Matkavinkkejä Sevillaan – uppoudu kaupungin ihanuuteen

by Annemaria

Miten matkustaa Sevillaan Aurinkorannikolta, missä kannattaa majoittua ja mitä kannattaa nähdä ja kokea? Tässä muutama käytännön vinkki kaupunkiin, joka sai ainakin minut täysin pauloihinsa.

Sain usealta lukijalta kysymyksiä siitä, miten Sevillaan pääsee Fuengirolasta parhaiten julkisilla kulkuvälineillä. Itse teimme menomatkan bussilla ja paluumatkan junalla. Nyt helmikuussa Fuengirolan ja Sevillan väliä kulkee päivittäin kolme bussivuoroa, junavuoroja Malagasta on useampia.

Bussi- ja junayhteydet

Lähdimme Fuengirolan linja-autoasemalta 8.50 bussilla ja olimme perillä Sevillassa puoli kahden maissa. Näin pitkään ei kuitenkaan Marbellan ja Rondan kautta kulkevassa bussissa tarvinnut istua. Rondassa pidettiin reilun puolen tunnin tauko, jolloin ehti hyvin vessaan, kahville ja jaloittelemaan. Matka maksoi hengeltä 21,65 euroa.

Paluumatkan teimme junalla Sevillan Santa Justan asemalta Malagaan. Yllätykseksemme edullisemmassa junassa (24,95 euroa), osa matkasta toteutettiin tällä hetkellä bussilla. En tiedä olisiko matka ollut sen kummemmin hankala, mutta päätimme sittenkin tulla Cordoban kautta kulkevalla suoralla yhteydellä. Vajaalle pari tuntia kestävälle matkalle tuli hintaa 46,70 hengeltä. Halvempi yhteys olisi kestänyt noin kolme ja puoli tuntia.

Sekä bussi- että juna-asema olivat kävelymatkan päässä vanhassa kaupungissa sijaitsevasta majapaikastamme. Rautatieasemalla kannattaa varata vähän ylimääräistä aikaa. Matkatavarat läpivalaistaan ja liput tarkistetaan kahdesti ennen junaan nousua.

Majoitus

Majoituksen ostin netistä booking.comin kautta. Tutkin eri vaihtoehtoja ja totesin, että hotellia paremman hinta laatusuhteen saan vuokraamalla huoneiston, joita Sevillassa näyttää olevan kerrassaan runsaasti tarjolla.

Sijainti oli meille tärkein kriteeri. Turistille merkittävimmät Sevillan nähtävyydet sijaitsevat vanhassa kaupungissa ja jos majoitut täällä, lähes kaikki on kävelymatkan etäisyydellä. Karkeana sääntönä voisi sanoa, että jos majapaikkasi sijaitsee maksimissaan parin kilometrin päässä katedraalista, sijaintisi on hyvä nähtävyyksien vinkkelistä.

Majoituimme vanhan kaupungin ytimessä erinomaiset arvioinnit saaneessa Suites Plaza del Salvadorissa. Talossa on yhteensä kuusi vuokrattavaa huoneistoa. Noin 50 neliön kokoinen, nykyaikaisesti kalustettu yhden makuuhuoneen, olohuoneen, keittiön ja terassin asunto maksoi kolmelta yöltä 173 euroa.

Sijainnin lisäksi parasta asunnossa oli sen rauhallisuus. Vaikka olimme aivan ostos- ja ravintolakatujen keskiössä, sisäpihalle päin olevaan asuntoon ei kuulunut yhtikäs mitään meteliä.

Jos haluat mieluiten majoittua hotellissa, tsekkaapa hotelli H10 Casa de la Plata. Kiinnitin huomiota tähän asuntomme läheisyydessa olevaan viihtyisän näköiseen hotelliin, joka näyttää myös saaneen erinomaista palautetta.

Suites Plaza del Salvador

Ravintolat

Espanjalaiset kaupungit ovat ylipäätään pullollaan ravintoloita. Eikä tehnyt tässä poikkeusta Sevillakaan. Meitä lähinnä ihmetytti kaupungin valtaisa ravintolatarjonta.

Saimme majapaikkamme isännältä muutaman ravintolavinkin, joista ehdimme testaamaan kaksi. Toinen näistä, La Escalona, oli meistä hinta laatusuhteeltaan erinomainen. Tilasimme erilaisia tapasannoksia, jotka jaoimme keskenämme. Kaikki mitä söimme oli hyvää. Ravintola tarjoilee fuusiotapaksia, joissa perinteiset tapakset on tuunattu uudella tapaa.

Aiemmalla Sevillan reissullani hotellini respa suositteli hyvää tapasravintolaa. Kokeilimme tätä samaista ravintolaa, Bodega Dos de Mayota, tälläkin reissulla. Taso oli ihan hyvä edelleenkin, eikä ihme, että pöytää sai vähän jonottaa.

Kokeilematta jäi suositeltu kalaravintola Canabota. Mutta kuten sanottu, Sevillassa on enempi vaikeuksia valita ravintolaa toinen toistaan houkuttelevan näköisistä paikoista.

La Escalonan tapakset maistuivat.

Nähtävyydet

Netti on täynnään tietoa Sevillan nähtävyyksistä ja niiden taustoista. Upeita rakennuksia kaupungissa on myös sen verran runsaasti, että ensimmäisen huuman jälkeen alkaa arkkitehtuurin hulppeus kokea jopa inflaatiota. Ei jaksa enää tehdä numeroa kaikesta ympäröivästä kauneudesta. Upeita rakennuksia tulee vastaan joka nurkalta.

Muutama nähtävyys Sevillassa on kuitenkin ylitse muiden. Maailman suurimman katedraalin jätimme tällä kertaa hyvin pienelle tutustumiselle yksinkertaisesti siitä syystä, ettemme viitsineet jäädä jonottamaan. Jääpähän meille seuraavaa kertaa varten jotain.

Jos haluat Sevillan suosituimmissa nähtävyyksissä välttyä pitkiltä jonoilta, mene heti aamusta paikan avauduttua tai varaa liput etukäteen netistä.

Tyydyimme tutkimaan huikean kokoista Katedraalia ulkoapäin. Sen verran livahdin messun alussa avoimesta ovesta sisään, että pääsin vähän kurkistamaan myös sisäpuolelle. Yhteislippu, jolla pääsee Katedraaliin, La Giralda kellotorniin ja Salvador kirkkoon maksoi 10 euroa. Lippuja voi ostaa ennakkoon täältä. Katedraalin katolle pääsee myös erillisellä lipulla.

Sevillan Katedraali on huikean kokoinen jättiläinen.Giralda on Sevillan tunnetuin maamerkki.Katedraali ei ole pelkkä nähtävyys. Siellä järjestetään messuja säännöllisesti.

Toinen Sevillan päänähtävyyksistä, Real Alcazar, sen sijaan tuli kierrettyä. Tämä kuninkaallinen palatsi oli alunperin maurien linnoitus, joka vuosisatojen aikana on saanut niin arabialaisia, goottilaisia kuin renessanssityylin piirteitä.

Linnan alueella on laajat ja hienot puutarhat, joten aikaa kannattaa varata myös näissä kiertelyyn. Sisäänpääsy palatseihin ja puutarhoihin maksoi 11.50. Lippuja ennakkoon voi ostaa täältä.

Tämä matka -blogista löytyy muuten kiinnostava juttu Sevillan katedraalista, La Giralda kellotornista ja Alcazarista. Postauksen löydät täältä.

Real Alcazarissa kannattaa kiinnittää huomiota hienoihin yksityiskohtiin.Alcazarin puutarhoissa asustelee riikinkukkoja.

Yksi Sevillan mahtavimmista nähtävyyksistä on Plaza de España, Espanjalainen aukio. Kaikessa mahtipontisuudessaan tämä aukio on häkellyttävän kaunis. 1928 iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten rakennettu valtaisa kokonaisuus on jopa romanttinen. Kanaalin ylittäviä siltoja, suihkulähde, pylväikköjä, kauniita kaakeleita… Arkkitehti on selvästi ollut melkoinen romantikko. Ihailtavaa riittää täysi laidallinen.

Jokainen Espanjan maakunta on saanut aukiolla oman hienoin kaakelein koristellun nimikkopenkin. Pitihän se tietysti saada itsestä kuva missäpä muualla kuin Malagan penkillä. Lisää kauneutta löytyy aukion vieressä olevasta Maria Luisa -puistosta.

Plaza de España tekee vaikutuksen.Kannattaa piipahtaa myös kauniissa Maria Luisa -puistossa.

Aivan eri maailmasta sen sijaan on merkillinen rakennelma Metropol Parasol, 2011 valmistunut maailman suurin puurakennelma. Kuudesta sientä muistuttavasta osasta koostuva kokonaisuus on valmistettu suomalaisesta männystä.

Viiden euron hintaisella lipulla pääsee 26 metriä korkean rakennelman kattotasanteelle katselemaan näköaloja. Hissi ja lipunmyynti ovat katutason alapuolella olevassa kerroksessa. Näköalojen puolesta suosittelen kyllä ennemmin korkeampia torneja kuten Giraldia tai Torre del Oroa.

Suomalaista puuta maailmalla. Arkkitehdilla on ilmiselvästi ollut kanttarelli muotomallina.

Hienojen nähtävyyksien lisäksi minusta parasta Sevillassa on elämää sykkivä vanha kaupunki. Kannattaa kierrellä entisen juutalaiskaupunginosan, Santa Cruzin, kapeilla kujilla, aistia kauniiden aukioiden kuten Plaza del Salvadorin, Plaza Nuevan ja Plaza del Cabildon tunnelmaa tai vain ihailla Sierpes, Cuna, Tetuan tai Velásques -katujen kauniita liikkeitä.

Jos haluat maistaa ainakin minusta ehkä parasta koskaan syömääni jäätelöä, älä ohita Maria Limones -nimisiä jäätelöbaareja. Ja jos haluat mennä baariin, jossa kaikki kokoontuvat, käy Plaza del Salvador -aukiolla olevassa La Antiqua Bodequitassa. Paikallinen tunnelma on taattua. Viikonloppuna ravintolan terassin asiakkaat tuntuivat täyttävän puolet aukiosta.

Pelkästään vanhan kaupungin kaduilla saisin itse vietettyä varmasti kokonaisen viikon. Romantikon kannattaa suunnistaa Guadalquivirjoen varteen ihailemaan kaupunkia iltavalaistuksessa.

Santa Cruzin tunnelmaa. Kivoja tuliaisia.

Paras matkavinkki minusta on varata Sevillalle useampi päivä. Kyse on kuitenkin Espanjan neljänneksi suurimmasta kaupungista, joten päivässä eikä kahdessakaan tästä ihanuudesta saa paljoa irti.

Sevillassa on jotain kummaa kiehtovuutta. Tuntuu, että kaupunki jättää jonkinlaisen kaipuun päälle. Sevillaa on saatava lisää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You may also like

25 comments

Pirjo Poikela 10.2.2020 - 10:39 pm

Suuret kiitokset Sevillan kattavasta esittelystä! Niin paljon helpottaa ensikertalaista. Auto on jo vuokrattuna! (Kun vaan selviäisimme pysäköinti- ja muitta sakoitta!)

Reply
Annemaria 11.2.2020 - 10:43 am

Kiva juttu, jos näistä tiedoista on hyötyä. Eiköhän kaikki mene hyvin. Luulen, että jos pystyy välttämään auton kanssa vanhan kaupungin ydintä ja sen kapeimpia katuja, ei huolta. Mukavaa matkaa teille.

Reply
Tiina 11.2.2020 - 10:53 am

Todella mainio kirjoitus; niin paljon yksityiskohtaista tietoa kulkemisesta, majoittumisesta, ruokailusta, nähtävyyksistä… hyvät kuvat lisänä. Lukiessa tulee tunne että on itse mukana reissussa! Kirjoitustesi perusteella olen ihastunut Fuengiroloaan ja sen lähistöllä oleviin kyliin ja kaupunkeihin, Sevilla siirtyi to do/ to visit -listalle. Espanjassa olen reissannut niin mantereella kuin saarillakin mutta tuo etelä on jäänyt vähemmälle. Kiitos tästä jutustasi!

Reply
Annemaria 11.2.2020 - 10:47 pm

Kiitos Tiina. Mukavaa, jos näistä jutuista on sulle jotain hyötyä. Matkustelin itse aiemmin paljon Espanjan pohjoisosissa, kunnes Andalusia nappqsi ison palan sydäntä. Tässä osassa maata on melkoinen kattaus kauniita kaupunkeja ja kyliä, historiaa ja omaleimaista tunnelmaa, joiden perässä kannattaa matkustaa. Bienvenidos vaan 🙂

Reply
Merja 16.2.2020 - 11:59 am

Hei, kiitos kattavasta selvityksestä Sevillan saloihin, tulevat tarpeeseen. Olen lukenut vuosia eri matkablogeja, mutta sinulta olen saanut eniten konkreettista infoa niin julkisilla kulkemisesta kuin majoituksesta sekä paikallisopastusta ihanien kuvien lisäksi.

Reply
Annemaria 16.2.2020 - 9:58 pm

Kiitos Merja. Joskus joutuu käytännön juttuja etsimään niin tuhottoman hankalasti, että olen päättänyt jakaa kaiken lukijoilleni, jos jollekulle vaan niistä on jotain hyötyä. Kiva, jos näin on 🙂

Reply
Hanneli / toisiinmaisemiin 17.2.2020 - 7:52 pm

Oi, Sevillaan minäkin ihastuisin. Koko Andalusia on ollut niin paljon enemmän kuin osasin koskaan kuvitellakaan. Eikä yhtään harmita, että siellä on tullut käytyä useasti.

Reply
Annemaria 17.2.2020 - 11:35 pm

Mä oon kanssa ihastunut Andalusiaan niin, että voisin sille serenaadeja kirjoittaa 🙂 Se huono puoli tässä on, että olen jäänyt vähän jumiin. Mutta kun toistaiseksi ei ole kiinnostus pätkääkään laskenut.

Reply
Sonja | FIFTYFIFTY 19.2.2020 - 10:40 am

Sevillaan on tehnyt mieli jo pidemmän aikaa! Onneksi näillä näkymin viimeistän ensi vuonna pääsen itsekin tuonne ihailemaan paikkoja. Tässä oli tosi kattavasti vinkkejä ravintoloista ja nähtävyyksistä, pitääkin palata tämän ääreen myöhemin. 🙂

Reply
Annemaria 22.2.2020 - 10:33 am

Uskonpa, että Sevillaan et pety. Kun ensimmäisen kerran menin itse Sevillaan, mietin vain, että miksen ole käynyt täällä jo aiemmin :). Unelma visualistille, kulinaristille ja kaupunkidiggarille.

Reply
Tiina Johanna / Kookospalmun alla 19.2.2020 - 1:12 pm

Upea Sevilla! 🙂 Rakastan matkailla Espanjassa ja sehän on jo ollut toinen kotimaanikin hetken aikaa, Valenciassa asuessamme. Sevillassa en ole vielä koskaan päässyt käymään ja se olisi juurikin tänä vuonna toiveena vihdoin käydä katsastamassa. Tämä postaus tuli siis juuri sopivaan aikaan! Tuo Plaza de Espana on jo itsessään tarpeeksi hyvä syy matkata Sevillaan kauneutensa puolesta, mutta kaupunki on muutenkin varmasti todella ihana ja kokemisen arvoinen. Upeita maisemia ja kauniita kuvia! 🙂

Reply
Annemaria 22.2.2020 - 10:38 am

Aah, niin ihana tuo Valencia myös. Sevillassa vaan on se Andalusian henki, joka tekee siitä omalla tavalla erilaisen. Siitä vaan Renfen kyytiin 🙂

Reply
Heidi - Maailman äärellä 19.2.2020 - 9:14 pm

Sevilla on kyllä upea! Olen muutamanan kesänä ollut Cadizissa, joka on minun ihan lemppari, ja sieltä käsin olen sitten käynyt Sevillassa. Voisin kyllä sinne taas palata, vaikka oikeastaan vieläkin enemmän tykkään Granadasta. Mutta se kaikista rakkain Andalusiassa on juuri Cádiz, koska siellä on myös meri <3. Ja aivan mieletön valo!

Reply
Annemaria 22.2.2020 - 10:42 am

Cadiz on selvästi kaupunki, joka vetoaa myös tunteisiin ja joka ei ehkä avaudu niin helposti kuin Sevilla. Cadiz joko vie mennessään tai sitten jättää kylmäksi. Kyllä Andalusiassa on vaan hienoja kaupunkeja!

Reply
Anne/ Matkahetket 20.2.2020 - 10:37 am

Olipa kattava postaus Sevillasta! Ja upeita kuvia. 🙂

Reply
Annemaria 22.2.2020 - 10:42 am

Kiitos Anne. Kauniista paikoista saa kauniita kuvia 🙂

Reply
Piyya 21.2.2020 - 10:42 pm

Taas kerran, niin hyviä vinkkejä. Tuntuu että talvesta toiseen inspiroit minua ja minä vaan en saa ostettua lentoja Malagaan 😂
Kuinkahan monta talvea vielä jatketaan näin, koska toivon että olette taas ensi talven siellä valon maassa. Ja Sevillahan on selvästi vienyt palan sinusta.

Reply
Annemaria 22.2.2020 - 10:46 am

Juu, Sevilla on vienyt ison palan. Ehkä liiankin ison, nähtäväksi jää… Mutta sinä, tule nyt ihmeessä Malagaan!

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 22.2.2020 - 9:00 am

Sevilla on ehdottomasti yksi lempikaupunkejani Espanjassa. Tai olisiko kenties jopa se mieluisin. Kaupungissa vaan on jotain niin ihanaa. Paljon katsottavaa, paljon ihmeteltävää. Olen vieraillut Sevillassa useasti ja aina vaan tekisi mieli mennä uudestaan.

Reply
Annemaria 22.2.2020 - 10:49 am

Sevillassa on minusta kaikki, mitä odotan hyvältä kaupunkikohteelta: kauneutta, historiaa, paikallistunnelmaa, hyvää ruokaa ja viiniä, nähtävyyksiä, tunnelmaa ja duendea. Vieläkö sen voisi siirtää meren rannalle 🙂

Reply
Annika M 22.2.2020 - 11:49 pm

Ihana ja kiinnostava juttu Sevillasta, johon olen aikonutkin mennä käymään ens Espanjan reissulla loppuvuodesta. Todellakin hyödyllisiä vinkkejä!

Reply
Annemaria 25.2.2020 - 8:13 pm

Jos saisin valita Espanjasta vain yhden kaupungin, valinta olisi helppo. Sevillaan ehdottomasti 🙂

Reply
Kohteena maailma / Rami 23.2.2020 - 11:15 am

Olen käynyt Andaluciassa useasti, mutta Sevillassa en vielä. On ollut pitkään suunnitteilla, kiehtoo kaupunki. Kuten suurin osa historiallisista Espanjan sisämaakaupungeista.

Reply
Annemaria 25.2.2020 - 8:15 pm

Sevilla, the Best 🙂

Reply
Herkuttele Sevillassa – parhaat löytämäni ravintolat – Lähtöportti 15.9.2023 - 3:39 pm

[…] vielä marraskuussakin niin lämpimiä, että jäätelö houkuttelee kaduilla kulkijoita usein. Samppanjaa muovimukista -blogissa kehutusta María Limones -jäätelöbaarista tulee nopeasti myös meidän suosikkimme, […]

Reply

Leave a Comment