Oletko turhien pelkojesi ja rajoitteidesi vanki?
Olen viime päivät pohdiskellut paljon pelkojen vaikutusta matkailuun ja elämään ylipäätään. Niin moni hieno asia elämässä jää kokematta ainoastaan sen tähden, että tarpeettomat pelot rajoittavat toimintaamme. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että rakennamme itse ympärillemme kaltereita, jotka estävät meitä saavuttamasta asioita, joita toivoisimme. Mieli tekisi, mutta uskallus puuttuu.
Kaikki lähti siitä, että ystäväni kertoi, että olisi halunnut lomallaan matkustaa jonnekin. Ongelmana oli vaan se, että matkaseura puuttui, eikä ollut ketään kenen kanssa lähteä reissuun.
Kysyin oliko hän koskaan ajatellut, että matkustaa voi myös yksinään. Mahdoton ja ahdistava ajatus kuulema. Huoli yksin selviämisestä oli suuri ja pelko tulisi varmasti pilaamaan koko reissun.
Hmmm, kannattaisiko edes kerran kokeilla? Vaikka ei löytäisikään itsestään sisäistä vahvaa yksinmatkaajaa, olisiko se siltikin parempi vaihtoehto kuin jäädä kotiin lomaviikkoa nysväämään, jos mieli kerran maailmalle paloi?
Se on ainakin varmaa, että pala maailmaa jäi näkemättä ja lomaseikkailu kokematta. Olisi pitänyt vain hieman uskaltaa. Astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja kohdata rohkeasti uusi ulottuvuus. Eihän voi tietää, miltä yksin matkustaminen tuntuu ja sujuu, jos ei edes kerran kokeile.
En ole itsekään mikään rohkea seikkailijatyyppi. Kun ensimmäisen kerran astuin lentokoneeseen yksin, tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ja epävarmimmaksi tapaukseksi. Viikon päästä paluulennolla oli selvästi itsevarmempi matkaaja. Pariisi oli hurmannut ja olin monta upeaa kokemusta rikkaampi. Olin tehnyt elämäni ensimmäisen ulkomaanmatkan yksin ja selvinnyt siitä. Koska mä voin.
Nykyisin yksin reissaaminen on ihan peruskauraa. Tai no, pieni jännitys ja hermostuminen on aina taka-alalla, mutta sen kanssa pystyy hyvin elämään.
Lentopelko lienee yleisin matkailuun liittyvistä peloista. Itsekin pelkäsin lentämistä matkustamiseni alkuaikoina. Asian kanssa pääsin sinuksi toistojen kautta. Mitä enemmän lensin, sitä vähemmän sitä enää jännitin.
Koneen oudot äänet saavat minut vieläkin hieman huolestuneeksi ja ilmakuoppahypyt sydämen siirtymään paikaltaan. Siltikään en olisi valmis antamaan pois yhtäkään ihanista matkakokemuksista, jotka lentäminen on mahdollistanut. Tilastojen valossa lentäminen on muuten turvallisempaa kuin autoilu. Kannattaisiko sittenkin uskaltaa ja kohdata pelkonsa? Hetki ehkä epämiellyttävää pelonsekaista huolen tunnetta, mutta palkintona maailma ulottuvillasi. Sinä voit lentää.
Matkustaa voi toki laivallakin, mutta jos antaa pelolle vallan, sitäkään ei voisi tehdä. Jokainen tuntee varmaan tyypin, joka ei halua matkustaa laivalla. Laivahan saattaa keinua ja siitä tulla huono olo. Ja onhan muistettava, mitä tapahtui Estonialle. Ja Titanicille. Niinpä.
Tiedän myös tapauksen, jossa mieshenkilö kuoli saatuaan katolta pudonneen jääpuikon päähänsä. Tämä tapahtui jalkakäytävällä Kuopion keskustassa. Jos aina haluaa nähdä asiat pelon näkökulmasta, kaikessa piilee vaara. Jopa liikkumisessa talvikuukausina savolaisen kaupungin kadulla.
Oma lukunsa sitten on matkakohteen valinta. Mihin kummaan sitä uskaltaisikaan matkustaa, koska terrorismin uhka piilee kaikkialla? Ainakaan Turkuun ei kannata matkustaa. Tai jos sinne jostain syystä sittenkin haluaa mennä, torin aluetta kannattaa ehdottomasti välttää.
Ja sitten ovat vielä ne kaikki hirveät sairaudet, jotka uhkaavat maailman eri puolilla. Lintu- ja sikainfluenssa jylläävät jo lähes kotikulmilla ja jossain maailman kolkalla karmea ebola kaataa jengiä. Kyllä kannattaakin siksi jättää matkaamasta ja jäädä suosiolla kotiin. Mutta muista myös olla kulkematta pihanurmikollasi. Punkkikin voi olla aika viheliäisen taudin aiheuttaja.
Niin, elämä on ”vaarallista” ja siihen sisältyy riskejä. Mutta riskejä kannattaa ottaa, mikäli haluaa elää. Jos aina ensimmäiseksi nostaa tiskiin omat pelkonsa ja tarkastelee asioita niiden valossa, niin moni mukava asia jää tekemättä ja kokematta. Kaikkea voi pelätä, mutta todennäköisyys pelkojemme toteutumiselle on niin minimaalinen, että pelko kannattaa kohdata ja ottaa rohkeasti askel eteenpäin.
Sen sijaan, että aina ensimmäisenä miettii, mitä kaikkea ikävää voi tapahtua, voisi miettiä mitä kaikkea mukavaa ja mielenkiintoista tulee kohtaamaan. Seuraavan kerran, unohdetaan pelot. Poistetaan kalterit ympäriltämme ja avataan häkin ovi rohkeasti maailmaan.
Kannattaa ottaa pieni riski ja kokeilla. Siksi, että sä voit.
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.
6 comments
Matkustamisen suhteen mä en osaa pelätä hirveästi enää paljoakaan. Tai tietenkin reissun päällä saatta jotkut yksittäiset tilanteet pelottaa, mutta yhtään reissua en jättäisi tekemättä pelon takia. Elämässä sen sijaan tosi monet muut jutut saattaa pelottaa tai vähintääkin jännittää. Sen takia jää monia juttuja tekemättä. Suomalaisella mentaliteetilla kun usko itseensä on hiukan hatara, niin moniin juttuihin hakeutuminen jää tekemättä. ”En mä kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä”. Koska mä voin -asennetta kaipaisin siis erityisesti muihin elämän osa-alueille kuin matkustamiseen. Mistähän sitä sais tilattua? 😉 Matkustamisessa mentaliteetti on enemmänkin monesti hiukan (liiankin) maaninen ”koskahan mä taas voisin”-asenne 😀
Mä luin sun postausta, jossa kerroit matkoilla sattuneista kuumottavista tilanteista. En yhtään ihmettele, ettei sua matkailussa mikään niin ihmeesti pelota 🙂 Mä luulen, että tuo rohkeus on siirrettävissä hyvinkin pitkälle elämään yleensä. Menee vaan rohkeasti tilanteeseen, uskoo itseensä sillä asenteella, että kyllä mä voin. Ja miettii samalla, että onko mitään hävittävää. Yleensä on niin päin, että voitettavaa kyllä on. Mun oma ongelma on, että vertailen itseäni liikaa muihin ja se jos mikä on tuhoon tuomittua. Aina löytyy mua fiksumpia, osaavampia, kokeneempia, kauniimpia… Jos vaan saisi päähän iskostettua, että kyllä mä voin. Ainakin voin yrittää.
Hyvä kirjoitus!
En koe itseäni erityisen rohkeaksi ihmiseksi, mutta olen silti matkustanut ja tehnyt sellaisia asioita, joita muut ovat jälkeenpäin ihmetelleet. Olen vähän sellainen, että ajattelen aina kaikesta hyvää – niinpä innostun helposti ja ajattelen vain niitä positiivisia asioita. En suostu etukäteen murehtimaan. Muistan kun lähdin vaihto-oppilaaksi USA:an kovin innoissani ja kun pääsin vihdoin lähes 30h matkustamisen jälkeen asuntolahuoneeseeni, tajusin mitä olinkaan tehnyt: jättänyt perheeni vuodeksi ja mennyt vieraaseen maahan. Tai kun innostuin lähtemään Italiaan kesätöihin ja vietin ensin viikon siskoni kanssa Roomassa mielettömän ihanissa fiiliksissä. Sitten junassa matkalla Roomasta Riminille aloin ensimmäistä kertaa ajatella, mitä olin menossa tekemään ja ilman ketään tuttua ihmistä. Vastaavia on sattunut usein. Ja joka kerta olen saanut ihan mielettömiä kokemuksia. Piti vain uskaltaa heittäytyä, eikä pohtia liikaa.
Sullahan vasta ihailtava asenne on. Kuinka usein asiat jäävät kokematta ja tekemättä, koska etukäteen märehditään tulevia ongelmia, joita ehkei koskaan tulekaan. Sen sijaan uskaltautumalla mukavuusalueen ulkopuolelle, yllättyy usein positiivisesti. Turha iloitessa on pelätä tulevia suruja. Luin jostain, että kuolinvuoteella ihmiset harvoin katuvat niitä asioita, joita ovat tehneet. Sen sijaan kadutaan niitä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.
Hei
Olipa hienoa, että otit tämän asian esille. Olin viime syksynä ensimmäistä kertaa yksin matkalla Italiassa ja täytyy sanoa, että nautin. Tosin kaupunki oli tuttu jo entuudestaan, joten tiesin valita mieluisen hotellin sijainnin ja tiesin, mitä missäkin on. Kaikki meni oikein hyvin lentokenttäkuljetusta lukuunottamatta, mutta siitäkin selvittiin reilun tunnin odottelulla. – Pieni perhehotelli oli ottanut väärin lennon numeron. Matka oli omatoimimatka ja nautin todella matkastani. Ikä ei ole este, eikä omassa mielessään kannata esteitä tehdä. Normaalit turvallisuuskäsitykset on tietenkin hyvä muistaa. Itse olen jo eläkeiässä ja uskon, että matkustelen myöhemminkin vielä yksin.
Hienoa Leila Maria! On niin iloinen asia, kun elämään löytää ihan uuden ulottuvuuden ja vielä eläkevuosina. Yksin matkustaessa oppii myös paljon omasta itsestään ja se, että selviää yksin kaikesta kasvattaa myös itseluottamusta. Odottelen itse, että täytän 60 vuotta. Olen suunnitellut silloin hankkivani seniori interrailkortin. Jäi nimittäin interrail nuorena tekemättä 🙂 Mukavia reissuja sulle jatkossakin.