Sanoin yhden päivän aikana varmaan sata kertaa ”en kestä”. Kirjokiven Kartano on mykistävän kaunis.
Kun ajoin Kirjokiven Kartanon moottoroidusta rautaportista sisään, tuntui kuin olisin samalla noussut epätodelliseen luksussfääriin. Odotin vain, että Munkkiniemen kreivi olisi tervehtinyt meitä jostain päin kartanon tiluksia. Keltaokran värinen päärakennus loisti houkuttelevana auringon hyväilyssä. Jykevät graniittiportaat johdattivat korkean terassin kautta pääovelle, jossa vierailijan tulosta ilmoitti suloinen talonvahti Oodi, terrierisukuinen karvakuono.
Lähteiden mukaan 1890-luvun lopulla valmistuneen kartanon olisi suunnitellut Eliel Saarinen. Vuorineuvos Rudolf Elving rakennutti tämän komean rakennuksen Tihvetjärven rannalle, Hevosojalle, noin 40 kilometrin päähän Kouvolasta.
Vuosien saatossa kartanon omistus oli siirtynyt Kouvolan kaupungille. Jo pahoin ränsistyneen rakennuksen viimeisin käyttötarkoitus oli kesäsiirtola ennen sen omistuksen siirtymistä Sari Palmbergille. Kirjokiven Kartanon entisöinti aloitettiin Museoviraston suojeluksessa vuonna 2000 ja sen palauttaminen vanhaan loistoonsa vei 15 vuotta.
Ja melkoinen helmi siitä kuorittiinkin esiin. Kun astuin rakennukseen sisään, vastaantulevan kauneuden määrä oli häkellyttävä. Jokainen pienikin yksityiskohta oli tarkoin mietittyä. Ylellinen tunnelma, harmoninen värimaailma ja kaunis kalustus hivelivät silmää. Missään kohdin ei oltu syyllistytty liialliseen pömpöösiin, vaan yleisvaikutelma oli valoisa ja raikas. Harmi vaan, että kartanon alkuperäisestä kalustuksesta ei ollut säilynyt mitään.
Majoituimme yhteen kartanon kolmesta sviitistä, joista jokainen oli erilainen ja yksilöllinen. Eikä pettänyt tasokkuus tässäkään kohdin, päinvastoin. Jokaisen kolmen huoneen interiööri oli juuri niin hienostunut kuin tämä hulppea miljöö antoi odottaa. Siniharmaan huoneemme tunnelma oli rauhoittava ja jokainen yksityiskohta kertoi vankkumattomasta tyylitajusta. Ylelliset tapetit, laadukkaat tekstiilit ja siro kalustus loivat puitteet nautinnolliseen oleiluun.
Mielenkiintoisen lisän toivat huoneen monet taulut, jotka olivat nuorten taiteilijoiden töitä Taidekeskus Salmelasta. Modernit teokset olivat rohkea valinta kustavilaishenkiseen huoneeseen, mutta sopivat mielestäni sinne täydellisesti ja toivat huoneeseen mukavalla tavalla ripauksen nykypäivää.
Kirjokiven Kartanon pihapiiriin oli juuri valmistumassa lisää tasokasta majoitusta. Vanha luhtiaitta oli siirretty lähemmäksi päärakennusta ja yllätys oli suuri, kun vanhalla aitanavaimella avattiin ovi yhteen vastavalmistuneista huoneista.
Odotin näkeväni vaatimatonta aittamajoitusta, mutta kohtasinkin viiden tähden tasoisen luksushuoneen. Tasosta ja tyylistä ei tässäkään kohden oltu tingitty. Itseäni viehättivät erityisesti kauniit tapetit ja ylelliset tekstiilit. Aitan neljästä talviasuttavasta huoneesta jokainen oli värimaailmaltaan erilainen.
Lisää majoitustilaa löytyi viereisestä 2015 valmistuneesta aittarakennuksesta, jossa oli parvellisia, mökkihenkisiä huoneita.
Jos yllätti luhtiaitan ovien sisäpuolelta paljastunut majoituksen taso, yllätti myös rantasauna. Tavallinen lautarakenteinen saunarakennus oli kokenut sisätiloiltaan täydellisen muutoksen. Erityisesti tykästyin saunan lasitettuun terassiin, jossa oli mukavat puitteet isommankin porukan oleiluun ja ruokailuun. Saunan sisätilojen puolelta löytyi myös vankka korituolein varustettu lankkupöytä, jonka ääreen mahtuu 10-henkinen porukka esimerkiksi kokousta pitämään.
Vaikka Kirjokiven Kartanon sijainti järven rannalla omassa yksityisyydessään on ihanteellinen, ihanteellinen se on myös toisesta syystä. Repoveden kansallispuisto sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä ja Lapinsalmen parkkipaikalle ajaltaa kymmenessä minuutissa. Suosittelen viiden kilometrin mittaista Ketunlenkkiä, josta löydät yksityiskohtaisen kuvauksen To travel is to live -blogista täältä.
Miten mielenkiintoisen vuorokauden näissä maisemissa voikaan viettää. Ensin erähenkinen retki kansallispuiston upeissa maisemissa ja sen jälkeen ylellisiin puitteisiin kartanoon saunomaan ja yöpymään. Tosin kartanon ravintola toimii vain tilausravintolana, mutta uskoisin, että kartanon emännän kanssa on sovittavissa päivällisen laitto, kuten omalla kohdallammekin. Hemmottelua ja nautiskelua parhaasta päästä.
Taiteenystävälle Taidekeskus Salmela on 40 kilometrin päässä Mäntyharjulla, joten visualistille tässä olisi oiva yhdistelmä silmänruokaa. Kauneutta kahdella tapaa.
Aluksi ajattelin, että Kirjokiven Kartano on keskellä ei mitään, mutta tarkemmin asiaa tutkailtuani se onkin keskellä useampaa taajamaa. Matkaa Kouvolaan ja Mäntyharjulle on noin 40 km, Mikkeliin 80 km, Heinolaan 70 km ja Helsinkiin 170 km.
Kirjokiven Kartano on upein mahdollinen miljöö häiden ja muiden perhejuhlien viettoon tai miellyttävä kohde virkistys- tai koulutustilaisuuksiin. Tosin melkoinen herkku tämä on myös romantiikan nälkäisille pieneen irtiottoon ja itsensä hemmotteluun. Eikä minusta hintatasokaan mikään kohtuuton ole. Kahden hengen tasokkaat aittahuoneet aamiaisella alkaen 110 euroa/vrk ja kartanon sviitit alkaen 160 euroa/vrk.
Pakko vielä hehkuttaa paikan ylenpalttista palvelua. Kartanon vanhaksi rouvaksi itseään tituleeraama talon emäntä piti meistä sydämellisesti huolta. Olen todella iloinen, että minulla oli mahdollisuus löytää ja kokea tällainen ihanuus.
Tutustumiskäynti on tehty yhteistyössä Woikoski Feeling -markkinoinnin kanssa.
Samppanjaa muovimukista -blogi myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. Käy tykkäämässä.
10 comments
No kyllä kelpaisi majoittua tuolla! Ihanan näköistä.
Niin kelpasi:) Kartanoromantiikkaa parhaimmillaan.
Siis IHANA! Tuosta tulee pikkuisen mieleen Pyhtäällä oleva Patruunantalo, jossa olen pari kertaa käynyt piipahtamassa. Tässä on vielä viety pikkuisen modernimpaan suuntaan ja voi miten se huoneissa vaikuttaakaan kivalta! Ympäristö on myös tosi idyllinen ja kodikas. Mukava tietää, että Suomessakin on tällaisia helmiä vielä olemassa. Mulla on vielä ihan käymättä itäinen Suomi ja oikeasti haluaisin myös kulkea tuolla Kouvolan suunnilla. Imatrakin kiehtoisi. Sieltä varmasti löytyy kaikkea kivaa 🙂
Arvostan itse suunnattomasti sitä, että näitä vanhoja, hienoja rakennuksia remontoidaan ja palautetaan vanhaan loistoonsa, vaikka usein kyse on melkoisen suuresta projektista. Näissä suuremmissa ja pienemmissä kartanoissa on vain niin hillittömän hieno tunnelma ja kauneutta vaikka muille jakaa. Tervetuloa vaan tänne Itä-Suomeen 🙂
hienoja kuvia 🙂
Kiitos paljon. Tosin hienoista puitteista saa hienoja kuvia 🙂
Itse olen aikoinaan käynyt tuolla 5:nä kesänä juuri nimenomaan ”kesäsiirtolan” aikaan! Silloin oli todella
aivan toisen näköistä! Sanoisin, jotta ulkoisista reteistä puitteista huolimatta sisällä jokseenkin ankeaa. Vaalean harmaat seinät kaikkialla ja metalliset kerrossängyt kuin armeijassa olisi. Mutta tuo niin kaunis kartano itsessään oli jotain, josta silloin jo sanoin, ettei oltu pidetty arvoisellaan tavalla. Juuri siksi olen ÄÄRIMMÄISEN ILOINEN katsellessani näitä muistojeni paikkoja ja voin todeta, että VIHDOINKIN KARTANO SAI OMISTAJAN, JOKA OSAA ANTAA SILLE KUULUVAN ARVONSA! Tällaista päivää olen aina odottanut yli 40 vuotta!
Todellakin arvostettava teko palauttaa näin kaunis rakennus siihen loistoonsa, johon se aikoinaan rakennettu. Kauheaa ajatella, että se olisi jäänyt kesäsiirtolan jälkeen täysin heitteille, kunnes rakennuksesta olisi jossain vaiheessa tullut purkukuntoinen. Tällaisia tarinoita ikävä kyllä Suomi on pullollaan. Hienoa, että nyt kävi toisin 🙂
Olen viettänyt täällä kesät 3-vuotiaasta lähtien 1966, ja ollut täällä töissä 1982-1984. Äitini oli Kesäsiirtolan emäntä 1980-luvulle asti, 1961-1980. Asuin 7-vuotiaaksi asti yläkerrassa keittiön yläpuolella äidin ja muiden keittiönaisten kanssa. Tunsin kaikki ihanat naiset.
7-vuotiaana siirryin isojen tyttöjen huoneeseen keittiön viereen, sama sisäänkäynti talon päädyssä asemalle päin kuin keittiöllä. Tänne tultiin Kouvolasta junalla, myöhemmin 1980-luvulla bussilla. Aseman vieressä oli ihana kioski. Karkkiostoja mentiin tekemään 1-2 leirin aikana, myöhemmin henkilökunta osti irtokarkkeja tukusta ja myi niitä saunan pukuhuoneessa.
Melkein kaikki työntekijät yöpyivät arkiyöt kartanolla. Aiemmin leirit kestivät 2 viikkoa eli 6-7 leiriä kesässä, mun aikana viikonloput oltiin kaupungissa ja tultiin pitkän leirin aikana samalla porukalla maanantaina. Lyhyet leirit kestivät vain ma-pe.
Olin täällä myös Kouvolan ensimmäisessä leirikoulussa Riitta-Liisa ”Huuhaa” Innasen luokan kanssa. Hän oli kesäsiirtolan apulaisjohtaja useiden vuosien ajan.
Plus, olin kesäsiirtolassa keittiöapulaisena ja keittäjänä 1983-84. Asuin silloinkin yläkerrassa keittiön yläpuolella.
Täydellinen paikka kesänviettoon lapsille ja aikuisille, sekä täydellinen työpaikka kenelle tahansa. Tänne ei maailman metelit pääse.
Olen aina ollut erittäin tietoinen tämän kartanon ja alueen kauneudesta ja ainutlaatuisuudesta, kuten myös täällä vuosien aikana työskennelleet ihmiset, minusta Kouvolan kaupunki ei pitänyt siitä tarpeeksi hyvää huolta. Järkytyin, kun kuulin, että se myytiin niin halvalla. Mutta hyvin siinä kävi, kun ei Kouvolan kaupunki puuttunut kartanon remonttiin. Kouvolan päättäjät eivät ymmärrä kuin purkamista ja tuhoamista.
Tämä paikka on unohtumaton heille, jotka tuntevat sen historian ja tarinat, kartanokierrokset ja kummitusjutut. Ajattelin lapsena, että jos ikinä menen naimisiin, mut vihitään tuolla kappelilla. Vielä ei ole myöhäistä. Rudolf rakennutti sen vaimolleen rukouskappeliksi.
Ajatelkaa, 63 lasta ja 12 aikuista metsän keskellä ja maailmassa kaikki hyvin. Kukaan ei pysty kuvittelemaan miten ihanaa täällä oli olla 2 kk vuodessa. Joka ilta pääsi töiden jälkeen saunaan ja uimaan. Välivuorojen aikana pestiin lakanat rantasaunassa, myöhemmin ne meni Kouvolaan pesulaan. Olen ollut äidin, Lillin, Sirkun, Mailan, Mirjamin ja monien muiden kanssa välivuorojakin täällä, kun he siivosivat kartanon ja pyykkäsivät lakanat ja muut tekstiilit uudelle porukalle maanantaiksi valmiiksi. Miettikää mikä työ pe-ma aikana. 75-80 hengen lakanat pestiin järvessä pe-su, mankeloitiin ja pedattiin vuoteisiin valmiiksi uudelle porukalle. Lapsikuorma saapui maanantaina klo 10-11 aikoihin melkein suoraan lounaalle.
Henkilökunnalla oli vanhan saunarakennuksen vieressä johtajan buduaarissa pitsailtoja. Meillä oli tosi ihania ja mukavia iltoja henkilökunnan kanssa. Tänne tulijat olivat ammattilaisia eikä mitään turhista kitisijöitä. Täällä ei riidelty tai koko yhteisö olisi joutunut kärsimään.
Henkilökunta kävi myös Orilammen majalla tansseissa. 1970-luvulla ja myös 1980-luvulla.
Meillä oli joka leirillä disco tai bändi-ilta. Letkajenkka oli se, mitä tanssittiin taatusti joka viikko. Vuosikymmenien ajan letkis kuului leirin discoon, ja täällä on oikeasti käynyt soittamassa merkittäviä kouvolalaisia muusikoita. Johtaja Epro Tauru heitä 1960-1970-luvuilla tunsi.
Ruoka oli älyttömän hyvää, oikeasti äitien tekemää ruokaa. Keittiöyökkö leipoi öisin, jokainen tietää mitä se tarkoittaa. 😋 Lapsilla piti olla myös pullaa ja Lillin kermainen mansikkakääretorttu sunnuntaina oli oikeasti tassin kokoinen. Jokainen kesäleirillä ollut lapsi tietää miten ihanaa ruokaa täällä oli.
Myös talvella äitini oli muonittamassa Kouvolan Kalasääskien pilkkikilpailuissa, minäkin olen käynyt täällä siirtolan ulkopuolella. Tämä on ollut monelle meistä maailman ihanin paikka. On muutama ihminen, joka on oikeasti viettänyt täällä 10-20 vuoden ajan kaikki kesänsä, äitini teki kuitenkin ennätyksen. Hän aloitti työnsä Kouvolan kaupungin keittiöpäällikkönä vuonna 1961. Samalla alkoi kesäsiirtola toisessa paikassa (eli siellä vanhassa paikassa).
Mä en ikinä unohda kesäskiä ja olen todella iloinen, että se on niin kauniisti entisöity. Ja edelleen siellä ilmeisesti tehdään ruokaa rakkaudella.
Kiitos Aikku, kun jaoit muistosi ja mielenkiintoisen tarinasi. Pystyin oikein kuvittelemaan, miten ainutlaatuinen työympäristö tuo kesäsiirtola oli. Olisipa ollut kamalaa, jos hieno rakennus olisi päässyt lahoamaan korjauskelvottomaksi. Onnneksi kartanolle löytyi ostaja, joka palautti sen sille kuuluvaan loistoonsa. Onhan tämä ollut myös yhdenlainen osa Kouvolan historiaa.