Lyhyiden matkojen huonoin puoli on siinä, että ne loppuvat aivan liian aikaisin. Matkan loppupuoliskolla alkaa minuun usein iskeä loppuahdistus. Ahdistus siitä, että päivät loppuvat, enkä ole omasta mielestäni ennättänyt nähdä vielä juuri mitään.
Niin nytkin. Viikon mittaisella Teneriffan lomareissulla, toiseksi viimeisenä matkapäivänä, se iski. Vaikka kuinka hyvältä olisi tuntunut uppoutua shoppailun riemuihin (niin monta ihanaa kesämekkoa vielä löytämättä) tai unohtua hotellin viihtyisälle uima-allasalueelle Aperol Spritziä siemailemaan, ei auttanut. Reissaajan mieli on rauhaton.
Niinpä istahdin Costa Adejen linja-autoasemalta bussiin nro 110 suuntana saaren pääkaupunki Santa Cruz. Teneriffan bussiliikenteelle voi kyllä antaa suuret kiitokset. Joka puolelle pääsee näpsäkästi. Santa Cruziinkin busseja kulki 20 minuutin välein eikä lippu paljoa maksanut. Ostohetkestä 24 tuntia voimassa oleva lippu kustansi ainoastaan 12 euroa ja kävi kaikkiin saaren busseihin.
Hienoa katutaidetta.Yksi kaupungin monista aukioista, Plaza de España.
Tunnin ja kymmenen minuutin päästä hyppäsin bussista pois Teneriffan pohjoispuolella Santa Cruzissa. Olin lähtenyt matkaan sen verran nopealla päätöksellä, etten ollut ennättänyt laisinkaan tutkailemaan, mitä täällä saaren suurimmassa kaupungissa kannattaa nähdä. Tiesin ainoastaan, että Santa Cruzissa asustaa reilut 220 000 asukasta.
Mutta toisaalta, tulisin viettämään kaupungissa vain muutaman tunnin, joten parasta tällä aikataululla oli oikeastaan keskittyä vain kävelyyn ja ilmapiirin aistimiseen. Ja siihen Santa Cruz oli erinomainen. Keskusta-alue oli tiivis, helppo ja selkeä. Jalan pystyi näkemään jo pienessä ajassa paljon.
Heti huomasin, että nyt tultiin aitoon espanjalaiseen kaupunkiin. Elämä oli hyvin paikallista. Etelän turistialueisiin verrattuna täältä puuttui sankoin joukoin vaeltava shortsi- ja toppikansa.
Arvelin, että uimarantojen puute on vaikuttanut siihen, miksei Santa Cruz ole noussut suuremmin turistien suosioon. Kaupunkialueella uidaan rakennetuissa merivesialtaissa. Tosin vain noin seitsemän kilometrin päässä on Teneriffan kauneimpana pidetty hiekkaranta Playa de las Teresitas.
Santa Cruzin ilmastoa pidetään myös saaren eteläosaa epävakaisempana. Tiedä sitten. Vuoden keskilämpötila näyttää olevan 22 plus astetta.
Santa Cruz on yksi Espanjan merkittävimpiä matkustajasatamia.Iloisen värisillä raitiovaunuilla pääsee vaikka lähikaupunki La Lagunaan.Santa Cruz on vihreä kaupunki. Suuret puut varjostavat katuja ja aukioita kaikkialla.
Yksi iso osa Santa Cruzin turismia ovat risteilymatkailijat. Itse asiassa koko kaupungin voimakas kehitys 1800-luvulla pohjaa merenkulkuun ja Amerikkaan matkaavien laivojen väliankkurointiin Santa Cruzin satamaan. Nykyisin kaupungissa pysähtyvät mm. monet Karibialle suuntaavat suuret risteilyalukset. Käyntihetkelläni näinkin satamassa aivan julmetun kokoisen risteilijän.
Hain turisti-infosta kaupunkikartan ja jäin jutustelemaan toimiston matkailuneuvojan kanssa samalla kun pitelin yllättävää ja onneksi nopeasti ohi kiitävää sadekuuroa. – On niin harmi, että sinulla on vain noin vähän aikaa. Tässä kaupungissa on paljon nähtävää, ehkä enemmän kuin muissa saaren kaupungeissa yhteensä, ylen ystävällinen virkailija suitsutti kotikaupunkiaan.
Santa Cruzin keskusta tuntui sopivan kokoiselta kävelyyn. Suunnistin ensi alkuun siirtomaahenkiseen kauppahalli El Mercado de Nuestra Señora de Africaan. Normaalien torikauppatuotteiden lisäksi hallissa oli muutamia pikkuravintoloita ja keskellä toriaukiota käsityöyrittäjiä myymässä tuotteitaan.
Mielenkiintoinen kauppahallirakennus on vuodelta 1944.Santa Cruzin teatteri.
Lähellä kauppahallia sijaitsee betonisessa bunkkerimaisessa rakennuksessa nykytaiteen museo TEA – Tenerife Espacio de las Artes. Matkailutoimiston nainen suositteli minulle käyntiä siellä, mutta aikapulan takia päätin jättää museon suosiolla seuraavaan kertaan. Piipahdin kuitenkin museon kivassa kaupassa, jossa oli myynnissä mm. paikallisten suunnittelijoiden koruja ja tekstiilejä.
Olisi ollut mukava käydä myös Karnevaalimuseossa katsomassa menneiden vuosien karnevaaliasuja. Santa Cruzissa järjestetään helmi-maaliskuun kieppeillä maailman toiseksi suurin karnevaalitapahtuma Rio de Janeiron jälkeen. Joka vuosi juhliin osallistuu jopa 250 000 henkilöä. Tänä vuonna karnevaalia vietetään 28.1.-6.3. välisenä aikana.
Kaivelemaan jäivät myös Santa Cruzin mittava kasvitieteellinen puutarha Palmetum ja kaupungin keuhkoina pidetty García Sanabria puisto. Minun on aina yhtä vaikeaa jättää väliin puistoja, kukkia ja suihkulähteitä.
Eksyin Santa Cruzin vanhimpaan historialliseen kaupunginosaan ja siellä La Noria kadulle (Calle La Noria) ihastelemaan sen vanhoja ja värikkäitä taloja. Osa taloista oli hyvässä kunnossa, mutta myös rappioromantiikkaa oli tarjolla tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ikävän moni vanha rakennus kaipasi kipeästi remonttia.
Tällä kadulla bongasin myös kivan näköisiä ravintoloita ja terasseja, joita Santa Cruzissa näytti riittävän vähän joka puolella. Jostain luin, että ruokakriitikoiden mukaan Santa Cruz on erinomainen ruokakaupunki ja täällä sijaitsevat saaren parhaat ravintolat.
Ilokseni panin merkille hintatason notkahduksen saaren eteläosan turistikaupunkeihin verrattuna. Ulkona syöminen ja juominen oli selkeästi täällä edullisempaa.
Kiinnitin huomiota myös kaikkialla kaupungin ylle levittäytyviin valtaisan kokoisiin puihin. Varjostavat varmasti mukavasti kuumina hellepäivinä, mutta samalla tuovat kauniin vehreyden katukuvaan.
Kaiken kaikkiaan Santa Cruzista jäi oikein miellyttävä kuva. Se ei jäänyt mieleen erityisen kauniina kaupunkina, ehkä paikka paikoin jopa hieman rujona. Sen sijaan Santa Cruz erottui sympaattisena ja aidon konstailemattomana oikeana kaupunkina, jossa hyvinkin voisin viettää pidemmän aikaa uppoutuen paikalliseen espanjalaiseen elämänmenoon.
Jospa vaikka jo ensi syksynä tapaisimme uudelleen?
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
4 comments
Kaivelee vieläkin, että Santa Cruz on jäänyt käymättä parin Teneriffan reissun aikana. Mutta, kolmas kerta toden sanoo, sinne mennään vielä.
No mutta sittenhän on hyvä syy mennä uudelleen 🙂 En itse paljoa odottanut Tenriffalta, lähinnä viikon leppoisaa lomaa, mutta yllätyin iloisesti. Saareltahan löytyy paljon nähtävää ja mielenkiintoisia retkikohteita.
Ohhoh, onpa yllättävää, että Santa Cruzissa järjestetään maailman toiseksi suurin karnevaalitapahtuma. Olisin luullut, että Brasiliassa tai muualla Etelä-Amerikassa.
Epäilin tätä itsekin, että onkohan tässä tullut virhe. Piti varmistaa Santa Cruzin matkailun sivuilta. Näin väittävät. Tuo karnevaalimuseo olisi ollut kyllä kiva käyntipaikka.