Tämä on tarina siitä, miten epämusikaalinen täti-ihminen löysi tiensä ensi kertaa kamarimusiikkikonserttiin. Oliko liian fiiniä vai kuinka siinä sitten kävikään?
Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)
Kuhmossa on tehty ihme. Mahdottomasta on tullut mahdollista. Pienestä kainuulaisen kylän musiikkitapahtumasta on noustu vuosien saatossa maailmanmaineeseen.
1970 järjestettiin ensimmäinen Kuhmon kamarimusiikkifestivaali. Ensimmäisessä konsertissa oli kahdeksan kuulijaa. 23 vuotta myöhemmin kunnasta oli tullut kaupunki ja kaupunki oli saanut uuden, hienon kulttuuritalon. Tuolloin tehtiin yleisöennätys. Tapahtumaan osallistui peräti 47 506 kuulijaa.
Tänä vuonna juhlittiin jo 51. Kuhmon Kamarimusiikkia. Pitkät ovat perinteet ja merkittävä on tapahtumakin. Kuhmoa on verrattu Salzburgiin ja kansainvälinen lehdistö on ylistänyt Kuhmoa jopa maailman parhaana kamarimusiikkijuhlana.
Liput salkoon – Kuhmo juhlii.
Kuhmon kirkko – konserttipaikoista toinen.
Ennakkoluulojensa vanki
Minä kohtasin Kuhmon Kamarimusiikin sattumalta. Tunnustan olevani musikaalisesti epävireinen, klassisesta musiikista mitään ymmärtämätön juntti. Olin saanut kutsun blogimatkalle Kainuuseen ja koska vierailuni osui tapahtuman ajalle, sain mahdollisuuden osallistua konserttiin. Tottakai halusin kokea tämänkin.
Oikeastaan en edes tiennyt, mitä kamarimusiikki on. Jotain klassista ilmeisesti, sellaista missä soitetaan vanhoja klassikkosäveltäjiä kuten Mozartia ja Beethovenia. Ja arvatkaapa, mitä tuli ensimmäisenä mieleen? No, että mitä sinne konserttiin laitan päälle? Mieleen nousi kuva frakkipukuisista soittajista kovat kaulassa ja iltapukuihin sonnustautuneista laulajista.
Kamarimusiikki kalskahti korvissani elitistisenä korkeakulttuurina. Olisiko Kuhmon Kamarimusiikki jonkinlainen sisäpiiriläisten kesän näyttäytymis- ja pönötystilaisuus? Tapahtuma, jonka väliajalla keskustellaan kultivoituneesti ja juodaan pikkurilli koukussa samppanjaa (no, tästä osiosta olisin kyllä selvinnyt mainiosti).
Kiva pop up -kahvila Amati palvelee juhlaviikoilla.
Musiikki näkyy katukuvassa.
Odotin hienostelevaa ilmapiiriä, mutta se, mitä kohtasin, olikin jotain ihan muuta. Kuhmon Kamarimusiikki oli paljon rennompi tapahtuma kuin osasin odottaa. (Kuhmosta kotoisin oleva ystäväni vähän sparrasi minua). Niin yleisö kuin soittajat olivat ihan tavallisissa kesävaatteissa ja ihan tavallisia Pirkkoja ja Penttejä istui salissa. Luksusleimaa oli turha etsiä. Konsertissa viereeni istuutunut mies jopa riisui kenkänsä ennen konsertin alkua.
Kuuluisa Kuhmon henki
Kuhmossa kuulin puhuttavan paljon Kuhmon hengestä ja täytyy myöntää, että jopa kaltaiseni ulkopuolinen sai kiinni siitä, mitä tällä tarkoitettiin. Tuntuu, että koko kaupunki elää ja hengittää kamarimusiikkia ja sellainen vanhan ajan talkoohenki elää. Joku kertoi, että kaupungissa vallitsee kamarimusiikkiviikkojen aikana taikapiiri, joka syntyy taiteilijoiden, yleisön ja luonnon vuorovaikutuksesta. En yhtään ihmettele, totta se varmasti on.
Ja se rentous näkyy kaikkialla. Taiteilijat suhauttelevat polkupyörillä soittimiensa kanssa pitkin kaupungin katuja kansan parissa. Ilmapiiri on kansainvälinen, mutta myös ystävällinen ja hyväntuulinen. Vastaantulijaa tervehditään.
Virtuoosit eri puolilta maailmaa haluavat Kuhmoon juuri sen ainutlaatuisen mutkattoman ilmapiirinsä vuoksi. Ja ovathan kainuulainen luonto ja valoisa kesäyö antamassa merkittävän lisämausteensa.
Olin yksin reissussa ja voin vilpittömästi suositella Kuhmon Kamarimusiikkia myös kaikille yksinmatkaaville. Täällä oli minusta helppoa olla ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Ongelmani oli lähinnä siinä, että meinasin joka puolella jäädä suustani kiinni mukavien paikallisten tai leppoisan konserttiväen kanssa. Ja jos musiikin lisäksi kaipaat muuta tekemistä, sitäkin riittää. Kuhmon nähtävyyksistä enemmän täällä.
Ihminen, jolla on korvaa kuulla.
Viime hetken virityksiä ja koronatoimia
Ennen konserttia pääsin Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusasen kanssa kurkkaamaan backstagelle. Mielenkiintoista oli nähdä kuinka tarkkaa esimerkiksi soittajien sijoittaminen lavalla oli. Flyygelille ja jokaiselle tuolille oli merkitty tarkat paikat lattiaan.
Flyygeliä viriteltiin viimeiseksi juhlakuntoon. Käytävällä oli valotaulu, josta näkyi minuuttiaikataulu siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja kenen pitää olla milloin missäkin. Nuottitelineet odottivat rivissä valmiina h-hetkeä.
Sitten siihen konserttiin. Musiikin suhteen olen heikoilla jäillä, joten antakaa anteeksi, ettei terminologia ole oikein hallussa.
Konsertti oli Kuhmo-talolla ja nimeltään Beethovenin aika – Bolero. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kauniiseen konserttisaliin. Hienoa, että tapahtuma oli saanut ansaitsemansa upeat puitteet. Mahtaakohan maastamme löytyä toista näin pientä kaupunkia, jolla on näin tasokas kulttuuritalo ja konserttisali? Mutta eipä maassamme kaiketi ole toista yhtä merkittävää klassisen musiikin tapahtumaakaan. Kaupungilla kuulin, että konserttisalin akustiikka on Suomen parhaimmistoa.
Koronatoimenpiteet olivat hienosti huomioitu tapahtumajärjestelyissä. Kaikilla osallistujilla, niin yleisöllä kuin esiintyjillä, tuli olla maski ja saliin otettiin vain puolet maksimimäärästä kuulijoita. Joka toinen penkki jätettiin tyhjäksi, ellei ollut ostanut vierekkäisiä paikkoja.
Kuhmo-talo on valoisa ja avara.
Käytävällä oli Katja Tukiaisen näyttely ”Fear no Girl”.
Virallinen festaripaita. Tämän vuoden teemana oli Beethoven.
Beethovenin purkauksia
Ensimmäinen kappale oli pianistin, sellistin, viulistin ja mezzosopraanon esitys. Yllättävän lyhyt minusta, mutta ablodeista päätellen taitavasti esitetty. Ainakaan rouva vierelläni ei meinannut pysyä tuolissaan.
Sitten tulikin osuus, josta pidin kaikkein eniten. Nuorten muusikoiden Seele-kvartetti esitti kolmen kappaleen jousikvarteton. Oli ilo katsoa taiteilijoiden intohimoa ja kokea kuinka musiikki nostaa tunteiden skaalaa laidasta laitaan. Välillä jouset koskettivat kieliä höyhenen kevyesti, välillä soittimesta otettiin kaikki irti.
Tässä kohtaa meinasin itse töpätä. Osien välissä ei taputettu, vaan vasta sitten, kun ryhmän viimeinenkin kappale oli soitettu. Jäin miettimään, että onkohan kamarimusiikkikonserteissa olemassa jonkinlaisia etikettisääntöjä?
Seuraavaksi mentiin taas Beethoveniin säveltämiin laulelmiin mezzosopraanon johdolla. Kappale oli yllättävän kepeä, uskaltaisiko sanoa, että kuulin siinä jopa juomalaulumaisia piirteitä.
Seuraava muusikkoryhmä esitti itselleni tuntemattoman säveltäjän Luigi Boccherinin jousikvinteton. Kamarimusiikin ei todellakaan tarvinnut olla vakavaa. Soittajat suorastaan leikittelivät keskenään ja hulluttelivat soittimillaan. Viulut ja sellot käännettiin väliin vaakatasoon ja niitä soitettiin kuin kitaroita. Teoksen nimi oli Madridin katujen yösoitto, joten ymmärtäähän tuon.
Lopuksi mentiin jälleen Beethovenin sävellyksen tahtiin ja laulettiin valkoisesta kyyhkysestä, Una paloma blancasta. Jäljellä oli enää aplodien aika. Kiitoksia taiteilijat hyvästä kokemuksesta.
Konserttisali ihastutti.
Useampi konsertti – suurempi elämys
Konsertti oli minusta yllättävän lyhyt ja jäi mielestäni jopa tyngäksi. Juuri, kun pääsin ensi-ihmettelyltä tunnelmaan, konsertti loppui. Olisin voinut kuunnella toisen mokoman musiikkia lisää. Mutta kyllähän Kuhmon Kamarimusiikin kaksiviikkoiseen tapahtumaan konsertteja riittää. Tänä vuonna niitä on yhteensä 55 (vähän kuulema verrattuna koronaa edeltävään aikaan), joista osa on Kuhmo-talolla, osa Kuhmon kirkossa. Lisäksi Tuupalan alakoululla on kuusi oppilaskonserttia. Viimeinen konserttipäivä on 24.7.
Mietin, että yksittäinen konsertti jäi aika irralliseksi. Kuhmon Kamarimusiikkiin kannattaa ehdottomasti tulla pidemmäksi aikaa ja osallistua useampaan konserttiin. En pitänyt 22-25 euron hintaisia lippuja kalliina ja hevijuusereille on myynnissä myös viikkolippuja.
Vähän jäi harmittamaan se, etten juurikaan tunne kamarimusiikkia. Sopivan konsertin valinta runsaasta konserttitarjonnasta olisi omalla kohdallani vaikeaa. Voisin hyvin valita konsertteja nimen perusteella ja tarttua esimerkiksi Myrskyyn ja kiihkoon, Pariisin tuoksuihin tai Wienin valoihin.
Ensi vuonna tapahtuman teemana on Illuusion taide, mikä jo nimenä kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitä ennen taidan tutustua aiheeseen kamarimusiikki hieman tarkemmin.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
12 comments
Hienosti olet Anne tiivistänyt Kuhmon hengen ❤ Kuhmoon ja kamarimusiikin rentoon ja ihanaan tunnelmaan jää koukkuun. Tervajäätelöä et vissiin saanut 😁
Kiitos 🙂 Tuo Kuhmon henki on oikeasti ihan todellista eikä vain sanahelinää. Kyllä viihdyin, eikä yksinkään ollut yhtään onttoa. Tervajäätelö jäi tällä reissulla maistamatta, mutta onpa yksi hyvä syy lisää mennä uudelleen 🙂
Olipa hyvä, että laajensit näkemyksiäsi itsellesi vieraallekin alueelle, etkä näköjään ainakaan pettynyt. Muistan kyllä itsekin, että alue oli nuorena minulle vieras, vasta kun menin naimisiin muusikon kanssa ja yhdessä olemme kasvattaneet muusikkoperheen, olen oppinut jotain. Mutta ei huono musiikkilaji ollenkaan. Mietin tässä samalla, onko kamarimusiikki ja klassinen musiikki konsertteineen laajemminkin vieras asia ja jonkinlaiseksi elitismiksi mielletty, kun sekin ja aivan erityisesti siihen liittyvät tapahtumat ovat olleet hallituksen ja viranomaisten sulkemia koko korona-ajan, vaikka juuri nyt kevyen musiikin festivaaleja saa kyllä järjestää. Klassisissa konserteissa istutaan hiljaa paikallaan, pidetään maskeja, noudatetaan turvavälejä paljon helpommin kuin noissa bilefestareissa. Miksi niitä ei ole saanut järjestää? Tämä nyt on taas tällainen kahden koronatyöttömän laulajapoja äidin katkera havainto. Anteeksi negatiivisuuteni. Aila
Asiaa kirjoitat Aila. Kyllä panee ihmettelemään koronatoimia, kun näkee konsertteja, joissa nuoren puoleinen jengi pakkautuu sankoin joukoin lavan edustalle ilman minkäänlaisia turvavälejä. Ja sitten on näitä tällaisia tapahtumia kuin Kuhmon Kamarimusiikki. Miksi tuolla piti olla niin järeät turvatoimet ja puolet paikoista laittaa pois myynnistä? Epäilen vahvasti, ettei tuo yleisö ole sitä bileporukkaa, joka koronaa eniten levittää. Kaikilla maskit ja suurin osa varsin vielä saaneet molemmat rokotuksetkin. Tässä ei oikeasti ole mitään järkeä!
Hauskasti kirjoitit kamarimusiikista, joka minullekin on vierasta, vaikka muuten klassisen musiikin ystävä olenkin. Sana kamari varmaan kertookin sen, että teokset on sävelletty pienen ryhmän esitettäväksi, eikä suuren orkesterin. Ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna. Ne ovat myös orkesterille sävellettyjä teoksia lyhyempiä, niinkuin sanoit. Täytyypä tutustua aiheeseen.
Niin totta, siitähän sana kamarimusiikki varmasti tuleekin. Kunhan ennätän, omalla agendalla on aiheeseen tutustuminen.
Hah, eläyduin täysin vierailuusi, kaikkine epäilyksineen ja intoiluineen. Itse asiassa pidän klassisesta musiikista (Bachin Air on upea), vaikkakaan sitä en aktiivisesti kuuntele. En kuitenkaan ole ikinä harkinnut kamarimusiikkifestivaaleille osallistumista. Oli mukavaa, kun avasit kokemustasi. Tämän perusteella uskon, että viihtyisin konserteissa itsekin.
Sama mulla, ei tullut koskaan mieleenkään matkustaa minnekään kamarimusiikin perässä. Vaan niin oli kiva kokemus, että ensi kesänä voisin hyvin kuvitella lähteväni uudelleen. Tässä sitä taas opin, että kannattaa olla avoin kaikenlaisia kokemuksia kohtaan eikä sulkea elämästään mitään pois.
Kiitos mukavasta tarinasta ja hauskaa että sekä kamarimusiikki että festari yllättivät positiivisesti. (Minäkin olin siellä, kuten monena vuonna aiemminkin.) Pari selvennystä ihmettelyihisi, ellei kukaan ole niitä aiemmin kommentoinut:
1. Klassiset konsertot ovat yleensä moniosaisia, tavallisimmin kolme- tai neljäosaisia. Syystä tai toisesta konserttikäytäntöön on vakiintunut, ettei osien välillä taputeta, ehkä jännitteen säilyttämiseksi koko teoksen ajan. Tämä ei kyllä ole aina ollut tapana, Beethovenin omaankin aikaan yksittäisille osille aplodeerattiin ja niitä saatettiin pyytää jopa kerrattaviksi saman tien. En tiedä, onko käytäntö mennyt tässä parempaan vai huonompaan suuntaan, muodollisempaan kuitenkin.
2. Konsertit olivat tosiaan tänä vuonna tavallista lyhyempiä, koska korona. Yleensä niitä on Kuhmossa ollut vähän erimittaisia: aamu- ja päiväkonsertit lyhyitä n. tunnin mittaisia ja iltakonsertit 2-3(-4-5…) -tuntisia ja väliajallisia. Ensi vuonna uudestaan, toivottavasti vihdoin ilman koronaa ja maskeja!
Kiitos Pekka selventävistä tiedoista. Hyvä tosiaan vähän tietää noista vakiintuneista käytännöistä. Mulle on muutenkin koko konserttitermistö ihan vierasta. Harmillista, että korona on syönyt kulttuuria niin paljon. Liian paljon on minusta kulttuuri pantu pandemian maksumieheksi, vaikka tässä kohtaa jäljet eivät johda sylttytehtaalle 🙂 Ensi vuonna meinaan itsekin ottaa kokemuksen uudestaan useamman konsertin verran.
Kyllä, Kuhmoon kannattaa ehdottomasti ostaa monta lippua niille päiville kun on paikalla, sen enempää edes miettimättä! Yksi osa kokemusta on juuri se musiikin virtaan uppoutuminen, kun yhden konsertin jälkeen ehtii juuri käydä lounaalla/istumassa järven rannalla/lukemassa kirjaa/torkkumassa ennen kuin seuraava konsertti jo alkaa. Elämyksiä tulee odottamatta: tuttuja ja tuntemattomia kappaleita, hienoja ja vielä hienompia esityksiä, reippaita, haikeita, iloisia ja ja hartaita tunteita. Kaikki kesäisen kauniissa maisemissa, rönttösten ja mansikoiden kera.
Kuulostaa niin hyvältä 🙂 Tämä kokemus kalenteriin ensi kesäksi!