Olen viime aikoina miettinyt paljon elämään liittyviä arkipäiväisiä asioita, isoja ja pieniä, jotka tuntuvat aivan nurinkurisilta. Vaikka kuinka olen puhunut sen puolesta, että elämä on tässä ja nyt, siltikin huomaan monissa asioissa eläneeni vastoin omaa ajatusmaailmaani.
Kävin yhtenä päivänä läpi meidän astiakaappien sisältöä ja mietin miksi ihmeessä meidän kauneimmat astiamme makaavat kaapin kätköissä suurimman osan vuotta. Parempi astiasto on otettu käyttöön ainoastaan erikoistilanteissa tai juhlakattauksissa.
Olin jo lähes unohtanut kaapin perukoille myös häälahjaksi saadut hopeiset ruokailuvälineet. Eipä niitäkään montaa kertaa ole käytetty ja siksi ne vuosikymmenten saatossa ovat olleet vain kaapin täytettä ja tummuneetkin pahoin. Sääli sinänsä, nuo Chippendalethan ovat ihan kauniit.
Eräänä päivänä perkasin vaatekaappejani kooten pieneksi jääneitä vaatteita toimitettavaksi Kontti-kirpputorille. Huomioni kiinnittyi mekkoihin, joita en juuri koskaan käytä. Syy on lähinnä siinä, että olen ne jostain syystä lokeroinut juhlavaatteisiin. Ja koska elämässäni on juhlia harvakseen, nuo kauniit mekot pääsevät turhan harvoin kaapista ulos ihmisten ilmoille.
Entäpä jos toisinaan tekisi arjesta vähän juhlavampaa ja murtaisi totutut rutiinit? Pukisi vaikka tavallista kaupunkikäyntiä varten päälleen kauniin hörhelömekon ja Skechersien sijaan panisi jalkaan vähän korkoa. Samalla voisi tehdä jotain poikkeavaa. Piipahtaa kotikulmien museoon, jossa ei koskaan tule käytyä tai istahtaa ihan tavallisena arkipäivänä ravintolan terassille lasilliselle kuohuvaa.
Pieniä asioita sinänsä, mutta osoittavat hyvin, kuinka me luomme asioita jotain muuta tarvetta varten kuin sitä elämää varten, mitä juuri tässä ja nyt elämme.
Säästää hyvän päivän varalle
Sitten vähän isompiin asioihin. Luin hiljattain sijoittamista koskevaa juttua, jossa muistutettiin siitä, miten tärkeää on säästää pahan päivän varalle. Säästäminen sinänsä on minusta viisasta siinä missä säästöjen käyttö, mutta miksi ihmeessä pitäisi säästää pahan päivän varalle? Miksei ennemmin hyvän päivän varalle?
Yksi päivä ehkä tajuat, että hyvä päivä on mennyttä. Terveytesi romahtaa, etkä koskaan voikaan tehdä säästöilläsi asioita, joita varten vuosia pakersit ja mistä unelmoit. Pahimmassa tapauksessa unelmiesi lomamatka jää tekemättä, haaveilemasi kohde hankkimatta tai suunnitellut eläkepäivät toteutumatta. Kun paha päivä koittaa, voikin olla liian myöhäistä enää mihinkään.
Jos säästöjä on, niitä kannattaa käyttää hyvänä päivänä. Kun olet ruumiin ja sielun voimissa, elämästä kannattaa ottaa kaikki irti. Ja jos rahalla saa jotain enemmän, turhaa pihdata, etenkin jos taloutesi ei ole mihinkään romahtamassa.
Toteuta unelmasi äläkä odota! Ja herran tähden, älä mieti perintöä. Sinä olet oikeutettu omiin tuloihisi ja omiin säästöihisi. Jokainen sukupolvi voi itse hankkia toimeentuloa ja taloudellista hyvinvointia siinä missä sinäkin.
Elää kuin viimeistä päivää
Miehen vakava sairaus on laittanut meidät paljon pohtimaan mennyttä elämää ja toteutumattomia haaveita. Meitä ei kaduta mikään, mitä tuli tehdyksi. Meitä kaduttaa ainoastaan se, mitä yhdessä jää ehkä tekemättä. Ja myös se, miten turhan usein tuli säästettyä väärässä paikassa.
Olisiko sittenkin kannattanut viettää kuukausi tai pari pidempään etelän auringossa talvea paossa? Tai mennä sittenkin keräämään mieleenpainuvia ruokakokemuksia Michelin tähditettyyn ravintolaan, mistä aina haaveilimme?
Nyt eletään päivä kerrallaan terveyden ehdoilla ja kaikki sormet ristissä toivotaan, että vielä on aikaa ja hyviä päiviä toiveiden toteuttamiseen.
Osallistuin viikko takaperin ystäväni kanssa samppanjaristeilylle, jonka yhteydessä järjestettiin myös pienimuotoiset viinimessut. Kotiin tuli tuomisena minulle kauhean kallis samppanjapullo, jota en olisi aiemmin kuuna päivänä raaskinut ostaa. Nyt ajattelen toisin. Kerranhan täällä vain eletään.
Turha on elämässä odottaa aina tulevaa ja suunnata jotain sellaista kohti, josta et voi tietää. Minusta kannattaa ennemminkin ajatella niin, että TÄNÄÄN on se juhlapäivä, jolloin kaivetaan kaappien kätköistä parempi astiasto, pannaan juhlaretonki päälle, avataan kauan säästelty viinipullo ja varataan se unelmamatka. Nyt kannattaa elää kuin viimeistä päivää. Huomisesta kun kukaan ei tiedä.
Kuvat ovat Teneriffalta Santa Cruzin karnevaalimuseosta.
10 comments
Jotenkin arkikiireet ja perhe asetti työiässä suuntaviivoja elämään, palkka meni arkikulutukseen eikä silloin jäänyt hirveästi rahaa unelmia toteuttaa. Toki käytiin perheen kanssa suurin piirtein joka toinen vuosi talvella etelänlomalla ja Kalajoen hiekkasärkillä kesälomalla yli 10 vuoden ajan joka kesä. Lasten aikuistuttua olen matkustanut lomilla ja nyt vuoden päästä olen jäämässä eläkkeelle. Asumisoikeusasuntoni pistän myyntiin vuoden päästä, koska asunto on minulle jo liian iso. Suunnitelmissa on lähteä eläkkeellä Espanjaan pidemmäksi aikaa. Siellä on jo ystäviä ja tytär puolisonsa kanssa. Aion nauttia elämästä ja eläkepäivistä, jos Luoja vain sallii eläkepäiville terveyttä… Jos asuminen Espanjassa alkuhuuman jälkeen tuntuu tylsältä niin tulen takaisin ja vuokraan pienemmän asunnon jostakin päin Suomea.
Toki omalla terassilla istuessa monta kertaa, varsinkin näin kesällä, mietin raaskinko luopua tästä asunnosta, mutta yksineläjänä ei ole järkeä maksaa isoa vastiketta asunnostani ja Espanjassa vuokraa… eihän silloin eläkkeestä jää mihinkään muuhun rahaa.
Sullahan on hienoja suunnitelmia ja myös uskallusta lähteä kohti omia haaveita. Mahtavaa! Eikä minkään tosiaan tarvitse olla peruuttamatonta. Jos ei ole hyvä olla, aina voi palata takaisin Suomeen ja keksiä tilalle muuta mukavaa. Itse olen myös aina ajatellut, ettei kannata jäädä kiinni omaisuuteen ja materiaan. Tilanteet muuttuvat ja kannattaa itse muuttua niiden mukana. Rohkeasti eteenpäin, sanoi mummo lumessa 🙂
Niinhän se yleensä varmasti on, että enemmän ne harmittaa, mitä ei ole tehnyt tai on jättänyt tekemättä. Säästämisellä pahan päivän varalle tarkoitettaneen yleensä, että sen on hyvä olla pitkäkestoista, jotta hyöty on mahdollisimman suuri. Samaa mieltä kuitenkin olen, kuluttaa kannattaa vielä kun on kaikki hyvin.
Säästää kyllä kannattaa, muttei sitkuelämää varten. Parasta on löytää sopiva tasapaino, jotta niistä säästöistä ehtii myös nauttia. Olen huomannut kuinka monella, etenkin oman ikäluokkani edustajalla, säästäminen hirttää kiinni. Kerätään vuosikymmeniä saldoa tileille, muttei koskaan tehdä rahoilla mitään. Mulle ei ole vielä auennut, että mitä järkeä tässä oikein on.
Osuitpa naulan kantaan ! Ensinnäkin se, että pitäisi käyttää niitä ns. parempia astioita tai vaatteita tai vaikkapa kyniä 🙂 tai mitä tahansa juuri nyt eikä säästele suotta.
Itse olen opetellut kattamaan kauniisti usein arkenakin ja otan niitä ”vierasastioita” esiin. Touhulan mökillä on vain (minusta) kauniita astioita eikä mitään vanhoja risoja kippoja niinkuin ainakin ennenmuinoin mökeille tavattiin kerätä. Ja räsymattoja käytän huoletta pihamaallakin….kuka niitä minun jälkeen edes arvostaa :-). Tässsä kun on joutunut tyhjäämään vanhempien ja muidenkin sukulaisten koteja niin tajuaa kirkkaasti sen , ettei toisen tavaralla ole juurikaan arvoa.
Ja kun ikää kerttyy huomaan myös sen että matkustamiseenkin suhtaudun ihan eri lailla. Töissä ollesssa mietti aina että saisipa reissata muulloinkin kuin loma-aikoina ja extempore lähteä minne milloinkin , mutta nyt kun siihen on mahdollisuus ei juuri huvitakaan. Kummallinen on ihmisen mieli :-).
Ja näköjään ihminen oppii asioita pikkuhiljaa ja usein vähän kanttapään kauttakin.
Samoja asioita olen huomannut iän myötä itsekin. Materialla ei juuri ole enää merkitystä, kokemukset ne sen sijaan ovat tavoiteltavia. Matkustamisen kanssa mulle on kyllä käynyt juuri päinvastaisesti. Aina valmis minne vaan 🙂
Kummallisinta on, että oma mieli ja ajattelutapa estää meitä elämästä hauskaa ja mielekästä elämää. ”Mitä naapurit ajattelevat” -tyyli pätee erityisesti ikäihmisillä. Näin ollen äitini ei uskaltanut ajaa järven rannalle anivarhain ihailemaan auringonnousua – koska mitä jos joku naapuri olisi nähnyt. Kello viideltä äämulla olisi ollut hauska käydä hiihtämässä talvella, mutta eihän se käynyt päinsä. Voittteko kuvitella, näin pienet iloa tuottavat puuhat jäivät tekemättä. Vain siksi, koska hänelle oli iskostettu tiukat ramit, mitä sopi ja mitä ei sopinut kyläpahasessa tehdä.
Voi sun äitiä. Vähän vaikea saada kiinni, mitähän huonoa siinä voi olla, jos menee rannalle tai hiihtämään aamuvarhaisella. Nykyään taitaa olla juuri toisin päin. Aamuvirkkuja ihmisiä arvostetaan. Elämästä kannattaa tehdä oman näköistä. Jos ei toimillaan aiheuta kenellekään harmia, eikä asioilla ole mitään tekemistä muiden elämän kanssa, mitäpä sitä kuuntelemaan kuinka jonkun muun mielestä elämää pitäisi elää. Onneksi kuvaamasi ”mitä muut ajattelevat” elämä alkaa olla taaksejäänyttä.
Jälleen kerran niin samaa mieltä kanssasi! Yritän nykyään opetella pois sitten kun -ajattelusta mutta helppoa se ei ole kun ikänsä on elänyt tietyllä mallilla. Ehkä ikä on tuonut halun opetella pois, kun huomaa että elämä ei jatku loputtomiin. Hymähdin itsekseni heti astioiden kohdalla… minunkin piti hankkia kahdentoista hengen astiasto asiaan kuuluvine lautasineen, kahvikalustoineen, kastikekannuineen ja vuokineen. Vain osaa tulee käytettyä kerran vuodessa jouluna, loput vievät tilaa ja pölyttyvät kaapissa käyttämättöminä. Ja entäpä vaatteet! Olen hankkinut ”parempia” leninkejä, jakkuja, kenkiä jne töissä ollessani mutta osaa en ole koskaan käyttänyt ja jotkut ei enää mahdu päälleni. Jätettyäni työelämän ei ole kotona ollessa tullut mieleen pukeutua muutoin kuin mukavasti verkkareihin tai kotimekkoon. Otin yhdet kengät käyttöön nyt kesällä mutta 15 vuoden säilytys ei tehnyt nahkalle hyvää, murenivat ensi käytössä. Viimeistään silloin tajusin että tavaroita pitää käyttää ja niistä kuuluu nauttia. Ostotottumuksiini tämä oivallus on jo vaikuttanut. Nykyään on helppo jättää jotain ostamatta koska itsellä on jo kaikki tarpeellinen. Olet oikeassa siinä että kunpa arkenakin muistaisi/viitsisi ottaa paremmat astiat, kristallilasit, hieman juhlavammat leningit käyttöön ja samalla tehdä tavallisesta päivästä kauniimpi ja hitusen ylellisempi, nautittavampi.
Rahan säästäminen on kyllä niin selkärangassa että (omasta mielestäni) tuhlaaminen tekee jopa kipeää. Matkustellut olen koko aikuisikäni mutta vasta nyt vanhempana olen saattanut valita hieman kalliimman majoituksen tai mukavammat lennot. Nuoruuden pula ja puute ihan kaikesta (jopa ruuasta) on edelleenkin niin hyvässä muistissa että tuo pahan päivän varalle säästäminen ei unohdu mutta välillä huomaan antavani itselleni luvan johonkin pieneen nautintoon. Tiedostan, ehkä vielä opin!
Melkein alkoi hymyilyttämään, sillä niin monen asian tunnistin tästä. Lapsuudessa ja nuoruudessa rahasta oli aina puutetta, joten kyllä se jätti jälkensä selkärankaan. Aina on mielessä, että onkohan tämä nyt tarpeellista tai tuhlaamista. Mutta oppia ikä kaikki 🙂 Iän mukana kaikenlaisen materian merkitys on myös vähentynyt. Mieluimmmin tyhjennän kaappeja kuin täytän ja satsaan kokemuksiin.