Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
    AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Asunnon vuokraaminen Fuengirolasta ei ole aina ihan helppoa

    by Annemaria 12.12.2021
    Mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän on saanut tottua siihen, ettei kaikki mene aina ihan suunnitelmien mukaan.

    Matkailussa, jos missä, yllätykset ja muutokset ovat arkipäivää. Vaikka kuinka yrittää itse hoitaa asiat hyvissä ajoin ja varmistaa kaiken mahdollisen, aina saattaa kuvioihin tulla ns. yllätystekijä. Näin kävi meille varaamamme Fuengirolan vuokra-asunnon kanssa.

    Teimme alkuvuodesta maaliskuussa päätöksen, että jos vain on mahdollista, matkustaisimme vuoden lopussa jälleen Espanjaan. Päätimme tuolloin myös viettää osan matkastamme jo tutuksi tulleessa Fuengirolassa.

    Tiesimme myös, että laadukkaille vuokra-asunnoille suositussa lomakaupungissa on aina kysyntää, joten saadakseen toivotun lomakämpän kannattaa olla hyvissä ajoissa liikkeellä. Valitettavasti aiemmin luotettavaksi koetun vuokravälittäjän kautta ei tällä kertaa löytynyt meille sopivaa kohdetta. Lähdin siksi googlailemaan paikkakunnan muita välittäjiä ja täytyy sanoa, että aika hankalaa sopivan kohteen löytäminen minusta oli.

    Asunnon hakua helpottaisi kummasti, jos tarvittava informaatio olisi saatavilla helposti. Tai jos sopivan asunnon löydyttyä pystyisi saman tien tarkistamaan onko asunto vapaa haluttuna ajankohtana. Tai saamaan selkeästi tiedon kokonaishinnasta. Näissä asioissa puutteita tuli vastaan yllättävän paljon.

    Ideatilanteessa hyvällä sivustolla olisi mahdollisuus rajata hakua toivotun ajankohdan, sijainnin, asunnon koon, hinnan sekä muiden erityistoiveiden mukaan hakukoneen antaessa sopivat vaihtoehdot, joista tulisi vain valita. Näin asia ei kuitenkaan juuri kenelläkään läpikäymistäni vuokravälittäjien sivustoista toiminut. Tuli vain mieleen, että voisiko olla markkinoita ja tarvetta jonkinlaisella yhteisellä ajantasaisella varaussivustolla?

    Yllättävän paljon tuli vastaan nettisivuja, joissa asunnon informaatio oli kovin vajavaista. Jopa ihan perustiedot varustuksesta, sijainnista ja asunnon koosta olivat puutteellisia. Jokaista vuokraajaa varmaan kiinnostaisi myös tietää onko asunto vuokrattavissa vain pitkäaikaisesti vai onko mahdollista vuokrata myös lyhyempiä aikoja. Enkä varmaan ole ainut, jota kiinnostaa kuukausi- tai viikkovuokran suuruus ja muut mahdolliset vuokran päälle tulevat kulut.

    Paljon oli myös huonoja ja mitäänsanomattomia kuvia. Koska asuntoa on harvoin mahdollisuus päästä paikan päälle katsomaan, kuvilla on iso merkitys. Ainakin minä haluaisin nähdä kuvat keittiöstä, kylppäristä, olohuoneesta, makuuhuoneesta ja parvekkeesta näköaloineen. Enkä panisi pahaksi myöskään ulkokuvaa itse talosta. Se, että kuvassa on makuuhuoneen nurkka tai olohuoneen jalkalamppu ei oikein kerro mitään.

    Lähettelin vuokra-asuntoja välittäviin yrityksiin useita sähköpostitiedusteluja, joihin kaikkiin ei edes vaivauduttu vastaamaan. Osalla näkyi nettisivujen varauskalenterissa tietty asunto vapaana, mutta yhteydenoton jälkeen kerrottiin, ettei huoneisto olekaan saatavilla. Monimutkaista ja aikaavievää puolin ja toisin.

    Vähän myös ihmetytti, etten saanut kaikilta välittäjiltä selvää vastausta kysymykseen, miten toimitaan, jos korona estää maahantulon esim. rajojen sulkemisen takia. Menettäisinkö tässä tapauksessa varausmaksun ja välityspalkkion? Se, että noudatetaan maan yleisiä toimintatapoja, ei ainakaan minulle kerro yhtikäs mitään.

    Kahlasin läpi myös Facebookin vuokravälityssivustoja. Ihmettelin sielläkin vähäistä kohdeinformaatiota. Vähentäisi varmaan turhien yhteydenottojen määrää, jos selvästi ilmoitettaisiin edes sijainti, hinta ja ajankohta, milloin kohde on vuokrattavissa sen sijaan, että kohteesta laitetaan näytille vain muutama kuva ilman mitään muuta lisätietoa kuin yhteystieto.

    Meillä oli hakusessa hyvätasoinen huoneisto merinäköalalla, joka usean netissä vietetyn tunnin ja sähköpostiyhteydenottojen jälkeen lopulta löytyikin. Maksoimme varausmaksun sekä välityspalkkion ja odottelimme innokkaina vuokrauskauden alkua.

    Tätä oli hakusessa.

    Tähän näkymään päädyimme.

    Ehdin jo vähän ihmettelemään, ettei loppulaskua varaamastamme asunnosta kuulunut. Sen sijaan sain kolme viikkoa ennen vuokra-ajan alkua vuokravälittäjältä sähköpostiviestin, että asunnon omistajalta oli tullut tieto, että taloyhtiössä alkaisi mahdollisesti parvekeremontti. Viestin lopussa myös luki, ettei remontti yleensä ole riittävä peruste vuokrasopimuksen peruuttamiseen.

    Päätös oli meille helppo. Kauhuskenaariossamme talo tultaisiin huputtamaan, parveke olisi pois käytöstä ja ei-toivottuna lisämausteena rempasta johtuvaa melu- ja pölyhaittaa. Ilmoitin välittäjälle heti, ettei vuokrakohde enää vastaa varaamaamme ja haluamme peruuttaa varauksen.

    Ymmärrän kyllä, ettei vuokravälittäjän osa ole helppo, mikäli heidän asiakkaansa ilmoittaa muutoksista näin viime tipassa. Siltikin hieman kummeksuin ajatusta, että näin ison ja asunnon käyttömukavuuteen vaikuttavan remontin ollessa kyseessä  peruutusmahdollisuutta ei olisi. Tai, että meille kerrotaan, ettei talon vakioasukkaitakaan siirretä mihinkään. Loma-asukkaalle tällä ei oikein ole mielestäni mitään merkitystä.

    Lopputulemana saimme peruttua varauksemme ja maksamamme rahat palautettiin pikaisesti. Siitä pisteet välitysfirmalle.

    Huonoimmassa tapauksessa olisimme nyt tuolla peiton alla.

    Seuraava ongelma sitten olikin, että mistä korvaava asunto tilalle näin nopealla aikataululla. Hyvistä ja järkevästi hinnoitelluista asunnoista Fuengirolassa tuppaa olemaan pulaa.

    Tässä kohtaa apu löytyi Facebookin ”Costa del Solin asunnot” -sivustolta. Laitoin sinne kyselyn, johon sainkin mukavasti vastauksia. Tosin iso osa tarjonnasta oli meille turhan suuria huoneistoja, joiden vuokrat ylittivät budjettimme.

    Loppujen lopuksi meille kävi hyvin. Saimme vuokraukseen kolmion upouudesta talosta hyvällä sijainnilla Los Bolichesin keskustasta. Merinäköalan nyt menetimme, mutta muuten olemme oikein tyytyväisiä freesiin ja skandinaavisen kauniisti sisustettuun asuntoomme. Sinänsä meillä kävi myös tuuri, että omistajat uskalsivat antaa käyttöömme huoneiston, joka ei ole missään yleisessä vuokrauksessa.

    Meitä onnisti sittenkin.

    Hyvin olemme viihtyneet ja nauttineet sievästä lomakodistamme. Jos sitten myös näistä mahtavista Aurinkorannikon kesäisistä talvikeleistä.

    Onko teillä muilla mennyt loma-asunnon vuokraus aina ihan putkeen? Vai onko tullut mutkia matkaan? Entä miten olette niistä selvinneet?

     

    Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

    12.12.2021 20 comments
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Parjattu ja rakastettu Fuengirola

    by Annemaria 7.12.2021
    7.12.2021

    On se vaan kumma juttu. Tänne me vaan aina uudelleen päädytään. Aurinkorannikon suomalaisinpaan kaupunkiin, Fuengirolaan, joka toisille on paratiisi, toisille ei ikinä -inhokki. Olen kovasti yrittänyt miettiä, mikä saa meidät, …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanjaRuoka ja viini

    5 x ravintolavinkki Sevillaan, tapaksista fine diningiin

    by Annemaria 2.12.2021
    2.12.2021

    Hyvän ruokapaikan löytäminen isossa kaupungissa on usein haastavaa. Paikkoja kyllä löytyy, mutta minkä niistä oikein valitsisi, siinäpä positiivinen pulma. En tiedä olenko koskaan nähnyt toista kaupunkia, jonka ravintolatiheys olisi samaa …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Mitä tehdä Sevillassa – vinkkejä nautiskelijan kaupunkilomalle

    by Annemaria 27.11.2021
    27.11.2021

    Jokaiseen kiinnostavaan kaupunkiin pitäisi tehdä ainakin kolme matkaa. Ensimmäisellä kerralla voisi kiertää merkittävimmät nähtävyydet, toisella kerralla käydä katsomassa vähemmän tunnetumpia nähtävyyksiä ja kolmannella kerralla keskittyä vain löytämään ja aistimaan kaupungin …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Se jokin Sevilla sinussa vaan on

    by Annemaria 23.11.2021
    23.11.2021

    Kun joku paikkakunta menee ihon alle, tekee mieli matkustaa sinne yhä vaan uudestaan. Jossain vaiheessa minulle Budapest oli THE kaupunki, sitten oli THE Barcelona, joskus THE Lontoo ja nyt THE …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanja

    Vertailussa 4 Andalusian vähemmän tunnettua kohdetta: Almuñécar, La Herradura, Nerja ja Salobreña

    by Annemaria 18.11.2021
    18.11.2021

    Tuntuuko teistä muista koskaan siltä, että lomalla päivät ovat selvästi lyhyempiä kuin normaalisti? Ihan selvästi vuorokaudessa on vähemmän tunteja kuin 24, sillä muuten ei ole selitettävissä, että parin viikon jakso …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Vuokrasimme talon Andalusian Almuñécarista. Millaista oli asua paikallisten keskellä vanhassa kaupungissa?

    by Annemaria 13.11.2021
    13.11.2021

    Kun sattuma puuttuu peliin, saattaa löytää itsensä hyvin yllättävistä paikoista. Kuten valkoisesta talosta andalusialaisen kaupungin Almuñécarin vanhimmasta kaupunginosasta. Kadulla käydään kovaäänistä keskustelua, koirat haukkuvat ohikulkijoita ja naapurissa soi flamenco. Ollaan …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanjaRuoka ja viini

    Elämää Espanjassa: herkuttelua ja kämpillä kokkaamista

    by Annemaria 7.11.2021
    7.11.2021

    Jos olet matkalla kokkaamista harrastavan ihmisen kanssa, älä koskaan majoitu asuntoon, jossa on peräti kaksi hyvin varustettua keittiötä ja grilli. Nyt on kuulkaa niin, etten saa miestäni täältä ulos syömään. …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Jälleen Espanjassa – ensitunnelmia Andalusian auringon alta

    by Annemaria 4.11.2021
    4.11.2021

    Vuosi ja seitsemän kuukautta ehti kulua elämää ilman Espanjaa. Ikävä oli Andalusian lempeää talvikautta, iloista espanjalaista elämänmenoa, valoa ja värejä. Enpä muista olenko koskaan odottanut mitään matkaa näin paljon. Kuukaudet, …

    0 FacebookEmail
  • ElämäntaitoYleinen

    Hyvää elämää sohvannurkassa

    by Annemaria 24.10.2021
    24.10.2021

    Kotihiiri täällä, tervehdys. Eletään sitä aikaa, kun hetkeksi riittää sohvannurkka. Vene piti laittaa ikävä kyllä talviteloille. Juuri, kun päästiin noviisiveneilijöinä vauhtiin, alkoi olla sen verran holotnaa, että katsottiin parhaimmaksi nostaa …

    0 FacebookEmail
Load More Posts

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö