Alkupalat Splitistä – tälle kaupungille pelkkää peukkua

by Annemaria

Kun samaan pakettiin pannaan tunnelmallinen vanha kaupunki, kesäkelit maaliskuussa, merenranta, suotuisa hintataso, ystävällistä palvelua, hyvää ruokaa ja laadukkaita paikallisia viinejä, lopputulos voi olla vain onnistunut loma.

Halvoista lentolipuista hullaantuneina päädyimme maaliskuun lopulla Kroatian Splitiin Adrianmeren rannalle. Norwegian otti ennakkoa tulevaan kauteen ja aloitti suorat reittilennot Helsingistä jo ennen varsinaisen lomasesongin alkua.

Tämä kannatti. Split näytti maalis-huhtikuun vaihteessa parhaat puolensa ilman ruuhkaisia rantakatuja ja vanhan kaupungin kujille ahtautuneita tutistimassoja. Vaikka rantabulevardilla ja terasseilla elämää piisasi, siltikin katukuvaa leimasi enemmän paikallinen puheensorina.

Sään puolesta meillä oli tällä kertaa onnea, sillä lomaviikkomme aikana aurinko jaksoi paistaa pilvettömältä taivaalta joka ikinen päivä. Mereltä puhaltavasta tuulesta saattoi hieman aistia keväistä koleutta, mutta auringossa lämpötilat kipusivat päivisin 20 paremmalle puolelle. Täydellinen sää kaupunkilomalle.

En oikein etukäteen tiennyt, mitä Splitiltä saattoi odottaa. Olisiko se enemmän ranta- vai kaupunkikohde? Paikallinen vai vahvasti turistikohteeksi muokkautunut?

Split oli minusta tätä kaikkea. Ehkäpä juuri kaupungin monipuolisuus on nostanut Splitin nousevaksi matkakohteeksi.

Splitin vanhan kaupungin ykkösnähtävyys, keisari Diocletianuksen palatsin rauniot, saivat tuntemaan, että olisin ennemminkin kuljeskellut Roomassa antiikin aikaisten muistomerkkien jäljillä. Vanhan kaupungin kapoisat kujat ja lukuisat aukiot monine kuppiloineen toivat taas mieleen minkä tahansa Italian kaupungin piazzan tai espanjalaisen plazan.

Splitin laitamilla olevilla rannoilla päivää paistattelevat auringonpalvelijat veivät mielikuvan Euroopan eteläisimpiin osiin. Vaikka merivesi oli meille tähän aikaan vuodesta liian kylmää pulahtamiseen, nautinnollista oli kävellä pitkin turkoosinvärisen meren rantoja. Ja kyllähän me käveltiinkin.

Splitin ydinkeskusta on kompaktin kokoinen ja turistille kaikki merkittävä on kävelyetäisyydellä. Jos Splitin maisemat rupeavat kyllästyttämään, on helppoa hypätä jollekin lukuisista saaristolautoista ja valita retkikohteeksi joku kauniista lähisaarista. Hvar ja Braç tulivat meille tutuiksi.

Kroatia yllätti myös viinimaan ominaisuudessa. Tiesin, että Kroatiassa viljellään viiniä, mutta en muista, että olisin koskaan aiemmin niihin missään törmännyt. Tuli ihan löytöretkeilijäfiilis löytäessämme meille aivan uuden viinimaan. Vaikka Kroatian viinintuotanto on pientä, joukosta löytyi jo ihan pintaraapaisulla joitain helmiä. Yllätys oli, että Kroatia tuottaa myös omia kuohuviinejä.

Split ei jättänyt kylmäksi ruuankaan suhteen. Vaikka kokemuksemme rajoittuivat vain muutamaan päivään, tästä pystyi jo päättelemään, että yritystä ruokapuolella on. Harmittamaan jäi vain, että niin moni kiinnostava paikka jäi kokematta. Joskus toivoisi matkoilla omistavansa varamahan.

Hyvää ruokaa, laadukkaita viinejä ja poikkeuksellisen ystävällistä palvelua, siinäpä myös kolme tekijää, miksi Splitiin oli helppo rakastua.

Joku kysyi Facebookin puolella Kroatian hintatasosta. En tiedä oliko hinnoissa tähän aikaan vuodesta vielä ns. ”low-season-hinnoittelua”, mutta niin majoituksen, pääsylippujen, matkalippujen kuin ravintolahintojen taso oli Suomea halvempaa. Kirjoittelen myöhemmin blogijutun, jossa kerron vähän käytännön esimerkkejä Kroatian hintatasosta sekä jaan muutaman hyväksi havaitun ravintola- ja nähtävyysvinkin.

Ymmärränpä nyt hyvin, miksi Kroatian matkailu on valtaisassa nousussa. Meillekin Kroatia kolahti, ainakin siltä pieneltä osalta, mitä viikon aikana ennätimme katsastamaan. Jos Kroatia kiinnostaa, pysykää kuulolla. Splitistä ja lähisaarista Hvarista ja Braçista tulossa lähipäivinä lisää tarinaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

You may also like

10 comments

Faijahommia 4.4.2017 - 11:16 pm

Mahtavaa!!
Olemme torstaina lähdössä Splitiin ja kiva kuullaa, että se on upea paikka. Itsekään en tiedä kaupungista juuri mitään. Viini kiinnostaa:D
https://faijahommia.fi/

Reply
Annemaria 5.4.2017 - 7:47 am

Toivottavasti saatte nauttia yhtä ihanasta säästä kuin me. Splitistä löytyi pari viiniravintolaa, Bokeria ja Zinfandel, joista sai laseittainkin hyviä viinejä (ja myös erinomaista ruokaa). Henkilökunnalta kannattaa kysyä suosituksia. Mukavaa matkaa teille. Laitapa matkan jälkeen tietoa, mitä piditte.

Reply
Faijahommia 5.4.2017 - 10:16 am

Pitää laittaa noi korvan taakse.
Todennäköisesti suurin osa viinistä tulee nautittua Airbnb-asunnon parvekkeella 🙂
Laitan postauksen, kun ollaan kotiuduttu 🙂

Kuvia tulee varmasti IG:ssä @iamniso ja @faijahommia -tileille 🙂

Reply
Sini 4.4.2017 - 11:44 pm

Syksyllä olisi tarkoitus Kroatiaan lähteä, paikkaa ei vielä valittuna kylläkään. Split aika vahvana, joten nää postaukset tulee just oikeeseen aikaan.

Reply
Annemaria 5.4.2017 - 7:55 am

Splitistä tykkäsin sen vuoksi, että se on aito, vähän isompi kaupunki. Joku muu tykkää varmasti enemmän pienemmistä, kauniista saarista, joissa meri on tosiaankin kristallinkirkasta ja turkoosia. Ruokahalu Kroatian kohdalta tässä kovasti kasvoi. Syksy olisi hienoa aikaa lähteä tutkimaan jotain toista mestaa.

Reply
sari / matkalla lähelle tai kauas 13.4.2017 - 5:27 pm

Split on niin ihana. Onkohan siitä jo neljä vuotta aikaa kun siellä olimme. Kävimme myös Hvarissa ja Bracissa. Juuri ruoka, merenelävät ja risotto olivat ehdottomia siellä. Vanhassa blogissa muutama juttukin.

Reply
Annemaria 13.4.2017 - 10:14 pm

Ei ihme, että Kroatia vetää turisteja joka vuosi enemmän ja enemmän. Splitistä tykkäsin juuri siksi, että se on mukava lomakaupunki, mutta samalla myös aito kaupunki. Hyvä ruoka ja viini ovat aina hyvä marinadi 🙂

Reply
Hanne 7.5.2018 - 11:46 am

Jeee!! Lisää kivoja tarinoita. Oma matkakuume senkuin kasvaa. Vielä pitäisi juhannukseen jaksaa odottaa

Reply
Hanne 7.5.2018 - 11:48 am

Kiva kun ensin löysin sun Singapore jutut ja sinne ollaan menossa talvella ja nyt löysin vielä nämä Kroatia tarinat ja sinne kesällä. Mahtavaa!

Reply
Annemaria 7.5.2018 - 12:55 pm

Mukavaa, jos jutuistani on jotain hyötyä 🙂 Kivoja matkakohteita sulla tiedossa. Hyvää matkaa ja paljon ihania uusia kokemuksia. Singaporesta on tulossa lähiaikoina lisääkin tarinaa. Sen verran mielenkiintoinen matkakohde oli, että ei ihan heti jutut lopu 🙂

Reply

Leave a Comment