Maailma on sekaisin

12.3.1940 loppui talvisota. Siitä tuli toissapäivänä kuluneeksi tasan 80 vuotta. Ikävä kyllä Suomi on jälleen sodassa. Toisenlaisessa sodassa, jota käydään samaan aikaan kaikkialla maailmassa.

Uuden sodan vihollinen on näkymätön. Se on niin pieni, että sen voi nähdä ainoastaan mikroskoopilla, mutta niin suuri, että se saa koko maailman pois tolaltaan.

Tämä vihollinen ei tunnista maanosia, maita, kansoja eikä rajoja. Sitä ei pidellä aseilla, ei miesvahvuuksilla eikä pakotteilla. Salakavalasti se lähettää joukkojaan ympäri maapalloa, kaataa heikoimpia ja puolustuskyvyttömiä ja kylvää samalla pelkoa ja paniikkia.

Korona on saanut maailman täysin sekaisin. Niin sekaisin, että valtiovallat suunnittelevat poikkeuksellisia toimenpiteitä. Sellaisia, joita otetaan käyttöön vain silloin, kun maata uhkaa jokin suuri vaara. Suomen hallituskin suunnittelee valmiuslain käyttöönottoa.

Toissa aamuna Fuengirolan taivas hehkui oranssinpunaisena. Auringonnousun aikaan kipittelin juna-asemalle pirteässä aamusäässä. Linnut pitivät äänekästä kevätkonserttia, ilmassa tuoksui kesälle. Oli tulossa upea päivä. Kaikki oli hyvin.

Lähdin jälleen Suomeen töihin tarkoituksenani palata Semana Santalla, pääsiäisviikolla.

Sitten syttyi sota. Sota Koronaa, näkymätöntä vihollista vastaan. Aiemmin se oli ollut kaukaisen Kiinan ongelma ja yhtäkkiä se koskettaakin minua joka suunnalta.

Terveisiä kotirintamalta karanteenista. Pitäisi olla 14 vuorokautta poistumatta kotoa. En voi käydä asiakkaiden luona, en voi tavata ystäviäni, en voi mennä ihmisten ilmoille minnekään, sillä voin olla tietämättäni tartuttaja. Onneksi sentään voin tehdä töitä kotoa käsin. Tässä kohtaa se onkin pelastukseni. Ja toki onni on se, että ainakin tällä hetkellä tunnen itseni täysin terveeksi.

Vielä toissapäivänä luulin, että Koronasta huolimatta voisin elää ihan tavallista elämää, kunhan muistaisin huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja välttää suuria yleisötapahtumia. Vaikka töihin ei niin mukavaa ollutkaan palata, lohdutin itseäni vielä yhdestä jäljellä olevasta mahdollisuudesta viettää kevättä Aurinkorannikolla.

Tänään Espanja julisti maahan hälytystilan. Maanantaista alkaen koko Espanjaan tulee ulkonaliikkumiskielto, mikä käytännössä sulkee 15 vuorokaudeksi koko maan lukuunottamatta ruokakauppoja ja apteekkeja.

Nyt kyllä käy suuresti sääliksi miestäni, jolla on aikamoisen yksinäiset viikot edessä. Samalla olen myös huolissani niin rakkaimpani kuin Fuengirolassa olevien muidenkin läheisteni ja ystävieni terveydestä.

Huolissani olen myös siitä, että mitä todennäköisemmin minä en lennä pääsiäiseksi takaisin Aurinkorannikolle. Nyt huhutaan myös Espanjan rajojen sulkemisesta. Jos huonosti käy, mieskään ei lennä Suomeen, koska siinä tapauksessa ei kaiketi ole enää lentojakaan. Milloinhan me seuraavan kerran oikein nähdään? Ja eihän meillä ole enää Espanjan asuntoakaan huhtikuun jälkeen.

Minusta tämä kaikki on niin outoa, etten voi edes oikein ymmärtää. Samalla myös pelottavaa ja huolestuttavaa. Kaikki valtiolliset toimenpiteet tuntuvat kumman ylimitoitetuilta. Väkisinkin olen alkanut miettimään, että onko tässä oikeasti kyse jostain sellaisesta, mitä en ymmärrä. Täytynee vain luottaa siihen, että minua viisaammat tekevät viisaita päätöksiä.

Minä niin toivon, että tämä sota voitetaan ja vihollinen nujerretaan mahdollisimman pian. Ja että tämä sota vaatii uhreja mahdollisimman vähän. Joka tapauksessa elämme poikkeuksellisia aikoja.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista