Kun elämä murjoo ja mieli on maassa, varaa mökki ja lähde Lappiin. Kaikkea ei voi korjata eikä parantaa, mutta pohjoisen luonto pystyy keventämään taakkaa edes hitusen.

Me lähdettiin Luostolle, meille muistorikkaaseen ja merkitykselliseen Lapin kohteeseen, jossa olemme vuosien saatossa viettäneet aikaa kaikkina vuodenaikoina.

Monena juhannusyönä on juotu samppanjaa Ukko-Luoston huipulla ja monena jouluna istuttu lapintakan loimussa pakkasen paukutellessa kelomökin hirsiä. Luosto tulee aina olemaan meille erityinen.

Kun mies rupesi jossain vaiheessa puhumaan siitä, että olisi mukavaa lähteä katsomaan syksyn ruskaa Lappiin, aloin niiltä istuimilta etsimään meille sopivaa majoitusta. Booking.comista löysin tarpeisiimme juuri täydellisen mökin. Pieni punainen mökki nimeltään Taigakolo tarjosi kahdelle aikuiselle ylelliset puitteet ruskaviikon viettämiseen.

Täytyy sanoa, että tämä oli varmasti yksi parhaista koskaan vuokraamistamme mökeistä. Mökin tunnelma oli ihan omaa luokkaansa. Erityisesti meitä ihastuttivat mökin hienot yksityiskohdat sekä taidokas käsityön jälki rakenteissa ja kiintokalusteissa. Jykevät hirsiseinät ympärillä toivat hyvän olon tuntua ja kätkivät meidät turvallisesti uumeniinsa kuin koloon konsanaan.

Mökin laadukkaat astiat ja ruuanvalmistusvälineet ihastuttivat nekin. Mies totesi, että kerrankin on löytynyt mökki, jossa on terävät veitset ja kunnolliset paistinpannut. Mikäpä oli täällä kokata poroa.

Tulipa jälleen todistettua, miten paljon merkitystä miellyttävällä majoituksella on loman onnistumiseen. Meille ainakin.

Päivisin ulkoilimme pirtsakassa syyssäässä Luoston retkeilyreiteillä. Mies vietti yhden päivän kalassa Ahvenlammella kirjolohia narraamassa ja minä kiipesin maisemia ihailemaan ja muistoja verestämään Ukko-Luoston huipulle.

Ukko-Luoston tunturin toiseen päähän (noin kahden kilometrin päähän säähavaintopallosta) oli ilmestynyt Metsähallituksen rakennuttama maisematupa. Tikkalaavun läheltä mökille nousee reitti, jonka jyrkimpiin kohtiin oli rakennettu metalliset portaat nousua helpottamaan. Tämä nousu ei ollut mielestäni yhtä raskas kuin tunturin toisessa päässä oleva Ukko-Luoston huipulle nouseva reitti, jossa joutuu kipuamaan 575 porrasta ja sitten vielä tarpomaan tovin jyrkkää rinnettä.

Voit nousta ylös tunturiin kumpaa reittiä tahansa ja kulkea reitin rengasreittinä kävellen tunturin lakea pitkin reilun kahden kilometrin välimatkan. Mikäli lähdet matkaan Luostonportilta, retkeilyreittien lähtöpaikalta Luoston keskustasta, rengasreitille tulee mittaa kaikkinensa noin 6,5 kilometriä.

Tänä vuonna ruska ei ollut paras mahdollinen. Kuivuus kellastutti puut ennenaikaisesti ja nyt ne jo pudottivat lehtiään, eivätkä lämpimät säät olleet saaneet maaruskaa loistoonsa. Mutta eipä sekään haitannut. Lapissa on minusta aina kaunista.

Carpe diem! Olipa ihanaa elää viikko huolettomuuden kuplassa. Karkotettiin syöpä helvetin kaukaisimpaan masuuniin ja nautittiin viikko niin huoletonta elämää kuin vain näissä oloissa pystyimme. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, saunottiin enemmän kuin varmaan koko kesänä ja iltaisin tunnelmoitiin ulkotakan tulilla. Kuunneltiin lempibiisejämme, juteltiin niitä näitä ja nautittiin Lapista täysillä. Näyttäytyivätpä revontuletkin meille loppuviikosta.

Hieman oli haikeaa lähteä ajelemaan takaisin kotiin. Tiedossa oli, että kupla pian puhkeaisi ja huolten, murheiden ja pelon sekainen arki olisi edessä. Onnellinen kuitenkin siitä, että tämä matka toteutui.