Girona, Katalonia, Espanja (noin 85 km Barcelonasta koilliseen)
Jo muinaiset roomalaiset, jo muinaiset arabialaiset, jo muinaiset juutalaiset, jo muinaiset frankit… Kun astuu Gironan vanhaan kaupunkiin iskee vastaan sen verran suuri historiatarjonta, että ähky tulee. Joka puolelta nousee basilikaa, katedraalia, muurin pätkää ja museota siihen malliin, ettei oikein tiedä mihin ensi alkuun tarttuisi.
Yritin aluksi epätoivoisesti olla tietoinen turisti ja opaskirjasen ja kartan avulla ottaa selkoa, mikä on mikäkin. Koska historia ei ole vahvimpia lajejani, annoin periksi ja päätin armahtaa itseäni. Onko minun oikeastaan tarvetta tietää, milloin ja kenen toimesta mikäkin rakennus on rakennettu?
Sen sijaan sukelsin tunnelmaan. Kiertelin vanhoilla kujilla ja aukioilla nautiskellen historian havinasta ja paikan ainutlaatuisuudesta. Halusin nähdä mitä seuraavan kulman takaa tulee vastaan, mihin seuraava kuja johtaisi. Etsin mielenkiintoisia kuvakulmia ja visuaalisesti kauniita asioita. Hullaannuin Gironan vanhan kaupungin sokkeloista. Eksytin itseni vanhojen juutalaiskortteleiden sopukoihin ja kuvittelin millaista elämä oli vuosisatoja sitten.
Girona hurmasi visuaalisuudellaan. Tässä museokaupungissa eletään vilkkaasti tätä päivää, mutta niin, että vanhaa on osattu hyödyntää kaiken uuden rinnalla. Jopa arkkitehtuurissa on osattu taitavasti jatkaa vanhaa uudella rakennusosalla, hyvänä esimerkkinä kaupungin sairaala. Vanhan kaupungin harmauden ja ruskeuden vastapainoksi rakennuksista löytyy väriä ja iloisuutta. Joenrannan pastellisävyiset talot luovat pirteän ja leikkisän näkymän.
Girona on suorastaan trendikäs ja nuorekas, erilainen kuin aiemmat Katalonian kaupungit, joissa olen tämän reissuni aikana käynyt. Toinen toistaan houkuttelevammat kaupat ja ravintolat saavat turistin huokaisemaan ihanuudesta. Ihailin liikkeiden kauniita julkisivuja ja kauppiaiden huikeaa taitoa rakentaa ainutlaatuisia miljöitä, joissa jokainen pienikin yksityiskohta oli tarkkaan harkittu. Kuolasin kaupungin ihkujen ravintoloiden perään ja yritin kääntää katseeni väkisin pois mitä kiinnostavimman näköisistä putiikeista. Shoppailuintoiset, varokaa tätä kaupunkia!
Yövyin Gironassa hotelli Peninsularissa. Hotelli itsessään oli ihan ok ja loistopaikalla vanhan kaupungin kupeessa. Ainut, että oma yhden hengen huoneeni oli surkea: pimeä, ahdas, kuuma ja karu. Ilmastointi oli, mutta se puhalsi kylmää kuin pakastin ja piti sen verran kovaa meteliä, ettei sitä voinut yöaikaan käyttää.
Ravintolavinkki: Placa de la Independician kulmassa on ravintola nimeltään El Boira. Päivän menu, 12,60 euroa, oli ehdottomasti hintansa väärti. Hyvää palvelua ja täydellinen crema Catalana.
Uskonpa, että tämä kerta ei jäänyt ainoaksi Gironassa käynniksi…
Seuraavaksi matka jatkuu Barcelonan eteläpuolelle kaupunkiin, jossa roomalaiset ovat myöskin ammoisina aikoina vaikuttaneet.
2 comments
Vau, todella kauniin näköistä! Menee kyllä bucket listalle 🙂
Olin itsekin yllättänyt miten kiva kaupunki. Kaikki kaupunkiloman ihanuudet sopivassa mittakaavassa, mukavan mutkatonta espanjalaista elämänmenoa ja kaiken lisäksi vielä melko edullista. Nykyisin ei taida Ryanair lentää enää mistään päin Suomea Gironaan, mutta Barcelonasta pääsee bussilla.