mittainen ja kymmenen metriä syvä kalliohalkeama.
Toinen paikka Etelä-Savossa, joka tekee minuun aina yhtä suuren vaikutuksen, on Saimaan Rokansaari Puumalassa. Päästäkseen tänne tarvitaan vene, mutta samalla pääsee näkemään yhtä Saimaan hienoimmista järvimaisemista.
Rokansaaressa, saaren vastakkaisella puolella venelaitureihin nähden, on parikin upeaa hiekkarantaa. Nämä neitseelliset rannat ovat varmasti yhdet hienoimmista, mitä Saimaalla tiedän.
Ja onhan tämä Saimaa muutenkin aivan käsittämättömän hieno. Vene on avannut meille uuden ulottuvuuden. Jo pelkkä veneajelu auringonlaskun aikaan saa sydämeni pompsahtelemaan lisäkierroksilla.
Parhaat hetket museoissa
Laskin, että kävin kesän aikana kahdeksassa museossa tai näyttelyssä. Kesäkuussa teimme retken Mänttään ja siellä kun ollaan, pakolliset nähtävyydet ovat tottakai Serlachius-museot Gustaf ja Gösta.
Gösta on kokoelmiltaan yksi Suomen merkittävimpiä taidemuseoita. Gustaf taas on jo rakennuksena mielenkiintoinen. Se on Serlachius-yhtiön entinen pääkonttori ja tuo hienosti esille tehtaan historiaa.
Kotimatkalla kävin tutustumassa Petäjäveden Vanhaan kirkkoon, joka on rakennettu vuosina 1763-1764 ja on Unescon maailmanperintökohde. Hienosti säilynyt piskuinen puukirkko on koskettava. Kirkossa voi lähes aistia vuosisatojen takaisen maailman. Jos käyt täällä, kiinnitäpä huomiota saarnastuolin sympaattisiin enkeleihin.
Alkukesän käyntikohteina oli myös Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla. On arvostettavaa, että Salmela toimii ponnahduslautana erityisesti nuorille taiteilijoille. Järvenrannalla sijaitseva paikka on muutenkin viehko kesäretkikohde.
Lappiin matkatessamme piipahdin Kuusamossa Hannu Hautalan luontokuvakeskuksessa. Tämän kesän heinäkuussa menehtynyt Hautala on Suomen kansainvälisesti tunnetuin luontokuvaaja. Käynti oli koskettava, sillä luontoa rakastaneen taiteilijan kuolemasta oli kulunut vasta reilu kuukausi.
Ystäviemme kanssa kävimme Mikkelissä tutustumassa Sodan ja rauhan keskus Muistiin. Muisti on mielenkiintoinen ”sotamuseo”, joka nostaa voimakkaasti esiin sodan vaikutuksen yhteiskuntaan ja yksittäiseen ihmiseen.
Itselleni käynti oli jo toinen. Sotaveteraanin tyttärenä minua kiinnostaa, miten sota on vaikuttanut sen kokeneisiin. Mietin myös, että tässä maailman ajassa me tarvitsemme tällaisia paikkoja, jotka muistuttavat sodan järjettömyydestä. Hieno ja ajankohtainen näyttely.
Kesän vaikuttavin taidemuseoelämys oli uudistetussa Ateneumissa käynti ja ehdottomasti sen huikea Edelfelt-näyttely. Olivatpa melkoisen näyttelyn saaneet koottua. Nähtävänä olivat Edelfeltin tunnetuimmat teokset, mutta paljon oli myös teoksia yksityiskokoelmista, joita ei näkisi koskaan ilman tällaista laajaa näyttelyä. Kaikki nuo taulut nähtyäni ymmärrän hyvin, miksi Edelfelt on meidän rakastetuimpia taiteilijoitamme.
Parhaat juhlahetket
Kesän kohokohtia olivat myös kahdet mukavat kesäjuhlat. Mikään ei voita kesähäitä ja rakkauden täyttämää juhlapäivää. Voi kuinka kaunis morsian olikaan ja sulhanen niin komea!
Toinen iloinen kesäjuhla oli ystäviemme yrityksen kymmenvuotisjuhlat, jotka huipentuivat Puumalan Sahanlahden Rantakekkereihin ja Samuli Edelmanin konserttiin. Kyllä se on niin, että bilemeininki tekee välillä itse kullekin oikein hyvää. Paitsi ei polvelle, joka protestoi pitkään tämän illan jälkeen.
Parhaat arkiset kotihetket
Tänä kesänä olen oppinut nauttimaan entistä enemmän pienistä, yksinkertaisista asioista. Hyvä mieli voi tulla vaikka kevään ensimmäisestä perennapenkkiin ilmaantuvasta kukasta tai täydellisen herkkutatin löytymisestä. Rakastan myös seurata luonnossa tapahtuvia vuodenaikojen muutoksia.
Suurta iloa on tuottanut myös tämä huikea kesä, joka on hemmotellut meitä luonnonantimillaan. Mies on jo uhkasakon uhalla kertonut, että pakastimeen on ihan turha tunkea enää yhtään mustikkaa, puolukkaa, kanttarellia tai herkkutattia.
Ja onhan niin kesä kuin tämä alkusyksy ollut kotonakin ihan mukavaa aikaa. Ensin on ollut ihanaa nauttia valoisista kesäöistä, sitten pikkuhiljaa pimentyvistä illoista ja nyt ollaankin jo iltojen osalta sysipimeässä.
Mutta ei hätää. Aina voi koristella terassia led-valoilla ja lisätä lyhtyjen määrää. Sytytetään kynttilöitä ja nautitaan täysillä. Paras hetki usein on juuri nyt. Ihanaa syksyä teille kaikille!
