Poks ja muiskis, suukot molemmille poskille paikalliseen tyyliin. Feliz Año Nuevo juuri sinulle!
Tiedän kuinka tylsää on lukea sellaisia jatkuvia hehkutusvirtoja, joissa kaikki on hattaraisen vaaleanpunaista. Kultapilven reunalta kirjoitellaan, että kaikki on niin ihanaa, ettei kestä. Juodaan vaan joka käänteessä kuohuvaa, syödään loistodinnereitä ja väliin käydään rentoutumassa viiden tähden hotellien spaosastoilla.
Palauttakaa minut maan pinnalle, jos kirjoitelmani alkavat vähänkään tuntua höttöiseltä. Tällainen tunnepuolen tyyppi kun olen, helposti innostun hehkutuksiin, etenkin kaikesta kauniista, uudesta ja ihmeellisestä.
Niin kuin nyt viimeisen kahden kuukauden aikana, jotka olemme täällä Aurinkorannalla viettäneet. Vuoden vaihtuessa ynnättiin miehen kanssa kokemuksia uuden elämänvaiheen alkutaipaleelta. Uskaltaisiko varovaisesti myöntää, että ihan äärettömän hyvää aikaa tämä Espanja-elämä on meille ollut. Ei mitään makeaa hattaraa, mutta sellaista hyväplus arkea. Herkullista kuin vastapaistettu korvapuusti. Samalla kertaa tuttua ja turvallista, mutta nautinnollisen maistuvaa.
Elämää lisämaustein
Olisinko aiemmin uskonut, että Costa del Sol ja sen suomikaupungiksi leimattu Fuengirola, saavat minut innostumaan näin kovin? Suoraan sanoen en. Tulimme avoimen varovaisesti kokeilemaan, voisiko tämä mitenkään olla meidän juttu.
Tavallinen arki pyykinpesuineen, viikkosiivouksineen ja kaupassa käynteineen se on läsnä täälläkin. Mutta siltikin jonkinmoinen lisäulottuvuus meidän arkeen on tullut.
On vähän vaikea selittää, mikä juttu se oikein on. Ehkä se on sellaista mukavaa kihelmöivää sisäistä täpinää, mikä valtaa heti aamusta. Sitä herää innolla uuteen päivään ja sen mukanaan tuomiin yllätyksellisiin asioihin.
Kun aamulla avaan makuuhuoneen kaihtimet ja huoneen täyttää kirkas auringonvalo, se vaan tuo väkisinkin hyvän mielen. Lähdetään sitten aamulenkille, lähikauppaan tai vietetään kotinysväyspäivää, tavallisissakin asioissa on sellainen oma pikantti lisämausteensa. Puhumattakaan siitä, jos suunnitelmissa on retkipäivä jonnekin kauemmas uuteen paikkaan.
Päiväretki Esteponan kukkaiskaupunkiin
Joulun ja uuden vuoden välillä on tullut liikuttua aika tavalla. Miehen aktiivisuusmittari on näyttänyt sen verran runsasta askelsaldoa, että hyvinkin tässä voipi ottaa muutaman päivän lunkimmin.
Joulun jälkeen hyppäsimme Fuengirolan linja-autoasemalta bussiin ja lähdimme katsomaan meille molemmille tuntematonta rantakaupunkia Esteponaa. Uuden ihastuttavan kaupungin löysimmekin. Suosittelen Esteponaa lämmöllä lomakohteeksi tai ihan vaan mukavan kaupunkipäivän viettoon. Kuvia ja kokemuksia Esteponasta löydät täältä.
Kävellen Benalmádenasta Fuengirolaan
Perjantaina ajoimme paikallisjunalla viereiseen kaupunkiin Benalmádenaan. Tarkoituksemme oli kävellä noin kymmenen kilometrin matka takaisin kotiin Fuengirolaan. Loppujen lopuksi saimme tehtyä paluusta joltisenkin pidemmän erilaisilla syrjähypyillä. Halusin poiketa mm. Benalmádenan Paloma-puistoon, jossa juoksentelee vapaana kanoja, kukkoja ja kaneja. Mutta mikäs siinä. Aurinko paistoi ja päivä oli mitä kaunein.
Yritimme niin paljon kuin mahdollista kulkea rantalinjaa pitkin, mutta kaikilta osin se ei onnistunut. Useaan otteeseen nousimme ja laskimme rannalle johtavia portaita. Rantapenkereen sortumavaaran takia rantareitti oli myös jostain kohdin suljettu.
Matkan mukava bongaus oli tuttavamme mainitsema Costa del Solin paras rantaterassi Yucas. Siinä kutakuinkin Torrequebradan tienoilla on uusi näköalaterassi, joka on aivan rannan tuntumassa, näköalojen kannalta kuitenkin sopivasti ylhäällä. Tuttava oli oikeassa. Ihan äkkiä ei tule mieleen toista yhtä upealla paikalla olevaa terassiravintolaa.
Oli aivan pakko istahtaa täydeltä laidalta paistavan mollukan lämpöön ja kostuttaa kuivia kurkkujamme. Odotimme, että hinnoissa olisi ollut uutukaisella mestalla näköalalisää, mutta mitä vielä. Vai mitä olette mieltä 2,5 euron hintaisesta olutpullosta näin upeissa puitteissa? Enpä muista kohdanneeni täällä missään turistiryöstöhinnoittelua, mikä ikävä kyllä on aika yleistä monissa turismin leimaamissa paikoissa.
Rannikon paras terassi?
Siinä vaiheessa, kun selvitimme viimeiset kilometrit omalle rantabulevardille, nälkä muistutteli olemassaolostaan. Hetken mielijohteesta päätimme lounastaa yhdessä rantakadun kalaravintoloista, chirinquitoista.
Mereneläviä muovituoleissa rantaravintolassa
Joulun ja uuden vuoden väli on tuonut selvästi enemmän paikallista väriä asuinkulmillemme ja sen huomasi myös tässäkin ravintolassa. Osuimme ravintolaan pahimpaan lounasaikaan. Paikka oli täpösen täysi ja meteli sen mukaista. Saadaksemme pöydän tarvittiin sellainen parinkymmenen minuutin odottelu. Mikäs siinä, eihän meillä mihinkään kiirettä ollut.
Ravintola itsessään oli sisustukseltaan karu: muovituoleja ja pöydillä vaihdettavia plastiikkaliinoja. Mutta eivätpä olleet hinnatkaan pahoja. Pääosin annoshinnat liikkuivat merenelävien osalta viidestä kymmeneen euroon.
Pöytäämme kannettiin grillattuja sardiineja (yhden annoksen hinta vain kolme euroa!), avokadoa ja katkarapuja, pieniä mustekaloja, grillattuja chipironeksia eli jonkinlaisia mustekaloja nämäkin ja kuivaa valkkaria. Muy bien!
Muistin jälleen, että ruokalistoja tutkaillessa täytyy olla tarkkana: fritos-sanaa tulee välttää. Espanjalaiset näyttävät rakastavan kaikkea uppopaistettua ja suuri osa erilaisista ruoka-annoksista valmistetaan uppopaistamalla. Itse en juurikaan friteeratusta ruuasta perusta. Muu ruoka olikin mieleen, paitsi nuo epämääräiset uppopaistetut pikkumustekalamöykyt.
Satulinna puskien keskellä
Seuraavana päivänä silmiini osui juttu Rantapallon-sivustolta Benalmadenan Castillo de Colomares nimisestä ”linnasta”. Muistan, että ihmettelimme tätä satulinnan näköistä rakennelmaa joskus aiemmin ylhäältä käsin käydessämme Benalmadenan vuoristokylässä pueblossa.
Taidehistoriaan ja arkkitehtuuriin perehtynyt tohtori Esteban Martín Martín rakennutti tätä hämmästyttävää rakennelmaa seitsemisen vuotta kunnianosoituksena Kolumbukselle ja hänen retkilleen. Eriskummallinen linna valmistui 1994.
Matkasimme junalla Torremuellen asemalle ja kävelimme siitä reilun parin kilometrin matkan ylös linnalle. Matka oli silkkaa nousua, joka pani minut heikompikuntoisemman puuskuttamaan ihan toden teolla.
Linna itsessään oli merkillinen. Tuntuu hullulta, että joku yksittäinen henkilö on rakentanut moisen vaativan rakennelman keskelle ei mitään. Linnaa ei meinannut toisesta suunnasta edes erottaa puskien keskeltä, eikä sitä edes oikein mainostetakaan missään.
Muuan elokuva tuli mieleen…
Harmi vaan, että rakennuksen sisätiloihin ei päässyt. Liekö nämä osat yksityiskäytössä, sillä linnaa ylläpitävät nykyisin rakennuttajan leski ja poika.
Joskus mopo karkaa käsistä ja jostain kumman syystä päätimme palata kävelemällä kotiin. Matkaa olikin vähän enemmän kuin olimme ajatelleet. Lisäksi puuskittainen mereltä puhaltava tuuli teki paluumatkasta aika tavalla vilpoista.
Taas kerran huomasin, että vaatetusta oli liian vähän. Liekö tällä syynsä, että minulla on taas flunssa. Tämä flunssakierre alkaa jo kyllä riepomaan. Lenkkareiden lisäksi meillä on viime aikoina kulutettu flunssalääkkeitä kiitettävästi.
Paluumatkalla mereltä puhalsi melkoinen tuuli.
Ikivihreitä espanjalaisia ja rypäleitä viime sekunneilla
Meistä on tullut vanhoja. Ainakin, jos asiaa mitataan uudenvuodenaaton meiningillä. Syötiin miehen kokkaamia tapaksia, avattiin pullo halpiscavaa ja kuunneltiin Spotifysta ikivihreitä espanjabiisejä. Bésame mucho vaan!
Jottei nyt ihan nysväämiseksi vuoden vaihtuminen mennyt, vedin meikit naamaan ja väkertelin tukkaa muumihaalarissani. Tämä on nimitys Lidlistä ostamalleni lämpimälle kokovartalohaalarille, josta on tullut lempikotivaatteeni.
Jos meidän uuden vuoden viettomme oli kovin rauhallista, sitäkin railakkaampaa se näytti olevan rantakadun ravintoloissa. Lastenkutsujen tötteröhattuihin ja naamareihin somistautunut juhlakansa näytti minusta ohikulkeissamme jotenkin hassulta. Vähän kuin uusi vuosi ja vappu olisivat menneet sekaisin.
Suuntasimme Ilunion-hotellin ravintolaan, joka normaalista poiketen olikin lähes täysi. Illan mielenkiintoisin osuus oli seurata paikallisen suvun uudenvuodenviettoa naapuripöydässä. Lähes 30 henkeä arviolta neljästä sukupolvesta ottivat iloa irti vuoden viimeisellä tunnilla. Melu oli sen mukaista, vaikka alkoholilla ei näyttänyt olevan asiassa mitään tekemistä. Taustalla soittavan pianistin pimputtelu hautautui täysin tähän mekkalaan.
Ennen h-hetkeä tarjoilijat kiersivät jakamassa pöytiin viinirypälepusseja. Espanjalaiset syövät vuoden kahdentoista viime sekunnin aikana kaksitoista rypälettä, yhden kullakin sekunnilla. Siinä sitten mekin osallistuimme paikalliseen perinteeseen ja popsimme rypäleemme ja toivotimme toisillemme Hyvää uutta vuotta. Tulkoon tästäkin hyvä vuosi!
Kaikki valmiina h-hetkeen. 
Onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!
Viikonloppuna menemme mielenkiintoiseen mestaan, jota en vielä paljasta. Ostimme yhteiseksi joululahjaksi palan kaunista maisemaa ja hitusen ylellisyyttä. Katsotaan, mitä tuleman pitää.
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Ensi kerralla tänne orkideoita katsomaan. 
Córdobalaisia herkkuja joulumarkkinoilla. 
