Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Author

Annemaria

Annemaria

AndalusiaCosta del SolEspanja

Espanjan aurinkorannikon tylsin kaupunki

by Annemaria 17.12.2016

Positiivisin asia tässä lomakaupungissa on sen sijainti lähellä Malagaa.

Rumia seitkytluvun betonihirvityksiä. Muovikelmuin ympäröityjä tylsiä muovituolikuppiloita. Välissä muutama supermercado ja kiinalaisten halpiskauppa. Huonokuntoisia katuja ja hylättyjä talonraunioita. Anteeksi Benalmádena, meidän kemiamme eivät nyt oikein toimineet. Jälkeenpäin huomasin, että tuli otettua aika vähän kuviakaan kaupungista. Yksinkertaisesti sen vuoksi, ettei ollut mitään kuvattavaa.

Kyllähän minä sen tiesin, ettei Espanjan aurinkorannikon lomakaupungeista kannata kovin mielenkiintoisia asioita odottaa. Periaatteessa koko rantalinja on samanlaista hotellikompleksia. 70-luvulla rannikon kalastajakylät pyyhkäistiin maan tasalle ja tilalle rakennettiin suuria turistimassoja ruokkivia palveluita.

Siltikin oikealla lomamoodilla Costa del Solilla viettää hauskaa ja mutkatonta LOMAA. Meri on aina yhtä ihana, lämpötila miellyttävä ja aurinko paistaa suurimman osan vuotta. Lämpö tekee pohjoisen asukille hyvää ja edullinen hintataso hellii kukkaroa. Tähän kun yhdistetään hyvä hotelli, palikat lepolomaa kaipaavalle ovat kohdallaan.

benalmadena2benalmadena7benalmadena6

Matkakohde, joka on jäänyt menneille vuosikymmenille

Mutta miksi sitten Benalmádena oli tylsempi kuin rannikon muut kaupungit? Siksi, että lomamme ajankohtana joulukuussa sieltä puuttui elämä. Oli lähinnä huvittavaa etsiä illalla ravintolaa, jossa olisi ollut joku muukin. Niissä ravintoloissa, jotka ylipäätään olivat auki, puuttuivat asiakkaat. Tuntui hullulta istua sataman suuressa kalaravintolassa ainoina asiakkaina. Ja tietysti samalla tuli mietittyä kuinka tuoreita eteeni tuodut simpukat mahtoivatkaan olla…

benalmadena3

Tai tuntui omituiselta ilta toisensa jälkeen kulkea hotellille tyhjää rantakatua pitkin, jossa ainoat vastaantulijat olivat muutamat satunnaiset koirankusettajat. Selitys tähän löytyi päiväaikaan havainnoimastani turistien ikärakenteesta. Harmaapäät olivat jo nukkumassa.

Koko Benalmádena tuntui elävän puhtaasti turismille. Vilkkaimpana sesonkiaikana paikka lienee melkoinen turistirysä. Vaikka nyt elettiin hiljaisinta matkailukautta, merkit turistirysämeiningistä olivat havaittavissa. Anteeksi vaan, mutta saisinko katsoa rantaravintoloiden ruokalistoja aivan rauhassa ilman aggressiivisten sisäänheittäjien armeijaa ympärilläni tai ”terve, terve” -huutoja. Toisaalta, eipä noissa menuissa juuri mitään eroa ollutkaan. Samaa mättöä kaikissa kuppiloissa.

Voisinko saada jotain muutakin ruokaa kuin menu turisticoa? Että mua sieppaa ala-arvoiset koirankuppiroiskaustapakset, joissa eteen kannetaan jotain epämääräistä mössöä sillä varjolla, että kyllä se turistille kelpaa. Turistilta rahat vaan pois!

Benalmádenaa kuvaa parhaiten jonkinlainen kehittymättömyys. Kaupunki on jäänyt menneille vuosikymmenille niin palvelutarjonnaltaan kuin kaupunkikuvaltaan. Riittääkö niitä turisteja yhä vaan ilman, että mihinkään tarvitsee sen kummemmin panostaa?

Keidas keskellä turistirysää

Olihan Benalmádenissa toki muutama ihan mukavakin asia. Kaupungissa on koko aurinkorannikon kaunein puisto Parque de la Paloma. Mielenkiintoiseksi puiston tekevät siellä vapaana juoksentelevat kukot, kanat, ankat, hanhet, riikinkukot ja kanit. Löytyipä puiston aitauksesta pari aasiakin. Osa eläimistä on ihmisten hylkäämiä löytöeläimiä, jotka ovat saaneet puistosta turvapaikan. Kaupunki huolehtii eläimistä säännöllisesti mm. ruokkimalla niitä.

palomapark7palomapark5palomapark4palomapark8kukot

Paloma puisto oli erittäin hyvin hoidettu myös näin talviaikaan. Mietin, miten kaunista siellä mahtaakaan olla, kun pensaat ja puut kukkivat. Mielenkiintoinen alue puistossa oli mm. kaktuspuutarha, jossa oli yli 450 erilaista kaktuslajia. Puisto on todella kiva picnic-kohde lampineen ja palmuineen. Vapaana juoksentelevien eläinten menoa on hauska seurailla kukkojen kiekuessa taka-alalla.

palomaparkpalomapark2palomapark6

Paikallista tunnelmaa vuoristokylässä

Benalmádenin ranta-alueelta kannattaa ehdottomasti ajaltaa bussilla muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Benalmádenan kylään, Benalmádena Puebloon. Korkealla meren pinnan yläpuolella sijaitseva valkoisten talojen kylä on oikein viehättävä. Rauhallista paikallista kyläelämää, kapeita katuja ja appelsiinipuiden reunustamia aukioita.

Hotellimme respan mukaan kylästä löytyvät myös Benalmádenan parhaat ravintolat ja mielenkiintoisia ravintoloita siellä olikin useita. Valitettavasti ennätimme testaamaan vain yhtä. Olisi kannattanut ajaltaa iltaisin Benalmádenan kaupungin sijaan etsimään ruokapaikkaa täältä. Tajusimme tämän vasta liian myöhään.

benalmadenapueblobenalmadenapueblo6benalmadenapueblo5benalmadenapueblo2pueblo2benalmadenapueblo4

Puerto Marina – Benalmádenan kaunis satama

Benalmádenan satama-aluetta pidetään kaikissa turistioppaissa kauniina. Juu, ihan kaunis alue se on, etenkin iltavalaistuksessa, vaikka tietty keinotekoisuus sitä vähän leimaakin. Eriskummalliset, rakennustyyliltään hieman hämmentävät talot, ovat rakennettu keinotekoisten saarien päälle, joita sillat yhdistävät toisiinsa. Mukava paikka kiertelyyn joka tapauksessa ja monista sataman ravintoloista avautuu kaunis näköala.

satamabenalmadena4benalmadena5

Satamassa on muuten Wok Directo niminen ravintola, jossa syö hyvin ja halvalla. Aasialaistyyppisestä buffet-pöydästä löytyy paljon mm. mereneläviä, joita kokit wokkaavat haluamallasi tyylillä ja kastikkeella. Erinomainen hintalaatusuhde, sillä ateria maksaa vain 12-15 euroa viikonpäivästä riippuen ja notkuvista pöydistä löytyy takuuvarmasti jokaiselle jotakin.

Benalmádena valikoitui lomakohteeksemme eräästä tietystä syystä. Siitä seuraavassa postauksessa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

17.12.2016 17 comments
Ranska

Ranskan Rivieran kaunein näköala

by Annemaria 2.12.2016

Piti taasen huokaista. Wau! Luonto oli pannut tässä kohtaa parastaan.

