Mennyt kesä on ollut kummallista aikaa. Samaan aikaan, kun olen nauttinut vietävästi ihanasta suvesta, taka-alalla on nakuttanut huoli monenlaisista murheista, isoista ja pienistä.
Sodan monet kasvot
Tulevaisuuden ajatteleminen ei ole ollenkaan niin valoisaa ja luottavaista kuin itselläni yleensä on. Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.
Tämä viimeinen koskettaa minua erityisesti, sillä sota on ollut välillisesti läsnä lapsuudessani. Isäni vietti pitkän siivun nuoruudestaan rintamalla kokien niin talvi- kuin jatkosodan, eikä paluu ollut ihan yksinkertaista. Sota jätti jälkensä, josta saimme myöhemmin tuta koko perhe.
Ukrainan sota on koskettanut ja ahdistanut monella tapaa. Olen samalla pohdiskellut paljon omaa Venäjä-suhdettani. Olimme valmiit suitsimaan isäni sukupolven ryssittelyn, mutta nyt kun naamiot on riisuttu, paljastuiko sieltä sittenkin jotain, joka ei parane edes voissa paistamalla?
Eräänä päivänä katselin rannalla kesäpäivää viettävää venäläisperhettä. Pieni poika hihkui innoissaan isän kieputtaessa häntä ympyrää. Normaalioloissa olisin ollut onnellinen tuosta kesäidyllistä. Nyt kaihersi jokin pahasti taka-alalla.
Ajattelin niitä pieniä poikia ja tyttöjä Ukrainassa, joilta on rantaleikit viety julmalla tavalla. Ja niitä, jotka joutuvat kyyhöttämään peloissaan pommisuojien kätköissä. Minusta tuntui yksinkertaisesti väärältä, että tuo perhe Venäjältä oli tullut rannoillemme viettämään huoletonta lomaa.
Mieheni jututti toista lomailevaa venäläisperhettä ja kysyi, mitä mieltä he ovat Ukrainan sodasta. ”Sehän on vain poliittista peliä”, vastattiin. Melkoinen venäläinen ruletti sitten onkin käynnissä. Sota surettaa, mutta samalla myös siihen liittyvä sokeus.
Ihminen vai luonto edellä?
Meidän kodin lähellä on, tai oli, kaunis Saimaaseen työntyvä niemi, joka vaihtoi hiljattain omistajaa. Jokaisella tietysti on oikeus tehdä omilla maillaan mitä lystää, mutta siltikin minua surettaa täydellinen piittaamattomuus luontoarvoista.
Tontilla surrasi kaksi päivää moto, sillä seurauksella, että yli puolet niemen puustosta pantiin sileäksi. Parturoitu niemenkärki näyttää nyt omituisen harvalta. Harmillista myös, miten rumaa jälkeä moto tekee maapohjaan.
Niemessä on myös komea korkea kallio, joka ei sekään säästynyt ihmisen muokkaamishaluilta. Viikon päivät kalliota on porattu ja räjäytelty tulevan talon tieltä. En ole uskaltanut mennä edes katsomaan, onko kalliosta mitään jäljellä.
Minua surettaa, ettei hieno paikka hienossa ympäristössä saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kohtelua. Olisiko voinut kunnioittaa luontoa edes hieman enemmän?
Huoli läheisten terveydestä
Olen surrut viime aikoina paljon myös läheisteni terveyshuolia. Tekisi mieli huutaa ulos, että SAATANAN SYÖPÄ!
Elämä on kummallista korttipeliä. Toisille meistä jaetaan huonommat kortit kuin toisille. Toisille jopa niin huonot, että tietää pelin olevan pelattu. Eikä kukaan meistä ole turvassa.
Huomaan pohtivani nykyisin entistä enemmän elämän rajallisuutta. Täällä me hetki himmaillaan ja jokaisen meidän kohtalo on sanoa heipat joku päivä. Sen, mitä siihen väliin jää, toivoisi sisältävän paljon hyvää ja kaunista.
Syksy tuli tänä vuonna vähän kuin varkain. Kesähelteistä vaihdettiin hetkessä syksyn koleuteen. Kesästä luopuminen jättää minuun aina jälkeensä jotain pientä haikeutta. Mutta toisaalta, kaiken voi nähdä niin monella tavalla. Pimenevissä illoissa on mukavaa sytyttää kynttilöitä. Viileissä syystuulissa on pirtsakkuutta ja pian luonto saa upeat syysvärit.
Nautitaan ystävät, nautitaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sille emme voi mitään. Joskus ne vain tulevat ikävän lähelle. Silloinkin, kun on paha olla, käännetään pää hyvään ja kauniiseen. Ja uskotaan tulevaan.
Maailman myllerryksessä seesteistä syksyä teille kaikille.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
10 comments
Hei,
Kylläpä osasit taas pukea monen ajatukset sanoiksi, kiitos myös kauniista kuvista.
”Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.”
Meidän ikäluokkaan kuuluvista, moni pohtii samoin.
Lisäksi useilla on vanhemmat, jotka kipuilevat sodan muistojen/sodan jälkeisen ajan kanssa, vaikkakin se olisi liittynyt heidän varhaislapsuuteen tai syntymän aikaiseen elämään.
Näin ainakin meillä. On paljon asioita joista ei lapsuudessani ole puhutta ja nyt kun vanheneva väestö on alkanut puhua, niin asiat ovatkin alkaneet muuttua ikäänkuin ”uudestaan todeksi”. Ei siis puhumisen takia, vaan asiat toistuu. Eivätkä ne muuksi muutu, vaikka voissa paistais. (Mummoni käytti tuota sanontaa.)
Sitten on tuo ”saatanan syöpä”. Olen niin samaa mieltä!
Elämä on valintoja, mutta minulta syöpä on vienyt joissakin asioissa oikeuden/mahdollisuuden tehdä valintoja. Olen kiitollinen syöpääni saamista hoidoista ja maamme hyvästä terveydenhuollosta, mutta se ei silti muuta asiaa, että syöpä/sen hoito vaikuttaa edelleen elämmäni ( esim. lääkkeet aiheuttavat erilaisia sivuoireita/sairauksia jne.). Asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia.
Toivon sinulle voimia läheisten tukemiseen ja muista huolehtia myös itsestäsi.
Läheisillesi toivon parasta mahdollista vointia tilanteen mukaan.
Lempeää syksyä kaikille ja lopuksi vielä ”Maailma on kaunis” laulun säe:
”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä…”
-Irwin Goodman-
Miten osasitkin nostaa esiin nuo myös itselleni hyvin rakkaat laulun sanat. Muutamaan sanaan sisältyy niin paljon hyvää ja kaunista. Niin totta, että tämä Ukrainan sota on nostanut varmaan monella pintaan omat sotakokemukset, myös meillä, joilla kokemukset ovat vain välillisiä. Aina sitä vaan ihmettelee, etteikö tämä ihmiskunta koskaan opi mistään. Aina vaan, läpi vuosituhansien, välejä selvitellään asein.
Mukavaa ja tervettä syksyä sinulle ja kiitos kauniista sanoista 🙂
Niin ihanasti ilmaisit ja on helppo samaistua noihin ajatuksiin.😍
Surullinen olo on kaikesta tästä mitä ympärillä tapahtuu , mihinkään ei voi itse vaikuttaa. Tuntuu että joku haluaa tuhota kaiken mitä on.
Myös itsestäni tuntuu pahalle lasten eriarvoisuus, toinen piileksii kellarissa ja jotkut nauttivat auringosta.
Kiitos Else. Tämä epäoikeudenmukaisuus kaikessa tässä sodankäynnissä ja sen vaikutuksissa surettaa kaikkein eniten. Viattomat ihmiset kärsivät muutaman hirmuvaltiaan vallantavoittelussa. Tämä saa oikeasti niin vihaiseksi.
Tuo sotatilanne on kyllä hurja. Enpä olisi vielä jokin aika osannut arvata, että Euroopassa soditaan vuonna 2022. Toisaalta en myöskään olisi itse arvannut, että sota tulee kestämään näinkin kauan eikä varsinaisesti nytkään tunnu siltä, että loppu olisi näköpiirissä. Myös kustannusten nousu on ollut sellaista, mitä en olisi jokin aika sitten arvannut.
Samaa olen kyllä itsekin miettinyt. Täysin turha sota Euroopassa vuonna 2022! Kuka olisi osannut uskoa. Yllättänyt on myös nämä sodan laajat vaikutukset koko Euroopan päivittäiseen elämään. Surulliseksi todella vetää, ettei loppua edes näy.
Kiitos kirjoituksesta🙏🏼 ❤️
Samat ajatukset ,tunnelmat ja tunteet tunnistan myös itselläni.
Hyvää syksyä , pidetään toivoa yllä!
Hyvää syksyä sinullekin. Ehdottomasti toivoa pidetään aina yllä. Kaikkien kriisien keskellä helpottaa, kun uskoo hyvään.
Taas sanoitit myös minun ajatukseni.
Vakavat sairaudet, varsinkin syövät lähipiirissäni ja itseänikin kohdannut reuma ovat olleet kovia järkytyksiä.
Sodan uhka on konkretisoitunut viime aikoina voimakkaasti vetäen mielen todella surulliseksi.
Myös ilmastouhat ja saasteet mietityttävät.
Suomen taloutta on koeteltu taloudellisesti viime aikoina niin kovalla kädellä, että se tuntuu varmasti jokaisen kukkarossa.
Jotenkin ärsyynnyin viime viikolla lentäessäni tänne Espanjaan, kun kone oli täynnä meluavia ja henkilökunnan kaiken huomion vieviä venäläisiä vaatimuksineen. Suomi on selvästi läpikulkureitti heille Eurooppaan. Juuri niinkuin minunkin mummuni sanoi, vaikka voissa paistaisi.
Kyllä nyt on huolta kerrassaan. On niin surullista kaikki tämä, mitä ympärillä tapahtuu. Kuka olisi uskonut, että hitlereitä ja stalineista niitä vain yhä edelleen nousee maailmaa hallitsemaan. Hallitsijoita, jotka hallitsevat pelolla, vallalla, väkivallalla ja valheilla. Ymmärrän tunteesi hyvin lentomatkalla. Toivoisin, että nyt viimein tehtäisiin jotain, jottei Suomi toimi venäläisten matkailun kauttakulkureittinä.