Category:

Ruoka ja viini

AhvenanmaaRisteilytRuoka ja viini

Herkuttelua Punaisilla laivoilla Ahvenanmaan matkalla

by Annemaria

Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun laiva lipuu eteenpäin, tuijottelet kimmeltävää merta, lasissa on kuohuvaa ja lautasella edessäsi jotain oikein hyvää?

Lehdistömatka: Viking Line Suomi ja Visit Åland

Minäpä muistan. Viime viikonlopulta. Ja voin vilpittömästi sanoa, että kyllä se tuntui taivaallisen hyvältä. Niin risteily kuin laivojen loistoruuat pitkästä aikaa.

Matkustin Viking Linen ja Visit Ålandin järjestämällä lehdistömatkalla Turusta Ahvenanmaalle Amorellalla ja takaisin Turkuun Viking Gracella. Kirjoitan myöhemmin siitä, mitä kaikkea Ahvenanmaalla tuli eteen, mutta ihan ensimmäiseksi haluan nostaa esille Punaisten laivojen herkulliset ruokakokemukset.

Ruoka on minulle matkoilla usein keskiössä, mutta erityisesti laivaressuilla se on melkeinpä erottamaton osa matkaa. En tiedä olenko väärässä, mutta jotenkin tuntuu, että Itämeren laivojen ruuan taso on vain parantunut, oli sitten kyse buffasta tai à la carte -ravintoloista.

Ihana saaristo ja lasissa kuplivaa. Hei me risteillään!

Palataanpa tähän kyseiseen Ahvenanmaan matkaan. Vaikka laivamatkan kesto Turusta on vain reilut viisi tuntia, siinä ajassa ehtii hyvin keskittyä kiireettömään ateriointiin. Tosin samalla matkaosuudella monipuolinen premium-aamiainen ja kolmen ruokalajin lounas tekivät kyllä tiukkaa. Ehkä itse keskittyisin seuraavalla reissulla vain jompaan kumpaan.

Jos haluat nautiskella aamiaista vähän ylellisemmin, suosittelen premium-aamiaista. Osa aamiaisesta noudetaan buffet-pöydästä, erillisestä aamiaismenusta tilattavat lämpimät annokset taas tarjoillaan pöytiin. Oman pienen luksuslisänsä tuo aamiaiseen kuuluva skumppa.

Premium-aamiaista: osa 1, 2 ja 3.

Menomatkan lounaan nautimme Amorellan Food Garden -ravintolassa. Alkuruuaksi valkoista parsaa, pääruokana paistettua lohta hummerikastikkeessa ja jälkiruuaksi suklaakakkua, jäätelöä ja marjoja. Kiltti tyttö, söin kaiken, vaikka olinkin niin täynnä, että päätin visusti kotiuduttuani olla syömättä viikkoon. Mutta tiedättehän, kun ruoka on vaan niin hyvää, et halua jättää muruakaan jäljelle.

Onneksi meillä oli matkalla mennen tullen hytti käytössä, jonne hyvin syöneen oli mukavaa heittäytyä hetkeksi pötkälleen. Vähän harmittelin tätä jälkikäteen, sillä aikaa ei jäänyt menomatkalla enää tutkia laivan tax free -myymälän puoleen hintaan alennettua vaatetarjontaa.

Kesämenu à la Amorella.

Paluumatkalla nautiskelimme päivällisen Viking Gracen Oscar à la carte -ravintolassa. Menussa tällä kertaa keväinen parsasalaatti, jossa Ahvenanmaan parsan lisäksi salaattia, uuden sadon perunoita ja katkarapuja. Pääruokana tarjoiltiin grillattua kuhaa, kauden vihanneksia ja kurkkujugurttikastiketta. Jälkkärinä raikasta raparperia ja mansikkaa, vaniljavaahtoa ja kaurakeksiä. Maistui.

Kiinnitin huomiota myös laivojen kauniisiin astioihin. Tasoa on nostettu tässäkin suhteessa.

Tiesitkö muuten, että ostamalla ruuat ennakkoon matkavarauksen yhteydessä, saat ne hieman edullisemmin kuin laivalta ostettaessa. Samalla varmistat myös paikat ravintolassa.

Huomasin muuten Viking Linen sivuilta, että laivoille on mahdollisuus tilata ennakkoon myös kaikkea kiinnostavaa. Maistuisiko afternoon tea, samppanjahetki herkkupalalajitelman kera tai äyriäisvati? Maarianhaminan risteilyjen ainut huono puoli ruokaorientoituneelle on niiden liian lyhyt kesto.

Kesää lautasella à la Viking GraceTähän hyttiin olisin voinut jäädä vähän kauemmaksikin aikaa.

Nautin myös paljon laivojen huippuhyvistä ja kohtuuhintaisista viineistä. Merellä saa nauttia laatuviinejä jopa edullisemmin kuin maissa mitäänsanomattomista perusviineistä. Tässä kolme omaa suosikkiani, jotka tällä matkalla erityisesti puhuttelivat:

– Mielenkiintoinen, samppanjamainen, englantilainen kuohuviini Gusborne Blanc de Blanc

– Paahteinen, hyvin kehittynyt, Viking Linen oma samppanja Piper Heidsieck Essential by Essi

– Ranskalainen Alsacen alueen huippurose Gustave Lorenz Pinot Noir Rosé

Laivamatkoissa on aina jotain hohdokkuutta. Ja ovat ne kyllä melkoisia herkuttelijan keitaita ainakin, jos näistä kokemuksista voi jotain päätellä. Ruokamatka melkein ulkåmaille maistui ainakin minulle monella tapaa.

Kesän 2021 aikana Viking Line risteilee Ahvenanmaalle sekä Helsingistä että Turusta.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

22 comments
Majoitus SuomessaRuoka ja viiniSuomen kaupungit

Tasapaksun hyvää arkea ja piristävä piipahdus Helsinkiin

by Annemaria

Soiteltiin tänään siskon kanssa kuulumisia. Todettiin molemmat, ettei oikeastaan kuulu mitään ihmeempää. Sellaista vaan tavallista arkea ja kotielämää. Eli itse asiassa meille molemmille kuuluukin ihan hyvää. Sisko paistaa vapuksi munkkeja, meillä syödään grillimakkaraa ja perunasalaattia. Vietetään hyvää tavisarkea.

Se tasapaksu arki, jota aina väliin sorrun nurisemaan, onkin oikeastaan juuri se toimiva pohja, joka tekee elämästä ihan mukavaa. Unenpöpperöiset aamukahvihetket, kaupassakäynnit, pyykinpesut ja perjantaisiivoukset, hyvää elämää kaikki tyynni. Kun elämää eivät heittele mitkään suuret mullistukset tai kriisit eikä pääkoppaa rasita ylenpalttiset ongelmat tai murheet, elämä on usein mallillaan. Silloin kaikki on kutakuinkin hyvin.

Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa kokemassa hyvän elämän toistakin puolta. Korona-aikana olen kaivannut vietävästi pieniä matkoja, sosiaalista elämää ja ravintolaruokailuja.

Lomaviikollani piipahdettiin Helsingissä ja yövyttiin pari yötä yhdessä pääkaupungin suosikkihotellissani, Lilla Robertsissa. Joskus alkuvuodesta Kämp Collection -ketjun hotelleihin oli hyviä majoitustarjouksia, joihin ystävien kanssa tartuttiin. Kerran jo jouduttiin varauksia siirtämäänkin, koska koronatilanne pääkaupunkiseudulla näytti joltisenkin uhkaavalta.

Ripaus siirtomaahenkeä ja ripaus art decoa. Ne pienet yksityiskohdat luovat tunnelman.

Matka ei tosin toteutunut ihan sellaisena kuin siitä haaveilimme. Koronan takia Helsinki oli paljolti kiinni. Haaveeksi jäivät niin Ateneumin Repin-näyttely kuin Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa en ole itse asiassa koskaan käynyt.

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa ravintolaan syömään, vaikka vähän hassua vääntöähän homma oli omituisten aukiolo- ja alkoholirajoitusten kanssa.

Ruokapaikaksi valitsimme hotelliamme vastapäätä olevan ranskalaistyyppisen ravintolan Le Petit Pastiksen. Vähän kiirettä piti, kun ravintola sai olla auki vain iltaseitsemään. Ja vielä kiiruumpi tuli, koska halusimme ruuan kanssa nauttia viiniä. Hallitus kaikessa viisaudessaan oli päättänyt, että myös ruokaravintoloiden alkoholitarjoilu piti lopettaa jo kello viisi.

Vaan vielä mielenkiintoisemmaksi pakka meni siinä, että tarjoilija kertoi, että juomat piti nauttia kello kuuteen mennessä. Suomen alkoholilainsäädännön mukaan pöydissä saa olla alkoholia enää tunti valomerkin jälkeen. Kuuteen mennessä juomattomat juomat tultaisiin korjaamaan pöydistä pois. Kelloa vilkuillen lipiteltiin sitten viinimme vähän nopeutetulla tahdilla.

Aurinko paistoi ulkona ja hetken käväisi mielessä, että poiketaanko vielä jollain terassilla. Kunnes muistimme, että eihän se olekaan mahdollista, kun kaikkien on suljettava ovensa seitsemään mennessä, myös kahviloiden. Voi sentään tätä omituista maailmaa.

Le Petit Pastis oli meille uusi ravintolakokemus ja ihan hyvä sellainen olikin. Jos satut käymään parsakautena, maista ravintolan parasta parsakeittoa ikinä. Myös miehen alkuruuaksi nauttima kaunis tartarpihvi herätti vähän annoskateutta. Oikeastaan ainut miinus oli ravintolan tylsä ja parhaat päivänsä nähnyt miljöö, joka kaipaisi päivitystä.

Kauniita ja maistuvia annoksia.

Seuraavan päivän kuningasidea oli napata hotellilta polkupyörät ja lähteä tutkimaan Helsinkiä koronaturvallisesti pyöräperspektiivistä. Ihanaa ajella keväistä merenrantaa, pysähdellä kahvittelemaan rantakuppiloihin ja myöhemmin päättää retki lasillisella kuohuvaa Kappelin terassilla.

Lounasta nautimme Keskuskadulla lähellä Rautatieasemaa olevassa Deliberi K7:ssä. Tämä on minulle sellainen Helsinki-matkojen luottomesta. Paljon erilaista hyvää pikkusyötävää (jos sitten tuhdimpaakin lounasta) ja erinomaisia tikkutapaksia, pintxoja. Nyt korona-aikana näytti paikalla olevan käsittämättömän hyviä tarjouksia niin syötävistä kuin juotavista. Paikan samppanjaindeksi on jotain ihan omaa luokkaansa.

Ilta sitten menikin aasialaisella take away -ruualla.

Kumman piristävä vaikutus sitä näinkin pienellä piipahduksella oli. Maalla asuvana sitä entistä helpommin jumittuu omaan mökkiinsä ja lähes eristäytyy muusta maailmasta. On viikkoja, jolloin oman miehen lisäksi en näe muita kuin ehkä kaupantädin, postisedän ja kirjastovirkailijan. Joskus en näitäkään. Hyvää tekee ihmiselle käydä välillä ihmisten ilmoilla.

Ystäväni naureskeli, että mulla taitaa olla laaja matkagarderobi matkassa, kun on joka hetki uudet vermeet päällä. Kun on kuukausitolkulla pyörinyt collageasussa ja ulkoiluvaatteissa, vähän oli kiva vetää kukkamekkoa päälle.

Saattaa olla, että ihan piruttain grillin kuumetessa vedän vapuksi kesämekon päälle. Onhan Saimaakin jo jäistä vapaa. Ja hei, me ollaan molemmat saatu tällä viikolla ensimmäiset koronapiikit. Siinä on jo tarpeeksi syytä juhlaan.

Hauskaa vappua teille kaikille, sateisiin ja paisteisiin!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 comments
Ruoka ja viini

Kesäviinit Tallinnasta koronasta huolimatta

by Annemaria

Viininystävän kesään tarvitaan raikasta valkkaria, helmeilevää roseeta ja erityisesti juhlavaa kuohujuomaa. Siksi meillä yleensä keväisin otetaan auto alle ja matkataan Tallinnaan viinikaapin täydennysmatkalle. Vaan mitäs tehdä tänä keväänä koska korona?

Muutama vuosi takaperin löysimme Tallinnan satamasta pienen laatuviineihin erikoistuneen viinimyymälän Bottlescoutsin. Kyllähän viiniä Tallinnasta saa joka nurkalta, se ei toki ole ongelma. Ongelma on lähinnä ollut siinä, mitä valitsisi valtaisasta tarjonnasta ja mistä löytäisi hinta-laatusuhteeltaan hyviä tuotteita. Bulkkia tarjotaan joka tuutista, mutta mistä löytäisi viinejä, joissa olisi mielenkiintoa.

Pieni erikoismyymälä oli ratkaisu tähän. Bottlescoutsin tuoterepertuaari ei ole järin laaja, mutta sitäkin huolellisemmin valikoitu. Kaupassa sai asiantuntevaa palvelua, mikä auttoi löytämään kiinnostavia viinejä, joita ei juuri mistään muualta löydä.

Tänä vuonna koronan matkustusrajoitusten vuoksi perinteinen hankintamatkamme Tallinnaan piti jättää väliin. Vaan onneksi muistin Bottlescoutsin nettikaupan ja mahdollisuuden tilata Virosta viiniä tätä kautta. Olin kokeillut nettikauppaa jo aiemmin ja todennut sen yllättävän helpoksi tavaksi saada viinit muutamassa päivässä suoraan kotiovelle. Ostoksista tuli myös paljon harkitumpia, koska kotona saattoi kaikessa rauhassa tutustua valikoimaan.

Kolme arkipäivää tilauksesta ja eteisessä oli kolme laatikollista hyvin pakattuja viinejä.

Pääsiäispyhinä miehen kanssa selailtiin Bottlescoutsin tuotesivuja ja poimittiin sieltä molemmille kiinnostavia tuotteita. Valintoja varmisteltiin vielä tutkimalla asiantuntijoiden arviointeja kyseisistä tuotteista. Nettikaupan sivuilla on jokaisesta tuotteesta hyvä kuvaus sekä tietoa myös viinin tuottajasta ja alueesta.

Joskus aiemmin olimme nykyistä innokkaampia viiniharrastajia. Varastoimme viinejä kellariin ja viinimaailmaa tuli muutenkin seurattua tarkemmin. Vuosien saatossa harrastus hiipui lähinnä satunnaiseksi käyttöviinien maisteluksi.

Nyt korona-aikana olemme alkaneet virittää uudelleen viini-innostusta. Hyväksi havaittuja juomia on hankittu silloin tällöin muutamia pulloja kehittymään. Vähän sillä silmällä etsiskelimme nytkin viinikaapin täytettä.

Tykkään Bottlescoutsin selkeästä tilaussysteemistä. Aluksi valitaan noudetaanko tilaus Virosta vai toimitetaanko se Suomeen. Verot ovat hinnoissa valmiina, joten Suomeen toimitettuna hinnat ovat jonkin verran kalliimpia. Sitten pääseekin jo tilaamaan.

Ostoskorin laskuri kertoo koko ajan tilauksesi arvon sekä myös toimituskulujen hinnan. Ajattelin aiemmin, että toimituskustannukset tekisivät viinien tilauksesta kallista, mutta siinä olin ihan väärässä. Kuuden pullon kuljetus kustantaa vajaat 15 euroa, 30 pullon noin kolme kymppiä. Jos ottaa huomioon, että toimitus on vaivattomasti kotiovelle, en pidä toimituskuluja millään muotoa kalliina.

Kesäviinien paletti näyttää tältä.

Tuotteet maksoin saman tien kortilla ja hetken päästä sähköpostiin tupsahti yksilöity tilausvahvistus. Tuotteille luvattiin 2-5 arkipäivän toimitusaika, mikä pitikin hyvin kutinsa huolimatta siitä, että välissä olivat pääsiäispyhät.

Tilauksesta kului ainoastaan kolme arkipäivää, kun kolme laatikollista viiniä oli löytänyt tiensä Virosta kotiovellemme Etelä-Savon perukoille. Arvostin myös sitä, että kaikki tuotteet olivat juuri sitä, mitä tilasimme. Olen ollut vähän ärsyyntynyt siitä, että maamme monopolilaitos on ottanut tavakseen korvata omavaltaisesti tilattuja vuosikertoja muilla vuosikerroilla.

Hyvin pakattujen pahvilaatikoiden sisältä paljastui mielenkiintoisia laatujuomia. Pientuottajasamppanjaa, hedelmäistä huippucavaa, runsaita ruokavalkkareita, raikkaita Provencen roseita ja miehelle muutama pullo mausteisia rhônelaisia ja voimakkaita italialaisia punkkuja.

Miehen väripaletti on aina vaan punaista.

Tilasin kokeeksi myös pari pulloa ainutlaatuista kuplivaa Chablista, 821 Blanc de Blancs Chardonnayta. Useimmat laatuvalkkareiden ystävät toki tuntevat Chabliksen, mutta Chabliksen kuoharista en ollut koskaan kuullutkaan. Ei ihme, sillä tällaista tuotetta ei ole koskaan ennen tehtykään.

Erikoisen viinin rypäleet on poimittu käsin. Kuplat viiniin on saatu siirtämällä pääosin käynyt valkoviini pulloihin jatkamaan käymistä. Luku 821 kertoo kuinka monta päivää köynnösten kukinnasta on valmiiseen kuohuviiniin. Mielenkiintoista on maistaa, onko juoma tosiaan samppanjamainen, kuten tuotekuvauksessa kerrotaan. Joka tapauksessa ensimmäinen laatuaan oleva kokeilutuote on kyseessä.

Innostunut olen myös pientuottaja Moussé & Filsin samppanjasta. Niin tuottaja kuin tuotekin ovat minulle aivan tuntemattomia, lähinnä tilasin samppiksen sen saamien hyvien arvosteluiden perusteella. Arvostan myös jo vuodesta 1629 toimineen viinisuvun kunnioitusta luontoa ja kasveja kohtaan. Esimerkiksi viiniköynnöksiä hoidetaan pelkästään luonnollisilla lannoitteilla ja köynnösrivien välissä kasvavilla hyötykasveilla.

Tervetuloa kesä. Ensimmäiseksi odotan innolla vappua ja terassikauden avajaisia. Siinä kohtaa täytyy korkata jokin noista kuohuvista ihanuuksista. Miten sitä joku sanoikaan: elämä on liian lyhyt huonoille viineille.

https://bottlescouts.com/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

4 comments
Pohjois-KarjalaRuoka ja viini

”Karjalanpaisti ei miusta lähe” – perinneruokaa, jota koko kansa rakastaa

by Annemaria

Ystäväni oli kysynyt lapsiltaan, mitä he haluaisivat joulupöytään tavallisten jouluruokien lisäksi. Itse olisin veikannut sushia, tacoja, burgereita tai jotain vegejuttua. Vaan eipä. Nuo nuoret aikuiset toivoivat saavansa karjalanpaistia!

Olin kerrassaan yllättynyt valinnasta. Itselläni on ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde karjalanpaistiin, olen nimittäin saanut kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni karjalanpaistin ja -piirakoiden voimalla. Ilomantsilaissyntyinen äitini piti huolen siitä, että meillä syötiin lähes viikottain karjalanpaistia ja pöydässä oli aina itseleivottuja karjalanpiirakoita.

Karjalanpaisti oli viikonloppujen ruokaa, mutta myös kaikenlaisten juhlapyhien pääruoka. Eikä meillä sellaista jouluakaan ollut, etteikö kinkun ohella pöytään olisi nostettu myös karjalanpaisti lihattoman makaroonilaatikon kera.

Mieheni kertoi, miten hyvin hän muistaa kodistani jo ovelta vastaan tulleen herkullisen karjalanpaistin tuoksun. Mennessämme meille syömään laskimme joskus leikkiä siitä, paljonko lyödään vetoa, että äiti on tehnyt karjalanpaistia.

Jos karjalaisuus maistuu, se myös näkyy. Sen tunnistaa helposti mm. arkkitehtuurissa, taiteessa ja käsitöissä.

”Lupa o köyhtyy muttei laihtuu”

Kun muutin pois kotoa, olin sitä mieltä, että karjalanpaistikiintiö oli kohdallani täyttynyt. Vuosia menikin, etten juuri tähän perinneruokaan koskenut, vaikka siihen ei juurikaan voinut olla törmäämättä.

Karjalaisilla perinneruuilla on vankka ja rakastettu sija suomalaisten sydämissä. Hyvä esimerkki on 50000 suomalaisen äänestystulos. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena järjestettiin kansalaisäänestys, jossa etsittiin Suomen suosituinta kansallisruokaa. Heti ruisleivän jälkeen kärkeen nousivat tutut karjalaiset herkkumme. Toiseksi suosituin oli mikäs muu kuin karjalanpaisti ja kolmanneksi suosikikseen suomalaiset valitsivat karjalanpiirakan.

Karjalaisten vaikutus Suomen ruokakulttuuriin on kerrassaan vahva. Koko kansa rakastaa paistiaan ja piirakoitaan, mutta harva enää edes muistaa, että alunperin nämä olivat yhden heimon perinneruokia. Kyse on jopa niin vahvasta brändistä, että karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinnetuotteeksi. Turha siis kenenkään muun yrittää rypytellä meidän ikiomaa herkkuamme.

Vaan eipä karjalaisten vaikutus ruokakulttuuriin rajoitu vain näihin tuotteisiin. Kahden kulttuurin ja kahden uskonnon välimaastossa eläneet karjalaiset ovat ammentaneet ruokiinsa paljon vaikutteita venäläisestä ruokakulttuurista. Hapatetut maitoruuat, rahka, hapankaali, monet piirakat ja sienten käyttö ovat esimerkkejä, joissa näkyy idän vaikutus ja jotka levisivät muuanne Suomeen erityisesti siirtokarjalaisten kautta.

Pohjois-Savossa elänyt anoppini kertoi nuoruudessaan tutustuneen evakkonaiseen ”Mantsin mammaan”, joka opetti heille savolaisille sienten, erityisesti tattien, keräämisen ja käytön saloja. Melkoisia lähiruokalähettiläitä karjalaiset ovat olleet. Kaikkea, mitä saatiin metsistä ja järvistä, käytettiin laajasti hyödyksi.

Uuni ja hitaasti uunissa hauduttaminen ovat karjalaisen ruuanvalmistuksen perusta.

”Leipä ku loppuu, niin syödään piiroota”

Kaikki tietävät karjalanpiirakan, mutta karjalaisten piirakkarepertuaari on paljon muutakin. Kuinka moni tuntee sultsinan, tsupukan, pyörön, kukkosen, vatruskan, supikkaan tai keitinpiiraan? Soisinpa näidenkin perinneherkkujen nousevan laajempaan tunnettavuuteen samalla lailla kuin hiljattain lanseerattu piirakkamuunnos Rostis.

Katselin viime kesänä, kun Ville Haapasalo möi georgialaisia perinneherkkuja, hatsapureja, Puumalan torilla. Kauppa kävi hyvin ja kioskin edessä näytti kiemurtelevan jatkuva jono. Mietiskelin itsekseni, että voisiko omassa ruokakulttuurissamme olla ”eksoottisia” tuotteita, joita voisi myydä samalla tavoin take awayna. Voisiko sultsinakioski tai karjalainen piirakkakoju olla yhtä suuri suksee?

Kaikkien tuntema ja rakastama karjalanpiirakka. (Kuva: VisitKarelia/Jarno Artika) (Kuva VisitKarelia)

”Kyl nyt mieli mettä keittää”

Meillä tehtiin eilen historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa meidän keittiössä valmistettiin karjalanpaistia ja vielä ihan omasta pyynnöstäni. Tuli vaan mieleen, että miltäköhän tuo pataruoka maistuisi pitkästä aikaa.

Mies hankki Sittarin lihatiskiltä kunnon karjalanpaistilihat. Mukaan pataan laitettiin perinneohjeesta poiketen porkkanaa ja palsternakkaa ja ruokaa haudutettiin huolella useampi tunti.

Kun uunissa muhevoituneen padan herkullisen mehukas tuoksu täytti keittiömme, tajusin, miten syvälle selkärankaan tuoksumuisto oli piirtynyt. Melkein tuosta jo liikuttui. Karjalanpaistiin liittyy minulla niin vahvasti lapsuuskodin muistoja. Hyviä hetkiä, kun kokoonnuttiin koko perheen voimin saman pöydän ääreen ja muistoja äidistä, joka ei enää vuosiin ole ollut keskuudessamme karjalanpaistia tekemässä.

Karjalanpaisti on minulle paljon enemmän kuin ruokaa. Se on perinteitä, muistoja, yhdessäolon hetkiä ja jonkinlaista identiteettiä. Kuka olisi ikinä uskonut, että aiemmin tylsäksi luokittelemani karjalanpaisti onkin minulle nykyisin arvostettua rakkausruokaa.

Vanha suola janotti. Minä ja karjalanpaisti löysimme toisemme jälleen.

Kiersin kolmen päivän ajan Pohjois-Karjalaa tutustuen siihen, millaisena karjalainen ruoka ja kulttuuri näyttäytyvät matkailijalle tänä päivänä. Matka toteutettiin yhdessä Pohjois-Karjalan raja-alueen ruokamatkailua edistävän Kalitka-ruokamatkailuhankkeen kanssa. Matkakokemuksiani ruokareitiltä löydät seuraavista jutuista:

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

Taiteellinen Tohmajarvi ja vähän hevimpi Kitee

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

Road tripilla Pohjois-Karjalassa – Joensuu-Kitee-Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 comments
Majoitus SuomessaMuseot SuomiPohjois-KarjalaRuoka ja viini

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

by Annemaria

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 comments
Majoitus SuomessaMuseot SuomiPohjois-KarjalaRuoka ja viiniSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

by Annemaria

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

12 comments
Majoitus SuomessaMuseot SuomiPohjois-KarjalaRuoka ja viiniSuomen kaupungit

Road tripillä Pohjois-Karjalassa: Joensuu – Kitee – Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

by Annemaria

Miltä maistuu, näyttää ja tuntuu nykypäivän karjalaisuus? Kiersin kolme päivää Pohjois-Karjalaa ja tein rengasmatkan reitillä Joensuu – Kitee – Ilomantsi – Joensuu. Tässä reissuni parhaat tärpit: missä syödä, missä käydä ja missä yöpyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Matkani liittyi Kalitka-ruokamatkailuhankkeeseen (Karelia CBC), jonka tarkoituksena on edistää karjalaiseen ruokakulttuuriin perustuvaa matkailua Pohjois-Karjalassa sekä Karjalan tasavallassa. Koska korona, ikävä kyllä rajan ylittävälle matkailulle ei ollut mahdollisuutta. Toisaalta tulipa jälleen todistettua kuinka paljon kiinnostavia paikkoja meillä koti-Suomessa on.

Pohjois-Karjala on erinomainen esimerkki siitä, että ruuan perässä kannattaa matkustaa. Ei liene yllätys, että seitsemän ruokalajin menu fine dining -ravintolassa oli herkullinen, mutta hyvältä maistui myös kunnon kotiruokalounas piskuisessa lounaskahvilassa.

Pelkän ruuan perässä voi hyvin matkustaa, mutta miksei yhdistäisi siihen samalla luonto- ja kulttuurielämyksiä? Vajaan 300 kilometrin matkalla siirryin kaupungista korpien kätköön, sain kokea täydellistä luonnonrauhaa, nähdä kiinnostavia näyttelyitä ja ennen kaikkea syödä hyvin. Karjalaisuus lautasella on totisesti muutakin kuin ikonista karjalanpaistia ja -piirakoita.

Joensuu – ruuan ja kulttuurin karjalaiskaupunki

Aloitin matkani Joensuusta, Pohjois-Karjalan maaseutukeskuksesta. Muutamaa aiempaa pikakäyntiä lukuunottamatta en tuntenut kaupunkia juuri lainkaan. Nähtävyyksiin tutustuminen jäi ajan puutteen vuoksi hieman vajavaiseksi tälläkin kertaa, mutta ruuan osalta tuli todistettua, että Joensuun voi liittää maamme vahvoihin ruokakaupunkeihin.

Kaupungissa on parikin vastikään toimintansa aloittanutta matkailijaa kiinnostavaa yritystä. Lounastin uudenkarheassa ravintola Filipofissa, joka sijaitsee hiljattain remontoidussa vanhassa hirsitalossa. Samojen hirsiseinien sisällä toimi 1800-luvulla aloittanut karjalainen sekatavarakauppa. Nyt talon historia saa jatkoa bistrotyyppisestä ravintolasta.

Ravintola Filipof on uuden ajan karjalaisuutta, sopiva sekoitus uutta ja vanhaa. Samassa paketissa historian havinaa, trendikästä ruokaa ja tyylikästä sisustusta. Sen lisäksi, että miljöö on kaunis, lounas antoi vahvan lupauksen ruuan korkeasta tasosta.

Toinen uusista matkailurityksistä on reilun vuoden toiminut Huoneistohotelli Lietsu. Ydinkeskustassa Pielisjoen varrella sijaitseva hotelli on erinomainen esimerkki karjalaisesta vieraanvaraisuudesta ja hyvällä tavalla erilaisesta hotellikokemuksesta.

Kuvaavaa on hotellin sivuilta löytynyt sanonta: ”kotonas tunnet olevasi, omana ihtenäs asuvasi.” Lietsussa pystyi oman huoneen ulkopuolella himpsuttelemaan villasukissa kuin kotona konsanaan.

Ravintola FilipofHuoneistohotelli Lietsu

Mikäli mielit ruokailemaan kaupungin parhaaksi rankattuun ravintolaan, ravintola Kielo on hyvä valinta. Usean ruokalajin menussa oli viitteitä niin Pohjois-Karjalasta kuin rajan takaa Venäjältä, mutta myös ripaus fuusiovaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Ei ihme, että Kielo oli ehdolla pohjoismaiseen ravintolaoppaaseen vuoden ravintolaksi.

Joensuun ehkä paras kakkuvitriini on Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilassa. Samassa rakennuksessa ja pihapiirissä on myös kaikkea muuta matkailijaa kiinnostavaa kuten sisustus- ja käsityömyymälöitä.

Taidemuseoiden ystävänä suunnistin ilman muuta Joensuun taidemuseo Onniin. Kauniissa rakennuksessa sijaitseva näyttely ei ole suuren suuri, mutta se yllätti tasollaan. Suomen kultakauden nimekkäiden taiteilijoiden maalauksia oli seinillä useita.

Kannattaa käydä katsomassa myös ylimmän kerroksen Hilkka ja Juhani Berghemin kiinnostava ikonikokoelma. Jos ortodoksisuus kiinnostaa enemmänkin, Joensuussa toimii myös ortodoksinen kulttuurikeskus, jossa on pienimuotoinen ortodoksikristityn elämänvaiheita kuvaava näyttely.

Mikäli haluat pureutua karjalaiseen historiaan tarkemmin, hyvä paikka siihen on Pohjois-Karjalan museo Hilma. Siellä on rakennettuna mm. menetetyn Sortavalan kaupungin pienoismalli.

Ravintola KieloKauppaneuvoksen kahvilaJoensuun taidemuseo Onni

Tohmajärven puutaidekeskuksesta Kiteelle Nightwish-näyttelyyn

Ajaessani Joensuusta kohti Kiteetä poikkesin Tohmajärvellä Puun Sielu -näyttelyssä. Parin kilometrin päässä kuutostieltä, metsäisen tien päässä, nökötti jämäkästi mitä kaunein hirsilinna.

Perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu jyhkeä hirsitalo on jo nähtävyys itsessään. Erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee talon alakerran galleria, jossa on esillä kansainvälinen kokoelma puusta eri tekniikoilla toteutettuja taideteoksia.

Tohmajärveltä jatkoin vielä 27 kilometriä eteenpäin Kiteen keskustaan A Nightwish Story -näyttelyyn. Kaikki tuntevat maailmankuulun Nightwish-yhtyeen, mutta tiesitkö, että maailmanvalloituksen juuret juontavat Pohjois-Karjalaan Kiteelle?

Itseoikeutetusti Kitee on saanut oikeuden perustaa kaupunkiin yhtyeen vaiheista kertovan näyttelyn. Bändin faneille paikka on varmasti yhdenlainen pyhiinvaelluskohde, vaikka kyllähän autenttisen aineiston kanssa sai ajan kulumaan asialle vihkiytymätönkin.

Jos haluat nauttia Kiteellä kunnollista konstailematonta kotiruokaa, suuntaa Irman tuvalle. Kotoisen oloisessa lounaskahvilassa kaikki tehdään alusta pitäen itse. Minulle täysin vieras perunavelli maistui samettiselle ja kaalilaatikko oli ihan parasta.

Irman tuvan tiski pursusi herkullisia kotileivonnaisia. Itse tehtyjä karjalanpiirakoita, kukkosia, vatruskoita, korvapuusteja, munkkirinkeleitä, marjapiirakoita ja rukiista ruisleipää. Täältä kannattaa hakea herkkutuliaiset.

Onnela ja Puun Sielu -näyttelyA Nightwish StoryIrman tupa

Ilomantsi paratiisi on

Juice oli oikeassa sarkastisessa laulussaan Ilomantsi. Omat kokemukseni Ilomantsista juontavat kauas lapsuuteni sukulaisreissuille, eikä minulla ollut minkäänlaista aikuisiän kokemusta tästä itäisimmästä Suomen kunnasta. Se, mitä tältä käynniltä ammensin, oli silkkaa ”paratiisia”.

Yövyin Suomen itäisimmässä majapaikassa Ilomantsin Möhkön kylässä Möhkön Rajakartanossa. Venäjän rajalle matkaa on vain pari kilometriä. Koitajoen rannalla sijaitsevan mummolahenkisen matkailuyrityksen parasta antia on täydellinen luonnonrauha ja paikan emännän valmistama loistava karjalainen kotiruoka.

Valtaisien hankien keskellä yritin kuvitella kuinka kaunista täällä kesäisin onkaan. Möhköön täytyy ehdottomasti palata kesällä kalastamaan.

Möhkön Rajakartanon läheisyydessä on Petkeljärven kansallispuisto. Aika kiva olisi päästä patikoimaan tuonne harju- ja järvimaisemiin. Kannattaa katsastaa myös Möhkön vanha ruukkialue ja piipahtaa Ruukin museossa.

Ilomantsin kirkolla suosittelen ajamaan Parppeinvaaralle. Runokylänä tunnetulla alueella on paljon karjalaisuuteen pohjautuvaa nähtävää ja koettavaa, kuten Runonlaulajien pirtti, Rajakenraali Raappanan maja, Kaikkien Pyhien tsasouna, Luontopirtti Mesikkä, museoaitat ja ravintola Parppeinpirtti. Tosin talvikaudella osa paikoista on avoinna vain sesonkiaikaan.

Söin lounaan Parppeinpirtin lounasbuffassa. Perustason lounasruokaa kivassa karjalaisessa miljöössä vaaran huipulla. Sunnuntaisin ja sesonkiaikana ravintola kattaa nykykarjalaisen pitopöydän.

Möhkön RajakartanoKoitajokiRavintola Parppeinpirtti

Piipahdin pikaisesti myös Hermannin viinitilan myymälässä hankkimassa tuliaiseksi pullon paikallista kuohuviiniä. Kesäisin yritys pyörittää näköalaravintola Hermannin viinitornia Ilomantsin vesitornin huipulla. Skumppaa 33 metrin korkeudessa kuulostaa hyvältä.

Kuulin paikallisilta, että Ilomantsissa on hyvät valaistut hiihtoladut hienoissa maisemissa. Tässäkin yksi hyvä syy lähteä Pohjois-Karjalaan vaikka talviloman viettoon. Laduilla on tilaa ja majoittumaan pääsee halutessa korven keskelle, joten koronaturvallinen matkailu täällä harvaan asutulla seudulla onnistuu.

Kerron tulevissa blogijutuissani käyntikohteista tarkemmin. Itse innostuin Pohjois-Karjalasta sen verran paljon, että suunnittelen alkukesästä palaavani uudelleen.

Sen lisäksi, että näiden kolmen matkapäivän aikana söin hyvin ja paljon (lue liian paljon), tapasin myös ihania, välittömiä ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut jatkaa juttua vaikka kuinka kauan. Jossain syvällä tunsin hengenheimolaisuutta, olenhan itsekin juuriltani puoliksi pohjoiskarjalainen. Ehkä tämä selittää sen, miksi olen niin kova puhumaan.

”Elekeekä hökkyilkö, asjathan lutviutuu ylleesä ihestää”, letkautetaan karjalaisessa sananlaskussa. Liekö tässä syy siihen, että Pohjois-Karjalassa on selvästi helppoa olla?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

20 comments
Majoitus SuomessaPohjois-SavoRuoka ja viini

Lapland Hotels Kuopio on vuoden hotelliyllättäjä

by Annemaria

Kaupallinen yhteistyö: Lapland Hotels Kuopio

Koska korona elämään tarvitaan entistä enemmän mukavia ja hyvää mieltä tuovia asioita. Kunhan muistaa kaikessa välttää riskejä ja toimia vastuullisesti. Me piipahdimme Savon ihanimmassa kaupungissa Kuopiossa ja kävimme vähän fiilistelemässä niin entisiä kuin uusia juttuja.

Oli elokuu ja vuosi 1984. Tyttö ja poika olivat tavanneet muutama viikko takaperin. Joku kumma taikaliima veti heitä toisiinsa. He molemmat tiesivät, että tässä oli jotain poikkeuksellista. Rakkaus syttyi ja roihahti liekkiin oikein kunnolla.

Sitten tyttö sai kirjeen. Hän oli saanut opiskelupaikan Kuopiosta, lähes 300 kilometrin päästä kotikaupungistaan. Se tarkoitti sitä, että hänen olisi muutettava kauas rakkaastaan. Syvällä sisimmissään tyttö tunsi huolta uutukaisesta suhteestaan, mutta päätti siltikin lähteä. Ei hänellä syksyksi ollut mitään muutakaan.

Poika lupasi lähteä viemään tyttöä uudelle opiskelupaikkakunnalle. He olivat varanneet huoneen Kuopion Cumuluksesta, sillä viimeinen ilta ennen eroa haluttiin viettää tiiviisti yhdessä vain kahdestaan.

Aamulla poika vei tytön opiskelija-asunnolle. Radio soitti matkalla biisiä ”Who’s gonna drive you home tonight”. Tyttöä itketti. Ikävä tulisi olemaan valtava.

Lapin lumoa Savon sydämessä

36 vuotta myöhemmin tyttö ja poika astuivat uudelleen tuon saman hotellirakennuksen ovesta sisään. Ulkoapäin hotelli näytti samalta, mutta nimi oli vaihtunut. Kyltissä luki Lapland Hotels Kuopio. Oven takana mikään ei sitten ollutkaan samaa kuin ennen.