Jos olet heikkona näköaloihin ja matkakohteesi on jossain päin Ranskan Rivieraa, älä jätä väliin Èzen kylää (Èze village). 427 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva huikaisevilla maisemilla siunattu keskiaikainen linnoituskylä tarjoaa samalla aikamatkan taaksepäin. Ja viehättävän, kuvauksellisen ympäristön, jossa kameralla riittää toden teolla töitä.

eze20eze18eze10eze12eze15

Kapeat sokkeloiset kujat johdattavat kulkijaa yhä ylemmäs ja ylemmäs. Rosoisia kiviseinämiä rikkovat aika ajoin pienet artesaaniputiikit ja taidegalleriat. Itseasiassa aika mukavia kauppoja ja kauniita tuotteita, jos olet kiinnostunut esimerkiksi koruista tai vaatteista.

Marraskuisena lauantaina kylässä oli miellyttävän rauhaisa tunnelma. Meidän lisäksi vain muutama turisti seikkaili kylälabyrintissä eikä koko kylässä muutenkaan asu kuin noin 2700 asukasta. Kuumimpana turistisesonkina tunnelma on varmasti aivan toinen. Kapeat kujat ruuhkautuvat helposti.

eze7eze6eze16

Kylästä löytyy peräti kaksi viiden tähden luksushotellia, joista molemmat olivat sulkeneet ovensa talvikuukausiksi. Toisen näistä hotelleista, Château Èzan, on perustanut Ruotsin prinssi Vilhelm 1920 entiseen linnaan. Voin vain kuvitella millaiset näköalat aukeavat parvekkeilta, jotka lähes ”roikkuvat” meren yllä. Noissa maisemissa vanhassa linnassa olisi kyllä aika hulppeaa majoittua, vaan myös himppasen tyyristä. Uteliaana täti-ihmisenä piti kuitenkin vähän kurkkia toisen hotellin rautaportin rakosista.

uteliaseze14eze9eze8

Kylän raittia kannattaa kavuta aivan ylös saakka. Päästäksesi täysin nauttimaan huikeista näköaloista Välimerelle ja ympäröivään vuoristoon älä epäröi maksaa kuuden euron hintaista pääsymaksua, jolla pääset myös käyskentelemään vanhan linnan raunioille rakennettuun kaktuspuistoon. Puisto oli kivasti toteutettu kokonaisuus, jossa kaktusten lomassa naisfiguurit tuijottelevat kaihoisasti kauas merelle. Mikään ei kuitenkaan voita huikeaa panoraamanäkymää.

eze3eze17ezekaktuspuistoeze4eze5eze21kaktukset

Èzen kylään pääsee puolessa tunnissa Nizzasta busseilla 82 ja 112. Bussit lähtevät läheltä satamaa pysäkiltä nimeltään Max Barel ja matka yhteen suuntaan maksaa ainoastaan 1,50 euroa. Jos haluat nimenomaan tähän Èzen kylään (Èze village), älä mene bussiin 100, jonka määränpää on Monaco. Sillä pääset lähes saman nimiseen paikkaan, Ezé-sur-Meriin, joka sijaitsee alhaalla meren rannalla.

Èze ja Ranskan Rivieran upeat maisemat herättivät kiinnostuksen ja uteliaisuuden näitä sympaattisia provencelaisia kyliä ja kaupunkeja kohtaan. Pakko on lähteä ottamaan selvää, mitä muuta hienoa sieltä rannikolta löytyykään. Kiitos vaan Norwegianille Cyber Mondayn edullisista kampanjalipuista, joille ei yksinkertaisesti voinut sanoa ei. Joten helmikuussa à bientôt Cote d’Azur.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2.12.2016 10 comments
Ranska

Miksi Nizza ei koskettanut?

by Annemaria 27.11.2016

Nizza, Pariisin jälkeen Ranskan toiseksi vilkkain matkailukaupunki. Kallis jetsetin huvipuistoko?

Jos katsoo Nizzan sataman hulppeita pienkerrostalon kokoisia huvipursia, elitistinen leima saa helposti vahvistusta. Tai jos kiertää Cimiezin kaupunginosassa ihastelemassa hulppeita lomahuviloita huomaa helposti, ettei ihan köyhien kämpistä ole kyse.

Cimiezin kukkulalla majesteetillisesti pönöttävä hotelli Excelsior Regina muistuttaa englantilaisten ja venäläisten aristokraattien matkailuhistoriasta, ajalta jolloin samppanja virtasi ja kristalli kimalsi. Hotelli rakennettiin 1896 Englannin kuningatar Viktorian vierailuja varten. Hovi majoittui kahdesti hotellin länsisiiven 70 huoneeseen. Toinen aikakauden ikoni on rantabulevardin Promenade des Anglaisin varrella oleva luksushotelli Le Negresco.

nizzasatama2negresco

nizzamaisemaNizzasatama3

Avenue de Suèden merkkiliikkeissä pääsee tänäkin päivänä helposti euroistaan eroon, mutta muuten minusta Nizza oli kuin mikä tahansa välimerellinen keskisuuri kaupunki. Katukuvaa katsoessa äkkiseltään voisi yhtä hyvin olla Italiassa tai Espanjassa.

Nizzassa käy vuosittain neljä miljoonaa turistia. Marraskuussa vanhan kaupungin kaduilla sai kuljeskella aivan rauhassa, mutta voi vain kuvitella minkälainen tungos kapeilla kujilla mahtaakaan parhaimpina lomakuukausina olla. Jos katsoo kauppojen tarjontaa, huomaa helposti, että valikoima on selvästi turisteille suunnattua.

terassinizzataloja5ilta

Nizza on valon kaupunki. Aurinkoisia päiviä alueella on vuodessa peräti 300. Nizza on myös värien kaupunki. Rakastuin kaupungin iloiseen ja energiseen värikylläisyyteen. Auringonkukan keltaista, terrakotan oranssia, pionin vaaleanpunaista ja tietysti Provencen alueella kun ollaan laventelin sinistä. Eri väriset rakennukset sointuvat visuaalisesti ihmeen hienosti yhteen. Katukuva on leikkisän karkkimainen.

nizzatalojanizzataloja3nizzataloja8nizzataloja6nizzacitynizzataloja10nizzataloja7

Espanjan edulliseen hintatasoon tottuneena Nizza tuntui kalliilta. Suomen hintatasossa ollaan lähes kaikessa. Pullollisen viiniä nyt tosin saa halvemmalla ja samppanjaa täältä kannattaa ostaa.

Hyppäsimme hop on hop off -turistibussiin saadaksemme kaupungista kokonaiskuvaa. Ei olisi kannattanut. 22 euroa tuntui paljolta melko lyhykäiseltä reitiltä. Saman olisi nähnyt ajelemalla paikallisbusseilla tai raitiovaunulla 1,50 hintaan. Joukkoliikenne oli muutenkin halpaa. Puolellatoista eurolla pääsi myös rannikon lähikaupunkeihin.

samppanjaaherkkukauppanizzakaupat

Kävimme Nizzan nykytaiteen museossa MAMACissa. Museoita on aina riskaabelia arvostella etenkään, jos puhutaan nykytaiteesta. Minulle museo oli joka tapauksessa pettymys. Näyttely oli suppea ja eikä itse rakennuskaan tarjonnut ihmeempiä elämyksiä. Ylimmästä kerroksesta tosin aukesivat hyvät näköalat kaupungin kattojen ylle.

mamac2mamacnizzacity2

Nizza on ehdottomasti ruokakaupunki. Kaupungissa syö hyvin, jos vain tietää minne mennä. Muutaman omakohtaisen ravintolakokemuksen löydät täältä: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/11/23/ruokamatkalla-nizzassa-valta-naita-virheita/

Vanhan kaupungin sokkeloiden lisäksi mukavaa oli kierrellä Nizzan antiikkitoreja. Cours Saleyan kukka/vihannestori muuttuu maanantaisin antiikkitoriksi.

antiiikkitoriantiikkiantiikkitori

Nizzassa oli ihan kiva käydä, ilmasto on miellyttävä ja sijainti meren äärellä Enkelten lahdella kaunis. Mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Minulle Nizza oli jollain lailla hieman hengetön. Tiedättekö tunteen, että kaikki on periaatteessa ihan ok, mutta kaupungin omaleimaisuus ja koskettavuus jäi löytymättä. Olisiko kaupunki tarvinnut kenties vähän enemmän aikaa? Ensi kerralla lähtisin etsimään muita Ranskan rievieran, Cote d’Azurin, pikku kaupunkeja ja kyliä. Yksi sellainen löytyikin jo tällä reissulla. Siitä seuraavaksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

27.11.2016 2 comments
RanskaRuoka ja viini

Ruokamatkalla Nizzassa – vältä näitä virheitä

by Annemaria 23.11.2016

Palasin hiljattain Nizzasta ripulista kärsien. Viimeisen lomapäivän illallinen ei mennyt ihan putkeen.

