Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
    ElämäElämäntaitoSyöpä perheessä

    On niin vaikeaa olla onnellinen

    by Annemaria 13.1.2024
    Olavi Uusivirta laulaa tunnetussa biisissään siitä kuinka helppoa on olla onnellinen ja tyytyä siihen mitä saa. Kahden viime kuukauden aikana olen saanut tuntumaa siitä, kuinka vaikeaa onnellisena oleminen voikaan olla. Ei auta, vaikka olen aiemmin luokitellut itseni lähes yltiöpositiiviseksi ihmiseksi. Kun elämä murjoo kunnolla, siinä on kuulkaa vaikeaa tuntea onnellisuutta ja kiitollisuutta.

    Hyvää uutukaista vuotta. Toivottavasti vuotesi on lähtenyt iloisemmissa merkeissä käyntiin kuin meillä. 14.11. meidän elämän kivijalka romahti. Mies sai lääkäriltä huonoja uutisia. Syöpä. Paha sellainen. Sen jälkeen ilon aiheet ovat olleet vähissä.

    Ensimmäiset viikot menivät itselläni itkeskellessä ja väliin jopa raivotessa tilanteen toivottomuutta. Nyt kahden kuukauden päästä diagnoosista tuntuu, että olen tässä kohtaa lähinnä lamaantunut. Olen yrittänyt parhaan kykyni mukaan sopeutua tilanteeseen, mutta vaikeaa se on ollut. Voi olla, etten pysty koskaan olemaan sinut eteen tulleiden asioiden kanssa.

    Syöpä on työntänyt meidät ahtaalle. Elämme kuin vankilassa, josta ei ole ulospääsyä. Emme voi tehdä juuri mitään. Emme voi mennä mihinkään. Emme voi suunnitella mitään. Hädin tuskin uskaltaa edes toivoa mitään. Suuren infektioriskin ja moninaisten haittavaikutusten vuoksi syöpähoidot estävät meiltä normaalin ja vapaan elämän. Sen hyvän elämän, mihin olimme aiemmin tottuneet.

    Elämämme pyörii täysin syövän ympärillä. Tähtäämme vain seuraaviin sytostaattihoitoihin ja siinä välissä toivomme, että miehellä olisi mahdollisimman hyviä päiviä.

    Itse tarkkailen ja skannaan miestä koko ajan pysyäkseni tilanteen tasalla. Mikä on vointi, mihin koskee, mitä lääkkeitä olet ottanut, oletko nukkunut tarpeeksi ja muistanut syödä? Pitäisi varmaan osata vähän hellittää, sillä kuka jaksaa päivystää 24/7? Tuntuu vain niin avuttomalta katsoa vierestä, kun toinen kärsii kovista kivuista.

    Välillä tuntuu kuin olisin itsekin sairastunut. Miten minusta onkaan näin nopeasti tullut näin synkkä ja ahdistunut. On aamuja, jolloin en jaksaisi nousta ylös ja kohdata uutta päivää, jolla ei ole tarjottavana mitään iloa. Päivät kuluvat kuin sumussa räpiköiden. Elämässä ei ole enää värejä lainkaan. Yritän vain jotenkuten selvitä arjen vaateista iltaan ja seuraavaan päivään.

    Vielä harmillisemman tilanteesta tekee se, että muutimme kolme vuotta takaperin uudelle paikkakunnalle, josta emme tunne juuri ketään. Ystävät ja tukiverkosto ovat sen verran kaukana, ettei voi piipahtaa hetkeksi tuulettamaan päätään kenenkään kanssa tai pyytää ketään ex tempore vähän jeesimään. Täällä olemme kahdestaan yrittäen tukea toinen toistamme. Välillä tosin tuntuu, että me molemmat horjumme pahoin.

    On helppoa olla onnellinen, kun elämän perusasiat ovat kutakuinkin tasapainossa. Silloin sinulla on kelkassa myös toivo ja tulevaisuus ehkä myös terveys ja vapaus. Seikkailulla nimeltään elämä on niin paljon hyvää annettavaa, mutta seikkailu voi myös hetkessä kääntyä ei toivottuun suuntaan.

    Se, miten muutoksesta selviää, riippuu niin paljon yksilöstä. Pahinta, mitä minusta tässä kohtaa voi alhoon pudonneelle sanoa on, että yritä nyt tsempata ja ajatella positiivisesti. Kun murhe murskaa, kaikki ei ole ihan omissa käsissä. Kuopan reunat vaan voivat olla niin korkeat, ettei sieltä yksinkertaisesti pysty kipuamaan omin voimin ylös. Tai ainakin vaaditaan aikaa voimien keräämiseen.

    Voi olla, että pystyn vielä ajan kanssa löytämään kadotetun onnen takaisin tai sitten rakentamaan onnemme uusista palikoista. Nyt tuntuu, että kalistelen vain lamaantuneena vankilamme kaltereita.

    Jos nyt jotain hyvää yrittäisin löytää, niin ruuanlaittotaitoni on kehittynyt vauhdilla, etenkin kun lähtötasoni oli nollassa. Niin ja hauis kasvaa polttopuiden raahaamisesta näillä pakkasilla. Uskaltaisiko toivoa edes vähän lauhempia kelejä? Ja vähän tasaisempaa polkua kuljettavaksi. Enkä panisi pahaksi, jos pimeydessä pilkahtaisi edes vähän valoa nimeltään toivo.

    13.1.2024 26 comments
  • Syöpä perheessäYleinen

    Hyvää joulua arjen sankareille

    by Annemaria 17.12.2023
    17.12.2023

    Puolison vakava sairastuminen on saanut minut havaitsemaan asioita, joita en ennen tullut juurikaan ajatelleeksi. Olen elänyt omassa huolettomassa onnellisuuskuplassani arkea, jossa kutakuinkin kaikki on järjestyksessä. Uusi tilanne on tuonut eteen …

    0 FacebookEmail
  • ElämäSyöpä perheessä

    Huolien täyttämää elämää päivä kerrallaan

    by Annemaria 9.12.2023
    9.12.2023

    Liityin hiljattain Facebook-ryhmään ”Eniten vituttaa läheisen syöpä”. Siinäpä lyhyesti tämän hetken tärkeimmät kuulumiset. Vitutuksesta huolimatta päivä kerrallaan mennään. Miehen vakava sairaus on opettanut meille konkreettisesti, mitä tarkoittaa elää päivä kerrallaan. …

    0 FacebookEmail
  • ElämäSyöpä perheessä

    Puolison vakava sairaus laittaa kaiken uusiksi

    by Annemaria 26.11.2023
    26.11.2023

    Miten näin voi oikeasti käydä, oli ensimmäinen ajatus, kun mieheni kertoi huonoista uutisista, jotka oli juuri saanut lääkäriltä. Yhtäkkiä elämä vetäisi maton altamme, murjoi lekalla päähän ja kaatoi meidät avuttomina …

    0 FacebookEmail
  • ElämäSyöpä perheessä

    Hetki, kun ilo katosi

    by Annemaria 22.11.2023
    22.11.2023

    Tähän piti tulla kuva merenrannasta ja palmuista. Minä ja mies kävelemässä rannalla ja nauttimassa elämästä täysillä. Tämä käsikirjoitus meni uusiksi. Elämä osoitti yllätyksellisyytensä. Tavallinen tiistai. Ilmassa iloista ja kihelmöivää odotusta …

    0 FacebookEmail
  • ElämäntaitoEspanjaKanariansaaret

    Marraskuisia mietteitä ja matkasuunnitelmia

    by Annemaria 9.11.2023
    9.11.2023

    MAR-RAS-KUU. 16 tuntia mustaa ja siinä välissä two shades of grey. Elintoiminnot pelaavat, mutta tuntuu, etten siltikään ole elossa. Herään aamulla väsyneenä. Suoritan velvollisuudet. Päivän mittaan kohtaan työssä toisia väsyneitä …

    1 FacebookEmail
  • RisteilytViro

    22 tunnin risteily Helsingistä Tallinnaan – mikä oli hyvää, mikä huonoa?

    by Annemaria 29.10.2023
    29.10.2023

    Onko mitään järkeä lähteä 22 tunnin Itämeren risteilylle, jos ei ole lainkaan kiinnostunut bilelaivoista? Olisiko loppuillasta tunne kuin abiristeilylle eksyneellä täti-ihmisellä? Jotta en jäisi ennakkoluulojeni vangiksi, lähdin ottamaan selvää millaisesta …

    0 FacebookEmail
  • Museot SuomiPohjois-SavoSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

    Kulttuuria Kuopiossa – hienoja näyttelyitä ja mielenkiintoista nähtävää

    by Annemaria 8.10.2023
    8.10.2023

    Kun loppusyksy vihmoo hyytävää vettä ulkona, valon määrä vähenee eikä ulosmenokaan tunnu yhtä houkuttelevalta kuin hetki sitten, mielen valtaa tylsistyminen. Ainakin minulla. Ei sille mitään voi, että jossain kohtaa tulee …

    0 FacebookEmail
  • EspanjaKanariansaaret

    Miksi uudelleen Kanariansaarille?

    by Annemaria 30.9.2023
    30.9.2023

    Nuorempana ajattelin, että tyypit, jotka matkustavat aina samaan paikkaan ovat tylsiä. Vanhemmiten minustakin on tullut ilmeisesti tylsä, sillä huomaan yhä useammin palaavani samaan matkakohteeseen. Muutaman vuoden ajan kiersin useaan otteeseen …

    0 FacebookEmail
  • Etelä-SavoMuseot SuomiSaimaaSuomen kaupungit

    Lähimatkailua ja omaa laatuaikaa – päiväretki Savonlinnaan

    by Annemaria 24.9.2023
    24.9.2023

    Syksyinen lauantaipäivä. Ei mitään erityistä tekemistä. Juuri sopiva päivä ottaa omaa aikaa ja lähteä höntsäilemään lähikaupunkiin. Hyppäsin autoon ja suuntasin Savonlinnaan, Saimaan ympäröimään saaristokaupunkiin. Elän parisuhteessa, mutta kaipaan välillä yksinoloa …

    0 FacebookEmail
Load More Posts

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö