Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Author

Annemaria

Annemaria

Ruoka ja viiniUnkari

Ravintolavinkit Budapestiin osa 1: ne vähän paremmat ravintolat

by Annemaria 27.1.2018

Budapest on ihana ruokakaupunki. Uusia ravintoloita syntyy tiuhaan tahtiin. Intohimoa, innovatiivisuutta, kunnianhimoa ja kovaa yritystä on selvästi ilmassa.

Iloinen asia on myös, että hintojen noususta huolimatta Budapestissä voi syödä huippuhalvalla muutamalla eurolla tai nauttia gourmet-illallisen viinipaketteineen vieläkin melko miellyttävään hintaan.

Parhaat ravintolat reissussa löytää aina, jos pystyy käyttämään hyväksi paikallisten vinkkejä. Kummasti sitä meidän pidennetty viikonloppumatka taas kerran kehkeytyi tuonne ruuan ja viinin ympärille. Ystävien vinkeillä löytyi muutama mielenkiintoinen ravintola. Tässä teille lukijat ensimmäiseksi gourmet-maistiaisia. Nam, sanoisin.

Fáma osui ytimeen aika useasti.

Rentoja fine dining elämyksiä

Että mä tykkään siitä, että nykyisin ns. fine dining -ravintolat ovat muuttuneet rennoiksi ja helposti lähestyttäviksi. Kauas on tultu ajasta, jolloin syödäkseen pitkän kaavan mukaan piti pukeutua parhaimpiinsa ja pönöttää tärkättyjen pöytäliinojen ja hopeisten ruokailuvälineiden äärellä.

Hyvänä esimerkkinä Budapestin uuden aikakauden tasokkaasta ravintolatarjonnasta ovat Budan puolella sijaitseva ravintola Fáma ja Pestin ydinkeskustassa sijaitseva edellistä asteen rennompi Mák Bistro.

Yhteistä molemmille ravintoloille on, että kauhoissa hääräävät nuoret keittiömestarit, joille molemmille on sadellut arvostusta ja palkintoja jo usealta taholta. Luovuus, kekseliäisyys ja yllättävien raaka-aineiden yhdistäminen näyttävät olevan tunnusomaista molemmille chefeille.

Fáman miljöö oli tyylikkään rento.Viinit, viinit!

Fáma – lähes täydellistä

Näistä kahdesta gourmet-keitaasta Fáma nousi mielestämme aavistuksen ylemmäs. Unkarilais-aasialaiseksi fuusioravintolaksi itseään luonnehtiva ravintola täytti odotuksemme lähes täysin.

Ilta-aikaan ravintola tarjoilee ainoastaan 4-6 ruokalajin menukokonaisuuksia viinipaketilla tai ilman. Valitsimme viiden ruokalajin menun, johon sai valita ruokalistan alkuruokavaihtoehdoista kaksi, pääruuista kaksi ja jälkkäreistä yhden. Otimme myös viinipaketit, jolloin jokaiselle ruokalajille tuli oma viininsä. Mielenkiintoiseksi ruokailun teki se, että menu oli suppea ja kun miehen kanssa valitsimme eri annokset, pystyimme käymään listan lähes kokonaisuudessaan läpi.

Meille kumpaisellekin tuli jokaiselle ruokalajille eri viinit, joten samalla pääsimme maistelemaan aika laajaa viinirepertuaaria. Pakko mainita, että viinipakettien viinit olivat kertakaikkisen laadukkaita. Ravintolan korkea taso näkyi ilmiselvästi myös viinivalinnoissa.

Pöytävaraus kannattaa tehdä. Olimme varanneet pöydän puoli seitsemäksi, ja olimmekin ravintolan ensimmäiset asiakkaat. Vaan ei mennyt kauaa, kun koko ravintola oli aivan täysi.

PARASTA: Kauniita annoksia. Mielenkiintoista, jopa yllättävää makumaailmaa, joka useasti vei Aasian suuntaan. Loistavat viinit. Viihtyisä miljöö ja ystävällistä, huomioivaa palvelua. Ehkä paras koskaan syömäni jälkkäri. Hintalaatusuhde erinomainen: koko menu kahdelta viineineen kustansi 170 euroa.
MISSÄ NOTKAHTI: Miehen toinen pääruoka, Mangalica-possun siivut, oli kuulema sitkeää.

Ensilumi satanut syksyn lehtien päälle? Ei vaan Fáman loistava suklaajälkkäri.

Mák Bistro – nuoruuden kokeilunhalua

Mákin keittiötä luotsaa vasta 24-vuotias kokkilupaus, joka on saanut huomiota myös kansainvälisesti, kuten New York Timesissa, Michelin Guidessa, Time Outissa ja Lonely Planetissa.

Ravintola keskittyy sesongin raaka-aineisiin ja luinpa jostain, että myös selkeä skandinaavinen keittiö on yhtenä inspiraation lähteenä. Nuoren chefin sydäntä lähellä ovat kokeilunhalu ja leikkisyys. Ruokaa ei tehdä niinkään pikkutarkasti vaan enempi maku ja raaka-aineet edellä.

Hyväntuulinen bistrofiilis.

Myös Mák Bistroon kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen, sillä lauantai-illaksi pöytä irtosi meillekin vasta puoli kymmeneksi. Vastaanotto oli kertakaikkisen lämminhenkistä. Saimme heti alkuun talon tarjoamat skumpat ja ylenystävällinen tarjoilijamme järkkäsi meille vielä paremman pöydän hetken odottelun jälkeen. Olimmekin muuten ravintolan viimeiset asiakkaat, kun lähdimme pois.

Ruokalista ei ollut kovin pitkä, mikä minusta on aina hyvä merkki. Valittavana oli kuuden ruokalajin maistelumenu tai sitten listalta yksittäin tilattavat annokset. Tällä erää päädyimme alkuruoka + pääruoka komboon sekä minulle tietty jälkkäri.

Kolme viiniä, kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa ja jälkkäri maksoivat yhteensä 113 euroa. Huomasin, että ravintolassa on arkipäivisin myös lounasmenu. Kolmen ruokalajin lounas maksaa vain noin 14 euroa (+ 12,5 %:n palvelupalkkio).

Onkohan tässä paras koskaan syömäni alkuruoka?Kissakala oli liian porkkanaista.Kyyhkylle toivottiin vähän enemmän kypsyyttä.

PARASTA: Ehkä koskaan paras syömäni alkuruoka. Lautasella oli jotain vaaleaa kalaa, endiiviä, villiparsaa ja vaahdotettua pistaasipähkinäkastiketta. Lisäksi pohjalla oli jonkin sortin vihreä voinen yrttikastike, jossa maistui ilmiselvästi kesä. Lusikoimme loput kastikkeen jämät miehen kanssa jälkkärilusikoilla :). Palvelu oli suorastaan sydämellistä. Kiva lisä talon tarjoamat skumpat ja lopussa pöytään tuotu keksilajitelma.
MISSÄ NOTKAHTI: Omassa pääruuassani hallitsi liiaksi porkkana. Mies olisi toivonut pääruokansa kyyhkylle hieman enemmän kypsyyttä. Kieltämättä se näyttikin aika veriseltä.

En ole ennen saanutkaan kaksiosaista jälkkäriä.Lopuksi vielä talon tarjoamia herkkuja.

Mikä muuten on, että jos ravintolassa joku sakkaa, usein se on pääruoka? Taidanpa jatkossa siirtyä tilaamaan vain alku- ja jälkiruokia 🙂 Menut näyttävät molemmissa ravintoloissa vaihtuvan tiuhaan, joten seuraavalla viikolla tarjonta on todennäköisesti  ihan jotain muuta. Tosin hyvän ravintolan tunnistaa siitä, että taso kestää menusta, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Saapa nähdä kurkotellaanko kohta jo tähtiä kohden?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

27.1.2018 2 comments
Unkari

Budapest – Euroopan paras viikonloppukaupunki

by Annemaria 25.1.2018

Jossain kohdin lopetin laskemisen siitä, kuinka usein olen käynyt Budapestissä. 80-luvun puolivälistä alkaen kaupunkiin on tullut matkattua lähes joka vuosi, joskus useamminkin.

Vaikka kaikki merkittävimmät nähtävyydet Budapestistä on tullut katsastettua useampaankin kertaan, yhä vain jaksan ihmetellä samoja asioita. Sankarien aukion suureellisuus, parlamenttitalon pitsinen arkkitehtuuri, Pyhän Tapanin Basilikan mahtavuus ja ketjusillan jykevyys ovat pikkukaupungin tytölle aina yhtä ihmeellisiä.

Hento lumikerros puki parlamenttitaloa.Tonava kaunoinen ja  Budapestin maamerkki Széchenyin ketjusilta.Pyhän Tapanin Basilika ja vieressä heti pyhäinhäväistysarkkitehtuuria.Sankarien aukiolla on pantu reilusti överiksi.

Joka kerta on pakko kävellä iltahämyssä Széchenyin ketjusiltaa pitkin ja nautiskella Tonavan rantojen rakennusten ja siltojen hurmaavasta valomaailmasta. Budapest vaan on niin upea ja taianomainen iltavalaistuksessa. Euroopan kaunein ehkäpä.

Joka kerta on myös pakko kulkea Andrassy bulevardia pitkin, ihastella sen kauniita rakennuksia ja pysähtyä kahville lempikahvilaani Muvesz Kavehaziin.

Andrassy kadun Muvesz Kavehazissa on sopivasti ajan patinaa ja menneen maailman fiilistä.

Täytyy myöntää, että koleana talvipäivänä, kun taivas työnsi märkää räntää ja Tonava toi luihin saakka jäytävää kylmyyttä, Budapest ei ollut parhaimmillaan. Värimaailmaltaan harmaa kaupunki näytti entistä harmaammalta. Kaupungin omaleimainen rappioromantiikka kääntyi loskan keskellä enemminkin rappiopuolelle. Jos voit valita, matkusta Budapestiin muulloin kuin kalseana talvikuukautena.

Vai onko tässä harmaudessa sittenkin jotain surumielisen kaunista?Ronald ja Nancy.Kaupunginpuiston luistelijoita on aina mukava seurata. Lisämausteena komeita rakennuksia.

Budapestin mahtipontisten harmaiden kivirakennusten sisältä löytyy niin paljon kauneutta. Tällä kertaa kiinnitin huomiota Tonavan varren hienoon rakennukseen, joka oli jäänyt aiemmin huomiotta. Tuntui ihmeelliseltä ajatella, että alunperin 1833 avatun konserttitalo Vigadón saleissa olivat konsertoineet mm. Strauss, Brahms ja Liszt.

Pientä pääsymaksua vastaan pääsi tutustumaan Vigadón kauneuteen. Jos musiikki yhtään kiinnostaa, konsertti tämän loistokkuuden keskellä olisi varsin elämys. Vigadón ohjelma löytyy täältä.

Budapest, jos mikä, sopii erinomaisesti viikonlopun irtiottoon. Kaupunkiin saa useasti halpoja lentoja. Nytkin meidän menopaluulennot hengeltä maksoivat alle satasen. Eikä lentokaan kauaa kestä, vain reilut pari tuntia.

Budapest lukeutuu edelleen Euroopan edullisimpien matkailukaupunkien joukkoon. Vaikka ollaankin pääkaupungissa, majoitusta saa tosi kivaan hintaan. Kaupunki on täynnänsä kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia vuokrattavia huoneistoja. Myös kaupungin monilla luksustason hotelleilla on usein hyviä tarjouksia, etenkin jos matkustat vilkkaimpien kesäkuukausien ulkopuolella.

Tällä kertaa meillä oli vuokrattu 70 neliön Purple home -niminen huoneisto Basilica Apartments nimiseltä yritykseltä (löytyy myös booking.comin kautta)  aivan basilikan takaa. Sijainti oli loistava, oikeastaan kaikki merkittävä oli kävelyetäisyydellä.

Vaikka talo ulkoapäin ei ollut mitenkään hyvässä kunnossa, sisältä asunto oli tyylikkäästi remontoitu ja kalustettu. Pienenä miinuksena oli aluksi netin toimimattomuus, mutta asia korjattiin pikaisesti. Mies valitti myös välillä lämpimän veden puutetta. Ilmeisesti lämminvesivaraaja oli sen verran pieni, ettei kuumaa vettä riittänyt ylettömästi lotraavan vaimon jäljiltä.

Hintaa tällä kämpällä oli 75 euroa vuorokaudelta. Jos tyydyt hieman heikompaan tasoon, Budapestistä löytää kelvollista majoitusta jopa alle viidenkympin vuorokausihintaan.

Turistille edullinen hintataso näkyy myös ravintolahinnoissa. Vaikka hinnat ovatkin viime vuosina nousseet, tässä kaupungissa syö edelleen hyvin ja halvalla. Suurkaupungin tarjonta on laajaa ja ravintoloita löytyy varmasti joka makuun ja joka kukkarolle.

Minulle perinteinen unkarilainen keittiö on turhan raskasta, mutta unelmaa sille ken isoja annoksia rakastaa. Parasta minusta Budapestin ruokamaailmassa on, että jos haluaa syödä kunnon gourmee-tasoa, siitäkään ei tarvitse maksaa ihan mansikoita.

Sain kaupungissa asustavilta ystäviltäni muutaman sisäpiirivinkin ravintoloista, joissa kannattaa käydä. Muutamaa näistä kokeilimme ja niinpä tästäkin reissusta kehkeytyi oikea ruokamatka. Syötiin halvalla, ja sitten vähän fiinimmin kalliimmalla. Ja juotiin hyviä unkarilaisia viinejä, viinimaassa kun oltiin. Tämän puolen kokemuksista myöhemmin lisää, luvassa hyviä ravintolavinkkejä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

25.1.2018 28 comments
Yleinen

Matkaöverit

by Annemaria 15.1.2018

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että matkojen varaamisessa karkaa mopo käsistä tai ainakin alkaa pahasti keulimaan? Tai tunnetko itsesi majoituksen osalta hemmotelluksi kermaperseeksi?

Kumma juttu, kun matkoja vaan putkahtaa jostain. Ei ollut mitään tarkoitusta lähteä lähiaikoina yhtään minnekään, mutta sitten sähköpostiin tupsahti lentoyhtiön mainos alekampanjasta. Ja kappas, ennen kuin täysin ymmärrät, oletkin jo varannut lennot kaupunkiin, jota et juuri koskaan edes ajatellut. Halpaa kun oli.

Ja kun matka on varattu, tarvitaan seuraavaksi majoitus. Tietysti, tottakai ja ehdottomasti edullinen sellainen. Koko jutun ideahan on päästä matkalle mahdollisimman halvalla.

Matkakumppanisi kanssa olette päättäneet etsiä jotain kohtuuhintaista majoitusta. Tämä kun on nyt tällainen ylimääräinen budjettimatka, mihin ette halua missään nimessä käyttää rahaa kovinkaan paljoa.

Käyt huolella läpi hotellivaraussivustojen keskihintaista tarjontaa. Vaihtoehtoja kyllä on, mutta et tahdo millään löytää tarpeeksi halpaa ja tarpeeksi hyvää samassa paketissa.

Ihan vahingossa satut vilkaisemaan sen viiden tähden hotellin kauniita kuvia. Huoneiden pulleat sängyt ovat kutsuvia, miljöö mitä suloisin, näköalat hulppeat ja se hotellin infinity uima-allas, wau!

Jostain syystä, et vaan saa mielestä tuota hotellia. Näytät kuvia miehellesikin. Ihan vain kiinnostuksesta, että tällaistakin on olemassa. Mutta ei tässä kohtaa meille, liian kallista.

Menee viikko tai pari. Matka lähestyy ja se majoitus on vieläkin varaamatta. Kelaat uudelleen halvimmat vaihtoehdot ja seuraavaksi keskihintaiset. Jokaisessa on joku vika. Ankean näköistä, kulahtanutta, kehno sijainti, huono palaute, suppea aamiainen. Ei nyt vaan natsaa.

Sen sijaan palaat uudelleen siihen tähtirivistölliseen unelmaan. Siinä hotellissa kun on kaikki kohdallaan. Näet itsesi istumassa drinkkibaarin tyylikkäällä plyysisohvalla skumppalasi kädessä. Täydellistä!

