Kuvittele tilanne, että olet menettänyt juuri puolisosi. Maailmasi on romahtanut. Ikävä on pohjaton, pääsi sekaisin ja olet täysin voimaton. Tuossa tilanteessa kaipaisit eniten pysähtymistä. Vetäytymistä omaan tilaasi, jossa voisit surra kaikessa rauhassa, selvittää ajatuksiasi ja totutella pikku hiljaa uuteen tilanteeseen. Pitäisi olla suruaika. Mutta. Yhteiskunta on päättänyt toisin. Puolison kuolemasta alkaa lesken helvetti.
Yhteiskunta vaatii perunkirjoitukset. Kolme kuukautta aikaa. Tilaan pää sumussa virkatodistuksia, sukuselvityksiä, tiliotteita ja lainhuutotodistuksia. Selvitän omistuksia ja lainoja. Irtisanon vakuutuksia, liittymäsopimuksia ja tilauksia. Kokoan laskuja. Soitan kymmeniä puheluita. Odotan linjoilla kohtuuttomia aikoja. Väsyn ja yritän hoitaa asiaa netissä siinä kuitenkaan onnistumatta. Soitan uudelleen. Jätän soittopyyntöjä, joihin kaikkiin ei vastata.
Ja sitten kaikkea päsmäröi pankki, jonka uskollinen asiakas olen ollut vuosikymmeniä. Se sulkee puolison tilit ja ilmoittaa, että yhteiseen käyttötiliimme minulla on vain puolikas käyttöoikeus. Olen huolissasi rahojen riittävyydestä. Kuolema on yllättävän kallista. En voi ymmärtää, että pelkät seurakunnalta ja Digi- ja väestövirastolta tilatut virkatodistukset maksavat 455 euroa. Siis pelkistä papereista! Kuolemalla rahastetaan.
Yritän varata pankista aikaa jollekin asiakaspalvelijalle, oikealle ihmiselle, jonka kanssa voisin rauhassa istua saman pöydän ääreen ja käydä läpi kaikki pankkiasiat. Selitän tilanteeni ja kerron, että minulla on suuria keskittymis- ja muistamisvaikeuksia. Henkilökohtaisia pankkiaikoja ei kuitenkaan ole tarjolla. Saan puhelinajan. Joku soittaa neljän päivän päästä. Yritän kuunnella keskittyneesti, mutta huomaan, että puolet puhelimessa kerrotuista asioista menee ohi.
Kelan ja eläkeyhtiön kanssa selvittelen leskeneläkettä. Onnistun tekemään hakemukset netissä ja päätökset tulevatkin melko nopeasti. Joku sentään toimii toivotusti.
Kaikki muu sitten kestääkin. Kuluu viikkoja. Virkatodistuksia eikä tiliotteita kuulu. Soittelen eri puolille uudelleen ja kysyn niiden perään. Ihan piakkoin kuulema tulossa ovat. Osa on jo lähtenyt, mutta juuttuneet ilmeisesti postiin. Osa postitettu vanhaan osoitteeseen, mutta postinsiirron kautta onneksi löytävät lopulta perille.
Ihmettelen, kun miehen irtisanottu puhelinliittymä jatkaa toimintaansa. Sitten tuleekin uusia laskuja, laskuja puhelimesta, netistä ja suoratoistopalveluista. Soittelen puhelinoperaattorille uudelleen. Ilmenee, että kaikki omiin nimiini tilatut palvelut kyllä on toteutettu toiveeni mukaan, mutta jostain syystä kaikki miehen liittymät ovat edelleen irtisanomatta. Tarvittiin vielä kolmaskin tulikivenkatkuinen puhelu. Laskutusta en meinannut saada millään katkeamaan.
Yhtenä päivänä istun kädessäni uunituore perukirja. Itku pääsee väsymyksestä ja helpotuksesta.
Toimitan perukirjan pikaisesti pankkiin. Infotiskillä nuori nainen kopioi paperit ja lupaa toimittaa ne eteenpäin. Yritän saada tietoa milloin perukirjat tarkistetaan ja tilit vapautetaan. En saa vastausta. Pyydän, että joku ottaisi minuun yhteyttä. Mitään yhteydenottoa ei kuitenkaan kuulu.
Tilaan itse pankin sivuston kautta soittoajan. Nyt saan ihmisen luurin päähän, mutta hänkään ei osaa antaa tietoa perunkirjoituksen käsittelystä. En pysty tekemään suunniteltuja talokauppoja ilman pankin hyväksymää perukirjaa. Jään epätietoisuuteen.
Samaan aikaan järjestelen kiinteistövälittäjän kanssa talomme myyntiä. Törmään itselleni tuntemattomiin dokumentteihin: tarvitaan energiatodistus ja hallinnonjakosopimus.
Yritän selvittää vanhoista kuiteista talomme remontteja. Kaikki taloon liittyvä oli miehen vastuulla. Huomaan olevani täysin tietämätön talomme teknisistä asioista. Minä vastasin sisustuksesta ja olin miehen antaman lempinimen mukaan kotimme taiteellinen johtaja. Olisi pitänyt olla enemmän muutakin.
Iltaisin ei meinaa uni tulla, vaan kaikki pyörii päässä yhtenä sekavana vyyhtenä. Mietin tulevaa talon tyhjennystä ja lopullista muuttoa. Olin aiemmin aivan varma, että haluan luopua talosta. Nyt en niinkään. Teinkö sittenkin hätiköidyn päätöksen? Oikeastaan en tiedä yhtään mitään. Hädin tuskin enää tiedän kuka olen, saati että tietäisin, mitä oikein haluan.
Istun aamuyöstä sohvalla ja katson pöydällä olevaa kehystettyä kuvaa miehestä. Itken yksinäisyyttä, ikävää ja väsymystä. Yritän vakuuttaa itselleni, että kyllä minä tästä selviän. Joku päivä tämä kaikki hullunmylly on ohi.
Paitsi ei vielä. Pankki laittoi viestin. Perukirjaa ei hyväksytty, enkä saa vielä lupaa talon myynnille. Miehen pankin bonustili puuttuu tileistä. Vuoden alusta tulleen muutoksen myötä myös tällainen tili tulee mainita. Soitan perunkirjoittajalle. Sovimme ajan uudelle perunkirjoitukselle. Soitan uskotulle miehelle. Kerran vielä uusiksi. Olen ihan kuitti.
8 comments
Voi hyvä Luoja! Olen lukenut että kuoleman jälkeinen viranomaisruljanssi puristaa viimeisetkin mehut ihmisestä ja vasta siitä selviydyttyä pystyy aloittelemaan uutta elämänjaksoa. Muistan nähneeni artikkelin jossa vastaavassa tilanteessa ollut henkilö kyseli eikö ole selkeää listaa siitä mitä kuuluu tehdä ja eivätkö viranomaiset mitenkään pysty toimimaan yhdessä. Hae todistus sieltä ja toimita tuonne johonkin mennessä, hups, vanheni, ei tullut perille – tee uudelleen. Pankkien kohdalla asiakaspalvelu on minusta surkeaa. Yhteyttä ihmiseen on lähes mahdotonta saada, ´”tiesithän, että voit hoitaa asiasi myös netin kautta? Tässäpä useimmin kysytyt kysymykset…” mutta ei puhelinnumeroa kun oma asia ei löydy. Eikä konttoreitakaan jonne voisi mennä asiaansa hoitamaan. Perunkirjoituksista omakohtaista kokemusta sen verran että hänen vakiovastaus oli että pari valtakirjaa vielä puuttuu, sitten tulee valmista. Kun puuttuvia valtakirjoja lähetettiin kolmatta kertaa niin yllättäen ne löytyivätkin pinon alimmaisena, ensimmäisten joukossa tulleina. Mutta pankin mielestä asia ei ollut läheskään selvä: eräällä vuosia sitten kuolleella saattaa olla jälkeläisiä jossain päin maailmaa, siitä piti vielä saada selvyys vaikka virkatodistukset oli jo toimitettu eikä niissä mainintaa lapsista. Mutta VOI olla, sanottiin pankista ja taas meni kuukausia, pesästä maksettiin kuluja. Tässä kohti pesää oli helppoa ”rahastaa”. Lopuksi noiden toimijoiden palkkiot eivät enää edes harmittaneet, kunhan vain saisi asian lopullisesti hoidettua. Aikarajat ylittyivät, monesti myös sietokyky mutta lähes vuoden jälkeen tuli valmista. Niin ja vielä nuo tilaukset… ystäväni ei saanut erästä tilausta lopetettua puolisonsa kuoltua. Tilaus ja toimitukset vain jatkuivat. Ystäväni teki tilaukseen osoitteenmuutoksen ilmoittaen uudeksi osoitteeksi puolisonsa hautapaikan. Sen jälkeen tuli aspasta puhelu ja tilaus saatiin lopetettua. Tämä ei sinua lohduta mutta tiedä että myötäelän ja tiedä että sinä varmasti selviät. Jokainen päivä vie lähemmäs valmista, että asiat on selvitetty.
Asiaa puhut. Tällaisessa tilanteessa sitä toivoisi, että yritysten ja virastojen asiakaspalveluhenkilöillä olisi työssään edes hitusen inhimillistä tekijää. Että joku ottaisi kopin ja hoitaisi tarvittavat asiat yrityksen sisällä puolestasi.Sen sijaan usein saa vastauksen, että me emme hoida tätä asiaa, vaan pitää soittaa taas uusia puheluita, odottaa ja odottaa ja aloittaa juttunsa taas kerran alusta. Kuormitusta kyllä riittää.
Kuolemalla todellakin rahastetaan. Kuka jaksaa kaiken uupumuksen ja surun keskellä
kilpailuttaa, valittaa, vaatia? Tässä olisi jollekin ihmiselle töitä: auta omaista byrokratiarumban läpi. Itsekin ihmettelen, että nykyisin tehdään kaikki, että et tavoita elävää asiakaspalvelijaa, joka neuvoisi. ”Hoidat niin kätevästi netin kautta” tai tappelet botin kanssa, joka ei ymmärrä kysymyksiäsi.
Kuinka saisi vietyä tätä viestiä eteenpäin – eduskuntaan? Kuka taistelisi puolestamme?
Ja todella: ystäväni järjesti perushautajaiset ja hoiti itse perunkirjoituksen. Rahaa meni noin 8 000 euroa! Surulla rahastamista.
On kyllä hämmästyttänyt tämä yritysten ja virastojen heikkoakin heikompi asiakaspalvelu. Asiakkaita jonotetaan puhelimessa järkyttävän pitkiä aikoja. Huomasin esim. miten vaikeaa on edes löytää puhelinnumeroa mihin soittaa, koska toivotaan, että kaikki asiat hoidetaan netissä. Mutta kun esim. kuolemantapauksessa ei edes oikein tiedä mikä olisi oikea taho. Kurjinta on ollut se, että pompotetaan asiakaspalvelijalta toiselle. Välillä mietin, etteikö kukaan muu ole koskaan kuollut.
Helpoksi tuota ei ole tehty, jokainen taho vie oman siivunsa ja katsoo asiaa vain omasta siilostaan käsin. On hullunkurista, että ihmisen ollessa heikoimmillaan häneltä vaaditaan eniten.
Hoidin juuri vähän aikaa sitten lähisukulaisen perunkirjoituksiin liittyvät asiat, meni 6 kk ennen kuin saimme pankkitilin käyttöön ja asiat rullaamaan. Rumba oli kohtuuton.
Toivon sinulle jaksamista. Jossain vaiheessa tilanne selviää, voimia sen hoitamiseen siihen asti.
Kiitos Merzi. Siihen luotan minäkin, että joku päivä asiat ovat jälleen mallillaan. Juuri nyt vain on kovin raskasta.
Tutun kuuloista. Hoidin juuri veljeni kuolemaan liittyviä asioita. On yhtä helvettiä. Pankki kaikkein pahin, sitten posti. Maksupalveluun lähetetyt laskut kun eivät tahtoneet mennä millään perille. Puolison kuolemassa vielä surukin on toista luokkaa. Voimia sinulle ja koeta kestää. Ja ihminen kestää, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. T. Vatanen
Kiitos. Kyllä tuntuu välillä, että joutuu ”taistelemaan” asioiden hoidosta eri instanssien kanssa, vaikka voimia olisi vain siihen, että jaksaa aamulla nousta sängystä. Lohdutan itseäni, että kunhan jaksan vielä tämän ja tämän, niin sitten helpottaa (kunnes tulee taas joku uusi säätöä vaativa asia eteen). Vaihtoehdot todella ovat vähissä. Yritän jaksaa.