Tyttö ja poika astuivat sisään tunnelmalliseen aulaan, jonka keskellä loimotti ledtakka, seiniä koristivat liuskekivet ja poronsarvet, houkuttelevilla sohvaryhmillä lepäsi porontaljoja, pöydillä paloi kynttilöitä ja taustalla soi saamelaismusiikki. Ulkona vallitsevasta marraskuisesta harmaudesta oli astuttu lämminhenkiseen tunnelmapesään.

Minä olen tuo tarinan tyttö ja mies vierelläni on tarinan poika, tosin nyt olemme herra ja rouva. Tuntui aika viehkolta palata ajatuksissa vuosikymmenten taakse tuohon kaihoisaan vuorokauteen. Onneksi nyt ei tarvinnut kokea sydänsuruja ja riipaisevaa ikävää. Olimme tulleet viettämään syntymäpäivääni ja juhlistamaan myös piakkoin tulevaa 24-vuotishääpäiväämme.

Oikeaan paikkaan olimme tulleet. Ilman mitään ylisanoja, reilun vuoden vanha Laplands Hotels Kuopio on ihastuttava. Tämä on niitä hotelleja, jotka on tehty viihtymistä ja nautiskelua varten. Onkohan liikaa sanoa, että tämä hotelli on Lapin lahja Savolle? Itse luokittelisin tämän hotellin jonkinlaiseksi elämyshotelliksi.

Hotelli ei ole mitenkään ylellisen hieno. Se on pikemminkin kotoinen ja lämmin kuin persoonallinen boutique-hotelli. Visualistina ja Lappia rakastavana ihastuin hotellin Lappi-teemaan, mikä tuli kivasti esille pienissä yksityiskohdissa. Ravintolan raaka-aineissa, sisustuksessa ja jopa Pentikillä hotellia varten teetetyissä keramiikka-astioissa Lappi tuli lähelle. Paljon harkittua kauneutta ja laadukkaita materiaaleja.

Rentoa lappifiilistä

Lappi on edustanut minulle aina rentoutumista ja hyvää oloa. Jotain samaa koin tässä hotellissa, jonka tunnelma vei syvälle pohjoisen tunturimaille. Minuun upposi niin täysin tämä lappifiilistely, kuten joikumusiikki, joka soi huoneessamme sinne saavuttuamme. Unohdin täysin, että tällä kertaa ulkona ei ollutkaan valkeaa hankea, poroja eikä tuntureita.

Majoituimme hotellin junior suitessa, joka oli kivan kokoinen ja harmonisesti sisustettu huoneisto. Iso plussa kylpyammeesta, johon oli ihanaa pulahtaa hyväntuoksuiseen vaahtokylpyyn ja sen jälkeen kääriytyä miellyttävään kylpytakkiin.

Huoneen sänky pitää mainita ihan erikseen, se oli nimittäin kerrassaan täydellinen nukkua. Myöhemmin kuulin, että vuoteet olivat varta vasten tälle hotellille valmistetut.

Yllätyksiä Gallá Kitchen & Barissa

Illalla menimme syömään hotellin Gallá Kitchen & Bar -ravintolaan. Olimme etukäteen tilanneet useamman ruokalajin yllätysmenun ja siihen kuuluvan viinipaketin. Arvuuttelimme, että jotain Lappiin liittyvää tulisimme varmasti saamaan, mutta meillä ei oikeasti ollut harmainta aavistustakaan siitä, mitä tuleman piti.

Oli kutkuttavan jännittävää istua pöydässä odottamassa vesi kielellä ruoka-annoksia, samoin kuin ylläriviinejä. Koska kyse on yllätysmenusta, en voi ikävä kyllä paljastaa paljoakaan siitä, mitä kaikkea herkullista söimme. Melkoista makujen tykitystä oli koko kolmetuntinen, jonka saimme kulumaan tähän yltäkylläiseen nautiskeluun.

Yllättävintä oli, että annos, jota en olisi pääraaka-aineen takia koskaan tilannut listalta, osoittautui meidän mielestä koko menun parhaimmaksi annokseksi. En muista vähään aikaan syöneeni makumaailmaltaan mitään niin mielenkiintoista ja monimuotoista. Muutenkin menusta välittyi melkoinen innovatiivisuus ja makumaailman harmonia.

Jos Gallá Kitchen & Barin ruoka oli huippua, täydelliseksi kokemuksen teki tarjoilijamme. En voi kuin ihailla tuollaista ammattitaitoa, jolla tehdään asiakkaalle ravintolakäynnistä hyvää mieltä tuottava elämys ilman turhaa pönötystä.

Aamiainen meidän makuumme

”Näytä minulle millainen aamiainen on, niin minä kerron sinulle millainen hotelli on.” Tämä sanonta pitää omien kokemusteni perusteella paikkaansa niin täysin.

Lappi tuli vahvasti lautaselle Lapland Hotels Kuopion aamiaisella. Tarjolla oli Lapin makuja perinteisinä herkkuina kuten poropateena, leipäjuustona, lakkahillona, savusiikana ja jääkellarin lohena, mutta myös hieman erikoisemmissa muodoissa. Vai mitä sanotte rautukukosta, poromustamakkarasta ja kuusenkerkkäshotista?

Pidimme molemmat tästä aamiaisesta tosi paljon. Huolella valittuja raaka-aineita kauniisti esille laitettuna. Iso lisäarvo oli kokki, joka paistoi munakkaita toiveiden mukaan. Pororouhemunakas hillotulla punasipulilla oli aamunaloitus minun makuuni.

Nautiskeluhotelleja neljässä eri kaupungissa

En varmaan pahasti erehdy, jos väitän, että Lapland Hotels Kuopio on Kuopion paras hotelli. Ainakin tämä perheomisteinen hotelliketju ja sen superystävällinen henkilökunta ovat pystyneet luomaan kokonaisuuden, jossa asiakkaan on helppoa viihtyä ja heittäytyä hyvään fiilikseen.

Lapland Hotels ketjulla on useita hotelleja eri puolilla Lapin lomakeskuksia. Lisäksi tällaisia Kuopion kaltaisia kaupunkihotelleja löytyy Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta. Päätimme miehen kanssa kokea lähitulevaisuudessa nämä kaikki. Kun vain korona suo.

Haluatteko tietää, miten kävi jutun alussa kerrotulle opiskelulleni Kuopiossa? Kahden viikon päästä palasin maitojunalla kotiin. Olin sitä mieltä, ettei ala ollutkaan minulle yhtään sopiva. Liekö asiassa jotain tekemistä tulevalla aviomiehelläni, jonka kanssa pantiin hynttyyt yhteen sitten saman tien?

https://www.laplandhotels.com/FI/kaupunkihotellit/kuopio/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

23 comments
AhvenanmaaRuoka ja viini

Kulinaristin 7 vinkkiä Ahvenanmaalle

by Annemaria

Heinäkuussa vietimme miehen kanssa päivän Maarianhaminassa ja jo siltä reissulta jäi tosi myönteinen kuva. Meille tuntematon kaupunki oli soman idyllinen ja jopa hyvällä tavalla maalainen vanhoine kauniine puutaloineen ja runsaine viheralueineen. Nyt tuli todettua, että Ahvenanmaa on myös herkullinen.

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line & Visit Åland

Tällä reissulla pääsin kokemaan syksyistä Ahvenanmaata vähän laajemmin. Kiersin lehdistömatkalla Silja Linen ja Visit Ålandin vieraana tutkailemassa Ahvenanmaan ruoka- ja juomatarjontaa.

Bussin ikkunasta huomasin laajat omenatarhat, maastossa laiduntavat lampaat ja tietysti meren, joka tasaisin väliajoin ilmaantui näkyviin. Ahvenanmaalla meri on kaikkialla, etenkin Maarianhaminassa, jonka leveys on vain noin kilometri.

Kiinnitin huomiota myös jatkuvasti vaihtuviin kuntarajojen kyltteihin. 16 kuntaa alueella, jonka pinta-ala on vain 1580 km2, tuntuu aika paljolta. Ahvenanmaan pienimmässä kunnassa asuu kuulemani mukaan vain 70 asukasta.

Laadukkaiden paikallistuotteiden lisäksi matkalta jäi mieleen ahvenanmaalaisten vahva yritteliäisyys etenkin elintarviketuotannossa. Koko saarella asuu vain vajaat 30.000 asukasta. Siltikin alueelta löytyy 1-5 henkeä työllistäviä pienyrityksiä reilut 2000. Yrittäjähenkisyys kukoistaa ja paikallisille on kunnia-asia suosia saaren omaa tuotantoa ja palveluita.

Ahvenanmaalle kannattaa suunnata omalla autolla. Lyhyiden välimatkojen vuoksi pienessäkin ajassa ehtii vierailemaan monessa paikassa. Esimerkiksi kaikki alla luetellut kohteet sijaitsevat noin 20 kilometrin päässä Maarianhaminasta.

Näissä paikoissa kannattaa käydä, etenkin, jos ruoka- ja juoma-aiheinen matkailu kiinnostaa:

Pienpanimot Open Water Brewery ja Stallhagen

Eipä tullut Ahvenanmaasta heti mieleen pienpanimo-oluet, mutta nytpä tiedän tämänkin. Ahvenanmaalta löytyy kaksi laadukkaita oluita valmistavaa panimoa, pieni Open Water Brewery ja suurempi ja vanhempi Stallhagen.

Open Water Brewery sijaitsee Lemlandin kunnassa entiseen navettaan tehdyissä tiloissa, joissa valmistetaan myös kurkkusäilykkeitä. Tiloista löytyy maistelutiski ja kauppa. Olen itse niin huono oluen juoja ja tuntija, etten pysty valitettavasti sanomaan tuotteista juuri mitään suuntaan jos toiseen. Voisin kuvitella, että kun käsityönä jotain tehdään, lopputulos on omaleimaista laatua.

Toinen vierailukohteistamme oli Grelsbyssä toimiva Stallhagen panimo. Oli kerrassaan mielenkiintoista seurata työhönsä intohimoisesti suhtautuvan panimomestari Mats Ekholmin yritysesittelyä. Tämän miehen ”olutnenä” on tasapainoisten olutmakujen takana.

Stallhagenilta löysin itselleni sopivan oluen. Yksi paikan eniten myydyimmistä oluista on hunajaolut, joka oli yllättävän raikasta juotavaa. Tuotetta saa muuten Citymarketin erikoisoluiden hyllyltä.

Mielenkiintoisin panimon oluista on Stallhagen Historic beer. Ahvenanmaan saaristosta löydetystä hylystä paljastui arviolta 170 vuotta vanha olut, jonka Stallhagen herätti uudelleen henkiin.

Stallhagenissa on erinomainen tilapuoti, jossa oli laaja valikoima paikallisia elintarvikkeita ja käsitöitä. Täältä kannattaa ostaa esimerkiksi ahvenanmaalaista omenamehua, parasta koskaan juomaani täysmehua. Tämä on ehdoton paikka sinulle, joka harrastat ruokatuliaisia.

Stallhagenissa on myös gastropubi, jonka ruokalista vaihtuu päivittäin sen mukaan, minkälaisia raaka-aineita on milloinkin saatavilla. Lähiruoka on täällä kunniassaan ja annosten koossa ei kuulema pihistellä. Pubissa on myös mahdollisuus olutpruuviin.

Mercedes Chocolaterie & Amalias Limonadfabrik

Muistaako teistä kukaan suloista elokuvaa Pieni suklaapuoti? Tämä leffa tuli väkisinkin mieleen, kun vierailimme Mercedeksen Chocolateriessa, pienessä ahvenanmaalaisessa suklaatehtaassa ja -puodissa.

Tarvittiin venezuelalainen Mercedes Winquist, joka perusti tämän herkkupajan. Nykyisin suklaavalmistamon, samoin kuin samassa talossa sijaitsevan Amalian Limonaaditehtaan, omistaa maakunnan entinen opetus- ja kulttuuriministeri Tony Asumaa.

Enpä olisi uskonut, että minulle tulisi joskus päivä, etten jaksa syödä niin paljoa suklaata kuin olisin halunnut. Eikä kyse ollut siitä, että tuotteet eivät olisi olleet mieleeni. Päinvastoin. Käsintehdyt konvehdit ja praliinit olivat sen verran täyteläisiä, että niillä sai suklaahimonsa tyydytettyä jo pienemmällä määrällä.

Saimme myös maistella vasta kehitteillä olevaa ginisuklaata. Uskonpa, että tästä tulee vielä jättimenestys. Aivan loistava suklaainnovaatio.

Toinen paikan ihanuus oli limonaaditehdas, Amalias Limonadfabrik, joka sympaattisuudessaan tuntui lähes menneen maailman ilmiöltä. Kauniissa pulloissa oli limonaadeja, joissa käytetään vain aitoa marjaa ja hedelmää ilman väri- tai lisäaineita. Nämä tuotteet ovat ihan jotain muuta kuin kauppojen peruslimpparit.

Amalias Limonadfabrik valmistaa myös ”aikuisten limppareita” kuten siideriä ja lonkeroita. Yritys tekee myös erilaisia kausituotteita. Pääsimme maistamaan Vintervitaa, joulumarkkinoille tulevaa glögiä, joka maistui hyvälle ihan kylmänäkin.

Lemlandin kunnassa sijaitseva suklaapuoti ja limonaaditehtaan tehtaanmyymälä ovat paikkoja, mitkä kannattaa laittaa käyntilistalle. Hurmaava paikka ja hienot tuotteet.

Smakbyn

Jos olet katsonut tv-ohjelmaa Strömsö, tiedät kuka on Michael ”Micke” Björklund. Ahvenanmaan tunnetuin kokki ja tv-hahmo pyörittää Kastelholman linnan kupeessa tasokasta Smakbyn ravintolaa.

Smakbyn on muutakin kuin gourmet-ravintola. Ravintolan vieressä on kiva lahjatavarakauppa, alakerrassa ”viinikellari” ja lähitulevaisuudessa myös hotelli, joka on suunnitteilla ravintolan ja linnan läheisyyteen. Alue on muutenkin viehättävä ulkoilmamuseoineen ja vanhoine rakennuksineen.

Täällä muuten kannattaa maistaa Ahvenanmaan perinneherkkua ahvenanmaalaista pannukakkua. Maistui niin ihanasti joululle.

Åland Distillery

Smakbyn vieressä on Ahvenanmaan juomateollisuuden uusin tulokas Åland Distillery, jonka yksi omistajista on Micke Björklund. Nimensä mukaan kyse on tislaamosta, joka valmistaa alkoholijuomia ahvenanmaalaisista marjoista ja hedelmistä.

Tuotevalikoimaan kuuluu mm. gini, rommi, erilaiset marjaliköörit, calvadoksen tapaan valmistettua omenaviina ja lonkero. Itse tykästyin tuohon veriappelsiinilonkeroon, jossa oli häivähdys basilikaa. Harmi vaan, kun ainakaan vielä tätä tuotetta ei ole myynnissä mantereella.

Kiinnitin huomiota likööreiden kauniisiin pulloihin. Pullot ovat unkarilaisia käsinpuhallettuja lasipulloja ja niitä voi ostaa myös ilman sisältöä Smakbyn kaupasta.

Åland Distilleryn tiloissa toimii myös baari ja kahvila.

Compagniet

Viimeisimpänä käyntivinkkinä pitää nostaa esiin Hotelli Arkipelagin yhteydessä toimiva uutukainen ravintola Compagniet. Kun astui ravintolaan sisään, suu loksahti kirjaimellisesti auki. Mihin ihmeen paikkaan oikein tultiin?

Entiseen kasinoon tehty ravintola oli riemukas orientaalinen sekoitus. Yhtä hyvin oltaisiin voitu olla Intiassa tai Indonesiassa. Runsaasta tyylistä oli vaikeaa saada kiinni, mutta se ei liene edes tarkoitus. Värikylläinen ja mausteinen ympäristö vei joka tapauksessa kauas kalseasta syyssäästä.

Tila oli suuri ja sisälsi erilaisia lepuuttelukeitaita. Ruuan lisäksi tämä on paikka, jonne on mukava tulla drinksulle. Jos tekemisen puute vaivaa, ravintolan takaosassa on mahdollista pelata biljardia tai petankkia.

Söimme Compagnietissa alkuun hummerihampurilaiset ja pääruuaksi ahventa rapukastikkeessa. Ruoka oli hyvää, vaikka palvelu hieman hidasta. Menisin tähän ravintolaan ehdottomasti kyllä uudelleen.

Jos minun pitäisi luonnehtia Ahvenanmaata yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti sympaattinen. Kaukana on vanha ennakkoluuloni hieman ylimielisistä ja sisäänpäinkääntyneistä saaristolaisista. Ahvenanmaalla asuu yritteliästä ja lämminhenkistä porukkaa, joka arvostaa ja hyödyntää paikallisia raaka-aineita muuallakin kuin trendipuheissa.

Matkailijalle Ahvenanmaa tuntuu sopivan erilaiselta. Vähän kuin ulkomailla olisi päässyt käymään.

https://www.visitaland.com/fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

26 comments
Ruoka ja viini

Pizzantai on pizzaperjantain jalostuneempi versio. Jutun lopussa arvonta.

by Annemaria

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat/Rosso

En kuulu niihin, jotka työviikon päätteeksi suunnistavat mielellään marketin perjantairuuhkaan miettimään, mitä meillä tänään syötäisiin. Onneksi viikonlopun voi aloittaa myös toisella tapaa. Silloinkin, kun stressitaso on poikkeuksellisen korkea.

Meillä oli takana rankka viikko muuttopuuhissa. Ajoa kahden asunnon väliä, tavaroiden pakkaamista ja laatikoiden purkua. Varsinainen muuttoauto tulisi huomenna ja siihen mennessä loppujenkin tavaroiden piti olla valmiina odottamassa. Paljon oli vielä tekemättä ja ilmassa selvää väsymistä kaikesta muuttohässäkästä.

Ehdin jo vähän harmitella, että olin lupautunut testaamaan Rosso-ravintoloiden pizzantaita. Enkö nyt mitenkään osannut valita sopivampaa ajankohtaa kuin muuttoa edeltävän illan? Mutta toisaalta, eikö juuri silloin, kun oikein kovin kiristää, pitäisi pyrkiä ottamaan asioita vähän rennommin? Ja joka tapauksessa, olihan perjantai.

Kotona oli kaaos ja jääkaappi tyhjä. Syöminen oli jäänyt päivän aikana minimiin ja päällimmäisenä tunteena oli huutava nälkä, kun miehen kanssa suunnistimme paikalliseen Rossoon.

Ai, mikäkö se pizzantai oikein on? Kyse on Rossojen pizzaperjantain jalostuneemmasta versiosta, itse asiassa kolmen ruokalajin kiinteähintaisesta menusta. Ja mikä parasta, pizzoja voi tilata listalta yksi kerrallaan niin paljon kuin vain jaksaa syödä.

Rosson pizzantai lähti käyntiin antipastilautasella, jossa oli valkosipulileipää, italialaisia leikkeleitä, oliiveja ja juustoja makean hillon kera. Oikein maistuva kokonaisuus, vielä kun oivallinen Chianti täydensi makunautintoa. Alkoi tuntua jo huomattavasti paremmalta.

Perjantai italialaisittain.

Pizzan valinta tuotti vähän vaikeutta, sillä listalla oli useampi sellainen versio, joka olisi sopinut makumaailmaani. Tarjoilijan suosituksesta päädyin broileripizzaan, joka oli saanut seurakseen vuohenjuustoa, paprikahilloa ja rucolaa. Miehen valinta tällä kertaa oli pizza ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellalla ja rucolalla. Itse tykkään muuten tosi paljon tuoreesta rucolasta pizzan päällä.

Päänvaivaa tuotti myös pohjan valinta. Vaikea sanoa tykkäänkö enemmän vehnä- vai ruispohjasta. Ja toki pohjan olisi saanut myös gluteenittomana.

Kun höyryävän kuumat pizzat kannettiin pöytään, muistin taas, miksi välillä on suorastaan pakko saada tätä italialaisten lahjaa koko maailmalle. Jo pelkkä uunista otetun pizzan tuoksu nostaa ruokahalun huippuunsa.

Nälän lisäksi myös muuttostressi alkoi pikku hiljaa helpottaa. Tällaista rentoa viikonlopun aloitusta voisi suositella kaikille. Pizzantai sopii mainiosti kaveriporukan perjantain viettoon. Tai miten olisi, jos sieltä kotoa toisi nälkäänsä huutavan katraan pizzaa notkuvan pöydän ääreen?

Onni on jaettu pizza.

Muhevia pizzoja mutustellessamme rupesimme miettimään, millainen pizza mahtaa italialaisten mielestä olla parasta. Oma suosikkini on rapeapohjainen vähätäytteinen pizza, mies taas vannoo mehevän tuplajuustoisen pizzan nimen.

Pakko oli kotona vähän googlettaa, millaisen sen oikean italialaisen pizzan tulisikaan olla. Tässä näytti olevan kaksi koulukuntaa. Pizzan syntysijoilla Napolissa tykätään paksummista ja mehevimmistä pizzoista, kun taas roomalaiset ovat mieltyneet enemmän ohutpohjaisiin, rapeisiin ja vähempi täytteisiin pizzoihin.

Tällä kertaa ylsimme kyllä pizzan syömisen huippusuoritukseen, käytännössä vedimme melkoiset pizzaöverit. Tilasimme vielä yhden pizzan, tällä kertaa vegeversion, joka jäi listalta kaihertamaan mieltäni.

Olen aina ollut ennakkoluuloinen juuston vegaanikorvikkeita kohtaan, mutta nyt täytyy sanoa, että tässä pizzassa kasviperäinen juustoversio toimi. Näistä kolmesta pizzasta tämä Vegana-niminen pizza nousi loppujen lopuksi omaksi suosikikseni.

Miehen lemppari – Prosciutto crudo Vegana – oma suosikkini Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa.

Olin juuri vetänyt puolitoista pizzaa ja voin sanoa olleeni enemmän kuin täynnä. Tosin en kuitenkaan niin täynnä, ettenkö jaksanut vielä nauttia menuun kuuluvaa jälkiruokaa. Pizzantain jälkkärinä oli marjainen pannacotta, joka oli oikein herkullinen päätös tälle italialaiselle kokoonpanolle.

Rosson pizzantai-menun hinta on minusta hyvin kohtuullinen. S-etukortilla antipastilautanen, pizzat ja pannacotta maksavat yhteensä 22,90 (ilman korttia 26,90). Ylipäätään kiva idea ja mukavan rento tapa aloittaa viikonloppu. Eikä tarvitse pelätä, että jää nälkäiseksi.

Voita 100 euron ravintolalahjakortti

Arvon yhdelle onnekkaalle 100 euron ravintolalahjakortin Rossoon. Sen voit käyttää vaikka järjestämällä oman pizzantai-illan seurueellesi.

Kommentoi joko Samppanjaa muovimukista -blogin Facebook-sivulla juttulinkin alla tai tämän postauksen kommenttikentässä, mikä alla olevista Rosson pizzoista olisi sinun valintasi. Osallistu viimeistään sunnuntaina 11.10.2020. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja lahjakortti toimitetaan postitse. Onnea arvontaan!

Mikä näistä olisi oma valintasi?

Täältä löydät ravintolat, joissa pizzantaita vietetään.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

91 comments