Täti-ihmiset, lähtekää rohkeasti yksin matkaan

Pariisi 1992, Charles de Gaullen lentokenttä. Kentällä seisoo avuton nuori nainen matkalaukun kanssa ja miettii miten päästä keskustaan.

Ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka jännitti, eikä niin vähänkään. Suuri kaupunki tuntui pelottavalta ja hämmentävältä, mutta samalla niin kiehtovalta ja jännittävältä. Tuossa kohtaa jopa vähän harmitti, että tuli lähdettyä yksin matkaan. Joku kumma sisäinen polte vaan pakotti lähtemään ja niin monesti tuon jälkeenkin. Useasti myös ihan yksin.

60-luvun alussa syntyneelle yksin matkailu ei ollut mikään itsestäänselvyys. Valtaosa oman ikäluokkani edustajista oppi matkailemaan ”turvallisten” seuramatkojen kautta. Bussi odotti kentällä valmiina ja vei hotellin ovelle. Suomea puhuva opas jakoi huoneet ja tarvittaessa oli pitämässä kädestä kiinni lomaviikon aikana.

Pahimmillaan lomakohteeseen tutustuttiin matkanjärjestäjän valmisretkillä oppaan johdolla. Miten sitä nyt olisi itsekseen osannut mihinkään mennä? Kuljettiin sateenvarjon perässä kuin sopulilauma konsanaan ja katsottiin niitä kohteita, joita näytettiin. Kaikki oli pedattu valmiiksi, ateriatkin hoituivat usein hotellin buffetpöydästä. Muusta ei juuri tarvinnut huolehtia kuin, että paluupäivänä oli taas bussissa sovittuna aikana matkalla takaisin kentälle. Helppoa, mutta niin tylsän etukäteen pureksittua.

Kun tällaisen matkailumallin oppineena aloitti buukkaamaan itse lentonsa ja etsimään hotellinsa, kynnys oli suuri. Kun kerrointa vielä lisättiin lähtemällä reissuun yksin, voitte vain kuvitella, että aluksi jännitystä oli pelissä enemmän kuin riittämiin. Ei ihme, että Pariisin lentokentällä ahdisti.

Vaan siitä se sitten lähti niin omatoimimatkailu kuin yksin matkustaminenkin. Tein ensin lyhyempiä reissuja yksin Euroopassa: Italian riviera, Malta, Budapest, Lontoo, Madeira, Praha. Rohkeuden kasvettua uskaltauduin kiertomatkalle Itä-Kiinaan. Tätä matkaa tosin helpotti se, että osa reissusta oli valmiiksi järjestetty, mutta loppuosan sai viettää omineen Shanghaissa.

Ruokahalu syödessä kasvoi ja ensimmäisen pidempiaikaisen matkan tein yksin jo aiemmin pintapuolisesti tutuksi tulleeseen Lontooseen. Vietin siellä pari kesäkuukautta kaupunkia koluten. Asustelin edullisessa B&B -paikassa, jossa tutustui helposti myös muihin yksin matkustaviin.

Erityisesti jäi mieleen aussisupertäti Qwen, joka oli lähes kahdeksankymppinen maailmanmatkalainen. Qwenin kanssa tuli käytyä katsomassa Lontoon musikaaleja ja istuttua monet illat teekupposen ääressä maailmaa ihmettelemässä. Lontoon viikkojen jälkeen Qwen jatkoi matkaansa Nairobiin, jossa hänen tarkoituksensa oli liittyä safariporukan matkaan.

Tämä oli Qwenin ensimmäinen matka Afrikkaan ja muistan vieläkin kuinka hän edellisenä iltana jännitti suunnattomasti selviämistään. Vaikka kuinka olisi matkakonkari ja puhuisi englantia äidinkielenään, on inhimillistä, että uusi usein jännittää, jopa pelottaa. Mutta kuten Qwen totesi: kun on kerran lähtenyt, on pakko uskaltaa uudelleen.

Oli tosi kiinnostavaa saada viettää pidempi rupeama yhdessä Euroopan suurimmista kaupungeista. Ehdin tutustumaan Lontoon eri alueisiin ja huomaamaan kuinka Lontoo on kuin kokoelma pienempiä kaupunkeja. Erityisesti viehätyin Richmondiin, Lontoon esikaupunkiin, joka sijaitsee Thamesin rannalla. Alueelta löytyivät Lontoon parhaat puistot ja muutenkin meininki oli mukavan ”maalaista”.

Seuraavana talvena vietin kuukauden päivät yksin Barcelonassa. Voi Barcelona, kuinka sinuun rakastuinkaan! Löysin kaupungista kaiken sen, mikä tekee matkasta täydellisen: auringon, meren, hyvät ravintolat, kiinnostavat nähtävyydet, kauniin arkkitehtuurin, viehkot vanhan kaupungin kujat ja mukavan kepeän elämänmenon… Ikävä oli palata kotiin.

Näistä hyvistä kokemuksista rohkaistuneena päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja virkavapauden turvin vietin parin kuukauden pätkän syksyllä 2015 kiertämällä busseilla manner-Espanjaa. Aloitin reissuni Katalonian pohjoisosista ja pikku hiljaa valuin kohden etelää ja päätin road trippini Malagaan.

Noiden viikkojen aikana näin ja koin niin paljon, että loppua kohden huomasin jo paikkojen ja tapahtumien puuroutuvan muistissani. Onnekseni blogin kirjoittaminen jäsensi tapahtumia ja jätti jälkeensä ikimuistoisen päiväkirjan. Näistä kokemuksistani voit lukea blogini Espanja-osiosta https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/category/espanja/

Lähtisin milloin tahansa uudelleen saman tyyppiselle kiertomatkalle, niin sietämättömän hieno kokemus tämä matka oli. Pääsin jollain tasolla takaisin nuoruuden fiiliksiin: huolettomuuteen, päämäärättömyyteen, hetkiin jolloin jokainen päivä oli uusi seikkailu.

Parasta yksin matkustamisessa mielestäni on se, ettei koskaan tarvitse tehdä kompromisseja. Voit täysin keskittyä siihen, mistä itse tykkäät. Mennä juuri sinne minne haluat. Tosin tämä tarkoittaa myös sitä, että joudut yksin huolehtimaan ja selviämään kaikesta. Toisaalta samalla koet myös onnistumisen iloa, mikä osaltaan kasvattaa itsevarmuuttasi.

Koen myös, että yksin matkustaessa näen ja koen jollain lailla enemmän. Olen ikään kuin aistit enemmän avoimina ja keskityn ympäristööni tarkemmin, mikä näkyy mm. valokuvaamisessa. Parhaat kuvat olen ottanut matkustaessani yksin.

Yksin matkailun ikävin puoli minulle on se, ettei vierellä ole ketään, jonka kanssa jakaa hurmaavia kokemuksia. Kun seisoin myöhäisillalla Eiffel-tornin näköalatasanteella koko valaistun Pariisin levittäytyessä ympärilläni silmän kantamattomiin, olisin siinä kohtaa ehdottomasti tarvinnut jonkun hehkuttamaan tätä kokemusta kanssani.

Toinen minulle vielä vaikea asia on illalla yksin syömään meneminen. Ehkä tätä pitäisi harjoitella, kuten teki Sari blogissa La Vida Loca. Menipä tuo urhea nainen oikein Michelin-tähditettyyn ravintolaan yksin illalliselle https://sarrrri.com/2017/01/yksin-illallisella/ Respect!

Vielä kun pääsisin yksin matkustaessani eroon ensimmäisen päivän ahdistuksesta. Minulla menee aina tulopäivä hieman turhaan hermoiluun. Hermoiluun siitä, pääsenkö ongelmitta hotelliin, eksynkö ympäristössä tai tulenko ryöstetyksi. Olen vähän huvittunut itsekin siitä, että aluksi näen kaikki vastaantulijat potentiaalisina kriminaaleina, joiden tarkoitus on ryöstää käsilaukkuni. Jos yhtään lohduttaa, rahapussini on matkoilla varastettu kerran ja silloin en ollut yksin. Toisen kerran rahapussini varastettiin Suomessa kotiani lähimmässä Valintatalossa.

Rakkaat lukijani, etenkin te aikuiseen ikään ehtineet täti-ihmiset: lähtekää rohkeasti yksin reissuun. Maailma on ihmeellinen ja elämä liian lyhyt odotteluun. Jos ei aina löydy matkakumppania mukaan, matkoja ei kannata jättää tekemättä sen takia. Meillä on yksin matkailussa vielä sekin etu, että tässä iässä saa kulkea maailmalla pääosin hyvin rauhassa. Kukaan ei enää viheltele tai huutele täti-ihmisen perään. Valitettavasti 🙂

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.