En olisi koskaan uskonut kirjoittavani tällaista otsikkoa. Odotin Kanariansaarten suurimman kaupungin, Las Palmasin, olevan jostain puolivälistä väsähtänyttä rantakohdetta ja nuhjuista satamakaupunkia. Se, mitä näin ja koin, olikin jotain ihan muuta.
Luulenpa, etten ole ainut, jolle tulee Las Palmasista mieleen Irwinin renkutus 70-luvulta. Seiväsmatkojen kosteanhuuruisella possujuhlakaupungilla on kaiketi joskus ollut hieman kyseenalainen matkailumaine. Tiedä sitten onko jutussa totta edes toinen puoli, mutta se on ainakin varmaa, että kokemani Oooo Las Palmas oli mitä miellyttävin kaupunkikohde.
Päädyimme Las Palmasiin aika sattumalta. Vietimme reilun kuukauden päivät Teneriffalla ja mietimme sopisiko aikatauluumme mitenkään, jos vielä loppulomasta kävisimme kurkkaamassa, miltä näyttää naapurisaari Gran Canaria. Piti ihan kartalta tarkastaa, missä se nyt oikein tarkalleen sijaitsee. Yllätys oli, että saari on vain 210 kilometrin päässä Afrikan rannikolta.
Saimme järjestymään sopuhintaiset lennot Las Palmasista takaisin kotiin. Vaikeaa ei ollut myöskään matkaaminen autolautalla saarelta toisella. Teneriffan ja Gran Canarian väliä liikennöi kaksikin eri laivayhtiötä ja vuoroja on useita päivässä. Tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa Armas-yhtiön laiva kuljetti meidät Atlantia pitkin määränpäähämme. Hyvä niin, sillä juuri tähän kaupunkiin oli kiva päättää onnistunut lomareissu.
Ihastuttavat vanhankaupungin alueet, La Vegueta ja Triana
Gran Canarian koilliskulmalla sijaitsevassa lähes 400 000 asukkaan rantakaupungissa on erotettavissa ainakin kolme erilaista kaupunginosaa: ranta-alue, Santa Catalinan keskikaupunki ja vanhakaupunki, jonka osia ovat La Vegueta ja Triana. Ehkä juuri tämä monipuolisuus on Las Palmasin vahvuus. Samassa kaupungissa voi hyvin viettää niin ranta- kuin kaupunkilomaa.
Koska rannat ovat meille tärkeitä ainoastaan mukavina lenkkeilymaastoina, oli joltisenkin selvää, että hakeudumme loppulomaksi kaupungin kauneimpaan ja vanhimpaan keskustaan La Veguetaan. Löysimme täältä tosi kivan huoneiston, vaikka pieni pettymys oli, että asunnon yhteydessä mainittu terassi ei ollutkaan oma. Kyse oli yhteisterassista kahden muun asunnon kanssa. No, matkoilla saa usein tottua yllätyksiin.
Suosittelen niin lämpimästi Veguetaa tai viereistä Trianaa asuinpaikaksi, jos vähänkään innostut vanhojen kaupunginosien tunnelmasta. Mikäli asut kaupungin ranta-alueen puolella, näille hoodeille kannattaa tehdä ainakin päiväretki. Välimatkaa on reilut viisi kilsaa, mutta bussilla pääsee kätevästi. Jää pois joko pysäkillä Teatro tai Veguetan kauppahallin kulmalla.
Historian kerrostumia ja arkkitehtuurin helmiä
La Vegueta on kaupungin vanhinta aluetta, jonne ensimmäiset asukkaat tulivat jo 1400-luvun loppupuolella. Siitä lähti kehittymään ja laajenemaan Las Palmas. La Veguetan historiallinen keskusta on merkitty Unescon maailmanperintökohteeksi.
On hienoa, että Las Palmasin vanhakaupunki on säilynyt näin hyvin aina näihin päiviin. Mielenkiintoista on nähdä alueen historiakerrostumat. Sulassa sovussa ovat monet rakennustyylit ja aikakaudet. Kanarialaiset parvekkeet tervehtivät kotoisasti naapurin jugendpalatsia.
Eniten ehkä yllätti, miten paljon Trianan kaupunginosassa on hienostuneita ja ylen kauniita art nouveau -rakennuksia, jotka ovat loistavassa kunnossa. Lomakuvia purkaessani huomasin, että olin ilmiselvästi taas kerran keskittynyt kauniiden rakennustan kuvaamiseen. Olen niin koukussa näihin vanhoihin rakennuksiin, jotka ovat täynnään hienoja yksityiskohtia. Kauneusarvot olivat aikoinaan arvossaan.
Joka tapauksessa molemmat vierekkäin sijaitsevat alueet ovat ihastuttavia, ainakin niiltä osin missä me liikuimme. Olisin voinut viettää vaikka koko viikon noiden kauniiden katujen syövereissä.
Las Palmasin vanhassakaupungissa sijaitsevat myös kaupungin merkittävimmät historialliset nähtävyydet, museot ja teatterit. Itse piipahdin kauniissa Casa Colónissa eli Kolumbuksen talossa. Mielenkiintoinen näyttely Kolumbuksen löytöretkistä, tosin siitä ovat historiantutkijat eri mieltä, onko tällä talolla oikeasti mitään yhtymäkohtaa Kolumbukseen.
Santa Anan Katedraalin tornissa kannattaa käydä katsomassa kaupunkia yläilmoista käsin. Ihan kiva ja täysin ilmainen museo on Kolumbuksen taloa lähellä oleva nykytaiteen museo CAAM, Centro Atlantico de Arte Moderno. Tuntui hauskalta törmätä museossa Saimaan norppaan suomalaisen Tea Mäkipään teoksessa.
Toinen asia, mikä aiheutti minussa lämpimiä tuntemuksia olivat kahdeksan katedraalia vartioivaa koiraa. Erityisesti iltavalaistuksessa ne näyttivät kerrassaan kauniilta, jopa mystisiltä. Koira on Gran Canarian symboli, joka juontaa latinankielisestä käännöksestä Islas Canarias, koirasaari.
Ruokamatkaajan, rantafriikin ja shoppailijan kaupunki
Sekä Veguetan että Trianan kadut ovat täynnään viehättäviä ravintoloita ja terasseja. Voisin tähän lisätä, että hyviä ravintoloita. Täällä ei ole turistimenuita, joten parempaa hinta laatusuhdetta saat todennäköisemmin näillä kulmilla kuin ranta-alueella. Ja mikäpä on istuskella terasseilla, kun tammikuussakaan iltalämpötilat eivät juuri laskeneet alle 18 asteen.
Shoppailijan kannattaa suunnata Trianan pääkadulle Calle Mayor de Trianalle. Leveältä kävelykadulta löytyvät merkittävimmät ketjumyymälät, mutta kannattaa katsastaa myös sivukujat, joilla on mukavia ja persoonallisia pikkuputiikkeja.
Hyvä ostoskatu on myös kaupungin toisella puolella, lähellä Santa Catalinan puistoa, oleva Avenida de Mesa y Lopez. Kadun varrella on mm. El Corte Inglesin tavaratalo. Tällä alueella rannan ohella sijaitsee suurin osa kaupungin hotelleista. Jos olen ihan rehellinen, minusta tämä alue oli joltisenkin tylsää, enkä oikein löytänyt sieltä mitään omaleimaista.
Sen sijaan kaupungin pääranta, reilun kolmen kilometrin pituinen Las Canteras, on ihan viehättävää aluetta, ainakin rantakävelyn kannalta. Tie myötäilee rantalinjaa ja oli kiva kuunnella ja katsella kulkeissaan rantaan vellovia vaikuttavia aaltoja. Eikä ainakaan nyt tammikuussa näyttänyt olevan mitenkään ruuhkaista.
Las Palmasista jäi kaikin puolin positiivinen kuva. Kaupunki itse asiassa ylitti meidän odotukset. Se oli kauniimpi, siistimpi ja tunnelmallisempi kuin osasimme odottaa. Sellainen kaupunki, jossa viihtyy, oli sitten kaipuussa auringon palvonta, historian havina tai nautinnot lautasella.
Voi olla, että tämä mielikuva on täysin hullua, mutta kerron sen nyt kuitenkin. Minulle tuli monta kertaa Las Palmasissa tunne, että olen jossain päin Etelä-Amerikkaa. Värikylläiset talot ja useasti eri puolilla kaupunkia soiva salsa veivät aika tavalla lattaritunnelmiin. Kotiin palattua tammikuinen värittömyys iski vasten kasvoja aika kovalla kädellä.
Mies jäi itkemään monen hyvän ravintolan perään, jossa ei ollut tällä reissulla aikaa käydä. Itseäni jäi mietityttämään kaupungin kupeessa oleva kasvitieteellinen puutarha, jota hyvistä aikeistani huolimatta en koskaan tavoittanut. Erittäin painavia syitä matkustaa Las Palmasiin uudelleen 🙂
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
13 comments
Jäin kiinni tuohon viimeiseen kappaleeseen monista hyvistä ravintoloista joissa ei ollut aikaa käydä – meillä sama juttu! Majoituimme Las Canterasin pohjoispäädyssä, näkymä parvekkeelta merelle ja lahden kiertävään rantakatuun. Päivittäin paljon kävelyä ja paikallisbussia… ja silti paljon jäi kokematta. Tein saman huomion erilaisista alueista: vanha kaupunki oli tyylikäs kauniine rakennuksineen kun taas Santa Catalinan ja rannan lähettyvillä myös vanhaa muttei niin koristeltuja taloja. Olimme (juuri ennen koronaa) karnevaaliaikaan jolloin pääkaduilla iltaisin monenlaisia kulkueita, paljon rytmikästä musiikkia, useat pukeutuneet karnevaaliasuihin, tanssia, laulua, naurua, kaiken ikäisiä, konfettisadetta niin että kadut peittyivät – mutta yllättävää kyllä – yöt rauhallisia, ei ääniä eikä metakkaa ja aamulla varhain kaikki siivottu kuin mitään karnevaalia ei olisi ollutkaan. Viikon aikana useana iltana kulkueita, sivukaduilla tietenkin rauhallisempaa. Todellakin tuntui Meksikolta! Ja ne ravintolat ja ruuat! Eipä tarvinnut samassa paikassa kahta kertaa käydä kun lähettyvillä oli niin paljon vaihtoehtoja. Mielenkiintoinen ja iso kaupunki, voisipa melkein sanoa että sellainen jossa on ainakin kerran käytävä!
Taisi tosiaan olla niin, ettei meille Las Palmasissa tullut kertaakaan vastaan huonoa ruokaa. Ravintolatarjonta oli tosi monipuolista ja väliin oli runsaudenpula siitä, minkä kaikista kiinnostavista paikoista valitsisi. Kiinnitimme huomiota myös tuohon nopeaan paikkojen putsaamiseen. Loppiaisaatto oli melkoinen bileilta. Kadut olivat täynnään juhlivaa kansaa, mutta aamulla kaikki oli tip top -kunnossa.
Hyvin ymmärrettävää, että hieman tuli Etelä-Amerikka mieleen. Vähän itsellenikin se nimittäin tuli mieleen kuvien perusteella. Varmaan tulisi Gran Canarialla ollessa käytyä myös Las Palmasissa, vaikken siellä ehkä koko lomaa viettäisikään. Nuo vanhankaupungin alueet, La Vegueta ja Triana, oikein kivan näköisiä!
Las Palmasin parhautta on monipuolisuus. Voi valita joko kaupunki-, ranta-, ruoka- tai kulttuuriloman 🙂
Mielenkiintoinen artikkeli 😊
Kiitos 🙂
Samanlaisia kokemuksia minulla. Olimme kolme vuotta sitten etätöissä ja asunto/toimisto oli Ciudad Jardinin alueella liikekeskustan ja vanhan kaupungin välissä. Tein usein kävelyn rannasta sisämaata kohti ja yllätyin, kuinka espanjalainen kaupunki sieltä löytyi. Oletin, että saarella on lähinnä turisteja ja suomibaareja, mutta sieltä löytyikin iso espanjalainen kaupunki.
Mulla ihan sama. Odotin myös enemmän turismileimalla varustettua kaupunkia, mutta erityisesti tuo vanhankaupungin puoli olikin täynnä oikean espanjalaisen kaupungin tunnelmaa. Kiva muuten tuo Ciudad Jardinin kaupunginosa myös. Käytiin yhtenä päivänä kävelemässä ja vaikutti kovin vauraalta alueelta.
Itse olin 18. – 19.1.2023, kelit olivat surkeat, tuuli ja sadekuuroja. Ainoa hyvä paikka oli meriakvaario. Muuten aika tylsä kaupunki, ahdas ja meluisa. Ruoka oli edullista, mutta ei sekään säväyttänyt mitenkään erikoisesti. Ranta oli muuten kiva, mutta tuuli teki kunnon aallot, veteen ei mieli tehnyt.
Harmi, että sulla oli näin huonot kokemukset. Et varmaan tuossa ajassa ennättänyt tutustua kaupungin eri puoliin. Me lähinnä ihmeteltiin tuolla vanhankaupungin puolella rauhallisuutta etenkin ilta-aikaan 🙂
Taas mahtavan sytävän ihana postaus, kiitos 🙂
Syötävän.. öö ja ö 😀
Kiitos Kirsi 🙂