Jälkeenpäin et oikein itsekään ymmärrä, miten siinä nyt näin pääsi käymään. Majoituksenne maksoi vähän enemmän kuin olitte alun perin suunnitelleet. Totta puhuen tuplasti sen, mutta lupaatte itsellenne ihan vakaasti säästää jossain muussa.

Myönnetään, minulle käy näin, useasti. Ensin houkuttaa ja koukuttaa lentolipun halpuus. Vain muutama klikkaus ja simsalabim, tunnen taas olevani elossa. Matkaa pukkaa.

Sitten vasta tulevat realiteetit mieleen. Onko ylipäätään varaa? Saanko töistä järjestettyä vapaata? Mitähän se majoitus mahtaa maksaa? Se näennäisen halpa lentolippu ei todellisuudessa tarkoittanutkaan halpaa matkaa.

Voiko matka-addiktoituneen täti-ihmisen viedä jonnekin anonyymien matkoilla kiusattujen vertaistukiryhmään? Matkustaminen haittaa tässä tapauksessa niin voimakkaasti tavallista arkea, etenkin sen talouspuolta. Jostain pitäisi saada vieroitusapua ennen kuin käy huonosti.

Se ote moposta pääsi tässä alkuvuoden osalta vähän lipsumaan. Säästösyistä ei pitänyt vähään aikaan lähteä mihinkään. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tällä viikolla Budapestiin. Kuka voi kieltäytyä edestakaisesta alle satasen lentolipusta? Ihan pakkohan tuohon hintaan oli lähteä gulassikeittoa maistelemaan.

Pariisi nyt on jo useampaan otteeseen aiemmin nähty, eikä se niin ihmeesti polttele. Tosin ehkä siinä tapauksessa, jos lentohinta on edullinen. Kuten esimerkiksi helmikuussa.

Lähden ystäväni kanssa ensi kuussa tähän romantiikan kehtoon, halvalla kun pääsee. Tai no, vähän päätettiin samalla laajentaa reviiriä. Kuka se keksikään sen parin päivän reissun Champagnen maakuntaan ja samppanjakaupunki Épernayhin?

Maaliskuinen reissu Singaporeen oli tiedossa jo aikapäiviä sitten. Hotellivalinnan kanssa väännettiin kättä pitkän aikaa. Miehen pyöreiden vuosien kunniaksi päädyimme lopulta melko hulppeaan hotellikomistukseen. Kas kummaa, niillähän oli oikein oma klubikerros, jonka huoneisiin kuuluu ihka oikea samppanja-aamiainen. Vain kerranhan sitä ihminen tällaiset lukemat täyttää. Lupaan juoda samppanjaa koko rahan edestä.

Koska olemme järkeviä ihmisiä ja ymmärrämme hyvin, ettei meillä ole varaa tällaiseen pöyhkeilyyn koko lomamme ajan, päätimme taloudellisen tasapainon vuoksi viettää puolet lomastamme huomattavasti edullisemmassa majoituksessa.

Tuo jälkimmäinen majoitusvaraus nyt on vielä vaiheessa. Tosin on minulla kyllä yksi hyvä vaihtoehto, mutta se nyt on ihan liian kallis….

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

15.1.2018 13 comments
RisteilytSaksa

Tämän helpompaa ei matkustaminen voi enää olla

by Annemaria 11.1.2018

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän alkaa viehättymään asioista, joiden eteen ei tarvitse ponnistella niin paljoa. Joskus tuntuu matkailussakin hyvältä hypätä vain nauttimaan valmista kattausta.

Osallistuin joulun alla kotimaisen matkanjärjestäjän Kristina Cruisesin järjestämään Ropax-risteilyyn Finnlines-varustamon laivalla. Ropax-sana tarkoittaa rahti- ja matkustajalaivan yhdistelmää eli juuri tällaisilla paateilla Finnlines reissaa Helsingin ja Travemünden väliä.

En ollut koskaan aiemmin osallistunut vastaavanlaiseen ohjelmalliseen risteilymatkaan, jossa matkaan sisältyi koko paketti: niin matkat, ruokailut, majoitukset, retket kuin matkanjohtajan järjestämä ohjelma laivamatkan aikana.

Vaivattomuus on yksi Kristina Cruises matkoja kuvaava piirre. Tarvitsee vain raahautua laukun kanssa satamaan tai lentokentälle, siitä eteenpäin kaikki on hoidettu. Matkanjohtaja oli vastassa myös Vuosaaren satamassa ja jakoi meille hyttiavaimet, ateriakortit ja matkaohjelman. Ei muuta kuin laivaan ja matka saattoi alkaa.

Tervetuloa laivaan. Kaikki on valmiina risteilyyn.Majoittumisen jälkeen kokoonnuimme yhteen ja kävimme läpi ryhmämme tulevien päivien ohjelmaa ja aikatauluja. Seuraavana iltana olisimme perillä Travemündessa, josta omalla bussilla huristelisimme Lyypekkiin. Odotin innolla Lyypekin ja Hampurin joulutoreja. Tosin enpä ollut koskaan käynyt Hampurissakaan, joten ihan uusi kaupunkituttavuus tämäkin.

Aiemmin kirjoittelin täällä mukavan leppoisasta laivatunnelmasta. Etukäteen olin vähän huolissani kävisikö yksin matkaavalle aika pitkäksi meripäivien aikana, mutta huoli oli turhaa. Tällaisen ryhmämatkan mukavia puolia oli se, että juttuseuraa oli tarjolla tai sitten saattoi osallistua matkanjohtajamme järjestämään ohjelmaan. Jukalta saimme tietoa mm. Lyypekin ja Hampurin historiasta ja nähtävyyksistä.

Ryhmällemme oli varattu laivalta ihka oma tila.Mukavan väljää matkantekoa.Matkaohjelmassamme puhuttiin puolihoidosta, mutta tämän risteilyn osalta korottaisin meripäivien aikana ruokailut täysihoidoksi. Kun ensin käy aamiaisella, sitten lähinnä lounasta muistuttavalla brunssilla ja päivän päätteeksi ruhtinaallisen buffet-pöydän illallisella, ainut valituksen aihe omalla kohdallani oli, että syömistä oli liikaa 🙂 Laivan illallisilla myös viinit ja olut kuuluivat matkapaketin hintaan.

Lyypekissä vietetyn hotelliyön jälkeen vuorossa oli tutustuminen Hampuriin. Ryhmäämme liittyi Hampurissa pitkään asunut suomalaisopas, joka esitteli meille kiertoajelun aikana kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Itse pidin erityisesti siitä, että tällainen paikallistuntemus toi selostukseen ihan omaa sisäpiiritietoa.

Kiertoajelun aikana pysähdyimme tutkailemaan tarkemmin Pyhän Mikaelin kirkkoa, alunperin 1600-luvulla rakennettua kaunista barokkikirkkoa.

Ja sitten olikin muutama tunti aikaa omatoimiselle keskustan kiertelylle. Tämä täti-ihminen ei kauaa aikaillut suunnistaessaan suoraa päätä Hampurin kuuluisille Raatihuoneen torin joulumarkkinoille. Kokemuksiani joulutorien tunnelmasta löydät täältä.

Kävin kurkistamassa myös Hampurin kaupunkikuvaa hallitsevan Raatihuoneen alakertaan. Vaikka rakennuksessa on peräti 640 huonetta, valitettavasti yksittäinen matkaaja pääsi ainoastaan rakennuksen ala-aulaan, mikä tosin on kaunis sekin. Tänä vuonna Raatihuoneeseen tutustuminen on otettu mukaan Kristina Cruisesin Ropax-risteilyiden ohjelmaan.

Raatihuone antoi kauniin kehyksen joulutorille.Mitä olisikaan saksalainen joulutori ilman glühweinia. Prosit!Päivän päätteeksi vuorossa oli Lyypekki, matkamme toinen viehättävistä hansakaupungeista. Ennen yhteistä Lyypekin illallista ennätti vielä mainiosti tutustua niin toriin kuin sitä ympäröiviin kauppoihin unohtamatta kuuluisaa Niedereggerin marsipaanimyymälää.

Ja jotta matkapäivä olisi täydellinen, ennen laivaan menoa bussi koukkasi vielä sataman alkoholimyymälän kautta. Sieltä saattoi hankkia kotiinviemiset kohtuulliseen ”taxfreehintaan”.

Kun lähellä puolta yötä kömmin hyttini lakanoiden väliin, eipä tarvinnut unta houkutella. Mitään havaintoa ei ollut laivan lähdöstä aamuyöllä ja merelle tulosta. Takana oli monipuolinen matkapäivä kahdessa kiinnostavassa ja erilaisessa kaupungissa. Niin kiinnostavassa, että luulenpa jossain vaiheessa palaavani tutkimaan näitä huudeja tarkemmin.

Kuka onnellinen saa asua Lyypekissä tuon ikkunan takana?Lyypekin tuliaisia, torilta tai Niedereggeriltä.

Seuraava päivä oli kokonainen meripäivä. Sinänsä kiva asia, että pitkää tapahtumarikasta reissupäivää seurasi levollinen matkapäivä. Saipa kerrankin kaikessa rauhassa keskittyä nauttimaan laivan aterioista, merimaisemista ja siitä parhaasta chillailusta.

Kristina Cruisesilla on yli 20 vuoden kokemus risteilymatkojen järjestämisestä, mikä vahvuus näkyi tälläkin matkalla. Aikataulut pitivät, matkaohjelma oli juuri luvatun kaltainen, kaikki oli ylen vaivatonta, laivan ruuat olivat erinomaiset ja matkanjohtaja piti hyvää huolta porukastaan. Kun kyse on räätälöityjä valmismatkoja järjestävästä täysin suomalaisesta perheyrityksestä, voi hyvin ymmärtää, että jokaisen matkustajan tyytyväisyys on erityisen tärkeää.

Jutustelin tällä risteilyllä usean ryhmäämme kuuluvan matkaajan kanssa, joista suurimmalla osalla oli takana jo useampi Kristina Cruises matka. Eräältä pariskunnalta sain kimmokkeen Kristina Cruisesin jokiristeilyille. Olivat kuulema tehneet jo neljä risteilyä Euroopan eri joilla, joihin olivat jääneet aivan koukkuun. Jokiristeily maltillisen kokoisella jokilaivalla Seinellä, Tonavalla, Reinillä tai Moselilla kuulostaa niin hyvältä.

Monipuolinen matkanjohtaja muuntuu moneksi.Kapteenin vieraana komentosillalla.Kenelle sitten itse suosittelisin Kristina Cruisesin risteilyä? Erityisesti niille, jotka arvostavat mahdollisimman helppoa ja vaivatonta matkantekoa miellyttävissä puitteissa, mutta haluavat silti nähdä matkallaan mahdollisimman paljon. Kun joku muu on huolehtinut majoituksesta ja liikkumisesta paikasta toiseen sekä koonnut ohjelmaan kiinnostavimmat kohteet ja nähtävyydet, voi itse keskittyä täysillä olennaiseen: matkan elämyksiin ja nautiskeluun. Olemattomallakin kielitaidolla pärjää, sillä ryhmän mukana seuraa koko reissun ajan oma matkanjohtaja.

Eräs pariskunta kertoi, että ensimmäistä Kristina Cruises matkaansa he olivat pitäneet vähän kalliina. Kokemus kuitenkin osoitti, että matkan hintaan todella sisältyi kaikki. Rahaa ei ollut tarvinnut käyttää muuhun kuin omiin satunnaisiin pikkuostoksiin. Lienee totta. Kristina Cruises matkojen risteilyhintaan sisältyy aina myös mahdolliset edestakaiset lentomatkat Helsinki-Vantaalta.

Ei haittaa vaikka ulkona vihmoi vettä. Kävisikö lämmin sauna ja porekylpy tai vaikkapa lasillinen kuohuvaa ja vaahtokarkkeja?Ryhmämme ikärakenne oli selvästi varttuneemmassa väessä, paljon eläkeläispariskuntia, mutta mukana oli myös useampi yksin matkustava. Mikäli aivan yksin matkustaminen ei ole omin juttu, tällaisella ryhmämatkalla on hyvät puolensa. Valmis matkaohjelma, juttuseuraa halutessa, eikä tarvitse yksin istua illallisella – asia, jota itse inhoan eniten yksin matkatessa.

Valittavana on yli 130 erilaista pienryhmissä toteutettavaa risteilymatkaa yli 50 maahan Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Paljonkin matkaillut löytää hieman tuntemattomampia ja erikoisempia matkakohteita. Kuunnelkaapa tätä: ”Champagnen & Marnen -kanavaristeily on kepeä ja hyväntuulinen kuin lasissa kupliva samppanja. Se on hurmaava matka ruoan ja kuohuviinin nautintoihin. Suuntaa Champagnen kuuluisalle viininviljelysseudulle mukavalla ja tyylikkäällä tavalla – risteilyproomu Bargella.”

Apua, tämä saa jo melkein itkemään ihanuudessaan. Eipä tule äkkiseltään mieleen itselleni sopivampaa matkaa.

www.kristinacruises.com

Risteily toteutettiin yhteistyössä Kristina Cruisesin ja Finnlinesin kanssa. Mielipiteet omiani.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

11.1.2018 2 comments
ElämäntaitoIkääntyminenYleinen

Onnellisuutta vähemmällä

by Annemaria 2.1.2018

Heräsin vuoden ensimmäiseen aamuun tahmeassa olotilassa päänsärkyä potevana. Liikaa samppista ja skumppaa, siinäpä se. Manasin taas itseni. En ymmärtänyt lopettaa ajoissa. Joku porukasta kantoi pöytään vielä yhden samppanjapullon aamuyöntunteina…. Vähempi olisi ollut parempi.

Vaikka yksi tunkkainen aamu kaataa vain yhden päivän, siltikin se ärsyttää. Elämä on liian arvokasta yhtään päivää missattavaksi, etenkään itse aiheutetun olotilan vuoksi. On taivaallisen ihanaa ja etuoikeutettua herätä normiaamuna terveenä ja toimintakykyisenä, hyvällä mielin ja iloisena uuteen päivään. On silkkaa tyhmyyttä itse pilata päivänsä.

Tämä uuden vuoden takkuinen aamu sai minut miettimään, kuinka ylipäätään elämässä mikä tahansa liika voi pilata minkä tahansa hyvän jutun. Mietin sitä, miltä haluaisin oman näköiseni elämänkattauksen näyttävän. Onko pöydässäni kaikkea sopivassa suhteessa vai onko sittenkin jotain liikaa tai liian vähän?

Entä nautinko oman makuista elämää? Vai onko vähän sama juttu kuin jouluna? En pidä joulupöperöistä: kinkusta, laatikoista ja rosolleista, mutta syön niitä siksi, että joku muu haluaa. Pitäisikö oman elämäni lautasmallia sittenkin muuttaa?

Jos lasketaan pois vakiotoiveet, kuten viiden kilon kestolaihduttaminen ja liikunnan lisääminen, tänä vuonna haluaisin karsia elämästäni pois kaikki liialliset rönsyt. Yli viisikymppisenä sitä alkaa jo kepeästi tiedostamaan iän vaikutuksen toimintakykyyn ja elämän rajallisuuskin käväisee joskus mielessä.

Kummasti alkaa rasittumaan asioista, jotka kokee liiaksi. Asioiden tärkeysjärjestys myös vaihtuu. Enää en halua samalla lailla suurta kirjoa kaikkea kuin nuorempana. Kiitos, ottaisin vähemmän, mutta sitäkin parempaa.

Olkoon tämän vuoden teemani ”onnellisuutta vähemmällä”. Haluan karsia elämästäni pois asioita, jotka eivät lisää onnellisuuttani. Sen sijaan haluan raivata tilaa entistä enemmän asioille, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa.

Haluan kirjoittaa, haluan valokuvata, haluan edelleen niin vietävästi matkustaa ja nähdä tätä ihmeellistä maailmaa. Haluan huomioida myös paremmin niitä muutamia minulle tärkeitä ihmisiä. Sen sijaan haluan antaa elämässäni vähemmän merkitystä arvostelijoille, pahantahtoisuudelle tai niille, joille pyyteetön ystävyys on vaikeaa.

Menneen vuoden kokemus on ollut, ettei onnellisuutta lisää sekään, että elämä on kovin tapahtumarikasta. Jatkuvaa rientämistä sinne ja tänne, merkintöjä ja menoja kalenterissa. Hetken hauskaa, mutta pidemmän päälle rasittavaa.

Enemmän sisältöä tarkoittaa usein myös enemmän kiirettä, muttei välttämättä onnellisuuden ja tasapainon lisääntymistä. Pitäisi oppia karsimaan ja saamaan elämään jonkinlainen balanssi työn, matkojen ja harrastusten välillä.

Vähempi on usein enempi. Mietipä vaikka sitä ensimmäistä samppanjalasillista, kun korkki aukeaa ja pullo päästää suhauksen. Helmeilevä, raikas juoma täyttää lasin ja voit tuntea pirskahtelevat kuplat suussasi. Seuraavassa lasillisessa maistat ehkä tämän juomista jaloimman voisen tai paahteisen maun.

Mutta entäpä sitten? Kolmas lasillinen onkin sitten vain juomaa. Tiedät juovasi samppanjaa, mutta seuraavista lasillisista et saakaan enää irti samaa nautintoa kuin ensimmäisistä. Kun tarkemmin miettii, sama pätee vähän kaikkeen elämässä.

On olemassa vaara, että kaikesta liiasta tylsistyy ja kokemusten toleranssi vain nousee. Tärkeintä on, että asiat pysyisivät helminä; ainutlaatuisina kokemuksina ja elämän sisällön lisääjinä. Vähempi onkin arvokkaampaa.

Toiveeni uudelle vuodelle: lisään onnellisuuttani vähentämällä asioita. Yritän muistaa, että on parasta olla juomatta sitä kolmatta tai neljättä lasillista. Vähemmällä saan onnellisempia aamuja, onnellisempia päiviä, parempaa elämää ja ainutkertaisempia kokemuksia.

Kippistä ystävät ja onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2.1.2018 6 comments
Yleinen

Pari tarinaa ei-toivotusta matkaseurasta

by Annemaria 29.12.2017

Meillä oli tänä vuonna vähän eriskummalliset joulupöytäjutut. Jouluaterialla keskustelu meni jostain syystä ötökkäkokemuksiin.

Täytyy myöntää, olen hieman ötökkäkammoinen. Pelkkä ajatus siitä, että vuoteessani kävelee verenhimoinen öttiäinen, saa minut lähes hysteeriseksi. Tässä kohtaa voin onneksi todeta, että tieto ei ole lisännyt tuskaa, sillä sen verran sinisilmäinen ja tietämätön olen erinäköisten syöpäläisten touhuista.

Niin, siihen jouluateriaan. En enää edes muista, mistä tämä keskustelu sai alkunsa, mutta siinä porukalla käsiteltiin ensin koulujen täitorjuntakampanjat ja sitten sujuvasti omakohtaiset lutikka- ja russakkakokemukset. Tässä kohtaa muistui mieleen pari omiin reissuihini liittyvää raivostuttavaa ötökkäjuttua.

Lontoon huonekaverit

Jokunen vuosi takaperin vietin parisen kuukautta Lontoossa ja majoittauduin sellaiseen perienglantilaiseen bed & breakfast paikkaan. Huoneeni sijaitsi tyypillisessä esikaupunkialueen 1800-luvun lopussa rakennetussa kaksikerroksisessa rivarissa. Itse isäntäväki asusteli alakerrassa ja vuokrasi yläkerran kolmea huonetta.

Ensimmäinen viikko meni ilman ongelmia, mutta sitten alkoi käsivarsiini ja pohkeisiini ilmaantua kummallisia kutiavia paukamarivistöjä. Ja joka yö niitä tuli yhä vain lisää. Pidin päiväaikaan usein ikkunaa auki ja luulin paukamien aiheuttajiksi luonnollisesti itikoita. Tosin vähän ihmettelin, kun mitään näkö- tai kuulohavaintoa näistä lentävistä en koskaan huomannut.

Lakanoissa näkyi aamuisin myös verijälkiä, mutta luulin niiden tulleen siitä, että olin raapinut unissani kutisevia puremakohtia rikki.

Satuin jossain vaiheessa mainitsemaan paukamista isäntäväelle. Luulenpa heidän tasan tarkkaan tienneen, mistä oli kyse, mutta mitään selitystä en saanut. Sen sijaan huoneeseeni toimitettiin sellainen ötökkätorjuntalamppu, jonka kelmeä sininen valo kuulema estää itikoiden tulon huoneeseeni. Pyydettiin vain pitämään tätä lamppua päällä yöaikaan.

Totta kyllä, lamppu tehosikin ja sen jälkeen paukamia tuli huomattavasti vähemmän. Näin selvisin vähemmillä tikkauksilla loman loppuajan ja syyttelin yhä vain lontoolaisten itikoiden verenhimoisuutta.

Asia pääsi jo unohtumaan, kunnes muutama viikko kotiin palattuani sattui silmiini lehtiartikkeli, jossa kerrottiin Lontoon vanhoja taloja piinaavasta ludeongelmasta. Meinasipa aamukahvit mennä väärään kurkkuun, kun tajusin, mikä noiden peräkkäisten puremien alkuperä oikeasti olikaan. Huoneeni seinänraoissa ja huonekaluissa oli asustellut mitä ilmeisemmin LUTIKOITA!

Rupesin tietty sen jälkeen vainoharhaisesti kyttäämään sänkyämme ja kotiamme mahdollisten lutikkahavaintojen osalta, mutta onneksi tässä tapauksessa ei-toivotuista tuliaisista ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä.

Onnea oli matkassa, sillä pääsin vähemmällä kuin esimerkiksi ystäväni, jonka kotiin tuli lutikkalähetys New Yorkista sukulaisnuorukaisen mukana. Melkoinen myrkytysoperaatio oli kuulemani mukaan ollut tämän pienikokoisen hyönteisen häätäminen. Jos yksi lutikka munii päivässä noin 4-5 munaa, voi vain kuvitella minkälainen lisääntymisvauhti sillä on…. Kannattaa siis matkoilla välillä katsoa, minne sitä päänsä kallistaa ja varmistaa ainakin, ettei säilytä matkalaukkuaan lattialla.

Barcelonan salamatkustajat

Kantapään kautta tuli myös opittua, että ulkomailta ei kannata kantaa kotiin ihan mitä vaan. Meille nimittäin saapui Barcelonasta melkoinen pataljoona ei-toivottuja maahanmuuttajia.

Pidämme molemmat paljon pinjansiemenistä. Paahdettuna niiden pähkinäinen maku sopii mainiosti monen salaatin ja ruuan lisukkeeksi. Ainut harmittava asia pinjansiemenissä on niiden melko korkea hinta.

Siksi olimmekin riemuissamme huomatessamme Barcelonassa majapaikkamme vieressä vanhan ajan ”siirtomaatavarakaupan”, jossa myytiin isoista juuttisäkeistä erilaisia kuivaelintarvikkeita ja mausteita, useimmat näistä tuontitavaraa jostain kaukaa. Irtomyynnistä ostettuna pinjansiemenet maksoivat vain murto-osan siitä, mitä meillä, joten ostimme niitä kotiin tuotavaksi oikein roiman pussillisen.

Matkasta oli kulunut reilut kolmisen kuukautta ja kevät oli vaihtunut kesään. Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään huomiota lattiallamme kuljeskeleviin tummiin ötököihin. Ajattelin niiden kuitenkin kulkeutuneen sisätiloihin ulkoa terassin oven kautta, joka oli kuumina kesäpäivinä ollut useasti auki.

Asia unohtui muutenkin, sillä olin lähdössä kolmen viikon mittaiselle kesälomareissulle pohjoiseen ja ennen reissua sitä oli kaikenlaista säätöä. Mieheni oli mennyt jo edeltä käsin ja koska en itse juurikaan laita ruokaa, eipä ollut tarvetta aukoa keittiön ruokakaappejakaan.

Palasimme elokuun puolella takaisin kotiin. Yllätykseksemme meitä oltiin vastassa jo eteisessä, mutta keittiössä sitä vasta liikehdintää olikin. Pitkin lattioita viipotteli sadottain pieniä tummia, pitkulaisia ötököitä. Lähempi tarkastelu johdatti meidät pääpaikalle, keittiön alakaappiin ja erääseen tuliaispussiin.

Pinjansiemenissä kävi sellainen toukkakuhina, että melkein oksensin. Sen lisäksi sitä kuhinaa riitti kaikkialla, missä säilytimme kuivaelintarvikkeita. Toukat viihtyivät kaapeissa, valmiit kuoriaiset olivat lähteneet vaellukselle. Riisihäröt olivat vallanneet keittiömme.

Siitä alkoi parin viikon mittainen myrkytysoperaatio. Kaikki kaapeissamme olleet elintarvikkeet saivat kyytiä ja Baconilla kuorrutettiin päivä toisensa jälkeen kaikki mahdolliset laatikot, jalkalistat ja kaappien rakenteet. Välillä meinasi jo usko loppua, sillä päivä toisensa jälkeen kuolleita ja pökerteleviä yksilöitä vaan ilmaantui näkyviin. Mutta sitten ne hävisivät. Lopulta me voitimme tämän sodan.

Yksi asia on varmaa. Meidän talouteen ei tule koskaan enää ulkomaantuliaisena kuivaelintarvikkeita. Never!

Jutun kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

29.12.2017 2 comments
Yleinen

Vuoden 2017 parhaat matkakokemukset

by Annemaria 20.12.2017

10 ulkomaanmatkaa ja 10 kotimaan vapaa-ajan matkaa. Mikä oli parasta vuoden 2017 reissuissa?

Vuosi on pitkä aika, kun muistelee tapahtumia taaksepäin. Muisti tekee tepposensa, eikä jälkeenpäin meinaa muistaa, missä sitä tulikaan käytyä ja mitä kaikkea tehtyä. Onneksi on tämä matkablogi, jonne on tullut tarkoin kirjattua jokaisen reissun niin parhaat kuin huonoimmatkin palat. Faktat ja fiilikset on helppoa palauttaa mieleen.

Poimin vuoden aikana tehdyistä matkoistani omasta mielestäni ne kaikista parhaimmat ja eniten mieleen jääneet kokemukset. Da daa, yhden täti-ihmisen arvovaltainen matkailuraati on valinnut vuoden parhaimmiksi matkailukohteiksi seuraavat subjektiivisilla mittareilla arvuutetut matkailuelämykset:

Vuoden paras matkailumaa: Kroatia

Vähän vaikeaa oli olla valitsematta Espanjaa, sillä niin paljon siitä pidän. Mutta kun Espanjan voi valita kaikkien vuosien parhaaksi matkailumaaksi, vuoden parhaan matkailumaan titteli tulee antaa jollekin toiselle vuoden aikana käymistäni maista.

Vaikka vietin Kroatiassa lyhykäisen, vain parin viikon mittaisen pätkän, pystyi se vakuuttamaan tämän täti-ihmisen puolelleen. Kroatian kauneus ja jollain lailla hymyilevä luonne sai vain janoamaan lisää nähtävää upean Adrianmeren rannikolta.

PERUSTELUT: Monipuolinen: historiaa, luontoa, rantoja ja kaupunkeja. Jumalaisen kaunis rannikko ja ihastuttavat saaret. Miellyttävä ilmasto jo varhain keväästä pitkälle syksyyn. Majoitus edullista. Hyvät lauttayhteydet saarten ja mantereen välillä. Plussaa mielenkiintoisista viineistä.

Vuoden paras ulkomainen kaupunkikohde: Kööpenhamina

On vaan olemassa kaupunkeja, joista jostain kumman syystä pitää heti ensi silmäyksestä. Tunnelmassa aistii sellaista viehkoutta, johon on helppoa sukeltaa mutkattomasti. Tällainen on Kööpenhamina. Huolimatta siitä, että se on matkailijalle vähän kalliin puoleinen, tanskalainen hyggeilymeninki upposi minuun tänä vuonna kahden reissun verran.

PERUSTELUT: Mielenkiintoinen ja viehättävä, nuorekas kaupunkikohde. Paljon kiinnostavaa nähtävää: kuninkaanlinnoja, upeita museoita, maailmankuulu Tivoli sekä kauniita rakennuksia ja puistoja. Mutkaton tunnelma ja tanskalainen hyggeily saavat viihtymään. Tanskalainen design hellii silmää joka puolella. Erinomainen ruokakaupunki.

Vuoden paras kotimainen kaupunkikohde: Tampere

Kirjoittelin aiemmin, että jos muuttaisin kotimaassa johonkin, haluaisin muuttaa Tampereelle. Tampereella on kaikki ne kotimaisen kaupungin ainekset, joista pidän. Tampere on selvästi jonkinlaisessa hyvässä flow-tilassa: uutta syntyy, matkailuun satsataan ja kaupunki kehittyy.

PERUSTELUT: Sopivan kokoinen ja sopivan kaupunkimainen. Hieno kerroksellinen kaupunkikeskusta, jossa taidolla yhdistetty uutta ja vanhaa. Kaunis sijainti kahden järven ja yhden kosken partaalla. Runsas kulttuuritarjonta, mielenkiintoiset museot. Sykkii elämää. Huippuhyviä ravintoloita.

Vuoden paras rantakohde: Nerja, Espanja

Vaikka en mikään rantakohteiden ylin ystävä olekaan ja ranta ei ole se juttu, millä perusteella matkakohdetta valitsen, yksi rantakohteeksi itsensä luokitteleva paikka jäi vuodesta mieleen. Matkustin Andalusian etelärannikolla olevaan kaupunkiin itse asiassa siellä olevien tippukiviluolien perässä. Samalla huomasin, että Nerja on rantakohde, jossa voisin ihan hyvin viihtyä.

PERUSTELUT: Soma vuorten ympäröimä kylämäinen kaupunki, jossa kompaktissa paketissa kaikki hyvään rantalomaan tarvittava. Jyrkkien kalliorantojen välissä pieniä poukamaisia hiekkarantoja, jotka tekevät alueesta vaihtelevan ja mielenkiintoisen. Ainakin loppusyksyn kokemuksen perusteella mukavan rauhallista, hintatasoltaan kohtuullista ja majoitukseltaan edullista.

Vuoden paras pikkukylä: Sainte-Agnès, Ranskan Meri-Alpit

800 metrin korkeudessa merenpinnasta sijaitsevasta persoonallisesta provencelaisesta vuoristokylästä aukesi huikeat näkymät Välimerelle. Kuuluu sarjaan Ruususen untaan nukkuvat paikat. Vuoren rinnettä kipuavat talot tuntuvat olleen paikallaan ikuisuuden.

PERUSTELUT: Täällä pysähtyy aika. Palanen vähän erilaista Ranskan Rivieraa. Kaunista ja niin suloisen rauhallista.

Vuoden paras luontokohde: Hornøyan lintusaari, Norja

Eksyin Norjan Varangin niemimaan itäisimpään kolkkaan Hornøyan lintusaarelle aivan vahingossa lähinnä olosuhteiden pakosta. Onneksi eksyin, sillä tämä Barentsinmeren kummallinen kalliosaari oli ainutlaatuinen kokemus monellakin tapaa.

PERUSTELUT: Kymmenien ellei satojentuhansien pohjoisen lintujen lajirunsaudestaan kuuluisa pesimäsaari, jonka äänimaailma on vailla vertaa. Elämää kuhiseva arktinen paratiisi. Mikä parasta: täällä näkee lunneja.

Vuoden paras hotelli: Arctic Light Hotel, Rovaniemi

Pieni yksityisomisteinen Arctic Light Hotel näyttää napsivan maailmanlaajuisesti kaikkea mahdollista hotellialan palkintoa, eikä ihme. Tämä rovaniemeläinen boutique-hotelli on sen verran mielenkiintoinen ja hyväntuulinen kokonaisuus, että sen suojissa kerrassaan viihtyy. Hotellille voisi antaa myös palkinnon parhaasta hotelliaamiaisesta.

PERUSTELUT: Omaleimainen, tyylikäs ja tasokas. Kaunista sisustusta ja silmää hiveleviä yksityiskohtia. Palvelu huippuluokkaa. Nostaa hotelliaamiaisen ihan omiin sfääreihin.

Vuoden paras kulttuurielämys: Joutsenlampi baletti, Mikhailovsky Teatteri, Pietari

Kun yhdistetään venäläinen huipputason balettiosaaminen, iki-ihana klassikko Joutsenlampi ja vanha koristeellinen kulta-aitioinen teatteri saadaan lopputulos, joka sykähdyttää.

PERUSTELUT: Taidokasta, kaunista, visuaalista. Täydellinen baletti täydellisessä miljöössä.

Vuoden paras nähtävyys: La Mesquita-moskeija, Espanja

Espanjan Córdoban eriskummallinen moskeija, jonka sisältä löytyy katedraali. 856 pylvästä ja punaraidallista holvikaarta kannattavat tätä suurta Andalusiassa sijaitsevaa rakennusta, jota rakennettiin 200 vuoden ajan vuosina 700-900.

PERUSTELUT: Omaleimainen arkkitehtuuri. Historiallinen kohde, joka ilmentää saman katon alla kahta eri uskontoa ja montaa eri aikakautta.

Vuoden paras ravintola: Ravintola Cru, Tallinna

Vaikea valinta. Hyviä ravintolakokemuksia on kertynyt vuoden aikana useita. Valitako kotimainen vai ulkomainen? Gourmeemesta vai muuten vain hyvä ravintola? Vuoden parhaan ravintolan titteli menee tällä kertaa naapurimaahan.

PERUSTELUT: Hyvin valmistettua, herkullista ruokaa romanttisissa ja tunnelmallisissa puitteissa vanhan kaupungin ytimessä. Erinomainen hinta laatusuhde.

Yksi vuosi kohta takana, ja minä monta kokemusta rikkaampana. Kiitollinen niistä jokaisesta. Kun tarkemmin miettii, huonoja matkoja ei ole olemassakaan. Jokainen matka on ainutlaatuinen. Jokainen matka tuo tullessaan aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Jokainen matka antaa uutta sisältöä elämään. Kun matkustan, olen elossa. Siksi innolla ja odottavin mielin ensi vuoteen ja uusiin seikkailuihin.

Samppanjaa muovimukista -blogi jää nyt pienelle joulutauolle ja täti-ihminen siirtyy nautiskelemaan kuohuvaa mökkiolosuhteisiin. Kaikille teille ihanaiset lukijani tuoksuvaa, tunnelmallista ja tonttuhenkistä joulua. Olkaahan kiltisti 🙂

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

20.12.2017 8 comments
Ruoka ja viini

Pressan Bistro Manusta jäi hyvä fiilis

by Annemaria 12.12.2017

Me on miehen kanssa päätetty välillä karkottaa kaamosta lähtemällä viikonloppureissuille täältä susirajalta Helsinkiin. Suosittelen kaikille, sillä pienikin ympäristön vaihdos piristää kummasti. Ja täältä pikkukaupungista kun pääsee oikeille maalikylille, sitähän tuntuu ihan kuin olisi ulkomailla. Helsingissä on yllättävän paljon nähtävää.

Tällä kertaa hotelliksi valikoitui suuren rempan kokenut Sokos Hotel Presidentti. Olin itse jo aiemmin testaillut Paola Suhosen suunnittelemia teemahuoneita Juhannus ja Satumetsä. Tällä erää nukuttiin vähän miehisemmissä puitteissa Sisu-huoneessa. Sahalaitakuvioinen tapetti ja Sisu-murtaja seinäryijyssä eivät uponneet minuun ihan yhtä tehokkaasti kuin edelliset teemat.

Olin iloinen saadessani kutsun tutustumaan hotelli Presidentin yhteyteen tänä syksynä avattuun uutukaiseen Bistro Manuun. Kuten nimikin jo antaa osviittaa, Manu on kotoinen ja helposti lähestyttävä bistrotyyppinen ruokaravintola. Ravintolaan pääsee joko suoraan katutasosta tai hotellin aulatilojen kautta nousemalla toiseen kerrokseen.

Manun ravintolamiljöö oli viihtyisä ja raikas. Pidän paljon tällaisesta selkeälinjaisesta skandinaavisesta sisustuksesta ilman turhia koristeluripellyksiä. Vaikka Bistro Manu näytti itseään tituleeraavan kortteliravintolaksi, nostaisin Manun kyllä astetta ylemmäs. Miljöö viesti hyvällä tavalla trendikkyyttä ja suoraviivaista tyylikkyyttä.

Piti käydä ikkunoiden takana vähän jo kurkkimassa ennen ravintolan aukeamista.

Ravintola on kahdessa tasossa. Mukavaa on se, että halutessaan voi istua avarammassa ravintolasalissa, josta pystyy tarkkailemaan vaikkapa ruokien valmistumista avokeittiössä tai intiimimmin pikkupöydässä alemmalla tasolla. Itse tykkäsin reunapöydästämme, josta oli kiva seurata alapuolisen hotelliaulan elämää.

Ruokalistaa voisi luonnehtia helpoksi. Menusta löytyivät perusklassikot kuten talon burgeri ja pippuripihvi, mielenkiintoa taas synnyttivät punajuurilohi ja monipuoliset liharuuat. Lupaavaa minusta oli se, ettei lista ollut liian laaja. Alkuruuissa plussaa jaettavista juusto- ja kalalaudoista.

Mieheni kanssa valinta taipuikin tuonne kalalaudan puolelle. Tosin annoskateus iski heti naapuripöytään tuoduista yrtti-valkosipuli etanoista, joista lähti niin huumaavan hyvä tuoksu.

Kalalaudalta löytyi lohta sekä kylmäsavustettuna että kevyesti paistettuna sekä skagen-tyylillä katkarapuja. Molemmat lohet olivat hyvän makuisia, erityisesti pidimme kevyesti paistetusta lohesta. Krutonkien sijaan annoksessa olisi toiminut paremmin saaristolaisleipä. Ehkä vähän lisää mielikuvitusta olisin kokonaisuudelle toivonut.

Tarjoilijan viinisuosituksia kannatti kuunnella. Kuivien viinien ystävänä vähän nikottelin ehdotusta puolikuivasta Rieslingistä, mutta tämä osoittautui aivan nappivalinnaksi rasvaiselle kalalle.

Manusta löytyi kiinnostavia pienpanimo-oluita. Fiskarsin luomuolut maistuu belgialaistyyppisten oluiden ystävälle.

Rakastan itse lammasta kaikissa muodoissa ja pääruokavalinta oli itselleni helppo. Viisi tuntia haudutettu karitsan entrecôte oli muhevaa ja hieman makea kastike sopi lihalle täydellisesti. Vahva suositus tälle annokselle. Lammasta oli annoksessa melkoisen paljon, mutta pakko oli syödä kaikki, vaikka tiukkaa teki. Tämä ruoka todella maistui.

Mieheni kallistui perinteisen pippuripihvin kannalle. Pihvi oli mehevä ja medium-kypsyys täydellinen. ”Mestarin pippurikastike” tavallisuudessaan jätti vähän toivomisen varaa.

Tarjoilijamme punaviinivalinta osui jälleen naulan kantaan. Kalifornialainen Ironstone old wine oli oivan täyteläinen punkku molemmille liharuuille.

Ja koskaanhan ei voi olla niin täysi, etteikö jaksaisi jälkiruokaa. Oma valintani oli mustikkatiramisu, mikä oli hauskasti rakennettu lasipurkkiin kaurakeksin ja tuorejuustovaahdon kanssa. Mieheni valitsema paahtovanukas oli kuulema paras hänen koskaan syömänsä. Ja sitä se totisesti oli. Valkosuklaakreemi ja tuoreet marjat toivat annokseen sopivasti sekä makeutta että raikkautta. Kauniit jälkkärit upposivat suihimme viimeistä orvokkia myöten.

Kesää lautasella.

Hyvän ruokakokemuksen täydentää aina hyvä palvelu. Meitä palvellut neitokainen oli kerrassaan viehättävä. Arvostan niin suuresti tällaista ammattimaista otetta, jossa on mukana innostuneisuutta ja sellaista lämminhenkistä hyväntuulisuutta. Tällainen tarjoilija saa asiakkaan todella viihtymään.

Kaiken kaikkiaan Bistro Manun illallinen oli miellyttävä kokemus. Ruoka oli hyvin valmistettua ja maukasta, sellaista sopivan bistromaisen teeskentelemätöntä. Pientä toivomisen varaa olisi ollut lisukkeiden rohkeammassa käytössä. Ylipäätään toivoisin suomalaisten ravintoloiden lautasilta löytyvän enemmän esimerkiksi kotimaisia juureksia.

Maukas kokonaisuus, viihtyisä miljöö ja huippuhyvä palvelu. Aina ei näköjään kannata lähteä hotellista merta edemmäs kalaan hyvän ruuan perään. Ensi kerralla pitää ehdottomasti saada noita etanoita.

https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/bistro-manu

Illallisen tarjosi Bistro Manu.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

12.12.2017 0 comments
ElämäntaitoYleinen

Elämän mittainen matka

by Annemaria 6.12.2017

Kuvassa on isäni Reino, syntynyt 23.7.1920 Kivennavalla.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota. Kukaan ei kysynyt 19-vuotiaalta nuorukaiselta haluaako hän lähteä. Kukaan ei kysynyt minkälaisia suunnitelmia nuorella miehellä oli. Kukaan ei kysynyt, koska ei ollut vaihtoehtoja. Oli pakko lähteä hyiselle matkalle. Isänmaa kutsui.

Isä palasi, mutta vain hetkeksi lähteäkseen uudelleen. Isänmaa kutsui jälleen. Tästä reissusta tuli pidempi ja raskaampi kuin kukaan osasi odottaa. Isäni oli ehkä onnekas, hän palasi tältäkin matkalta. Onnekas siinä mielessä, sillä yli 90 000 jäi näille taipaleille.

Sodasta palasi mies, jonka nuoruus oli pilattu. Nuori hiljainen mies, joka oli kovia kokenut. Kukaan ei kysynyt olisiko Reino tarvinnut kriisiapua. Kukaan ei kysynyt kuinka rikki hän oli. Kukaan ei kysynyt miltä hänestä tuntui. Pahimmillaan vastaanotto oli murskaavaa: menitte häviämään perkele.

Sota ja sen traumat seurasivat isääni koko hänen elinikänsä. Ei niistä koskaan puhuttu. Ei silloin etsitty syitä ongelmiin nuoruuden kokemuksista. Ei tarjottu terapiaa. Sohvan nurkassa istui hiljainen, sulkeutunut ja etäinen mies, joka kävi omaa sotaansa koko elinikänsä.

Aika ajoin viina tuotti ongelmia ja perhe oli kovilla. Nyt syyttivät läheiset. Kaipasimme hyvää isää ja äitini kaipasi kunnon aviomiestä. Sota oli ottanut paljon. Liian paljon.

Isä, kiitos ja anteeksi. Harmi, kun en voi sinulle tänään kertoa kuinka kiitollinen olen. Sinä uhrasit nuoruutesi ja ehkä koko elämäsi. Voiko yhdeltä ihmiseltä enempää pyytää?

Kiitos myös teille 15 000 vielä elossa olevalle sankarille, sotaveteraanille. Kiitos siitä, että että saan asua maailman parhaassa itsenäisessä maassa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 100-vuotiaalle isänmaalleni, isän maalleni ihan kirjaimellisesti.

6.12.2017 2 comments
Saksa

Hampurin ja Lyypekin joulutoreilla iskee jouluhuuma

by Annemaria 4.12.2017

Maanantaipäivä. Vettä vihmoo taivaalta ärhäkästi. Lumesta ei tietoakaan. Voisi luulla joulutunnelman olevan tipotiessään, mutta silti porukkaa vaeltaa kiitettävästi Hampurin ja Lyypekin joulumarkkinoilla välillä jopa ruuhkaksi asti. Paikallista hehkuviiniä, glühweinia kuluu ehkä normaalia enemmän. Ihmisillä näyttää olevan hauskaa. Saksan joulutorien tunnelmaa ei ilmeisesti mikään voi latistaa.

Olen saksalaiset teille vähän kateellinen. Maanne on täynnänsä tunnelmallisia joulutoreja, joiden ihanuudesta kirjoitellaan ympäri maailmaa. Lähes jokainen maanne suurempi tai vanhempi kaupunki on saanut omat joulumarkkinansa, joiden paremmuudesta kilpaillaan ja väitellään. Juuri tuollaisissa paikoissa minäkin niin mieluusti kävisin hakemassa ja hekumoimassa joulufiilistä.

Hehkuviini lämmitti sadesäässä ja saksalainen makkara maistui.

Pääsin itse kokemaan Hampurin ja Lyypekin joulutorien tarttuvaa tunnelmaa osallistumalla Kristina Cruisesin Hansaristeilylle Saksaan. Matkasimme Finnlinesin laivalla Helsingistä Travemündeen ja Lyypekissä vietetyn yön jälkeen huristimme bussilla kohti Hampurin keskustaa.

Bussin ikkunasta saatoin todeta, että itse asiassa koko Hampuri tuntui pukeutuneen jouluasuun. Pienempiä ja suurempia joulutoreja oli rakennettu vähän joka puolelle kaupunkia. Jopa kuuluisalle Reeperbahnille oli nousemassa oma pikkutuhma joulutorinsa. Joulumarkkinoita kaupungissa on lukemani mukaan järjestetty yli 40 vuoden ajan.

Se kuuluisin Hampurin joulutoreista löytyy Raatihuoneentorilta. Kaupunkikuvaa hallitseva jyhkeä Raatihuone antaa torille vaikuttavan silhuetin. Kauniit vihreät pikkumökit seisovat riveissä ja houkuttelevat ohikulkijoita ihastuttavilla joulukoristeilla, käsitöillä ja eri puolilla Saksaa valmistetuilla herkuilla.

Aina välillä ilmoille leviää ruokahalua nostattavia tuoksuja: grillattuja pitkiä makkaroita, paahdettuja manteleita ja pähkinöitä, loimutettua lohta, vastapaistettuja piiraita, voimakkaita juustoja ja tietenkin lämmittävää glühweinia. Äläkä ihmettele, jos mukillinen maksaa enemmän kuin hinnasto antaa ymmärtää. Mukista peritään kolmen euron pantti, jonka saa takaisin palauttamalla kupposen.

Myyntikojujen koristeluun ja tuotteiden esillepanoon oli todella satsattu. Jopa myyjät olivat pukeutuneet vanhoihin perinneasuihin tai hauskaan jouluiseen vaatetukseen. Sadat joulukuuset, havuköynnökset ja suuri määrä jouluvaloja pitivät huolen alueen jouluisesta ilmeestä. Tunnelma oli taattu piiskaavasta sateesta huolimatta.

Vähän pienempää ja isompaa ostettavaa, kaikkea ihanaa jouluun.Tietääkö kukaan, miksi tälle kojulle oli koko ajan kymmenien metrien jono?

Seuraavaksi ryhmämme matkasi bussilla Lyypekkiin. Tässäkin vanhassa hansakaupungissa jumiuduin vain nautiskelemaan joulutorin valloittavasta ilmapiiristä. Lyypekin joulumarkkinoilla on todella pitkät perinteet. Samalla paikalla joulumarkkinoita on dokumentoitu järjestetyn jo vuodesta 1648 alkaen.

Lyypekin joulutoria reunustavat kauniit vanhat rakennukset, jotka vievät vuosisadoiksi ajassa taaksepäin ja luovat markkinoille ihan omintakeisen tunnelman.

Yhdessä torin viehättävistä rakennuksista sijaitsee maailmankuulu jo vuodesta 1806 toiminut Niedereggerin marsipaanikauppa. Marsipaaninystävälle tämä myymälä on ihan must, mutta tarjonnasta löytyy kyllä meille muillekin makean ystäville kaikkea ihanaa. Yläkerrassa on kiva kahvila, jonka leivostiskejä kannattaa käydä kuolaamassa.

Vaikka ei niin kauhean jouluorientoitunut ihminen olisikaan, joulufiilis näillä toreilla tuppaa tarttumaan. Jos olet herkkusuu, et yksinkertaisesti voi ohittaa kymmeniä herkkukojuja ostamatta jotakin. Ja jos koet vähänkään olevasi jouluihminen, varoituksen sana, näiden torien jouluhypetys hullaannuttaa ja vie mennessään.

 

Matka toteutettiin yhteistyössä Finnlinesin ja Kristina Cruisesin kanssa.

www.finnlines.com/fi/laivamatkat

www. kristinacruises.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

4.12.2017 4 comments
  • 1
  • …
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • …
  • 49

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö