Miten Espanja on muuttanut minua?

Tämän jutun kirjoitusaikoja minun piti laskeutua Malagaan. Espanjan talvikaudesta olisi ollut jäljellä vielä kolme odotettua viikkoa. Vaan toisin kävi. Ei tullut matkaa, ei tullut uusia seikkailuja Andalusian auringon alla. Tuli raivostuttava korona.

Olen jotenkuten pystynyt hyväksymään matkani yllättävän peruuntumisen. Väistämättömille asioille ei voi mitään vaikka kuinka hakkaisi päätä seinään. En voi myöskään mitään sille, että taustalla nakertaa harmitus. Espanjan kevätkausi päättyi niin yllättäen aivan kesken. Minulla on Espanjaa ikävä. Iso ikävä.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut onnellinen voidessani viettää Espanjassa pidempiä jaksoja. Olen saanut kurkistaa Andalusian elämään ja kulttuuriin monipuolisesti, matkustaa aluetta laajalti, aistia sen tunnelmaa ja hengittää sen ilmapiiriä.

Kaikella Espanjassa vietetyllä ajalla on ollut vaikutusta minuun, niin pienissä kuin suuremmissa asioissa. Minkälaisia vaikutuksia sitten Espanjassa vietetyllä ajalla on ollut?

Espanjalainen arki on tuntunut niin hyvältä, että joskus mietin, onko se vain vaaleanpunainen kupla, joka jossain vaiheessa puhkeaa.

Naisellisuus kunniaan

Vaatekaappiini on alkanut kertyä entisestä poikkeavia retonkeja. Huomasin jossain kohtaa, että kaikissa viime aikoina ostamissani vaatteissa on röyhelöitä, rimpsuja tai jotain muuta naisellista hörhelöä. Entinen minäni valitsi yksinkertaisia ja suoraviivaisia vaatteita. Nyt minua viehättävät selvästi runsaammat ja naisellisemmat mallit. Ja mekkoja, niitä pitää ehdottomasti olla.

Tajusin yhtymäkohdan Andalusiaan siivotessani tietokoneeni kuva-arkistoa. Olin ottanut kymmenittäin kuvia flamencopuvuista, ihastellut näyteikkunoista näitä upeita röyhelöluomuksia ja käynyt alan liikkeissä hipeltämässä värikkäitä ja runsaita kuoseja. Huomaamattani olin siirtänyt ihailemaani naisellista flamenco-henkeä omaan vaatekaappiini.

Espanjalainen nainen on minusta pohjoismaista kanssasisartaan naisellisempi. Meikkiä, koruja, korkkareita ja mekkoja näkee katukuvassa selvästi totuttua enemmän. Kaikkea naisellisuutta korostavaa on joskus jopa ylikorostetun runsaasti. Paikallisia tv-ohjelmia seuratessa olen jopa ihmetellyt, miksi luonnostaan kauniit naiset käyttävät niin voimakasta meikkiä. Silmämeikissä ei säästellä ja huulipunaa, sitä ei sovi unohtaa. Mitä punaisempaa, sen parempi. Nudesävyt ja minimalismi eivät ole espanjalaista naista varten.

Olen saanut tästäkin ilmiselviä vaikutteita, sillä omaan laukkuuni on eksynyt entistä punaisempia huulipunia. Ja huulipunasta on tullut muutenkin päivittäinen must. Ehkä nyt juuri ja juuri voin viedä roskat ilman punattuja huulia, mutta muuten ihmisten ilmoille en enää lähde ilman huulipunaa.

Eikä nyt ole enää niin väliä, jos puvun dekoltee yltää vähän alemmas. Espanjassa tämä näyttää olevan ihan peruskauraa. Naisellisuus saa ja sen tulee näkyä.

Espanjalla on ollut vaikutusta pukeutumiseeni ja tyyliini.

Volyymia olla pitää

Kun espanjalaiset keskustelevat, ääntä riittää. Maan tapa näyttää olevan, että kun puhutaan, ei tosiaankaan kuiskailla. Olen usein ihmetellyt paikallisten tapaa kailottaa täysillä esimerkiksi puhelimeen tai vieressä istuvalle kumppanille. Eikä näytä myöskään yhtään haittaavan vaikka kaikki ympärillä olevat vieraat ihmiset kuulevat keskustelun aivan selvästi.

Ravintoloissa ei tarvita taustamusiikkia peittämään kiusallista hiljaisuutta, sillä sellaista ei koskaan pääse tulemaan. Jo muutaman paikallisen keskustelu riittää täyttämään tilan. Jos sattuu olemaan ravintolassa, mikä on täynnä paikallista porukkaa, joutuu huutamaan saadakseen äänensä kuulumaan vastapäätä istuvalle kumppanille. Ja uskokaa pois, tämä kuuluvampi puhetapa tarttuu ja jää helposti päälle.

Olen huomannut itsessäni, että etenkin, jos innostun tai suutun jostain asiasta, alan puhumaan selvästi totuttua äänekkäämmin ja nopeammalla puherytmillä. Volyymi ikään kuin tehostaa puheen vaikutusta. En myöskään nykyisin enää häiriinny ympäröivästä metelistä samoin kuin aiemmin. Siitä on tullut niin kovin tavallista. Hillitty ja pidättyväinen suomalainen minussa on saanut selvästi uutta temperamenttia.

Kaipaan ihmisiä ympärille

47 miljoonan asukkaan Espanjassa väkeä riittää joka kulmalle. Sosiaaliset espanjalaiset viettävät muutenkin paljon aikaa ulkosalla ja siihen kun lisätään myös sankka joukko turisteja, vilkasta elämää ympärillä piisaa myös Aurinkorannikolla kaikkina viikonpäivinä.

Rauhaan tottunut suomalainen minussa on alkanut pitämään siitä, että ihmisiä on ympärillä menit minne menit. Kun kontrasti Suomeen on perin suuri, oma kotikaupunkini tuntuu kolkon kuolleelta, tylsältä ja värittömältä. Kaduilta puuttuu elämä ja sen myötä kiinnostavuus. Jos kaipaan rauhaa, menen metsään. Kaupungissa kuuluu olla elämää.

Arjella ja arjella on eroa

Miten usein (etenkin nyt koronan aikana) kuulee sanottavan, että tavallinen arki on parasta. Hmmm, arki on hyvää, mutta se riippuu paljon siitä, millaista arkea tarkoitetaan. Selitänpä vähän.

Elän kahdenlaista arkea, espanjalaista ja suomalaista. Suomen arjessa paiskin töitä, valitan huonoja kelejä, liikun liian vähän, elinpiirini on aika suppea ja elämä muutenkin melko tapahtumaköyhää. Pääosin elämämme rajoittuu kotimme seinien sisälle.

Espanjan arjessa vietämme paljon aikaa ulkona, syömme usein ravintoloissa, notkumme kahviloissa, vietämme sosiaalisempaa elämää, kävelemme lähes päivittäin pitkiä matkoja, matkustelemme ja teemme erilaisia ”mikroseikkailuja” lähiympäristöön. Arjessa on mukana sellainen mukava flow-tila, joka ruokkii hyväntuulisuutta ja innostumista. Olen joskus sanonut, että Espanjan arki on vähän kuin arkea potenssiin kaksi.

Tavallista arkea Andalusiassa.

Niinhän siinä sitten on käynyt, että kun Malagan kone laskeutuu Helsinkiin, on kuin hymy katoaisi kasvoilta. Ymmärrän hyvin, että elämme Espanjassa eräänlaisessa onnellisuuskuplassa, mutta ikävä kyllä se saa tämän suomalaisen normiarjen näyttämään harmaalta ja lattealta, vähän kuin marraskuuta vertaisi kesäkuuhun.

Suuri kontrasti kahden todellisuuden välillä ei aina ole hyvä juttu. Ennen, kun en paremmasta tiennyt, olin ihan tyytyväinen suomalaiseen arkeeni, joka oli sitä tavallista peruspuurtamista ilman suurempia kohokohtia. Espanjassa asumisen myötä olen päässyt kurkistamaan toisenlaiseen arkeen, joka tuntuu niin vietävän hyvältä. Kun enemmän saa, muuttuuko sitä vaan vaativammaksi? Tiedän, että vähään tyytymistä pidetään hyveenä, mutta minkäs sitä ihminen tunteilleen voi.

Korona on tuonut taivaalle tummia pilviä.

Tällä hetkellä koronamyllerryksen keskellä kukaan ei pysty sanomaan, milloin päästään normaaliin elämään ja millaiseksi maailma palaa koronan jälkeen. Entä, jos samanlaista vapaata ja huoletonta Espanja-arkea ei enää tulekaan?

Joka tapauksessa Espanja on jättänyt minuun vahvan jäljen. Samalla myös ikävän ja kaipuun maistaa Espanjaa lisää. Odotan toki tulevaa kesää Suomessa, mutta samalla myös seuraavaa talvikautta Andalusiassa. Luulen, että olen löytänyt mansikkapaikkani.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista