Onko espanjalaisen Mercadonan kosmetiikka hitti vai huti?

by Annemaria

Laitoin hiljattain blogin Facebook-sivulle kuvan kosmetiikkatuotteista, joita ostin Espanjan suurimman päivittäistavaraketjun Mercadonan myymälästä. Olen aina ollut vähän epäileväinen markettikosmetiikkaa kohtaan ja siksi ostanut mieluiten merkkikosmetiikkaa ajatuksella, että tässä kohden hinta takaa laatua.

Taloutta täytyy nykyisin tasapainottaa edullisimmilla ostoksilla ja kun niin moni taho suitsuttaa Mercadonan kosmetiikan puolesta, ostin muutaman tuotteen kokeiluun. Osittain myös siitä syystä, että Fuengirolaan tullessani laukkuni oli jo muutenkin revetä liitoksistaan, joten vanhenevan naisen viiden kilon kosmetiikkarepertuaarista jätin osan suosiolla kotiin.

Ostosteni hintahaitari oli 2 – 5,5 euron välillä, joten kovin kalliista hankinnoista ei todellakaan ollut kyse. Tässä testini kokemuksia. Onko Mercadonan halpa kosmetiikka hitti vai sittenkin huti?

Deliplus Pieles muy secas nutritiva corporal con sceite de OLIVA, kosteusvoide vartalolle

Tämä tuote on ollut atooppisen ihon omaavan mieheni lempituote jo viime vuodelta. Myös blogini lukijat ovat hehkuttaneet oliivivoidetta sen verran paljon, että osasin jo ennakkoon odottaa paljon.

Voiteessa on miellyttävä kevyt tuoksu, joka sopii sekä naiselle että miehelle. Kreemimäinen voide imeytyy erittäin hyvin ja jättää ihon mukavan pehmeäksi ja kosteutuneen tuntuiseksi. Ehdottomasti jatkoon etenkin, kun hinta on käsittämättömän halpa; kahden jättipurkin pakkaus maksaa vain kaksi euroa!

Sisbela crema anti-edad revitalizante reestructuradora, anti-aging voide

Tämän anti-aging voiteen tekee mielenkiintoiseksi se, että netistä löytämieni tietojen mukaan ”samaa” tuotetta myydään kosmetiikkamyymälöissä nimellä Alain noin 60 euron hintaan.

Mercadona sen sijaan myy voidetta nimellä Sisbela viiden euron hintaan. Tämä, jos mikä tukee käsitystäni siitä, ettei hinta todellakaan takaa tuotteen laatua tai toimivuutta. Kosmetiikassa, jos missä, maksamme merkistä aika tavalla ilmaa. Ja välillä kyllä tuntuu, että meitä naisia viedään kuin pässiä narussa.

Itselläni on melko rasvainen iho, enkä tarvitse täällä Espanjan kosteassa ilmanalassa kasvoilleni niin paljon kosteutusta kuin Suomessa. Meikin alla tämä voide jäi itselläni turhan nahkeaksi. Olen käyttänyt tuotetta yövoiteena ja siihen se sopii iholleni vallan mainiosti. Sen sijaan Suomen talvessa tämä voide voisi toimia hyvin myös meikin alla.

Beauté Mediterranea sérum reductor instantáneo, seerumi silmäpusseille

Luin netistä paljon kehuja siitä, että tämä tuote todella toimii silmäpusseja pienentävästi pikakaunistajana. Pysyvää vaikutusta ei luvatakaan. Viiden ja puolen euron seerumipakkaus ei paljon kukkaroa köyhdytä, joten ostin tuotteen kokeiluun, vaikka vähän skeptinen olenkin näiden hyvää tekevien kosmetiikkalupausten suhteen.

Paketissa on viisi yksittäin pakattua seerumia. Voidetta levitetään kerros silmien alle ja annetaan vaikuttaa 2-3 minuuttia. Vaikutusaikana seerumi tuntuu kiristävältä kalvolta silmien alla.

Kokeiltiin tuotetta miehen kanssa molemmat ja täytyy myöntää, että silmänaluset näyttivät meillä molemmilla käytön jälkeen hieman tasaisemmilta. Tämän ikäisen silmäpusseja ei varmaan mikään pysty kokonaan poistamaan, mutta jonkinlainen ilmiselvä silotusvaikutus seerumilla on.

Ilmeisesti melko tuhdista tavarasta on kyse, sillä ensimmäisellä käyttökerralla mies piti ainetta hieman kauemmin sillä seurauksella, että sai punaiset viirut silmien alle. Onneksi ne hävisivät parin päivän sisällä. Herkkäihoisen kannattanee olla varovainen. Hyvä tuote pikafiksaukseen.

Deliplus Gel limpiador purificante, meikin poistogeeli

Tykkään käyttää geelimäisiä meikinpoistotuotteita, joiden kanssa saan läträtä veden kanssa. Ostin kokeiluun Mercadonan öljyttömän puhdistusgeelin ja olen ollut siihen tyytyväinen. Meikki lähtee ilman, että kasvot tuntuisivat pesun jälkeen kuivilta tai kiristäviltä. Alle neljän euron hintainen perusputsari menee jatkoon, vaikka silmämeikkiä se ei poistakaan.

Deliplus Maquillaie Fijo & cubriente meikkivoide

Luin väitteen, että viiden ja puolen euron hintainen Mercadonan meikkivoide olisi kopio Estée Lauderin Double wear stay-in-place meikkivoiteesta.

Tiedä sitten, mutta tähän hintaan aivan hyvä meikkivoide on kyseessä. Levittyy, peittää ja kestää mattana hyvin olematta silti paksu. Vähän jäin kaipaamaan kalliimpien meikkivoiteiden heleyttä. Ainut ongelma oli, etten löytänyt väriskaalasta itselleni ihan passelia sävyä. Vaaleinkin sävy oli vaalealle iholleni vähän liian tumma.

Mercadona valmistaa muistakin merkkituotteista omia kopioitaan. Kuulemani mukaan myös tunnetuista hajuvesistä on olemassa omat Mercadona-versiot. Kun Mercadonan hajuvesihyllyä tutkaili, sieltä kieltämättä tuli vastaan monta pulloa, jotka erehdyttävästi muistuttivat tunnettuja merkkituoksuja.

Deliplus Color poskipuna

Hyvin levittyvä poskipuna, mutta kestävyys heikko. Tässä kohden törmäsin vähän samaan asiaan kuin aiemmin kokeilemieni Mercadonan huulipunien ja huulikiiltojen kanssa. Pigmenttiä on vähän ja siksi väri ei oikein kestä.

Deliplus Pincel Iluminador valokynä

Eihän tämä tuote kestosuosikilleni YSL:n valokynälle pärjää,  mutta ei tämä tuote huonokaan ole. Pientä toivomusta valoa tuovassa vaikutuksessa, mutta enemmän tuote kuitenkin on kuin hintansa.

Summa summarum. Omien kokeilujeni perusteella Mercadonasta löytyy kelpo tuotteita ihonhoitotuotteiden puolella hyvinkin edulliseen hintaan. Meikeissä ehkä parhaiten huomasin laatueron; kalliimmalla saa parempaa ja kestävämpää. Toisaalta, jos maksan Mercadonan huulipunasta kolme euroa, ehkä on liikaa vaadittu, että se yltäisi hintavien merkkipunien tasolle. Missään nimessä en kuitenkaan sanoisi, että Mercadonan meikit ovat huonoja.

Tapasin täällä Fuengirolassa Sopusointuja blogia kirjoittavaan Maaritiin, joka on tehnyt pitkän uran kosmetiikkateollisuuden palveluksessa. Sain Maaritilta oivan ammattilaisvinkin Kiko-nimisestä edullisesta kosmetiikkamerkistä. Kyse on italialaisesta kosmetiikkasarjasta, jota ei ikävä kyllä saa Suomesta. Sen sijaan mm. Espanjassa tuotetta myydään liikkeen omissa myymälöissä, jollainen löytyy esimerkiksi Fuengirolan bussikadulta.

Olen ostanut muutamia meikkejä Kikolta ja todennut, että kyllä ammattilainen tietää. Laatukosmetiikkaa ja kerrassaan edulliseen hintaan.

Se, minkä näillä kokeiluillani olen oppinut on, että hyvää ja toimivaa kosmetiikkaa saa ihan järkeväänkin hintaan. Tästä lähtien mietin kyllä kahdesti, kannattaako maksaa moninkertainen hinta merkkituotteesta. Mitä mieltä sinä olet, kannattaako?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You may also like

20 comments

Seija 10.12.2019 - 7:00 pm

Kiitos kivoista vinkeistä. Tyttäreni kävi just Espanjassa ja toi noita mainitsemiasi rasvoja.

Reply
Annemaria 11.12.2019 - 5:25 pm

Ole hyvä. Taitaa aika monella tulla Mercadonan kosmetiikkaa tuliaisena.

Reply
Helena 10.12.2019 - 8:06 pm

Kikoa on tyttäreni kehunut jo vuosia ja tuota ensin mainitsemaasi voidetta käytin ihastuneena viimeksi Fugessa..harmi,ettei käsimatkatavaroissa voi kuljettaa kaikkea..

Reply
Annemaria 11.12.2019 - 5:29 pm

Kiko oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta hyvä löytö kerrassaan. Olisi kyllä hyvä juttu, jos päästäisiin noista nesteiden käsimatkatavararajoituksista.

Reply
Aikku 10.12.2019 - 9:56 pm

Siis apua, huuhdellaanko tuo silmäpussiseerumi pois? Luulin, että jätetään. Kerrotko vielä käyttöohjeen tarkemmin. Onneksi vain pari kertaa laittanut. Ostin myös monia noista ja meikkivoidekin hyvä, itse laitan joukkoon seerumia, niin saa heleyttäkin. Pitkän sentin säästää 👌.

Reply
Annemaria 11.12.2019 - 5:33 pm

En ite osaa Espanjaa, mutta oletin, että kun paketin kyljen kuvaopastuksessa lukee 2-3 minuuttia sen tarkoittavan, että huuhdellaan pois.

Reply
Inka 10.12.2019 - 10:32 pm

Sama kokemus Sisbelasta. Aivan liian tuhti Espanjan auringon alla, mutta nyt joulukuisessa Suomessa toimii myös meikin alla. Peukku tälle!

Reply
Annemaria 11.12.2019 - 5:35 pm

Ilmankosteus on täällä paljon suurempi ja sen huomaa ihossa. Ei kiristä ja kuiva niin kuin Suomessa talviaikaan.

Reply
MariE 11.12.2019 - 4:02 am

Heips,
Itse olen löytänyt (tällaiselle allergiselle) hyvät ripsivärit Mercadonasta. Niissä on vähemmän hajusteita ja ärsyttäviä ainesosia ja ovat edullisiakin(usein 1/3 merkkituotteiden hinnasta ja ei mtn tärpättistä hajua…). Eivät ärsytä herkkiä silmiä. Ostan niitä aina käydessäni useamman,koto-Suomessakin käytettäviksi. Muutoinkin suosittelen valitsemaan tuotteita, joissa mahd lyhyt tuotelista, jos on allerginen,herkkä hipiäinen jne.

Reply
Annemaria 11.12.2019 - 5:36 pm

Kiitos vinkistä. Täytyypä ostaa seuraava ripsari Mercadonasta.

Reply
Pirjo 11.12.2019 - 10:48 am

Juuri näin, marketeista tekee löytöjä. Itse olen skeptinen kalliiden suhteen; kun kuulemma purkin avaa, katoavat hienot ja tutkitut aineet, mutta joukossa helmiäkin, jotka vastannevat hintaansa. Alan lääkärit ja tutkijat muistuttavat muusta itsensä hoitamisesta, ruokailu, liikunta, ulkoilu, uni ja pyrkimys välttää stressiä. Näistä lähden itse ja samalla tutkin näitä löytöjä lookia täydentämään. Esim. 8 euron Enrique Iglesiaksen Deeply Yours -hajuvesi on toiminut hyvin täällä Espanjan arjessa. Mutta oletteko muuten miettineet, miten hankalaa tuoksuallergikkojen täällä oleminen on, kun kaikkialla käytetään tuoksuvia tuotteita?

Reply
Annemaria 11.12.2019 - 5:40 pm

Totta tosiaan, että täällä tuoksuu. Joka paikassa käytetään voimakkaan hajuisia pesuaineita ja huoneraikastimia. Ja paikalliset ovat melkoista hajuvesikansaa 🙂 Onneksi itselläni ei ole ongelmia tuoksujen suhteen, mutta voin kuvitella, että hankalaa sille, joka ei tuoksuja kestä.

Reply
Merja 13.12.2019 - 10:47 pm

Hei, Kiko on ihan meikkien huippumerkki. Löysin sen 10 vuotta sitten Milanosta, ja sieltähän se on lähtöisinkin.
Oliivipohjaisia voiteita ostan aina Espanjasta. Ihan parhaita, eivätkä maksa juuri mitään.

Reply
Annemaria 13.12.2019 - 11:13 pm

Mulle toi Kiko oli ihan uusi tuttavuus, mutta hieno juttu, kun löytyi. Ihmeaine toi oliivivoide. Mies on saanut kuivat kohdat ihosta kuntoon juuri tuolla voiteella. Tässä kohden hyvää saa tosiaan ihan pilkkahintaan 🙂

Reply
Piyya 26.12.2019 - 6:42 pm

Kiko on mun lemppari, löytänyt sen jo vuosia sitten jollakin Italian reissulla. Hirvee määrä lähtee kosmetiikkaa aina mukaan nykyään Italiasta. Niin lähti nyt naisten matkaltakin 😉
Mercado kuullostaa todella edulliselle ja ehdottomasti kokeilemisen arvoiselle.

Reply
Annemaria 28.12.2019 - 1:11 am

Eniten iloinen olen siitä, että kosmetiikkaostoksissa säästää pitkän pennin, kun löytää halvallakin ihan käypäistä laatua. Kikosta en ollut itse aiemmin kuullutkaan.

Reply
Pauliina 29.12.2019 - 12:56 pm

Espanjassa käydessäni täydennän aina meikkivarastoani Kikon tuotteilla. Varsinkin kesän lopussa alennukset ovat reilut ja tuotteita saa pilkkahintaan! Ihokaan ei ole reagoinut tämän sarjan meikkeihin vaikka herkkä onkin 🙂 Suosittelen!

Reply
Annemaria 29.12.2019 - 11:52 pm

Kiitos Pauliina kokemustesi jakamisesta. Kiko taitaa mullakin tässä lähin kuulua omaan kosmetiikkavalikoimaani.

Reply
Carmen 19.4.2020 - 12:00 pm

Silmänalusseerumin ohjeessa mainitaan laittamaan sitä ohut kerros. Odotetaan silmiä räpsyttämättä 2-3 min. ja sitten pitäisi silmäpussien olla poissa. Ei siis pyyhitä pois vaan odotetaan vaikutusta 2-3 min.

Reply
Annemaria 19.4.2020 - 8:19 pm

Kiitos Carmen täydennyksestä. Kieltä osaamattomana tulkitsin itse kuvat niin, että huuhdellaan pois. Hyvin on kuitenkin vaikuttanut 🙂

Reply

Leave a Comment