Aurinkorannikon Estepona – suloinen lomakaupunki, jota moni ei tunne

by Annemaria

Sadat kukkapotit ja viehkot viheralueet saivat kukkafriikin sekaisin.

Suomalaisille yksi ehkä vähemmän tunnetuimmista Costa del Solin kaupungeista on viehättävä Estepona. Ihmettelin itsekin tätä 25 kilometriä Marbellasta länteen sijaitsevaa rantakaupunkia, josta en tiennyt juuri yhtikäs mitään. Kyse on kuitenkin ihan merkittävän kokoisesta, lähes 70.000 asukkaan Aurinkorannikon kaupungista, josta koostaan huolimatta löytyy jopa letkeää kylämäistä tunnelmaa.

Fuengirolasta Esteponaan pääsee kätevästi bussilla reilussa tunnissa, joten päiväretki täältä käsin onnistuu mainiosti. Reilun kilsan mittainen matka Esteponan bussiasemalta keskustaan on mukavin talsia pitkin kaunista rantabulevardia.

Rantabulevardilla oli tilaa.

Hyvä, että tuli mentyä. Estepona sai kaltaiseni kukkahattutädin ihan täpinöihin. Antaisin kaupungille täyden kympin hienoista, hyvinhoidetuista viheralueista ja vesialtaista.

Huolimatta siitä, että eletään keskitalvea, kaupunkia sulostuttivat joka puolella kukkivat kasvit. Käyntihetkellämme puistojen laidoille oltiin istuttamassa valtaisia määriä orvokkeja ja kevätesikoita. Joulukuun loppumetreillä!

Ja ne kukkaruukkukukat! Vanhan keskustan, centro historicon, kapeilla kaduilla ja talojen seinillä oli sadoittain kukkaruukkuja. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että joku on päättänyt, että yhdellä kadunpätkällä sai olla vain saman värisiä ruukkuja. Visualistin silmää ruokittiin.

Bongasin mm. keltaisten, vihreiden, punaisten, sinisten, vaaleanpunaisten, ruskeiden, turkoosien ja vihreävalkopilkullisten ruukkujen katuja. Mietiskelin millaista kukkaloistoa lämpimänä vuodenaikana kadut ovatkaan täynnä, jos ne keskitalvellakin näyttivät näin hyvälle.

Vanhan keskustan kaduilla ja kauniilla aukioilla olisin saanut menemään kokonaisen päivän. Ainakin Plaza de Flores ja Plaza Doctor Arce kannattaa katsastaa.

Toinen mielenkiintoinen näkyvä ilmiö Esteponassa olivat valtaisat seinämuraalit. Kaupunki on halunnut elävöittää unohdettuja asuinalueita ja antanut paikallisille taiteilijoille mahdollisuuden maalata tylsähkön näköisten talojen seiniä valtaisan kokoisilla maalauksilla. Jos asia kiinnostaa, kaupungin matkailutoimistosta on saatavana reittikartta, jonka varrelta löytyvät nämä 23 teosta.

Esteponan heikompi tunnettavuus johtunee siitä, että se on lukemani mukaan enemmän espanjalaisten suosiossa oleva lomakaupunki kuin muun maalaisten. Rantabulevardilla ei ollut tunkua, eikä liioin rannalla edes rantatuoleja, kuten täällä Fuengirolassa.

Rantaa näyttivät tällä hetkellä kansoittavan ainoastaan lokkiparvet. Ylipäätään ”talvinen” kaupunki huokui leppoisaa Ruususen uni -henkeä.

En voinut vastustaa kiusausta. Lapsi minussa vei voiton.

Hyvinhoidetulle kaupungille oman plussansa antaa sen sijainti. Estepona sijaitsee Sierra Bermeja -vuoriston ja meren välimaastossa. Katsoit mihin tahansa, horisonttia piirtää joko vuorijono tai meri.

Kirjoittelin joskus aiemmin pitäväni Marbellasta erityisesti lomakaupungin näkökulmasta. Esteponassa on jotain samankaltaista kuin Marbellasta, mutta potenssiin kaksi. Tässä vertailussa Estepona vie minusta selkeän voiton. Estepona on aito ja teeskentelemätön ilman statusleimaa ja kaunis vanha kaupunki on Marbellaa laajempi. Myös turistien vähäisyys viehättää. Tosin vaikea sanoa, millaista Esteponassa on vilkkaimpana turistikautena.

21 kilometriä autiota hiekkarantaa. Ensi kerralla tänne orkideoita katsomaan.

Jos suunnittelet lomamatkaa Costa del Solille, älä unohda vaihtoehtona Esteponaa. Miellyttävä lomakaupunki ehdottomasti. Harmi vaan, että 325 aurinkopäivää vuodessa omaavan kaupungin aurinko pysytteli suurimman osan käyntipäiväämme pilviverhon takana.

Luulen, että minun kukkahullun täytyy myöhemmin keväällä tehdä toinen reissu Esteponaan. Tällä keikalla jäi näkemättä vielä kasvitieteellinen puutarha ja sen yli 1300 erilaista orkideaa. Hasta luego Estepona, kukkahattutäti tulee keväällä uudelleen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You may also like

34 comments

Lukijasi 29.12.2018 - 4:02 pm

Ihana kuvaus Esteponasta. Ensi kesänä mieheni kanssa viivymme Torre Blankassa kolme viikkoa, joten kiva kuulla retkistäsi, jonne voimme suunnata kesällä.

Reply
Annemaria 29.12.2018 - 11:02 pm

Matkustusmahdollisuudet Fuengirolasta ovat niin hienot. Bussilla pääsee moneen paikkaan ja Malagasta vielä useampaan. Täällä Torreblancassa asustelen itsekin. Oikein kiva kaupunginosa 🙂

Reply
Lukijasi 30.12.2018 - 12:42 pm

Reply
Katri 29.12.2018 - 5:47 pm

Kävin mieheni kanssa Esteponassa tänä vuonna kesäkuussa. Ihana paikka ja ehdottomasti päästävä uudestaan. Suunnitteilla onkin parin vuoden päästä taas kesäkuussa Esteponan matka. Osittain samoja reittejä kävelty vanhassa kaupungissa kuvista päätellen. Plaza Doctor Arcella kannattaa käydä Gelateria Caffe Del Centrossa ja sieltä ostaa lettuja tuoreilla mansikoilla, jäätelöllä ja kermavaahdolla. Toinen hyvä on mansikkainen jäätelöannos. 🙂 Mansikat ainakin tuohon aikaan olivat paljon parempia kuin kotimaiset mansikat.

Reply
Annemaria 29.12.2018 - 11:05 pm

Ah, toi Gelataria kuulostaa niin hyvältä. Coctor Arcen kaunis aukio oli muuten niin kiva, että sinne olisi voinut unohtua kahvikupposen ääreen vaikka kuinka kauaksi. En yhtään ihmettele, että olette Esteponassa viihtyneet.

Reply
espanjaan 29.12.2018 - 8:24 pm

Estepona tosiaankin on nätti paikka vierailla ja oma kokemukseni sieltä on aivan yhtä rauhallinen kuin sinunkin. Minun käyntini aikaan oli marraskuu ja katselin kuvistasi, että kuten arvelit, kukkia oli vielä enemmän silloin. Mitähän siellä keväällä onkaan! Viime keväänä en käynyt itse kaupungissa, mutta espanjalainen ystävämme vei maaliskuussa meidät paikkaan nimeltä Necropolis Prehistorica de Corominas – eli arkeologiseen museoon, jonka esineistö ja hautakammiot löydettiin vasta 2000-luvun alussa, kun A7 -moottoritietä rakennettiin. Ystävämme oli kiinnostunut katsomaan, voisiko hän viedä sinne koululuokkansa, eli noin kymmenvuotiaita ja totesimme, että opastuksen kanssa se varmaan on heillekin aika jännä. Paikka oli vähän vaikea löytää ja se on kaupungin ulkopuolella, mutta jos yhtään sinua tai muita tämän lukijoita kiinnostaa, niin nimellä googlettamalla löytyy ohjeet ja aukioloajat. Oli varsin erikoinen ja hyvin järjestetty paikka.

Reply
Annemaria 29.12.2018 - 11:08 pm

Kukkahullun innolla odotan itsekin, miltä Esteponan kukkaloisto näyttää huhtikuussa. Kiitos erikoisesta käyntivinkistä. Tällaiset kohteet ovat asiasta kiinnostuneille sellaisia paikallisaarteita, mihin turisti ei muuten eksy.

Reply
Piyya 29.12.2018 - 8:38 pm

Ihaniin paikkoihin olemme kanssasi päässyt, kiitos 😍
Hyvää uutta vuotta sinulle !

Reply
Annemaria 29.12.2018 - 11:11 pm

Kiitos Piyya itsellesi kiinnostuksesta blogiini ja hyvistä kommenteista, mitä olet minulle ja lukijoilleni jakanut. Ihanaa ja onnen kantamaa uutta vuotta sinullekin.

Reply
Sanni 30.12.2018 - 11:04 am

Tännehän mä käyn heittämässä päiväreissua! 🙂 Tykkäsin itse myös paljon tuulisesta Mijaksesta ja Estepona näyttää jopa kauniimmalta kuin vuoristokaupunki 😍

Reply
Annemaria 30.12.2018 - 7:55 pm

Kiva on Mijaskin. Mukava kylätunnelma ja näköalat ylhäältä upeat. Tähän aikaan vuodesta Estepona oli vain mielyttävästi rauhallisempi.

Reply
Periaatteen Nainen 1.1.2019 - 6:33 pm

Me palattiin juuri parin vuoden ulkomaanajanjaksolta hyvin lähteltä Esteponaa, ja käytiin siellä usein – mutta vain rannalla! Nyt vähän nolottaa, että olen käynyt siellä kymmeniä kertoja mutta tunnen vain bussiaseman ja uimarannan seudut. Noh, ensi kesänä voisi vähän seikkailla sisemmäksikin.

Reply
Annemaria 1.1.2019 - 11:06 pm

Vanhaan kaupunkiin kannattaa ehdottomasti suunnata. Oli viehko kuin mikä 🙂

Reply
Aron / Ja sitten matkaan... 1.1.2019 - 8:33 pm

Kappas, täytyykin pitää Estepona mielessä seuraavalla Andalusian vierailulla. Minä kyllä tykkäsin Marbellankin vanhasta keskustasta. Joulukuussa sielläkin oli hyvin rauhallista.

Oikeastaan olen käynytkin Esteponassa työporukalla joskus yli kymmenen vuotta sitten. Tosin paikasta jäi ihan erilainen kuva, kun majoituimme keskustan ulkopuolella rantahotellissa ja vietimme päivät golfkentällä. 🙂

Reply
Annemaria 1.1.2019 - 11:14 pm

Mä tykkäsin itsekin Marbellasta, mutta jotenkin Estepona kolahti vielä enemmän. Jos näillä kulmin liikut, vanhassa kaupungissa kannattaa käydä.

Reply
Sirpa Lepola 2.1.2019 - 8:42 am

Hei! Estebona tuntuu/näyttää paikalta jossa voisimme viihtyä kun olen myös hulluna puutarhahommiin ja kukkiin. Kauniilta näyttää ja aiomme tulla Estebonaan seuraavalla (lokakuu 2019) FugeFest reissulla. Tuntuu ihan meidän paikalta. Mukavaa ja aurinkoista Uutta Vuotta sinulle.

Reply
Annemaria 2.1.2019 - 9:51 am

Puutarhaihmiselle Estepona on juuri passeli. Niin paljon kukkia, kasveja, viheralueita ja puistoja. Kerrothan myöhemmin, mitä tykkäsit. Mukavaa uutukaista vuotta sinullekin.

Reply
Katja / Lähtöselvitetty 2.1.2019 - 7:33 pm

Minä törmäsin Esteponan nimeen pari vuotta sitten, kun etsin meille loma-asuntoa aurinkorannikolta. Esteponassa olisi ollut paljon asuntoja tarjolla, mutta päädyimme Calahondaan, koska silloin Estepona tuntui olevan vähän turhan lännessä suhteessa Malagaan. Nyt vähän harmittaa, koska Calahondaan verrattuna Estepona näyttää todella kivalta kaupungilta, kun taas Calahondassa ei ole oikein mitään. Ja joka tapauksessa ajoimme länteen Marbellaan ja jopa Tarifaan asti.

Reply
Annemaria 2.1.2019 - 11:58 pm

Calahondassa ei ole tullut käytyä. Ilmeisesti enemmän sellainen lomakaupunki. Esteponasta syntyi päiväkäynnin perusteella kuva kaupunkimaisesta palvelutarjonnasta ja siellä oli myös sopivasti paikallista elämää.

Reply
Elina 4.1.2019 - 3:30 pm

Estepona on kyllä kiva! Tykkäsin kans just noista valkoisista taloista ja kukkaruukkuja oli paljon, ranta pitkä ja just aika rauhallinen, paikallisten paikka,muistan nuo appelsiinipuutkin 😀

Reply
Annemaria 4.1.2019 - 10:21 pm

Näin on. Huolimatta siitä, että Estepona on ihan kunnon kokoinen kaupunki, siinä on jotain viehättävää kylämäisyyttä.

Reply
Elina Marjaana Travel Blog 4.1.2019 - 9:47 pm

Kaunista! En ole käynyt Esteponassa, mutta näissä kuvissa on paljon tuttuja elementtejä, jotka yhdistän viime kesän Andalusian matkaan ja muihin pikkukyliin. Tosin Esteponassa näyttää olevan enemmän punaista esimerkiksi kukkaruukuissa, kun taas joissakin kylissä päävärinä oli sininen. 🙂 Hienoja kuvia!

Reply
Annemaria 4.1.2019 - 10:24 pm

Kiitos Elina Marjaana. En oikein tiedä oliko Esteponan ruukuissa mitään pääväriä. Oikeastaan tuntui, että koko väripaletti mukaanlukien pilkulliset ruukut oli edustettuna 🙂 Hauskinta oli se, että yhdellä kadunpätkällä tai kujalla kaikki ruukut olivat samanvärisiä. Joissain vielä niiden lisäksi vain saman värisisiä kukkia esim. punaisia. Aika viehkoa.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 5.1.2019 - 6:49 pm

TÄMÄ pitää ehdottomasti laittaa listalle. Marbellassa ja sen ympäristössä olemme ahkerasti ajelleet, joten sinällään ihme, että emme tuonne ole eksyneet?

Olen itsekin huomannut saman, eli että talvikuukausina Espanjan kukkaistutukset ja luonto on varsin vehreää ja kaunista. Keskikesällä kaikki palaa karrelle, vaikka kuinka kastelisi.

Reply
Annemaria 6.1.2019 - 9:30 am

Estepona jää helposti huomiotta, en oikein tiedä miksi. En ole koskaan ollut näillä nurkilla kesäkuukausina, mutta voin uskoa, että kuumuus tappaa kaiken. Se on ollut yllättävää, että keskellä kylmintä ”talvikauttakin” täällä on näin vehreää ja kukkivaa.

Reply
Virpi/Hätälasku matkablogi 6.1.2019 - 11:05 am

Onpa ihana ja ihanan rauhalliset ja tyhjät kadut. Tuota minäkin kuvia katsoessani mietin, missä Aurinkorannikon kuuluisa aurinko piileksi. 😀 Ehdottomasti kannattaa varmasti käydä tutustumassa Esteponaan myös keväämmällä, millainen men on silloin. 🙂

Reply
Annemaria 6.1.2019 - 9:37 pm

Todella rauhallista oli joulukuisena päivänö, ikävä kyllä pilvisenä sellaisena. Keväällä pitää ehdottomasti mennä uudelleen.

Reply
HannuPekka 8.2.2019 - 1:43 pm

Ihan taas mennään samoja polkuja 😉

Olimme Esteponassa eilen (7.2.2019) ja lämmintä oli varjossa +19 ja puolipilvisessä auringossa vähän enemmän. Kaupunki näyttää näin kevään kynnyksellä vielä ihanammalta kuin teidän siellä ollessanne. Olit oikeassa näin arvellesasi.

Meillä on kamerassa samat kuvat kuin sinullakin, joten jotain olennaista olemme onnistuneet löytämään. Kukkien ja ruukkujen väriloisto on aivan ihastuttavaa. En tunne tavan alkuperää, mutta nuo muralit on kaiketi ihan kaupungin viisaiden päätöksellä seiniin maalattu. Vanha kaupunki on niin pieni, että helposti melkein kaikki tulee kierrettyä. Kartan saa tosiaan Plaze del Floresin kulmalla olevasta turisti-infosta. Itse tavasin huonolla espanjalla jotain muralesista ja täti ymmärsi heti antaa sekä hymyn että kartan, mihin reitti oli merkitty. Niitä taisi itse asiassa olla yli 40 maalausta.

Tämän samaisen infon vieressä on mukava ravintola – Casa Dona Jeromina. Lounasaikaan siihen paistaa aukion paras aurinko ja paikka on hyvä.

Kiitos tästäkin retkivinkistä.

Reply
Annemaria 8.2.2019 - 9:41 pm

Kiva kuulla, että piditte Esteponassa. Mun on kanssa pakko päästä sinne myöhemmin keväällä, kun kukka-aika on parempi. Voisin kiertää myös etsimässä noi muraalit. Kiitos itsellesi ravintolavinkistä 🙂

Reply
Onko Estepona Andalusian paras rantapaikka? - Appamatkustaa 25.11.2019 - 8:25 am

[…] Aurinkorannikon Estepona – suloinen lomakaupunki, jota moni ei tunne […]

Reply
Lasse Mettänen 14.6.2020 - 2:59 pm

Hienoja tarinoita Esteponasta!
Olemme varanneet koko syyskuun ja alun lokakuuta 2020 majoitukse Esteponasta. Saa nähdä kuinka covid-19 matkaamme vaikuttaa!
Jos kaikki menee hyvin niin palaamme omilla kokemuksillamme sivustolle!

Kati ja Lasse

Reply
Annemaria 15.6.2020 - 8:23 am

Oih, ihana, suloinen Estepona. Itse ainakin tykkään tuosta kaupungista tosi paljon ja tarkoitus oli mennä keväällä sinne uudelleen. Vaan, kun korona 🙁 Toivottavasti matkanne toteutuu.

Reply
Lasse Mettänen 4.1.2021 - 5:10 pm

Aika rientää ja onnistuneesta Esteponan matkasta on kulunut jo reilut kolme kuukautta!
Korona ei päiviämme suuremmin haitannut, pikemmin olo oli turvallisempaa kuin Helsingissä koska maskit ja turvavälit olivat jo osa paikallista elämää.
Yllä oleviin tarinoihin ja kuviin ei ole lisättävää, kaikki on totta mitä alueesta on kirjoitettu!
Seuraava matka onkin jo ovella kun lähdemme kuluvan tammikuun lopulla kahdeksi kuukaudeksi Comaresiin. Aivan: siis minne? No, Comares on pieni vuoristokylä Malagasta n. 30 km koilliseen. Yksi kauppa, yksi kahvila, ei turisteja…
Palatataan huhtikuussa kokemuksiimme!

Kati ja Lasse

Reply
Annemaria 25.2.2021 - 12:59 pm

Hei Lasse. Sori, vastaus tulee vähän myöhässä, sillä kommenttisi oli mennyt jostain syystä roskapostikansioon. Olen kuullut tuosta Comaresista. Itselleni tuntematon, mutta niitä kyliä, joissa pitäisi käydä. Olisi kiva kuulla kokemuksistanne 🙂

Reply

Leave a Comment