Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Tag:

Andalusia

AndalusiaCosta del SolEspanja

Suloinen Nerja kätkee maan alle suuren luonnonihmeen

by Annemaria 15.11.2017

Tässä kaupungissa on yksi nähtävyys ylitse muiden.

Syy miksi matkustin Malagasta 50 kilometrin päähän Nerjaan oli sen kuuluisin nähtävyys, Euroopan suurimpiin kuuluva tippukiviluolasto. Tippukiviluolat olivat jääneet kummittelemaan mielen sopukoihin jo lapsuudessa ahmimistani Viisikko-kirjoista. Yli 40 vuotta kuitenkin kului ennen kuin pääsin itse toteamaan olivatko tippukivimuodostelmat niin ihmeellisiä kuin Enid Blyton niitä kuvasi.

Nerjaan pääsee Malagasta bussilla tosi helposti. Busseja kulkee useita tunnissa ja matka kestää vuorosta riippuen tunnin molemmin puolin. Liput ostetaan etukäteen Malagan bussiasemalta Alsan lippuluukulta tai sen edessä olevista automaateista. Hintaa yhdensuuntaiselle matkalle tulee 4.51 euroa. Aikataulut löydät täältä: https://www.alsa.com/en/web/bus/home

Bussilla pääsee Malagasta suoraan luolille (Nerja Cuevas) tai Nerjan linja-autosemalta reilun euron hintaan. Vilkkaimpina aikoina viiden kilometrin päässä oleville luolille pääsee myös Nerjan keskustasta katujunan kyydissä, johon myydään 15 euron hintaista yhdistelmälippua, joka sisältää sisäänpääsymaksun ja kyydin. Normaalisti sisäänpääsymaksu on 10 euroa. Itse suuntasin luolille marraskuisena maanantaiaamuna ja kuulin perillä, että sisäänpääsy on ilmainen. Tässä jälleen yksi hyvä syy matkustaa ns. low seasonina.

Liput luoliin ostettiin erillisestä lippukojusta ja lipusta näkyi aika milloin tuli viimeistään olla sisällä vastapäisessä rakennuksessa. Yllättäen itse tippukiviluolista ei näkynyt ulospäin minkäänlaista viitettä, joten en meinannut heti hoksata, missä sisäänkäynti oikein oli. Kyse on todellakin maansisäisestä aarteesta.

Alkuun katsottiin lyhyt esittelyvideo ja sen jälkeen luoliin mentiin ryhmänä. Luin jostain, että luolasto käsittää 430 porrasta, joten jos liikkumisessa on ongelmia ehkä kannattaa harkita kahteen kertaan. Nousuja ja laskuja oli reitillä paljon.

Tippukiviluolasto oli ihmeellinen! Ehdottomasti enemmän kuin osasin odottaa. Kun kuljin pitkin luolien käytäviä ja tuijottelin ympärilläni olevia epätodellisia kalkkikivimuodostelmia, tuli jotenkin kummallinen unenomainen tunne. Ihan kuin ympäristö ei olisi ollut ollenkaan totta. Naureskelinkin, että tuntui kuin olisin tullut osaksi Viisikon seikkailuja.

Vasta 1959 löytyneellä luolastolla arvellaan olevan ikää noin viisi miljoonaa vuotta. Jo tämä aikajänne sai meikäläisen hiljaiseksi.

Jos menet Nerjaan, älä jätä tätä ihmettä näkemättä.

Miltä Nerja sitten muuten näytti? Reilun 20 000 asukkaan pikkukaupunkia voisi luonnehtia suloiseksi lomakyläksi. Paikka on pieni, mutta hyvin sievä muutaman päivän leppoisaan lomailuun, etenkin jos sää sattuu suosimaan.

Rakennuskulttuuri Nerjassa on matalaa, mikä korostaa entisestään viihtyisää ja vehreää pikkukaupunkitunnelmaa. Nerjaa reunustava vuoririvistö ja jyrkät kalliorannat antavat paikalle mukavasti vaihtelevuutta ja monimuotoisuutta. Katukuva valkoisine taloineen näyttää huolitellulta, voisi sanoa jopa vauraalta.

Joltain keskustan sivukadulta löysin oivan lounaspaikan. Etenkin monipuolisia kasvisruokia tarjoavan Restaurante La Joyan 12.90 maksava päivänmenu ”menu del día” oli herkullinen. Iso peukku marokkalaiselle vegelautaselle. Alkoivat nimittäin tapakset tulla jo korvista ulos, vaikka niistä kovasti pidänkin. Mutta rajansa kaikella.

Niin turistit kuin paikalliset kokoontuivat sunnuntai-iltana keskustan pääaukiolle ja näköalapaikalle Balcon de Europelle. Auringon laskiessa ja värjätessä ympäristön vaaleanpunaiseksi näkymä oli kerrassaan viehättävä ja tunnelma tapissa. Taustalla soitteli nuori nainen viulua, mitä oli ilo kuunnella. Kerrankin jotain muuta kuin Quantanameraa epävireisellä kitaralla.

Vietin Nerjassa yhden yönseudun, mutta olisi siellä mennyt toinenkin. Tippukiviluolien lisäksi mitään muuta ihmeempää nähtävää kaupungissa ei ole, parasta oli paikan letkeä tunnelma. Samaa mieltä ovat varmasti ne sadat ruotsalaiset, joita tuntui Nerjassa olevan melkoisesti.

Mukavaa olisi ollut, jos olisin ennättänyt lekottelemaan jollain rantakallioiden väliin jäävällä hiekkapoukamalla, mutta toivottavasti ensi kerralla. Olen vieläkin niin hämmentynyt ja ihastuksissa tippukiviluolista, että voisin hyvinkin mennä siellä käymään uudelleen. Nerjasta jäi lämmin mieli.

http://www.thenerjacaves.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

15.11.2017 2 comments
Costa del SolEspanja

Säästä majoituksessa – matkusta Manner Espanjaan talvikuukausina

by Annemaria 12.11.2017

Jaksan aina vaan ihmetellä Espanjan majoitushintoja vilkkaimman turistisesongin ulkopuolella. Hinta laatusuhde on kohdallaan, sillä jo muutamalla kympillä yöltä irtoaa tasokas hotellihuone tai hyvätasoinen apartementos-huoneisto.

Matkailin nyt toistamiseen Espanjan kaupungeissa marraskuussa ja totesin jälleen samaa kuin aiemmin. Kun matkustaa silloin, kun vilkkain turistikausi on ohitse, säästää mukavasti majoituskustannuksissa. Eikä tasosta tarvitse juurikaan tinkiä, vaikka matkabudjetti olisikin tiukka.

Nyt viimeisimmällä matkallani Andalusiassa majoituin kolmessa eri maksullisessa majapaikassa: kahdessa hotellissa ja yhdessä yksityisessä huoneistossa. Varailin majoitukset vasta päivää tai kahta ennen matkapäivää. Tässä vaiheessa loppuvuotta turistikausi alkaa olla ohitse ja majoituskohteita näytti olevan hyvin saatavana.

Jonkinlainen hyvä mäihä näytti tällä kertaa käyvän, sillä sain mielestäni parasta hinta laatusuhdetta, mitä koskaan aiemmin. Olin jopa hieman hämmästynyt saamistani hyvistä hotellihuoneista, sillä niin monesti yksin reissatessani olen saanut kokea, että sinkkumatkaajalle annetaan usein se hotellin pienin ja hikisin huone.

Córdobaan matkasin veljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Majapaikaksemme varasin upouuden Apartemento entre Patios Valladaresin. Huoneisto oli tullut vastikään booking.comille vuokraukseen eikä siitä juurikaan ollut arvioita. Yleensä etsin kohteita, joista löytyy riittävästi palautetta, joten vähän arvelutti vuokrata tätä kohdetta.

Pelkoni osoittautui aivan turhaksi, sillä huoneisto oli yksi parhaita, joita olen koskaan vuokrannut ja hinta laatusuhteeltaan ehdottomasti aatelia. Kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, olohuone, täydellisesti varustettu keittiö, terassi ja käytössä vielä taloyhtiön sisäpihapuutarha hintaan 64 euroa kolmelta hengeltä/vrk. Kaikki oli uutta, puhdasta, kauniisti sisustettua ja hillittömän siistiä sekä sijainti mitä parhain vanhan kaupungin ytimessä. Lämmin suositus tälle huoneistolle. Taso on niin hyvä, että hinta kestää vaikka tuplauksen.

Jo rappukäytävä antoi osviittaa hyvästä tasosta.

Córdoba kolahti sen verran syvälle, että päätin jäädä yksikseni kaupunkiin vielä pidemmäksi aikaa. Ikävä kyllä apartementoksemme oli jatkossa varattu, joten jatkoin lomailua majoittumalla keskustan hotelli Eurostars Patios de Cordobaan.

Neljän tähden hyvätasoinen, vasta remontoitu 2-hengen huone aamiaisella maksoi 77 euroa vuorokaudelta. Huone oli mukavan tilava, hyvin hiljainen ja aamiainen melko runsas. Tykkäsin myös kovasti hotellin alakerran patiosta, jossa oli iltaisin mukava istuskella tähtitaivaan alla viinilasillisen ääressä blogijuttua kirjoitellen. Toinen sisätilapatio sijaitsi hotellin aulan vieressä.

Kolmas onnistunut hotellivaraus oli rantakaupunki Nerjasta. MB Boutique Hotel oli kolmen tähden hotelli, jossa oli neljän tähden huone ja viiden tähden palvelu. 49 euron hintaan sain juniorisuiten, johon kuului 33 m2:n huonetila. Extraleveä kylpyamme, kaksi julmetun kokoista telkkua, playstation-asema videopeleineen, kahvikone, kylpytakki ja tohvelit sekä kaikki minibaarin tuotteet euron kappalehintaan lisäsivät viihtymistä. Hintaan sisältyi myös ihan hyvä buffet-aamiainen, joten voisinpa sanoa, että tämä hinta laatusuhde tuntui suorastaan hemmottelulta. Erikoista hotellilla oli, että se oli tarkoitettu vain aikuisille.

Katolla oli mukavat auringonottotilat poreammeineen.

Vaikka marraskuuta elettiin, Andalusiassa ei tarvinnut tinkiä myöskään keleistä. Kaksiviikkoisen matkarupeamani jokaisena päivänä aurinko helotteli taivaalla lämpötilan kivutessa parhaimmillaan (minulle tosin pahimmillaan) yli hellerajan.

Sopii kysyä, miksei matkustaisi manner-Espanjaan meidän talvikuukausina? Vähemmän turisteja, edullisemmat hinnat, mutta kelit pääosin kesäiset. Sopii ainakin minulle.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

12.11.2017 8 comments
AndalusiaEspanja

Tunnelmallinen Córdoba on Andalusiaa aidoimmillaan

by Annemaria 9.11.2017

Kapeilla kujilla ja patioilla lähes kuulee flamencokenkien kopseen.

Reilut pari vuotta sitten reissasin Andalusiaa useamman viikon ajan. Tällöin tulivat tutuiksi Andalusian merkittävimmät kaupungit: iki ihana Sevilla, Granada ja Malaga. Yksi jäi joukosta kuitenkin käymättä, Andalusian neljänneksi suurin kaupunki Córdoba. Kaupunki tunnetaan erityisesti La Mesquita moskeijasta, joka on Granadan Alhambran ja Barcelonan Sagrada Familian jälkeen Espanjan kolmanneksi suosituin monumenttinähtävyys.

Tällä reissullani Aurinkorannikolle päätin korjata asian ja markustin Malagasta 160 kilometrin päähän Córdobaan katsomaan, miltä näyttää tämä vanha sivistyksenkehto, joka oli aikoinaan merkittävä kolmen kulttuurin ja kolmen uskonnon kohtaamispaikka. 152 eKr roomalaisten perustamassa Córdobassa voi nähdä rinnatusten merkkejä niin muslimien, kristittyjen kuin juutalaisten vaikutuksesta.

Córdoban historia ulottuu antiikin Roomaan ja itämaiseen mystiikkaan.

Noin tunnin junamatkan päästä Malagasta löysin todellisen Andalusian helmen. Córdoba ihastutti aitoudellaan, historiallaan, nähtävyyksillään ja ennen kaikkea tunnelmallaan. Vanhan juutalaiskaupunginosan kapeilla kujilla oli mukavaa kierrellä ja kurkistella vanhojen rakennusten sisäpihoille eli patioille. Tai sitten vain istuskella kauniiden talovanhusten reunustamille aukioille viinilasilliselle paikallisten elämänmenoa seurailemaan.

Córdoba oli valkoisia taloja ja kapeita kujia…ja kauniita patiopihoja ja aukioita.

Córdoba edusti minulle juuri sellaista aitoa Andalusiaa, jonka kaduille kuuluu flamencokenkien rytmikäs napse ja kitaran hakkaava staccato, surumielinen sointi ja käheä laulu. Córdoba hurmasi yhtä aikaa menneisyydellään ja vilkkaalla kaupunkielämällään. Piskuiset tapasbaarit, hyvinhoidetut puistot, taivaalla mollottava kuumaakin kuumempi aurinko ja mitä ihastuttavin majapaikka tekivät neljän päivän reissustani täydellisen.

Córdobassa kohtaa kaikkea sitä, mistä tietää olevansa Andalusiassa.

Córdobassa kannattaa ehdottomasti käydä Mesquitan moskeija-katedraalissa, jota rakennettiin kahden vuosisadan ajan vuosina 700-900. 856 pylvästä ja punaraidallista holvikaarta kannattelevat tuota hämmentävää rakennusta.

Kauaa ei moskeija kuitenkaan saanut historiansa aikana palvella muslimimaailmaa, sillä kristitty hallitsija Kastilian kuningas Ferninand III muutatti Mesquitan katedraaliksi 1236.

Voi tietysti miettiä raiskattiinko arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen moskeija muutattamalla se kristittyjen pyhätöksi ja tuomalla islamilaiseen arkkitehtuuriin sinne kuulumattomia asioita. Toisaalta tämä kahden uskonnon ja kahden kulttuurin kohtaaminen saman katon alla tekee siitä omaleimaisen. Ensin astut suureen moskeijasaliin ja hetken päästä löydät itsesi kultauksin koristellusta katedraalista. Ellei Mesquitasta olisi tehty kirkkoa, se olisi tänäkin päivänä maailman kolmanneksi suurin moskeija.

Ensin tulee moskeijaan…ja hetken päästä näyttää tältä.

Toinen nähtävyys missä kannattaa käydä on Alcázar de los Reyes Cristianos. Tässä maurilaisessa linnoituksessa ei itsessään minusta mitään kummempaa nähtävää ollut, mutta sen muurien sisään rakennettu puutarha on kaunis solisivine suihkulähteineen, vesialtaineen, kukkineen ja muotoon leikattuine pensaineen ja puineen. Viehättävä paikka etenkin kauniilla säällä.

Córdobaan pääsee Malagasta kätevästi sekä junalla (Maria Zamprano asema) että bussilla. Bussimatka kestää Alsa-liikenneyhtiön busseilla kaksi ja puoli tuntia ja maksaa aikuiselta noin 10-15 euroa/suunta.

Junalla pääsee reilussa tunnissa lippujen ollessa normijunissa kutakuinkin puolet bussilippua kalliimpia. Nopeita luotijunia kannattaa välttää, sillä yhdensuuntainen matka saattaa niissä maksaa jopa 50 euroa hengeltä. Bussi- ja juna-asema sijaitsevat niin Malagassa kuin Córdobassakin vierekkäin.

Majoituin Córdobassa hotelli Eurostars Patios De Córdobassa ja kertakaikkisen viehättävässä ja hyvin varustetussa uutukaisessa Apartamento entre Patios Valladaresissa. Kirjoittelen vielä myöhemmin lisää siitä, miten mukavahintaista majoitusta Andalusiasta löytää vilkkaimman matkailusesongin ulkopuolella.

Yksi tapa tutustua Córdobaan on hypätä hop on hop off -bussin kyytiin. Suurempi bussi kulkee keskustaa ympäröiviä pääkatuja, pienempi minibussi juutalaiskortteleiden kapeammilla kaduilla. 24 tuntia voimassaolevan lipun hinta oli 17 euroa (marraskuu 2017). Sama lippu käy molemmille linjoille.

Córdoba sai minut täpinöihin niin monella tapaa.

Córdobaan kannattaa ehdottomasti mennä. Nähtävää riittää useammaksi kuin yhdeksi päiväksi, joten kaupungille kannattaa varata aikaa päiväreissua pidempään.

Lisätietoja bussiaikatauluista löydät täältä: https://www.alsa.com/en/web/bus/bus-schedules

ja juna-aikatauluista täältä: https://renfe.spainrail.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

9.11.2017 2 comments
AndalusiaEspanja

Intohimon hetki Granadassa

by Annemaria 24.4.2017

”Deep song always sings in the night.” – Federico Garcia Lorca

Selailin tänään vanhoja matkakuviani ja pydähdyin erään kuvasarjan kohdalla. Hassua miten voimakkaasti muistan vieläkin tuon marraskuisen hetken ja ja sen aiheuttaman innon ja intuition sekaisen kihelmöinnin.

Kiertelin eläväisen Granadan katuja ja jäin sattumalta seuraamaan erään flamencoryhmän katuesitystä. Hyvä niin, sillä se mahdollisti hienon tunnepitoisen elämyksen. Hetken hurmion.

Katu oli kuuma auringon paahteesta. Kivetystä rummuttivat flamencokenkien korkojen hakkaava staccato. Solistin rouheasta äänestä heijastui eletty elämä ja kitaran rytminen sointi antoi raamit tälle hekumalliselle vuoropuhelulle.

Melankolia ja suru vaihtuivat äkisti riehakkuuteen ja tulisuuteen. Tuskaa seurasi nautinto ja hurmio. Kiihkeää tunnelmaa säestivät napakat taputukset ja olé-huudot. Kitaristi, laulaja ja kolme tanssijaa kävivät jännitteistä vuoropuhelua, joka siirsi katsojan tunnetilasta toiseen. Tajusin tuossa hetkessä kuinka hieno tanssi flamenco onkaan.

En muista onko koskaan aikaisemmin mikään esitys pystynyt välittämään minulle niin suurta intohimoa ja tunnelatausta kuin tuo näkemäni nuorten tanssijoiden ja muusikoiden spontaani esitys. Mietin jälkeen päin, miten samassa hetkessä voi olla mukana niin suurta voimaa ja herkkyyttä, samaan aikaan läsnä rakkautta, vihaa ja spontaania iloa.

Luin aikoinani Jason Websterin kirjan Duenden, mikä kertoi nuoren miehen kamppailusta Andalusian mustalaisleireissä hänen yrittäessään oppia taitavaksi flamencokitaristiksi. Matkaa tehtiin välillä sormet verissä mielipuolisella raivolla. Duende oli matkassa.

Espanjalaisesta mytologiasta peräisin olevaa sanaa duende on vaikea selittää. Ehkä se merkitsee jotain sisältä kumpuavaa syvää intohimoa, mystistä ilmaisuvoimaa ja tunnetilaa.

Tuo hetki Andalusian sydämessä, flamencon synnyinsijoilla, oli duendea. Se oli enemmän kuin esitys. Se oli esitys, jolla oli sielu. Vähän niin kuin elämä itse.

Toivon, että joku päivä voin matkustaa Granadaan uudelleen. Vuoropuheluni tuon kaupungin kanssa jäi muutenkin kesken. Haluaisin löytää sen uumenista uusia elämän makuisia rytmejä. Eksyä Albaicin kapeille kujille ja sen hämyisiin flamencoluoliin.

Elämään tarvitaan aina silloin tällöin palanen duendea. Jotta tietää olevansa hengissä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

24.4.2017 2 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Malagaa voi samaan aikaan vihata ja rakastaa

by Annemaria 16.11.2015

Malaga, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Jos Marbella oli pikkusievä ja Fuengirola vähän tylsä, Malagalla on luonnetta näidenkin edestä. Malagan luonne on kuitenkin aika maanis-depressiivinen. Kaksi ensimmäistä päivää inhosin tätä eteläisen Espanjan vilkasta, noin puolen miljoonan asukkaan rosoista kaupunkia.

Aluksi näin vain ränsistyneet talot, roskaiset ja huonossa kunnossa olevat kadut, notkuvat kerjäläiset ja joka puolella jylläävät kaivinkoneet. Sitten jotenkin löysin kaupungin hengen ja kaksi seuraavaa päivää huomasin pitäväni vaeltelusta Malagan vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla.

Ehkä tämä kaksijakoisuus kuvaakin kaupunkia parhaiten. Malagaa voi samaan aikaan sekä vihata että rakastaa. Älä kiinnitä huomiota ulkoisiin puitteisiin, keskity kaupungin tunnelmaan ja elämään.

Malaga on tunteita, köyhyyttä ja elämää kaduilla.MalagaMalaga4Malaga11

Malaga on loisteliasta historiaa ja kauniita rakennuksia.malaga6malaga10Malaga8

Malaga on Espanjan kiertomatkani 15:sta käymästäni kohteesta yksi huonokuntoisimmista kaupungeista, paikka paikoin valtaväylien ulkopuolella aika ikävän näköinenkin. Kadut ja rakennukset ovat vanhan kaupungin helmiä lukuunottamatta pääosin heikossa hapessa ja ympäristö osin melko rähjäistä.

Pääsin kurkistamaan kaupungin heikompaan puoleen varatessani majoituksen ikävä kyllä väärältä puolelta kaupunkia. Sain edullisen tarjouksen Apartamentos San Pablo Malagasta ja itse huoneisto olikin ihan jees, mutta se sijainti! Jos haluat kokea todellista paikallistunnelmaa, mene Trinidad-kadulle ja sen ympäristöön. Huoneeni sijaitsi talon kattoterassin laidalla erillään muista, joka ei ollenkaan lisännyt yksin matkaavan turvallisuuden tunnetta. Vähän tuli rahallista tappiota, mutta tein päätöksen vaihtaa majoituspaikkaa miellyttävimmille kulmille. Suosittelen kaikille Malagaan matkaaville ottamaan majoituksen joen siltä puolelta, missä vanha kaupunki sijaitsee.

Malaga on rähjäisiä rakennuksia.malaga2IMG_1759Malaga3

Taiteen ystävälle kaupungissa on kaksi käymisen arvoista taidemuseota. Kun Picasson syntymäkaupungissa ollaan, Picasso-museossa kannattaa käydä. Taiteilijan pojanpoika sekä miniä ovat lahjoittaneet museolle melko mittavan kokoelman Picasson maalauksia. Mielenkiintoista muuten, että muutettuaan perheineen kymmenen vanhana pois Malagasta Picasso vieraili synnyinkaupungissaan viimeisen kerran 19-vuotiaana vuonna 1901 palaamatta sinne enää koskaan.

Toinen mielenkiintoinen museo, missä taiteenystävän kannattaa käydä, on Carmen Thyssen -museo, joka sijaitsee myös vanhassa kaupungissa. Museon kokoelma on pääasiassa 1800-luvun loppupuoliskon ja 1900-luvun alun espanjalaisten taiteilijoiden maalauksia. Itselleni mieluisa lisä oli museon vaihtuva näyttely, joka esitteli kuuluisien taiteilijoiden suunnittelemia julisteita. Kokoelma oli sen verran mielenkiintoinen, että teen siitä myöhemmin ihan oman postauksensa. Julistenäyttely on museossa 21.2.2016 saakka.

Malaga on väriä, taidetta ja vilkasta elämää.Malaga fiestaMalaga1malaga9Malaga7Malaga15

Malagasta puhuttaessa ei sovi unohtaa tapaksia, sillä melkoinen tapaskeidashan Malaga on. Kiertelin neljä kaupungissa viettämääni päivää eri ravintoloissa maistelemalla pelkästään tapaksia. Kaupungissa oli meneillään Tapas de ruta viikot. 5.-15.11.2015 sai tapahtumassa mukana olleista ravintololoista 2,5 euron hintaan pienen oluen ja ravintolan vartavasten tapahtumaan suunnitellun tapaksen.

Matkailutoimistosta sai kirjasen, jossa kaikki osallistuvat ravintolat oli mainittu ja tapakset esitelty yksitellen. Nämä ravintolat tunnisti myös ravintoloiden edessä olleista mainoksista. Samanlaiset tapasviikot teemalla Erotica-tapas olivat muuten myös Fuengirolassa. Kyse on vuosittain toistuvista tapahtumista, joten jos marraskuussa liikut eteläisessä Espanjassa, tarkkailepa näkyykö merkkejä tällaisista tapasteemaviikoista.

Malagassa on lisäksi 13.-22.11.2015 Sabe de Arte -nimellä oleva tapastapahtuma, johon osallistuvat 20 ravintolaa tarjoilevat ”tapastaidetta” hintaan 3,50 sisältäen gourmet-tapaksen ja pienen oluen. Myös nämä tapakset ja ravintolat on esitelty omassa vihkosessaan.

Ehdin käydä nauttimassa muutaman näitä erikoistapaksia ja todella loistavia olivat. Parin ravintolan tapakset jäivät erityisesti mieleen. En tiedä pystyykö näin pienestä maistiaisesta vetämään johtopäätöstä ravintolan tasosta, mutta itse kävisin kyllä kokeilemassa ravintoloiden Lo Güeno (Carrer Strachan 12) ja El Chiniras (Carrer Moreno Monroy 4) keittiötä laajemminkin. Molemmat ravintolat sijaitsevat vanhassa kaupungissa.

Pakko nostaa esille myös mielenkiintoinen viinifriikin ravintolalöytö. Vanhassa kaupungissa osoitteessa Carrer Beatas 43 on ravintola Los Patios de Beatas vinoteca, jonne viininystävän kannattaa ehdottomasti suunnistaa. Laatuviinejä, laatutapaksia ja ystävällistä palvelua. Mielenkiintoisia viinejä myös mukaan ostettavaksi.

Malaga on hyvää ruokaa ja hyviä viinejä. Los Patios de Beatas kannattaa katsastaa.Malaga12Malaga13tapastapas2

Viimeisenä päivänä piti vähän nahkaa poltella ja säilöä aurinkoa mieleen ja sieluun. Käyskentelin Malagueta ranta-alueella ja äimistelin satamalaituriin kiinnittyneitä ”pikku” venhosia. Ja nautin suunnattomasti yöpymisestä kerrankin kunnon hotellissa.

Totta puhuakseni olin jo läpeensä kyllästynyt halpojen hotellien usein tunkkaisiin ja pimeisiin huoneisiin, huonoihin sänkyihin ja toisinaan myös henkilökunnan asenteeseen, ettei millään ole niin väliä. Niin, missä sitten yövyin? Hieno matka sai hienon lopetuksen.

Yövyin viiden tähden Vincci Posada del Patio hotellissa. Ehkä viisi tähteä on vähän malagalainen viisi tähteä, mutta miellyttävä hotelli kaikin puolin. Kiva huone, superystävällinen palvelu, hyvä aamiainen ja loistosijainti. Edullisimman hinnan löysin onhotels.comista, 82 euroa aamiaisella/vrk oli täyttä vastinetta rahalle, vaikka oma budjettini nyt kyllä pahasti paukkuukin.

Malaga on rantaa ja palmuja.malaga14malaga ja palmuja

Seitsemän viikkoa on matkaa takana ja on kotiinlähdön aika. Lentolippujen hinnat Malagasta Helsinkiin nousivat marraskuun lopulla sen verran korkealle, että on pakko palata kotiin vähän aiottua aiemmin. Ihanaa nähdä läheisiä ja ystäviä, ennen kaikkea sitä maailman tärkeintä ihmistä siellä kotona, joka omalta osaltaan on mahdollistanut tämän unelman toteutumisen.

Täytyy myöntää, että samalla on vähän haikeakin olo. Arki omine haasteineen odottaa, kuin myös pimeä ja ankea marraskuinen sää. Tällaista elämä on. Hetki on juhlaa ja tanssitaan, sitten riisutaan juhlatamineet ja palataan harjan varteen. Joka tapauksessa olen maailman onnellisin ihminen siitä, että olen saanut kokea tämän unohtumattoman matkan. Näissä viikoissa riittää pureskelemista vielä pitkälle eteenpäin. Adios Espanja ja hasta luego. Varmasti vielä tapaamme!

16.11.2015 0 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Viehättävä Marbella – muutakin kuin luksusta

by Annemaria 13.11.2015

Marbella, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Jos Aurinkorannikon Marbellaa pitäisi yhdellä sanalla luonnehtia, hienostunut kuvaisi minusta kaupunkia parhaiten. Tein Fuengirolasta päiväretken Marbellan vanhaan kaupunkiin ja pidin kovasti näkemästäni. Marbellan valkoiset talot, huoliteltu katukuva ja miellyttävä tunnelmia tekevät siitä oivan lomakohteen. Panin merkille mm. katujen varsille istutetut viherkasvit, jotka tekivät katukuvaan raikkaan ja vehreän tunnelman. Toinen asia, joka miellytti visualistin silmää olivat kutsuvan näköiset ravintolat, joiden sisustukseen oli panostettu. Fuengirolan persoonattomien muovituoliravintoloiden jälkeen Marbellan ravintolamaailma näytti tasokkaalta.

Marbella on valkoisia taloja.Marbella5Marbella8Marbella10

Marbella on kukkia ja kasveja.Marbella6Marbella7Marbella13Marbella12Enkelipasuuna

Marbella on viehättäviä ravintoloita.MarbellaMarbella16Marbella15Marbella4Marbella viinejä

Marbellalla on kalliin kaupungin maine, sillä rikkaat ja kuuluisat ovat aina viihtyneet Marbellassa. Tätä kaupunki varmasti onkin, kun mennään Puerto Banuksen ylelliseen huvivenesatamaan, missä myös ”oikeat kaupat” sijaitsevat lainatakseni kaupungin matkailutoimiston työntekijän sanomista. Minulle riitti vähempi luksus ja siksi käytin päiväni kiertelemällä ja istuskelemassa vanhan kaupungin kaduilla, ravintoloissa ja rantakadulla.

Toki kaupungista saa varmaan kalliin syömällä Michelin tähden ravintoloissa tai shoppailemalla design-liikkeissä, mutta esimerkiksi ravintoloiden hinnat eivät minusta yleisesti sen kalliimpia olleet kuin muuallakaan Aurinkorannikon alueella. Tarjonnassa oli ehkä muita paikkoja enemmän kalliimpia ravintoloita, mikä helposti saa koko hintatason näyttämään kalliimmalta. Ravintolatarjontaa Marbellassa oli ihan laidasta laitaan ja jokaiselle kukkarolle sopivaa. Katujen varsilla oli ravintoloiden lisäksi paljon pieniä putiikkeja ja käsityöläisten liikkeitä, jos sitten ihan tavallisia ketjumyymälöitäkin.

Marbella on ylellisiä ostoksia.Marbella3Mabella2Marbella on myös halpaa ruokaa: viisi tapasta ja viini 5,90 euroa.Tapas

Bussimatka Fuengirosta kestää 45 minuutista reiluun tuntiin vuorosta riippuen. Matkan hinta oli 3,30 euroa/suunta (hitaampi bussi). Kaupungissa olisin voinut viihtyä pidempäänkin. Mukava lomakohde, jossa matkailijaa miellyttävät asiat kuten meri, hiekkaranta, tunnelmallinen vanha kaupunki, ostosmahdollisuudet ja kivat ravintolat ovat sopivan kompaktissa muodossa.

Aika hieno veistos hiekasta.Marbella14

 

13.11.2015 0 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Fuengirolan lazy days

by Annemaria 10.11.2015

Fuengirola, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Onnellinen se ihminen, joka saa marraskuussa kulkea uimapuvussa pitkin merenrantaa, työntää varpaansa lämpimään hiekkaan tai kellahtaa rantatuoliin reporankana auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Täydelliseksi hetken tekee tarjoilija, joka kantaa viereesi kylmää, helmeilevää cavaa grillattujen sardiinien tuoksuessa ilmassa.

Vinkki: kun vuokraat rantatuoleja, tarkista onko paikalla mitään tarjousta. Vuokrasimme kolme rantatuolia hintaan 13,50 euroa ja saimme pakettiin pullon cavaa jäissä lasineen. Hyvä tarjous mielestäni.SkumppaaFuengirola ranta3Fuengirola ranta2

On ollut leppoisaa viettää muutama täydellisen rento päivä ystävieni huomassa Fuengirolassa. En ole oikeastaan tehnyt mitään, enkä mennyt minnekään. On tuntunut todella hyvältä viettää jokunen päivä ilman matkalaukun retuuttamista paikasta toiseen tai ylipäätään minkään nähtävyyden kiertämistä. Olemme viettäneet yhdessä pitkiä aamiaisia terassilla raahautuen myöhemmin korkeintaan tien toiselle puolelle meren rantaan, maanneet rantatuoleissa kuunnellen maininkeja ja istuneet etelän samettiyössä viiniä juoden. Ihanaa laiskaa elämää, la dolce vitaa parhaimmillaan.

Fuengirola4Fuengirola2Fuengirola rantaKesävarpaat

Tämän päivän paras hetki oli thaihieronta rannalla. Taitava hieroja käsitteli koko kroppani jalkapohjista kasvoihin ja sormenpäihin. Näin irrallista oloa enpä muista aikoihin. Tunnin lysti maksoi vain 20 euroa.

Kävin illalla vielä junakatuna tunnetulla kadulla suomalaisessa kampaamossa Hius ja Kauneus Norriksessa. Tämä kokemus ei ikävä kyllä ollut ihan nappiin. Kampaajan työ tuntui vähän huolimattomalta. Paikka olisi muutenkin tarvinnut päivitystä ja pientä stailausta. Yleisilme oli vähän sekainen ja törkyinen. Kampaamon valaistus oli sitä luokkaa, että ihmettelen kuinka pystyivät siinä ylipäätään työskentelemään. Eipä ainakaan iltapuolella saanut väristä mitään selkoa. Hinta 68 euroa sisälsi pesun, leikkauksen, värin ja föönäuksen.

Fuengirola thaihierontaFuengirola thaihieronta2

Huomenna tarkoitukseni olisi tehdä päiväretki jonnekin lähiseudulle. Mutta tänään en jaksa sitä vielä ajatella. Ehkä huomenna aamu-uinnin jälkeen. Tai sitten ei. Eläköön marraskuu ja Espanjan aurinko! Eläköön ihana joutilaisuus!

10.11.2015 0 comments
AndalusiaEspanja

Cadiz – Andalusian köyhä rantakaupunki

by Annemaria 6.11.2015

Cadiz, Andalusia, Espanja

Tiedättekö sen tunteen uuteen matkakohteeseen saavuttaessa, kun kaikki tökkii ja sen jälkeen alkaa inhoamaan koko paikkaa. Ensikosketukseni eteläisen Espanjan rantakaupungin Cadizin kanssa oli vähän tälläistä.

Budjettiini sopivia majoitusvaihtoehtoja oli aika vähän jäljellä, joten jouduin ottamaan majoituksen vähän syrjemmältä keskustaa. Barrio de la Vina olisi voinut jossain toisessa tilanteessa olla mielenkiintoinen paikallinen asuinympäristö, mutta nyt yksin matkaavan naisen näkökulmasta tämä alue oli rähjäistä ja ikävän näköistä. Sellaista aluetta, missä ei juuri tee mieli pimeällä yksin liikkua, eikä oikeastaan kaivaa edes kameraa esille. Uimaranta oli majapaikkaani lähellä, samoin kuin Cadizin kaksi vanhaa linnoitusta. Varsinaiseen keskustaan oli pieni kävelymatka.

Rannoilla ei ollut tungosta.CadizCadiz linnoitusCadiz vanha kaupunkiCadiz6

Huoneistohotelli Cadiz Plaza Luzissa oli vasta remontoitu ja huoneeni siisti ja tilava, tosin kalustus melko aneeminen. Ilmastoinnin kanssa oli ongelmia. Huone oli kuuma kuin sauna, mutta digitaalinen mittari vaan ei suostunut toimimaan. Huoltomies saatiin paikalle, mutta vikaa ei saatu korjattua. Niinpä minua kehoitettiin käynnistämään ja sulkemaan masiina katonrajassa olevasta koneesta. Hädin tuskin yletin koneelle tuolilta kurkottamalla.

Ruokapaikan valinnassakaan ei onnistanut. Satuin syömään varmasti kaupungin huonoimpaan ravintolaan, sillä sain niin ala-arvoisen turistimenun, että oksat pois. Kokonaisuus oli höystetty vielä töykeimmällä mahdollisella palvelulla, joten alkoi oikeasti ottamaan päähän.

Kierros kaupungillakaan ei saanut Cadizia avautumaan minulle mitenkään hohdokkaana matkailukohteena. Ehkä olin virittäytynyt väärään tunnelmaan, sillä silmiini pistivät vain roskaiset kadut, huonossa kunnossa olevat rakennukset ja kaljoittelevat spurguporukat.

Onneksi aurinko paahtoi täysiä, lukemani mukaan aurinko paistaa tässä kaupungissa keskimäärin 330 päivää vuodessa, joten päätin istua nauttimaan lämmöstä rantatien kivimuurille. Mutta eikös jonkun kännikkään pitänyt tulla häiriköimään ja pilaamaan hetkeni. Illalla mietin jo, että pakkaan seuraavana päivänä laukkuni ja vaihdan paikkakuntaa. Koska majoitus nyt kuitenkin oli maksettu kahdesta yöstä, päätin antaa Cadizille vielä mahdollisuuden.

Cadiz8Cadiz vanha kaupunki2

Seuraavana aamuna suuntasin paikalliseen kauppahalliin torielämää tutkailemaan. Atlantti armas suo näköjään antimiaan, sillä kalaa ja mereneläviä oli tarjolla jos jonkinmoista. Kalamyyjiä oli kymmenittäin, jotka selkeästi kilpailivat toinen toistaan hienommin esille laitetuilla myyntitiskeillään. Kelpaa tuosta tarjonnasta valita päivän menuuta.

Cadiz2Cadiz3Cadiz kalahalliVai maistuisiko sittenkin etanat?Cadiz etanat

Cadizissa sijaitsee pieni kappeli, Santa Cueva, jonka tekee kuuluisaksi kolme Farncisco de Goyan maalausta. Pitihän ne käydä katsastamassa. Sievä kappeli muutenkin.

Gadiz Goya4Cadiz Goya2

Cadiz Goya5Cadiz Goya3

Ihmettelin kaupungissa liikkuvaa runsasta brittieläkeläisten määrää. Ja selvisihän se. Kaupungin satama-altaaseen oli kiinnittynyt muutama risteilyalus ja massiivisin niistä näytti olevan Iso-Britannian lipun alla. Melkoisen kokoinen alus olikin.

Päivän kiertely Cadizissa ei saanut minua muuttamaan ennakkokäsitystäni. Tämä kaupunki vaan nyt ei kolahtanut. Cadizta pidetään Euroopan vanhimpana kaupunkina, jonka perustamisvuodeksi arvellaan vuotta 1100 ennen ajanlaskun alkua. Vaikka historia on pitkä, nykypäivä ei minua viehättänyt. Jotenkin vähän kehittymätöntä ja köyhän puoleista aluetta tuntui olevan.

Matkailijan näkökulmasta joskus on hiuksenhieno ero siinä, mikä on sopivasti alkuperäinen matkailukohde, mikä rähjäinen ja epämiellyttävä. Subjektiivinen havainnointini laittaisi Cadizin juuri ja juuri jälkimmäiseen luokkaan. Toki muutama sievä aukio löytyi, kuten ylipäätään kaikista Espanjan kaupungeista.

Cadiz5Cadiz4Cadiz9Cadiz flamenco

Olihan päivässäni nyt jotain positiivistakin. Respan neitokainen neuvoi minut majapaikkani kulman taakse ravintolaan, jota pidetään kaupungin parhaana. Neuvoi vielä menemään baarin puolelle ja pyytämään tapasmenun. Muuten ravintola on kuulema melko kallis.

Kiitos ravintola El Faro, söin pystybaarissanne Espanjan matkojeni parhaimmat tapakset. Viidennen tapaslautasen jälkeen oli pakko luovuttaa. Hinta-laatusuhde oli erinomainen. Viidestä tapaslautasesta ja kahdesta viinilasillisesta selvisi alle kahdenkympin. Jos menet Cadiziin, älä jätä käymättä tässä ravintolassa, jos haluat syödä hyvin. Ravintolan löydät Barrio de la Vinan alueelta osoittesta Carrer San Felix 15. Luin muuten netistä arvosteluja ravintolasta ja joku kirjoitti, että ainut hyvä syy tulla tähän kaupunginosaan :).

Cadiz tapasCadiz tapas3Cadiz tapas2

Seuraa tässä jälleen kaipaan, joten suuntaan uudelleen ystävieni luokse Fuengirolaan Costa del Solille. Muutama vetelä lepopäivä hyvässä seurassa olisi jälleen paikallaan. Yksinmatkustamisessa harmittaa se, että yksin vaan on niin vaikeaa nauraa…

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, onko kellään lukijoistani omia kokemuksia Cadizista? Oliko minulla vain huonot päivät?

EDIT: Tein uuden matkan Cadiziin neljä vuotta myöhemmin. Ihastuinko, rakastuinko vai jättikö kaupunki kylmäksi edelleen? Tässä kokemuksiani: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2019/12/18/cadiz-rakastaa-vai-eiko-rakastaa/

 

6.11.2015 19 comments
AndalusiaEspanja

Intohimoisten tunteiden Sevilla

by Annemaria 4.11.2015

Sevilla, Andalusia, Espanja

Alunperin tarkoitukseni oli viettää Sevillassa kolme yötä, mutta sen verran tiukasti kaupunki sai imuunsa, että visiitistä muodostuikin viikon mittainen. Sevilla on kertakaikkisen koukuttava. Ehkä parhaiten kaupungin henkeä ja ihmisten elämänasennetta kuvaa espanjalainen sana duende.

Tuolle sanalle ei löydy suoraa käännöstä, mutta se tarkoittaa jotain sellaista minkä näkee ja kokee, mutta jota ei voi selittää. Duenden voi ainoastaan tuntea ja kokea. Se on intohimoa, inspiraatiota, tekemisen paloa, nautintoa. Sitä kaikkea Sevilla on. Kuuma ja rytmikäs kuin pasodoble, intohimoinen kuin flamenco.

Flamenco8FlamencokitaristiFlamenco7Flamenco6Sevilla on kaunis kaupunki, jonka katuja reunustavat appelsiinipuut ja historia koskettaa joka puolelta koristeellisen ja mahtipontisen arkkitehtuurin muodossa. Sevillassa on roppakaupalla merkittäviä nähtävyyksiä, mutta itse nautin enemmän kiertelystä kaupungin omaleimaisissa kaupunginosissa.

Barrio Santa Cruzin, entisen juutalaiskorttelin, kapeat, romanttiset kadut ja viehättävät talot, ovat ihastuttavia, vaikkakin alue on melko suosittua turistiseutua. Macarenan nuorekas ja trendikäs tunnelma on taas hyvin erilainen ja vilkas ostoskatujen täyttämä Centro edustaa enemmän uudempaa Sevillaa.

Omaleimainen on varmasti myös työläiskaupunginosana tunnettu Triana, mutta jätin sen aika vähälle tutkimiselle. Otantaani nyt sattui jostain syystä heti kättelyssä sen verran raskasta aineistoa, etten halunnut jäädä pidemmäksi aikaa alueelle kiertelemään.

Trianaan johtavalla sillalla näin varmasti kaikkien matkojeni säälittävimmät raajarikkokerjäläiset. Heti perään katua ylitti kissa, joka veti itseään kahdella jalalla eteenpäin ja vielä täydennykseksi seuraavan kulman takana joku ääliö pieksi vikisevää koiraansa. Tuli paha mieli ja siksi päätin jättää alueen, mutta ennen sitä kävin katsomassa Puente de Isabel II Triana sillan kupeessa olevia keramiikkaliikkeitä. Alueella on pitkät perinteet keramiikan valmistuksesta, eikä Sevillassa voi muutenkaan olla huomaamatta rakennusten upeita kaakelointeja. Jos kaipaat taloosi persoonallista kaakelinumeroa tai nimilaattaa, suuntaa sillan oikealla puolella oleviin keramiikkaliikkeisiin.

Rakennusten kauniita kaakelikoristeluja on Sevillassa kaikkialla.Sevilla kaakelitSevilla keramiikka

Historiallisesta keskustasta löydät maailman suurimman kirkon Sevillan katedraalin ja siihen kuuluvan Giralda tornin. Nähtävyyksistä itselleni mieluisin oli alunperin maurien linnoitukseksi rakentama Alcázar, joka on toiminut 1300-luvulta alkaneen historiansa aikana niin useiden hallitsijoiden palatsina kuin kotina mm. 800 naisen haaremille. Rakennusta on laajennettu useaan otteeseen ja siihen kuuluvat myös laajat puutarhat, joihin pääsee samalla lipulla kuljeskelemaan. Alcázar toimii tänäkin päivänä Espanjan kuningashuoneen residenssinä.

Sevilla8SEvilla old townSevilla katedraaliAlcazar SevillaAlcazar3Alcazar2Alcazar

Kaupungin lukuisat puistoalueet ovat viihtyisiä ja mukavia vilvoittelupaikkoja kuumina päivinä. Mittava Maria Luisa -puistoalue oli oma suosikkini monine suihkulähteineen, valkoisine kyyhkysineen, patsaineen ja ruusuineen.

Taiteen ystävän kannattaa käydä Museo de Bellas Artesissa. Näyttelyn lisäksi itse rakennus sisäpihoineen oli myös näkemisen arvoista. Ulkomaalaisilta pääsymaksu museoon oli vain 1,50, mikä oli iloinen yllätys, sillä muuten Sevillassa nähtävyyksien pääsymaksut olivat mielestäni aika kalliita.

Sevilla puistotSevilla puistot2Sevilla9sevilla13Taidemuseo Sevilla

Kun Sevillasta puhutaan, ei sovi unohtaa tapaksia. Voisinpa sanoa, että jonkinmoinen tapastaivas kaupungissa aukesi. Hotellini respa suositteli minulle Gavidia aukiolla olevaa tapasravintolaa Dos de Mayo. Ravintola osoittautui suositusten arvoiseksi, tuli käytyä siellä syömässä peräti kahdesti.

Suurimman osan listan annoksista sai joko pieninä tapasannoksina tai suurempina lautasina, jotka ovat hyviä vaihtoehtoja silloin, kun kyseessä on isompi porukka ja tapakset halutaan jakaa. Jos kiinnostaa kokea oikeaa andalusialaista paikallismeininkiä, mene ruokailemaan sisälle. Melutaso on melkoinen! Ravintola näytti olevan tosi suosittu ja jatkuvasti tupaten täynnä. Pöytää kannattaa jäädä kuitenkin odottamaan, sillä porukka vaihtuu tiuhaa tahtia.

Sevilla10Sevilla12Tapasravintoloista ei ollut pulaa.Tapasravintola

Ja kun flamencon synnyinseuduilla ollaan, ei voi olla törmäämättä flamencovaatteita myyviin liikkeisiin. Minusta nuo röyhelömekot ovat kertakaikkisen ihania ja pakko oli käydä hipeltämässä ja ihastelemassa näitä rönsyileviä, värikkäitä kostyymejä.

Kaikesta voi myös päätellä, että sevillalaiset ovat juhlakansaa. Kaupungissa oli muutamia katuja, joissa myytiin lähinnä vain juhlapukuja ja -asusteita fiesta-asuista hääpukuihin. Olipa myös liikkeitä, joissa myytiin vain lasten juhla-asuja tai vain lasten juhlakenkiä. Todellista vihkiytymistä asiaan.

flamencoflamenco2Hääpuku andalusialaisittain. Hintaa vaivaiset 4390 euroa.Flameco3

Sevillaa pidettään Madridin jälkeen tärkeimpänä härkätaistelukaupunkina, pidin siitä tai en. Härkätaisteluaiheiseen rekvisiittaan törmää myös monissa ravintoloissa. En kyllä välittäisi aamupalalla tuijotella härkätrofeita, kuten eräänä aamusena…

Sevilla plaza toroSevilla toros

Tulin Sevillaan Fuengirolasta bussilla. Matka kesti nelisen tuntia. Positiivinen ylläri oli millaisen maisemareitin bussimatka tarjosikaan. Marbellan jälkeen noustiin vuoriston serpentiinitielle kohti Rondan kaupunkia. Matkalla ei juurikaan ollut asutusta, vain jumalaisen hienot maisemat ympäröivään vuoristoon. Suosittelen automatkaa jo pelkästään maisemien vuoksi.

Yövyin keskustan (Centron) kaupunginosassa Plaza Duquen aukiolla hotelli Américassa, vilkkaiden ostoskatujen tuntumassa. Loistosijainti, sillä joka paikkaan pääsin kävellen. Hotelli nyt oli ihan siisti, kolmen tähden perushotelli ilman mitään mainittavaa. 1-hengen huone vain oli kovin pieni, mutta tämähän nyt ei mitään uutta ollut. Noin viidenkympin hinta-laatusuhde sijaintiinsa nähden oli ok.

Viikko Sevillassa oli riittävä. Huomasin, että viimeisenä päivänä tiukkapipoinen täti minussa alkoi nostaa päätään ja kaupungin hälinä ja meluisuus alkoi ottamaan päähän. Kaipasin jo seesteisempään paikkaan ja niinpä suuntaan seuraavaksi jälleen rannikolle. Tällä kertaa Atlantin puolelle.

4.11.2015 2 comments
AndalusiaEspanja

Sevilla – elämäniloinen kaupunki

by Annemaria 2.11.2015

Tiukkapipoinen täti-ihminen saapuu Sevillaan ja havaitsee ensimmäiseksi roskaiset kadut ja äänekkäät ihmiset. Jos espanjalaiset muutenkin ovat kovaäänisiä, Sevillassa desibelejä on nostettu entisestään. Miksi kaikkien on täällä pakko suorastaan huutaa?

Ravintolan tarjoilija vetää röökiä terassilla, mutta huomattuaan yksinäisen naismatkaajan istuutuvan pöytään, iloisesti hymyillen kiikuttaa tapaslistaa paikalle ja kysyy ottaisinko ihan ekaksi jotain juomista. Heillä olisi kuulema loistavaa Riojan punkkua viikon viininä. No mikäs siinä.

Täti-ihminen huomaa hassun yksityiskohdan: jokaisen terassipöydän alla on oma roskis. Tosin roskat eivät ole niihin päätyneet, vaan terassin alue on melkoinen sekamelska sinne tänne heitettyjä tupakantumppeja ja roskia. Lounasaika alkaa olla lopuillaan. Viereisessä pöydässä nauretaan, kädet käyvät ja puhe käy sen verran kovaäänisenä, että kuulostaa kuin siellä riideltäisiin. Sillä erotuksella, että kaikilla näyttää olevan hauskaa.

SevillaSevilla7Sevilla3

Täti-ihminen saa eteensä tilaamansa tapakset. Viini on hyvää ja tapakset, parhaita mitä koskaan on Espanjassa tullut syötyä. Ei mitään koirankuppiroiskauksia, vaan maukkaita ja kauniisti esille laitettuja. Aurinko paistaa, täti-ihmistäkin alkaa hymyilyttää.

Tiukkapipo, tervetuloa Sevillaan, kaupunkiin jossa otetaan ilo irti elämästä. Täällä ei mikään ole niin nökönuukaa, paitsi se, että elämä on hauskaa.

Muutaman päivän visiitti venähti vähän pidemmäksi, kaupungin elämäniloinen tunnelma tarttui. Tuonnempana lisää Sevillan kokemuksia.

Flamenco sevilla

sevilla5Sevilla6

2.11.2015 0 comments
  • 1
  • …
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö