Muuttaminen on hyödyllistä. Tulee käytyä kodin irtaimisto läpi ja tehtyä inventaariota kaappien ja varaston sisällöstä. Ja samalla huomattua, miten paljon tarpeetonta tavaraa vuosien varrella onkaan kertynyt.
Sitä muuttuu vuosien kuluessa monessa asiassa. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän annan arvoa kaikenlaiselle tavaralle. Ennemminkin ärsyttää, että kaapit ovat täynnä kamaa, jota emme yksinkertaisesti tarvitse mihinkään.
Liiasta tavarasta haluaisi päästä eroon, mutta se ei ole ihan yksinkertaista. Niin paljon on nurkissamme sellaisia esineitä, jota ei noin vain raaski kantaa kierrätyskeskukseen, enkä oikein tiedä olisiko niistä kukaan valmis maksamaan mitään. Toisaalta täytyy myöntää, että joukossa on paljon myös sellaisia tavaroita, joihin on jotenkin kiintynyt.
Kokoelma vanhoja korurasioita ja hajuvesipulloja, pino ylimääräisiä tauluja varaston lattialla, mittava määrä viini-, keitto- ja matkakirjoja, nuoruuteni runokirjakokoelma, hopeisia ruokailuvälineitä ja ottimia, joita ei koskaan käytetä, tuhoton määrä erilaisia laseja, kynttiläjalkoja ja -lyhtyjä, miehen LP-levykokoelma…
Käyttämättömän ja tarpeettoman tavaran listaa voisi jatkaa loputtomiin. En edes muistanut kaikkea ”roinaa”, mitä meillä onkaan. Muuttoa varten tyhjensimme takimmaiset varaston nurkat ja ylimmäiset kaapit, joita ei vuosiin oltu availtu. Suorastaan hämmästyimme, kun eteen tuli tavaroita, joiden olemassaolon olimme täysin unohtaneet.
Muuttolaatikot valmiina, mutta jostain joutuu luopumaan. 
Meillä oli jossain vaiheessa huutokauppavaihe, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kiersimme viikonloppuisin tutkailemassa lähialueella järjestettyjen huutokauppojen antia. Yleensä aina jotain tarttui mukaan, joskus ihan tarpeellistakin, mutta enimmäkseen tuiki tarpeetonta. Eteen tuli usein joku kaunis tai mielenkiintoinen esine, jonka halusimme meille kotiin.
Näiden reissujen seurauksena meillä on kaikenlaista tavaraa, jota ilman tulisi hyvin toimeen. Vai mitä sanotte vanhoista saksalaisista posliinisista soppaskooleista, käsintehdystä mittavankokoisesta purjelaivan pienoismallista tai vanhasta hopeisesta kermakko- ja sokerikkoserviisistä? Ihan kauniita esineitä, mutta joiden funktio on ollut vuosia vain pölyyntyä kaappien kätköissä.
Sitä paitsi meillä on uudessa kodissa huomattavasti nykyistä vähemmän kaappitilaa, joten kaikki kama ei yksinkertaisesti voi lähteä mukaan. Nyt sitten pähkäilemme, mitä tekisimme kaikelle tuolle tarpeettomalle materialle.
Eipä ole tälle serviisille ollut paljoa käyttöä. 
Toinen lukunsa ovat tavarat, jotka ovat tulleet tarpeettomiksi tekniikan kehittymisen myötä. Mitä tehdä vanhoille LP- ja CD-levyille, joiden kuunteluun meillä ei enää nykyisellään ole edes välineitä? Blu ray-soitin, vanhat kaiuttimet ja navigaattorit lienevät jo täysin kaatopaikkakamaa.
Entä mihin laittaa vanhat kirjat, sillä kirjahyllyäkään meillä ei ole ollut enää vuosiin? Tähän mennessä kirjoja on säilytetty varastolaatikoissa, mutta uudessa kodissa niille ei ole paikkaa. Kirjoja ei taida kukaan enää haluta, asuinpaikkakuntani viimeinenkin divari sulki ovensa muutama vuosi takaperin.
Tuntuu pahalta ajatella, että joskus jokaisesta teoksesta on saanut maksaa ihan kunnon hinnan ja nyt niillä ei ole enää mitään arvoa. Tämä sotii omaa ajatusmaailmaani vastaan. Olen itse sitä ikäpolvea, jolle kirjoilla on oma arvonsa, niin taloudellinen kuin henkinen.
Ja sitten on kaikki se tavara, joilla on paljon tunnearvoa. Miten voi luopua miehen lapsuusvuosien seikkailukirjoista, teini-ikäisenä kirjoitetuista kymmenistä runovihkoista, häämatkalta ostetusta kenialaisesta masai-naamarista tai japanilaisesta sakesetistä?
Tässä vain osa niistä tavaroista, joita uskollisesti on muutettu paikasta toiseen ilman, että niitä olisi otettu laatikoista koskaan esille. Mutta kun näistä ei vain voi luopua.
Tässäpä pulma. Vähempi on parempi tässäkin kohtaa.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
7 comments
Ymmärrän tuskan ja epätoivonkin. Ja sanon heti ettei ole selvää ratkaisua mitä tavaroille voisi tehdä. Torin nimeen vannoo moni, siellä todella liikkuu kaikenlainen tavara kunhan hintataso on oikea. Myin itse vähän aikaa sitten vanhan sohvapöydän ja se haettiinkin parissa päivässä. Ainakin astiastoa voisi yrittää sitä kautta. Ehkäpä isoa kirjapinoakin voisi kokeilla ’könttähinnalla’. Ainakin pääkaupunkiseudulla toimii aktiivisesti facebook-kirppisryhmät ja sitäkin kautta olen myynyt jotain.
Me tehtiin setviminen lähes 20 vuotta sitten kun rakennettiin tämä talo, mutta onhan sen jälkeen kertynyt kaikenlaista. Siitä olen tyytyväinen, ettei meillä ole tupla-astioita arkeen ja juhlaan, vaan kaikki on aktiivikäytössä.
Omia muistoleikekirjoja ja muita sen tyyppisiä olen myös raakannut jossain vaiheessa ja vain osa jätetty jäljelle.
Tsemppiä setvimiseen Anne!
Täytyy kovettaa itsensä noiden muistojen kanssa. Oikeasti ei ole järkeä siirtää laatikoita paikasta a paikkaan b, jos ne ovat vain varastokamaa. Naurattaa, kun puhuit noista juhla-astioista. Juuri äskettäin mietittiin, että miksi me säilytetään kaapissa kivaa astiastoa, jota käytetään vain hyvin harvoin. Kannatan ajatusta, että kaikki astiat jokapäiväiseen käyttöön. Uudessa kodissa jokainen päivä olkoon juhlapäivä 🙂
Tavarapaljous kyllä osaa olla ahdistavaakin, joskus tekee vain laittaa kaapin ovi kiinni ja unohtaa ne kaikki tavarat mitkä pitäisi käydä läpi. 😀 Mutta on se kyllä sitten helpottavaa kunhan saa turhat tavarat pois. Olen itse huomannut että Torissa etenkin huonekalut ja arvokkaammat astiat tekee hyvin kauppansa, nyt pitäisi itsellä alkaa käymään vaatteita läpi ja ajattelin kokeilla niiden myymistä second hand-liikkeessä.
Toi on niin totta, että tavarasta luopuminen tuntuu oikeasti ennemminkin helpottavalta. Tori.fi:n kautta olen itsekin päässyt monista huonekaluista eroon.
Tuttua puuhaa. Jostain syystä sitä tavaraa vain kertyy, ihminen on sellainen keräilijä.
Astiat ovat myös heikko kohtani, jolle en voi mitään. Perin äidiltäni kauniita astioita ja sorrun jatkuvasti uusiin, vaikka kahden hengen taloudessa ei tarvittaisi kuin pari kuppia ja lautasta.
Kirjoista en osaa myöskään luopua, meillä on vieläkin kahden huoneen seinät täynnä lasivitriinissä olevia kirjoja, elämäkerrat, taidekirjat, eräkirjat, runokirjat, historia yms. sievästi omissa osastoissaan. Ne ovat aarteitani, joihin ei kosketa.
Ainoastaan vaatekaappini on kokenut saneerauksen. Ostan erittäin harvoin vaatteita ja silloinkin niin kallista ja laadukasta kuin sielu sietää, että varmaan käytän niitä loppuikäni.
Mies ei ole yhtään minua parempi, mökki, pari autotallia ja pari varastoa ovat kattoon asti täynnä tavaraa.
Muistan kuulleeni jostain keski-ikäisestä ihmisestä, että on aloittanut kuolinsiivouksen hyvissä ajoin, että pitäisiköhän sitä ryhtyä toimeen?
Voih meitä keräilijäihmisiä 🙂 Meillä on nyt lattiat täynnä tavaraa, joita pyöritellään ympyrää ja mietitään, mitä niille oikein tekisimme. Astiat ovat meilläkin olleet vähän heikko kohta. Kuinka paljon käyttämättömiä laseja esimerkiksi voikaan olla 🙂
Bianca Al Salmone