Herkuttelua Punaisilla laivoilla Ahvenanmaan matkalla

by Annemaria

Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun laiva lipuu eteenpäin, tuijottelet kimmeltävää merta, lasissa on kuohuvaa ja lautasella edessäsi jotain oikein hyvää?

Lehdistömatka: Viking Line Suomi ja Visit Åland

Minäpä muistan. Viime viikonlopulta. Ja voin vilpittömästi sanoa, että kyllä se tuntui taivaallisen hyvältä. Niin risteily kuin laivojen loistoruuat pitkästä aikaa.

Matkustin Viking Linen ja Visit Ålandin järjestämällä lehdistömatkalla Turusta Ahvenanmaalle Amorellalla ja takaisin Turkuun Viking Gracella. Kirjoitan myöhemmin siitä, mitä kaikkea Ahvenanmaalla tuli eteen, mutta ihan ensimmäiseksi haluan nostaa esille Punaisten laivojen herkulliset ruokakokemukset.

Ruoka on minulle matkoilla usein keskiössä, mutta erityisesti laivaressuilla se on melkeinpä erottamaton osa matkaa. En tiedä olenko väärässä, mutta jotenkin tuntuu, että Itämeren laivojen ruuan taso on vain parantunut, oli sitten kyse buffasta tai à la carte -ravintoloista.

Ihana saaristo ja lasissa kuplivaa. Hei me risteillään!

Palataanpa tähän kyseiseen Ahvenanmaan matkaan. Vaikka laivamatkan kesto Turusta on vain reilut viisi tuntia, siinä ajassa ehtii hyvin keskittyä kiireettömään ateriointiin. Tosin samalla matkaosuudella monipuolinen premium-aamiainen ja kolmen ruokalajin lounas tekivät kyllä tiukkaa. Ehkä itse keskittyisin seuraavalla reissulla vain jompaan kumpaan.

Jos haluat nautiskella aamiaista vähän ylellisemmin, suosittelen premium-aamiaista. Osa aamiaisesta noudetaan buffet-pöydästä, erillisestä aamiaismenusta tilattavat lämpimät annokset taas tarjoillaan pöytiin. Oman pienen luksuslisänsä tuo aamiaiseen kuuluva skumppa.

Premium-aamiaista: osa 1, 2 ja 3.

Menomatkan lounaan nautimme Amorellan Food Garden -ravintolassa. Alkuruuaksi valkoista parsaa, pääruokana paistettua lohta hummerikastikkeessa ja jälkiruuaksi suklaakakkua, jäätelöä ja marjoja. Kiltti tyttö, söin kaiken, vaikka olinkin niin täynnä, että päätin visusti kotiuduttuani olla syömättä viikkoon. Mutta tiedättehän, kun ruoka on vaan niin hyvää, et halua jättää muruakaan jäljelle.

Onneksi meillä oli matkalla mennen tullen hytti käytössä, jonne hyvin syöneen oli mukavaa heittäytyä hetkeksi pötkälleen. Vähän harmittelin tätä jälkikäteen, sillä aikaa ei jäänyt menomatkalla enää tutkia laivan tax free -myymälän puoleen hintaan alennettua vaatetarjontaa.

Kesämenu à la Amorella.

Paluumatkalla nautiskelimme päivällisen Viking Gracen Oscar à la carte -ravintolassa. Menussa tällä kertaa keväinen parsasalaatti, jossa Ahvenanmaan parsan lisäksi salaattia, uuden sadon perunoita ja katkarapuja. Pääruokana tarjoiltiin grillattua kuhaa, kauden vihanneksia ja kurkkujugurttikastiketta. Jälkkärinä raikasta raparperia ja mansikkaa, vaniljavaahtoa ja kaurakeksiä. Maistui.

Kiinnitin huomiota myös laivojen kauniisiin astioihin. Tasoa on nostettu tässäkin suhteessa.

Tiesitkö muuten, että ostamalla ruuat ennakkoon matkavarauksen yhteydessä, saat ne hieman edullisemmin kuin laivalta ostettaessa. Samalla varmistat myös paikat ravintolassa.

Huomasin muuten Viking Linen sivuilta, että laivoille on mahdollisuus tilata ennakkoon myös kaikkea kiinnostavaa. Maistuisiko afternoon tea, samppanjahetki herkkupalalajitelman kera tai äyriäisvati? Maarianhaminan risteilyjen ainut huono puoli ruokaorientoituneelle on niiden liian lyhyt kesto.

Kesää lautasella à la Viking GraceTähän hyttiin olisin voinut jäädä vähän kauemmaksikin aikaa.

Nautin myös paljon laivojen huippuhyvistä ja kohtuuhintaisista viineistä. Merellä saa nauttia laatuviinejä jopa edullisemmin kuin maissa mitäänsanomattomista perusviineistä. Tässä kolme omaa suosikkiani, jotka tällä matkalla erityisesti puhuttelivat:

– Mielenkiintoinen, samppanjamainen, englantilainen kuohuviini Gusborne Blanc de Blanc

– Paahteinen, hyvin kehittynyt, Viking Linen oma samppanja Piper Heidsieck Essential by Essi

– Ranskalainen Alsacen alueen huippurose Gustave Lorenz Pinot Noir Rosé

Laivamatkoissa on aina jotain hohdokkuutta. Ja ovat ne kyllä melkoisia herkuttelijan keitaita ainakin, jos näistä kokemuksista voi jotain päätellä. Ruokamatka melkein ulkåmaille maistui ainakin minulle monella tapaa.

Kesän 2021 aikana Viking Line risteilee Ahvenanmaalle sekä Helsingistä että Turusta.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You may also like

22 comments

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 3.6.2021 - 10:59 pm

Voi vitsit, kuulostaa kyllä kivalta! Me lähdetään Ahvenanmaalle pyöräilemään, joten jäädään paitsi laivojen (ruoka)elämyksistä, mutta eiköhän Ahvenanmaaltakin löydy vaikka mitä herkkuja! 🙂

Reply
Annemaria 3.6.2021 - 11:05 pm

Löytyy, tosiaan vaikka mitä. Juttuun tulossa jatkoa osa 2, herkuttelua Ahvenanmaalla 🙂

Reply
Merja 5.6.2021 - 7:32 pm

Voi että, rakastan laivamatkoja, niissä on jotain maagista. Meri, ihana ruoka ja yleensä vielä hyvä hytti. Päämäärä ei ole niin tärkeä, kuin matka, eikös joku viisas ole niin sanonut. Tänä kesänä on lähdettävä ilman muuta Ahvenanmaalle. Onkin kulunut useampi vuosi siitä, kun olen varsinaisesti vieraillut Tukholman tai Tallinnan sijasta Ahvenanmaalla. Viime kesänä menin laivalla Riikaan, mikä oli myös aivan ihanaa.

Reply
Annemaria 6.6.2021 - 1:20 pm

Jos nyt jotain hyvää voi koronasta löytää, sen ansiosta löysin Ahvenanmaan. Kyllä se on aina itsellänikin Tallinna ollut aiemmin suuntana. Tykkään laivareissujen kiireettömästä meiningistä. Laivat ovat minusta erinomaisia naustiskelukeitaita ja vieläpä kohtuuhintaisia. Viime kokemusten perusteella laivoilla syö & juo hyvin ja edullisemmin kuin maissa.

Reply
Maapalloilija 6.6.2021 - 3:17 pm

Laivahommat on kyllä jääneet vuosien tauolle. Mutta Ahvenanmaalla olisi mukava matkailla. Ehkäpä tänä kesänä.

Reply
Annemaria 12.6.2021 - 7:59 am

Suosittelen. Eikä tarvita edes paljoa aikaa.

Reply
Stacy Siivonen 7.6.2021 - 5:18 pm

En ole kyllä syönyt itseäni ähkyksi pitkään aikaan ja suhteeni mässyyn on muutenkin ongelmainen. Jos ruoka on kerta lääke, niin ei kai nyt lääkettäkään kauhota suuhun. Sen sijaan tuollainen pieni kalalautanen sopisi minulle oikein hyvin. Ehkä olen tosi proosallinen. Nyt muistankin viettäneeni merimatkat kannella maisemia katsellen ravintelin sijasta.

Reply
Annemaria 12.6.2021 - 8:02 am

Niin, ruualla voi olla niin monta erilaista funktiota. Minulle se on iso nautinto. Laivalla onneksi voi yhdistää sekä syömisen että maisemien ihastelun.

Reply
Anne | Elämää Nomadina 8.6.2021 - 12:33 pm

No nyt kyllä todella näyttää olleen herkullinen reissu, ihan jo pelkästään laivalla! Mietin tässä hetken, että onko tosiaan niin, että en itse ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla, ja kyllä se niin on, jos nyt satamassa pysähtymistä ei lasketa. Tämä täytyy ehdottomasti joskus vielä korjata.

Reply
Annemaria 12.6.2021 - 8:05 am

Ahvenanmaa vaan on niin symppis. Ja näin korona-aikaan se on tarjonnut myös fiiliksen ulkomaanmatkasta. Parasta on myös se, että perille pitää matkustaa laivalla 🙂

Reply
Pirkko / Meriharakka 10.6.2021 - 4:49 pm

Laivalla syömisessä on se hyvä puoli, että ruokailulle on usein hyvin aikaa! Ahvenanmaa – ja herkut – kutsuvatkin jo taas juhannuksena!

Reply
Annemaria 12.6.2021 - 8:06 am

Oi, Ahvenanmaa ja juhannus kuulostaa niin hyvältä.

Reply
Teija / Lähdetään taas 12.6.2021 - 6:40 am

On kyllä ihanaa, kun laivoilta saa niin laadukasta ruokaa ja huippuja makuelämyksiä. Ehdottomasti yksi lähirusteilyiden parhaimmista puolista! Itselläni on tulossa matka Ahvenanmaalle Siljan kyydillä heti juhannuksen jälkeen.

Reply
Annemaria 12.6.2021 - 8:10 am

Parasta minusta Ahvenanmaan reissuilla on, kun voi yhdistää merimatkan, hyvän ruuan, kauniit maisemat ja sitten perillä odottaa kukkiva ja vehreä keidas. Mukavaa matkaa sinulle. Kiva lukea, mitä kaikkea innostavaa teidän matkalle osuu.

Reply
Anna - Tämä matka -blogi 13.6.2021 - 6:47 am

Merimatkat ja etenkin laivoilla tarjottava ruoka. Kyllä ne vaan ovat näin korona-aikana nousseet uuteen arvoon. Ahvenanmaa taas on niin ihana! Itse olen menossa heti juhannuksen jälkeen käymään ja odotan reissua jo ihan innoissani.

Reply
Annemaria 13.6.2021 - 1:27 pm

Ruoka on mulle aina iso osa matkaa ja mikä parasta, jos samaan pakettiin saa vielä kauniit vaihtuvat maisemat. Mukavaa matkaa sinulle!

Reply
Aila ja Juha 13.6.2021 - 6:57 am

Ihailen aina upeita ruokakuviasi. Aila

Reply
Annemaria 13.6.2021 - 1:27 pm

Kiitos Aila. Ja mä ihailen aina sun kauniita kukkakuvia.

Reply
Petra 13.6.2021 - 3:05 pm

Upean näköistä. Itsekin tykkään herkutella laivalla ja aina viikkarilla mennään. Asiakaspalvelu on siellä aina ollut niin paljon parempi. Kiva blogi

Reply
Annemaria 14.6.2021 - 9:01 pm

Kiitos Petra, kiva kuulla. Laivamatkoissa on jotain ihanaa kuplaa, nousee vähän kuin arjen yläpuolelle. Ja siihen, jos mihin kuuluu hyvä ruoka ja kaikenlainen herkuttelu. Siispä risteillään 🙂

Reply
Kohteena maailma / Rami 14.6.2021 - 10:08 am

Täytyy nostaa hattua sekä Vikingille että Siljalle, että molemmat ovat alkaneet panostamaan makumatkailuun. Itselle ravintolakokemukset ovat oleellinen osa reissua, niin laivamatkoilla aikoinaan niissä joutui antamaan kyllä tasoitusta reissun nautinnollisuudessa. Nykyään asiat ovat toisin ja hyvä niin!

Reply
Annemaria 14.6.2021 - 9:03 pm

Samaa mieltä sun kanssa. Laivayhtiöt ovat selvästi panostaneet menuihinsa ja buffatkin ovat yllättäneet tasollaan. Ja sitten nuo viinit saavat hymyn huulille 😉

Reply

Leave a Comment