Se on loppu nyt. Nimittäin meidän puolen vuoden arki Espanjan auringon alla.
Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, puoli vuotta aurinkorannikkoelämää meni nopeasti, ihan liian nopeasti. Etukäteen hehkuttelin kaikesta siitä, mitä haluan tehdä lisääntyneellä vapaa-ajalla ja kaikista kiinnostavista paikoista, minne haluan matkustaa.
Paljonhan me tehtiin ja paljon matkustettiin, mutta niin monta asiaa jäi siltikin tekemättä. Espanjan opiskelu jäi vähän vaiheeseen, Sevillassa ja Cadizissa käymättä, niin monta mielenkiintoista ravintolaa testaamatta ja suunnitellulle padelkurssillekin menemättä. Jäi myös laihtumatta.
Lähtöhaikeuden ohella päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että minulla on ollut mahdollista tehdä tällainen irtiotto ja kokea yksi elämäni parhaista ajanjaksoista. Jos emme olisi elämässämme tehneet tätä keikausta, olisin jäänyt paljosta hyvästä paitsi ja olisin monta mukavaa kokemusta köyhempi.
Mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka kotiin palattuamme minua on alkanut ahdistaa kotimme tavarapaljous. Puoli vuotta on sujunut hyvin ilman kaikkea meitä ympäröivää materiaa, ilman että juuri mitään olisin ihmeemmin kaivannut. Monet ennen tärkeäksi koetut asiat ovat menettäneet merkityksensä. Päinvastoin olen alkanut ihmetellä, että mihin me loppujen lopuksi tarvitsemme tätä kaikkea tavaraa?
Rahapussi on nyt entistä köykäisempi, mutta kevyempi on myös mieli. En ole varmaan koskaan opiskelujen jälkeen aikuisiässä tehnyt näin vähän töitä, mikä on käytännössä tarkoittanut useaa palkatonta kuukautta. Olenpahan samalla oppinut myös kuluttamaan vähemmän, kieltäytymään monesta sellaisesta asiasta, jonka olisin aiemmin hankkinut sen kummemmin miettimättä.
Fuengirola kaupunkina jakaa mielipiteitä, eikä ihme. Muistan itsekin vallan hyvin loppuvuoden 2015, kun tulin Fuengirolaan ensimmäistä kertaa kahden kuukauden Espanjan turneelta. Paksulla ennakkoluulokerroksella kuorrutettuna näin vain rantakadun 70-lukuiset rumat kerrostalokolossit ja halvan näköiset muovikelmukuppilat. Kuulin joka puolella puhuttavan ”häiritsevästi” suomea ja silmät etsiytyivät kaljamukiensa ääressä viihtyviin punaneniin. Tuolloin en tuntenut kaupunkia lainkaan.
Nyt puolen vuoden kokemuksella tunnen kaupungin jo ihan toisella tapaa. Tiedän miten erilainen Fuengirola löytyy, kun suunnistan Los Bolichesista Fuengirolan vanhaan keskustaan. Tosin ei minulla mitään suomikaupunginosana tunnettua aluettakaan vastaan ole. Ennemminkin koen arjessa rikkautena, että omalla äidinkielellään voi vaihtaa muutaman sanasen tuiki tuntemattomien maamiestensä kanssa.
Eniten jään kaipaamaan merta ja pitkiä lenkkejä pitkin rantareittejä. Ja reissupäiviä, milloin mietittiin ihan vakavasti, että mennäänkö Granadaan vai Cordobaan, vai piipahdetaanko vain pikaisesti Malagassa. Tai ehkä sittenkin lounaalle Torremolinokseen?
Ja jumalaista merenelävien antia. Nyt ymmärrän, että mustekala ja simpukat ovat vain yleisnimityksiä äyriäisille, joita on kymmenittäin erilaisia.
Kaipaamaan jään myös edullista hintatasoa. Olemme syöneet ulkona ja notkuneet kahviloissa ihan eri malliin kuin Suomessa ikinä raaskisimme. Ruokakaupassa viisikymppiä on ollut iso raha.
Valoa, aurinkoa, lämpöä, elämää, kahviloita, kukkia, värejä, vihreyttä, puutarhoja, palmuja, valkoisia kyliä, viinejä, cavalasillisia, tapaksia, parvekelounaita, iloisuutta, laulua, tanssia, flamencokitaraa, padelia, pöytiintarjoilua, Mercadonaa, vihreitä papukaijoja, chirinquitoja… Kaikkea tätä minun tulee ikävä.
Andalusia on ravinnut meitä ilolla ja hyvällä ololla. Toivottavasti jotain tästä on välittynyt jutuissani, sillä meillä on ollut arjessa aika mukavaa.
Onnellisia päiviä ja elämän sietämätöntä keveyttä. Salud sille!
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

































Palmuja ja kukkia on kaikkialla.









Malagassa on mansikkasesonki meneillään. 




























Tänne paremmalla ajalla.
































Onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

























Ensi kerralla tänne orkideoita katsomaan. 










Córdobalaisia herkkuja joulumarkkinoilla. 








