Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
    EspanjaKanariansaaretLuontomatkailu

    Tätä ei Teneriffan kävijän kannata missata. Käynti Teidellä on kuin eri planeetalta.

    by Annemaria 28.1.2023

    Jos Teneriffalta pitäisi valita vain yksi nähtävyys, se olisi ehdottomasti El Teide ja sitä ympäröivä Las Cañadas kansallispuisto. Lumihuippuisen vuoren näkeminen jo alhaalta on vaikuttavaa ja tunnelmaa täydentää patikointi eriskummallisessa ”kuumaisemassa”.

    Maailman kolmanneksi korkein tulivuori ja Espanjan korkein vuori El Teide on purkautunut viimeksi 1909, mutta hengetön se ei ole tänäkään päivänä. Teide kuuluu 16 muun tulivuoren ohella aktiivisesti seurattaviin tulivuoriin, joissa katsotaan olevan jonkin asteista toimintaa yhä edelleen.

    Teidelle pääsee valmisretkillä ja omalla autolla, mutta myös paikallisen bussiyhtiön Titsan busseilla. Teneriffan eteläosasta Adejen ja Los Cristianoksen sekä pohjoisesta Puerto de la Cruzin linja-autoasemilta on Teidelle yhdet vuorot päivässä mennen tullen. Bussi lähtee aamulla yhdeksän jälkeen ja palaa takaisin iltapäivällä neljän kiepukoilla.

    Perillä on kolme pysäkkiä: El Portillo, Teleferico ja Parador-hotelli. Matka kestää reilut 1 ½ tuntia. Aikataulut löydät Titsan-sivuilta täältä. Klikkaa kartassa Teiden kohdalla olevia bussinumeroita, niin saat näkyviin bussien ajoaikataulut.

    Olin itse käynyt Teidellä aiemmin kansainvälisellä valmisretkellä. Järjestetty retki oli vaivaton vaihtoehto, mutta perilläoloaika jäi tuolloin vain kovin lyhkäiseksi. Nyt päätimme lähteä Teidelle omatoimisesti bussilla.

    Teiden yllättävistä sääoloista kertonee parhaiten se, että olimme menossa Teidelle jo paria vuorokautta aiemmin, mutta sinne osuneen lumimyräkän takia kaikki kansallispuistoon johtavat tiet suljettiin. Olin kuullut ennakkovaroituksia siitä, että Teidelle tulee varautua lämpimin vaattein ja pakkasimmekin reppuun kaikkea mahdollista toppatakista hellehattuun. Siltikin se, että kansallispuistossa oli niin kylmä kuin oli, tuli yllätyksenä.

    Puerto de la Cruzin linja-autoasemalla mittari näytti aamutuimaan 19 astetta. Perillä odotti kipakka tuuli ja lämmintä kuusi astetta. Onneksi meillä oli mukana fleecit, toppatakit ja hanskat, tosin hellehatussani kaipasin kunnollista villapipoa. Sääliksi kävi bussissa niitä, jotka olivat lähteneet matkaan shortseissa.

    Aamupäivän aikana Teide piilotti huippuaan synkän pilvirintaman peitossa, joka onneksemme oheni päivän mittaan, kunnes iltapäivällä Teiden huippu tuli näkyviin auringon kera. Teide oli saanut lumipeitteen tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, vasta joulukuun viimeisellä viikolla, eli juuri tuolloin kaksi päivää takaperin. Kauniilta näyttivät myös ympäröivät vuoret. Aivan kuin joku olisi ripotellut niihin tomusokeria.

    Jäimme bussista pois Parador-hotellin pysäkillä ja suunnistimme ensimmäiseksi aamukahville hotellin ja opastuskeskuksen välissä sijaitsevaan kahvilaan. Ankean näköisessä sotkuisessa kahvilassa oli hirveä tungos, töykeää henkilökuntaa ja pöytiä tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Vähän yllätti myös se, että vaikka asioi kahvilassa, vessaan joutui silti maksamaan euron verran. Koska kyse on Teneriffan suosituimmasta nähtävyydestä, jotenkin toivoisi vähän suurempaa panostusta palveluihin.

    Meidän tavoitteenamme oli patikoida 3,4 kilometrin mittainen Roques de Garcia ympyräreitti, jonka lähtöpiste on kutakuinkin opastuskeskusta vastapäätä Mirador de Ruletan kohdalla. Vaikka reitillä oli melko paljon kulkijoita, suosittelen lämpimästi tätä kiinnostavaa ja melko helppoa reittiä.

    Reitin varrella on jonkun verran nousua, mutta pääosin reitin kulku oli helppoa. Ehkä vaativin osuus oli reitin alkutaipaleella. Lumi ja jää tekivät laskeutumisesta liukkaan. Vähän heikosti tehty kivikkopolku oli hioitunut mutavelliksi ja ilman kunnollisia vaelluskenkiä jalat lipsuivat märillä kivillä. Kiitin mielessäni meidän Metsähallitusta, joka pitää niin hyvää huolta kansallispuistojemme suosituimmista reiteistä.

    Olin todella iloinen, että tulimme Las Cañadasin kansallispuistoon ajan kanssa ja ennätimme ihmettelemään kaikessa rauhassa sangen erikoista maastoa, joka on muovautunut arviolta noin 150000 vuotta sitten räjähdyspurkauksen seurauksena. Järkälemaiset kivenlohkareet ja jähmettyneet laavavirrat tuovat kieltämättä fiiliksen kuumaisemasta.

    Niille, joita korkeanpaikan kammo ei vaivaa 3718 korkeaa Teideä pääsee nousemaan kabiinihissillä aina 3555 metrin korkeuteen. Ja kenellä kunto riittää, ainahan voi ylös kiivetä myös jalkaisin. Mikäli mielii aivan huipulle asti, lupa tulee hakea erikseen. Lisätietoa lipuista ja luvista löydät kansallispuiston verkkosivuilta täältä.

    Itse kärsin sen verran korkeanpaikan kammosta, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua roikkumaan tuonne vaunuun maan ja taivaan välille. Tosin ei tuo kaapelivaunulla ajelu olisi onnistunutkaan meidän vierailumme aikana. Köysirata oli suljettu ylhäälle kertyneen jään takia.

    Vielä ennen bussin lähtöä takaisin ennätimme ihailemaan Teiden valkoisena hehkuvaa huippua auringon valossa. Joku kumma lumo näissä ikiaikaisissa korkeissa vuorissa on.

    Harmittelimme muuten taas tämän vilkkaan kansallispuiston huonoa palvelutasoa. Alueella ei edes opastuskeskuksen ja hotellin piha-alueella ollut yhtä ainutta penkkiä, joten istuskelimme aidan tolpilla bussia odottamassa. No, menihän se näinkin.

    Joka tapauksessa, Teide ja sitä ympäröivä maasto ovat ihmeellistä katsottavaa ja koettavaa. Yksi esimerkki luonnonvoimien vaikuttavista aikaansaannoksista.

    Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

    28.1.2023 8 comments
  • EspanjaKanariansaaret

    Yksi saari, monta matkaa. Teneriffan kiinnostavimmat päiväretkikohteet.

    by Annemaria 22.1.2023
    22.1.2023

    Kuukauden päivät kiertelimme Santa Cruzista käsin Teneriffan eri puolia. Matkoilla tuli vastaan mukavia kaupunkeja ja ihastuttavia luontokohteita. Totesimme myös saaren bussiyhteydet niin mainioiksi, että jätimme lopulta auton kokonaan vuokraamatta. Teneriffa …

    0 FacebookEmail
  • EspanjaKanariansaaret

    Las Palmas viehätti kauneudellaan

    by Annemaria 18.1.2023
    18.1.2023

    En olisi koskaan uskonut kirjoittavani tällaista otsikkoa. Odotin Kanariansaarten suurimman kaupungin, Las Palmasin, olevan jostain puolivälistä väsähtänyttä rantakohdetta ja nuhjuista satamakaupunkia. Se, mitä näin ja koin, olikin jotain ihan muuta. …

    0 FacebookEmail
  • EspanjaKanariansaaret

    Kannattaako hotelliyöstä maksaa yli 200 euroa? Kaksi hotellikokemusta Kanariansaarilta.

    by Annemaria 9.1.2023
    9.1.2023

    Onhan se vähän järjetöntä varata pidempiaikainen majoitus jostain kohteesta ja sitten lähteä sieltä päivän-kahden hotellikeikalle jonnekin muuanne. Mutta matkailu avartaa, tässä tapauksessa ainakin rahapussia. Kävimme hotellilomasilla Teneriffan Santa Cruzista käsin …

    0 FacebookEmail
  • EspanjaKanariansaaret

    Kumpi on parempi lomapaikka Teneriffalla – aito kaupunki vai saaren vanhin turistikohde?

    by Annemaria 30.12.2022
    30.12.2022

    Voiko oikeita ja suurehkoja kaupunkeja rakastava kääntyä sittenkin puhtaan lomakaupungin puolelle? Pari retkeä Teneriffan pääkaupungista Santa Cruzista saaren pohjoisosaan Puerto de la Cruziin kirvoitti pohtimaan molempien kaupunkien hyviä ja huonoja …

    0 FacebookEmail
  • Yleinen

    La Gomeralla luonto tarjoaa parastaan

    by Annemaria 24.12.2022
    24.12.2022

    Kanariansaarten toiseksi pienin saari La Gomera on melkoista silmäkarkkia luontoa rakastavalle. Valtaisan jyrkät rannat, pystysuoraan nousevat vuoristot ja vehreät pengerretyt rinteet piirtävät maisemaa, joka on kuin suoraan maisemapostikortista. Muistan vuosia …

    0 FacebookEmail
  • EspanjaKanariansaaret

    Teneriffa ja pääkaupunki Santa Cruz – hyvä vai huono valinta matkakohteeksi?

    by Annemaria 18.12.2022
    18.12.2022

    Väärä ennakkoluulo on matkailun pahin vihollinen. Vuosikymmeniä kartoin Kanariansaaria. Kuvittelin, että väsähtäneillä turistikohteilla ja täyteen ahdetuilla rannoilla ei olisi minulle mitään annettavaa. Vaan kuinkas sitten kävikään? Tarvittiin ystävä, joka halusi …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanjaRuoka ja viini

    Ravintolavinkkejä Malagaan. Minne kannattaa kulinaristin suunnistaa?

    by Annemaria 10.12.2022
    10.12.2022

    Jos jotain Espanjan kaupungeissa on paljon niin ravintoloita. Eipä tarvitse montaa askelta ottaa löytääkseen jonkinlaisen kuppilan janoa tai nälkää tyydyttämään. Poikkeusta tässä ei tee Malaga, minusta Sevillan jälkeen Andalusian toiseksi …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanja

    6 x matkavinkki Malagaan – nämä nähtävyydet kannattaa käydä

    by Annemaria 6.12.2022
    6.12.2022

    Malaga on kummallinen runsaudensarvi. Vaikka kuinka kuvittelin kiertäneeni kaupungissa jo kaikki merkittävimmät nähtävyydet, aina näköjään löytyy vielä jotain uutta ja kiinnostavaa. Ja joihinkin paikkoihin kannattaa mennä ajan kanssa toistamiseen. Maurien …

    0 FacebookEmail
  • AndalusiaCosta del SolEspanja

    Yli kahden viikon kaupunkiloma Malagassa. Miten saimme ajan kulumaan?

    by Annemaria 2.12.2022
    2.12.2022

    Takana kymmeniä päiväretkiä Malagaan, epämääräistä haahuilua vanhan kaupungin kujilla ja satunnaisia museokäyntejä, mutta itse kaupunki oli jäänyt meille vieraaksi. Tänä vuonna päätimme korjata tilanteen ja vietimme Malagassa yhtäsoittoa reilut kaksi …

    0 FacebookEmail
Load More Posts

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö