Kumpia sinulla on enemmän, mahdollisuuksia vai uhkia?
Tällä viikolla minua kosketti pieni teksti ja kuva jollain Lappi-ryhmän Facebook-sivustolla. Kuvassa oli kivi, johon oli kaiverrettu miehen nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi.
”Isäni ei ehtinyt eläessään käydä Lapissa. Tänään äiti, joka on itse liikuntarajoitteinen ja muistisairas, vei kiven hänen puolestaan Saanan huipulle. Koko matka sinne ja takaisin kesti yli 7 tuntia, mutta hän teki sen. Ollaan niin ylpeitä.”
Jäin miettimään tuota kuvaa ja tekstiä pitkän aikaa. Siinä oli minusta kiteytettynä jotain sellaista periksiantamattomuutta, josta jokaisella meistä olisi opittavaa. Oli olemassa haave ja päämäärä. Oli olosuhteet, jotka eivät tehneet tavoitteeseen pääsyä helpoksi. Siitä huolimatta äiti päätti yrittää. Tytär voi olla syystäkin ylpeä.
Saanan huipulla käyneenä tiedän, että matka on liikuntarajoitteiselle varmasti pitkä ja raskas. Moni olisi varmasti tuossa tilanteessa sanonut ne tavalliset sanat: ei onnistu. Tätä ei voi tehdä. En pysty.
Tämä rouva ajatteli toisin. Unelma toteutui, vaikka etukäteen oli tiedossa, ettei matka ehkä tulisi olemaan helppo. Samalla toteutui kaksi unelmaa. Hänen miehensä muisto jäi elämään yhdelle Lapin hienoimmista tuntureista. Tähän vaadittiin sinnikkyyttä ja paljon mahdollistava sana kyllä.
Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon enemmän käytämme sanaa ei kuin kyllä? Ja samalla jäämme todennäköisesti monta hyvää kokemusta köyhemmiksi. En jaksa, en halua, en osaa, en opi, en uskalla, en ehdi, ei kannata, ei onnistu, ei ole aikaa… kuulostaako tutulta?
Olemme mestareita keksimään erilaisia syitä ja selityksiä, miksi jotain asiaa ei voi tehdä. Olosuhteita on aina helppo syyttää niin isoissa kuin pienissä asioissa. Tiedäthän, sää on joko liian kylmä, liian kuuma, liian tuulinen, liian sateinen… Entäpä, jos seuraavalla kerralla ennen selityksiä toteaisitkin, että sää on juuri sopiva.
Jos et pysty muuttamaan olosuhteita, omaa käyttäytymistäsi ja asennettasi pystyt. Onko pakko ensimmäiseksi ajatella asioita huonoimman kautta? Mitä tapahtuisikaan, jos useimmin ajattelisimme asioita ensin onnistumisen kautta? Olisiko meillä tällöin myös enemmän onnistumisia?
Ei sanalla suojelemme usein itseämme epäonnistumisilta. Kun sanoo ei, ei tarvitse yrittää, ei tarvitse ponnistella, ei tarvitse ottaa riskiä ja kohdata epäonnistumisen häpeää. Ei myöskään saavuta yhtään mitään.
Lupasin itselleni, että seuraavan kerran kun tekee mieli ensimmäiseksi sanoa ei, sanonkin kyllä. Tai edes lupaan kokeilla ja katsoa kuinka käy. Oikeastaan siitähän elämässä on juuri kyse. Onnistumisista ja epäonnistumisista.
Yksi asia on varmaa. Harvoin voi onnistua, jos ei ota epäonnistumisen riskiä. Ja jos ei yritä. Ensin tarvitaan vain onnistumisen mahdollistava sana kyllä.
Kuvat ovat Pyhä-Nattaselta Sodankylästä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
