Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
    AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Juhlahumua Fuengirolassa ja paluu maan pinnalle

    by Annemaria 12.1.2020

    Huh, nyt voi varmaan jo hetkeksi huokaista helpotuksesta, sillä vuodenvaihteen melkoinen juhlakimara on saatu päätökseen.

    Espanjassa tehdään arjesta juhlaa

    Melkoista juhlakansaa nämä espanjalaiset vaan ovat. Kalenterissa vilisee juhlapyhää ja fiestaa siihen malliin, että ihan vakavasti on pitänyt miettiä, että missä välissä paikalliset oikein ennättävät töitä tekemään. Ja kaikkia juhlapäiviä vietetään asiaan kuuluvasti: hyvän ruuan merkeissä, sosiaalisesti, äänekkäästi ja pitkälle aamutunneille. Välillä lauletaan, taputetaan ja tanssitaan. Arriba!

    Virallisten juhlapyhien lisäksi kullakin itsehallintoalueilla on omia vapaapäiviä, kaupungeilla ja kylillä lisäksi omia paikallisjuhlia, joita vietetään yleensä koko yhteisön voimin.

    Mielenkiintoinen ilmiö on, että lisää juhlapyhiä saadaan sillä, että juhlapyhän sattuessa sunnuntaille seuraava arkipäivä on myös vapaa. Ja jos juhlapäivä sattuu torstaille, usein myös perjantai pidetään vapaapäivänä. Toisaalta tämä kaikki ruokkii entisestään espanjalaisten sosiaalista elämäntapaa. Perheelle ja ystäville on enemmän aikaa. Mikäli olet kiinnostunut näkemään millaisia juhlia espanjalaisten vuoteen kuuluu, kurkkaa täältä.

    Joulua vietettiin meillä varsin rauhallisesti. Uutenavuotena ja loppiaisena sen sijaan pantiin bilevaihde päälle.

    Uudenvuodenbileet vapputunnelmissa

    Uudenvuodenaattona osallistuimme Fuengirolan kaupungin järjestämään vuodenvaihteen juhlaan kaupungintalon aukiolla. Kaupunki kustansi paikallaolijoille siideriä, bilerekvisiittaa ja viinirypäletölkkejä, joiden rypäletusinan söimme oikeaoppisesti vuoden 12 viimeisen sekunnin aikana. Bilebändi piti huolta tunnelmasta lattarimeiningillä.

    Meitä nauratti, että ilmiselvästi nyt oli mennyt vappu ja uusivuosi sekaisin, sillä harvoin sitä on tullut koristeltua itseään uudenvuodenaatoksi serpentiinillä ja vappuhatulla puhumattakaan vappupilleistä ja -nenistä.

    Menomatkalla ihmettelimme, miten rauhallista uudenvuoden aattoiltana kaupungin keskustassa oikein olikaan. Suurin osa ravintoloista oli kiinni ja niissä paikoissa, mitkä olivat avoinna, oli lähes poikkeuksetta yksityistilaisuus. Hädin tuskin missään näkyi ketään. Vuoden viimeisellä tunnilla olisi odottanut kaupungin keskustassa joltisenkin riehakasta menoa.

    Syy tähän selvisi vähän myöhemmin. Puolen yön jälkeen taivaltaessamme takaisin kohti kotikulmia ravintolat vasta availivat oviaan. Paikallisten juhliminen näytti alkavan vuoden vaihtumisen jälkeen.

    Kaupungintalon aukiolla oli hyvä meininki.

    Itämaan kuninkaat saapuivat

    Pian uudenvuoden jälkeen koitti loppiainen, joka espanjalaisittain vastaa ehkä enemmän meidän joulua. Tuolloin Itämaan tietäjät, Caspar, Melchior ja Balthasar, saapuvat näyttävissä kulkueissa ja tuovat lapsille lahjoja ja tuhmille hiilenkokkareita. Fuengirolaan kolmikko saapui helikopterilla.

    Olimme seuraamassa Fuengirolan keskustassa loppiaisaaton kulkueita melkoisessa ihmispaljoudessa ja saimme osamme karkkisateesta. En tiedä onko uskomista, mutta Fuengirolan kaupungin nettisivuilla väitettiin, että heitettäviä makeisia olisi ollut peräti 33 tonnia. Sehän on ihan järkyttävä määrä! Melkoisen saaliin näytti useampikin keränneen. Jos uudenvuoden aattona oli vappumeininki, loppiainen oli selvästi karnevaalihenkinen.

    Karkit kelpasivat pienille ja vähän isommille.Perinneleivonnainen Roscon kuuluu ehdottomasti espanjalaiseen loppiaiseen.

    Shoppailua, josta tuli hyvä mieli

    Loppiaisen jälkeen alkoivat perinteiset alennusmyynnit ”rebajaiset”. Käytiin miehen kanssa kiertelemässä niin Fuengirolan suurimmassa tavaratalossa Mijaksen El Corte Inglesissä ja ostoskeskus Miramaressa.

    Kyllä se nyt on todistettu, ettei meitsistä ole enää kunnon shoppailijaksi. Vaikka hyviä alennuksia olikin, en jotenkaan osannut ihmispaljoudessa mitään ostaa. En nykyisin ole edes niin kiinnostunut kaupoissa kiertelystä ja ilmiselvästi minusta on tullut myös paljon harkitsevaisempi kuluttaja. Hyvä niin.

    Sen sijaan suurta mielihyvää tuotti hyväntekeväisyyskirpputori, jonne poikkesin ihan sattumalta. Kutakuinkin Fuengirolan juna-aseman ja Feria-alueen puolivälissä junakadulla sijaitsee riippumattoman Cudeca-säätiön kirpputori, jonka tuotto menee syöpäsairaiden palliatiiviseen hoitoon.

    Säätiön perustajan, englantilainen Joan Huntin, aviomies kuoli syöpään 1991, jonka jälkeen hän päätti pyhittää elämänsä parantumatonta syöpää sairastavien potilaiden ja heidän omaistensa elämän helpottamiseen. Säätiö ylläpitää Benalmadenassa saattohoitokotia.

    Varoja yhdistys kerää lahjoistusten lisäksi mm. vapaaehtoisten työntekijöiden pyörittämillä kirpputoreilla eri puolilla eteläistä Espanjaa. Fuengirolan kirpputori ottaa vastaan lahjoituksina vaatteita, kenkiä, astioita ja erilaista kodintavaraa sekä myös huonekaluja, jotka toimitetaan Malagan myymälään.

    Katsokaapa, minkälaisen löydön tein tuolta kirpputorilta. Päätin, että Fuengirolan kauden päätteeksi laitan hyvän kiertämään ja luovutan osan vaatteistani tälle kirpputorille. Rikka rokassa, mutta näin tärkeän asian puolesta tehtävää työtä haluan ehdottomasti olla tukemassa. Menkää käymään tuolla kirppiksellä ja jos teillä on ylimääräistä hyvää tavaraa, viekää mukananne.

    Juhlamekko kahdeksalla eurolla.

    Pudotus arkeen

    Nyt alkoi meitsillä sitten, jos ei ihan tipaton tammikuu, niin jonkinlaiset nenänvalkaisuviikot. Kyllähän se niin on, että jatkuvat juhlat ja hyvä seura saavat kumoamaan viinilasillisia herkemmin kuin muulloin. Mutta hauskaa  on ollut, vaikka nyt tuntuukin hyvältä asettautua viettämään rauhallisempaa ja kuivempaa normiarkea.

    Pudotus arkeen tulee olemaan tällä erää monella tapaa melkoinen. Pakko on sanoa hetkeksi hyvästit kaikelle Espanjan ihanuudelle ja lennellä takaisin Suomen kamaralle töitä puurtamaan. Vähän kyllä huolettaa, mitä tuleman pitää ja miten sitä taas osaa vaihtaa työmoodin päälle. Elämän sietämättömään keveyteen alkoi jo liian hyvin tottua.

    Mutta toisaalta minusta kontrastit tekevät elämästä parempaa ja rikkaampaa. Tarvitaan juhlaa ja tarvitaan arkea, carambaa ja raatamista. Tarvitaan highlighteja ja tarvitaan tylsyyttä. Kukapa sitä jaksaisi kultajyviä koko ajan syödä? Puisevilta ne alkavat ennen pitkää maistua.

    Tapakset vaihtuvat nyt vähäksi aikaa ruisleipään, Iberico Aitonakkeihin ja viini terveellisempiin juomiin. Erinomaista uutukaista vuotta teille kaikille.

    PS: Blogin Facebook sivulla on menossa kilpailu, jossa arvotaan liput kahdelle ensi viikonlopun, 17. – 19.1.2020 Matkamessuille Helsingin Messukeskuksessa.

     

    Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

    12.1.2020 10 comments
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Ihana rantareitti Puerto Banúksesta Marbellan keskustaan

    by Annemaria 6.1.2020
    6.1.2020

    Marbellassa on aina kiva piipahtaa. Vanhan kaupungin viherkasvein reunustetut kadut ovat silmäkarkkia parhaimmillaan ja muutenkin kaupungilla on sellainen kevyesti hienostunut ilmapiiri. Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja katukuva kaikkinensa huoliteltua ja …

    0 FacebookEmail
  • ElämäntaitoYleinen

    Asenne ratkaisee

    by Annemaria 3.1.2020
    3.1.2020

    On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. – Albert Einstein Joka ikinen vuodenvaihde aiheuttaa minulla jonkin sortin itsetutkiskelua. Tekee mieli …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Fuengirolan joulu – aurinkoa, mereneläviä ja elämämme kalleinta kinkkua

    by Annemaria 28.12.2019
    28.12.2019

    Aurinkoinen ja kesäisen lämmin joulu on iloinen asia, mutta ainakin minulle hieman hämmentävä. Fuengirolassa vietettiin joulua tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimissä keleissä. Lähinnä kummallinen fiilis tuli, kun Suomen jouluradio soitti korkeista …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Vejer de la Frontera – itämaista romantiikkaa andalusialaisittain

    by Annemaria 22.12.2019
    22.12.2019

    Pelkkä sattuma voi joskus johtaa mukaviin asioihin. Kuten pieneen valkoiseen Andalusian kaupunkiin ja paikkaan, joka on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta. Minne mentäisiin Cadizin jälkeen? Jeti Costan vuokra-auto olisi …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Cadiz- rakastaa vai eikö rakastaa?

    by Annemaria 18.12.2019
    18.12.2019

    Kun jostain paikkakunnasta lukee silkkaa suitsutusta ja omat kokemukset ovat aivan päinvastaisia, alkaa helposti epäillä itseään. Oliko siellä sittenkin jotain sellaista, mitä en huomannut? Oliko minulla vain huono päivä ja …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Vuokra-autolla Cadiziin ja pieneen valkoiseen kaupunkiin Vejer de la Fronteraan

    by Annemaria 14.12.2019
    14.12.2019

    Auton tarjosi autovuokraamo Jeti Costa On kulunut jo reilu neljä vuotta siitä, kun kävin Lounais-Espanjassa sijaitsevassa Cadizin kaupungissa ensimmäistä kertaa. Tuolta reissulta minulle jäi kovin ristiriitaiset fiilikset tästä Andalusian Atlantin …

    0 FacebookEmail
  • EspanjaYleinen

    Onko espanjalaisen Mercadonan kosmetiikka hitti vai huti?

    by Annemaria 10.12.2019
    10.12.2019

    Laitoin hiljattain blogin Facebook-sivulle kuvan kosmetiikkatuotteista, joita ostin Espanjan suurimman päivittäistavaraketjun Mercadonan myymälästä. Olen aina ollut vähän epäileväinen markettikosmetiikkaa kohtaan ja siksi ostanut mieluiten merkkikosmetiikkaa ajatuksella, että tässä kohden hinta …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Viikon kuulumiset Fuengirolasta

    by Annemaria 5.12.2019
    5.12.2019

    Aurinkorannikon sää on menneellä viikolla ollut talvisen oikukas. On saatu aurinkoa ja lämpöä, jos sitten sadetta ja kylmää viimaa. Pukeutuminen täällä talvikautena on aina yhtä vaikeaa: saman vuorokauden aikana voi …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Almuñécar – Costa Tropicalin historiallinen pikkukaupunki

    by Annemaria 2.12.2019
    2.12.2019

    Yksi Aurinkorannikolla elomme suuri rikkaus ovat lähitienoon kutkuttavan kiehtovat kaupungit ja kylät. Mitä enemmän olen Andalusiaa matkannut, sitä syvemmin olen rakastunut tähän maankolkkaan ja sen tunnelmaan. Ja sitä enemmän minua …

    0 FacebookEmail
Load More Posts

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö