Author

Annemaria

Elämäntaito

Muovimukimuijan yksinkertaisia asioita

by Annemaria

Blogiani seuranneet ovat varsin huomanneet, että tykkään elämässä pienestä luksuksesta (kenpä ei tykkäisi). Nautin tasokkaista hotelleista, fine dining ruokailuista, enkä sylje lasiin, jos siinä on kuivaa kuohuvaa, mieluiten merkkiä samppanja. Lähipiiri kutsuu minua leikillisesti prinsessa Anneksi. Ehkä siinä vähän perääkin on, mutta vain vähän.

Sillä minussa on myös toinen puoli. Kutsuttakoon sitä vaikka muovimukimuijapuoleksi. Jos pienet ylelliset asiat nostavat arkea toisinaan askeleen ylemmäs, samalla lailla arki saa minusta uuden ulottuvuuden ihan yksinkertaisista asioista. Sellaisista asioista, jotka eivät ole rahalla ostettavissa tai joita ei yleisesti nimetä sanan luksus alle.

Muovimukimuija rakastaa nuotiotulilla istuskelua, marjojen perässä rämpimistä metsissä ja soilla, telttaöitä joen varsilla, kiipeämistä tunturin laelle, mato-ongella istuskelua, rehellistä grillimakkaraa, kynttilänvaloa ja villasukkia.

Muovimukimuija ei jaksa välittää miltä näyttää, vaan hippelehtii korpien kätköissä variksenpelättimenä ilman meikkiä ja tukka pystyssä. Kulkee kumisaappaissa ja flanellipyjamassa pitkin päivää. Kyykistelee kyykkypissalle hädän hetkellä. Tekisipä mieli sanoa, että muovimukimuijan elämä se vasta luksusta on. Aitoa, huoletonta ja yksinkertaista.

Muovimukimuija on päässyt toteuttamaan itseään parhaiten joka kesäisellä Lapin reissulla. Tänä kesänä Lapin keikka typistyy muiden suunnitelmieni vuoksi muutamaan päivään. Sen sijaan roppakaupalla uutta iloa on tuonut uusin juttumme, pienen pieni saunamökki Saimaan rannalla. Muovimukimuijalla on uusi kesäparatiisi.

Vuokrasimme veneilevän ystäväpariskunnan kanssa yhdessä vaatimattoman kesämökin kesän tukikohdaksi. Onpahan ainakin joku paikka, missä voi käydä lämmittämässä rantasaunaa, pulahtaa viileään veteen ja nauttia kesän ihanuudesta järvimaisemassa.

Mökki itsessään on muutaman neliön ”hellahuone”. Sänky, kaappi, ruokapöytä ja kamiina. Toisella puolella rakennusta pukuhuone ja sauna. Mutta se mikä meillä on luksusta, on sijainti. Olemme Suur-Saimaan upeimmilla norppavesillä, suurten selkien ja karujen kalliorantojen keskiössä. Oman hohtonsa paikkaan tekee myös se, ettei meillä ole lähinaapureita. Täällä lintukodossa saa muovimukimuija ja sen mies toteuttaa itseään kaikessa rauhassa.

Onhan meillä myös soutuvene, joka varustettiin 2,5 hepan moottorilla. Sillä me miehen kanssa huristeltiin eilenkin auringonlaskun aikaan kalalle. Tunsin lähinnä syvää kiitollisuutta ihastellessa tyyntä järvenselkää, auringon värjäämää taivaanrantaa ja hetken päästä täyden kuun sinistä kesäyön hetkeä. Hyvät hykyräiset, olen kertakaikkisen etuoikeutettu saadessani olla tällaisessa maisemassa.

Kesäparatiisissa pääsee kokemaan luontoa monella tapaa. Täällä sisäinen lapsi ottaa helposti vallan ja silloin löytää ihmeellisiä asioita. Kuinka moni teistä on nähnyt rantakäärmeen paistattelemassa päivää kalliolla? Tai kiiltomadon illan hämyssä? Tai päässyt ihailemaan sudenkorennon läpikuultavien siipien kauneutta ihan läheltä?

Nukuimme juhannusyön teltassa. Yleensä se on minusta kiehtovaa, jopa romanttista. Kun välissä on vain ohut telttakangas, sitä kuulee öisen metsän äänet ja saa tuntea olevansa osa luontoa. Tämän juhannuksen telttayöpymisestä oli romanttisuus kaukana ja jos ihan rehellinen olen, tällä kertaa luonnon äänet veivät yöunet.

Myrsky myllersi ulkopuolella ja väliin tuntui, että lähdemme teltan kanssa lentoon. Valvoin suurimman osan yötä ja kuuntelin, kuinka tuuli metakoi ympärillämme ja räpisytteli kuuluvasti telttamme liepeitä. Lisämausteena sade piiskasi telttakangasta, eikä tässä ollut kyse mistään kevyestä ripottelusta. Huomasipa taas kerran, että lämmin makuupussi on telttailijan paras ystävä. Kokemus tämäkin.

Tätä kirjoittaessani istun mökin terassilla. Takana helteinen päivä ja edessä valoisa kesäyö. Käki kukkuu. Jossain kaukana kuikka kutsuu kaveriaan. Järveltä tuulee vilvoittavasti. Minulla on hyvä mieli.

Taidanpa avata samppanjapullon ja kaataa lasillisen muovimukiin. Silkkaa luksusta, sanoisinpa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

4 comments
Ruoka ja viiniTaide ja kulttuuri

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

by Annemaria

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

0 comments
Museot SuomiSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Monipuoliset Serlachius-museot ovat mannaa taiteenystävälle

by Annemaria

En tiennyt, että Suomella on oma Guggenheim. Meillä sen nimi vaan on Serlachius.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Olipa kerran piskuinen metsien ympäröimä kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylän onni oli sen sijainti reittivesistön varrella kahden järven välisellä kannaksella ja koski, Mäntänkoski.

Tänne suomalaiseen maaseutupitäjään saapui huima ja ennakkoluuloton teollisuusmies Gustaf Adolf Serlachius. Lähes kaikkea uhmaten hän perusti 1869 Mäntänkosken rannalle puuhiomon ja siitä alkoi Mäntän ihmeellinen tarina. Ihmeellinen tarina niin teollisuuden kuin taiteen osalta.

Sen lisäksi, että Gustaf oli uhkarohkea visionääri ja yhteiskunnallinen kehittäjä, hän oli myös taiteen suuri ystävä. Tätä perintöä jatkoi hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius, joka hankki mittavan taidekokoelman ja toimi merkittävänä taidemesenaattina. Göstan unelma oli tuoda taide tavallisen kansan ulottuville.

Luulenpa, että Gösta olisi tänä päivänä hyvin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea Serlachius-museot ovat. Mänttään on noussut kansainvälisen tason museokokonaisuus tai no, tuntuu, että koko pikkukaupunki sykkii taidetta ja taiteesta.

Tästä se lähti. Intohimolla ja kovalla työllä.

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Itse kuulin Serlachius-museoista Matkamessuilla vasta viime vuonna. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan edes siitä, missä sellainen paikkakunta kuin Mänttä ylipäätään sijaitsee.

Ajauduin Mänttä-Vilppulan messuosastolle myös tämän vuotisilla Matkamessuilla ja päätin ottaa selvää, mistä ihmeestä oikein on kyse. Myös ruokapiireistä oli alkanut kuulua kummia, että siellä Serlachius-museoilla on ihan älyttömän hyvä ravintola.

Ajaessani autoa kohti Pirkanmaata mietin, että onkohan vähän tyhmää istua autonratissa neljä tuntia jonkun tuntemattoman pikkukaupungin museoiden takia. Vielä siinäkin vaiheessa skeptisyys nosti päätään, kun keskeltä puskamaisemaa tupsahdin kylämäiseen keskustaan. Pääkadulla liehuvat liput kertoivat suureellisesti, että ollaan taidekaupungissa. No joo, onhan näitä nähty, ajattelin.

Taiteeseen törmää Mäntässä vähän joka puolella.

Kun seuraavana päivänä ajoin takaisin, tiesin, että toden totta Taidekaupungissa oltiin. Hädin tuskin kaksi päivää riitti tämän pikkukaupungin nähtävyyksiin. Monipuolista taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria oli tarjolla useamman museon verran.

Serlachius-museot käsittävät kolme eri rakennusta. Vanha Joenniemen kartano, Göstan entinen asuintalo, on nykyisin kokonaisuudessaan taidemuseona ja sen viereen on rakennettu mittava paviljonki nykytaiteen, teemanäyttelyiden ja tapahtumien tilaksi. Lasikäytävällä yhdistetyt rakennukset muodostavat yhdessä Gösta-museon.

Kolmas museorakennus, Gustaf-museo, sijaitsee Serlachius-yhtiön entisessä pääkonttorissa, vajaan kolmen kilometrin päässä Gösta-museosta. Matkan voi taittaa kätevästi vaikka vuokraamalla ilmaisen polkupyörän.

Joenniemen kartanoGöstan paviljonkiGustaf-museo

Joenniemen kartanon huikea kokoelma

Joenniemen kartano on rakennuksena jotenkin omituinen, voisiko sanoa jopa rujo, kova ja maskuliininen. Toisaalta selkeän linjakas, vankka ja arvokas. Ihan kuin rakennus olisi tuotu jostain Keski-Euroopasta keskelle suomalaista lehtomaisemaa.

Kartanon alakerran näyttelytiloista löysin omat suosikkini, enemmän perinteisen taiteen ystävä kun olen. Olin vähän ällikällä lyöty millainen pikku-Ateneum täältä Hämeen perukoilta oikeasti löytyy.

Suomen kultakauden taiteilijoiden töitä oli melkoisen mittava määrä. Nähtävänä on useita maalauksia kotimaisilta suurnimiltä kuten Gallen-Kallelalta, Schjerfbeckiltä, Haloselta, Edelfeltiltä, Järnefeltiltä, Simbergiltä ja Ferninand von Wrightiltä. Taidearsenaaliin kuuluu myös tiettävästi Suomen ainoa julkisissa kokoelmissa oleva Claude Monet’n maalaus.

Kaiken kaikkiaan käsittämättömän laaja yhden säätiön omistuksessa oleva kokoelma, jonka arvon täytyy olla mittaamaton.

Seuraava yllätys tuli vastaan kartanon yläkerrassa. Portaiden päässä hypättiin ihan eri muudiin ja nykytaiteeseen. Klassikkotaide oli saanut rinnalleen nykytaiteilijoiden Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen maalauksia. Teemana oli nautinto. Ystäväni kanssa vähän hymyilytti teeman alla Scherjfbeckin maalaus Nuorukainen, jossa komeilee lihaksikas nuori mies ilman paitaa.

Göstan paviljonki – nuorten arkkitehtien palkittu luomus

Joenniemen kartano sai 2014 vierelleen huomiota herättävän puurakenteisen paviljonkirakennuksen, Göstan paviljongin. Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun osallistui peräti 579 ehdotusta 42 maasta. Voittajaksi nousi kolmen nuoren barcelonalainen arkkitehtitoimisto työllään Parallels.

Noin 20 miljoonaa euroa maksanut rakennus sukeltaa upeasti suomalaiseen rantamaisemaan. Vaikka pitkänomaisessa rakennuksessa on tilaa peräti 5700 neliötä, siltikin se näyttää keveältä. Puu ja metsää heijastavat suuret ikkunat käyvät vuoropuhelua. Sisätilat ovat avarat ja valoisat. En päässyt irti ajatuksesta, että tässä on suomalainen versio Guggenheimista.

Vierailuhetkellä paviljongin mielenkiintoisin ja myös monipuolisin näyttely minusta oli belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely Kyse on ajasta. Näyttelyyn kuuluu maalauksia, veistoksia ja erilaisia installaatioita. Huomiota herättävin teos oli valtaisa rivistö täytettyjä kanoja.

Kanat ovat muutenkin tämän näyttelyn kantava teema. Elävät kanat seuraavat kävijää jo museon piha-alueella ja paviljongin pääoven edessä. Taiteilija tunnetaan useiden vuosikymmenten työstä, jonka tavoitteena on ollut risteyttää eri puolilta maailmaa olevia kanarotuja. Kanoilla on oma sanomansa maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.

Paviljongin pohjakerroksessa on suitsutusta saanut ravintola Gösta, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Taidenautintojen lisäksi saimme herkutella myös ruokanautinnoilla.

Gustaf-museo on draamaa

Ei tarvitse tämän museon keksiä tarinoita tyhjästä. Tarinaa ja dramatiikkaa sillä on omasta takaa vaikka muille jakaa. Jos Gustaf-museota pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti draama.

Paperiperkele -näyttely tempaisi mukaansa Serlachius-suvun värikkäisiin vaiheisiin. Kävijää kuljetettiin draaman keinoin huoneesta ja tunnelmasta toiseen mielenkiintoisen tekniikan avulla. Tarina vaihtui automaattisesti aina sitä mukaan, kun astuit seuraavaan huoneeseen. Gustafin ja yritystoiminnan alkuvaiheiden historia on niin uskomaton, että väliin tuli tunne, voiko tämä oikeasti olla totta.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin yläkerran näyttelyn, Dalín gaalan. Kyllä, Mänttään oli saatu tämän maineikkaan surrealistin installaatio. Dalin pöytä (vai sänky?) on katettu, s’il vous plaît. Olen käynyt aiemmin Dalín omituisessa museossa Katalonian Figueresissa ja samanlaista hulvatonta Dalí-tunnelmaa oli saatu tuotua myös tähän näyttelyyn.

Iloa en sen sijaan oikein löytänyt naapurihuoneista, joissa oli Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteosten näyttely Leikkikenttä. Tämä tyylilaji ei auennut minulle, mutta tästähän taiteessa oikeasti on kyse. Teokset avautuvat katsojille eri tavoin ja kaikesta ei tarvitse, eikä voikaan pitää.

Ilmiselvä yhdennäköisyys.Huulisohvaa oli pakko testata.

Sen sijaan pidin aivan valtavasti itse museorakennuksesta, Serlachius-yhtiön entisestä pääkonttorista. 1934 valmistunut puhdaslinjainen funkkisrakennus on hienosti remontoitu ja siinä on paljon kauniita yksityiskohtia. Tiloissa on nähtävänä myös entisiä kalustettuja toimistohuoneita, joissa on uniikkeja alkuperäisiä huonekaluja.

Kaikki kolme erilaista Serlachius-museoiden rakennusta tarjoavat näyttelyjen lisäksi mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tarinoiden värittämää historiaa. Eikä tässä vielä kaikki. Mäntän keskustasta näitä rakennusihanuuksia on lisää, Serlachiuksen perintöä nekin. Voit yöpyä funkishenkisessä Arthotel Honkahovissa tai valtiomaisen arvokkaalla Mäntän Klubilla. Näistä kaunokaisista myöhemmin lisää.

Mänttä jättää jäljen

Harvoin olen jäänyt mietiskelemään mitään taidemuseota näin paljon jälkeenpäin. Serlachius-museot lähestyivät niin monella sektorilla ja niin monenlaisella taiteella. Oli jopa hämmentävää, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oli sekoitettu keskenään perinteistä ja modernia nykytaidetta.

Gösta Serlachius voi levätä rauhassa. Mänttään on noussut äärimmäisen kiinnostava taiteen ympärille keskittynyt matkailukohde. Olen iloinen, että tuli mentyä. Mänttä jätti jäljen.

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

4 comments
AhvenanmaaRisteilyt

Saaristomeren lumoissa – testimatka Finnswanilla Ruotsiin

by Annemaria

Ovatko kesän matkasuunnitelmat vielä hakusessa? Löysin kuulkaapas mielenkiintoisen matkavaihtoehdon, mikä sopii myös pienellä budjetilla matkaavalle.

(Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo)

Elettiin vuotta 1984. Olimme juuri tavanneet mieheni kanssa. Yhdessäolo oli ihanaa ja ihmeellistä, kuin myös se, että oli löytynyt se paras matkakumppani. Jos meillä olisi tuona kesänä ollut lähellekään yhtä paljon rahaa kuin rakkautta, yhteinen ensimmäinen matkamme ei olisi ollut mikään ongelma. Vaan kun ei ollut, rahaa meinaan.

Oikeastaan ainut mihin silloinen tiukka taloutemme taipui oli joku lyhyt risteily. Etsimme halvimman mahdollisen vaihtoehdon ja päädyimme automme kanssa risteilylle Naantalista Ruotsin Kapellskäriin. Takaisin tultiin Maarianhaminasta saaristolautoilla Kustaviin.

Matkan puitteet eivät olleet tuolloin kummoiset, mutta meille uutta ja ihmeellistä oli reittimme huikean hieno saaristoluonto. Näin yli 30 vuotta myöhemminkin muistan, kuinka ajelimme läpi Ahvenanmaan saaria maailman kauneimmassa auringonlaskussa. Uskokaa tai älkää, se oli yksi parhaimmista lomamuistoistani ikinä.

Olin aikamoisen riemastunut, kun sain kutsun Finnlinesin uusimmalle laivalle m/s Finnswanille samaiselle reitille Naantalista Kapellskäriin. Puolivälissä poikettiin mennen tullen Ahvenanmaan Långnäsissa. Oli mielenkiintoista verestää vanhoja muistoja ja nähdä oliko palava rakkaus vain kullannut matkaa vai oliko saaristomeri oikeasti niin kaunista kuin muistikuvissani.

Tällä reissulla matkapuitteet olivat kyllä ihan muuta kuin menneisyydessä. Finnswan on Itämeren uusin tulokas ja ehtinyt purjehtia Finnlinesin Ruotsin reitillä vasta toukokuusta (2018) alkaen. Sitä ennen laiva on kokenut melkoisen faceliftauksen ja saanut tiloihinsa raikkaan uuden ilmeen.

Kivat uuden karheat tekstiiilit ja meriaiheiset sisustuksen yksityiskohdat tekivät laivasta oikein viihtyisän. Kuten aiemmin testaamallani Travemünden reitillä, niin tälläkin laivalla, tilojen erinomainen taso yllätti. Yllätti siksi, että Finnlinesin laivat kuljettavat itse asiassa monta kertaa enemmän rahtia kuin matkustajia.

Tykkäsin niin vietävästi tämänkin paatin letkeästä ja rauhallisesta menosta, tuntee oikeasti olevansa merimatkalla. Kyse on minusta hyvällä tavalla vanhanaikaisesta reissuromantiikasta.

Täytyy tunnustaa, olen vähän heikkona kaikenlaisiin uniformuihin 🙂 Finnswanin kapteeni Jyrki Repo. Siistiä, valoisaa, avaraa ja kodikasta.

Majoituimme Finnswanin junior suitessa, mikä sai meidät hymyilemään kuin lähtökaupungin Naantalin aurinko. Tilavaan 32 neliön hyttiin olisi majoittunut loistavasti neljäkin henkeä. Lämpimän punaisen sävyisellä sohvalla ja nojatuoleilla olisi voinut istuskella pidempäänkin ihailemassa merimaisemia hytin suurista ikkunoista. Usein laivojen vuoteet ovat karmeita, mutta tässä hytissä hyvälle vuoteelle voi antaa pelkkää kehua.

Kävin kurkkaamassa myös edullisimpiin hytteihin, enkä voi moittia niitäkään. Jopa budjettimatkaajan halvin neljän hengen sisähytti oli ihan ok.

Minulle paras hytti ikinä.

Naantali – Kapellskär reitin laivat ovat reittialuksia, joihin tarvitaan mukaan jokin kulkuneuvo, joko auto, moottori- tai polkupyörä. Laivamatka myydään pakettina, johon sisältyy aina matka, kulkuneuvo ja ateriat.

Halvimmillaan matkapaketti Kapellskäriin maksaa 49 euroa (sesonkikautena 89 euroa), mihin sisältyy kaksi matkustajaa, kulkuneuvo sekä buffet-pöydän brunssi ja illallinen/henkilö. Aika kohtuuhintaista minusta ottaen huomioon, että safkat kuuluvat hintaan. Ruoka laivalla nyt ei mitään gurmeeta ollut, mutta kyllähän sillä reippaasti mahansa täyteen sai.

Finnswanin edullinen hintataso pisti silmään laivalla. Juomat niin ravintoloissa kuin laivan myymälässä olivat hyvin matkustajaystävällisiä. Tiesitkö muuten, että Ahvenanmaalla pysähtyvät laivat ovat Itämeren ainoat oikeat tax-free alukset? Laivan myymälä kannattaa ehdottomasti tsekata vaikka kesäjuomien hankinta mielessä.

Viininystävä kiittää maltillisesta hinnoittelusta.Cosmopolitan time.

Mennäänpä niihin maisemiin, joista alussa mainitsin. Eivät olleet muistikuvat upeista saaristomaisemista pelkkää rakastuneen euforiaa. Tällä matkalla ei kannata missata auringonlaskua, jos ei nousuakaan. Sävyt ja näkymät ovat vaikuttavia, kun kehyksinä ovat kimmeltävä meri ja avara taivas. Ja se huikea sininen hetki siinä välissä.

Parasta tällä reitillä on myös se, että lähes koko matka kuljetaan saariston lomassa, joten mielenkiintoa riittää pitkin matkaa.

Hyvää yötä ja huomenta.

Mihin tätä laivareittiä sitten kannattaisi hyödyntää? Minulle syntyi kolme matkaideaa, jotka olisi kiva toteuttaa. Tässä vinkkini lyhyemmälle ja pidemmälle kesäreissulle:

1) Jää pois Ahvenanmaalla Långnäsissa ja yövy Maarianhaminassa tai kokeile bed & breakfast majoitusta maaseudulla. Tee paluumatka saaristolautoilla ja nauti Ahvenanmaan saariston hienosta luonnosta.

2) Sain vinkin Ruotsia hyvin tuntevalta matkailuihmiseltä, että Kapellskäristä reilun sadan kilometrin päässä oleva rantakaupunki Sigstuna on viehättävyydessään ehdoton matkakohde. Ruotsin vanhimman kaupungin kapeilla kujilla voi aistia häivähdyksen keskiaikaista tunnelmaa.

3) Pidempää roadtripiä suunnitteleva voi kiertää koko Itämeren Finnlinesin laivoilla. Kapellskäristä ajetaan Malmöön (698 km), josta on yhdeksän tunnin laivamatka Travemündeen ja sieltä suora laivayhteys takaisin Helsinkiin. Finnlinesin matkustaja saa 20 %:n alennuksen kaikista sen omista jatkoyhteyksistä.

Mielelläni yhdistäisin laivareissuun myös yöpymisen ihastuttavassa Naantalissa. Matkamme päätteeksi saimme kävelykierroksella alkupaloja siitä, mitä Naantalilla olisi tarjottavana. Kaupunki on ilmiselvä visualistin ja kulinaristin päiväuni. Tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita, kauniita vanhoja puurakennuksia, historiaa huokuvia yksityiskohtia. Selvästi my town. Haluaisin tavata myös sielunkumppanini Nuuskamuikkusen.

Naantali näytti niin hyvältä.

Finnlinesilla on kaksi vuoroa joka päivä Naantali – Längnäs – Kapellskär -reitillä. Matkustusaika päästä päähän on kahdeksan tuntia. Finnswan lähtee Naantalista päivittäin klo 10.45 ja Kapellskäristä klo 21.30. Lisätietoa laivoista ja aikatauluista löydät täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

10 comments
IkääntyminenYleinen

Miksi kukaan ei järjestä 50+ ikäisille naisille (kulutus)juhlia?

by Annemaria

Olen syvästi loukkaantunut. Ilkesivät laittaa minulle mainoksen Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelusta.

Turha varmaan kertoa, että sosiaalinen media ruokkii meitä jatkuvalla mainosvirralla, halusimmepa tai emme. Olet varmasti pannut merkille mainonnan puolinäkymättömän olemassaolon tietokoneesi ruudulla.

Sähköpostiimme hiipii salakavalasti oikeiden viestien väliin roskapostia, joka yrittää saada huomiomme milloin mihinkin älyttömään.

Tai kun avaat Facebook-sivusi, feedin joukkoon tulee yhä enemmän maksettua mainontaa. Välillä jopa haittaavan paljon niin, että on vaikeaa tehdä selkoa, mikä oikeastaan on mainontaa ja mikä muuta sisältöä.

Ja kun avaat iltapäivälehden sivun, vierustalle on kummasti tupsahtanut mainoksia ja osuvasti juuri niistä tuotteista, joita olet ehkä googlettanut lähiaikoina. Jossain joku isoveli valvoo käyttäytymistäsi tarkoin.

Ja sitten on tämä kammottava ikäsidonnainen mainonta, joka menee niin pöpelikköön kuin vain voi. Jonnekin bittiavaruuteen on kirjoitettu, että tätä tietokonetta ja tätä sähköpostia käyttää 55-vuotias nainen. Mutta, please, voisitteko ystävällisesti laittaa sinne myös tiedon, että en kärsi inkontinenssistä, en univaikeuksista, enkä lihas- ja nivelkivuista ja suolenikin toimii toistaiseksi aivan loistavasti.

Jossain on joku mainosguru, ilmeisesti Jenny 25 vee päättänyt, että yli 50-vuotias nainen tarvitsee Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelua, melatoniinia sisältäviä unitabletteja, kipugeeliä ja suolen toimintaa nopeuttavia luontaistuotteita.

Voisitko Jenny kiltti ymmärtää, että minä olen vielä ainakin omasta mielestäni ihan aktiivinen, toimintakykyinen, elämässä kiinni oleva työssäkäyvä nainen, jolla on työuraakin jäljellä ennen virallista eläkeikää vielä kymmenisen vuotta. Osaan vieläkin kulkea korkkareissa, bailata aamuyön tunneille ja jaksan kulkea reppu selässä Lapin kairoilla.

Haluan matkustaa niin paljon kuin sielu sietää ja rahapussi kestää. Rakastan hyvää ruokaa, laadukkaita viinejä ja itseni hemmottelua. Arvostan kaikkea kaunista ympärilläni ja olen kiinnostunut elämässä monenlaisista asioista. Eivätkä niihin kuulu pätkääkään asiat, joiden tiimoilta olet ottanut yhteyttä.

Edustan sitä ikäluokkaa, joka Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan ei ole kovinkaan kaukana siitä kaikkein varakkaimmasta, 65-75-vuotiaiden ikäryhmästä. Minun ikäisilläni, 55-64-vuotiailla, lapset ovat lähteneet jo maailmalle ja asuntolainat maksettu. Elämämme on pääosin ollut työntäyteistä, emmekä aikoinaan osanneet kovin kuluttaakaan. Monille meistä kertyi pesämunaa ja onnekkaimmilla sitä on täydentänyt vielä pieni perintö.

Nyt on meidän aikamme elää ja nauttia työmme tuloksista. Ja sitten sinä Jenny ilkeät lähettää minulle Tena-vaippamainoksia. Häpeä! Ymmärrätkö? Haluan saada mainoksia eksoottisista matkakohteista, hemmottelulomista, merkkikäsilaukuista ja timanttisista kasvohoidoista.

Ja vaikka minulla ei olisikaan varaa niihin, niin usko pois, niitä on paljon joilla on. Kuulkaapas mainosgurut, te suorastaan aliarvioitte omaa ikäryhmääni ja sen tarpeita. Tässä on teille sellainen kohderyhmä, jolla on enemmän ostovoimaa kuin nuoremmilla ja halua vihdoin hellittää kukkaron nyörejä oman itsemme hyvinvoinnille.

Voisitteko Jenny ja muu hipsterimainosväki ystävällisesti tehdä uudelleen ikäryhmäni profilointia ja ymmärtää, että tänne ei kuulkaa niitä Tena-vaippoja tarvita. Toistaiseksi samppanja on poistunut ihan toivotulla tavalla.

PS: Yritin löytää kuvapankista tähän juttuun kuvia vanhemmista naisista matkoilla. Ei löytynyt. Kuvissa oli vain nuoria naisia. Vanhemmat naiset eivät ilmeisesti matkustele 🙂

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

14 comments
Costa del SolEspanjaFuengirola

Kokemuksia asunnon vuokraamisesta Fuengirolasta

by Annemaria

Sanottakoon ihan alkuun, että tässä ei puhu kokemuksen karhea rintaääni vaan päinvastoin. Taustalla on tuleva talvipakolainen, tavisturisti, joka lähti Costa del Solille talviasuntoa vuokraamaan ja kuinkas siinä sitten kävikään?

Kirjoittelin aiemmin, että elämässä pitää vaan heittäytyä uudenlaisiin juttuihin ja tehdä haaveista totta, tai ainakin lähteä tarpomaan unelmiensa suuntaan. Kun kunto on vielä hyvä, eivätkä fyysiset rajoitteet ole kaventamassa toimintaa, on oiva aika tarttua niihin juttuihin, joita päiväunissaan on joskus mietiskellyt. Syntyi yhteinen päätös miehen kanssa, että ensi talven lumia tamppaillaan Suomen kamaralla niin vähän kuin suinkin.

Ensi talvi kuljetaan näissä maisemissa.

Alueen rajausta

Haaveesta toimeen ja niin minut valtuutettiin talvipesän etsintään jostain päin Espanjan aurinkorannikkoa. Ensi alkuun mietittiin budjettia; mihin meillä maksimissaan olisi varaa. Alueen vuokrat ovat nousussa ja tosiasia on, että jo yhden makkarin asunnosta tulee varautua maksamaan yli 700 euroa kuukaudelta. Tähän päälle tulevat yleensä vielä käyttökulut eli sähkö, vesi ja netti.

Sitten mietittiin potentiaalista aluetta, jonka rajasimme kutakuinkin Fuengirolan ja sen lähiympäristön tienoille. Painavin syy tähän olivat oikean kaupungin hyvät juna- ja bussiyhteydet eri puolille Andalusiaa. Tarkoituksemme on kierrellä ympäri Etelä-Espanjaa ja hyvä julkinen liikenne sekä Malagan läheisyys ovat tässä silkkaa plussaa. Joudun myös käymään Suomessa välillä töissä, joten lentokentän helppo saavutettavuus auttaa asiaa.

Normaaliin elämään tarvitaan muuta kuin aurinkorasva- ja matkamuistomyymälöitä, joten tässäkin suhteessa Fuengirola oikean kaupungin palveluineen tuntui hyvältä.

Jotain tällaista meillä oli mielessä 🙂No, ei nyt kuitenkaan. Nämä miljööt ovat lähempänä todellisuutta.

Vuokravälittäjien viidakko

Mistään mitään tietämättömänä oli aluksi vaikea hahmottaa, mitä kautta kannattaisi lähteä etsimään sopivaa vuokra-asuntoa. Erimaalaisia kiinteistönvälittäjiä on Fuengirolan alueella pilvin pimein ja siihen päälle tulevat vielä eri portaaleista löytyvät yksityiset tarjoajat. Viidakkoa selvitettäväksi tuntui olevan riittämiin.

Etsin alan yrityksiä googlettamalla, Facebookista ja ystävien vinkkien perusteella. Näin pystyin mielestäni kartoittamaan merkittävimmät alueen suomalaistoimijat. Hylkäsin kaikki yritykset, joiden nettisivut eivät olleet kunnossa esim. kuvien heikon laadun, asuntojen heikon tason tai vanhentuneen aineiston/sivujen päivityksen perusteella.

Katsoin helpoimmaksi rajata yhteydenoton pelkästään suomen kielellä toimiviin yrityksiin, sillä jotenkin vaan tuntui selkeämmältä etsiä tätä kautta. Poikkesin paikan päällä yhdessä espanjalaisessakin vuokrafirmassa ja huomasin selvän eron asuntojen laatutasossa. Suomalainen ehkä tietää paremmin, mitä toinen suomalainen talviasunnolta vaatii. Espanjalainen ja suomalainen käsitys laadusta näytti olevan aika kaukana toisistaan, jos sitten sisustuksellisetkaan asiat eivät ihan natsanneet.

Aloitin asunnon etsimisen ottamalla sähköpostilla etukäteen yhteyttä Fuengirolassa suomen kielellä toimiviin kiinteistönvälitysfirmoihin, jotka vuokraavat loma-asuntoja kuukausivuokrilla. Haussa oli hyväkuntoinen yhden tai kahden makuuhuoneen asunto noin puoleksi vuodeksi loppusyksystä alkaen.

Suurin osa yrityksistä, joihin otin yhteyttä, olivat yhteydessä takaisin, mutta joukossa oli pari sellaista, jotka eivät vaivautuneet edes vastaamaan millään tavoin. Tästä voi lukea omaa kieltään palvelun tasosta, joten hyllytin nämä yritykset. Rajasin mielenkiintoni loppujen lopuksi viiteen toimijaan.

Kunnon keittiö on toivelistallamme korkealla.Kuin myös tilava parveke näköaloin. Ja viihtyisä sisustus on tärkeää sekin. En sittenkään viihtyisi 70-lukuisten mummokalusteiden kanssa.

Riskialtista hommaako?

Olimme alkuun latoneet tiskiin ilmeisesti turhan rajaavat speksit, sillä vastaukseksi sain pääosin eioota. Merinäköala, juna-aseman läheisyys, tilava ja aurinkoinen eteläparveke, astianpesukone, skandinaavinen sisustus, hyvätasoinen keittiö ja kylppäri, lähellä palveluita… No, ainahan sitä voi toivoa, mutta ilmeisesti nyt kaikkea ei voi saada ainakaan siinä vuokratasossa, mihin pystymme.

Olin tehnyt kotitehtäväni kunnolla ja tutustunut varmaan lähes kaikkiin ongelmiin, mitä asunnon vuokraamisessa Espanjasta saattaa tulla eteen. Ainakin löysin aimo annoksen pelottelua homeisista ja kylmistä kämpistä, puutteellisista lukoista sekä vuokravälittäjien huijauksista, kuten takuuvuokrista, joita ei koskaan palautettu tai pahimmillaan vuokrakohteista, joita ei ollut olemassakaan.

”Talvikuukaudet voivat olla kylmiä ja kosteita. Tarkista, että asunnossa on lämmitys esim. tarvittava määrä ilmalämpöpumppuja. Vältä tästä syystä itä- ja pohjoisparveketta. Varmista, että asunnossa on kunnon turvalukot ja mieluiten suljettu piha-alue. Käytä luotettavaa vuokravälitysfirmaa ja vältä asunnon vuokraamista yksityiseltä. Vältä pohjakerrosta, joka on aina turvattomin, kylmin ja alttein tuhohyönteisille. Varmista, että sähköstä ja vedestä laskutetaan kulutuksen mukaan.”

Vähän alkoi tuntua, että toivotut kriteerit rajasivat asunnonhakua yhä vaan kapeammalle sektorille. Ja tähän kun vielä lisättiin toivomamme kaupunginosat, alkoi jo tuntua, että tämä oli mission impossible.

Vaikka en mikään auringonpalvoja olekaan, meren läheisyys olisi kiva. Enkä panisi pahaksi myöskään taloyhtiön uima-allasta. Ravintolapalvelut lähettyvillä ovat myös iso plussa.

Kokemuksia välittäjistä

Siispä mitään konkreettista ei ollut plakkarissa, kun matkasin Fuengirolaan. Muutaman päivän aikana kiersin siellä ne suomalaiset kiinteistönvälittäjät, jotka olivat vastanneet yhteydenottopyyntöihini ja joiden toimistot löysin keskusta-alueelta. Lisäksi kävin katsomassa yhtä yksityisen tarjoamaa asuntoa.

Pulaa hyvistä vuokrakohteista näytti olevan ja siksi en saanut hommaa eteenpäin muuten kuin jättämällä yhteystietoni ja vuokratoiveeni välittäjille. Mielenkiintoista nähdä ottaako näistä kukaan yhteyttä vai hautautuvatko tietoni kymmenien muiden kaltaisteni listalle.

Täytyy sanoa, että parasta palvelua sain Los Pacosin alueella toimivalta Spainlomien Petri Heinäseltä. Petri kertoi, että hänelle on tärkeää, että välittäjä tuntee henkilökohtaisesti välitettävän kohteen ja siksi he käyvät itse aina paikan päällä katsomassa ja kuvaamassa asunnon. Kuvat pyritään ottamaan totuuden mukaisiksi ja sellaisiksi, jotka antavat asunnosta mahdollisimman paljon informaatiota. Toiminta muutenkin tuntui hyvin ammattimaiselta.

Kävin Petrin kanssa myös katsomassa muutamaa sillä hetkellä vapaana olevaa asuntoa, jotka olivat ikävä kyllä talvikuukausiksi varattuja. Nuo asunnot kuitenkin kertoivat omaa kieltään siitä, että yrityksen vuokrakohteet olivat laadukkaita.

Lopulta sopiva asunto löytyi Zodiacohouses-nimiseltä yritykseltä, jonka kanssa kaikki asiat sujuivat moitteettomasti.

Näihin yrityksiin olen ollut yhteyksissä ja näistä on minuun päin otettu yhteyttä:

www.zodiacohouses.com

www.spainlomat.com

www.kesakatu.es

www.rantakyla.com

http://asunnot.jaaespanjaan.com/ (yhteydessä vain netin välityksellä)

www.asuntodelsol.fi (yhteydessä vain netin välityksellä)

Facebookin rooli Aurinkorannikon asuntojen vuokrauksessa on koko ajan kasvanut. Vuokra-asuntoa etsivän kannattaakin olla Facebookissa aktiivinen ja ottaa seurantaan ainakin seuraavat ryhmät:

Costa del Sol asunnot

Costa del Solin asunnot

Aurinkorannikon asunnot

Costan vuokra-asunnot

Ainakin sen vinkin voisin antaa aurinkorannikon vuokra-asunnosta haaveilevalle, että ole ajoissa liikkeellä, etenkin jos mielit asuntoa pidemmälle ajanjaksolle. Kuulin, että nyt vuokrattiin jo vuoden 2019 syksyä. Me olemme ikävä kyllä pahasti myöhässä. Kun löydät itsellesi sopivan kohteen, älä jahkaile, vaan iske kiinni mahdollisimman nopeasti. Hyvät kohteet tuppaavat menevään saman tien.

Onko sinulla ollut minkälaisia kokemuksia asunnon vuokraamisesta Costa del Solin alueelta?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

3 comments
Ruoka ja viiniSuomen kaupungit

Testissä Food Walk kortti – pikakatsaus turkulaisiin ravintoloihin

by Annemaria

Ruoka on omilla reissuillani yksi tärkeimmistä mielenkiinnon kohteista. Vieraissa kaupungeissa haluaisin tutustua mahdollisimman moneen ravintolaan ja päästä maistamaan mahdollisimman monenlaisia ruokia. Tällä kertaa tepastelin ruuan perässä Turussa ihan uudella konseptilla.

(Yhteistyössä: Visit Turku)

Toukokuisella Turun matkallani sain Visit Turulta käyttööni mielenkiintoisen Food Walk -kortin. Saman tyyppiseen matkailutuotteeseen olen törmännyt mm. Espanjassa tapaskierroksen puitteissa, mutta en muista koskaan nähneeni vastaavaa kotimaassamme.

Kortin ideana on, että kymmenen Food Walkissa mukana olevaa turkulaista ravintolaa (mukana myös kaksi kahvilaa) on kukin valinnut kortin piiriin yhden annoksen tai kokonaisuuden. Kortti on voimassa kolme vuorokautta ensimmäisestä leimauksesta ja sillä voi valita kortin ravintoloista viisi sopivinta omaan ruokakierrokseen.

Itse jaoin kortin annin kolmelle päivälle. Tulopäivän iltana olin hirmu nälkäinen ja valitsin ruokapaikaksi Grill it! Marina -ravintolan ja sen pulled pork burgerin. Mehevä hampurilainen oli todella maukas ja mukava lisä olivat alkuun tarjotut talon omat leivät. Peukkua tälle annokselle.

Seuraavana päivänä päätin muodostaa Food Walk -ravintoloista kokonaisen menun. Ruokakierrokseni aloitin fine dining paikkana tunnetusta kellariravintola Smöristä. Korttiin kuului päivän alkuruoka lähellä tuotetuista kauden raaka-aineista.

Parsatartaletti oli herkullinen ja kaunis, vaikkakin annos näin irrallisena tuntuikin hieman pieneltä. Joka tapauksessa tästä alkuruuasta saattoi maistaa Smörin korkean tason. Mikäpä aurinkoiseen päivään sopi paremmin kuin kesäinen parsa ja rutikuiva Riesling.

Pitkää matkaa ei tarvinnut talsia seuraavaan kohteeseen, välimerelliseen Gustavoon. Kortin mukaan tarjolla olisi kaksi viikon pintxoa. Olen oppinut tuntemaan pintxot ns. tikkutapaksina, joihin patonkipalan päälle on koottu jos jonkinlasta viritelmää ja nämä kiinnitetty hammastikulla toisiinsa.

Olinkin vähän yllättynyt saatuani eteeni kaksi lasipurkkia, joista toisessa oli grillattuja viiriäisenkoipia ja herkkutattivaahtoa ja toisessa rakastamiani pikku mustekaloja ja lime aiolia. Jos pääsivät nämä annokset ylittämään ennakko-odotukset, pääsivät ne kyllä yllättämään myös makumaailmallaan.

Hyvänen aika, mitä gurmeeta noissa purnukoissa olikaan. Ihan pakko oli pyytää tarjoilijalta pieni lusikka ja leipää, joilla pääsin kaapimaan viimeisetkin soossin rippeet purkkien pohjilta. Ja sitten oli vielä ihan pakko tilata listalta jotain lisää. Lautaselle päätyi tällä kertaa vihreää parsaa ja mausteista paprikakreemiä.

Ruuan lisäksi pidin paljon myös ravintolan tunnelmasta. Viidestä testaamastani Food Walk -ravintolasta, Gustavo oli minusta ehdottomasti parasta.

Jälkkäriä siirryin syömään Aurajoen toiselle puolelle historialliseen Pinellaan (en uskalla sanoa tois puol jokke – menee kuitenkin varmaan väärin). Päivän jälkiruoka sisälsi suklaata, mansikoita ja mustaherukkasorbettia. Kaunis kokonaisuus, joka maistui.

Viimeisen ravintolatuttavuuden jätin seuraavaan päivään ennen junaan hyppäämistä. Pitkään kotimatkaan tarvittiin tuhtia ruokaa ja niinpä menin syömään perinteisen saksalaistyyppisen makkarapannun Panimoravintola Kouluun. Paikan nimi tulee kuulemani mukaan siitä, että rakennuksessa on aikoinaan sijainnut Turun vanhin koulu.

Annos oli juuri sitä mitä lupasi. Maukkaat makkarat, hapankaalia, suolakurkkua ja perunaa, rinnalla saksalaistyyppinen löysä sinappi ja kyytipojaksi tilasin paikan omaa pienpanimo-olutta. Lisäarvoa ruokailulle antoi ravintolan ihastuttava sisäpihaterassi.

Food Walk kortin avulla pääsi helposti tutustumaan useaan turkulaiseen ravintolaan. Ravintolat sijaitsivat melko lähekkäin toisiaan, joten siirtyminen paikasta toiseen oli helppoa.

Kortin 44 euron myyntihinta tuntui ensialkuun vähän kalliilta, mutta toisaalta söinhän kortilla kolmen päivän aikana. Yhden ruokailun hinnaksi tulee 8,8 euroa. Jos tarkemmin miettii, niin saman rahan saa jo helposti uppoamaan pelkkään sämpylään ja kahviin. Kortin piiriin kuuluvia ravintoloita olisi hyvin voinut olla vaikka useampiakin.

Tällainen Food Walk kierros olisi hauska toteuttaa pienellä porukalla. Lähteä vaikka kesäisenä viikonloppuna kiertelemään Turun keskustaa pitkän kaavan mukaan ja poiketa aina väliin nauttimaan erilaisista ruokakokemuksista erilaisissa ravintolamiljöissä. Oiva tuote muuten vaikka työporukoiden yhteiseen illanviettoon. Ruokaa rakastavalle myös kiva lahjaidea.

Kortti on voimassa vuoden 2018 loppuun. Lisäbonuksena käytetyllä kortilla saa 15 prosentin alennuksen kortin ravintoloiden listahinnoista. Rahanarvoinen etu tämäkin.

Mukana Food Walk -kortilla ovat:

Brahen Kellari / Café Art / Cafe Brahe / Di Trevi / Grill it! Marina / Gustavo / Panimoravintola Koulu / Pinella / Smör / Svarte Rudolf

www.visitturku.fi/turku-food-walk_

Yhteistyössä: Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

8 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Hei me muutetaan Fuengirolaan

by Annemaria

Reilut kaksi vuotta sitten kirjoitin mielikuvastani Fuengirolasta: Naureskelin mielessäni ulkomaanmatkaajia, jotka istuvat suomibaarissa syömässä lihapullia ja laulavat illalla pienessä sievässä suomikaraokea muiden samankaltaisten suomalaisten kanssa.

Niinpä. Tuolloin ensimmäisen kokemuksen perusteella kirjoitin Fuengirolasta myös: ”Kaupunkia ei voi pitää mitenkään kauniina. Rantakadun toinen puoli on täynnänsä pääosin 70-luvulla rakennettuja suurikokoisia ja rumia hotelli- ja muita loma-asuntokomplekseja. Väliin mahtuu riveittäin ravintoloita, jotka muistuttavat toinen toistaan. Koko ranta-alue on täyteen rakennettua vähän yksitotista loma-aluetta, josta ei juurikaan pysty erottamaan kaupunkeja ja kyliä toisistaan. Pani miettimään, tylsistyttäisikö pidemmän päälle?”

Palasin tänään Fuengirolasta ja arvatkaapa miksi? Olin nimittäin vuokraamassa asuntoa talvikuukausiksi täältä ”tylsästä  suomalaisgetosta”. Olenko siis ihan seonnut?

Joskus pitää asioita mutustella useamman kerran löytääkseen myös niiden toiset, ne paremmat puolet. Ennakkokäsitys tai pintaraapaisu voi olla joskus ihan muuta kuin se kokemus, mikä löytyy, kun antaa paikalle uuden mahdollisuuden.

Näin kävi Fuengirolan kanssa. Kiitos siellä asuvien ystävien, tuli käytyä kaupungissa useamman kerran ja näillä reissuilla löydettyä se toisenlainen Fuengirola. Piti oppia näkemään suomalaiskulmien ulkopuolelle ja löytää niiden takaa aito ja eläväinen espanjalainen merenrantakaupunki.

Opin myös ymmärtämään, miksi niin moni pohjoismaalainen haluaa suunnata talvipakolaiseksi Andalusian auringon alle. Kun marraskuussa ei tarvitse köpötellä jäisillä kaduilla räntäsateessa ja pimeydessä, vaan voit lenkkeillä pitkin merenrantoja valossa ja lämmössä, aloin itsekin miettimään vaihtoehtoja. Sen sijaan, että on yli puolet vuodesta sidoksissa sisätiloihin, jossain voit elää koko vuoden sosiaalista ulkoilmaelämää. Syntyi ajatus siitä, voisiko tämä olla meillekin mahdollista?

Olen aina ollut sitä mieltä, että asiat eivät useinkaan ole niin vaikeita toteuttaa, kuin ensi alkuun luulee. Tarvitaan vaan vähän ennakkosuunnittelua ja järjestelyä, suuntaamista kohti toivottua päämäärää. Yleensä myös saavuttaakseen jotain toivottua, joutuu jostain luopumaan. Tällöin moni asia osoittautuukin loppujen lopuksi mahdolliseksi.

Meidän kohdalla tämä tarkoitti osittain töihin liittyvää elämäntilanteen muutosta ja pieniä lomajärjestelyjä. Siirrän kesälomani loppusyksyyn ja liitän siihen jatkoksi pätkän virkavapautta. Jo viime vuoden puolella realisoimme vähän omaisuutta ja niistä saamilla tuloilla pystymme kattamaan puuttuvan palkkatulon.

Mutta miksi ihmeessä sitten Fuengirola? Onhan Espanjassa paljon sellaisia kaupunkeja, joista pidän huomattavasti enemmän. Niin on, mutta tässä kohtaa katsoimme, että tähän ensimmäiseen irtiottokokeiluun Fuengirola helppoudellaan on se mutkattomin ja paras vaihtoehto.

Ensinnäkin jo pelkästään asunnon vuokraaminen Fuengirolasta on helpompaa kuin lähteä hakemaan sitä espanjalaisilta markkinoilta. Kaupungissa sijaitsee useita suomalaisia loma-asuntojen vuokraamiseen erikoistuneita yrityksiä. Omalla äidinkielellä asioiminen on meille paljon luontevampaa ja toisaalta toinen suomalainen tietää ja tuntee parhaiten sen asumisen tason, mitä pohjoismaalainen kaipaa. Lomakaupungissa on myös aina paljon enemmän lyhytaikaiseen vuokraukseen sopivaa kalustettujen asuntojen tarjontaa.

Sitten mietimme sosiaalisen elämän mahdollisuuksia. Espanjaa taitamattomina meidän ei tarvitse olla koko aikaa kahdestaan, vaan halutessamme on seuraa tarjolla. Sosiaalinen ihminen kaipaa elämään sopivassa suhteessa myös sosiaalista kanssakäymistä. Tässä kohtaa näen muiden suomalaisten läsnäolon pelkästään positiivisena asiana.

Kolmas Fuengirolaa puoltava seikka ovat harrastusmahdollisuudet. Espanjan kielen opiskelu paikallisessa suomenkielisessä opistossa kiinnostaa, samoin kuin monet liikuntaan liittyvät aktiviteetit. Kahvakuulatreenit merenrannalla ei kuulosta ollenkaan hassummalta.

Toki oma osansa on myös Espanjan aurinkoisimmalla säällä. Ei liene ihme, että suomalainen kaipaa talvikuukausina eniten juuri valoa ja aurinkoa.

Niinpä siis teimme päätöksen. Myöhäissyksynä suuntaamme muuttolintujen tavoin Aurinkorannikolle kaupunkiin, missä on tarjolla valoa, kilometreittäin merenrantaa, andalusialaista rentoa elämänmenoa ja kalatiskien jumalainen tarjonta.

Vielä meillä on pieni mutta. Tarkoitukseni oli tällä reissulla vuokrata meille sopiva asunto syksystä alkaen, mutta tässä kohtaa homma ei mennyt ihan suunnitellusti.

Kuvittelin olevani liikkeellä hyvissä ajoin ja saavani valittavakseni useita sopivia vuokrakohteita, mutta toisin kävi. Tällä hetkellä monella muullakin näyttää olleen samansuuntaiset suunnitelmat, mikä näkyi selkeästi vuokranantajien markkinoina. Pääosin myöhäissyksyksi myytiin eioota.

Myös lapsiperheet ovat löytäneet Fuengirolan yhtenä asumisvaihtoehtona. Alueella toimivasta suomalaisesta koulusta jäi tänä keväänä 150 lasta ulkopuolelle runsaan hakijamäärän takia. Koululla onkin suunnitelmissa koulurakennuksen kasvattaminen ja oppilaspaikkojen lisääminen nykyisestä reilusta kolmestasadasta kuuteensataan.

Eräskin kiinteistövälittäjä kertoi, että vielä pari vuotta takaperin jokaista vuokra-asunnon etsijää kohden oli tarjolla viisi sopivaa kohdetta. Nyt homma on kääntynyt päälaelleen ja jokaista hyvää vuokra-asuntoa kohden on jopa viitisen kiinnostunutta vuokraajaa.

Kiersin muutaman päivän ajan varteenotettavimmat Fuengirolan kiinteistövälittäjät. Yhtään täyttä osumaa ei löytynyt. Joukossa oli pari tosi kivaa ja budjettiimme sopivaa kohdetta, mutta parvekkeen puuttuminen vaivasi toisessa ja sijainti toisessa.

Kiersin myös Fuengirolan lähialueita, mikä vahvisti entisestään sitä, että haluamme asunnon kävelymatkan päästä kaupungin palveluita ja elämää. Olen varma, että pelkkä lomakohde pidemmän päälle tylsistyttää. Alueena esimerkiksi Mijas Costan La Cala oli sievä kuin mikä, mutta kuitenkin vain rakennettu lomakohde.

Siltikin olen edelleen ihan luottavainen siihen, että sopiva vuokra-asunto syksyksi vielä löytyy ja joku kiinteistövälittäjistä ottaa yhteyttä tai löydän itse netistä. Aikaahan tässä kuitenkin vielä on. Täytyy vaan olla aktiivinen ja iskeä heti kiinni, kun sopiva kämppä löytyy. Hyvät kohteet eivät tällä hetkellä kauaa listoilla vanhene.

Sain muuten monenlaista kohtelua kiinteistönvälittäjien osalta. Joukossa oli ikävä kyllä yllättävästi vähän ylimielistäkin suhtautumusta. Kohtasin toimijoita, jotka saivat tuntemaan, että ennemminkin häiritsin heitä. Pääosin kohtelu oli erittäin asiallista ja asiantuntevaa. Näistä kokemuksista kirjoittelen seuraavassa postauksessa lisää.

Joka tapauksessa lentoliput syksylle on hankittu ja uudenlaisia juttuja on suunnitelmissa. Aina on mahdollista, että etelän kokemus tulee osoittamaan, ettei tämä ollutkaan meidän juttu ja odotukset eivät täyttyneet. Tai sitten on se toinen vaihtoehto. Entäpä, jos elämä Costa del Solilla maistuukin yhtä hyvältä kuin torilta ostetut tuoreet hietasimpukat?

Mitä mieltä olet, onko meidän talven suunnitelma ihan kummallinen?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

20 comments
Museot SuomiSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Älä jätä Turussa museoita väliin

by Annemaria

Milloin olet viimeksi käynyt museossa? Kannattaa, sillä museot eivät ole ollenkaan tylsiä, eivät ainakaan Turussa.

(Yhteistyössä Visit Turku)

Minulla on kotimaan reissuilla ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen museoita kohtaan. Ulkomailla on tullut kierrettyä museo jos toinenkin, mutta jotenkin olen suoraan sanoen aliarvioinut kotimaista museotarjontaa. Toisaalta kiinnostaa, mutta samalla tulee pohtineeksi kannattaako kalliita matkapäiviä uhrata museoille, jos ei odotettavissa ole ihan Louvre-tasoa.

Kotimaan museot löysin viime kesänä Tampereella ja kekkasin kuinka paljon kaikenlaista mielenkiintoista kotimaamme kaupunkimuseoista löytyykään. Samaa todisti tällä reissulla Turku. Parin päivän museosaldo oli kaksi loistavaa taidenäyttelyä, kurkkaus entisajan elämään vanhojen puutalojen tunnelmassa ja kauniita mahonkiveneitä.

Merikeskus Forum Marinum

Laivoistaan Turku tunnetaan, joten ei ihme, että näille on kaupungissa omistettu aivan oma museonsa Forum Marinum. Merellisiä asioita pääsee tutkailemaan kahden rakennuksen verran. Uudessa osassa esitellään Turun laivanrakennuksen historiaa ja toisessa vanhaan kruununmakasiiniin rakennetussa näyttelyssä merenkulun historiaa sekä merellisiä ammatteja läpi vuosikymmenten.

Jos olet liikkeellä kesäkuukausina, kannattaa hankkia lippu myös Aurajoen rannalla oleviin museolaivoihin. Itseäni vähän harmitti, että purjealusten ykkönen Suomen Joutsen ja sotalaiva Karjala aukeavat yleisölle vasta kesäkuun alussa. Olisin niin kovin halunnut sukeltaa näiden komeiden laivojen sisuksiin, joita ihmettelin aina ohikulkeissani majapaikkaani hostellilaiva Boreaan. Nyt kokonaisuuden paras anti itselleni oli kauniiden jalopuisten veneiden ihailu.

Näissä venhosissa on sitä jotain.Palanen merenkulun historiaa.Isn’t she beautiful?Sotalaiva Karjala.

Turun taidemuseo

Taidemuseot ovat museoista omia suosikkejani. Edellisellä Turun reissulla kiinnitin huomiota korkealla mäellä puiston katveessa sijaitsevaan jykevään kivirakennukseen, Turun taidemuseoon.

Tällä reissulla päätin ehdottomasti varata aikaa tälle museokomistukselle. Päätöstä vielä tehosti keramiikkataiteilija Ruut Brykin näyttely Taikalaatikko, joka on tätä kirjoittaessani ikävä kyllä jo Turun osalta ohitse.

Olin yllättynyt siitä, miten merkittävä ja arvokas kokoelma suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta Turun taidemuseosta löytyikään. Mukana näytti olevan koko suomalaisen taidehistorian kerma: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Simberiä, Halosta, Rissasta… Turulla näytti selvästi olevan oma pikku Ateneuminsa.

Enpä tiennyt, että Edelfeltiltä löytyy toinenkin maalaus Ruokolahden eukoista.Helene Schjerfbeck: Leikkipupuja 1884Ruut Bryk on ollut yhtä lahjakas kuin puolisonsa Tapio Wirkkala.

Aboa Vetus & Ars Nova

Toinen taidemuseo, missä kävin, oli Aboa Vetus & Ars Nova, joka on jonkinmoinen sekoitus arkeologiaa ja nykytaidetta. Arkeologiset kaivaukset eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten Turun keskiaikaiset rauniot luulöytöineen jätin suosiolla väliin.

Sen sijaan Ars Novassa meneillään olevan ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttelyn värikylläiset ja elämäniloiset eläinhahmotaulut ihastuttivat. Monet muistavat taiteilijan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesta Marimekko-kohusta. Tuli ilmi, että Marimekon suunnittelija Kristina Isola oli plagioinut juuri kyseinen taiteilijan työtä. Kieltämättä monissa Prymatsenkon töissä oli tyylillisesti marimekkomaailmaa ja monet hänen töistään voisi sellaisenaan nähdä Marimekon kankaiden printteinä. Satumainen maailma -näyttely on Turun Ars Novassa 2.9.2018 saakka.

Ars Novan yläkerrassa oli näyttely Matkakuumetta, jossa on 650 teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta taiteilijoilta. Kirjo on laaja aina Munsterhjelmista Picassoon ja Andy Warholiin.

Täytyy tunnustaa, että näyttelyn punainen lanka ei itselleni ihan auennut. Kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi niin ajallisesti, tyylillisesti kuin aiheiltaankin, vaikka yksittäisissä tauluissa paljon katsottavaa olikin.

Ars Nova museo sijaitsee vanhassa Rettigin palatsissa.Maria Prymatsenkon iloista värihersyttelyä.Näyttääkö tutulta?Kaisu Koiviston sympaattinen Hopeakettu 2011Gallen-Kallelan piirtämä autoliikkeen juliste vuodelta 1907.  Tästähän tulee ihan mieleen Ainon ryöstö.

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Vaikka et mikään museofriikki olisikaan, Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo kuuluu siihen museogenreen, josta ei voi olla pitämättä. Näissä vanhoissa puutaloissa vaan on sellaista lämpöä ja suloutta, jota ei pysty millään korvaamaan. Pikkupietarimaiset pihat perinneperennoineen saavat kumpuamaan kummaa nostalgiaa jostain kaukaa lapsuudesta.

Täällä on aika pysähtynyt.

Turun kaupunki osti pikku hiljaa usean korttelin verran Luostarinmäen vanhoja puutaloja omistukseensa. Tällä hetkellä alue käsittää kolmisenkymmentä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennettua taloa. Harvinaiseksi tämän museoalueen tekee erityisesti se, että se on säilynyt Turun vuoden 1827 suurpalosta ja näin kaikki rakennukset sijaitsevat alkuperäisellä paikallaan.

Aluetta oli mukavaa kiertää ja tehdä yllättäviä löytöjä. Kaikki rakennukset, joissa ovet olivat auki, olivat yleisölle avoinna. Puutaloihin oli sisustettu oman aikansa asuinkoteja sekä demonstroitu erilaisia vanhoja käsityöläisammatteja. Mielenkiintoista oli kurkistaa esimerkiksi nyörinpunojan, savenvalajan ja kellosepän työpajoihin. Löytyipä jostakin mökistä pieni vanhan ajan kirjapainokin, jossa hääri itse painaja työssään.

Museo voi olla elävä.Keksitkö, minkä alan taitaja täällä on työskennellyt?

Luostarinmäen talot toivat elävästi esiin vanhaa kaupunkilaiselämää ennen teollistumista. Täällä pääsi tunnelmaan ja käsitykseen millainen oli vaikkapa 1800-luvun alun poikamiesboksi, merimiehen koti tai vähän herraskaisempi hienostoväen huusholli.

Museoalueen vieressä on muuten ihastuttava kahvila Kisälli, joka on niin täynnä vanhan ajan suloisuutta kuin kahvila vain voi olla.

Täällä sopii kaffitella.

Tutustuin näihin museoihin Visit Turun Museum Walk -kortilla. 38 euroa hintaisella museokortilla pääsee kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Jos keskimäärin museoiden pääsymaksu on noin 9 euroa hengeltä, viiden museon käynti maksaa jo kortin hinnan mukavasti takaisin.

Yhteistyössä Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

0 comments
Majoitus SuomessaSuomen kaupungit

Toinen kerta Turussa, mikä oli parasta?

by Annemaria

Turussa ja Kööpenhaminassa on paljon samaa. Asukkaat ajavat polkupyörillä, osaavat hyggeillä ja puhuvat vähän omituisesti.

Blogiani seuraavat huomasivat, että viime kesänä täytin aukon sivistyksessä ja tein elämäni ihka ensimmäisen matkan Turkuun. Tuolta visiitiltä jäi niin hyvä maku ja monta kiinnostavaa nähtävyyttä käymättä, että päätin jo tuolloin ottaa uusiksi seuraavana kesänä. Kun sain järjestettyä Visit Turun kanssa yhteistyöreissun, ei kauaa tarvinnut mietiskellä, kun matkustin jälleen läpi Suomen idästä länteen.

Turkulaiset, paistaako teillä aina aurinko? Jokainen varmaan muistaa viime kesän surkeat kelit, mutta jotenkin kummasti viime Turun reissuun osui mahtava helleviikonvaihde, viime kesän ehkä ainut sellainen. Vaan niinpä helli aurinko nytkin. Elettiin vasta toukokuun ensimmäistä viikkoa ja kas kummaa, Turussahan paistoi jälleen aurinko ja kesäfiilis oli korkealla.

Torilta mansikoita ja puistoon nauttimaan auringosta. Paras päivä kaupunkihengailulle.

Turku on Suomen Kööpenhamina

Reilun parin päivän aikana kuljin kymmeniä kilometrejä Aurajoen vartta. Itse olen pieneltä paikkakunnalta ja nautin niin suunnattomasti isompien kaupunkien vilkkaasta ilmapiiristä. Huolimatta siitä, että elettiin alkukesää ja vielä alkuviikkoakin, jengiä tuntui olevan kaikkialla. Porukka istuskeli joen varren nurtseilla, ravintoloiden terasseilla ja puistoissa. Tuntui kuin puoli Turkua olisi kuoriutunut kotikoloistaan ja siirtynyt nautiskelemaan auringosta ulkoilmaan.

Sain hauskan assosiaation, sillä jotenkin Turusta tuli mieleen Kööpenhamina. Joka puolella pyöräkaistoja ja pyöräilevää kansaa. Kauniita vanhoja rakennuksia. Sieviä ja kivasti hyggeilymeininkiin sisustettuja ravintoloita. Aurajoki kuin kanaali keskellä kaupunkia. Hyväntuulista ja nuorekasta kaupunkielämää.

Turku on tehnyt hienon työn siinä, että Aurajoen varsista on tehty kaupunkilaisten viihtyisä olohuone. Joen vartta pystyy jolkottelemaan ja pyöräilemään läpi keskustan niin tois puol jokke kuin siellä toisellakin. En muuten vieläkään muista kumpi puoli on kumpi.

Parasta Turussa: Aurajoen rannat.Ilmainen risteily: Föri-lautalla pääsee näppärästi Aurajoen yli.

Majapaikka höyryaluksessa

Yövyin Aurajoen varrella eriskummallisessa majapaikassa, hostellilaiva Boreassa. Kyse on entisestä Turku-Maarianhamina reitillä seilanneesta höyryaluksesta, joka toimii nykyisin ympärivuotisesti hostellina ja samalla myös museolaivana.

Jos majoituksen tasolle ei laita paljon painoa, vaan lähtökohtana on löytää mahdollisimman halpa yösija aamiaisella, Borea toimii tässä tarkoituksessa. Täytyy myöntää, että pieni hytti tuotti itselleni kyllä hieman ahdistusta ahtaudellaan ja askeettisuudellaan. Aamiainen sen sijaan oli ihan kelpoinen ja se tarjoiltiin kotoisen oloisessa laivaravintolassa. Plussaa myös laivahostellin aurinkoisista terasseista.

Welcome on board.

Parasta Turussa

Tälläkin kertaa kuolasin Turun kauniita rakennuksia. Niin jyhkeät kivitalot kuin idylliset puutalot saivat rakennusfriikin ja visualistin jälleen syttymään. Kiinnitin huomiota myös siihen kuinka vihreä kaupunki Turku onkaan. Puistoja keskusta-alueella näytti olevan vähän siellä täällä.

Viime reissulla viehätti kaunis kauppahallirakennus, tällä kertaa pisteet keräsi Turun eläväinen kauppatori. Kesätorimeininki oli selvästi jo alkanut, vaikka toukokuuta oli hädin tuskin keretty aloittamaan. Mikäpä sen mukavampaa kuin paistatella päivää kahvikupposen ääressä ja tiirailla vilkasta torimeininkiä.

Parasta Turussa: vanhat talot. Parasta Turussa: kesätori.

Parasta Turussa -osioon laittaisin ehdottomasti myös laivat. Niistähän toki kaupunki tunnetaan, mutta se on mielenkiintoista, miten voimakkaasti ne näkyvät kaikkialla kaupunkikuvassa. Kun Aurajoen vartta talsii, kohtaa kymmenittäin ravintolalaivoja, huviveneitä, risteilyaluksia ja lähempänä merta pitävät parkkia nuo mielenkiintoiset museolaivat.

Parasta Turussa: laivat.

Museum Walk – museoiden hevijuuserin valttikortti

Kun viime kesänä keskityin yleisellä tasolla Turun tutkailuun ja hyvien ruokapaikkojen etsiskelyyn, tällä reissulla päätin katsastaa kaupungin mielenkiintoista museotarjontaa. Sain Visit Turulta kokeiltavaksi Museum Walk -kortin, jolla pystyi kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että jos vähänkään olet museoihin päin kallellaan, tämä 38 euron hintainen kortti kannattaa hankkia.

Kävin neljässä eri museossa. Ihastelin jalopuisten veneiden kauneutta, löysin kaksi kiinnostavaa taidenäyttelyä ja vietin pitkän tovin nautiskellen vanhan puutalokaupunginosan tunnelmasta. Näistä mukavista museokokemuksista myöhemmin lisää.

Parasta Turussa: museot.Nykytaiteenmuseo Ars Novassa on 2.9.2018 saakka ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttely Satumainen maailma.

Ravintolakierros Food Walk -kortilla

Sain käyttööni myös toisen Visit Turun ideoiman kortin. Kymmenen turkulaista ravintolaa (mukana kaksi kahvilaa) on valinnut Food Walk -korttiin oman annoksen tai kokonaisuuden. Kortin haltija voi vapaasti valita kortilta viisi näistä ravintoloista.

Hyödynsin korttia mm. syömällä alkuruuan yhdessä, pääruuan toisessa ja jälkiruuan kolmannessa ravintolassa. Tämä oli helppoa, koska kaikki valitsemani ravintolat sijaitsivat lähietäisyydellä toisistaan. Mitä söin ja mikä oli suosikkini, niistä myöhemmin blogissa lisää.

Parasta Turussa: ravintolat.

Pakko tulla uudelleen

Turussa riittää mielenkiintoa. Nyt on takana kaksi Turun reissua ja olen todellakin ahkeroinut saadakseni näistä matkoista mahdollisimman paljon irti. Siltikin tuntuu, että niin paljon jäi vielä sellaista nähtävää, mitä oikeasti haluaisin kokea.

Oletko käynyt risteilyllä, kysyi museo-opas? Entä Ruissalossa, siellä kannattaa ehdottomasti käydä? Itse tutkin esitteestä, että saariston rengasreitti olisi sellainen juttu, mikä pitäisi joskus tehdä.

Niinhän se on, että hyvä matkailukaupunki jättää nälän jälkeen. Kiva oli taas käydä, vähän kuin ulkomailla. Kielikin niin outoa 🙂 Kiitos jälleen, tulen uudestaan.

Yhteistyössä Visit Turku

www. visitturku.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

24 comments