Ranskalaiset rakastavat hyvää ruokaa ja elävät syödäkseen. Siinä nyt ei ole mitään uutta, mutta miten satunnainen turisti Ranskassa voisi ottaa muutamasta lomapäivästään ruuan kannalta kaiken mahdollisen irti?

Kuulun niihin matkaajiin, jotka tutkailevat ennen reissua tulevan matkakohteensa ravintolatarjontaa ja arvioita. Michelin-tähditetyissä ravintoloissa minulla ei ikävä kyllä ole varaa syödä, joten tavoitteenani on löytää hintalaatusuhteeltaan mahdollisimman hyviä ruokapaikkoja. Sellaisia persoonallisia mestoja, joissa syö nautinnollisesti maksamatta siitä mansikoita.

Herkut ovat saaneet Nizzassa arvoisensa puitteet. Vanhoja hienostuneita herkkukauppoja on kaikkialla kaupungissa.herkkukauppaherkkukauppa2viinikauppa

Niinpä nytkin ennen Nizzan matkaani laitoin muistiin muutaman hyvät arvostelut saaneen ravintolan. Ennen reissuani löysin myös kirjastosta Helena Petäistön mainion oppaan: ”Nizza, Cannes, Biarriz” (2013), jossa tämä Ranskasta tuttu, paljon matkustellut kirjeenvaihtajamme suosittelee omia lempihotellejaan ja -ravintoloitaan kyseisistä kaupungeista.

Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valitsimme Petäistön ykköspaikan, vanhan kaupungin Chez Palmyren. Yritimme jo päivällä varata tänne pöytää, mutta 25 paikan pikkubistro oli täyteen varattu ties kuinka pitkäksi aikaa. Päätimme kuitenkin illalla kokeilla vielä onneamme ja olimme roikkumassa ovenkahvassa jo hyvissä ajoin ennen ravintolan aukeamista. Tämä kannatti, sillä onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan pöydän. Viiden minuutin sisällä aukeamisesta ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi.

palmyrePalmyre6palmyir

Illan menun saattoi tarkastaa joko seinän liitutaululta tai käsin kirjoitetusta eteemme tuodusta lappusesta. Vaikka ruokalista oli suppea (hyvä merkki!), mieleinen kokonaisuus sieltä kuitenkin löytyi.

Tässä ravintolassa nautimme todella herkullisen menun. 18 euron hinta kolmen ruokalajin ateriasta on Ranskassa älyttömän vähän. Voin yhtyä täysin Helenan kirjoitukseen: ”Täällä voisi syödä vaikka joka ikinen ilta”. Tuoreista raaka-aineista hyvin valmistettua ranskalaista ”kotiruokaa”, cuisine de famille, niin kuin ravintola näytti itseään mainostavan. Etenkin täydellisesti paistettu tonnikala jäi mieleen. Vaikka ravintolassa oli tiivis tunnelma kuin sillipurkissa, ehdottomasti suositeltava paikka, jos vaan onnistuu saamaan täältä pöydän.

Herkullinen kasvisalkuruoka.palmyre3palmyre2

Seuraavana iltana osuimme vanhan kaupungin kujilla La Comptoir du Marché nimisen ravintolan hollille. Muistin tämän bistron myös Petäistön kirjasesta. Onneksemme saimme pöydän. Hetken päästä tulostamme ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Hyvä merkki siis.

Bistron sisustus ja vanhat esineet kielivät ravintolan entisestä elämästä. Oltiinko jonkinlaisessa vanhassa teollisuuskeittiössä? Ruokalistoja ei ollut, vaan tarjoilija kävi esittelemässä liitutauluilta illan tarjonnan. Valikoima oli hieman edellistä paikkaa laajempi, joten alkoi tulla jo vähän valinnan vaikeutta.

comptoir3comptoir4

Tämä ravintola oli ehdottomasti tämän lyhyen lomamme paras kokemus. Ruoka ei ollut vain maukasta, vaan annokset olivat myös kauniisti aseteltuja. Söinköhän täällä yhdet elämäni parhaista tortilliineistä, kastike olisi ainakin voinut viedä kielen mennessään? Paikan kampasimpukat pekonilla olivat myös excellent! Ja pakko mainita myös paikan mousse au chocolat. Vaikka vähän suklaaöverit tulikin, jälkkäri oli suklaanystävän unelma.

Tonnikalaa kauniisti laitettuna.comptoir2comptoirjpg

Paikassa oli muutenkin mukavan letkeä ja hyväntuulinen tunnelma. Kolmen ruokalajin menu viineineen maksoi vajaa 30 euroa hengeltä.

Tämän jälkeen sitten ruokakokemuksemme eivät ihan täyttyneet. Emme olleet ottaneet huomioon, että sunnuntaina ja maanantaina suuri osa Nizzan ravintoloista oli kiinni. En tiedä koskeeko tämä vain nyt hiljaisempaa talvikautta vai onko yleinen maan tapa, että lähes jokainen pieni ravintola on suljettuna pari päivää viikossa. Sunnuntai-iltana kävimme turhaan kolkuttelemassa useiden suositeltujen ravintoloiden suljettuja ovia.

Ei ole ravintolan löytäminen reissussa aina helppoa.nizza6

Lopulta istuimme jossain pertsaitalialaisessa ravintolassa syömässä pertsapizzaa ja pastaa. Enempi meni tämä kokemus mahan täytteeksi.

Viimeisenä päivänä kävimme hakemasta päiväruuaksi kämpille lajitelman susheja. Naapurustossamme oli sushibaari, joka näytti olevan ilta toisensa jälkeen melko täynnä. 22 eurolla irtosi kolmelle päiväpalaksi riittävä sushilautanen. Hyvä hintalaatusuhde erittäin tuoreen ja raikkaan makuisista susheista. Paikan nimi on vain Sushi Bar ja se sijaitsee vanhan kaupungin kadulla Rue de Collet. Ravintolan tunnistaa jo pitkästä matkasta iloisen värisistä kynttilälyhdyistä ja vilteistä.

sushibar

No, olihan meillä vielä yksi ilta jäljellä ja odotukset ruokaa kohtaan korkealla. Siispä hyvissä ajoin suunnistimme kohti Le Panier -nimistä vanhan kaupungin ravintolaa (lähellä Cours Saleya -toria), jonka ennakkotietojen mukaan piti tarjota vähän uudemman sorttista ranskalaista keittiötä. Olimme tarkistaneet myös, että ravintola oli maanantai-iltana avoinna. Pettymys oli suuri, kun kuulimme, että ravintola oli illaksi täyteen varattu.

Tässä kantapään kautta opittu vinkki Nizzan ravintolamaailmaan. Tarkista aukioloaika ja yritä varata pöytä etukäteen, jos mielit jonnekin tiettyyn paikkaan syömään. Emme osanneet kuvitella, että sesonkikauden ulkopuolella suosituissa ravintoloissa olisi näin täyttä etenkään maanantai-iltaisin.

Ranskaa taitamattomalle ei ollenkaan huono asia olisi mukana kulkeva sanakirja. Vaihtuvat ruokalistat olivat aina vain ranskaksi. Onneksi tarjoilivat osasivat jonkin verran kääntää niitä englanniksi.

Siispä otimme käyttöön plan been ja menimme edelleen Petäistön kirjan ohjaamina Le Bistrot d’Antoine nimiseen ravintolaan, joka on muuten samassa omistuksessa aiemmin mainitun Le Comptoir du Marchén kanssa. Ravintola oli kiinni.

Seuraavaksi etsimme Olive & Artichaut -nimisen ravintolan, jolla näytti olevan ikkunassaan vaikuttava kokoelma palkintotarroja ja mainintoja Michelin oppaista. Harmillista, ravintola oli myös kiinni. Samoin kuin romanttinen Le Démodé.

bistrot dantoinenizza7

Seuraavan ravintolan kohdalla onnisti. Petäistöltä suitsutusta saanut ravintola La Meranda löytyi myös vanhan kaupungin kujalta. Hieman nuhjuisen näköinen paikka, josta meille löytyi vapaa kulmapöytä. Jakkarat olivat juuri niin epämukavat kuin Petäistön kirja antoi olettaa. Tämä olikin ainut asia, mikä ravintolassa vastasi ennakko-odotustamme.

En tiedä oliko jotain tapahtunut Petäistön kirjan kirjoittamisesta, mutta ruoka oli kaikkinensa hirveää ja hinta siitä posketon. Vai oliko tässä paikassa jotain, mitä en ymmärtänyt? Helmiä sioille -ilmiö kenties? Keittiössä hääräsi ymmärtääkseni entinen luksushotelli Negrescon keittiömestari, jolla oli kannuksissaan kaksi Michelin tähteä. Tarjosiko tämä bistro ehkä Ranskan parasta mahalaukkua, jota tultiin pitkien matkojen päästä maistamaan?

Joka tapauksessa koko ruokalista oli minulle sisäelimiä kaihtavalle hankala. Ei nyt juuri tänä iltana sattunut tekemään mieli vasikan päätä, veripalttumakkaraa tai naudan mahalaukkua. Yleensä ravintoloissa on valinnan vaikeutta sen suhteen, etten tiedä mitä useasta hyvästä valitsisin. Nyt oli kyllä niin päin, etten tiennyt mitä olisin valinnut, kun tämä ruokagenre ei oikein uppoa. Eikä mennyt paremmin ystävillänikään. Pettynyttä tunnelmaa lisäsivät naapuripöydän kelmeät roiskausannokset. Ruokailu oli kertakaikkisen catastrophe.

Olin niin kiukkuinen, etten muistanut ottaa paikasta ainoatakaan kuvaakaan. Lähes 35 euroa palasta mautonta ricottajuustoa ja kasasta pastaa, jota oli ilmeisesti pyöräytetty pestossa (minkään valtakunnan kastiketta annoksessa ei ollut) sekä pienestä lasillisesta roséviiniä. Jos jotain hyvää, provencelainen roséviini ei näytä koskaan pettävän.

Täydellinen päätös tälle ruokakokemukselle oli seuraavana päivänä vaivannut ripuli. Toki mahan voi saada sekaisin mistä vaan, mutta tässä kohden jäljet viittaavat vahvasti kyseiseen sylttytehtaaseen. Jos menen uudelleen Nizzaan, kierrän tämän ravintolan takuulla kovin kaukaa.

makkaratoliveoilviinit

Oletko itse syönyt missään näistä mainituista ravintoloista? Vai olisiko sinulla tarjota Nizzasta muita hyviä ruokaelämyksiä? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne, sillä vähän jäi harmittamaan, kun niin moni mielenkiintoinen ruokapaikka jäi kokematta. Ehkäpä tässä on hyvä syy tehdä Nizzaan uusi ruokahenkinen matka. Ruokapaikoista ei ainakaan tule olemaan pulaa, etenkin jos muistaa tarkistaa aukioloajat ja varata pöydän etukäteen. Bon appétit!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

23.11.2016 6 comments
IkääntyminenYleinen

Olen väsynyt anti age -maailmaan

by Annemaria 14.11.2016

Minä vanhenen ja sen on huomannut myös kosmetiikkateollisuus.

”Anteeksi rouva, saanko kokeilla silmäluomeenne ihmeitä tekevää silmänympärysvoidetta? Tällä tuotteella saa näkyviä vaikutuksia hetkessä. Tuote sisältää mineraaleja, jotka silottavat ihoa ja poistavat juonteita. Ihosta tulee heleämpi ja ilmeestä nuorekkaampi. Laitetaan vaikka tuohon oikeaan silmäkulmaan ja luomeen. Tuote on nyt saatavana tarjoushintaan 180 euroa.”

Tositarinaa reilun viikon takaa, mutta samaa jargonia kohtaa tuutin täydeltä joka mediasta, jokaisena päivänä. Vanheneminen on pahasta ja sitä vastaan pitäisi itsestään huolehtivan naisen taistella kaikin tavoin, maksoi mitä maksoi. Kosmetiikkaosastojen hyllyt pursuavat purkitettuja lupauksia, jotka kohottavat, kiinteyttävät, kostuttavat, elvyttävät, ravitsevat, kuorivat, virkistävät, kirkastavat, ehkäisevät, korjaavat, uudistavat, heleyttävät, suojaavat, raikastavat, syväpuhdistavat…

Kosmetiikkateollisuuden runsauden sarvi työntää markkinoille kiihtyvällä tahdilla uusia, toinen toistaan ”tehokkaampia” anti age -tuotteita ja keksii meille ikääntyville naispoloille jos jonkinlaista voidetta, seerumia, öljyä ja geeliä aseiksi ikääntymistä vastaan. Hyaluronihapoilla, silkkiproteiiniuutteilla, lipideillä ja peptideillä meitä viedään kuin pässiä narussa.

Oletteko muuten huomanneet, että kosmetiikan hinnat ovat nousseet merkittävästi? Se vanha merkkihuulipuna maksaakin jo usean euron enemmän kuin vuosi takaperin. Eikä yli 100 euron purkki ole enää mikään poikkeus. Markkinat säätelevät hinnoittelua ja miksi valmistajat möisivät halvemmalla, kun kauppa käy ja kuluttajat ovat valmiit maksamaan. Keski-ikäisen naisen rahapussi on kovilla samaan tahtiin kun tyytymättömyys omaan ulkonäköön lisääntyy.

statue

Stop! Olen väsynyt tähän nuoruutta ihannoivaan maailmaan. Olen läpeensä kyllästynyt kosmetiikkamyymälöiden jatkuvasti kasvaviin purkkirivistöihin. Päätin lopettaa uskomisen katteettomiin lupauksiin, sillä tosiasia kuitenkin on, että vaikka minua marinoisi avaruusteknologian kehittämissä liposominesteissä, nuorta minusta ei vaan enää saa. En jaksa enää uskoa, että ionisoitu platina tai omegarasvoja sisältävä merikaaliöljy saa minut näyttämään yhtään paremmalta.

Saisinko hyvällä omallatunnolla näyttää oman ikäiseltäni 54-vuotiaalta naiselta? Peilistä ei aamuisin katso kovinkaan freesin näköinen naisihminen, mutta mitä sitten. Vanheneminen on luonnollista. Kasvoilla on ajan patinaa, vähän niin kuin vuosirenkaita. Saakoot lisääntyvät rypyt ja juonteet näkyä. Eletty elämä jättää jälkensä. Annan sille luvan näkyä.

Voisiko joku taho kehittää anti age -tuotteiden vastapainoksi pro age -tuotesarjan ja kohdella ikäluokkaani muunakin kuin pelkkänä kuorena, jolle tarjotaan pintahuoltoa? Pintakiiltoa enemmän kaltaiseni ikääntyvä nainen kaipaa hemmottelua, joka lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mukavuudentunnetta. Luomi roikkuu ja leukaperät laskeutuvat, mutta ne ovat kuitenkin niin pieniä asioita sen rinnalla, että tuntuu hyvältä ja elämä iloiselta.

Laitan mieluimmin 180 euroa lentolippuun maailmalle. Takuuvarma ja pitkävaikutteinen keino uudistua, virkistyä ja nuorentua.

Minä: ”Kulta, huomaatko mitään muutosta toisessa silmäluomessani?

Mies: ”Jos oikein tarkkaan katson, näyttäisi, että tuo oikea silmänympärys on vähän turvoksissa”.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

14.11.2016 0 comments
ElämäntaitoIkääntyminenYleinen

Toiveita ihmisenä kasvamisena

by Annemaria 16.10.2016

Ystäväni luki syntymäpäivillään muutama vuosi sitten 1600-luvulta peräisin olevan tuntemattoman nunnan rukouksen. Olin jo lähes unohtanut sen, kunnes törmäsin rukoukseen hiljattain Facebookissa. Luin tekstin läpi moneen kertaan, sen verran itselleni läheisiä ajatuksia tämän vanhenevan naisen lauseisiin kätkeytyy.

Mitä enemmän on tullut ikää, sitä enemmän olen alkanut miettiä itseäni ja suhdettani lähiympäristöön. Keski-ikäisen naisen tosiasia on, että suurin osa elämästä on eletty ja väkisinkin alkaa pohtimaan, mitä jäljellä olevalta loppupuoliskolta ylipäätään toivoisi. Miten tasapainotella omien ja lähipiirin toiveiden kanssa olematta liian itsekäs? Voisinko kasvaa vielä ihmisenä ja löytää itsestäni uusia puolia, hioa särmiä ja saada laajempaa ja syvempää ymmärrystä kanssaihmisiä kohtaan? Mitä toivoa itselle ja mitä pystyä antamaan muille?

Tässä nunnan oivaltava rukous pala palalta (kursivoitu teksti) höystettynä omilla tulkinnoillani:

Toiveita

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.

Tässä kohtaa kolahti. Kuinka usein kieleni onkaan turhan liukas ja kärkevä. Miksi oikeastaan minulla pitäisikään olla mielipide joka ainoaan asiaan. Besserwisserit ovat rasittavia ihmisiä, laukovat omia mielipiteitään absoluuttisena totuutena. Varjele siitä ja opeta enemmän kuuntelemaan muita ja arvostamaan heidän mielipiteitään.

Luosto3
Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen – ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.

Mikä minä olen tuomitsemaan ketään tai kertomaan kuinka tulisi toimia ja elää? Ei minulla ole ollut samoja kokemuksia tai samoja vastoinkäymisiä. Mikä minä olen myöskään arvostelemaan ketään? Samppanjalasi kädessä on helppoa kokea paremmuuden tunnetta ja huudella, miten maailman pitäisi toimia.

Anna minulle ennemmin paikka siinä ryhmässä, joka mieluimmin tekee kuin arvostelee muita. Anna minulle myös tarkemmat silmät nähdä läheisteni kyvyt ja muistuta minua aika ajoin siitä, että myös kerron sen heille.

Luosto2
Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin.

Saisinko aimo annoksen kärsivällisyyttä lisää? Minun on niin vaikeaa kestää hitautta, vaikka tiedän, että itsekin hidastun päivä päivältä. Elämäni olisi myös helpompaa, jos olisin kärsivällisempi myös itseäni kohtaan. Kaiken ei pidä tapahtua hetkessä ja keskeneräisyyttä täytyy oppia sietämään.

Saisinko myös kuuntelemisen taitoa lisää? Vaikka asia ei itseäni kiinnostaisi, kertojalle se voi olla hyvinkin tärkeää. Onko se minulta paljon pois, jos voin kanssaihmisille olla enemmän kuuntelevana korvana.

Luosto4
Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä.

Enemmän empatiaa ja ymmärrystä peliin. Enemmän tukevaa olkapäätä kuin hyvää tarkoittavia neuvoja. Enemmän anteeksiantoa kuin tuomitsemista. Varjele minua kaikessa katkeroitumiselta, se jos mikä on silkkaa myrkkyä.

Haluan olla enemmän mielensä hyvittäjä kuin mielensä pahoittaja. Haluan oppia ajattelemaan asiat enemmän positiivisuuden kuin negatiivisuuden kautta. Olkoon lasini aina enemmän puolitäysi kuin puolityhjä.

pirunkuru
Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä.

Tässä olen varmasti onnistunut parhaiten. Säilytä minussa ikuinen lapsi, jolla on kyky ihastua ja nauttia täysillä ja kyltymätön uteliaisuus, joka pitää liikkeessä. Säilytä minussa hersyvä nauru ja taito nauraa myös itselleni.

Aina välillä tärkeilevä tosikko ja suorittaja minussa yrittää ottaa vallan ja kertoa, ettei asioihin voi suhtautua kepoisasti. Anna ymmärrystä olla suhtautumatta asioihin turhan vakavasti ja murehtimasta turhia. Tänään on tänään ja huomisella on omat murheensa.

Annathan elämääni jatkossakin iloa, keveyttä, hauskuutta ja hulvattomuutta. Eläköön tämä elämän mittainen suuri seikkailu!

Rukouksen on kääntänyt Anna-Maija Raittila

yllästunturi5

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

16.10.2016 0 comments
Ruoka ja viiniSuomen kaupungit

Tampereen löytöjä: 1 x kiva kahvila & 1 x kiva lounaspaikka

by Annemaria 6.10.2016

Joku etsii kulkeissaan Pokemoneja, minä etsin kuppiloita.

Uskokaa tai älkää, kahvi maistuu paremmalta ja ruoka herkullisemmalta, jos ympärillä on jotain kaunista tai mielenkiintoista tarkasteltavaa. Matkustelen sitten kotimaassa tai ulkomailla mukavien kahviloiden ja ravintoloiden löytäminen on minusta aina yhtä kiinnostavaa. Sitä ikään kuin pitää kuppilasensorit ojossa ja bongailee ohikulkeissaan mukavannäköisiä mestoja. Muutama ruokalista on tullut taipaleen varrella tutkailtua ja melkoinen määrä ovia avattua ja sisään kurkistettua. Välillä onnistuu tekemään hyviä löytöjä, välillä taas randomina valittuihin paikkoihin pettyy. Ravintoloihin, jos mihin, pätee sanonta ”Moni kakku päältä kaunis…”.

Mutta mikä sitten tekee paikasta hyvän? Minkälainen ravintola on hyvä löytö? Toki hyvä ruoka tai herkullinen leivosvitriini on number one, mutta koska olen melkoinen visualisti ja miljööfiilistelijä, paikan sisustuksella on minulle myös merkitystä. Saan suurta mielihyvää sisustuksen mielenkiintoisista yksityiskohdista ja kokonaisuuden linjakkuudesta. Minusta ruoka maistuu paremmalta, kun sitä syö mukavassa ympäristössä.

Erityisen kiinnostavia ovat paikat, jotka ovat löytäneet selkeän oman tyylinsä ja toteuttaneet sitä kekseliäästi ja luovasti. Sisustustyylistä syntyy ikäänkuin paikan henki, tarina, joka kertoo asiakkaalle minkälaista ravintolaelämystä tästä paikasta voi odottaa.

Tulen usein suorastaan surulliseksi hyllyjen päältä roikkuvista mitäänsanomattomista muoviköynnöksistä tai pikkusievästä tilpehööristä, jota on riposteltu kaikkialle, varsinkaan jos sillä ei ole mitään punaista yhdistävää lankaa.

Kumma kyllä ne kaikkein parhaimmat kahvilat ja ravintolat on tullut löydettyä usein ihan sattumalta. Niin nytkin parin päivän pikavisiitillä Tampereella. Majoituin Holiday Clubin Tampereen kylpylään, jonka vierestä löytyi mielenkiintoinen vanha kivitalo. Tarkempi tutkailu paljasti rakennuksen sisältä Kahvilaputiikki Ansarin.

ansari3ansari4

Paikan nimi viittaa kasvihuoneeseen ja syystä. Rakennus on Lapinniemen puuvillatehtaan entinen kasvihuone, joka kuului tehtaanomistajan vaimolle. Tilan lasikatto päästi sisään paljon luonnon valoa ja teki tilasta ilmavan.

Sisustuksessa oli hauskoja yksityiskohtia ja kodinomaista lämpöä, tosin vähempikin sisustuselementtien määrä olisi toiminut. Mukavaa olisi myös ollut, jos kasvihuoneteema olisi jotenkin tullut sisustuksessa esille. Pidin erityisesti pääpuolen tilassa olleista gobeliinihenkisistä matoista ja tilaa reunustavasta iloisesta tyynyrivistöstä sekä etualan patinoituneella rauta-aidalla reunustetusta terassista. Ihanien leivosten lisäksi kahvilassa oli myynnissä sisustus- ja lahjatavaroita. Kuuluu ehdottomasti sarjaan kiinnostava kahvila.

ansariansari5ansari2

Lounaspaikkaa etsiessämme huomioni kiinnittyi keskustassa Pikkubistro Kattilan hauskaan sadonkoruuhenkiseen koristeluun katukäytävällä ravintolan edustalla. Tässä kohtaa lounaspaikka valikoitui ihan vain tämän soman sesonkikoristelun ansiosta ja kiva oli huomata, että sama syksyteema jatkui sisätiloissa kurpitsoilla, vihanneksilla ja punaisilla omenoilla.

kattila5kattila4kattila

Kattila tarjosi neljää erilaista kympin hintaista lounasvaihtoehtoa, joihin kaikkiin sisältyi pieni alkusalaatti ja leipä. Annokset tarjoiltiin pöytiin. Vaikea oli valita, sillä sen verran hyvältä kuulostivat jokainen, mutta lopulta valitsin lohta salaattipedillä, mikä osoittautuikin ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Maukasta ruokaa raikkaista, hyvistä raaka-aineista ja salaatin päällä reilun kokoinen mehevä pala paistettua lohta. Ei ihme, että ravintola oli lounasaikaan lähes täynnä. Erinomainen hinta-laatusuhde.

kattila2

Luin myöhemmin, että Kattila mielellään kokeilee ja tarjoaa hieman tuntemattomampia raaka-aineita, josta sain osviittaa omalta lautaseltani löytyneistä viidakkokurkuista. Aivan uusi tuttavuus minulle.

Paikka oli sisustettu keskieurooppalaisilla vanhoilla antiikkikalusteilla. Vähän ehkä raskasta, mutta kodikasta. Voimakkaat värit, kuten reipas punainen, toivat mukavaa energiaa ja lämpöä tilaan. Kaiken kruunasi tosi ystävällinen palvelu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

6.10.2016 2 comments
Majoitus SuomessaSuomen kaupungit

Haluaisin asua Tampereella, tyttönä punatiilisen tehtaan varjossa

by Annemaria 29.9.2016

Terveisiä Tampereelta, punaisten tiilien savupiippukaupungista. Vaan eipä ole tämä kaupunki jäänyt menneisyytensä vangiksi, sillä sen verran kovaa se tuntuu rokkaavan tätä päivää.

Täytyy tunnustaa, että tunnen Suomen merkittävimpiä kaupunkeja tosi huonosti. Tampereella sentään on tullut käytyä aiemmin, mutta eipä ole kaupunki saanut osaltani päivitystä kovinkaan usein. Edellisestä reissusta tuli venähtäneeksi peräti 27 vuotta, enkä ymmärrä, että miksi ihmeessä. Sen verran mukavasta kaupungista on kyse.

Tampereen symboli Näsinneula on edelleenkin Suomen korkein rakennus.nasinneulatampere8Tampereen katukuva on nuorekas, eikä ihme, sillä kaupungissa on lähes 40 000 opiskelijaa.tampere6

Kun puhutaan teollisuuskaupungista, äkkiseltään syntyy hieman harmaa ja kalsea mielikuva. Tamperetta, jos mitä, voi kutsua kaupungiksi usean tehtaan varjossa, mutta tämäpä kaupunki on pystynyt kääntämään teollisuuspaikkakunnan leiman täysin päinvastaiseksi. Tampere on rakentanut imagonsa hienosti vanhaa teollisuusperinnettä kunnioittaen.

Kuljit sitten missä päin Tamperetta tahansa, kaupungin yleisilmeen muodostavat punatiiliset vanhat tehdasrakennukset, joita ei suinkaan ole lähdetty muutosten tuulissa purkamaan, vaan jotka ovat saaneet uuden elämän erilaisina toimitiloina, kauppoina, museoina, ravintoloina, asuntoina ja tapahtumatiloina.

Jännittävä loft-henki leimaa Tamperetta joka puolella. Kun ajanpatinoimiin, tarinoita mukanaan kantaviin rakennuksiin yhdistetään kauniit järvimaisemat, lopputulos on täydellinen asuin- ja elinympäristö.

tampere3tampere13tampere9tampere5tampere7tampere12tampere11

Mukava aikakausien kerrostuma on voimakkaana läsnä Tampereen keskustan katukuvassa. Punatiiliarkkitehtuuri on siirtynyt myös uusiin taloihin, jotka sointuvat hienosti kaupungin vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Väliin mahtuu yllättävän paljon vanhoja puutaloja ja keskustaa sävyttävät myös vauraan näköiset kivitalot kuten hienostuneet jugend-kerrostalot.

Olen niin iloinen siitä, että kaupunkia suunnittelevat tahot ovat ymmärtäneet aikoinaan säilyttää noin paljon vanhaa rakennuskantaa eikä kaupunkia ole lähdetty kehittämään sillä, että kaikki vanha on raivattu surutta uuden tieltä.

Tampereen keskustorin aukion näkymä on lähes juhlava.tampere toritampere15tampere14tampere16Onko tässä Suomen kaunein paloasema?tampere2tampereJa komea on kaupungin tuomiokirkkokin.Tampere kirkko

Kauniin arkkitehtuurin lisäksi Tampereen keskusta tuntui syksyisenä arkipäivänä sykkivän yllättävän voimakkaalla pulssilla. 1901 rakennetussa viehättävässä kauppahallissakin kauppa kävi ja asiakkaita näytti riittävän kummasti paikan lukuisiin kuppiloihin. Kauppahallissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Siellä oli mukava tunnelma, hyviä kahviloita ja paljon kiinnostavia herkkuja.

tampere kauppahalli2tampere kauppahalli

En tiedä johtuuko Tampereen pitkästä tekstiiliteollisuushistoriasta, mutta erilaisia designpuoteja sekä artesaanien ja käsityöyrittäjien kauppoja kaupungista tuntui löytyvän vähän sieltä täältä.

Ilmeisesti tamperelaiset ovat myös erityistä teatterikansaa, sillä enpä muista koskaan nähneeni yhden päivän aikana niin montaa erilaista teatterirakennusta. Tampereen teatteri, Tampereen Työväen teatteri, Tanssiteatteri, Komediateatteri, Palatsiteatteri, Ahaa teatteri, Teatteri State… Ja sittenhän on vielä se maankuulu Pyynikin kesäteatteri. Hetkinen, onko kaupungin työikäisestä väestöstä suurin osa näyttämötaiteen palveluksessa?

tampere teatteriFinlaysonin kuosit koristivat hauskasti asfalttia.finlaysonFinlayson2

Matkaseurueeni: minä, ystäväni ja Väinö-koira majoituimme Holiday Clubin Tampereen kylpylässä. Mielenkiintoiseksi tämän hotellin teki sen sijainti yli 100-vuotiaassa Lapinniemen puuvillakehräämön vanhassa rakennuksessa. Lisäksi hotelliin kuului vuonna 2002 valmistunut hotellirakennus, jossa itse yövyimme.

Kysyin Väinöltä hänen mielipidettään hotellin tasosta ja soveltuvuudesta koirahotelliksi. Koirulimme kiitteli erityisesti lisävarusteita: isoa ruokakuppia ja omaa koirapeittoa, jotka tulivat hotellin tervehdyksinä. Saatoimme myös yhdessä istuskella alakerran baarissa, mikä tuntui myös olevan koira-asukista erinomainen asia. Tilava parvekkeellinen huoneemme, järvenrantasijainti ja hyvät lenkkimaastot saivat myös kiitosta. Tosin sijainti reilun parin kilometrin päässä ydinkeskustastasta ei mahdollistanut hotellilla useasti poikkeamista.

holidayclub2Lapinniemilagottoholiday club

Viimeisen Tampere-päivämme aamun vietimme kuljeskelemalla Tampereen Pispalan kapeita kujia ja puuportaita. Tämä entinen työväen kaupunginosa on rakennettu korkealle harjulle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kaistaleelle. Ja jälleen pisteitä Tampereen kaupungille, joka on ajanut Pispalan alueen säilyttävää asemakaavaa. Vaikka joitain uusiakin rakennuksia upeilla näköaloilla varustetuilla rinteillä on, pääosin alue on hyvin säilynyttä lukuisine vanhoine puurakenteisine omakoti- ja pienkerrostaloineen.

Melkoisia kuolattavia puutalojen namupaloja Pispalassa oli siellä täällä, vaikkakin joukkoon mahtui myös heikkokuntoista, ehkäpä jo vähän tönöluokkaa olevaa rakennuskantaa. Ikävää sinänsä, että paikka paikoin pihat ja ympäristö olivat melko siivottomassa kunnossa. Niin paljon potentiaalia tuolla alueella on, että soisi, että jokainen asukas kantaisi omalta osaltaan kortensa kekoon ja lisäisi omilla toimillaan Pispalan asumisidylliä.

pispala4pispala3pispala2pispala6pispala

Parin päivän reissussa ehti vain pintaraapaisemaan Tampereen tarjontaa, mutta se mitä näin ja koin antoi kyllä kiinnostavan kuvan kehittyneestä ja elävästä kaupungista, jossa historia on otettu oivaltavasti osaksi nykypäivää. Asukasluvultaan tämä Suomen kolmanneksi suurin nuorekas kaupunki selvästi rokkasi. Lupaan käydä kylässä useamminkin, vaikka mustaa makkaraanne en ymmärrä ollenkaan, nääs.

www.visittampere.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

29.9.2016 12 comments
Venäjä

Kullan ja kimalteen Pietari

by Annemaria 22.9.2016

Kun astut junaan Vainikkalan asemalla, olet 1 ½ tunnissa viiden miljoonan asukkaan metropolissa.

Hankin kesällä vuoden viisumin Venäjälle tarkoituksenani tutustua lähimpään suurkaupunkiimme Pietariin vähän paremmin. Kipinän tähän sain lyhyellä viisumivapaalla risteilyllä Helsingistä Pietariin, jolloin sain esimakua tämän valtaisan kaupungin kadoksissa olleesta kauneudesta. Kovin kauaksi oli tultu kommunismin ajan Leningradista, jossa käytiin aikoinaan myymässä farkkuja ja sukkahousuja.

En itse asiassa ymmärtänyt aiemmin kuinka nopeaa ja helppoa junalla matkustaminen Pietariin onkaan. Omaa kotikaupunkiani lähin asema on Vainikkala, josta junamatka Allegrolla kestää vain 1 ½ tuntia. Nopeammin olen siis Pietarissa kuin Helsingissä. Lähes kulman takana on yksi maailman suurista metropoleista, jossa vanha kohtaa uuden, tsaarinaika neuvostoajan.

pietari3pietaripietari13

Pietari on suuri, kuten sen perustajakin tsaari Pietari Suuri, jonka toimesta kaupunki syntyi 1703 Nevan suistoalueelle. Tämä Euroopan neljänneksi suurin kaupunki koostuu 42 saaresta, joita yhdistää yli 340 siltaa. Keskustan monikaistaisilla ruuhkaisilla teillä ja valtaisassa ihmisvilinässä tajuaa todellakin hypänneensä melkoisella mittakaavalla varustettuun suurkaupunkiin. Tosin pinta-alaltaan Pietari on vain kaksi kertaa Helsinkiä suurempi, joten asukastiheys on melkoisen tiivistä.

Pietarin keskustan massiiviset rakennukset ovat hengästyttäviä, itse asiassa hämmästyttävän valtaisia. Iisakin kirkon graniittipylväiden vieressä tuntee itsensä kovin pieneksi. Eipä ihme, että tuota monumenttia rakennettiin peräti 40 vuotta. Jos rakennuksessa ei ole säästelty koossa, säästelty ei ole myöskään sen materiaaleissa.

Kannattaa ehdottomasti maksaa 250 ruplan (noin 3,5 euroa) pääsymaksu ja käydä ihmettelemässä kirkon loistoa myös sisäpuolelta. Mielenkiintoista on, että kirkon 48 valtavaa graniittipylvästä on tuotu tänne Virolahdelta. En vaan ymmärrä kuinka ihmeessä tuollaiset jättiläiset on saatu kuljetettua 1800-luvun alkupuolen laitteistolla ja saatu vielä paikoilleen. Muutama miestyövuosi on varsin tarvittu.

iisakinkirkkoiisakinkirkko2iisakinkirkko3iisakinkirkko8iisakinkirkko4iisakinkirkko5iisakinkirkko6iisakinkirkko7

Toinen valtaisa rakennuskompleksi on Kazanin katedraali, jonka esikuvana on toiminut itse Vatikaanin Pietarinkirkko. Hassua sinänsä, että neuvostoaikana rakennuksessa toimi ateistimuseo, mutta nykyisin kirkko toimii jälleen toimivana ortodoksisena kirkkona, minkä vuoksi siellä ei saanut kuvata.

Vierailuhetkellä kirkossa oli meneillään jumalanpalvelus ja tunnelma oli jollain lailla harras, pyhä ja mystinen. Parvella lauloi kirkkokuoro, sadat kynttilät valaisivat hieman hämärää tilaa ja suitsukkeen savu lisäsi unenomaista tunnelmaa.

pietari2

Jos Pietarissa hengästyttää rakennusten suuruus, henkeä salpaa ja silmiä häikäisee myös kimalteen määrä. Kun tsaarit ovat olleet asialla, kullan ja loiston määrässä ei ole säästelty.

Edellä mainittujen kirkkojen lisäksi valtaisaa kultakuorrutusta pääsi ihmettelemään Pietari-Paavalin tuomiokirkossa, joka sijaitsee Pietari-Paavalin linnoituksessa omalla saarellaan. Tänne pääsee siltoja pitkin tai risteilyaluksilla. Kirkkoon on haudattu kaikki tsaarit, paitsi Pietari II ja Iivana VI.

pietari8pietari5pietari6

Aiemmin Talvipalatsissa ja Eremitaasissa, maailman suurimmassa taidemuseossa käyneenä, voin vakuuttaa, että myös Pietari-Paavalin tuomiokirkossa häikäisee ja paljon. Väkisinkin tuli mieleen venäläisten viehtymys kaikkea kimaltavaa ja koristeellisuutta kohtaan. Historialla lienee jotain tekemistä kansakunnan makumieltymysten kanssa?

Suuri osa Pietarin viehättävyyttä on kaunis vanha arkkitehtuuri ja koristeelliset rakennukset. Itseäni yllätti kuinka hyvässä kunnossa keskustan alueen lukuisat palatsit, teatterit, museot ja muut arvokiinteistöt olivat. 2000-luvun alussa Putinin toimesta aloitettu kaupungin kunnostaminen on todella tuottanut tulosta. Silmänruokaa visualistille piisaa.

eremitaasipietari10pietari4pietari9pietari12pietari15

Pari päivää ei Pietarissa riitä yksinkertaisesti mihinkään. Kun nyt olen testannut kuinka nopeaa ja edullista kaupunkiin on matkustaa, päätin ottaa lähiaikoina uusiksi. Menopaluulippu junalla maksoi Vainikkalasta 60 euroa hengeltä. Jos molemmat matkustuspäivät pystyy ajoittamaan arkipäiviin, hinta putoaa puoleen vielä tuostakin. Ruplan kurssin romahtaminen on tehnyt myös oman halpuutuksensa hintatasossa euromaan asukkaalle.

Edellisen Pietarin matkan kokemuksia löydät täältä: Vastakohtien Pietari on kiehtova

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

22.9.2016 0 comments
Ruoka ja viiniViro

Tallinnan Kalamajan alueen ihastuttavat ravintolat

by Annemaria 8.9.2016

Tallinnan Kalamajan ravintoloiden sisustus on pääosin leikittelevää ja rentoa. Ruokaan suhtaudutaan kuitenkin ilmeisen vakavasti.

Kirjoitin edellisessä postauksessani innostuksestani Tallinnan Kalamajan alueeseen. Tämä vanhan kaupungin takana oleva vanha puutalo- ja tehdasmiljöö on kokenut melkoisen renessanssin. Alueella kohtaa toinen toistaan ihastuttavampia ja persoonallisempia kahviloita, ravintoloita ja baareja, joista on vaikea valita, mihin poikkeaisi. Yksi on ihastuttava sisustukseltaan, toinen kiinnostava ruokalistaltaan, kolmas muuten vain rennon kutsuva. Tässä vinkiksi muutama oivalliseksi koettu bongaus kahdelta viime reissulta.

Klaus Kohvil

Jo menomatkalla meitä hemmoteltiin. Klaus Kohvik kahvila/ravintola sijaitsee meren rannalla Tallinnan kalatorin vieressä. Aamiaiseksi nautittu ”fat pancakes” marjojen, vaniljajäätelön ja itse tehdyn vadelmahillon kera vei sen verran ekstaasiin, että paikka jäi unohduksessa kuvaamatta. Klaus on pieni, viehättävä rafla, joka on sisustettu skandinaavisen pelkistetysti. Listalla edullisia lounasvaihtoehtoja ja päämenu sekoitus virolaisia, italialaisia ja aasialaisia makuja. Panostaa erityisesti lähiruokaan. Mukava terassi.

pancakes

Boheem

Eipä tarvinnut pitkään tarpoa, kun taasen oli pakko pysähtyä. Boheem on yksi Kalamajan alueen ensimmäisistä kahviloista. Vanhassa puutalossa on neljä huonetta ja terassi. Herkullisen näköisiä leivonnaisia, mutta myös ruoka-annoksia kuten valtavan kokoisia salaattiannoksia. ”Kenen kotona tässä kahvitellaan” –tunnelmaa. Palvelu vähän hitaan puoleista.

Boheemkalamaja2boheem2

Bar Bistro Kukeke

Jälleen hauskasti sisustettu ravintola, jossa iloinen fiilis. Ruokalistalla paljon pieniä annoksia kuten voileipiä ja vegaaniruokaa. Tosin oma kasvisleipäni mauttomuudellaan ei ihan vakuuttanut, ystäväni leipä sen sijaan toimi. Kelpo viinilista, josta kaikkia viinejä (samppanjaa lukuun ottamatta) sai laseittain.

kalamaja5kalamaja6

Apelsini Raudtee

1929 rakennetussa rautatieläisten kodissa sijaitseva siisti paikka. Hieman fiinimpää sisustusta, mutta ruokien hinnat olivat kuitenkin kovin maltilliset. Ravintolan takaa löytyi mukava ja suojaisa terassi. Tila toimii samalla kalliiden kylpyhuonekalusteiden näyttelytilana. Inspiroiduimme upeista kylpyhuonekaakeleista, jotka vetivät itse asiassa meidät ovesta sisään. Takaa paljastui yllätykseksemme ravintola.

apelsinkalamaja4

F-hoone

Ehkä tunnetuin ja kehutuin Kalamajan ravintoloista. Telliskiven kortteerissa sijaitsevassa loft-henkisessä ravintolassa on rento meininki. Todella edulliset hinnat ja kelpo ruokaa. Molemmilla kerroilla tupaten täysi. Lisää tarinaa täältä: Pari ravintolavinkkiä Tallinnaan.

F-hoone

Pudel Baar

Oluen ystävän mekka. Täällä teet maailmanympärimatkan olutmaailmassa. Vaikuttava määrä erikoisia pienpanimoiden oluita. Hauska retrotunnelma. Varoitus: älä mene yläkerran yhteisvessaan, jos ei ole ihan pakko.

kalamaja7kalamaja8

Kivi Paber Käärid

Arvasit oikein, nimi on suomeksi kivi, paperi ja sakset. Ravintola mainostaa itseään 100% gluteenittomana ravintolana. Tyylikkäästi sisustettu, viihtyisä ja rento.

kalamaja9kalamaja10kivi paber

Frenchy

Ranskalaistyyppinen bistro, joka houkutteli sisään tunnelmallisella lattarimusiikilla. Herkullisen näköisiä annoksia etenkin, jos ranskalaistyyppinen kokkailu kiinnostaa. Omistaja tuo itse raaka-aineita ja viinejä Ranskasta. Keveän trendikäs sisustus, jossa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

frenchyfrenchy2

Fabrik

Ylistys ja suitsutus. Fine dining paikka ilman fine dining hintoja. Kovaa yritystä, kokeilun halua ja ruuanlaiton intohimoa. Lisää tarinaa ruokakokemuksesta seuraavassa postauksessa.

fabrik

Vinoteek Vabrik

Edellistä Fabrik-ravintolaa vastapäätä sijaitseva viinibaari ja -myymälä. Mielenkiintoisia omaa maahantuontia olevia viinejä, joissa kohtuuhinnat. Myyjä tuntui olevan melkoisen asiantunteva ja tiesi kertoa jokaisesta kysymästämme tuotteesta yksityiskohtaista tietoa ja luonnehdintaa. Kertakaikkisen ihastuttava paikka nautiskella viinejä tunnelmallisten ranskalaischansonien soidessa taustalla. Ehdottomasti paras paikka sen illan viimeisen lasillisen nauttimiseen.

vabrik2vabrik

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

8.9.2016 0 comments
  • 1
  • …
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • …
  • 49

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö