”Saimaa, Saimaa, Saimaa. Eikö se nyt enää mistään muusta osaa kirjoittaa? Ja sitä ennen Lappi, Lappi, Lappi. Samaa jorinaa pohjoisen ihanuudesta viikko tolkulla.”
Kiitos palautteesta. Myönnetään. Loppukesän kirjoituksiani leimasi suurelta osin Lapin reissu. Ja tätä syksyä uusin luontorakkauteni, Suomen suurin järvi Saimaa. Mutta koittakaa ymmärtää. Minä nyt olen tällainen kaikesta kauniista ja erityisesti luontokokemuksista helposti syttyvä hehkuttaja.
Kaiken uhalla, meinasin jälleen kirjoittaa yhden Saimaa-aiheisen retkijutun. On nähkääs tuo Saimaa mennyt nyt niin kovin ihon alle ja ulottanut luontokokemukset ihan uusille sfääreille.
Mietin eräs päivä, että onkohan vahva luontosuhteeni ja luonnon voimakas kokeminen jonkinlaista veren- tai lapsuudenperintöä. Olen aina viihtynyt luonnossa erityisen hyvin ja saanut siitä valtavasti voimaa, energiaa ja hyvää mieltä. Metsä on aina ollut ystäväni ja terapeuttini. Enkä ole myöskään koskaan oikein osannut pelätä mitään, mikä liittyy metsään. Samanlainen oli äitini.
Jo pienenä tyttönä ollessani meillä kuljettiin marjassa ja sienessä polkupyörillä. Koska meillä ei ollut autoa, ensin kuljin äidin tarakalla ja myöhemmin omalla pyörällä. Reissut olivat joskus rankkojakin. Ensin poljettiin monen kilometrin päähän, sitten rämmittiin koko päivä metsässä ja iltapuolella ajettiin takaisin pyörän sangoissa täydet ämpärit heiluen.
Joskus itseäni naurattaa, että olen aikuisiällä ollut niin ehdoton siitä, ettei meidän talouteen osteta marjoja. Ne kerätään itse.
Viimeisinä elinvuosinaan äitini lähes sairastui siitä, ettei oman heikon liikkumisen vuoksi pystynyt juurikaan metsässä kulkemaan. Viimeisen yhteisen metsäretkemme teimme rollaattori mukanamme. Sitkeästi äiti yritti rollaattorilla edetä juurakkoista metsätietä pitkin. Tärkeintä ei ollut matka, vaan metsä ja sen tuoma hyvä mieli. Voin samaistua niin hyvin siihen, että luonto voi oikeasti olla ihmiselle elintärkeää.
Palataanpa Saimaaseen ja harmaaseen sunnuntaipäivään. Taivas tihutti vettä, eikä oikein tehnyt mieli lähteä veneilemään. Ehdotin miehelle autoretkeä Sulkavan Linnavuorelle, joka myös Pisamalahden Linnavuorena tunnetaan. Kelistä huolimatta, mieli teki luontoon. Vaikka vähän kastuttaisiin, luvassa olisi joka tapauksessa kauniita maisemia.
Tuumasta toimeen, kahvia termariin ja ei kun ajelemaan kohti Sulkavan kuntaa ja Enonveden Pisamalahtea. Noin viiden kilometrin päässä Sulkavan keskustasta sijaitsevalle Linnavuoren parkkipaikalle oli erinomaiset opasteet, jos sitten myös navikaattori osasi opastaa perille osoitteeseen Linnavuorentie 306.
Parkkipaikalta on noin puolen kilometrin matka portaille, joita pitkin oli itse asiassa hyvin helppoa kulkea ylös kalliojyrkänteelle. Matkalla oli jäänteitä vanhasta joko rautakauden lopulla tai keskiajalla rakennetusta puolustusvallista toimihan Linnavuori aikoinaan paikallisten turvapaikkana ilmeisimmin hämäläisten hyökkäyksiä vastaan.
Hyvä turvapaikka olikin, sillä kolmelta jyrkältä kalliosivulta ei vihollinen pystynyt saapumaan ja loivinta kohtaa suojasi rakennettu valli. Jyrkimmillään pudotusta alas Saimaaseen on noin 55 metriä.
Harmaasta kelistä huolimatta ylhäältä avautui huisin hienot maisemat ympäröiville Saimaan selille. Täydellinen paikka sunnuntain kahvitteluun.
Mietin, että tänne pitää ehdottomasti tulla veneellä paremmalla säällä. Reitti on hieno ja veneilijöitä näytti palvelevan uudehkon näköinen venelaituri. Lisäksi rannassa on grillikatos ja huussi.
Upeiden näköalojen lisäksi Sulkavan Linnavuoren komeutta ovat rannan valtaisat siirtolohkareet. Korkeiden kallioiden kätköihin jää mielenkiintoisia onkaloita ja luolia. Jostain kaukaa tuli mieleeni lapsuuden ajan Viisikko-kirjat.
Kotiin ajoimme upeaa Sulkavan Vilkaharjun harjureittiä pitkin. Kannattipa jälleen ponnistaa sohvan nurkasta liikkeelle. Jos olisimme jääneet kotiin ”sateen vangeiksi”, olisi tämäkin pieni, mutta mukava luontoretki jäänyt kokematta.
Ennakkotietona huolestuneille, että melko pian blogin juttujen aiheet sitten vaihtuvat. Kuvioihin astuu kolmas suuri matkarakkauteni. Eviva Espanja!
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
8 comments
Kiitos kauniista tarinoista, olivatpa ne mistä hyvänsä. Täällä myös luonnosta nauttiva naisihminen, joka ei säätä säikähdä. Tyttäremme on kasvanut myös luontoihmiseksi, ja yhdessä retkeillään, aina kun mahdollista. Ulos lähteminen kun palkitsee aina, asenne ja varusteet vaan kuntoon, niin kyllä pärjää! Kaunista syksyä sinne!
On hienoa, kun voi siirtää luontorakkauden sukupolvelta toiselta. Ihanaa, kun voit tyttäresi kanssa retkeillä yhdessä. Niin totta, että keli on pukeutumiskysymys. Itselläni on vähän taipumusta selitellä huonolla kelillä ulos menoa tai siis menemättömyyttä. Enpä muista, että koskaan olisi harmittanut jälkeenpäin, että tulipa lähdettyä. Usein on enemmänkin niin, että mitä huonompi keli, sitä kokonaisvaltaisempi kokemus 🙂 Pirsakkaa ja kaunista syksyä sinullekin.
Kuvissa olevat maisemat ovat upeita! Näin syksyllä ne ovat kenties kaikkein upeimmillaan. Sulkavan linnavuori on ollut useamman vuoden itselläni mielessä, mutta vielä ei siellä ole käyty. Ajatuksena on monesti ollut pysähtyä siellä ohikulkumatkalla, mutta aina on ollut niin kiire, ettei sille sitten olekaan ollut aikaa.
Jos tuolla päin ajelette, kannattaa poiketa. Eikä mene edes kauaa 🙂
Onpa mukava kuulla, että Espanja kutsuu ja mielenkiintoista kuulla myös, onko kohde siellä vaihtunut. Me tulimme lokakuun alussa Fuengirolaan, minnepä muualle.
Odotan kovasti blogejasi,
Ja minä odotan niin kovin tuota matkaa. Teemme tänä vuonna sellaisen ”rengasmatkan” Andalusiassa, joka päättyy minnepäs muuanne kuin Fugeen 🙂 Ihanaa aikaa teille sinne Aurinkorannikolle.
Hei ja oikein iso kiitos mukavista matkakertomuksista Suomessa ja etenkin kauniista kuvista.
Odottelen taas innolla myöskin Espanjan juttuja. Innostuin osallistumaan rokotustalkoisiin
Koronan puitteissa, mutta ne ovat nyt osaltani ohi, joten reissuja täälläkin suunnitellaan.
Kreikassa piipahdimme syyskuun puolessa välissä, mutta vaikka edellisestä reissusta oli 25 vuotta,
ei minusta Kreikkafania tullut vieläkään. Sydän lämpiää edelleen Espanjalle.
Oih, kiitos Merja kivasta palautteesta. Lämmittää mieltä 🙂 Enpä muista milloin viimeksi olen näin kovin odottanut ulkomaan matkaa. Kreikka on ollut meillekin joskus aikoinaan suosikkimaa, mutta kuten teillä, niistä ajoista on lähes 30 vuotta. Mielenkiintoista olisi kokea, miltä Kreikka tuntuisi tänä päivänä. Tosin Espanjaan olen nyt hurahtanut niin täysillä, että niinköhän sitä mikään maailman maa pystyisi enää päihittämään…