Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
    Yleinen

    Maailma on sekaisin

    by Annemaria 14.3.2020

    12.3.1940 loppui talvisota. Siitä tuli toissapäivänä kuluneeksi tasan 80 vuotta. Ikävä kyllä Suomi on jälleen sodassa. Toisenlaisessa sodassa, jota käydään samaan aikaan kaikkialla maailmassa.

    Uuden sodan vihollinen on näkymätön. Se on niin pieni, että sen voi nähdä ainoastaan mikroskoopilla, mutta niin suuri, että se saa koko maailman pois tolaltaan.

    Tämä vihollinen ei tunnista maanosia, maita, kansoja eikä rajoja. Sitä ei pidellä aseilla, ei miesvahvuuksilla eikä pakotteilla. Salakavalasti se lähettää joukkojaan ympäri maapalloa, kaataa heikoimpia ja puolustuskyvyttömiä ja kylvää samalla pelkoa ja paniikkia.

    Korona on saanut maailman täysin sekaisin. Niin sekaisin, että valtiovallat suunnittelevat poikkeuksellisia toimenpiteitä. Sellaisia, joita otetaan käyttöön vain silloin, kun maata uhkaa jokin suuri vaara. Suomen hallituskin suunnittelee valmiuslain käyttöönottoa.

    Toissa aamuna Fuengirolan taivas hehkui oranssinpunaisena. Auringonnousun aikaan kipittelin juna-asemalle pirteässä aamusäässä. Linnut pitivät äänekästä kevätkonserttia, ilmassa tuoksui kesälle. Oli tulossa upea päivä. Kaikki oli hyvin.

    Lähdin jälleen Suomeen töihin tarkoituksenani palata Semana Santalla, pääsiäisviikolla.

    Sitten syttyi sota. Sota Koronaa, näkymätöntä vihollista vastaan. Aiemmin se oli ollut kaukaisen Kiinan ongelma ja yhtäkkiä se koskettaakin minua joka suunnalta.

    Terveisiä kotirintamalta karanteenista. Pitäisi olla 14 vuorokautta poistumatta kotoa. En voi käydä asiakkaiden luona, en voi tavata ystäviäni, en voi mennä ihmisten ilmoille minnekään, sillä voin olla tietämättäni tartuttaja. Onneksi sentään voin tehdä töitä kotoa käsin. Tässä kohtaa se onkin pelastukseni. Ja toki onni on se, että ainakin tällä hetkellä tunnen itseni täysin terveeksi.

    Vielä toissapäivänä luulin, että Koronasta huolimatta voisin elää ihan tavallista elämää, kunhan muistaisin huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja välttää suuria yleisötapahtumia. Vaikka töihin ei niin mukavaa ollutkaan palata, lohdutin itseäni vielä yhdestä jäljellä olevasta mahdollisuudesta viettää kevättä Aurinkorannikolla.

    Tänään Espanja julisti maahan hälytystilan. Maanantaista alkaen koko Espanjaan tulee ulkonaliikkumiskielto, mikä käytännössä sulkee 15 vuorokaudeksi koko maan lukuunottamatta ruokakauppoja ja apteekkeja.

    Nyt kyllä käy suuresti sääliksi miestäni, jolla on aikamoisen yksinäiset viikot edessä. Samalla olen myös huolissani niin rakkaimpani kuin Fuengirolassa olevien muidenkin läheisteni ja ystävieni terveydestä.

    Huolissani olen myös siitä, että mitä todennäköisemmin minä en lennä pääsiäiseksi takaisin Aurinkorannikolle. Nyt huhutaan myös Espanjan rajojen sulkemisesta. Jos huonosti käy, mieskään ei lennä Suomeen, koska siinä tapauksessa ei kaiketi ole enää lentojakaan. Milloinhan me seuraavan kerran oikein nähdään? Ja eihän meillä ole enää Espanjan asuntoakaan huhtikuun jälkeen.

    Minusta tämä kaikki on niin outoa, etten voi edes oikein ymmärtää. Samalla myös pelottavaa ja huolestuttavaa. Kaikki valtiolliset toimenpiteet tuntuvat kumman ylimitoitetuilta. Väkisinkin olen alkanut miettimään, että onko tässä oikeasti kyse jostain sellaisesta, mitä en ymmärrä. Täytynee vain luottaa siihen, että minua viisaammat tekevät viisaita päätöksiä.

    Minä niin toivon, että tämä sota voitetaan ja vihollinen nujerretaan mahdollisimman pian. Ja että tämä sota vaatii uhreja mahdollisimman vähän. Joka tapauksessa elämme poikkeuksellisia aikoja.

     

    Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

    14.3.2020 18 comments
  • AndalusiaCosta del SolEspanja

    Malagaa monella tapaa

    by Annemaria 8.3.2020
    8.3.2020

    En meinaa millään aina muistaa, että asumme vain noin 40 minuutin junamatkan päässä vajaan 600 000 asukkaan Malagasta. Junia kulkee 20 minuutin välein ja siksi onkin lähes käsittämätöntä, miten helposti …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Hyvää arkea Aurinkorannikolla

    by Annemaria 2.3.2020
    2.3.2020

    Hyppäsin Malagan lentokentältä paikallisjunaan kohti Fuengirolaa. Takana rankka työrupeama Suomessa, mutta työtäkin enemmän energiaani ovat vieneet viikon ikävät ja yllättävät tapahtumat. Olin väsynyt, murheellinen ja hämmentynyt. Luottamukseni ihmisiin on kokenut …

    0 FacebookEmail
  • Etelä-KarjalaRuoka ja viini

    Ystäväbrunssilla Vennissä – All Day Brunch, brunssia silloin kun haluat

    by Annemaria 23.2.2020
    23.2.2020

    Kaupallinen yhteistyö: Raflaamo ja Venn Lappeenranta Viikonloppu ja järkyttävä ilma. Voisi olla tylsää, vaan eipä ollut. Helmikuinen lauantai Lappeenrannassa. Taivas valuttaa vuoronperään räntää ja vettä, jonka tuuli pieksää vaakasuorassa vasten …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

    Pieniä juttuja ja kaupunkiretkiä

    by Annemaria 16.2.2020
    16.2.2020

    Onpa aurinko hellinyt viime viikkoina Aurinkorannikkoa. Päivisin lämpötila on kohonnut sen verran kesälukemiin, että välillä on pitänyt laittaa jäitä hattuun. Siis tarkoitan noin niin kuin kuvaannollisesti. Aamut ja illat muistuttavat …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Matkavinkkejä Sevillaan – uppoudu kaupungin ihanuuteen

    by Annemaria 10.2.2020
    10.2.2020

    Miten matkustaa Sevillaan Aurinkorannikolta, missä kannattaa majoittua ja mitä kannattaa nähdä ja kokea? Tässä muutama käytännön vinkki kaupunkiin, joka sai ainakin minut täysin pauloihinsa. Sain usealta lukijalta kysymyksiä siitä, miten …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaEspanja

    Sevilla – kaupunki, joka ansaitsee kaikki superlatiivit

    by Annemaria 5.2.2020
    5.2.2020

    Kun menet Sevillaan, älä mene päiväksi. Äläkä kahdeksi. Tämän kaupungin upeus vaatii useamman päivän, eikä sekään riitä kuin alkulämmittelyyn. Sevilla jätti minuun lähtemättömän jäljen. Tuoreita terveisiä kaupungista, jonka voin varauksetta …

    0 FacebookEmail
  • ElämäntaitoIkääntyminenYleinen

    Löydä onnesi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi

    by Annemaria 29.1.2020
    29.1.2020

    Menneellä viikolla olen miettinyt paljon onnea ja sitä millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi. Kuulostaako otsikko vähän kliseiseltä ja jopa banaalilta? Helppohan se on sanoa, mutta kun matti on päässyt kukkaroon, …

    0 FacebookEmail
  • Yleinen

    Vuoden 2019 parhaat matkakohteet

    by Annemaria 24.1.2020
    24.1.2020

    Mitkä olivat minulle viime vuonna mieleenpainuvimmat tai kiinnostavimmat matkakohteet? Kertasin vähän omaa matkailuvuottani ja poimin sieltä muutaman helmen. Edellisvuoden tapaan vietin kevään ja loppuvuoden pääosin Espanjan Aurinkorannikolla. Yritin laittaa jäitä …

    0 FacebookEmail
  • ElämäntaitoFuengirolaYleinen

    Viikon varrella koettua ja värien kaipuuta

    by Annemaria 18.1.2020
    18.1.2020

    Suomen tammikuu näyttää marraskuulta. Katsoin lentokoneen ikkunasta ulos ja mietin, että kuka on sammuttanut kaikki valot. Kotona jälleen pienen mutkan kautta. Malagan kone oli lähes tunnin myöhässä, minkä seurauksena missasin …

    0 FacebookEmail
Load More Posts

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö