Annemaria

Pietari hämmentää. Kaupunki on kuin kahtiajakautunut persoona, samassa paketissa tohtori Jekyll ja Mr Hyde.

Pietari on suunnatonta kauneutta ja luotaantyöntävää rumuutta. Puhuttelevaa herkkyyttä ja julmaa kovuutta. Taiteellista älykkyyttä ja mielipuolista tyhmyyttä. Vanhaa loistoa ja surullista kurjuutta. Ehkä juuri tämän takia Pietari on niin kovin kiehtova ja kuvauksellinen.

Matkustimme ystäväni kanssa päiväksi Pietariin St. Peter Linen risteilyllä. Laiva lähti illalla Helsingistä ja saapui sopivasti aamutuimaan Pietarin satamaan, josta oli välittömästi bussikuljetus keskustaan. Jos olisin tullut Venäjälle ensimmäistä kertaa, olisin ollut kauhuissani.

Shuttle-bussi kuljetti meidät keskustaan kieputellen pitkin laitakatuja, joiden yleisilme ei ollut kovinkaan mieltä ylentävä. Hylättyjä tehdasrakennuksia, piikkilanka-aitoja, tiilimuureja ja ankeita huonokuntoisia bunkkeritaloja. Tämä oli se Pietari, mitä en välttämättä haluaisi nähdä. Mutta hetken päästä aukesi toinen todellisuus. Iisakin kirkon liepeillä moodi oli jo ihan toinen.

Kun on aikaa viettää Pietarissa vain yhden työpäivän verran, iskee helposti nähtävyysähky. Pietarissa olisi mielenkiintoista koettavaa vaikka useammalle viikolle, joten oli vaikeaa valita, mihin tarttuisi. Museoihin, kirkkoihin, shoppailuun vai ruokaan? Kaukoviisaana päätimme jättää Eremitaasin suosiolla väliin, sillä mielestäni tämä suunnaton taidemuseo vaatii vähintään yhden kokonaisen päivän.

Tiukalla aikataululla varustettuna on usein parasta vain lähteä kuljeskelemaan pitkin kaupungin katuja ja keskittyä tunnelmiin ja havainnointiin. Näin teimmekin ja suuntasimme kunnon turistien tapaan Pietarin pääkadulle Nevski Prospektille, jonka varrelta löytyikin monta mielenkiintoista asiaa.

Pietari on minusta parhaimmillaan näin keskitalven koleana ja hieman harmaana päivänä. Kaupungin keskustan kauniit kasvot ovat jollain lailla alakuloiset. Juuri tälläinen väritön talvipäivä sopii Pietarin tunnelmaan. sillä kirkas kevätaurinko olisi liian julma ja paljastava. Paahteinen kesäpäivä taas ei sovi turkishattujen ja kriminkoipiturkkien luvattuun kaupunkiin ja syksyn lämmin valo hävittäisi pastellisävyisten talojen kalpean herkkyyden. Pietari on ehdottomasti parhaimmillaan kylmänä pakkaspäivänä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Nevskin nro 28, Singerin talo. Tämän ihastuttavan jugendtalon rakennutti amerikkalainen ompelukoneyhtiö Singer vuonna 1904. Rakennuksessa sijaitsee Pietarin vanhin kirjakauppa Dom knigi, joka on toiminut siinä vuodesta 1919. Jos pidät kirjakaupoista, tämä paikka on ehdottomasti must. Myymälässä on miellyttävä, hyvällä tavalla vanhanaikainen tunnelma. Hyllyissä on metritolkulla viisautta, mutta kaupasta löytyy myös mukavia lahjaesineitä ja kauniita kortteja. Rakennuksen yläkerrassa on kahvila.

Toinen kaunis jugendrakennus löytyy Nevskiltä numerosta 56. 1900-luvun alussa rakennetussa upeassa talossa on toiminut aikoinaan Jelisejevin kauppiassuvun kuuluisa herkkumyymälä. 2010-luvun alussa rakennus remontoitiin ja palautettiin vanhaan tsaarinajan loistoonsa herkkujen keitaaksi edelleenkin. Kauppa itsessään on jo nähtävyys. Kristallikruunujen loiste, kahvila jättimäisen ananaspalmun katveessa, herkkuja pursuavat vitriinit, kaviaari- ja osteribaari, kultaa, samppanjaa ja flyygelimusiikkia. Täällä kannattaa käydä fiilistelemässä.

Pienen poikkeaman päässä Nevskiltä sijaitsee mielestäni ehkä yksi maailman kauneimmista kirkoista, Verikirkko eli viralliselta nimeltään Kristuksen ylösnousemuksen katedraali. Nimi verikirkko juontaa Aleksanteri II:een, joka murhattiin 1881 juuri tämän kirkon paikalla. Kirkkoa rakennettiin peräti 24 vuotta ja se vihittiin käyttöön vuonna 1907.

On absurdia, että vallankumouksen jälkeen kirkosta tuli perunakellari. Kylmillään oleva rakennus alkoi pian rapistua ja se aiottiin purkaa vuonna 1941. Tässä kohtaa sodasta on ollut jotain hyötyä, sillä toisen maailmansodan syttyminen pelasti kirkon purkamiselta. Sodan aikaan kirkko toimi mm. ruumishuoneena ja myöhemmin oopperan kulissivarastona. 1970-luvulla kirkko päätettiin kunnostaa ja sen palauttaminen entiselleen kesti lähes yhtä kauan kuin kirkon rakentaminen. Kirkko avattiin yleisölle 1997.

Verikirkko on mykistävän kaunis. Aluksi luulin, että bysanttilaista tyyliä edustavan kirkon seinät ja katot ovat täynnä maalauksia, mutta hämmästyksekseni huomasin, että ne ovatkin kauttaaltaan päällystetty pienillä mosaiikkipalasilla. Mosaiikkien kokonaispinta-ala on yli 7000 m2.

Vaikka Verikirkon kuvapaljous on enemmän kuin runsasta ja taidokkaasti valittu värimaailma voimakasta, silti kirkon kokonaisuus on harmoninen. Yhdeksän sipulikupolia antavat katon muodolle mielenkiintoista vaihtelua ja lattian monivärinen marmorointi lisää vaikuttavuutta. Tämä oli minulle jälleen niitä voimakkaita visuaalisia kokemuksia, kauneutta, joka saa melkein itkemään.

Ystäväni oli napannut jostain lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että ruokaihmisen kannattaa käydä Rubinsteina kadulla. Koska tämä katu ei sijainnut kaukanakaan Nevskiltä, suuntasimme ruuankiilto silmissä kohden Rubinsteinaa. Ja totta puhuttiin lehden jutussa. Tämä katu on tosiaankin rivistö pienempää ja suurempaa kahvilaa ja ravintolaa, ruoka- ja juomakauppaa sekä myös pieniä vaateputiikkeja.

Osoitteessa Rubinsteina 11 sijaitsee pieni kirjakahvila/ravintola My Zhe Na Ty, joka osoittautui kiinnostavaksi löydöksi. Ravintolassa on sadoittain kirjoja ja kymmenittäin kirjahyllyjä, joiden välissä on pieniä pöytiä nautiskeluun. Tunnelma on kotoinen, palvelu ystävällistä, tarjoilijat puhuvat hyvää englantia ja hintataso edullinen. Ja minkälaista ruokaa sieltä saikaan!

Jos mikä saa minut hyvälle tuulelle, niin hyvistä raaka-aineista tehty ruoka, jonka makumaailma on harkittu ja annokset visuaalisesti kauniita. Tämä ravintola ylitti odotukset, sen verran gourmet-puolelle mentiin.

Söin täällä elämäni parhaimmat kampasimpukat, jotka tarjoiltiin kukkakaalin ja punasipulichutneyn kanssa. Toinen ruokalaji, katkaravuilla täytetyt raviolit appelsiinikastikkeessa, olivat myös enemmän kuin hyviä, raikkaita ja maistuvia. Swan Lake -jälkiruuassa maistui paahdettu pähkinä, pehmeä banaani ja tuore minttu. Ruoka oli niin hyvää, että nyt jälkeenpäin harmitti miksemme kokeilleet vielä useampia annoksia. Alkuruoat maksoivat neljän euron verran, pääruuat pääosin alta kympin.

Kirjakahvilan ylin johto oli hieman ylimielistä.

Pietari kuuluu ehdottomasti kahvilakulttuurikaupunkien eliittiin. Kahviloiden suuri määrä oli silmiinpistävää ja ne ihanat leivokset vitriineissä houkuttelevat kaikkialla. Voisin viettää muutaman päivän tässä kaupungissa kiertämällä vain erilaisia kahviloita.

Päivä Pietarissa tarjosi pientä pintaraapaisua kaupungin monipuolisesta tarjonnasta. Kiinnostus heräsi, tänne on tultava uudelleen pidemmällä ajalla. Ensi kerralla tahdon johonkin kaupungin luksushotelleista, joita nyt ruplan kurssin romahdettua saa hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Ja sitten jonnekin Pietarin upeista teattereista. Maailman parasta balettia mieluusti, kiitos. Ja ehkä myös vähän kuohuvaa.

Ostaiskohan uuden talvihatun?Pitäisi meilläkin olla omat Sauli-mukit.Samppanjaa muovimukista blogi nyt Facebookissa. Käy tykkäämässä: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista.