Kulttuurikoti Villa Ruusulassa kohtaavat luonto, kulttuuri ja nautinto – ehkä myös metsän hyvät henget

by Annemaria
Kansakoulussa laulettiin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen runoa Oravan laulu. Tiedättekö sen biisin, jossa makeasti oravainen makaa sammalvuoteessansa. Kulttuurikoti Villa Ruusula nosti mieleen tämän kappaleen. Kaukana oli hallin hammas.

Kaupallinen yhteistyö: Kulttuurikoti Villa Ruusula

Sydän sykkii Pohjois-Karjalalle

En ole koskaan asunut Pohjois-Karjalassa, mutta silti sinne matkustaessa tuntuu aina kuin tulisin kotiin. Tunnen paikallisiin kummallista samanhenkisyyttä ja yhteyttä. Ventovieraiden kanssa juttu luistaa helposti ja hetken päästä on tunne kuin olisin tekemisissä vanhojen tuttujen kanssa. Ilo on pinnassa, nauru herkässä eikä pitkä matka koskaan ole kyyneleihinkään. Sama taajuus, sama aaltopituus, sama sielunmaisema.

En tiedä johtuuko tämä kotoisuuden tunne geneettisestä perimästä. Minussa virtaa puoleksi pohjoiskarjalalainen veri ja olen joskus miettinytkin, että onko kyse jonkinlaisesta perimän kautta tulleesta heimositeestä.

Vai onko tämä ”täällä on ihmisen hyvä olla” -fiilis sitä, että Pohjois-Karjalassa vaan elää maailman mukavimmat, aidoimmat ja mutkattomimmat ihmiset? Tiedä sitten. Mutta jotain tällaista pääsin jälleen kokemaan.

Kulttuurikoti Villa Ruusulan ihanat naiset Minna ja Sari.

Saimaan rannan hyvänolonkehto

Kevätaurinko hehkutti valtavia lumikinoksia ja sai punahongat näyttämään entistä punaisemmilta. Kurvasin Kulttuurikoti Villa Ruusulan pihaan Rääkkylässä. Tässä osaa keskistä Karjalaa en ollut koskaan aiemmin käynytkään.

Olin ajanut kotoani Etelä-Savosta reilut kaksi ja puoli tuntia, mutta silti yhä vaan pysyttiin Saimaan rannalla. Vähän jopa hämmästyin, miten valtaisa vesistö minulle rakas Saimaa onkaan. Vedellä on siunattu Rääkkylääkin. Kunnan vajaan 700 neliökilometrin pinta-alasta vesistöä on lähes kolmannes.

Kinosten ja honkien ympäröimässä sirolinjaisessa Ainola-puutalossa asustaa ja emännöi maailmanmaineeseen nousseen Värttinän äitihahmo ja Rääkkylän oma tyttö Sari Kaasinen. Sarin ja kulttuurin liitto on vahva täälläkin. Kulttuurikoti Villa Ruusulaa voisi luonnehtia kulttuuripainotteiseksi hyvinvointikeskukseksi.

Upealla niemitontilla on Villa Ruusulan päärakennuksen lisäksi Ladoksi kutsuttu korkea rakennus, joka on ihanteellinen erilaisten konserttien, kurssien, kokousten ja perhejuhlien pitopaikka. Hieman alempana rannassa on päärakennuksen pikkusisko, rantamökki Luonnotar, joka on vuokrattavissa ihan vain mökkilomailuun lyhyillekin ajanjaksoille.

Tapasin matkallani Sarin lisäksi myös toisen ihanan rääkkyläläisen, maailmalta kotikonnuille palanneen Minna Rautiainen-Cimrinin. Minna on muuten myös yksi alkuperäisen Värttinän laulajista. Villa Ruusulan markkinointia hoitava Minna esitteli minulle paikkoja ja kertoi Villa Ruusulan tapahtumista.

Villa Ruusulan päärakennus.Ladoksi kutsuttu koulutus- ja tapahtumatila.Luonnotar-mökki Saimaan sylissä.Paljon kauneutta.Paljon myös makua. Tässä sultsinoita.

Metsolan kantele soi

Ruusulan sijainti komealla mäntykankaalla Saimaan rannalla tarjoaa jo itsessään hienon luontoelämyksen, mutta tarjolla on paljon muutakin. Villa Ruusulassa järjestetään mm. musiikki-, kuvataide- ja hyvinvointipainotteisia tapahtumia. Kerralla päätalossa ja rantamökissä pystyy majoittumaan 25 henkeä.

Jos joku olisi joskus sanonut, että tulen soittamaan kannelta yhdessä Värttinän Sari Kaasisen kanssa, en olisi kuuna päivänä uskonut. Mutta niinpä vaan kävi, että Sari opetti minua, epämusikaalista nakkisormea, etsimään kanteleesta sointuja ja säestämään.

Kanteleensoitto on itse asiassa hauskaa yhdessä tekemistä pienelle porukalle. Täältä löydät monta muuta mukavaa Villa Ruusulan aktiviteettia.

Ensin viritetään soittimet.Ja sitten alkaa kantelekurssi. Tämä vaatii keskittymistä.

Minna vei minut katsomaan, missä syntyvät kuuluisat rääkkyläläiset Koistisen kanteleet. Olen varma, että näitä kanteleita tehdään maailman kauneimmassa kantelepajassa. Koistinen kanteleen työtilat ovat ainutlaatuisessa yli 100-vuotiaassa Rääkkylän vanhassa pappilassa.

Hannu Koistinen on kanteleentekijä toisessa polvessa. Hänen edesmennyt isänsä Otto Koistinen oli yksi Suomen arvostetuimmista kanteleentekijöistä. Oli hienoa tavata mielenkiintoinen ihminen, jolla on valtava intohimo. Hannu on omistanut elämänsä kanteleen kehittämistyölle ja hänen visionsa on avata kanteleen tietä kansanmusiikin ulkopuolelle.

Yksi kantele koostuu monesta työvaiheesta, joista suuri osa on käsityötä. Lopputulos on yhdistelmä tuotesuunnittelua, puusepäntaitoa ja mekaniikkaa. Kalleimmat kanteleet ovat yksilöllisiä, hienoja käsityötaidon luomuksia. Respect!

Rääkkylän vanha pappila.Mies ja intohimo.

Houkuttelevia ”sammalvuoteita”

Kuten tiedätte, olen aina täpinöissä kauniissa ympäristössä. Villa Ruusulan tunnelma ja sisustus aiheuttivat tähtisilmäisyyttä. Kymmenistä ikkunoista sisään tulvivaa luonnonvaloa, kauniita yksityiskohtia, viihtyisiä nurkkauksia, somia makkareita, antiikkihuonekaluja… Ja seinät täynnä kiinnostavaa taidetta. Talossa asuu ilmiselvästi melkoinen esteetikko ja taideharrastaja.

Erityisesti kiinnitin huomiota viehkoihin makuuhuoneisiin, jotka olivat nimetty Sarin kolmen tyttären mukaan. Jokaisessa makkarissa oli erilainen tyyli ja jäinkin pohtimaan liekö huoneet kuvaavat tyttärien luonteita.

Ihan sammalvuoteilla täällä ei kuitenkaan tarvitse nukkua ja kärsiä selkävaivoista epämukavan sängyn takia. Kaikissa vuoteissa oli laadukkaat joustinpatjat ja paksut petarit. Ja kuvitelkaa; kylppäristä löytyi tassuamme!

Tapahtumien ruokailut tarjoillaan rantamaisemissa päätalon valoisalla sisäterassilla. Luonnotar-mökissä majoittuva yksityisasiakas voi myös ostaa aamiaiset ja mahdollisuuksien mukaan muitakin ruokailuja.

Mikä elo onnellinen

Illaksi vetäydyin majapaikkaani, Villa Ruusulan Luonnotar-mökkiin. Laitoin huopatossut jalkoihin ja istahdin kiikkustuoliin. Oli aivan hiljaista. Saatoin kuulla ainoastaan seinän takaa saunan kiukaan tulen huminan. Ulkona hämärsi. Lumipeite Saimaan pinnalla sinersi.

Tämä oli parasta, mitä tässä kohtaa pystyin kuvittelemaan. Halusin olla hetken avaamatta tietokonettani ja hetken ilman telkkarin ahdistavia uutisia. Oli ihanaa rentoutua somassa mökissäni ihan vain yksikseni.

Täällä viihdyin.

Laitoin saunahatun päähän ja menin löylyihin saunan suloiseen hämärään. Ja hetken päästä pulahdin lämpimään paljuun. Mökkini edustalla oli iso terassi aivan Saimaan helmassa ja terassilla ainavalmis palju.

Siinä illan pimeydessä yritin kuulostella paikan hyviä metsänhenkiä, joista kuulin aiemmin tarinoita ja saada yhteyttä Karjalan metsissä asustaviin maahisiin ja tonttuihin. Eivät nuo nyt suostuneet kommunikointiin kanssani.

Tunsin itseni runon onnelliseksi oravaksi. Tänne ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehdi ei milloinkaan.

Unien kultalassa nukuin erinomaisesti.

https://www.villaruusula.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You may also like

6 comments

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 20.3.2022 - 3:47 pm

En ollut kuullut tällaisesta paikasta, mutta kieltämättä kuulostaa rentouttavalta. Joitain vuosia sitten Pohjois-Karjala oli minulle varsin vierasta aluetta, mutta sittemmin se on tullut tutummaksi ja täytyy sanoa, että itsekin tykkään valtavasti pohjois-karjalalaisista ihmisistä, jonka lisäksi alueella on paljon kivoja luontokohteita.

Reply
Annemaria 29.3.2022 - 1:13 pm

Niin totta. Erityisesti luontomatkailuun Pohjois-Karjala on hienoa aluetta.

Reply
Sandra/ The Present is Perfect 22.3.2022 - 8:14 am

Ei ihme, että viihdyit tuolla. Kuvista välittyy ihanan rauhallinen ja kodinomainen tunnelma. Pohjois-Karjala on minulle tuntematonta seutua, vaikka muuten olen Suomea jo paljon kolunnutkin. Tuonne ainakin haluaisin lähteä yöpymään myös!

Reply
Annemaria 29.3.2022 - 1:21 pm

Jotain kummaa kodinomaisuutta itse koen Pohjois-Karjalassa. Pidän myös paljon sen luonnosta. Metsiä riittää kuljettavaksi 🙂

Reply
Pirkko / Meriharakka 24.3.2022 - 9:27 am

Taisin itsekin saada Villa Ruusulasta ehdotuksen ”pistäytyä”, mutta Espoosta lähtien matka olisi ollut vähän turhan pitkä, joten pistäytymättä jäi – mutta nythän tämän jutun myötä melkein pääsinkin sinne käymään!

Reply
Annemaria 29.3.2022 - 1:27 pm

No hyvä näin. Ihan mukava reissu oli. Pohjois-Karjalan suunta on mulle aina mieluinen 🙂

Reply

Leave a Comment